MAO:384/15

ASIAN TAUSTA

Turun kaupunki on TVT Asunnot Oy:n ja Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n (jäljempänä hankintayksiköt) toimeksiannosta ilmoittanut 17.6.2014 julkaistulla EU-hankintailmoituksella sekä 20.6.2014 julkaistulla korjausilmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta TVT Asunnot Oy:n ja Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n kodinkonehankinnasta ajalle 1.1.2014–30.9.2016 sekä kahdelle yhden vuoden optiokaudelle.

TVT Asunnot Oy:n hallitus on 10.10.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 9 muun ohella valinnut puitejärjestelyyn ensisijaiseksi toimittajaksi Huolto Vuorio Oy:n ja varatoimittajaksi Gigantti Oy Ab:n.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksiköiden ilmoituksen mukaan ollut noin 3.000.000 euroa.

Hankintayksiköiden ilmoituksen mukaan hankintasopimusta ei ole allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Oy Scandinavian Trade & Service Company Ltd on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa TVT Asunnot Oy:n korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa TVT Asunnot Oy:n korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla.

Perusteet

Tarjouspyyntö on ollut niin epäselvä, ettei se ole ollut omiaan tuottamaan keskenään vertailukelpoisia tarjouksia eikä turvaamaan tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua tarjousvertailussa. Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteena ilmoitetut "tilaajien raadin käyttökokemus jääpakastekaapista" ja "tilaajien raadin käyttökokemus ja esteettinen näkemys liedestä" ovat olleet siinä määrin yleisluontoisia ja yksilöimättömiä, etteivät tarjoajat ole tarjousta antaessaan voineet tietää tai ennakoida, mitä seikkoja näiltä osin tullaan vertailussa ottamaan huomioon.

Vastine

Vaatimukset

TVT Asunnot Oy ja Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy ovat vaatineet ensisijaisesti, että markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta ja toissijaisesti, että markkinaoikeus hylkää valituksen. TVT Asunnot Oy ja Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy ovat vaatineet lisäksi, että markkinaoikeus velvoittaa valittajan korvaamaan niiden arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 5.679,20 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Valittajalla ei ole asiassa oikeussuojan tarvetta, koska sillä ei valituksessa mainittujen vertailuperusteiden pisteytyksestä riippumatta olisi ollut mahdollisuutta menestyä tarjouskilpailussa. Valitus kohdistuu seitsemästä vertailuperusteesta ainoastaan kahteen, jotka eivät lisäksi ole ratkaisseet tarjouskilpailun lopputulosta.

Tarjouspyynnössä asetetut vertailuperusteet, mukaan lukien vertailuperusteet "tilaajien raadin käyttökokemus jääpakastekaapista" ja "tilaajien raadin käyttökokemus ja esteettinen näkemys liedestä" ovat liittyneet hankinnan kohteeseen. Niissä on ollut kysymys arvioinnista, jonka on suorittanut hankinnan kohteena olevien kodinkoneiden loppukäyttäjistä muodostuva seitsenjäseninen niin sanottu asukasraati. Asukasraadin suorittama arviointi on keskitetty koskemaan hankinnan kahta päätuotetta, eli jääpakastinkaappeja sekä valurautaisia liesiä. Hankinnan kohteena olevien kodinkoneiden tulevien käyttäjien käyttökokemuksilla on olennainen merkitys tarjottavien tuotteiden laatua arvioitaessa. Loppukäyttäjiä edustavien raatien hyödyntäminen tarjousvertailussa on oikeuskäytännössä vakiintuneesti hyväksytty. Pisteytys on molempien kysymyksessä olevien vertailuperusteiden osalta suoritettu viiden, asianomaisen tuotteen ominaisuuksiin välittömästi liittyvän ja konkreettisesti havainnoitavan osatekijän perusteella.

Vertailuperusteet ovat olleet myös selkeitä, objektiivisia ja syrjimättömiä. Vertailuperusteiden yksilöinniltä vaadittavaa tarkkuustasoa arvioitaessa on otettava huomioon, että kysymyksessä ovat yksinkertaiset, jokapäiväiseen arkeen liittyvät laitteet. Lisäksi tarjoajat ovat kysymyksessä olevan alan ammattilaisia, joiden on jo toimintansa perusteella oltava tietoisia siitä, mitä ominaisuuksia asukasraadin edustamat tyypilliset kuluttajat asianomaisissa tuotteissa arvostavat. Tarjoajille ei näin ollen ole voinut olla epäselvää, mitä vertailuperusteiden osalta arvioitavilla viidellä alavertailuperusteella on tarkoitettu.

