MAO:918/15

ASIAN TAUSTA

Kokkolan kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 14.10.2014 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta kirjastoaineiston hankinnasta ajalle 1.1.2015–31.12.2016 ja mahdollisille optiokausille 1.1.2017–31.12.2017 ja 1.1.2018–31.12.2018.

Kokkolan kaupungin hankintapäällikkö on 10.12.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 8 sulkenut Booky.fi Oy:n tarjouskilpailusta ja valinnut tarjoajat puitejärjestelyyn. Puitejärjestelyyn on valittu tarjouspyynnön osien I, II ja III osalta ensisijaiseksi toimittajaksi Kirjavälitys Oy ja toissijaiseksi toimittajaksi BTJ Finland Oy. Tarjouspyynnön osan IV osalta toimittajaksi on valittu BTJ Finland Oy.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 1.358.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Booky.fi Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Toissijaisesti valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksua. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.500 eurolla.

Perusteet

Hankintayksikön tarjoajille asettamat soveltuvuusvaatimukset ovat olleet hankintasäännösten vastaisia. Valittajayhtiön liikevaihto on 43-kertainen hankinnan vuosittaiseen arvoon nähden, joten kysymys on ollut verrattain pienestä hankinnasta. Hankintayksikkö on edellyttänyt tarjoajilta Suomen Asiakastieto Oy:n rating-tasoa A+. Absoluuttisen rating-tiedon vaatiminen on kohdellut tarjoajia epätasapuolisesti, koska kooltaan pieni yritys voi saada korkeamman rating-tason, vaikka sillä ei ole tosiasiallisia mahdollisuuksia selvitä hankinnasta. Vastaavasti suurempi yritys voi vaivatta selviytyä pienestä hankinnasta, vaikka sen rating-luokitus ei olisi yhtä korkea. Vaatimus on ollut suhteeton hankinnan kokoon ja siihen nähden, että hankinnat jakautuvat tasaisesti koko vuodelle. Hankintayksikön olisi tullut sallia Suomen Asiakastieto Oy:n rating-tiedon käyttämisen lisäksi muukin selvitys tarjoajan taloudellisen suorituskyvyn selvittämiseksi.

Hankintayksikkö on sulkenut valittajan tarjouskilpailusta hankintasäännösten vastaisesti. Suomen Asiakastieto Oy:n rating-luokitus on perustunut vuoden 2013 lopun tilanteeseen. Kysymyksessä olevassa hankinnassa tarjoukset on tullut jättää marraskuun 2014 lopussa. Valittaja on toimittanut tarjouspyynnön mukaisen muun selvityksen taloudellisesta tilanteestaan, josta on selvinnyt yrityksen taloudellisessa tilanteessa tapahtunut positiivinen muutos. Valittajalla ei ole ollut maksuhäiriömerkintöjä ja sen maksutapa on ollut Suomen Asiakastieto Oy:n raportin mukaan erinomainen. Hankintayksikkö olisi tullut ottaa tämä selvitys huomioon ja hyväksyä valittaja mukaan tarjouskilpailuun.

Sen sijaan hankintayksikön olisi tullut sulkea voittaneen tarjoajan tarjous tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Lisäksi hankintayksikön asettamat tarjousten vertailuperusteet ovat olleet hankintasäännösten vastaisia, eikä niiden perusteella ole voitu selvittää sitä, mikä tarjouksista on ollut kokonaistaloudellisesti edullisin.

Vastine

Vaatimukset

Kokkolan kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.600 eurolla.

Perusteet

Hankintayksikön tarjoajille asettamat soveltuvuusvaatimukset ovat olleet hankintasäännösten mukaisia. Kyse on ollut pitkäkestoisesta, arvoltaan huomattavasta puitejärjestelystä, minkä vuoksi hankintayksiköllä on ollut tarve varmistua siitä, että tarjoajan taloudellinen tilanne mahdollistaa hankinnan toteuttamisen. Riittävän vakavaraisilla tarjoajilla on myös paremmat edellytykset ja halukkuus palvelunsa kehittämiseen. Koska kyse on ollut EU-kynnysarvon ylittävästä hankinnasta, ja koska tilanne kirjamarkkinoilla on hankintayksikön kannalta Suomessa yleisesti vaikea, asetettu soveltuvuusvaatimus on ollut oikeassa suhteessa hankinnan taloudellisiin ja toiminnallisiin tavoitteisiin nähden.

