MAO:336/15

ASIAN TAUSTA

Ylöjärven kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 21.10.2014 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta kotona asuvien sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaiden turvapalvelujen hankinnasta Ylöjärven ja Nokian kaupungeille, Lempäälän kunnalle sekä Pirkkalan ja Vesilahden kuntien muodostamalle yhteistoiminta-alueelle 24 kuukauden sopimusajalle ja mahdolliselle yhden vuoden optiokaudelle.

Ylöjärven kaupungin perusturvalautakunta on 9.12.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 146 valinnut Stella Turvapuhelin ja Hoiva Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut noin 500.000–600.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Mainio Vire Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Toissijaisesti valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 98.000 euroa.

Perusteet

Hankintayksikkö ei ole suorittamassaan hintavertailussa noudattanut etukäteen ilmoittamaansa vertailutapaa. Voittanut tarjoaja on ilmoittanut tarjouksensa hintaliitteessä turvapaikanninrannekkeelle hinnaksi 17,90 euroa laitteelta kuukaudessa ja turvapuhelinhälytysten vastaanottopalvelulle hinnaksi 23,70 euroa asiakasta kohden kuukaudessa. Tarjouspyynnön mukaisesti laskettu voittaneen tarjoajan tarjouksen kokonaishinta olisi tällöin tullut olla 41,60 euroa. Suoritetussa hintavertailussa ei ole kuitenkaan käytetty tätä arvoa, vaan pelkästään turvapuhelinhälytysten vastaanottopalvelun hintaa. Tarjouspyynnön mukaan laskettuna valittajan tarjouksen kokonaishinta olisi ollut voittaneen tarjoajan tarjouksen kokonaishintaa edullisempi.

Vastine

Vaatimukset

Ylöjärven kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.

Perusteet

Hankintapäätös on tehty etukäteen ilmoitetulla tavalla. Tarjouslomakkeessa on ollut viisi kohtaa, joissa on pyydetty ilmoittamaan hinta. Voittaneen tarjoajan tarjouksessa asiakaskohtainen hinta on ilmoitettu kohdassa "turvapuhelinhälytysten vastaanottopalvelu, 24 h/vrk". Lisäksi lisälaitteiden osalta voittanut tarjoaja on ilmoittanut turvapaikantimen hinnaksi 17,90 euroa laitteelta kuukaudessa. Muissa kohdissa voittaneen tarjoajan tarjouksessa hinnaksi on merkitty nolla euroa. Valittajan tarjouksessa on ollut vain yksi hinta kohdassa turvapuhelinhälytysten vastaanottopalvelu.

Sekä voittaneen tarjoajan tarjouksessa että valittajan tarjouksessa todettiin pieniä epätäsmällisyyksiä, joiden johdosta molemmille tarjoajille annettiin mahdollisuus puhelimitse täsmentää tarjoustaan turvapuhelinhälytysten vastaanottopalvelun hinnan osalta. Puhelimitse saadut tiedot on kirjattu tarjouslomakkeisiin. Sekä voittanut tarjoaja että valittaja ovat ilmoittaneet selvennyksessään, että niiden kyseessä olevassa tarjouslomakkeen kohdassa ilmoittama hinta on sisältänyt turvapuhelinlaitteet, hälytyspäivystyksen ja auttajakäynnit. Vastausten perusteella hankintayksikkö on katsonut, että koska tarjoajat ovat ilmoittaneet turvapalvelun hinnan samassa kohdassa, samalla tavalla ja samasta kokonaisuudesta, tarjoukset ovat olleet vertailukelpoisia.

Voittaneen tarjoajan tarjoama mahdollisesti myöhemmin hankittava lisälaite maksaisi 17,90 euroa laitteelta kuukaudessa. Tarjouslomakkeella on kuitenkin selvästi ilmoitettu, että lisälaitteiden hankinnasta voidaan myöhemmin päättää yksilökohtaisesti erikseen. Lisälaitteiden hankintahintaa ei ole näin ollen otettu vertailuun mukaan.

Kuultavan lausunto

Stella Turvapuhelin ja Hoiva Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.552,50 eurolla viivästyskorkoineen.

Kuultavan tarjouksen hintaan ei ole tullut lisätä yksittäisenä lisälaitteena listatun turvapaikanninrannekkeen hintaa, sillä se ei ole vaikuttanut nyt hankittavan turvapalvelun kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuun. Jokaisen tarjoajan on myös tullut tämä ymmärtää tarjouspyynnöstä, sillä siinä on ilmoitettu, että lisälaitteiden hankinnasta voidaan päättää myöhemmin. Mikäli yksittäisen asiakkaan turvapalvelun hintaan luettaisiin sellaisia lisälaitteita, joita vain muutama hankintayksikön asiakkaista saa, turvapalvelun hinta nousisi huomattavasti. Tätä ei liene hankinnassa tarkoitettu.

Vastaselitys

Mainio Vire Oy ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut vastaselitystä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko hankintayksikkö suorittanut tarjousten vertailun tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitetulla tavalla.

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Pykälän 2 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava muun ohella tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta vertailuperusteet ja niiden tärkeysjärjestys.

Hankintalain 72 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen arvioinnissa käytettävien vertailuperusteiden tulee liittyä hankinnan kohteeseen ja mahdollistaa tarjousten puolueeton arviointi.

Asian arviointi

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa määritellä hankinnan kohde sekä kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteet. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa myös soveltaessaan ilmoittamiaan vertailuperusteita. Tarjousten vertailu tulee kuitenkin tehdä etukäteen ilmoitettujen seikkojen perusteella ja tarjoajia kohtaan tasapuolisesti.