Alavertailuperuste "käytettävyyden helppous" on käsillä olevien, käyttötarkoitukseltaan yksinkertaisten ja selkeiden laitteiden osalta tiivistynyt käyttöergonomian, eri toimintojen nopeuden, tuotteiden automaatiotason sekä puhtaanapidon vaivattomuuden arviointiin. Tämä ei ole ollut kysymyksessä olevia tuotteita ammattimaisesti myyville tarjoajille yllätyksellistä. "Käytettävyyden helppous" on lisäksi oikeuskäytännössä vakiintuneesti hyväksytty tarjousten arviointiperuste.

Alavertailuperusteessa "liikuteltavien osien kestävyys" on ollut kysymys konkreettiseen käyttötuntumaan perustuvasta seikasta, joka ei ole esitettävissä yksilöidymmin tai täsmällisemmin. Asukasraadin jäsenet ovat testanneet laitteita sekä esittäneet näin saadun fyysisen käyttötuntuman perusteella kokemuksensa osien kestävyydestä. Myös "kestävyys" on oikeuskäytännössä hyväksytty arviointiperuste.

Alavertailuperusteen "varustelutaso" osalta alalla ammattimaisesti toimivien tarjoajien on tullut olla tietoisia tuotteen toimivuuden edellyttämän perustason ylittävistä lisävarusteista. Tarjouspyynnössä on lieden osalta esimerkinomaisesti esitetty kiertoilma- ja grillivastustoiminto. Tarjoukset ovat olleet tältäkin osin vertailukelpoisia, koska kukin tarjoaja on voinut itse päättää tarjoamansa tuotteen varustelutason.

Myöskään alavertailuperustetta "sisätilojen käytön tehokkuus" ei voida pitää epäselvänä tai tulkinnanvaraisena ottaen erityisesti huomioon laitteiden käyttötarkoitus ja niiden yksikertaisuus. Jääpakastinkaappien ja liesien sisätilat ovat tuotemerkistä ja -mallista riippumatta kaappeja, jotka sisältävät ritilöitä, hyllyjä ja lokeroita kannattimineen. Tarjoajille on tullut olla selvää, että sisätilojen käytön tehokkuuteen vaikuttavat sisätilojen koko sekä edellä mainittujen osien sijoittuminen, liikuteltavuus ja lukumäärä. Sisätilojen käytön tehokkuutta on oikeuskäytännönkin valossa pidettävä riittävän selvänä ja yksilöitynä arviointiperusteena.

Tarjottavien laitteiden on jo tarjouspyynnössä asetettujen vähimmäisvaatimusten perusteella tullut olla väriltään valkoisia, samaa kokoluokkaa ja lieden osalta myös samaa pintamateriaalia (valurauta). Laitteiden "esteettistä ilmettä" koskevan alavertailuperusteen osalta on siten ollut selvää, että eroa laitteiden välille on tältä osin voinut syntyä yksinomaan pintojen muotoilun suhteen, johon arviointi on kohdistunut. Sanottua alavertailuperustetta ei siten voida pitää tulkinnanvaraisena.

Tarjouspyynnössä asetetut vertailuperusteet eivät ole olleet omiaan tuottamaan hankintayksiköille rajoittamatonta valinnanvapautta. Vaikka esimerkiksi "esteettisen ilmeen" osalta voidaan perustellusti päätyä eri paremmuusjärjestyksiin arvioijan mieltymysten perusteella, on esteettisyys kuitenkin hankintasäännöksissäkin nimenomaisesti hyväksytty vertailuperuste. Vertailuperusteiksi voidaan asettaa myös seikkoja, joissa on kysymys mielipidekysymyksistä.

Hankintayksiköt ovat toimineet vertailuperusteita asettaessaan harkintavaltansa rajoissa. Huomionarvoista on, että hankintayksiköt ovat lisäksi tarkoituksellisesti rajoittaneet valinnanvapauttaan ulkoistamalla kysymyksessä olevien vertailuperusteiden arvioinnin asukasraadille. Tämä on osaltaan vahvistanut menettelyn objektiivisuutta ja syrjimättömyyttä.