Valittaja ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettuja soveltuvuusvaatimuksia. Tarjouspyynnön mukaan, jos tarjoaja on Suomen Asiakastieto Oy:n jäsen, niin sen rating-luokituksen on oltava vähintään A+, mutta jos tarjoajan luokitusta ei ole saatavilla Suomen Asiakastieto Oy:stä, tarjoaja on voinut toimittaa taloudellisesta tilanteestaan muuta selvitystä. Valittaja on ilmoittanut olevansa Suomen Asiakastieto Oy:n jäsen, joten hankintayksikkö on käyttänyt Suomen Asiakastieto Oy:stä saatavaa rating-luokitusta tarjoajan rahoituksellisen tilanteen arvioimisessa ja jättänyt valittajan tarjoukseensa liittämän tuloslaskelman ja taseen aikavälillä 1.1.2014–30.9.2014 ottamatta huomioon.

Voittaneen tarjoajan tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen.

Myös tarjousten vertailuperusteet ovat olleet hankintasäännösten mukaisia.

Kuultavan lausunto

Vaatimukset

Kirjavälitys Oy on vaatinut, että markkinaoikeus ensisijaisesti hylkää valituksen. Toissijaisesti Kirjavälitys Oy on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä järjestämällä asiassa uuden tarjouskilpailun. Lisäksi Kirjavälitys Oy on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa valittajan tai hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 505,57 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksikön tarjoajille asettamat soveltuvuusvaatimukset ovat olleet kohtuullisia hankinnan jatkuvuuden varmistamiseksi ottaen huomioon sopimuskauden pituus ja se, että hankintoja tehdään puitejärjestelyn perusteella tasaisesti ympäri vuoden. Suomen Asiakastieto Oy:n rating-luokituksessa otetaan huomioon muun muassa yrityksen maksutapa, jolla on merkitystä hankinnan toteuttamisen kannalta, koska negatiivinen maksutapa tai viive maksutavassa voivat aiheuttaa viiveitä hankintasopimuksen piiriin kuuluvissa toimituksissa toimittajan koosta riippumatta.

Valittaja ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä tarjoajille asetettuja soveltuvuusvaatimuksia. Koska valittaja on ilmoittanut, että sen tiedot voidaan tarkastaa Suomen Asiakastieto Oy:n rekisteristä, ei muuta selvitystä valittajayhtiön taloudellisesta tilasta ole tarvittu. Koska valittajan tarjous on suljettu hankintasäännösten mukaisesti tarjouskilpailusta, ei valittajan muita hankintamenettelystä esittämiä vaatimuksia ole tarpeen käsitellä.

Kirjavälitys Oy:n tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen.

Vastaselitys

Valittaja on antanut vastaselityksen.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 52 §:n mukaan ehdokas tai tarjoaja on suljettava tarjouskilpailusta, ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuus muuten arvioitava sekä tarjoajat valittava ennen tarjousten vertailua.

Hankintalain 56 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi esittää ehdokkaiden tai tarjoajien rahoituksellista ja taloudellista tilannetta, teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä sekä laatua koskevia vaatimuksia sekä vaatia ehdokkaita ja tarjoajia esittämään niihin liittyviä selvityksiä. Pykälän 2 momentin mukaan vaatimusten ja niiden täyttymisen todistamiseksi pyydettävien selvitysten tulee liittyä ehdokkaan ja tarjoajan edellytyksiin toteuttaa hankinta, ja ne on suhteutettava hankinnan luonteeseen, käyttötarkoitukseen ja laajuuteen. Vaatimuksista ja selvityksistä on ilmoitettava hankintailmoituksessa. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Asian arviointi

Hankintapäätöksen mukaan Booky.fi Oy on suljettu tarjouskilpailusta, koska yhtiön rating-luokitus Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä oli 28.11.2014 ollut tyydyttävä (A), mikä ei ollut vastannut tarjouspyynnössä esitettyä tarjoajan soveltuvuutta koskevaa vähimmäisvaatimusta.

Booky.fi Oy on esittänyt, että tarjoajille tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset eivät ole olleet perusteltuja. Lisäksi Booky.fi Oy on esittänyt tulleensa hankintasäännösten vastaisesti suljetuksi tarjouskilpailusta.

Tarjouspyynnön kohdan "Tarjoajien soveltuvuus ja alihankkijan käyttäminen (liite 2)" mukaan "Tarjoajalla tulee olla taloudelliset, tekniset ja toiminnalliset edellytykset hankinnan toteuttamiseen sekä liiketoiminnan harjoittamisoikeus".

