MAO:346/15

ASIAN TAUSTA

TAY-Palvelut Oy (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 19.9.2014 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta pesu- ja puhdistusaineiden, siivoustarvikkeiden sekä saniteettipaperien hankinnasta.

TAY-Palvelut Oy:n toimitusjohtaja on 24.10.2014 tekemällään päätöksellä valinnut CC-Tukku Oy:n tarjouksen.

TAY-Palvelut Oy:n toimitusjohtaja on 14.11.2014 tekemällään päätöksellä poistanut 24.10.2014 tekemänsä hankintapäätöksen ja keskeyttänyt hankinnan.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 120.000 euroa.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Markkinaoikeuden asia 2014/865

Valitus

Vaatimukset

Kembek Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä.

Perusteet

Hankintayksikkö on menetellyt hankintaa tehdessään hankintasäännösten vastaisesti. Hankintayksikön olisi tullut sulkea tarjouskilpailun voittanut tarjous sekä toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet tarjoukset tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisina. Mainituissa tarjouksissa tarjotut käsipyyhepaperit eivät ole täyttäneet tarjouspyynnön pakkauskokoa koskevaa vähimmäisvaatimusta. Tarjouksissa tarjottu WC-paperi ei ole myöskään täyttänyt rullakokoa tai väriä koskevia vähimmäisvaatimuksia. Mainitut tarjoukset eivät siten ole olleet vertailukelpoisia muiden tarjousten kanssa.

Vastine

Vaatimukset

TAY-Palvelut Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja poistaa asian käsittelystä.

Perusteet

TAY-Palvelut Oy on 14.11.2014 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä omasta aloitteestaan hankintalain 80 §:n mukaisesti poistanut 24.10.2014 tehdyn hankintapäätöksen ja sen jälkeen keskeyttänyt hankintamenettelyn. Valittajalla ei ole enää oikeussuojan tarvetta asiassa.

Kuultavan lausunto

CC-Tukku Oy ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausuntoa.

Muut kirjelmät

Kembek Oy on ilmoittanut, että sen asiassa esittämät vaatimukset ovat edelleen voimassa hankinnan keskeyttämisestä huolimatta.

Markkinaoikeuden asia 2014/925

Valitus

Vaatimukset

Kembek Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevan päätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä.

Perusteet

Hankinnan keskeyttämiseen ei ole ollut hankintasäännösten mukaista syytä.

Hankinnan keskeyttämistä on perusteltu sillä, että käytössä olevien annostelijoiden lukumäärä olisi tullut ilmoittaa tarkemmin, jotta tarjoajat pystyisivät laskemaan vaihtotyöstä aiheutuvat kustannukset riittävän tarkasti. Tarjouspyynnön mukaan tarjoajan on tullut suorittaa mahdollinen annostelijoiden vaihto omalla kustannuksellaan, jos tarjottu tuote ei ole sopinut nykyisiin annostelijoihin. Ammattitaitoinen tarjoaja on voinut laskea annostelijoiden vaihdosta aiheutuvat kustannukset tarjouspyynnössä ilmoitetulla telineiden määrällä. Tarjoajat eivät ole esittäneet kysymyksiä annostelijoiden määristä tai vaihtotyöstä.

Hankinnan keskeyttämistä on perusteltu tuotteille asetettujen vähimmäisvaatimusten puutteellisuudella. Tarjouspyynnössä on kuitenkin määritelty tarkasti ne ehdottomat vähimmäisvaatimukset, jotka tuotteiden on tullut täyttää. Hankintayksikkö ei ole voinut perustella hankinnan keskeyttämistä esimerkiksi yhden tarjoajan tarjoaman rullapyyhkeen väärällä koolla, koska tarjouspyynnössä on varattu tarjoajille oikeus annostelijoiden vaihtoon siinä tapauksessa, että vähimmäisvaatimukset täyttävät tuotteet eivät sovi olemassa oleviin annostelijoihin. Hankinnan keskeyttäminen tästä syystä syrjii niitä tarjoajia, jotka ovat tarjonneet tarjouspyynnön vaatimukset täyttäviä tuotteita.

