MAO:461/15

ASIAN TAUSTA

Ristijärven kunta (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 9.4.2014 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta kuljetuspalveluiden hankinnasta ajalle 1.8.2014–31.7.2016 sekä mahdollisille optiovuosille 2016–2017 ja 2017–2018.

Ristijärven kunnanhallitus on 9.6.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 132 muun ohella valinnut A:n ja B:n yhteisen tarjouksen reitille B1.

Ristijärven kunnanhallitus on 20.1.2015 tekemällään päätöksellä § 21 hyväksynyt uuden päivähinnan asiointiliikenteelle reitillä B1 Hiisijärvi–Pyhäntä–Kirkonkylä.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut noin 250.000–350.000 euroa.

Hankintayksikön ilmoituksen mukaan 20.1.2015 tehtyä päätöstä § 21 ei ole pantu täytäntöön.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Tempi Passati Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintayksikön päätöksen ja kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 300 eurolla.

Perusteet

Muutoksenhaun kohteena olevalla päätöksellä on hyväksytty hankintasäännösten vastaisesti voittaneiden tarjoajien hinnoittelun muutos jo aiemmin kilpailutetussa hankinnassa. Hankintasopimuksen muuttaminen on mahdollista vain rajatusti. Olennaiset muutokset johtavat uuden tarjouskilpailun järjestämisvelvollisuuteen. Mikäli uusi kilpailutus laiminlyödään, kyseessä on laiton suorahankinta. Olennaiseksi on katsottava sellaiset muutokset, joilla hankintayksikön asemaa heikennetään alkuperäiseen sopimukseen nähden.

Hankintayksikkö ja voittaneet tarjoajat ovat neuvotelleet 18.12.2014 hinnoittelusta. Voittaneet tarjoajat ovat vedonneet siihen, etteivät he ole ymmärtäneet tarjousasiakirjojen sisältöä. Tarjoaja on kuitenkin vastuussa tarjouspyyntöön tutustumisesta. Ymmärtämättömyys ei ole peruste muuttaa hintaa jälkikäteen. Alkuperäisten tarjousasiakirjojen mukaan hinnan muuttaminen jälkikäteen ei ole ollut mahdollista kuin rajatusti.

Päätöksessä tehty vertailu valittajan tarjoushintaan on merkityksetön, koska se on tehty yli kuusi kuukautta tarjouksen jättämisen jälkeen.

Vastine

Ristijärven kunnan mukaan muutoksenhaun kohteena olevassa päätöksessä on ollut kysymys hankintayksikön tekemästä lisähankinnasta, joka on koskenut yhtä asiointiliikenteen reittiä.

Kyseessä olevan päätöksen arvo jää alle kansallisen kynnysarvon, eivätkä hankintasäännökset siten tule siihen sovellettaviksi. Alkuperäisen hankintakokonaisuuden arvo on ollut hyväksyttyjen tarjousten perusteella noin 465.000 euroa. Kyseessä olevan reitin arvo on ollut 45.762 euroa. Nyt tehdyn muutoksen arvioitu arvo on koko sopimuskauden ja optioiden osalta 4.072,88 euroa. Lisähankinnan arvo kyseisen reitin osalta on noin yhdeksän prosenttia ja koko hankinnan osalta vain noin 0,9 prosenttia.

Kuultavien lausunto

B ja A ovat antaneet yhteisen lausunnon.

Vastaselitys

Valittajan vastaselityksessään esittämän mukaan asiassa ei ole merkitystä muutoksen vähäisellä arvolla. Kyse on ollut jälkitinkimisestä, eikä tarjoajia ole kohdeltu tasapuolisesti ja syrjimättömästi.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on antanut lisävastineen.

Valittaja on antanut kaksi lisäkirjelmää.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 1 §:n 1 momentin mukaan valtion ja kuntien viranomaisten sekä muiden hankintayksiköiden on kilpailutettava hankintansa siten kuin hankintalaissa säädetään.

