MAO:398/15

ASIAN TAUSTA

Vantaan kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 8.7.2014 julkaistulla EU-hankintailmoituksella ja 21.8.2014 julkaistulla lisätietoilmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta ulkotilojen toimintavälineiden ja kalusteiden hankinnasta kahden vuoden puitesopimuskaudelle ja mahdollisille kahdelle yhden vuoden mittaiselle optiokaudelle.

Vantaan kaupungin hankintajohtaja on 29.10.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 70 muun ohella valinnut osa-alueen 5 (syväkeräyssäiliöt) puitesopimustoimittajiksi Molok Oy:n ja Flaaming Oy Jätehuoltotuotteet.

Vantaan kaupungin hankintajohtaja on 19.2.2015 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä § 11 sulkenut osa-alueen 5 osalta Molok Oy:n tarjouksen tarjouspyynnön vastaisena tarjouskilpailusta ja valinnut kyseisen osa-alueen puitesopimustoimittajaksi Flaaming Oy Jätehuoltotuotteet.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 2.000.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Molok Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintaoikaisupäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.760 eurolla viivästys-korkoineen.

Perusteet

Valittajan tarjous on suljettu tarjouskilpailusta sillä perusteella, että valittajan tarjoamien syväkeräyssäiliöiden runko ei ole metallia. Valittajalla ei ole valikoimissaan metallirunkoisia säiliöitä.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että syväkeräyssäiliöiden tulee olla kestäviä, metallirunkoisia ja helposti puhdistettavia. Hankinnan kohteen tekninen määrittely tarjouspyynnössä ei ole ollut hankintasäännösten mukaista. Hankinnan kohteen määrittelyssä on hankintasäännösten vastaisesti käytetty valittajalle rekisteröityä tavaramerkkiä SYVÄKERÄYS®. Hankintayksikkö ei ole myöskään esittänyt hankintasäännösten mukaista perustetta vaatimukselleen, jonka mukaan hankittavien jätesäiliöiden on tullut olla metallirunkoisia. Hankintayksikkö on rajoittanut kilpailua ja sulkenut valittajan tarjouskilpailusta hankintasäännösten vastaisesti.

Tarjouspyyntö on myös ollut epäselvä. Vaatimus syväkeräyssäiliöiden metallirunkoisuudesta on esitetty tarjouspyynnön kohdassa "Sopimuksen tai hankinnan (hankintojen) lyhyt kuvaus". Kyseinen vaatimus ei ole kuitenkaan käynyt ilmi tarjouspyynnön kohdasta "Hankinnan kohteen kriteerit".

Vastine

Vaatimukset

Vantaan kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.900 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Valittajan tarjoamat maahan upotettavat jätesäiliöt eivät ole olleet metallirunkoisia, eivätkä ne näin ollen ole täyttäneet kyseisten tuotteiden vähimmäisvaatimuksia.

Hankintayksikkö voi määritellä hankkimiensa tuotteiden tekniset ominaisuudet edellyttäen, että tällaiset tekniset eritelmät eivät perusteettomasti rajoita kilpailua. Teknisten eritelmien tarkoituksena on tässä tapauksessa ollut varmistaa, että hankintayksikkö saa hankittua käyttötarkoitukseen sopivia ja kestäviä jätesäiliöitä.

Hankinnan kohteen tekninen määrittely ei ole ollut epäselvää, eikä tarjouspyyntö ole perusteettomasti rajoittanut kilpailua. Hankinnan kohteen määrittelyssä ei ole viitattu valittajan tavaramerkkiin. Syväkeräyssäiliö on yleisesti käytetty nimitys maahan upotettavista jätesäiliöistä.

Tuotteiden metallirunkoisuutta koskenut vaatimus on ollut yksiselitteinen. Tarjouspyynnön kohdassa "Hankinnan kohteen kriteerit" on esitetty vaatimuksia, joista on saanut tarjousvertailussa laatupisteitä. Jätesäiliöiden metallirunkoisuus on ollut ehdoton vaatimus, josta ei ole saanut laatupisteitä. Tarjouspyyntö ei ole ollut tältäkään osin epäselvä.

Kuultavan lausunto

Flaaming Oy Jätehuoltotuotteet on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.

Tarjouspyyntö ei ole ollut epäselvä eikä perusteettomasti kilpailua rajoittava. Tarjouksia on pyydetty metallirunkoisista jätesäiliöistä eikä valittajan tarjouspyynnön ehtojen vastaisesti tarjoamista muovirunkoisista jätesäiliöistä.