Kysymyksessä olevan hankinnan kohteena on tarjouspyynnön kohdan 1 mukaan ollut Ylöjärven ja Nokian kaupunkien sekä Pirkkalan (yhteistoiminta-alue, johon kuuluvat Pirkkala ja Vesilahti) ja Lempäälän kuntien kotona ja palveluasunnoissa asuville asiakkaille järjestettävä turvapalvelutoiminta. Tarjouspyynnön mukaan kukin kunta tekee hankintapäätöksen itsenäisesti.

Turvapalvelutoiminnalla on tarjouspyynnössä ilmoitettu tarkoitettavan turvapuhelinhälytysten vastaanottamisen, vuokraturvapuhelinten ja niiden oheislaitteiden sekä turva-auttajakäyntien muodostamaa kokonaisuutta. Tarjouspyynnön kohdassa 3 "Hankinnan kuvaus" on vielä ilmoitettu hankinnan kohteena olevan vuokraturvapuhelimet lisälaitteineen ja asennuksineen, turvahälytysten vastaanottopalvelu 24 h/vrk sekä turva-auttajakäynnit 24 h/vrk. Kuvauksessa on myös mainittu, että turvapuhelinasiakas tekee turvarannekkeen avulla hälytyksen turvapuhelinpäivystykseen, joka välittää auttajapyynnön eteenpäin sovitulle auttajakäyntejä tekevälle taholle.

Tarjouspyynnön kohdassa 7 "Tarjouksen ehdot" on ilmoitettu muun ohella, että hintojen tulee sisältää kaikki palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset ja ettei muita kustannuksia ja laskutuslisiä hyväksytä. Hintojen tulee sisältää myös laitteiden huoltokustannukset mahdollisine kuljetuskustannuksineen. Kohdassa on myös ilmoitettu, että turvapuhelinten ja niiden lisälaitteiden vuokraus- ja asennushinnat ovat voimassa koko sopimuskauden.

Valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus. Vertailuperusteina on ollut hinta 80 prosentin painoarvolla (enintään 80 pistettä) ja laatu 20 prosentin painoarvolla (enintään 20 pistettä) tarjouspyynnössä tarkemmin ilmoitettujen vertailuperusteiden osatekijöiden mukaan. Tarjouspyynnön kohdassa 19 "Valintaperusteet" on hintapisteiden laskennasta muun ohella ilmoitettu, että tarjouslomakkeessa ilmoitetut hinnat lasketaan yhteen ja alhaisin tarjottu kokonaishinta saa 80 pistettä.

Tarjouspyynnön liitteenä on ollut tarjouslomake, jossa on ollut viisi hinnoiteltavaa pääotsikkoa, jotka ovat olleet turvapuhelinvuokra, turvapuhelimen asennus jatkossa, lisälaitteet, turvapuhelinhälytysten vastaanottopalvelu 24 h/vrk sekä turva-auttajakäynnit. Otsikon "Lisälaitteet" alla on ollut tarkemmin lueteltuna erilaisia lisälaitteita, kuten turvapaikanninranneke, joille on voinut antaa hinnan. Lisälaitteiden osalta kyseessä olevalla tarjouslomakkeella on vielä muun ohella ilmoitettu, että niiden "hankinnasta voidaan myöhemmin päättää tarvittaessa yksilökohtaisesti myös erikseen".

Markkinaoikeus toteaa, että valittajan tarjouslomakkeella antama hinta on muodostunut pelkästään turvapuhelinhälytysten vastaanottopalvelusta, kun taas voittaneen tarjoajan tarjouslomakkeella antama hinta on muodostunut turvapuhelinhälytysten vastaanottopalvelun lisäksi turvapaikanninrannekkeelle tarjotusta hinnasta. Tarjousten vertailuasiakirjan mukaan hankintayksikkö on hintavertailussa kuitenkin ottanut huomioon voittaneen tarjoajan tarjouksen hinnan osalta ainoastaan voittaneen tarjoajan turvapuhelinhälytysten vastaanottopalvelulle antaman hinnan, eikä voittaneen tarjoajan turvapaikanninrannekkeelle antamaa hintaa ole otettu huomioon tarjousten vertailussa. Vertailuasiakirjassa on kummankin tarjoajan osalta ilmoitettu hinnan jälkeen "koko paketti: turvapuhelinlaitteisto + hälytykset + auttajakäynnit".

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnön kohdan 19 mukaan kaikki tarjouslomakkeella annetut hinnat olisi tullut laskea mukaan vertailuhintaan. Tarjousten vertailu ei ole siten tapahtunut etukäteen tarjouspyynnössä ilmoitetulla tavalla.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Seuraamusten määrääminen

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu eikä hankintapäätöstä ole muutoinkaan pantu täytäntöön. Näin ollen muutoksenhaun kohteena oleva hankintapäätös voidaan hankintalain 94 §:n 1 momentin nojalla kumota ja sen täytäntöönpano kieltää.

Hankintayksikön virheellinen menettely voidaan tässä tapauksessa korjata siten, että hankintayksikkö vertailee tarjoukset uudelleen ja tekee uuden perustellun hankintapäätöksen.

Mikäli Ylöjärven kaupunki aikoo edelleen toteuttaa kotona asuvien sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaiden turvapalvelujen hankinnan kysymyksessä olevan tarjouskilpailun perusteella, sen on vertailtava tarjoukset uudelleen ja tehtävä uusi perusteltu hankintapäätös ottaen huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen kuultava saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus kumoaa Ylöjärven kaupungin perusturvalautakunnan 9.12.2014 tekemän hankintapäätöksen § 146. Markkinaoikeus kieltää Ylöjärven kaupunkia tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 50.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus hylkää Stella Turvapuhelin ja Hoiva Oy:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Nina Korjus ja Olli Wikberg.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.