MAO:812/15

ASIAN TAUSTA

Sallan kunta (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 14.4.2015 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella rajoitetulla menettelyllä toteutettavasta Kelloselkä-Paloselkä yksityistien peruskorjausta koskevasta rakennusurakasta.

Sallan kunnan tekninen lautakunta on 11.6.2015 tekemällään hankintapäätöksellä § 40 valinnut Veljekset Karjalainen Oy:n tarjouksen.

Sallan kunnan tekninen lautakunta on 18.8.2015 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä § 48 poistanut 11.6.2015 tekemänsä hankintapäätöksen ja valinnut Lapin Kaivupalvelu Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 209.000 euroa.

Hankintayksikkö on antanut markkinaoikeudelle kirjallisen sitoumuksen olla panematta hankintapäätöstä täytäntöön niin kauan kuin asia on markkinaoikeudessa vireillä.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Koneyhtymä A & Kumppanit, avoin yhtiö ja Napapiirin Kuljetus Oy ovat yhteisessä valituksessaan vaatineet, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja hankintaoikaisupäätöksen sekä velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittajat ovat vaatineet, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan niiden yhteiset arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.484 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Tarjouspyyntö on ollut niin epäselvä, ettei sen perusteella ole voinut päätellä, miten tarjousten vertailu suoritetaan. Vertailu ei ole vastannut tarjouspyynnössä eikä tarjouksissa ilmoitettua. Menettely ei ole ollut tasapuolista ja syrjimätöntä.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu koneen tuntihinnan painoarvo ristiriitaisesti. Ajomatkan keskihinnan pisteytyksessä ei ole käytetty tarjouspyynnössä ilmoitettua vaihteluväliä eikä annettu pisteitä hintojen mukaisessa suhteessa kuten tarjouspyynnössä oli ilmoitettu. Lapin Kaivupalvelu Oy:n koneelle on annettu koneen iästä virheellisesti 10 pistettä 5 pisteen sijaan. Painoluokan osalta yhdelle 25 tonnin koneelle on annettu 7 pistettä ja toiselle saman painoiselle koneelle 10 pistettä.

Oikein suoritetussa tarjousvertailussa Napapiirin Kuljetus Oy olisi saanut eniten ja Koneyhtymä A & Kumppanit, avoin yhtiö toiseksi eniten pisteitä.

Vastine

Vaatimukset

Sallan kunta on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.

Perusteet

Ajomatkan keskihinnan pisteytyksessä on tapahtunut virhe, kun muun muassa porrastettua keskihintaa ei ole käytetty. Hankintaoikaisupäätöksessä virheellinen pisteytys on korjattu.

Yhdessä tarjouspyynnön kohdassa on virheellisesti esitetty tarjoushinnan enimmäispisteiksi 50. Kokonaispistemäärä 100 on eritelty ja näissä pisteytyksissä koneen tuntihinta on ollut 0–45 pistettä. Tällä perusteella on saanut käsityksen, että enimmäispisteet ovat olleet 45 ja esittelytekstissä mainittu 50 pistettä virheellinen.

Eräs tarjoaja on saanut koneen painoluokasta 3 pistettä liian vähän. Virhe ei kuitenkaan ole vaikuttanut urakoitsijan valintaan alhaisen kokonaispistemäärän vuoksi.

Kuultavien lausunnot

Veljekset Karjalainen Oy ja Lapin Kaivupalvelu Oy eivät ole niille varatusta tilaisuudesta huolimatta antaneet lausuntoa.

Vastaselitys

Valittajat ovat esittäneet, että hankintaoikaisupäätöskin on ollut virheellinen. Ajomatkan keskihinnan vaikutus on korjattu asettamalla tarjoukset hintajärjestykseen ja jakamalla koko pisteskaala tasaisesti siinä järjestyksessä, mikä ei ole kohdellut tarjoajia tasapuolisesti. Pisteet on jaettava hintojen suhteessa, jolloin vertailu vastaa tosiasiassa tarjousten keskinäistä edullisuutta. Myös tarjouspyyntö on antanut olettaa, että pisteet jaetaan todellisten hintaerojen mukaan. Voittaneen tarjoajan koneen ikävertailuissa tehtyä virhettä ei edelleenkään ole korjattu.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Valituksen tutkiminen

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 80 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen.

Hankintalain 82 §:n 3 momentin mukaan, jos hankintayksikkö korjaa hankintapäätöksensä tai muun ratkaisunsa siten, että markkinaoikeudelle valituksen tehneellä ei ole enää oikeussuojan tarvetta eikä tarvetta saada perusteltua päätöstä, markkinaoikeus voi poistaa tällaisen asian käsittelystään antamatta pääasiasta ratkaisua.

Hankintayksikkö on 18.8.2015 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä § 48 oikaissut 11.6.2015 tekemäänsä hankintapäätöstä § 40 ajomatkan keskihinnan pisteytyksessä tapahtuneen virheen vuoksi. Oikaisun johdosta urakoitsijavalinta on muuttunut.

