MAO:367/15

ASIAN TAUSTA

Liikennevirasto (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 28.10.2014 julkaistulla erityisalojen EU-hankintailmoituksella rajoitetulla menettelyllä toteutettavasta rataosuuden Vaala–Kivesjärvi perusparannusta koskevasta hankinnasta.

Liikennevirasto on 17.2.2015 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut VR Track Oy:n tarjouksen.

Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on voittaneen tarjoajan tarjouksen mukaan ollut noin 13.000.000 euroa.

Markkinaoikeus on 21.4.2015 antamallaan päätöksellä hylännyt hankintayksikön pyynnön täytäntöönpanon sallimisesta.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Komsor Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Toissijaisesti valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksua. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 3.844 eurolla.

Perusteet

Hankintayksikön arviointityöryhmä on suorittanut tarjousten laatuosan kohdan 1 arvioinnin virheellisesti ja epätarkasti.

Tarjousten laatuosan kohdan 1 alakohdan a osalta valittajan laatima suunnitelma on jakautunut alustavaan suunnitteluun sekä päällysrakennetyön jakamiseen yhdeksään työvaiheeseen. Suunnitelmat on laadittu erittäin yksityiskohtaisesti, ja suunnittelussa valittaja on hyödyntänyt vuonna 2014 suoritettua vastaavaa päällysrakenteen uusimistyötä. Valittaja on ilmoittanut tarjouspyynnössä edellytetyt asiat. Valittaja on suorittanut vuonna 2014 päällysrakenteen uusimistyötä noin 36 kilometriä. Koko työsuorituksen aikana valittaja ei ole aiheuttanut työsuorituksesta johtuvia työrakojen ylityksiä kuin kaksi kappaletta, jotka molemmat ovat johtuneet koneiden rikkoutumisesta. Ajallisesti valittaja on alittanut työlle varatun työajan noin kolmella viikolla. Tämä osoittaa, että suunnitelma ja työsuoritus ovat toimineet. Valittajan olisi tullut saada tarjousten laatuosan kohdan 1 alakohdasta a vähintään kolme pistettä.

Tarjousten laatuosan kohdan 1 alakohdan b osalta valittaja on laatinut suunnitelman siten, että merkittävimmät riskit on erikseen tunnistettu, ja alustavan suunnitelman yhteydessä on ilmoitettu, että työstä laadittu riskikartta päivitetään ja siitä laaditaan riskienhallintasuunnitelma. Mainitussa työssä valittaja on käyttänyt hyväkseen vuonna 2014 toteuttamaansa päällysrakenneurakan riskikartoitusta ja riskienhallintasuunnitelmaa. Valittaja ei ole vaarantanut junaturvallisuutta, ja poikkeamien kokonaislukumäärä on neljä koko työn keston eli kahdeksan kuukauden ajalta. Lisäksi on otettava huomioon, että tapaturmia ei ole sattunut koko aikana. Tämä osoittaa, että valittaja on onnistunut riskien kartoitus- ja hallintatyössä. Valittajan olisi tullut saada tarjousten laatuosan 1 alakohdasta b vähintään kolme pistettä.

Tarjousten laatuosan kohdan 1 alakohdan c osalta valittaja on resursoinut laatusuunnitelmassaan työvaiheet yksityiskohtaisesti. Lisäksi valittaja on ilmoittanut yksityiskohtaisesti, kuka vastaa eri työryhmien toiminnasta ja työsaavutuksesta, kuka kantaa kokonaisvastuun työn suorittamisesta ja kuka vastaa yhteydenpidosta liikenteenohjaukseen. Yllättävien ja poikkeavien tilanteiden hoitaminen edellyttää aina päätyövaiheen keskeyttämistä ainakin osittain, ja ongelman poistamiseen on aina käytettävissä koko kalusto ja henkilöstö. Näin saadaan häiriötilanteen kesto minimoitua. Työstä vastaava organisaatio hoitaa työjärjestelyt ja vastuut niistä normaalin vastuunjaon mukaisesti. Varsinaisen päällysrakennetyön ulkopuolelta valittaja on ilmoittanut työryhmän ja varakaluston. Vuonna 2014 suoritetun päällysrakennetyön yhteydessä ei ole esiintynyt yhtäkään poikkeavaa tai yllättävää tilannetta, jonka hoitamiseksi valittaja olisi tarvinnut varahenkilöstöä tai -kalustoa. Valittajan olisi tullut saada tarjousten laatuosan kohdan 1 alakohdasta c vähintään kaksi pistettä.

Tarjousten laatuosan kohta 2 olisi tullut jättää kokonaan huomioon ottamatta arvioinnissa.