Asukasraadin käyttötarkoituksen vastaista olisi ollut esimerkiksi pyrkiä etukäteen liian tarkasti määrittelemään esteettisyyttä tai tilojen käytön tehokkuutta. Tämä olisi saattanut lisätä arvioinnin ennakoitavuutta, mutta samalla se olisi kasvattanut riskiä tarjoajien tietoisesta tai tiedostamattomasta syrjinnästä.

Kuultavien lausunnot

Huolto Vuorio Oy on esittänyt muun ohella, että valitus on perusteeton. Tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset ja vertailuperusteet ovat olleet selkeitä ja tarjoajia kohtaan tasapuolisia. Valittaja ei ole myöskään esittänyt epäselviksi väittämistään seikoista hankintayksiköille kysymyksiä.

Gigantti Oy Ab ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausuntoa.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että sillä on asiassa oikeudellinen intressi, koska se olisi tullut valituksi varatoimittajaksi, mikäli valituksen kohteena olevia vertailuperusteita ei olisi käytetty.

Vertailuperusteet "tilaajien raadin käyttökokemus jääpakastekaapista" ja "tilaajien raadin käyttökokemus ja esteettinen näkemys liedestä" eivät ole olleet omiaan turvaamaan tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua, koska tarjouspyynnöstä, hankintapäätöksestä tai esitetystä selvityksestä ei ilmene, mihin konkreettiseen ominaisuuteen, osaan tai seikkaan asukasraadin antamat tai antamatta jääneet pisteet perustuvat.

Muut kirjelmät

Hankintayksiköt ovat lisälausumassaan esittäneet, ettei valittaja olisi tullut valituksi varatoimittajaksi siinäkään tilanteessa, ettei vertailussa olisi käytetty vertailuperusteita "tilaajien raadin käyttökokemus jääpakastekaapista" ja "tilaajien raadin käyttökokemus ja esteettinen näkemys liedestä". Vertailussa olisi tällöin noussut toiseksi Huolto Vuorio Oy:n toinen tarjous.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (jäljempänä hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 41 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava muun ohella tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä kokonaistaloudellista edullisuutta tarjouksen vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus tai kohtuullinen vaihteluväli taikka poikkeuksellisissa tapauksissa vertailuperusteiden tärkeysjärjestys.

Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen vertailuperusteina voidaan käyttää esimerkiksi laatua, hintaa, teknisiä ansioita, esteettisiä ja toiminnallisia ominaisuuksia, ympäristöystävällisyyttä, käyttökustannuksia, kustannustehokkuutta, myynnin jälkeistä palvelua ja teknistä tukea, huoltopalveluja, toimituspäivää tai toimitus- tai toteutumisaikaa taikka elinkaarikustannuksia.

Hankintalain 73 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaiden ja tarjoajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista sekä tarjousmenettelyn ratkaisusta kirjallinen päätös, joka on perusteltava. Pykälän 2 momentin mukaan päätöksestä tai siihen liittyvistä asiakirjoista on käytävä ilmi ratkaisuun olennaisesti vaikuttaneet seikat, joita ovat ainakin ehdokkaan, tarjoajan tai tarjouksen hylkäämisen perusteet sekä ne perusteet, joilla hyväksyttyjen tarjousten vertailu on tehty.

Hankintalain 73 §:n 2 momenttia koskevien lain esitöiden (HE 190/2009 vp s. 47) mukaan tarjousvertailun osalta perustelut tulee esittää sellaisella tarkkuudella, että tarjoajalle käy ilmi oman tarjouksen sijoittuminen tarjouskilpailussa suhteessa muihin tarjouksiin. Tarjousvertailusta tulee selkeästi ilmetä kaikkien tarjousten osalta, miten niitä on arvioitu kunkin vertailuperusteen osalta. Tarjousvertailusta tulee esimerkiksi käydä ilmi, mihin konkreettisiin tarjouksista ilmenneisiin seikkoihin vertailu on kunkin vertailuperusteen osalta perustunut ja mihin tarjousten piste-erot perustuvat.

Hankintamenettelyn kulusta

Hankinnan kohteena ovat tarjouspyynnön mukaan olleet TVT Asunnot Oy:lle ja Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:lle hankittavat kodinkoneet ja pääasiassa 600 millimetrin jääpakastinkaapit sekä 500 millimetrin valurautaiset liedet. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että hankintayksiköllä ja tilaajalla on siinä tarkoitettu TVT Asunnot Oy:tä ja Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:tä.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että hankinnasta tullaan tekemään puitesopimus yhden toimittajan kanssa, jolle valitaan yksi varatoimittaja.