Hankintayksikön 11.6.2015 tekemä hankintapäätös on menettänyt merkityksensä 18.8.2015 tehdyn hankintaoikaisupäätöksen myötä. Valittajilla ei siten ole katsottava olevan enää oikeussuojan tarvetta 11.6.2015 tehdyn hankintapäätöksen osalta. Lisäksi hankintayksikön kumottua 18.8.2015 tehdyllä hankintaoikaisupäätöksellä aiemman hankintapäätöksensä, markkinaoikeus ei voi enää myöskään viimeksi mainitun osalta määrätä hankintayksikölle hankintalaissa säädettyä seuraamusta. Tämän vuoksi valitus tulee jättää tutkimatta siltä osin kuin se kohdistuu hankintayksikön 11.6.2015 tekemään hankintapäätökseen.

Valittajien on markkinaoikeudelle toimittamassaan vastaselityksessä katsottava vaatineen myös 18.8.2015 tehdyn hankintaoikaisupäätöksen kumoamista. Valittajat eivät ole erikseen valittaneet mainitusta hankintaoikaisupäätöksestä. Hankintaoikaisupäätös on tehty vasta sen jälkeen, kun valittajat ovat toimittaneet valituksensa hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen. Hankintaoikaisupäätös ei ole vaikuttanut valittajien oikeusasemaan sillä tavoin, että markkinaoikeuden perustellun ratkaisun saaminen asiassa olisi käynyt hankintaoikaisupäätöksen johdosta tarpeettomaksi. Kun otetaan huomioon, että hankintayksikkö on kumonnut 11.6.2015 tehdyn hankintapäätöksen valittajien sitä koskevan valituksen jo ollessa vireillä markkinaoikeudessa, valittajilta ei voida muutoksenhakuoikeutensa säilyttämiseksi edellyttää lisäksi erillisen valituksen tekemistä hankintaoikaisupäätöksestä. Valittajien vaatimukset on näin ollen tutkittava siltä osin kuin ne kohdistuvat 18.8.2015 tehtyyn hankintaoikaisupäätökseen.

Pääasiaratkaisun perustelut

Oikeusohjeet

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta vertailuperusteet ja niiden tärkeysjärjestys. Pykälän 3 momentin mukaan tarjouspyynnössä on ilmoitettava myös muut tiedot, joilla on olennaista merkitystä hankintamenettelyssä ja tarjouksen tekemisessä.

Hankintalain 72 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin.

Tarjouspyyntö ja tarjousten vertailu

Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia Kelloselkä-Paloselkä yksityistien peruskorjauksesta. Tarjouksen valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus.

Tarjouspyynnössä on mainittu muun ohella, että "Vertailussa tarjoushinnan painoarvo on 45 % ja muiden tekijöiden yhteensä 55 %. Sivuoja maiden läjitykseen ajon pisteytyksen vertailuperusteena käytetään keskimääräistä ajomatkaa 0–3 km €/m­. Keskimääräisen ajomatkan pisteet on porrastettu 0–20 pistettä siten, että halvin saa 20 pistettä ja kallein 0 pistettä. Tarjoushinnan maksimipisteet 50 pistettä saa se kone, jonka hinta on halvin. Muut saavat pisteitä niin, että tarjoushintaa verrataan halvimpaan ja saadulla suhdeluvulla kerrotaan maksimipisteluku."

Tarjouspyyntö on myös sisältänyt seuraavan taulukon:

1. Koneen tuntihinta 0–45 pistettä
2. Ajomatkan keskihinta 0–20 pistettä
3. Kalusto, kokemus, painoluokka 0–35 pistettä
3.1 koneen ikä 0–10 pistettä
3.2 painoluokka 0–10 pistettä
3.3.kokemus 0–15 pistettä
Kokonaispisteytys 0–100 pistettä

Tarjouspyynnön liitteenä on muun ohella ollut esimerkki urakoitsijan valintaperusteesta. Esimerkissä on ollut kaksi kuvitteellista tarjousta annettuine tietoineen ja mainittujen tietojen perusteella saatavat pisteet vertailuperusteittain. Mainituissa esimerkkitarjouksissa keskimääräisen ajomatkan osalta pisteitä on annettu 15 ja 10. Lisäksi on mainittu esimerkki koneen tuntihinnan pisteytyslaskelmasta. Sen mukaan pisteet muodostuvat, kun halvin tuntihinta jaetaan tarjotulla tuntihinnalla ja kerrotaan enimmäispisteillä, joiksi on mainittu 45.

Tarjouspyynnön liitteenä olleelle lomakkeelle tarjoajan on tullut muun ohella täyttää ajomatkan hinta euroina kuutiometriä kohden ajomatkoille 0–250 metriä, 250–500 metriä, 500–1.000 metriä, 1-2 kilometriä ja

2-3 kilometriä.

Valittajat ovat esittäneet, että tarjouspyyntö on ollut epäselvä koneen tuntihintaa koskevan vertailuperusteen pisteytyksen osalta.