Valittajalla ei ole ollut mahdollisuutta laatia sekä resursseiltaan että aikataulutukseltaan riittävää ja vaatimukset täyttävää laatusuunnitelmaa. Valittaja ei ole pyrkimyksistään huolimatta saanut tasapuolista henkilöstön koulutusmahdollisuutta hankintayksikön hyväksymältä hitsaustöiden koulutuslaitokselta ennen tarjouksen jättöajan umpeutumista. Liikennevirasto, joka hyväksyy koulutusyksiköt ja niiden koulutusohjelmat, ei ole hyväksyntää tehdessään varmentanut koulutusmahdollisuuksia hitsauskoulutuksen ja sitä kautta saatavien pätevyyksien osalta tai on ainakin jättänyt valvontavelvoitteensa suorittamatta. Koulutusohjelmien tarkastamisessa ja hyväksymisessä olisi pitänyt ottaa huomioon, että koulutusyksikkö on osa tarjouskilpailussa mukana ollutta voittanutta tarjoajaa. Valittaja ei ole voinut laatia hitsaustöiden laatusuunnitelmaa tasapuolisesti muihin tarjoajiin nähden.

Valittaja on esittänyt hankintayksikön edustajalle 16.12.2014 pyynnön selvittää hitsauskoulutuksen tasapuolista saatavuutta. Hankintayksikön edustaja on ilmoittanut 27.1.2015 puhelimitse, että hitsauskoulutusta ei voida varmentaa, vaan neuvottelut hankintayksikön ja koulutusyksikön välillä ovat käynnissä. Valittaja on tiedustellut koulutusyksikön hitsausyksikön päälliköltä sähköpostitse termiittihitsauskoulutuksen saatavuutta kevätkaudella 2015 2–4 henkilölle. Päällikkö on ilmoittanut, ettei kursseja ole suunnitteilla kevätkaudella 2015. Kuitenkin tarjousajan jo päätyttyä ja tarjousten ollessa jo sisällä hankintayksikössä on koulutusyksiköstä ilmoitettu, että hitsauskurssi olisi järjestettävissä maalis–huhtikuun 2015 aikana. Ilmoitusajankohdalla on pyritty heikentämään valittajan mahdollisuuksia tarjota hitsaustyöt tarjouspyynnön vaatimusten mukaisesti, riittävin resurssein. Valittaja on tilannut 10.2.2015 koulutusyksiköltä hitsauskoulutuksen kahdeksalle henkilölle. Koska valittajaa oli estetty saamasta koulutusta jo vuoden 2014 aikana, valittaja on kysynyt hitsaustyöyksiköiden saatavuutta myös Virosta, mutta valittajalle on ilmoitettu, ettei siinä vaiheessa ole vielä voitu tarjota termiittihitsareita käsillä olevaan tarjouskilpailuun.

Tarjousten laatuosan kohdan 3 alakohdan b arviointi on suoritettu virheellisesti ja epätarkasti.

Mainitun alakohdan osalta valittaja on tarjouksessaan ilmoittanut, että raiteen sivuasema ja korkeusviiva mitataan suunnitelma-asiakirjojen mukaisilta pisteiltä ja tallennetaan sekä sidotaan jokaiseen sähköratapylvääseen. Näin voidaan nopeasti suorittaa työnaikaisia tarkistuksia. Lisäksi valittaja on ilmoittanut, että varsinainen työnaikainen mittaustyö suoritetaan konemittausjärjestelmää käyttäen sillä poikkeuksella muihin tarjoajiin nähden, että valittaja pystyy varmentamaan jatkuvan yhteyden. Lisäksi valittaja on ilmoittanut, että mittalaitteet kalibroidaan ja rakennetaan tarkistuspisteverkosto sähköratapylväisiin. Valittajan tarjouksen mukaan tarkkuus voidaan todentaa työnsuorituksen kestäessä konemittauksen laatuvaatimusten mukaisesti. Valittaja on myös ilmoittanut, että kaivutason pohja mitataan lisäksi tasolasermenetelmällä ja mittauspisteet siirretään sähköratapylväisiin. Menetelmä on tarkoitettu lisämittaustyöksi eikä tarkoita, että mittaustyöt suoritettaisiin urakka-asiakirjoista poikkeavalla tavalla.

Valittaja on tarjouksessaan selostanut raiteen poikkileikkausmittauksia ja ilmoittanut, että työn valmistuttua suoritetaan niin sanottu tarkemittaus koko päällysrakenteen vaihtoalueelta ja ajolangan asema mitataan myös asennustoleranssiin. Kaikkien tarjoajien mittaustapa, tulosten esittäminen ja laadun varmistus ovat olleet suunnilleen samalla tasolla. Valittajan olisi tullut saada tarjousten laatuosan kohdan 3 alakohdasta b viisi laatupistettä.

Hintavertailu olisi tullut suorittaa käyttäen tarjottuja perushintoja. Urakka-asiakirjoissa on ilmoitettu, että urakoitsijat voivat valita yksikköhinnalla suoritettavan työn määrän ja ilmoittaa siitä tilaajalle 14.9.2015 mennessä. Hankintayksiköllä ei hankintapäätöksen tekohetkellä ole voinut olla tarkkoja urakoitsijakohtaisia vertailuhintoja käytettävissään, koska ilmoitusvelvollisuus on päättynyt vasta myöhemmin. Perusurakan perusteella suoritettavassa hintapisteytyksessä valittaja olisi saanut 85 pistettä, voittanut tarjoaja 79,8 pistettä ja kolmas tarjoaja 81,2 pistettä.