Tarjouksen valintaperusteena on tarjouspyynnön mukaan ollut kokonaistaloudellinen edullisuus. Vertailuperusteiksi on tarjouspyynnössä ilmoitettu

  • jääpakastekaapin elinkaarilaskurin muodostaman kokonaishinta (enintään kymmenen pistettä)
  • jääpakastekaapin takuuaika vähimmäisvaatimuksen kaksi vuotta ylittävältä osalta (enintään viisi pistettä)
  • tilaajien raadin käyttökokemus jääpakastekaapista (enintään viisi pistettä)
  • lieden hinta (enintään viisi pistettä)
  • lieden takuuaika vähimmäisvaatimuksen kaksi vuotta ylittävältä osalta (enintään viisi pistettä)
  • uunin tilavuus (enintään viisi pistettä)
  • tilaajien raadin käyttökokemus ja esteettinen näkemys liedestä (enintään viisi pistettä).

Tarjouspyynnössä on vertailuperusteen "tilaajien raadin käyttökokemus jääpakastekaapista" arvioinnin osalta ilmoitettu, että raati arvioi laitteen käytettävyyden helppoutta (ominaisuus 1), liikuteltavien osien kestävyyttä (ominaisuus 2), varustelutasoa (ominaisuus 3), sisätilojen käytön tehokkuutta (ominaisuus 4) ja laitteen esteettistä ilmettä (ominaisuus 5).

Vertailuperusteen "tilaajien raadin käyttökokemus ja esteettinen näkemys liedestä" osalta tarjouspyynnössä on ilmoitettu vastaavat arviointiperusteet sekä ilmoitettu lisäksi varustelutason osalta esimerkkeinä kiertoilmauuni ja grillivastus. Tarjouspyynnön mukaan kummankin vertailuperusteen osalta on kustakin viidestä ominaisuudesta voinut saada nollasta yhteen pistettä.

Tarjouspyynnössä on todettu, että tarjoajan tulee järjestää veloituksetta esittely- ja koekäyttötilaisuus tarjoamistaan kodinkoneista kymmenen työpäivän sisällä hankintayksikön pyynnöstä Turun alueella tarjoajan ilmoittamassa paikassa. Tarjoukseen on tullut liittää selvitys esittely- ja koekäyttötilaisuuden järjestelyistä.

Tarjouspyynnössä on edelleen todettu muun ohella, että saatujen tarjousten arvioinnissa tullaan käyttämään sekä TVT Asunnot Oy:n että Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n asukasedustajista koostuvaa arvosteluraatia ja että raadilla tulee olla mahdollisuus tutustua tarjottuihin kodinkoneisiin sekä koekäyttää niitä ennen päätöksen tekemistä.

Tarjouspyynnön mukaan hankintapäätöksen tekee TVT Asunnot Oy:n hallitus.

TVT Asunnot Oy:n hallituksen 10.10.2014 tekemästä hankintapäätöksestä käy ilmi, että eniten kokonaispisteitä (36,14 pistettä) vertailussa on saanut tarjouskilpailun voittaneen Huolto Vuorio Oy:n tarjous 1. Toiseksi vertailussa on sijoittunut Gigantti Oy Ab:n tarjous (33,61 pistettä), kolmanneksi Huolto Vuorio Oy:n tarjous 2 (29,68 pistettä) ja neljänneksi valittajan tarjous (27,50 pistettä). Huolto Vuorio Oy on näin ollen valittu ensisijaiseksi toimittajaksi ja Gigantti Oy Ab varatoimittajaksi.

Hankintapäätöksessä on jokaisen vertailuperusteen osalta ilmoitettu kullekin tarjoukselle tältä osin annetut pisteet. Hankintapäätöksestä käy ilmi muun ohella, että valittajan tarjous on saanut vertailuperusteesta "tilaajien raadin käyttökokemus jääpakastekaapista" nolla pistettä, kun taas Gigantti Oy Ab:n tarjous on saanut viisi ja Huolto Vuorio Oy:n tarjous 1 kolme ja tarjous 2 nolla pistettä. Valittajan tarjous ja Huolto Vuorio Oy:n tarjous 2 ovat jääneet pisteittä myös vertailuperusteen "tilaajien raadin käyttökokemus ja esteettinen näkemys liedestä" osalta, kun taas Gigantti Oy Ab:n tarjous sekä Huolto Vuorio Oy:n tarjous 1 ovat saaneet tältä osin kumpikin viisi pistettä. Tarjousten pisteytystä ei ole perusteltu lainkaan sanallisesti.