Markkinaoikeus toteaa, että yhtä tarjouspyynnön kohtaa lukuun ottamatta kaikissa koneen tuntihintaan liittyvissä tarjouspyynnön kohdissa on mainitun vertailuperusteen enimmäispisteiksi ilmoitettu 45 eikä 50. Markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyyntöä kokonaisuutena tarkasteltaessa tarjoajien ymmärrettävissä on riittävällä tavalla ollut, että enimmäispisteet tältä osin ovat 45, eikä tarjouspyyntöä ole pidettävä valittajien esittämin tavoin epäselvänä.

Valittajat ovat lisäksi esittäneet, että ajomatkan keskihinnan vertailu on suoritettu tarjouspyynnössä ilmoitetusta poikkeavasti.

Hankintaoikaisupäätöksen liitteenä olleesta tarjousvertailusta ja saaduista tarjouksista on pääteltävissä, että hankintayksikkö on laskenut tarjoajien tarjousasiakirjoissaan ilmoittamista ajomatkahinnoista kunkin tarjoajan keskihinnan. Keskihinnaltaan halvin tarjous on saanut enimmäispisteet 20 ja kallein 0 pistettä. Muut neljä tarjoajaa ovat sijoittuneet pistemääriltään tasaisesti näiden pisteiden väliin niin, että toiseksi halvin on saanut 16 pistettä, kolmanneksi halvin 12 pistettä, neljänneksi halvin 8 pistettä ja viidenneksi halvin 4 pistettä.

Keskimääräisen ajomatkan pisteet on edellä todetulla tavalla ilmoitettu tarjouspyynnössä porrastettavan 0–20 pisteeseen. Markkinaoikeus katsoo, ettei tarjouspyynnössä ole valittajien esittämin tavoin ilmoitettu eikä siitä muutoinkaan ole ollut ymmärrettävissä, että ajomatkan keskihinnan perusteella annettavat pisteet määräytyisivät suhteellisesti niin, että halvin hinta jaettaisiin tarjotulla hinnalla ja kerrottaisiin enimmäispisteillä eli 20:llä. Tätä päätelmää on omiaan tukemaan se, että keskihinnan kohdalla tarjouspyynnössä on puhuttu porrastamisesta toisin kuin koneen tuntihinnan kohdalla eikä tarjouspyyntöasiakirjoihin sisältyneessä esimerkissä ole ajomatkan keskihinnan yhteydessä mainittu vastaavaa suhteellista pistekaavaa kuin koneen tuntihinnan osalta. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa vertailuperusteiden sekä niiden painotuksen ja pisteytyksen asettamisessa. Markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt valittajien esittämin tavoin virheellisesti tai tarjouspyynnössä ilmoitetusta poikkeavasti ajomatkan keskihinnan pisteyttämisessä.

Valittajat ovat vielä esittäneet, että Lapin Kaivupalvelu Oy on saanut liikaa pisteitä koneen iän osalta. Tarjouspyynnön liitteenä olleen valintaperustetaulukon mukaan vuosimallia 2006–2014 olevasta koneesta on saanut 10 pistettä ja vuosimallia 2000–2005 olevasta koneesta 5 pistettä. Lapin Kaivupalvelu Oy on tarjouksessaan tarjonnut vuosimallia 2003 olevaa konetta, mikä tarjouspyynnön mukaan on oikeuttanut 5 pisteeseen. Hankintaoikaisupäätöksen liitteenä olleen tarjousvertailun mukaan Lapin Kaivupalvelu Oy on kuitenkin virheellisesti saanut 10 pistettä. Markkinaoikeus katsoo, että tarjousten vertailu on siten tältä osin suoritettu valittajien esittämin tavoin virheellisesti.

Hankintaoikaisupäätöksen liitteenä olleiden korjattujen vertailupisteiden mukaan Lapin Kaivupalvelu Oy:n kokonaispisteet ovat olleet 91,1, Koneyhtymä A & Kumppanit, avoimen yhtiön 85,34 ja Napapiirin Kuljetus Oy:n 85. Edellä todetulla tavalla Lapin Kaivupalvelu Oy on saanut koneen iän osalta 5 pistettä liikaa. Kun voittaneen tarjoajan ja valittajien välinen piste ero on kuitenkin ollut enemmän kuin 5 pistettä, kumpikaan valittajista ei olisi tullut valituksi urakoitsijaksi edes tilanteessa, jossa mainittu virhe olisi korjattu. Kyseisellä virheellä ei siten ole valittajien osalta ollut vaikutusta tarjouskilpailun lopputulokseen.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan sillä tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti, että asiassa olisi syytä valittajien valituksen johdosta harkita hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittajat saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta siltä osin kuin se on kohdistunut 11.6.2015 tehtyyn hankintapäätökseen § 40.

Markkinaoikeus hylkää valituksen siltä osin kuin se on kohdistunut 18.8.2015 tehtyyn hankintaoikaisupäätökseen § 48.

Markkinaoikeus hylkää Koneyhtymä A & Kumppanit, avoin yhtiö ja Napapiirin Kuljetus Oy:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeuden ylituomari Kimmo Mikkola sekä markkinaoikeustuomarit Hannamaria Nurminen ja Pekka Savola.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.