Laatupisteitä valittaja olisi oikein suoritetussa vertailussa saanut 18 pistettä, voittanut tarjoaja 18,8 pistettä ja kolmas tarjoaja 16 pistettä. Valittajan yhteispisteet olisivat olleet 94 pistettä ja voittaneen tarjoajan ja kolmannen tarjoajan yhteispisteet olisivat olleet 89,2 pistettä. Valittajan tarjous olisi ollut oikein suoritetussa tarjousvertailussa kokonaistaloudellisesti edullisin.

Vastine

Vaatimukset

Liikennevirasto on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.300 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Tarjousten vertailu on suoritettu oikein. Pisteytystä ei ole syytä muuttaa.

Valittajan tarjouksesta on tarjousten laatuosan kohdan 1 alakohdan a osalta puuttunut kuvauksen ja arviointikohdan ydin eli kuvaus siitä, miten työraossa pysyminen varmistetaan. Valittajan tarjouksessa on kuvattu työraon alku ja loppu, mutta siltä väliltä ovat puuttuneet kaikki ne vaiheet, joilla työraossa pysyminen varmistetaan. Muut tarjoajat ovat kuvanneet nämä vaiheet. Koska valittaja ei ole aikatauluttanut eri työvaiheita, niiden toteuttamiskelpoisuudesta ei ole voitu varmistua. Edelleen valittajan tarjouksessa on kuvattu työraon loppuvaihe, mutta siitä on puuttunut kokonaan kuvaus siitä, miten loppuvaiheeseen on päästy.

Tarjousten laatuosan kohdan 1 alakohdan b osalta valittaja on tunnistanut merkittävimmät riskit hyvin, vaikka erillistä riskienarviointimenetelmää ei olekaan mainittu eikä toimintaprosessia poikkeamatilanteissa ole esitetty. Muut tarjoajat, jotka ovat saaneet kohdasta valittajaa enemmän pisteitä, ovat tunnistaneet vielä enemmän erilaisia riskejä. Suurimpana puutteena valittajan tarjouksessa on ollut, että siinä ei ole kerrottu, miten poikkeamatilanteissa toimitaan. Muut tarjoajat ovat esittäneet toimintaprosessin poikkeamatilanteissa.

Tarjousten laatuosan kohdan 1 alakohdan c osalta valittajan tarjouksessa on esitetty työstä vastaava organisaatio yleisellä tasolla. Sitä ei kuitenkaan ole liitetty työnsuunnitteluun eikä poikkeamatilanteisiin. Valittajan tarjouksessa on ainoastaan käsitelty jollain tasolla poikkeamatilanteisiin liittyvät kaluston rikkoontuminen ja henkilöstön sairastumiset. Näissäkään asioissa ei ole esitetty resurssien yksityiskohtaista vastuuttamista.

Tarjousten laatuosan kohta 2 ei ole syrjinyt tarjoajia.

Hankintayksikkö pitää erikoisina ja virheellisinä valittajan väitteitä siitä, että valittajalla ei ole ollut mahdollisuutta laatia resursseiltaan ja aikataulutukseltaan riittävää ja vaatimukset täyttävää laatusuunnitelmaa, koska se ei omasta mielestään ole saanut riittävää koulutusmahdollisuutta hitsauskoulutusta tarjoavalta voittaneelta tarjoajalta. Tarjouspyynnön mukaan tarjouksessa arvioidaan muun muassa sitä, miten tarjoajan esittämät toimenpiteet on resursoitu ja vastuutettu. Siksi tarjousten arviointia varten olisi pitänyt esittää kuvaus näistä asioista. Kyseistä kohtaa arvioitaessa ei ole ollut merkitystä sillä, onko tarjoaja saanut kolmannelta taholta hitsauskoulutusta vai ei.

Tarjouspyynnön mukaan hankintayksikkö arvioi, mitkä toimenpiteet tarjoaja esittää, jotta varmistetaan riittävä aika kiskojen jatkuvaksi hitsaamiselle. Tarjouksesta on tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti arvioitu ne tarjoajan esittämät toimenpiteet, joilla varmistetaan riittävä aika kiskojen jatkuvaksi hitsaamiselle. Erityisesti on arvioitu tarjoajan huomioon ottamia toimenpiteitä ja niiden riittävyyttä sekä esitettyjen toimenpiteiden aikatauluttamista. Lisäksi on arvioitu toimenpiteiden resursointia ja vastuuttamista. Hitsauskoulutusten järjestämiseen liittyvillä asioilla ei ole mitään tekemistä tarjouksen laatimisen ja sen laadullisen arvioinnin kanssa.

Hankintayksikkö edellyttää koulutuslaitoshyväksyntää ainoastaan silloin, kun on kyse turvallisuuspätevyyksistä ja niihin liittyvistä koulutuksista. Tämä on kerrottu myös hankintayksikön Radanpidon turvallisuusohjeessa. Nyt käsillä oleva hitsauskoulutus ei ole sellainen turvallisuuspätevyyteen liittyvä asia, joka edellyttäisi hankintayksikön hyväksyntää koulutuslaitokselle. Hankintayksikön käsityksen mukaan voittaneella tarjoajalla ei ole monopoliasemaa kiskomateriaalien hitsaukseen suunnatun koulutuksen järjestämisessä. Koulutusta on saatavilla kaikille alan toimijoille.