Hankintayksiköt ovat ilmoittaneet markkinaoikeudelle, että TVT Asunnot Oy:n hankintapäätös koskee myös Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:tä, joka ei ole tehnyt asiassa omaa erillistä hankintapäätöstä. Valitus on kohdistunut hankintapäätökseen kokonaisuudessaan.

Hankintamenettelyn arviointi

Valittaja on esittänyt, että tarjousten vertailuperusteet "tilaajien raadin käyttökokemus jääpakastekaapista" ja "tilaajien raadin käyttökokemus ja esteettinen näkemys liedestä" on ilmoitettu tarjouspyynnössä epäselvästi ja että ne ovat olleet yksilöimättömiä ja liian yleisiä. Valittaja on vastaselityksessään esittänyt lisäksi, ettei hankintapäätöksestä ole käynyt ilmi, mihin konkreettiseen seikkaan kunkin alavertailuperusteen pisteytys on perustunut.

Hankintayksiköllä on harkintavaltaa sen suhteen, miten se määrittelee tarjouspyynnössä hankinnan kohteen ja tarjouksen valintaan vaikuttavat seikat. Tarjouspyyntöä ei saa kuitenkaan laatia siten, että se kohtelisi tarjoajia syrjivästi tai epätasapuolisesti. Tarjouskilpailuun osallistuvien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankinnan kohde ja tarjousten valintaan vaikuttavat seikat tulee kuvata tarjouspyynnössä sellaisella tarkkuudella, että tarjouspyyntö tuottaa yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia. Tarjoajien tulee jo tarjouksia laatiessaan tietää, millä seikoilla on merkitystä tarjouskilpailua ratkaistaessa. Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteina tulee käyttää sellaisia seikkoja, joiden perusteella voidaan selvittää, mikä tarjouksista on kokonaistaloudellisesti edullisin. Vertailuperusteet eivät myöskään saa antaa hankintayksikölle rajoittamatonta vapautta tarjousten vertailussa.

Markkinaoikeus toteaa ensiksi, että hankintalain 62 §:stä ilmenevin tavoin muun ohella hankinnan kohteen esteettisiä ominaisuuksia voidaan käyttää tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteena. Käsillä olevassa hankintamenettelyssä tarjouspyynnöstä ei tosin ole ilmennyt yksityiskohtaisemmin, minkälaisia seikkoja lieden tai jääpakastinkaapin esteettisyyttä arvioitaessa tullaan ottamaan huomioon ja vertailuperusteita voidaankin tältä osin pitää jossakin määrin yleisluonteisina. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että laatuvertailuperusteet arvioidaan asukasraadin toimesta. Tarjouspyynnössä on edellä esitetyin tavoin tilaajien raadin käyttökokemusta koskevien vertailuperusteiden osalta ilmoitettu, että sekä lieden että jääpakastinkaapin osalta arvioidaan laitteen käytettävyyden helppoutta, liikuteltavien osien kestävyyttä, varustelutasoa, sisätilojen käytön tehokkuutta ja esteettistä ilmettä.

Markkinaoikeus katsoo, että edellä mainitusta jossakin määrin yleisluontoisesta muotoilusta huolimatta alalla ammattimaisesti toimivat elinkeinonharjoittajat ovat hankinnan kohde huomioon ottaen tarjouksia tehdessään voineet riittävällä tavalla ennakoida, millä seikoilla tulee olemaan tarjousten vertailussa merkitystä. Vertailuperusteet ovat lisäksi liittyneet hankinnan kohteeseen ja olleet tarjoajien kannalta tasapuolisia eivätkä ne ole antaneet hankintayksikölle rajoittamatonta vapautta tarjousten vertailun toteuttamisessa.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden soveltamisessa. Tarjousten vertailu tulee kuitenkin suorittaa etukäteen ilmoitettujen seikkojen perusteella ja tarjoajia kohtaan tasapuolisesti ja syrjimättä. Hankintapäätöksessä on hankintalain 73 §:n ja sen esitöiden mukaan perusteltava se, mihin seikkoihin tarjousten vertailu on kunkin vertailuperusteen osalta perustunut. Tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu edellyttää, että hankintapäätökseen liittyvästä tarjousten vertailusta ilmenee kaikkien vertailuperusteiden osalta, mihin konkreettisiin seikkoihin tarjousten vertailu ja annetut pisteet ovat perustuneet.