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Ristijärven kunnanhallitus on 9.6.2014 tekemällään hankintapäätöksellä muun ohella valinnut A:n ja B:n yhteisen tarjouksen reitille B1. Hankintapäätöksen liitteenä olleen vertailuasiakirjan mukaan valittaja on sijoittunut kyseisen reitin osalta toiseksi. Voittaneiden tarjoajien päivähinta on vertailuasiakirjan mukaan ollut 72,73 euroa, kun taas valittajan päivähinta on ollut 140 euroa.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan hankintasopimus on allekirjoitettu 1.9.2014. Voittaneet tarjoajat ovat kuitenkin jättäneet Ristijärven kunnanhallitukselle 27.11.2014 allekirjoitetun lausunnon ja päätöspyynnön koskien reitin B1 laskutusta. Ristijärven kunnanhallituksen 20.1.2015 tekemässä päätöksessä lausutun mukaan asiasta on neuvoteltu voittaneiden tarjoajien kanssa. Kyseisessä päätöksessä todetun mukaan voittaneet tarjoajat eivät olleet ymmärtäneet tarjouspyyntöasiakirjojen sisältöä, koska tarjouspyyntöasiakirjojen sisältö oli muuttunut siitä, miten hinnoittelu ja laskutus oli toteutettu aikaisemmin. Mainitun päätöksen mukaan kunnanhallitus on hyväksynyt kysymyksessä olevan reitin päivähinnaksi neuvottelutuloksen, jonka mukaan voittaneet tarjoajat ajavat koulun työajan eli 38 viikkoa tarjoamallaan hinnalla. Sen sijaan koulun loma-aikoina voittaneiden tarjoajien tarjoushinta kerrotaan kahdella. Päätöksen mukaan voittaneiden tarjoajien hinta vuodelta jää tässä tapauksessa 2.500 euroa edullisemmaksi kuin valittajan tarjous.

Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainitussa hankintayksikön 20.1.2015 tekemässä päätöksessä ei ole ollut kysymys hankintalain 28 §:ssä tarkoitetusta lisätilauksesta, vaan jo voimassa olevan hankintasopimuksen muuttamisesta. Euroopan unionin tuomioistuin on tuomiossaan pressetext Nachrichtenagentur (C-454/06, EU:C:2008:351, 34–37 kohta) tarkastellut sitä, missä tilanteissa hankintaviranomaisen ja palveluntarjoajan välillä jo olemassa olevaan sopimukseen tehtäviä muutoksia voidaan pitää uuden julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen tekemisenä. Tuomion perustelujen mukaan julkista hankintaa koskevan sopimuksen määräyksiin sen voimassaoloaikana tehtyjä muutoksia on pidettävä uutena sopimuksen tekemisenä, jos muutetut määräykset ovat ominaispiirteiltään olennaisesti erilaisia kuin alkuperäisen sopimuksen määräykset ja jos ne näin ollen ovat omiaan osoittamaan osapuolten tahtoneen neuvotella uudestaan kyseisen sopimuksen keskeiset ehdot. Muutosta voidaan pitää olennaisena muun ohella, kun se sisältää ehtoja, jotka olisivat mahdollistaneet sen, että alun perin hyväksyttyjen tarjoajien lisäksi muutkin tarjoajat olisivat voineet tehdä tarjouksen tai että jokin muu kuin alun perin voittanut tarjous olisi voinut tulla valituksi. Alkuperäiseen sopimukseen tehtävää muutosta voidaan pitää olennaisena myös, kun sillä ulotetaan sopimus merkittävässä määrin sellaisiin palveluihin, joista ei alun perin ollut kyse, tai kun sillä muutetaan sopimuksen taloudellista tasapainoa sopimuspuoleksi valitun yhtiön eduksi tavalla, josta ei määrätty alkuperäisen sopimuksen ehdoissa.

Hankintayksikkö on selvittänyt, että nyt tehdyn sopimusmuutoksen arvioitu arvo on koko sopimuskauden ja optioiden osalta 4.072,88 euroa. Asiassa selvitetyn perusteella tehdyn sopimusmuutoksen arvo on ollut alle kymmenen prosenttia koko kyseessä olevan reitin arvosta. Ottaen huomioon, että sopimusmuutoksen arvo on ollut näin vähäinen, markkinaoikeus katsoo, että sopimukseen tehtyä muutosta ei ole pidettävä sillä tavoin olennaisena, että siinä olisi ollut kysymys sellaisesta uuden sopimuksen tekemisestä, joka olisi tullut kilpailuttaa. Koska sopimusmuutoksen jälkeenkin voittaneiden tarjoajien hinta on jäänyt kyseisellä reitillä halvemmaksi kuin valittajan, ei menettelyn ole katsottava olleen myöskään omiaan syrjimään valittajaa.

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Nina Korjus ja Pasi Yli-Ikkelä.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.