MAO:807/15

ASIAN TAUSTA

Helsingin kaupungin (jäljempänä myös hankintayksikkö) rakentamispalvelu (Stara) on ilmoittanut 26.3.2015 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Uusix-verstaan väistötilojen automaattista vesisumusammutusjärjestelmää koskevasta rakennusurakasta.

Helsingin kaupungin rakentamispalvelun (Stara) toimitusjohtaja on 15.5.2015 tekemällään hankintapäätöksellä § 42 valinnut Promist Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 250.000–350.000 euroa.

Hankintasopimus on allekirjoitettu 12.6.2015.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Marioff Corporation Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 28.600 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 6.605 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Tarjouspyynnön liitteenä olleessa SPR-työselostuksessa on ilmoitettu hankittavan sammutusjärjestelmän yleisiksi vaatimuksiksi, että tuotevalinnoissa käytetään tyyppihyväksyttyjä taikka standardinmukaisuusmerkinnällä varustettuja tai virallisen laadunvalvontamenettelyn piirissä olevia hyväksymismerkinnällä varustettuja LVI-tuotteita. Hankittavalta järjestelmältä on siten edellytetty tyyppihyväksyntää. SPR-työselostuksessa on lisäksi edellytetty, että asennettavasta järjestelmästä toimitetaan järjestelmän luovutuksen yhteydessä tuote-esitteet, joista selviää tuotteiden hyväksyntälaitokset.

Suojattavat tilat ovat tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan OH3- tai OH1-luokkaa. Tarjottavalta järjestelmältä on näin ollen edellytetty OH3-suojausluokan hyväksyntää.

Vesisumusammutusjärjestelmien osalta Euroopassa myöntää tyyppihyväksyntöjä ainoastaan saksalainen tarkastuslaitos VdS Schadenverhütung (jäljempänä VdS). VdS on erityisesti sammutusjärjestelmien ja -laitteiden tarkastamiseen erikoistunut tarkastuslaitos ja jokainen alalla toimiva toimija tietää, että ainoastaan VdS myöntää sammutusjärjestelmien tyyppihyväksyntöjä. Lista VdS:n myöntämistä tyyppihyväksynnöistä on julkisesti saatavissa sen verkkosivuilta. VdS:n listauksesta on ollut selvästi nähtävissä, että voittaneen tarjoajan edustamalla ja tarjouksessaan tarjoamalla Danfoss Semco A/S Fire Protectionin valmistamalla järjestelmällä ei ole ollut tyyppihyväksyntää OH3-luokan järjestelmälle vaan ainoastaan OH1-luokan suojausta vaativiin kohteisiin.

Voittaneen tarjoajan tarjoama järjestelmä on edellä lausuttu huomioon ottaen ollut tarjouspyynnön vastainen. Hankintayksikön olisi siten tullut sulkea voittanut tarjous tarjouskilpailusta. Koska voittanut tarjous ei ole täyttänyt tarjouspyynnön vaatimuksia tyyppihyväksynnästä ja OH3-suojausluokasta, asiassa ei ole merkitystä sillä, onko voittanut tarjoaja mahdollisesti tarjouksessaan esittänyt tarjottujen tuotteiden ja järjestelmän olevan tarjouspyynnön mukaisia.

Hankintamenettely on lisäksi ollut virheellistä tarjouksen valintaperusteiden osalta. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu tarjouksen vertailuperusteeksi "pisteytys kokonaishankinnan mukaan". Hankintasäännösten perusteella tämä tarkoittaa lähinnä kokonaistaloudellista edullisuutta. Hankintapäätöksessä ja sen perusteluissa on kuitenkin todettu, että sopimus hankinnasta tehdään "halvimman tarjouksen tehneeltä" ja että "tarjouksen valintaperusteena on halvin hinta." Hankintayksikkö ei siten ole tehnyt hankintaa ennalta ilmoittamallaan perusteella. Mikäli tarjouspyynnössä ilmoitetulla tarjouksen valintaperusteella on tarkoitettu halvinta hintaa, tarjouspyyntö on ollut epäselvä.