Päätösten perusteluvelvollisuus turvaa omalta osaltaan hankintalain 2 §:n 1 momentissa edellytettyä tasapuolisuuden ja syrjimättömyyden sekä avoimuuden vaatimusta. Hankintapäätöksen perustelemisella on erityistä merkitystä tarjoajille, jotta he voivat päätöksen ja sen perustelujen nojalla arvioida, onko hankintamenettelyssä noudatettu laissa asetettuja velvoitteita ja onko tarjoajalla aihetta muutoksenhakuun.

Markkinaoikeus toteaa, ettei vertailuperusteiden "tilaajien raadin käyttökokemus jääpakastekaapista" ja "tilaajien raadin käyttökokemus ja esteettinen näkemys liedestä" osalta suoritettua pisteytystä ole perusteltu sanallisesti. Hankintapäätöksestä ei siten käy ilmi niitä seikkoja ja eroja tarjottujen tuotteiden käytettävyyden helppouden, liikuteltavien osien kestävyyden, sisätilojen käytön tehokkuuden ja laitteiden esteettisen ilmeen välillä, joihin hankintayksiköt ovat tarjousten pisteyttämisen perustaneet. Markkinaoikeus katsoo, ettei hankintapäätöksen perusteella näin ollen voida riittävällä tavalla arvioida sitä, mihin tarjousten pisteytys kysymyksessä olevien vertailuperusteiden osalta on perustunut ja onko se suoritettu asiamukaisesti. Hankintapäätöstä ei siten mainitulta osin ole perusteltu hankintalain 73 §:ssä edellytetyllä tavalla. Markkinaoikeus toteaa lisäksi, että ottaen huomioon tarjouksille annetut edellä mainitut kokonaispisteet, on kysymyksessä olevien vertailuperusteiden soveltamisella voinut olla merkitystä kilpailutuksen lopputuloksen kannalta.

Edellä esitetty huomioon ottaen hankintayksiköt ovat menetelleet hankinnassaan hankintasäännösten vastaisesti, kun ne eivät ole toteuttaneet tarjousten vertailua hankintasäännösten edellyttämällä tavalla siten, että hankintapäätöksestä olisi ilmennyt, mihin konkreettisiin seikkoihin pisteytys on perustunut ja kuinka tuotteita on arvioitu suhteessa toisiinsa.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksiköt ovat menetelleet hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Seuraamusten määrääminen

Hankintasopimusta ei hankintayksiköiden ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu. Näin ollen muutoksenhaun kohteena oleva hankintapäätös voidaan hankintalain 94 §:n 1 momentin nojalla kumota ja sen täytäntöönpano kieltää.

Hankintayksiköiden virheellinen menettely voidaan tässä tapauksessa korjata siten, että annetut tarjoukset vertaillaan uudelleen ja tältä osin tehdään uusi perusteltu hankintapäätös.

Mikäli hankintayksiköt aikovat edelleen toteuttaa kodinkoneiden hankinnan kysymyksessä olevan tarjouskilpailun perusteella, niiden on vertailtava tarjoukset uudelleen ja tehtävä uusi perusteltu hankintapäätös ottaen huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu ja hankintayksiköiden virheellinen menettely huomioon ottaen olisi kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittajan oikeudenkäyntikuluvaatimus on kohdistettu TVT Asunnot Oy:öön. TVT Asunnot Oy on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Asian näin päättyessä hankintayksiköt saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus kumoaa TVT Asunnot Oy:n hallituksen 10.10.2014 tekemän hankintapäätöksen § 9. Markkinaoikeus kieltää TVT Asunnot Oy:tä ja Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:tä tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 40.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus velvoittaa TVT Asunnot Oy:n korvaamaan Oy Scandinavian Trade & Service Company Ltd:n oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla.

Markkinaoikeus hylkää TVT Asunnot Oy:n sekä Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Sanna Holkeri ja Riikka Innanen.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.