Tarjoajien on tullut tarjouspyynnön liitteellä 2 "Tarjoajan soveltuvuuden toteaminen" ilmoittaa soveltuvuutta koskevat tiedot. Kyseisen liitteen kohdassa "10. Tarjoajan taloudellinen tilanne on Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksen mukaan vähintään A+ tai sen katsotaan tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen mukaan olevan vastaava." tarjoajan on tullut vastata "kyllä" jompaankumpaan seuraavista vaihtoehdoista:

"Hankintayksikkö voi tarkistaa tarjoajan taloudellisen tilanteen Suomen Asiakastieto Oy:n rekisteristä (Esim. Riskiluokitus tai Rating Alfa-raportti)

TAI

Tarjoajan luokitusta ei ole saatavilla Suomen Asiakastieto Oy:stä, mutta tarjoaja voi toimittaa erikseen pyydettäessä kolmen (3) viimeisimmän tilikauden tuloslaskelmat, taseet ja toimintakertomukset."

Markkinaoikeus toteaa ensinnäkin, että tarjouspyynnön perusteella alalla ammattimaisesti toimivien tarjoajien on täytynyt ymmärtää, että tarjoajilta on vaadittu joko Suomen Asiakastieto Oy:n A+ rating-luokitusta tai sitä vastaavaa taloudellista tilannetta. Soveltuvuusvaatimuksen täyttymisen on voinut osoittaa joko antamalla hankintayksikölle hyväksynnän mainitun luokituksen tarkastamiseen tai toimittamalla kolmen viimeisimmän tilikauden tiedot pyydettäessä.

Tarjoajien soveltuvuutta koskevilla vaatimuksilla hankintayksikkö pyrkii varmistumaan toimittajan kyvystä toteuttaa hankinta. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa soveltuvuusvaatimusten asettamisessa ja sen menettelyyn voidaan lähtökohtaisesti puuttua vain tilanteissa, joissa asetetut vaatimukset eivät liity tarjoajien mahdollisuuksiin toteuttaa hankinta tai joissa vaatimuksilla vaarannetaan tarjoajien tasapuolisen kohtelun toteutuminen. Asetettavien soveltuvuusvaatimusten tulee olla suhteellisia, puolueettomia ja perusteltavissa hankinnan kohteen kannalta. Tarjoajat, jotka eivät täytä hankintasäännösten mukaisesti asetettuja ehdottomia soveltuvuusvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut hankinnan laajuus huomioon ottaen edellyttää, että tarjoajien taloudellinen tilanne vastaa vähintään Suomen Asiakastieto Oy:n rating-luokituksen keskitasoa A+ (tyydyttävä+). Asetettu vaatimus on liittynyt tarjoajien edellytyksiin toteuttaa kysymyksessä oleva hankinta. Vaatimus on kohdistunut kaikkiin tarjoajiin tasapuolisesti ja syrjimättä eikä sen voida katsoa olleen suhteellisuusperiaatteen vastainen.

Markkinaoikeus toteaa, että valittaja on tarjouksessaan ilmoittanut, että hankintayksikkö voi tarkistaa tarjoajan taloudellisen tilanteen Suomen Asiakastieto Oy:n rekisteristä. Valittajalla olisi ollut tarjouspyynnöstä ilmenevällä tavalla myös mahdollisuus ilmoittaa, ettei sen taloudellisen tilanteen luokitusta ole saatavissa Suomen Asiakastieto Oy:n rekisteristä ja esittää taloudelliset edellytyksensä hankinnan toteuttamiselle vaihtoehtoisella tavalla eli toimittamalla kolmen viimeisimmän tilikauden tietoja selvityksenä taloudellisesta tilanteestaan.

Edellä lausuttu huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole ylittänyt sille kuuluvaa harkintavaltaa tarjoajan taloudellista tilannetta koskevan soveltuvuusvaatimuksen asettamisessa Hankintayksikkö ei ole myöskään menetellyt hankintasäännösten vastaisesti, kun se on sulkenut valittajan tarjouskilpailusta siitä syystä, että valittaja ei ole täyttänyt tarjoajille Suomen Asiakastieto Oy:n rating-luokituksen osalta asetettua soveltuvuusvaatimusta.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Koska hankintayksikkö ei edellä todetulla tavalla ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti sulkiessaan valittajan tarjouskilpailusta sillä perusteella, ettei valittaja ole täyttänyt tarjouspyynnössä tarjoajille asetettua soveltuvuusvaatimusta, asiassa ei ole tarpeen lausua muista asiassa esitetyistä hankintamenettelyn virheellisyyttä koskevista väitteistä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja kuultava joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön ja kuultavan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Booky.fi Oy:n korvaamaan Kokkolan kaupungin oikeudenkäyntikulut 1.600 eurolla.

Markkinaoikeus velvoittaa Booky.fi Oy:n korvaamaan Kirjavälitys Oy:n oikeudenkäyntikulut 505,57 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Jaakko Ritvala ja Pasi Yli-Ikkelä.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.