Muovirunkoiset jätesäiliöt ovat valmistuskustannuksiltaan merkittävästi edullisempia kuin samankokoiset metallirunkoiset jätesäiliöt. Metallirunkoisten jätesäiliöiden etuina muovisiin jätesäiliöihin verrattuna on muun muassa suurempi oma paino ja kestävyys. Lisäksi metallista valmistettavien osien korjaukset on helpompi ja edullisempi suorittaa kuin muovisten, koska muoviosia ei yleensä pysty korjaamaan, vaan ne on vaihdettava. Metallisia syväkeräyssäiliöitä tarjoaa Suomessa ainakin kolme eri yritystä.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että tarjouspyynnön kohdan "Hankinnan kohteen kriteerit" on voinut perustellusti olettaa sisältävän kaikki kysymyksessä olevan hankinnan osa-alueen vaatimukset. Esimerkiksi hankinnan osa-alueen 4 osalta esitetty metallirunkoa koskenut vaatimus on käynyt ilmi paitsi tarjouspyynnön kohdasta "Sopimuksen tai hankinnan (hankintojen) lyhyt kuvaus" myös kohdasta "Hankinnan kohteen kriteerit".

Valittaja on Suomessa markkinajohtaja maahan upotettavien jätesäiliöiden alalla. Valittajan tuotteissa käytettyjä teknisiä ratkaisuja ei ole perusteltua pitää heikompilaatuisina kuin vastaavia kilpailijoiden ratkaisuja. Vaatimusten asettaminen tiettyä toimittajaa suosiviksi ilman, että vaatimuksilla on varsinaista merkitystä hankinnan toteuttamisen kannalta, on syrjivää ja vaarantaa tarjoajien tasapuolisen kohtelun.

Muut metallirunkoisia jätesäiliöitä valmistavat yritykset ovat huomattavasti puitesopimustoimittajaksi valittua yritystä pienempiä. Tarjouspyyntö on laadittu siten, että tosiasiallisesti vain valituksi tulleella puitesopimustoimittajalla on ollut mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu.

Muu kirjelmä

Flaaming Oy Jätehuoltotuotteet on antanut lisälausunnon.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 41 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava muun muassa hankinnan kohteen määrittely noudattaen, mitä teknisten eritelmien ja vaatimusten esittämisestä 44 ja 45 §:ssä säädetään, sekä hankinnan kohteeseen liittyvät muut laatuvaatimukset.

Hankintalain 44 §:n 1 momentin mukaan hankinnan sisältöä kuvaavat tekniset eritelmät on esitettävä hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä. Teknisten eritelmien on mahdollistettava tarjoajille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuun. Tekniset eritelmät eivät saa perusteettomasti rajoittaa kilpailua julkisissa hankinnoissa. Hankintalain 5 §:n 19 kohdan mukaan teknisellä eritelmällä tarkoitetaan hankinnan kohteena olevan tuotteen, palvelun tai materiaalien ominaisuuksien määrittelyä.

Hankintalain 44 §:n 3 momentin mukaan teknisissä eritelmissä ei saa mainita tiettyä valmistajaa tai tiettyä alkuperää olevia tavaroita. Teknisessä eritelmässä ei myöskään saa viitata tavaramerkkiin, patenttiin, tuotetyyppiin, alkuperään, erityiseen menetelmään tai tuotantoon siten, että viittaus suosii tai syrjii tiettyjä tarjoajia tai tavaroita. Tällainen viittaus on poikkeuksellisesti sallittu vain, jos hankintasopimuksen kohdetta ei ole mahdollista riittävän täsmällisesti ja selvästi kuvata muutoin. Viittaukseen on liitettävä ilmaisu "tai vastaava".

Hankintalain 46 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta.

Asian arviointi

Hankinnan kohteena ovat olleet ulkotilojen toimintavälineet ja kalusteet. Hankinta on jaettu tarjouspyyntöasiakirjoissa viiteen osa-alueeseen. Hankinnan osa-alueeksi 5 on ilmoitettu syväkeräyssäiliöt.

Asiassa on valituksen perusteella kysymys siitä, onko hankinnan kohdetta koskevat vaatimukset määritelty tarjouspyyntöasiakirjoissa edellä mainitun osa-alueen 5 osalta riittävän selvästi ja muutenkin hankintasäännösten mukaisesti siltä osin kuin vaatimuksena on ollut tuotteiden metallirunkoisuus.