Hankinnan keskeyttämistä on perusteltu vielä sillä, että tarjouspyynnössä asetetut pakkauskokoa ja väriä koskevat vähimmäisvaatimukset ovat rajanneet tarjoajien mahdollisuuksia tarjota tuotteita. Asetetut vähimmäisvaatimukset eivät ole olleet liian rajoittavia. Pehmopapereiden värillä on usein yhteys paperin laatuun. Hankintayksikkö on ollut tarjouspyynnöstä esitettyjen kysymysten perusteella tietoinen eri valmistajien pakkauskokojen poikkeavuudesta, minkä vuoksi se on sallinut vaihteluväliksi +/¬- 10 %. Hankintayksikkö ei ole voinut tarjousten vertailun ja hankintapäätöksen tekemisen jälkeen muuttaa mieltään haluttujen tuotteiden vähimmäisvaatimuksista. Lisäksi on ristiriitaista, että hankinnan keskeyttämistä perusteellaan osittain liian rajaavilla ehdoilla ja osittain sillä, että ehtoja olisi tullut määritellä tarkemmin.

Vastine

Vaatimukset

TAY-Palvelut Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 5.142,50 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintamenettelyn keskeyttämiselle on ollut hankintasäännösten mukainen syy.

Annostelijoiden lukumäärätietoja ei ole esitetty tarjouspyynnössä riittävällä tarkkuudella. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu vain käytössä olevien saippua-annostelijoiden ja käsipyyheannostelijoiden yhteislukumäärä, kun olisi pitänyt ilmoittaa kunkin yksittäisen annostelijatyypin lukumäärä. Tästä syystä tarjoajat eivät ole voineet tietää, monenko annostelijan vaihtamista on vaadittu, mikäli tarjotut käsipyyhkeet eivät sopisi ilmoitettuun annostelijaan. Keskeyttämispäätöksen tekemisen jälkeen hankintayksikkö on havainnut myös virheitä ilmoitetuissa käsipyyheannostelijoiden lukumäärissä.

Vähimmäisvaatimuksia ei ole määritelty riittävän tarkasti tarjouspyynnössä, koska tarjouspyynnön perusteella on saatu ainakin yksi tarjous, jossa tarjottu rullapyyhe ei ole soveltunutkaan käytössä oleviin annostelijoihin, vaikka tuote on mittojen perusteella täysin tarjouspyynnön vaatimusten mukainen. Rullapyyhkeen määrittelystä on puuttunut vaatimus pyyhkeen sivuilla olevista holkeista, joita ilman rulla ei asetu annostelijaan. Tarjouspyynnön mukainen tuotekaan ei olisi siten vastannut hankintayksikön tarvetta. Keskeyttämispäätöksen tekemisen jälkeen on myös havaittu, että rullapyyhkeeltä vaadittavat mitat on ilmoitettu väärin.

Hankintayksikön tarpeet huomioon ottaen osa asetetuista vähimmäisvaatimuksista on ollut tarjottavia tuotteita liiaksi rajoittavia. Näistä esimerkkeinä ovat keskeyttämispäätöksessä mainitut WC-paperin väri ja tiettyjen tuotteiden pakkauskoot. Tarjouspyynnöstä esitettyjen kysymysten johdosta asetettu +/- 10 %:n toleranssi ei ole soveltunut ongelmatta kaikkiin tarjouspyynnön tuotteisiin. Hankintayksikölle ei ole ollut esimerkiksi merkityksellistä, ylittyvätkö käsipyyhkeiden sallitut pakkauskoot 10 %:lla vai 30 %:lla. Asetetut vähimmäisvaatimukset eivät ole olleet hankintayksikön näkökulmasta perusteltuja.

Tarjouspyynnön puutteellisuus on voitu poistaa vain järjestämällä asiassa uusi tarjouskilpailu.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt muun ohella, että hankintayksikkö on varannut tarjouspyynnössä mahdollisuuden myös muiden kuin nettohinnoiteltujen tuotteiden hankkimiseen. Hankintayksikkö olisi voinut siten hankkia olemassa oleviin annostelijoihin sopivaa tuotetta, vaikka sitä ei tarjouslomakkeella olisikaan tarjottu. Lisäksi valittaja on esittänyt, että hankintayksikön esittämä vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta on perusteeton, sillä markkinaoikeuskäsittely on seurausta hankintayksikön virheellisestä toiminnasta.

Muut kirjelmät

TAY-Palvelut Oy on esittänyt muun ohella, että nyt kyseessä olevassa asiassa markkinaoikeuskäsittely on seurausta valittajan toimista.