Valittajan mukaan sillä ei ole tarjousta tehdessään ollut palveluksessaan riittävästi henkilöstöä, jolla olisi tarvittavat työpätevyydet, jotta se voisi toteuttaa hankinnan. Tämä seikka ei ole ollut tarjoajaa syrjivä. Urakan toteuttajalla ja sen käyttämillä hitsaajilla tulee joka tapauksessa olla vaaditut hitsauspätevyydet. Tarjoajat voivat käyttää myös aliurakoitsijaa hitsauksen suorittamisessa, mikäli tarjoajalla itsellään ei ole riittävästi pätevää henkilöstöä. Aliurakoitsijoiden resurssien hyödyntäminen on myös ollut suhteellisen laajasti käytössä radanpidon urakoissa.

Tarjousten laatuosan kohdan 3 alakohdan b osalta valittaja on tarjouksessaan esittänyt asioita, joita ei ole pyydetty esittämään. Esitetyt asiat eivät liity kaivutason laadunvarmistukseen, vaan raidegeometriaan. Valittajan esittämät asiat tulee tehdä urakka-asiakirjojen mukaan joka tapauksessa. Valittajan tarjouksessa on esitetty, että kaivutason dokumentointi suoritetaan tulostuksena konemittausjärjestelmästä sekä mittaamalla työselityksen mukaisesti vertailuarvot sähköratapylväsmerkinnöistä. Urakka-asiakirjojen mukaan vertailuarvot tulee mitata takymetrimittauksin. Valittajan tarjous poikkeaa tältä osin urakka-asiakirjoista, sillä tarjouksessa on esitetty ainoastaan tasolasermittausmenetelmä. Myöskään termiittimittaukset, joista valittajan tarjouksessa puhutaan, eivät liity mitenkään kaivutason korkeusaseman laadunvarmistukseen, vaan ne liittyvät kiskonhitsaukseen. Valittajan tarjouksesta on välittynyt kuva, että urakkaa ei tultaisi suorittamaan urakka-asiakirjojen mukaisesti. Valittajan tarjousta voidaan tältä osin pitää tarjouspyynnön vastaisena. Suoritettua pisteytystä ei ole syytä muuttaa.

Tarjousten hintavertailu on suoritettu tarjouspyynnön mukaisesti.

Kuultavan lausunto

VR Track Oy on antanut lausunnon.

Vastaselitys

Valittaja on muun ohella esittänyt, että sen tarjouksessa on tarjousten laatuosan kohdan 3 alakohdan b osalta esitetty, että mittaustietojen sitominen sähköratapylväisiin on tarkistuskeino työmaan käyttöön, mutta varsinainen työnaikainen mittaustyö suoritetaan niin sanotulla konemittausjärjestelmällä kahta siirrettävää tukiasemaa käyttäen. Hankintayksikkö on hyväksynyt valittajan esittämän konemittausjärjestelmän käytettäväksi työmaalla. Valittajan esittämä mittaustapa on tarjouspyynnön mukainen ja laadultaan jopa sen ylittävä ja monipuolisempi. Valittajan tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön vastainen.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet

Vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista annetun lain (erityisalojen hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailumahdollisuudet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Erityisalojen hankintalain 54 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan tai se, joka on hinnaltaan halvin. Pykälän 3 momentin mukaan käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus on ilmoitettava hankintailmoituksessa tai tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Hankintayksiköllä on harkintavaltaa määritellä kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteet ja niiden painotus. Tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi tarjouksen valintaan liittyvät seikat on kuitenkin kuvattava tarjouspyynnössä sellaisella tarkkuudella, että tarjouspyyntö on omiaan tuottamaan yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa myös kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden soveltamisessa. Tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi tarjousten vertailu tulee kuitenkin suorittaa etukäteen ilmoitettujen seikkojen perusteella.

Tarjousten vertailu

Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia rataosuuden Vaala–Kivesjärvi perusparannusta koskevasta päällysrakenneurakasta.

Tarjouspyynnön kohdan 5.3 "Tarjousten vertailu- ja arviointiperusteet" mukaan edullisin tarjous määritellään tarjouksen kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella, mitä arvioitaessa otetaan huomioon palvelulta ja sen tuloksilta odotettavissa oleva laatu (laatuosa) sekä tarjoushinta (hintaosa).

Laatuosa

Valittaja on ensinnäkin esittänyt, että sen olisi tullut saada tarjousten laatuosaa koskevassa vertailussa kohdan 1 alakohtien a, b ja c osalta enemmän pisteitä kuin mitä sille on hankintapäätöksessä annettu.