Valittajalla olisi virheettömässä menettelyssä, jossa voittanut tarjous olisi suljettu tarjouskilpailusta, ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu. Valittajan tarjous on ollut voittaneen tarjouksen jälkeen toiseksi halvin.

Vastine

Vaatimukset

Helsingin kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.880 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Voittaneen tarjoajan tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön vastainen.

Vesisumusammutusjärjestelmistä ei ole eurooppalaista harmonisoitua järjestelmästandardia eikä komponenteille harmonisoitua tuotestandardia. Vesisumusammutusjärjestelmien standardit ja vastaavat julkaisut sisältävät lähinnä toiminnallisia vaatimuksia sen sijaan, että standardeissa annettaisiin järjestelmien suunnittelu- ja mitoitusperusteet, kuten tehdään sprinklerilaitteistojen standardeissa. Vesisumusammutusjärjestelmän sammutuskyky testataan akkreditoidussa tai muulla tavalla pätevyytensä osoittaneessa testauslaitoksessa. Saksalainen VdS ei ole ainoa hyväksytty palotestaustaho, vaan kansainvälisten suunnitteluperusteiden mukaisia palotestejä suorittavat valvotusti useat muutkin laitokset.

Rakennusurakoiden tarjouspyyntömenettelyssä on tavanomaisena käytäntönä, että tarjouskilpailussa kilpaillaan halvimmalla hinnalla ja tarjouksen sisältö kuvataan hyvin tarkkaan ja yksityiskohtaisesti rakennustapaselostuksissa sekä piirustuksissa. Tarjoaja sitoutuu tarjouksen jättäessään suorittamaan tarjouspyynnön mukaisen urakan. Tarjouspyyntölomake voi olla hyvinkin lyhyt niin, että tarjoajan tulee "kyllä"-vastauksillaan vakuuttaa tarjouksensa täyttävän vähimmäisehdot ja sitoutua toimittamaan tarjouspyyntöasiakirjoissa määritelty laitteisto tarjouspyynnössä ja sopimusluonnoksessa esitetyin ehdoin. Hankintayksiköllä on oikeus luottaa tarjoajan antamaan "kyllä"-vastaukseen, jossa se vakuuttaa täyttävänsä vaatimukset ja sitoutuvansa toimittamaan hankinnan kohteen tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla. Rakennusurakoiden kilpailutusmenettelyssä ei pyydetä erilaisia todistuksia ja lappuja käytännöllisyyssyistä etukäteen, vaan vaaditut asiakirjat toimitetaan työmaalla viimeistään luovutuksen yhteydessä.

Voittanut tarjoaja on tarjouksessaan vastannut kaikkiin kysymyksiin "kyllä" ja siten vakuuttanut tarjouksen jättäessään, että sen järjestelmä vastaa urakan luovutushetkellä tarjouspyynnössä edellytettyä. Voittanut tarjoaja on näin ollen vakuuttanut, että sen asentama sprinklerijärjestelmä tulee täyttämään OH3-luokan mukaisen suojaustason siltä osin kuin sitä on vaadittu, ja että sen käyttämät SPR-tuotteet (laitteistot, koneet, laitteet, varusteet ja tarvikkeet) ovat tyyppihyväksyttyjä tai standardinmukaisuusmerkinnällä varustettuja tai virallisen laadunvalvontamenettelyn piirissä olevia hyväksymismerkinnällä varustettuja LVI-tuotteita. Tarjouspyynnön ehtojen mukaan SPR-tuotteiden hyväksymismerkinnät tullaan tarkastamaan työmaalla.

Hankintapäätöksen oikeellisuutta arvioidaan vain niiden tietojen perusteella, joita hankintayksiköllä on ollut käytettävissään päätöksenteon hetkellä. Hankintayksiköllä ei ole ollut mitään syytä epäillä voittaneen tarjoajan tarjouksessaan antamia tietoja. Hankintayksiköllä ei ole myöskään ollut velvollisuutta vaatia tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten täyttymisen osoittamista hankintamenettelyn aikana muulla tavalla kuin tarjouksessa esitetyllä ilmoituksella, jos tarjouspyynnössä ei ole vaadittu tarjoajia esittämään hankintamenettelyssä muuta näyttöä vaatimusten täyttymisestä.