Kembek Oy on antanut lisälausuman.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Valituksen tutkiminen (dnro 2014/865)

TAY-palvelut Oy on 14.11.2014 tehnyt päätöksen, jolla se on keskeyttänyt hankintamenettelyn poistaen 24.10.2014 tekemänsä hankintapäätöksen. Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikkö ei voi enää edellä mainitun päätöksen jälkeen toteuttaa hankintaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen perusteella. Valittajalla ei näin ollen ole enää oikeudellista tarvetta saada asiassa markkinaoikeuden perusteltua päätöstä siitä, oliko hankintayksikkö tuon hankintapäätöksen osalta menetellyt valittajan väittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Näin ollen hankintayksikön 24.10.2014 tekemään hankintapäätökseen kohdistuva valitus on jätettävä tutkimatta.

Hankintamenettelyn keskeyttäminen (dnro 2014/925)

Asiassa on kysymys siitä, onko hankintayksikkö menetellyt julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti keskeyttäessään hankintamenettelyn.

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 73 a §:n 1 momentin mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Säännöksen esitöiden mukaan (HE 182/2010 vp s. 22) keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin ja siihen, vaikuttaako ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Oikeuskäytännössä hankintamenettelyn keskeyttämiseen on suhtauduttu suhteellisen sallivasti, eikä uudella säännöksella ole tarkoitus tiukentaa vallitsevaa tulkintakäytäntöä.

Hankintayksikkö on perustellut hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaa päätöstään sillä, että tarjouspyynnön hintalomakkeella lueteltujen siivousaineiden- ja välineiden sekä saniteettitarvikkeiden eri annostelijatyyppien lukumäärätiedot on ilmoitettu epäselvästi, eivätkä tarjoajat ole siten voineet ennalta arvioida annostelijoiden vaihtamisesta aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi hankintayksikkö on esittänyt keskeyttämispäätöksen perusteluna, että tietyille tuotteille, esimerkiksi rullapyyhkeelle, asetetut vähimmäisvaatimukset ovat olleet riittämättömät, minkä seurauksena hankintayksikölle on tarjottu tuotetta, joka ei ole soveltunut käytössä olevaan annostelijaan. Edelleen hankintayksikkö on esittänyt, että tarjouspyynnössä on asetettu tuotteille myös vähimmäisvaatimuksia, jotka eivät ole olleet perusteltuja. Hankintayksikkö on tarjouspyynnöstä esitettyjen kysymysten johdosta ilmoittanut asettavansa tarjottaville tuotteille +/- 10 %:n toleranssin asetetuista vähimmäisvaatimuksista. Jälkeenpäin hankintayksikkö on kuitenkin havainnut, ettei kyseinen toleranssi ole soveltunut kaikkiin vähimmäisvaatimuksiin. Hankintayksikkö on esimerkiksi käsipaperipyyhkeiden pakkauskokoa ja väriä koskevilla vaatimuksilla todennut rajoittaneensa perusteettomasti tarjoajien mahdollisuuksia tarjota sopivinta tuotetta. Hankintayksikölle merkityksettömillä vähimmäisvaatimuksilla on rajoitettu mahdollisesti myös tarjouskilpailuun osallistuvia tarjoajia.

Markkinaoikeus katsoo hankintayksikön esittämät perusteet huomioon ottaen, että hankintamenettelyn keskeyttäminen on perustunut todellisiin ja perusteltuihin syihin. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ole myöskään todettavissa, että hankintayksikkö olisi hankintamenettelyn keskeyttäessään menetellyt tarjoajia kohtaan syrjivästi tai muutoin epätasapuolisesti. Näin ollen hankintayksikkö ei ole hankintamenettelyn keskeyttäessään menetellyn julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on siten hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Hankintapäätös on poistettu ja hankintamenettely on keskeytetty vasta sen jälkeen, kun valittaja on tehnyt valituksen markkinaoikeudelle. Hankintamenettelyn keskeyttäminen on perustunut osin samoihin seikkoihin, joihin valittaja on perustanut valituksensa asiassa dnro 2014/865. Markkinaoikeus katsoo, että valittajalla on siten ollut perusteltu syy saattaa hankintamenettelyn lainmukaisuus markkinaoikeuden tutkittavaksi. Tähän nähden ei ole kohtuutonta, että hankintayksikkö saa pitää oikeudenkäyntikulunsa asiassa 2014/925 vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta asiassa dnro 2014/865.

Markkinaoikeus hylkää valituksen asiassa dnro 2014/925.

Markkinaoikeus hylkää TAY-Palvelut Oy:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta asiassa dnro 2014/925.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeuden ylituomari Kimmo Mikkola sekä markkinaoikeustuomarit Petri Rinkinen ja Reima Jussila.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.