Tarjouspyynnön mukaan laatuosan kohdan 1 "Kuvaus työsuunnittelussa huomioitavista asioista, joilla varmistetaan, etteivät urakka-asiakirjojen mukaiset työraot ylity" vertailussa on ilmoitettu arvioitavan seuraavat asiat:

"a) Mitkä asiat Tarjoaja huomioi työsuunnittelussa sen varmistamiseksi, ettei työrako ylity. Erityisesti arvostetaan esiin tuotujen asioiden toteuttamiskelpoisuutta ja riittävyyttä sekä sitä, onko kuvauksessa huomioitu kaikki työvaiheet. Lisäksi arvostetaan onko kuvauksessa huomioitu myös eri työvaiheiden työsaavutukset ja saavutusten huomioiminen liikennekatkon päättymisen suhteen.
b) Miten erilaiset työnaikana syntyvät poikkeavat tilanteet huomioidaan työrakojen aikana. Erityisesti arvostetaan, miten tarjoaja on tunnistanut työnaikaiset merkittävät riskit liittyen työraossa pysymiseen. Lisäksi arvostetaan toimintaprosessin selkeyttä ja riittävyyttä poikkeamatilanteessa.
c) Miten kohdissa a ja b esitetyt asiat on suunniteltu resursoitavaksi ja vastuutettavaksi työmaalla. Erityisesti arvostetaan resurssien riittävyyttä ja vastuunjaon selkeyttä."

Hankintapäätöksen liitteenä on ollut "Laatuarvioinnin perustelut"-niminen tarjousten laatuvertailua koskenut asiakirja, jossa on laatuosan kohdan 1 alakohdan a osalta esitetty valittajan tarjouksesta seuraavaa:

"Työvaiheet ja työsaavutukset on esitetty yksityiskohtaisesti, mutta niitä ei ole aikataulutettu muilta kuin työraon aloituksen ja loppuvaiheen suhteen."

Valittaja on saanut mainitusta alakohdasta 1,6 pistettä.

Kohdan 1 alakohdan b osalta valittajan tarjouksesta on esitetty seuraavaa:

"Merkittävimmät riskit on tunnistettu hyvin, vaikka erillistä riskienarviointimenetelmää ei ole mainittu. Toimintaprosessia poikkeamatilanteissa ei ole esitetty."

Valittaja on saanut mainitusta alakohdasta 1,7 pistettä.

Kohdan 1 alakohdan c osalta valittajan tarjouksesta on esitetty seuraavaa:

"Kohdissa a ja b esitettyjä asioita on resursoitu, mutta ei kaikilta osin. Poikkeavissa tilanteissa resursseja ei ole yksityiskohtaisesti vastuutettu."

Valittaja on saanut mainitusta alakohdasta 1,1 pistettä ja siten kohdan 1 alakohdista a, b ja c yhteensä 4,4 pistettä, joka on pyöristetty kokonaisluvuksi 4.

Voittaneen tarjoajan tarjouksesta on kohdan 1 alakohdan a osalta mainittu, että esiin tuodut asiat ovat toteuttamiskelpoisia ja riittäviä ja että kuvauksessa on huomioitu kaikki työvaiheet ja työsaavutukset päällysrakenteen osalta yksityiskohtaisesti ottaen huomioon liikennekatkon päättymisen ajankohdan. Muut kuin päällysrakennetyöt on esitetty otsaketasolla. Voittanut tarjoaja on saanut mainitusta alakohdasta 2,9 pistettä. Alakohdan b osalta tarjouksesta on mainittu, että merkittävimmät riskit on tunnistettu laaja-alaisesti, vaikka erillistä riskienarviointimenetelmää ei ole mainittu. Toimintaprosessi poikkeamatilanteissa on esitetty erittäin hyvin. Voittanut tarjoaja on saanut mainitusta alakohdasta 3,2 pistettä. Alakohdan c osalta tarjouksesta on mainittu, että alakohdissa a ja b esitetyt asiat on resursoitu ja vastuutettu uskottavasti ja riittävästi lukuun ottamatta etukäteisvalmisteluja ja pienempiä liikennekatkossa tehtäviä töitä. Voittanut tarjoaja on saanut mainitusta alakohdasta 2,7 pistettä ja siten kohdan 1 alakohdista a, b ja c yhteensä 8,8 pistettä, joka on pyöristetty kokonaisluvuksi 9.

Kolmannen tarjoajan tarjouksen osalta on mainittu kohdan 1 alakohdan a osalta, että esiin tuodut asiat ovat toteuttamiskelpoisia ja riittäviä. Työvaiheet on esitetty ainoastaan päätyövaiheiden osalta. Työvaiheiden työsaavutukset ja niiden päättyminen työrakoon nähden on esitetty epätarkasti. Kolmas tarjoaja on saanut mainitusta alakohdasta 1,7 pistettä. Alakohdan b osalta tarjouksessa on mainittu, että merkittävimmät riskit on tunnistettu laaja-alaisesti. Riskienhallintasuunnitelma on mainittu, mutta epäselväksi jää, miten riskienhallintasuunnitelmaa käytetään. Toimintaprosessi poikkeamatilanteissa on esitetty yleisellä, mutta riittävällä tavalla. Kolmas tarjoaja on saanut mainitusta alakohdasta 2,6 pistettä. Alakohdan c osalta tarjouksessa on mainittu, että alakohdissa a ja b esitettyjä asioita on resursoitu, mutta ei kaikilta osin. Poikkeavissa tilanteissa resursseja on vain osassa asioista yksityiskohtaisesti vastuutettu. Kolmas tarjoaja on saanut mainitusta alakohdasta 1,7 pistettä ja siten kohdan 1 alakohdista a, b ja c yhteensä 6 pistettä.

Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on suorittanut tarjousten vertailun laatuosan kohdan 1 alakohtien osalta tarjouspyynnössä esitettyjen vertailuperusteiden mukaisesti. Suoritetusta tarjousten laatuvertailusta käy ilmi, mihin tarjousten saamat piste-erot ovat perustuneet. Hankintayksikkö on näin ollen voinut harkintavaltansa puitteissa pisteyttää laatuosan kohdan 1 alakohdat tekemällään tavalla.

Valittaja on toiseksi esittänyt, että sillä ei ole ollut mahdollisuutta laatia resursseiltaan ja aikataulutukseltaan riittävää sekä vaatimukset täyttävää laatusuunnitelmaa laatuosan kohdan 2 osalta, koska valittaja ei pyrkimyksistään huolimatta ole saanut tasapuolista henkilöstön koulutusmahdollisuutta hankintayksikön hyväksymältä, voittaneen tarjoajan hitsaustöiden koulutuslaitokselta. Valittaja on esittänyt, että osio 2 tulisi poistaa laatupisteytyksestä.

Tarjouspyynnön mukaan laatuosan kohdan 2 "Kuvaus toimenpiteistä, joilla Tarjoaja varmistaa, että kiskojen jatkuvaksi hitsaaminen tapahtuu sopimusasiakirjojen mukaisesti" vertailussa on ilmoitettu arvioitavan seuraavat asiat:

"a) Mitkä toimenpiteet Tarjoaja esittää riittävän ajan varmistamiseksi kiskojen jatkuvaksi hitsaamiselle? Erityisesti arvostetaan, miten ja mitkä toimenpiteet Tarjoaja on huomioinut sekä toimenpiteiden riittävyyttä.
b) Miten arviointikohdan mukaiset toimenpiteet on aikataulutettu? Erityisesti arvostetaan aikataulutuksen toteuttamiskelpoisuutta sekä sitä, onko aikataulutuksessa huomioitu riittävät toimenpiteet.
c) Miten toimenpiteet on resursoitu ja vastuutettu? Erityisesti arvostetaan resurssien riittävyyttä ja vastuunjaon selkeyttä."

Laatuosan kohdan 2 osalta tarjousten vertailussa on valittajan tarjouksesta esitetty alakohdan a osalta seuraavaa:

"Tarjouksessa on esitetty osa toimenpiteistä, mutta hyvin suppeasti. Kuvaus on tästä huolimatta sisällöltään ja laadultaan hankkeen vaatimukset täyttävä."

Valittaja on saanut mainitusta alakohdasta 0,8 pistettä.

Alakohdan b osalta valittajan tarjouksesta on esitetty seuraavaa:

"Tarjouksessa esitetyt toimenpiteet on esitetty sopimusasiakirjojen mukaisesti, mutta hyvin suppeasti. Kuvaus on tästä huolimatta sisällöltään ja laadultaan hankkeen vaatimukset täyttävä".

Valittaja on saanut mainitusta alakohdasta 0,9 pistettä.

Alakohdan c osalta valittajan tarjouksesta on esitetty seuraavaa:

"Toimenpiteitä ei ole resursoitu ja vastuutettu eikä kuvaus sisällöltään ja laadultaan täytä hankkeen vaatimuksia."

Valittaja on saanut mainitusta alakohdasta 0 pistettä ja siten kohdan 2 alakohdista yhteensä 1,7 pistettä, joka on pyöristetty kokonaisluvuksi 2.

Voittaneen tarjoajan tarjouksesta on kohdan 2 alakohdan a osalta mainittu, että sen tarjouksessa esitetyt toimenpiteet on esitetty sopimusasiakirjojen mukaisesti erittäin yksityiskohtaisesti ja laaja-alaisesti. Kuvaus on sisällöltään ja laadultaan hankkeen vaatimukset erittäin hyvin täyttävä. Voittanut tarjoaja on saanut mainitusta alakohdasta 3,3 pistettä. Alakohdan b osalta tarjouksesta on mainittu, että aikataulutus on toteuttamiskelpoinen kokonaisaikataulun osalta. Aikataulutuksessa ei ole kuvattu riittävästi hitsauksen kannalta välttämättömiä välityövaiheita. Voittanut tarjoaja on saanut mainitusta alakohdasta 1,9 pistettä. Alakohdan c osalta tarjouksesta on mainittu, että toimenpiteet on erittäin hyvin resursoitu ja vastuutettu. Voittanut tarjoaja on saanut mainitusta alakohdasta 3,3 pistettä ja siten kohdan 2 alakohdista yhteensä 8,5 pistettä, joka on pyöristetty kokonaisluvuksi 9.