Hankintailmoituksen kohdan II.1.5 "Lyhyt kuvaus sopimuksesta tai hankinnasta (hankinnoista)" ja tarjouspyynnön kohdan 3 "Hankinnan kohde" alakohdan "Sopimuksen tai hankinnan (hankintojen) lyhyt kuvaus" mukaan kaikkien hankinnan kohteena olevien tuotteiden on tullut olla julkisille leikki- ja puistoalueille suunniteltuja sekä testattuja ja niiden on tullut täyttää voimassa olevien EU-standardien mukaiset määräykset laadusta ja turvallisuudesta. Lisäksi kummassakin edellä mainitussa tarjouspyyntöasiakirjojen kohdassa on ilmoitettu syväkeräyssäiliöistä seuraavaa:

"Syväkeräyssäiliöiden tulee olla kestäviä, metallirunkoisia ja helposti puhdistettavia. Astioiden tulee olla eläimiltä ja sateelta suojattuja."

Hankinnan kohteena olevista tuotteista on esitetty osa-aluekohtaiset tarkemmat kuvaukset tarjouspyynnön kohdassa 6 "Hankinnan kohteen kriteerit". Syväkeräyssäilöt on ryhmitelty kyseisessä kohdassa neljään eri ryhmään lähinnä kokonsa ja verhouksensa perusteella. Kohdasta ei ole käynyt ilmi edellä mainittuja hankintailmoituksen kohdassa II.1.5 ja tarjouspyynnön kohdassa 3 esitettyjä syväkeräyssäiliöiden vaatimuksia.

Tarjoukset on tarjouspyynnön kohdan 17 mukaisesti tullut lähettää hankintayksikölle sähköisesti Tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalin kautta. Tarjoajien on tässä yhteydessä tullut ilmoittaa tarjoamistaan tuotteista hankintayksikölle tarjouspyynnön kohdan 6 "Hankinnan kohteen kriteerit" mukaiset tuote- ja hintatiedot tarjousten vertailua varten.

Markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyyntöasiakirjoista on käynyt riittävän selvästi ilmi, että tarjouksia on pyydetty nimenomaisesti metallirunkoisista syväkeräyssäiliöistä. Mainittu vaatimus on käynyt ilmi jo hankintailmoituksessa ja tarjouspyynnössä esitetystä syväkeräyssäiliöiden yleisestä kuvauksesta. Asiaa ei ole syytä arvioida toisin pelkästään sillä perusteella, että kyseistä vaatimusta, tai edellä mainittuja muita samassa yhteydessä esitettyjä vaatimuksia, ei ole toistettu osa-alueen 5 osalta tarjouspyynnön kohdassa 6 "Hankinnan kohteen kriteerit". Tarjouspyyntö ei siten ole ollut valittajan esittämällä tavalla epäselvä.

Hankintayksiköllä on harkintavaltaa sen suhteen, miten se määrittelee hankinnan kohteen ja millaisia ominaisuuksia se hankinnan kohteelta edellyttää. Hankintayksikön asettamaa vaatimusta ei välttämättä ole pidettävä syrjivänä siitä syystä, että alalla on Suomessa tai kansainvälisesti arvioituna vain yksi tai muutama vaatimuksen täyttämiseen kykenevä tarjoaja. Tarjouspyynnössä asetettujen vaatimusten tulee kuitenkin olla hankinnan kannalta perusteltuja eivätkä ne saa perusteettomasti rajoittaa kilpailua.

Hankinnan kohteena olleet syväkeräyssäiliöt ovat maahan upotettavia jätesäiliöitä. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on harkintavaltansa rajoissa ja hankinnan kohde huomioon ottaen voinut määritellä jätesäiliöiden ehdottomat vaatimukset edellä todetulla tavalla ja edellyttää jätesäiliöiden olevan metallirunkoisia. Asetetuilla vaatimuksilla on hankintayksikön mukaan pyritty saamaan hankituksi käyttötarkoitukseen sopivia ja kestäviä jätesäiliöitä. Jätesäiliöiden metallirunkoisuutta koskevan vaatimuksen on katsottava liittyneen hankintaan ja olleen objektiivisesti perusteltu. Vaatimus ei ole myöskään perusteettomasti rajoittanut kilpailua ja syrjinyt valittajaa. Asiassa ei ole myöskään perusteita pitää tarjouspyyntöasiakirjoissa hankinnan kohteena olleista jätesäiliöistä käytettyä nimikettä syväkeräyssäiliöt valittajaa tai muitakaan tarjoajia syrjivänä tai suosivana.

Edellä lausuttu huomioon ottaen hankintayksikkö ei ole menetellyt tarjouspyynnön laatimisessa hankintasäännösten vastaisesti. Valittajan muovirunkoisista jätesäiliöistä hankintayksikölle tekemä tarjous olisi siten virheettömässä hankintamenettelyssä tullut heti sulkea tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolain¬käyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Molok Oy:n korvaamaan Vantaan kaupungin oikeudenkäyntikulut 1.900 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Nina Korjus, Petri Rinkinen ja Pasi Yli-Ikkelä.

HUOMAA

Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 3.4.2017 taltionumero 1552.