Hankinnassa on ollut riittävää, että laitteisto on täyttänyt vaatimukset urakan luovutuksen hetkellä. Mikäli tuote jostakin syystä testauksissa tai viranomaislopputarkastuksessa osoittautuisi tarjouspyynnön vastaiseksi, kysymyksessä on sopimussuhteeseen liittyvä asia. Tällöin urakoitsija on velvollinen korjaamaan virheen.

Voittanut tarjoaja on hankintapäätöksen tekemisen jälkeen esittänyt kohteen SPR-suunnittelijalle hyväksyttävät todistukset. Kyseinen suunnittelija on 11.6.2015 antanut hankintayksikölle lausunnon, jossa on katsottu, että OH3-luokkaan soveltuvista suuttimista oli esitetty riittävä todiste ja että voittaneen tarjoajan järjestelmä täyttää kohteen suunnitteluperusteissa esitetyt vaatimukset suojauksesta.

Tarjouksen valintaperusteena on yksiselitteisesti ollut halvin hinta. Tämä on ilmennyt sekä hankintailmoituksesta että tarjouspyynnön kohdista 3 ja 9. Tarjouspyynnössä ollut maininta "Pisteytys kokonaishankinnan mukaan" kohdassa "Vertailuperusteiden määrittely järjestelmässä" on viitannut siihen, että vertailuhintana on ollut kokonaishinta eikä esimerkiksi pisteytys kohderiveittäin tai kohderyhmittäin.

Vastaselitys

Valittaja on muun ohella esittänyt, etteivät hankintayksikkö tai voittanut tarjoaja ole esittäneet asiassa mitään sellaista seikkaa, jonka perusteella voittaneen tarjoajan tarjoaman järjestelmän voitaisiin katsoa täyttäneen OH3-suojausluokan vaatimukset. Tarjouspyynnössä vaadittu järjestelmän tyyppihyväksyntä ja OH3-luokan suojaustaso on edellyttänyt, että järjestelmä on läpäissyt hyväksytysti puolueettoman testauslaitoksen suorittamat OH3-luokan standardipalokokeet. Voittaneen tarjoajan järjestelmä ei ole täyttänyt tätä vaatimusta. Vaatimuksen täyttyminen ei ilmene myöskään SPR-suunnittelijan hankintayksikölle antamasta lausunnosta.

Danfoss Semco A/S:n internet-sivujen mukaan voittaneen tarjoajan tarjoamalla järjestelmällä on hyväksynnät suojausluokkiin OH1 ja OH2. Sen sijaan OH3-suojausluokan mukaisten vaatimusten täyttymisestä ei verkkosivuilla todeta mitään. Mikäli valmistajalla olisi tarvittava hyväksyntä OH3-suojausluokan asennuskohteisiin, tämä ilmoitettaisiin varmasti yhtiön verkkosivuilla.

Lähtökohtaisesti kaikille kaupallisesti markkinoitaville järjestelmille hankitaan VdS:n sertifiointi ja tämän sertifioinnin puuttumisesta seuraa vähintään varteenotettava epäily siitä, täyttääkö järjestelmä edellytetyt vaatimukset. VdS:n sertifioinnin puuttumisesta on siten tullut vähintään seurata se, että hankintayksikön olisi tullut hankkia tarjoajalta lisäselvitystä tarjouksen vaatimusten mukaisuudesta.

Hankintayksikön tulee esittää markkinaoikeudelle ja valittajalle palokoeraportti, jonka mukaan suuttimet ja tarjoajan järjestelmä täyttää OH3-luokan suojaustason vaatimukset.