Kolmannen tarjoajan tarjouksen osalta on mainittu kohdan 2 alakohdan a osalta, että tarjouksessa esitetyt toimenpiteet on esitetty sopimusasiakirjojen mukaisesti tuoden esiin joitakin olennaisia asioita, jotka hitsaustöitä lukuun ottamatta kuvataan yleispiirteisesti. Kuvaus on sisällöltään perustasoa ja laadultaan hankkeen vaatimukset täyttävä. Kolmas tarjoaja on saanut mainitusta alakohdasta 1,7 pistettä. Alakohdan b osalta tarjouksesta on mainittu, että aikataulutus on toteuttamiskelpoinen kokonaisaikataulun osalta. Aikataulutuksessa ei ole kuvattu riittävästi hitsauksen kannalta välttämättömiä välityövaiheita. Kolmas tarjoaja on saanut mainitusta alakohdasta 1,9 pistettä. Alakohdan c osalta tarjouksesta on mainittu, että hitsaustyö on riittävästi resursoitu ja vastuunjako on selkeä. Muiden kuin hitsaustöiden osalta yhteensovittaminen ja resursointi on esitetty otsikkotasolla. Kolmas tarjoaja on saanut mainitusta alakohdasta 2,0 pistettä ja siten kohdan 2 alakohdista yhteensä 5,6 pistettä, joka on pyöristetty kokonaisluvuksi 6.

Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on suorittanut tarjousten vertailun laatuosan kohdan 2 alakohtien osalta tarjouspyynnössä esitettyjen vertailuperusteiden mukaisesti. Suoritetusta tarjousten laatuvertailusta käy ilmi, mihin tarjousten saamat piste-erot ovat perustuneet. Hankintayksikkö on näin ollen voinut harkintavaltansa puitteissa pisteyttää laatuosan 2 alakohdat tekemällään tavalla.

Markkinaoikeus toteaa vielä laatuosan kohdan 2 osalta, että tarjoajien on tullut tarjouksissaan esittää henkilökuntaa, jolla on riittävä pätevyys tarjotun urakan toteuttamiseen. Valittajan väittämillä koulutuksen järjestämisen epäkohdilla ei tarjouspyynnössä ilmoitetut vertailuperusteet huomioon ottaen ole osoitettu olevan merkitystä tarjousten laadun arvioimisessa.

Valittaja on kolmanneksi esittänyt, että sen olisi tullut saada tarjousten vertailussa tarjousten laatuosan kohdan 3 alakohdan b osalta enemmän pisteitä kuin mitä sille on hankintapäätöksessä annettu. Valittajan mukaan sen esittämä mittaustapa on laadultaan jopa tarjouspyynnössä mainittua parempi.

Tarjouspyynnön laatuosan kohdassa 3 on pyydetty kuvaus toimenpiteistä, joilla varmistetaan lopputuotteen laatu seuraavissa työsuorituksissa: ratapölkkyjen asento (suoruus ja pölkkyväli) ja radan uuden päällysrakenteen edellyttämän kaivutason korkeusaseman tarkkuus ja tasaisuus.

Kohdan 3 alakohdan b vertailussa on ilmoitettu arvioitavan seuraavaa:

"b) Radan uuden päällysrakenteen edellyttämän korkeusaseman tarkkuus ja tasaisuus, miten lopputuotteen laatu varmistetaan työnaikana, ja miten laadunvarmistusmittaukset suoritetaan sekä miten laatu osoitetaan tilaajalle."

Tarjouspyynnön liitteenä olleen urakkaohjelman kohdassa 2.2.4 "Mittaukset ja laatu" on muun ohella ilmoitettu, että urakoitsijan velvollisuuksiin kuuluu kaikkien urakassa tarvittavien tarkemittausten suorittaminen ja työn edellyttämien laadun kannalta tarpeellisten kokeiden ja laatumittausten suorittaminen. Urakkaohjelman edellä mainitussa kohdassa on ilmoitettu myös, että välikerroksen yläpinnan (kaivu- tai täyttötaso) tasaisuus tarkistetaan mittaamalla tasot ja leveys 20 metrin välein ja että tilaaja hyväksyy koneohjauksen tuottaman tarkemittaustiedon. Asiakirjassa mainitaan, että urakoitsijan tulee työnaikana osoittaa takymetrimittauksin, että koneohjauksen tuottama mittaustieto on riittävän tarkkaa.

Laatuosan kohdan 3 osalta tarjousten vertailussa on valittajan tarjouksesta esitetty alakohdan b osalta seuraavaa:

"Työnaikainen lopputuotteen laadunvarmistus on kuvattu riittävällä tavalla. Laadunvarmistusmittaukset on esitetty urakka-asiakirjoista poikkeavalla tavalla. Laadun osoittaminen tilaajalle jää epäselväksi."

Valittaja on saanut mainitusta alakohdasta 1,6 pistettä ja siten kohdan 3 alakohdista yhteensä 6,6 pistettä, joka on pyöristetty kokonaisluvuksi 7.

Voittaneen tarjoajan tarjouksesta on kohdan 3 alakohdan b osalta mainittu, että työnaikainen laadunvarmistus ja laadunvarmistusmittaukset on kuvattu tarkasti ja että laadun osoittaminen tilaajalle on esitetty yksityiskohtaisesti ja toimenpiteet varmistavat lopputuotteen laadun erittäin hyvin. Voittanut tarjoaja on saanut mainitusta alakohdasta 5,0 pistettä ja siten kohdan 3 alakohdista yhteensä 10 pistettä.

Kolmannen tarjoajan tarjouksesta on kohdan 3 alakohdan b osalta esitetty sama arvio kuin voittaneesta tarjouksesta. Tarjous on myös saanut samat pisteet kuin voittanut tarjous.

Valittaja on esittänyt, että sen tarjouksessa ilmoitettu mittausmenetelmä on vastannut tarjouspyynnössä esitettyä menetelmää ja ollut jopa tarjouspyynnössä mainittua parempi.

Markkinaoikeus toteaa, että valittajan tarjouksessaan ilmoittama laadunvarmistuksen mittaustapa on poikennut tarjouspyynnössä esitetystä. Hankintayksiköllä on ollut oikeus määritellä mittausmenetelmä, ja tarjoajan on tullut tehdä tarjouksensa tarjouspyynnön mukaisesti siitä riippumatta, olisiko tarjoajalla mahdollisesti ollut tarjota jossain suhteessa parempi mittausmenetelmä.

Markkinaoikeus katsoo, että asiassa esitetty selvitys huomioon ottaen hankintayksikkö ei kuitenkaan ole menetellyt virheellisesti, kun se on ottanut valittajan tarjouksen mukaan tarjousten vertailuun tarjouksessa ilmoitetusta poikkeavasta mittausmenetelmästä huolimatta.

Markkinaoikeus myös katsoo, että hankintayksikkö on suorittanut tarjousten vertailun laatuosan kohdan 3 alakohdan b osalta tarjouspyynnössä esitettyjen vertailuperusteiden mukaisesti. Suoritetusta tarjousten laatuvertailusta käy ilmi, mihin tarjousten saamat piste-erot ovat perustuneet. Hankintayksikkö on näin ollen voinut harkintavaltansa puitteissa pisteyttää kohdan 3 alakohdan b tekemällään tavalla.

Markkinaoikeus kuitenkin huomauttaa, että hankintayksikkö on menetellyt tarjousten laatuosan kohtien 1, 2 ja 3 osalta pisteytyksessä virheellisesti, kun se on pyöristänyt näiden kohtien alakohtien yhteenlasketut pistemäärät kokonaisluvuiksi ennen mainittujen kohtien yhteenlaskua.

Hintaosa

Valittaja on vielä esittänyt, että tarjousten hintavertailu on ollut virheellinen, kun hankintayksiköllä ei ole ollut urakoitsijakohtaisia vertailuhintoja käytettävissään. Valittajan mukaan hintavertailu olisi tullut tehdä tarjottuja perushintoja käyttäen.

Tarjouspyynnön kohdan 4.3 "Tarjouksen hintaosa" mukaan urakka on jaettu perusurakkaan ja yksikköhintaiseen osuuteen. Hintatarjouksen on tullut sisältää sekä perusurakan hinta että yksikköhintainen osuus hinnoiteltuna tarjouslomakkeeseen. Tarjouslomakkeeseen on tullut merkitä hintatiedot kaikkiin hintatiedoille varattuihin sarakkeisiin.

Tarjouslomakkeessa on yksikköhintaisen osuuden osalta esitetty, että perusparannettavan radan raidemetrin yksikköhinta lasketaan kaavalla Y1 = X1 / X2, jossa X1 = perusurakan arvonlisäveroton kokonaishinta ja X2 = 36.903 raidemetriä.

Tarjousten hintavertailu on suoritettu tarjouspyynnössä esitetyn mukaisesti siten, että vertailuhinnat on saatu laskemalla yhteen perusurakan hinta ja yksikköhintaisen osuuden hinnat. Yksikköhinta on tarjouslomakkeen mukaan tullut laskea jakamalla perusurakan kokonaishinta perusurakkaan kuuluvan rataosan pituudella ja kertomalla yksikköhinta yksikköhintaisen osuuden pituudella, joka tarjouslomakkeen mukaan on 5.596 raidemetriä. Sillä, kuinka paljon yksikköhintaista osuutta tosiasiassa suoritetaan, ei ole ollut merkitystä tarjousten vertailuhintoja laskettaessa.

Markkinaoikeus katsoo, että tarjousten hintavertailu on suoritettu kaikilta osin tarjouspyynnössä esitettyjä vertailuperusteita käyttäen. Vertailu ei siten ole ollut valittajan esittämällä tavalla virheellistä.

Markkinaoikeus toteaa lopuksi, että edellä todetulla tarjousten laatuvertailun pisteytyksen virheellisellä pyöristyksellä ei ole ollut vaikutusta tarjouskilpailun lopputulokseen.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan sillä tavoin erityisalojen hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti, että hankintapäätös olisi kumottava. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolain¬käyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian näin päättyessä valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Komsor Oy:n korvaamaan Liikenneviraston oikeudenkäyntikulut 2.300 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.