Voittaneen tarjoajan tarjous on ollut noin puolta halvempi kuin kaksi muuta tarjouskilpailussa annettua tarjousta. Myös tämän seikan johdosta hankintayksikön olisi tullut tarkemmin selvittää se, onko voittanut tarjous täyttänyt tarjouspyynnön edellytykset. Hinnaltaan poikkeuksellisen alhainen tarjous on itsessään hankintasäännösten mukainen tarjouksen hylkäämisperuste, ja hankintasäännöksissä edellytetään, että hankintayksikkö pyytää tarjoajalta kirjallista selvitystä tarjouksen perusteista.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on esittänyt, että laitteisto on hyväksytty ja lopputarkastettu TUKES:in hyväksymien ja rekisteröimien puolueettomien asentajien ja lopputarkastajien toimesta. Lisäksi Helsingin kaupungin pelastuslaitos on tehnyt paloviranomaisena erityistarkastuksen kohteeseen ja hyväksynyt hankitun järjestelmän.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Julkisista hankinnoista annetun lain (jäljempänä hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Voittaneen tarjoajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Valittaja on esittänyt, että hankintayksikön olisi tullut sulkea voittaneen tarjoajan tarjous tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena, koska tarjotulla vesisumusammutusjärjestelmällä ei ole ollut vaadittua hyväksyntää OH3-luokan suojaukselle.

Hankintalain 46 §:n 1 momentista ilmenevän oikeusperiaatteen mukaisesti tarjoajan on tarjouksessaan osoitettava tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta.

Tarjoaja kantaa vastuun siitä, että sen tarjous on tarjouspyynnön sisällöltään selvinä pidettävien vaatimusten mukainen. Tarjousten vertailussa tarjoajien tasapuolinen kohtelu voi toteutua ainoastaan, mikäli tarjoukset ovat keskenään yhteismitallisia ja vertailukelpoisia. Tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankintayksikkö on tämän vuoksi velvollinen sulkemaan tarjouskilpailusta tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen, mikäli tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen kohtelun tarjousten vertailussa hankintalain 2 §:n 1 momentin vastaisesti.

Hankinnan kohteena on ollut Uusix-verstaan väistötilojen automaattista vesisumusammutusjärjestelmää koskeva rakennusurakka tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti.

Tarjouspyynnön kohdassa 4 "Hankinnan kohteen kriteerit" on esitetty taulukon muodossa hankinnan kohdetta koskevat yleiset tiedot ja vaatimukset. Otsikon "Automaattinen vesisumusammutusjärjestelmä" alla on ilmoitettu hankinnan kohteeksi automaattinen vesisumusammutusjärjestelmä asiakirjojen mukaan paikoilleen valmiiksi asennettuna ja tarkastettuna materiaaleineen, töineen ja tarvikkeineen, suunnitelmineen ja kaikkine viranomaistarkastuksineen.

Edellä mainitussa taulukossa on ilmoitettu "kyllä", kun taulukossa esitetyssä vaatimuksessa on ollut kysymys minimivaatimuksesta. Minimivaatimuksena on muun muassa ollut, että tarjoaja on tutustunut tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määriteltyihin vaatimuksiin ja sitoutuu suorittamaan työt tarjouspyynnön ja sen liiteasiakirjojen, rakennusurakan yleisten sopimusehtojen (YSE), rakennustyön yleisten laatuvaatimusten (RYL) sekä hyvän rakennustavan mukaisesti. Lisäksi on muun ohella edellytetty, että tarjoaja on tutustunut tarjouspyynnön liitteenä olleeseen sopimusluonnokseen ja hyväksyy sen sellaisenaan.

Tarjouspyynnön kohdassa 13 "Muut asiat" on ilmoitettu, että tarjouksen liitteenä ei ole sallittua toimittaa mitään muuta ylimääräistä materiaalia kuin tässä tarjouslomakkeessa pyydettyjä liitteitä.

Tarjouspyynnön liitteenä on ollut SPR-työselostus urakkalaskentaa varten. Työselostuksen kohdan "SPR-tuotteet (laitteistot, koneet, laitteet, varusteet ja tarvikkeet)" alakohdassa "SPR-tuotteiden (laitteistot, koneet laitteet, varusteet ja tarvikkeet) yleiset vaatimukset" on ilmoitettu muun ohella seuraavaa: "Tuotevalinnoissa on käytettävä tyyppihyväksyttyjä tai standardinmukaisuusmerkinnällä varustettuja tai virallisen laadunvalvontamenettelyn piirissä olevia hyväksymismerkinnällä varustettuja LVI-tuotteita, mikäli sellaisia on. Tyyppihyväksyntä- ja standardinmukaisuusmerkintöjä ei saa poistaa."

Työselityksessä on edelleen kohdan G08 "Laadunvarmistus ja käyttöönotto" alakohdassa G08.31 "Luovutus- ja käyttöasiakirjat" ilmoitettu muun ohella, että urakoitsija luovuttaa rakennuttajan tarkastettavaksi viimeistään koekäyttöön mennessä luovutusasiakirjat. Sprinklerilaitteiden osalta on edellytetty toimitettavaksi muun muassa asennusta vastaavat piirustukset, tarkastuslaitoksen tarkastuspöytäkirja liitteineen sekä tuote-esitteet, joista selviää hyväksyntälaitokset ja koot sekä tyypit alleviivattuna.

Tarjouspyynnön liitteenä olleen sammutusjärjestelmän suunnitteluperusteita koskevan asiakirjan kohdan "Suojattavat tilat ja niiden luokitus" mukaan ompelimo, leikkaamo, verhoomo, kankaanpainanta, kutomo ja varasto ovat edellyttäneet OH3-luokan suojausta ja myymälä ja sprinklerikeskus OH1-luokan suojausta.

Voittaneen tarjoajan tarjouksesta käy ilmi, että tarjouksessa on vastattu "kyllä" muun ohella vaatimukseen, jonka mukaan tarjoaja on tutustunut tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määriteltyihin vaatimuksiin ja sitoutuu suorittamaan työt tarjouspyynnön ja sen liiteasiakirjojen, rakennusurakan yleisten sopimusehtojen (YSE), rakennustyön yleisten laatuvaatimusten (RYL) sekä hyvän rakennustavan mukaisesti, sekä vaatimukseen, jonka mukaan tarjoaja on tutustunut tarjouspyynnön liitteenä olleeseen sopimusluonnokseen ja hyväksyy sen sellaisenaan.

Tarjoajilta ei ole tarjouspyyntöasiakirjoissa edellytetty tarjottuja järjestelmiä koskevien selvitysten toimittamista tarjousten yhteydessä, vaan tarjoajat ovat voineet tarjouspyyntöasiakirjojen perusteella lähteä tarjouksia antaessaan siitä, että tarkempi selvitys hankinnan kohteena olleen sammutusjärjestelmän vaatimusten mukaisuudesta annetaan vasta urakan luovutusvaiheessa.

Hankintayksiköllä on laaja harkintavalta sen suhteen, millaisia ominaisuuksia hankinnan kohteelta edellytetään ja miten näiden vaatimusten täyttyminen voidaan osoittaa edellyttäen, että asetetut vaatimukset ja niiden täyttymisen osoittamista koskevat ehdot täyttävät avoimuuden, syrjimättömyyden ja tasapuolisuuden vaatimukset. Hankintayksiköllä on lähtökohtaisesti oikeus luottaa tarjoajan ilmoitukseen tarjouspyynnön mukaisten ehtojen täyttymisestä. Vastaavasti annettu tarjous sitoo tarjoajaa, joka myös vastaa tarjouksessaan antamiensa tietojen paikkansapitävyydestä.

Voittaneen tarjoajan tarjous ei ole sisältänyt tietoja, joiden perusteella hankintayksiköllä olisi ollut aihetta epäillä, että tarjouksessa esitetyt tiedot olisivat olleet virheellisiä ja että tarjottu järjestelmä ei olisi vastannut OH3-luokan suojauksen osalta tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettuja vaatimuksia. Hankintayksiköllä ei ole ollut velvollisuutta vaatia tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten täyttymisen osoittamista muulla tavalla kuin tarjouksessa esitetyllä ilmoituksella, kun tarjouspyynnössä ei ollut edellytetty tarjoajia esittämään jo tarjouksessaan näyttöä vaatimuksen täyttymisestä. Hankintayksikkö ei siten ole menetellyt laatimaansa tarjouspyyntöön nähden virheellisesti eikä hankintasäännösten vastaisesti, kun se on luottanut voittaneen tarjoajan tarjouksessa hankinnan kohteena olleesta sammutusjärjestelmästä ilmoitettuihin tietoihin.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti, kun se ei ole sulkenut valittajan esittämillä perusteilla voittaneen tarjoajan tarjousta tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Tarjouksen valintaperuste

Valittaja on esittänyt, että tarjouksen valinnassa ei ole noudatettu ennalta ilmoitettua valintaperustetta ja että tarjouspyyntö on ollut epäselvä, jos tarjouksen valintaperusteella on tarkoitettu halvinta hintaa.

Hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Pykälän 2 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava muun ohella tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta vertailuperusteet ja niiden tärkeysjärjestys.

Hankintalain 72 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin.

Hankinnasta 26.3.2015 julkaistussa hankintailmoituksessa on ilmoitettu tarjouksen valintaperusteeksi halvin hinta.

Tarjouspyynnön kohdan 3 "Hankintalaji ja -menettely" alakohdassa "Vertailuperusteiden määrittely järjestelmässä" on ilmoitettu seuraavaa: "Pisteytys kokonaishankinnan mukaan". Tämän jälkeen kyseisen kohdan alakohdassa "Tarjouksen valintaperuste" on ilmoitettu seuraavaa: "Halvin hinta". Lisäksi tarjouspyynnön kohdassa 4 "Hankinnan kohteen kriteerit" on muun ohella ilmoitettu, että kokonaishinnan maksimipisteet ovat 100.00. Tarjouspyynnön kohdassa 9 "Päätöksenteon perusteet" on vielä muun ohella ilmoitettu, että sopimus tehdään yhden tarjoajan kanssa ja että tarjouksen valinperusteena on halvin vertailuhinta.

Todettu huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyyntöasiakirjoista on tarjouksen antamista varten käynyt riittävän selvästi ilmi, että tarjouksen valintaperusteena käytetään halvinta hintaa. Tarjoajien on tullut tarjouspyyntöasiakirjojen perusteella ymmärtää, että tarjouspyynnössä olleella maininnalla "Pisteytys kokonaishankinnan mukaan" on tarkoitettu sammutusjärjestelmän kokonaishinnasta saatavia pisteitä. Hankintayksikkö ei siten ole menetellyt hankinnassaan tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitettuun nähden virheellisesti, kun se on käyttänyt tarjouksen valintaperusteena halvinta kokonaishintaa.

Voittaneen tarjoajan tarjouksen hinta

Valittaja on esittänyt, että hankintayksikön olisi tullut pyytää voittaneelta tarjoajalta kirjallista selvitystä sen tarjouksen perusteista, koska tarjous on ollut noin puolet halvempi kuin kaksi muuta tarjouskilpailussa annettua tarjousta.

Hankintalain 63 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi hylätä hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen. Hankintayksikön on kirjallisesti pyydettävä tarjoajalta kirjallista selvitystä tarjouksen perusteista ennen tarjouksen hylkäämistä.

Hankintalain esitöissä (HE 50/2006 vp s. 107 ja 108) on todettu, että poikkeuksellisen alhaisten tarjousten hylkäämisellä mahdollistetaan hankintayksikölle hankinnasta aiheutuvien riskien, kuten tarjoushinnan riittämättömyydestä todennäköisesti aiheutuvien taloudellisten riskien huomioiminen. Hylkäämisen tulee perustua nimenomaan siihen, ettei tarjoajan tarjoamalla hinnalla tai muulla ehdolla ole mahdollista toteuttaa hankintaa tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla.

Hankintayksiköllä ei edellä lausutun perusteella ole velvollisuutta hylätä tarjousta hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisena, vaan hankintayksiköllä on harkintavaltaa sen suhteen, arvioiko se tarjouksen muita tarjouksia alhaisemman hinnan merkitsevän mahdollista perustetta tarjouksen hylkäämiselle. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti, kun se ei ole pyytänyt voittaneelta tarjoajalta tältä osin selvitystä tarjouksen perusteista eikä hylännyt voittanutta tarjousta hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisena.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Marioff Corporation Oy:n korvaamaan Helsingin kaupungin oikeudenkäyntikulut 2.880 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeuden ylituomari Kimmo Mikkola sekä markkinaoikeustuomarit Pasi Yli-Ikkelä ja Pekka Savola.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.