MAO:50/16

ASIAN TAUSTA

Vasa sjukvårdsdistrikt samkommun–Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 1.7.2014 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta yhteispäivystyksen lääkäripalveluita koskevasta hankinnasta ajalle 1.10.2014–1.10.2016 ja mahdolliselle 12 kuukauden optiokaudelle.

Vaasan sairaanhoitopiirin johtaja on 19.8.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 40 valinnut Med Group Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 6.000.000 euroa.

Hankintayksikkö on antanut markkinaoikeudelle kirjallisen sitoumuksen olla panematta hankintapäätöstä täytäntöön niin kauan kuin asia on markkinaoikeudessa vireillä.

Markkinaoikeus on 13.10.2015 antamallaan välipäätöksellä nro 706/15 antanut Attendo Terveyspalvelut Oy:lle tiedon Med Group Oy:n tarjouksen liitteen 1 kohdasta 9.2 "Kokemusvaatimus" niiltä osin kuin sanotussa kohdassa on ilmoitettu tilaajien nimet sekä kyseisten päivystyspisteiden asukasmäärät.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Attendo Terveyspalvelut Oy (jäljempänä valittaja) on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 148.824 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 10.000 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Voittanut tarjoaja Med Group Oy ei ole täyttänyt tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettua tarjoajan soveltuvuutta koskevaa ehdotonta vähimmäisvaatimusta, jonka mukaan tarjoajalla on tullut olla kokemusta vähintään kolmesta toimeksiannosta lääkärityövoiman vuokraamisesta yli viidenkymmenentuhannen asukkaan päivystyspisteeseen siten toteutettuna, että pääsääntöisesti vähintään ilta- ja yöpäivystyksen lääkärityövoima on tullut palveluntarjoajan kautta.

Tarjouspyyntö on asettanut hankintayksikölle nimenomaisen velvollisuuden sulkea tarjouskilpailusta sellainen tarjoaja, joka ei ole täyttänyt siinä kuvattuja vähimmäisvaatimuksia. Med Group Oy on ilmoittanut referensseikseen Itä-Savon, Pohjois-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien kuntayhtymät. Yksikään ilmoitetuista referensseistä ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen. Med Group Oy:n tarjous olisi siten tullut sulkea tarjouskilpailusta.

Itä-Savon ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirejä koskevat referenssit eivät ole täyttäneet vaatimusta siitä, että päivystyspalvelu on tullut tuottaa yli 50.000 asukkaan päivystyspisteeseen. Med Group Oy on tarjouksessaan ilmoittanut Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän väestöpohjaksi 45.500 asukasta ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän väestöpohjaksi 46.570 asukasta. Näiden väestöpohjien lisäksi Med Group Oy on ilmoittanut, että kesäaikaan kesäasukkaiden määrät ja Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän osalta myös Savonlinnan Oopperajuhlien vierailijat huomioon ottaen Itä-Savon ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirien asukasmäärät nousevat siten, että niiden asukasväestö nousee todennetusti yli 50.000 asukkaan ja kysymyksessä ovat yli 50.000 asukkaan päivystyspisteet.

Väestöpohjaan luetaan vain alueella vakituisesti asuvat henkilöt. Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä itse ilmoittaa väestöpohjakseen internetsivuillaan 45.500 asukasta ja saman kuntayhtymän toista hankintaa koskevassa tarjouspyynnössä sen väestöpohjan on ilmoitettu olevan 46.500 asukasta. Kuntaliiton sivuilla Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän väestöpohjaksi on ilmoitettu 44.051 asukasta. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän osalta kyseessä oleva luku on todellisuudessa 46.467, jollaisena myös Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä sitä itse pitää.

Tarjouspyyntö on koskenut palvelua kahden kalenterivuoden ajalle sekä yhdelle optiovuodelle, ei pelkälle kesälomakaudelle tai oopperajuhlien ajalle. Ottaen lisäksi huomioon hankinnan tausta, kohde ja tarkoitus, on tuotetun palvelun kohteena olevan väestöpohjamäärän tullut olla vähintään ja pysyvästi 50.000 asukasta koko kalenterivuoden ajan. Med Group Oy:n ilmoittamat kesäajan sekä Savonlinnan oopperajuhlien aiheuttamat kuntien asukasmäärän lisäykset ovat täysin hypoteettisia ja edustavat teoreettisestikin vain korkeintaan muutaman kuukauden ajanjaksoa.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä koskevan referenssin osalta Med Group Oy:llä ei ole vielä valituksenalaisen hankintapäätöksen tekemisen aikaan ollut lainkaan ilmoittamaansa kokemusta, vaan väitetty palvelutuotantokokemus on alkanut vasta valituksenalaisen hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Tällaista tulevaa mahdollista palvelutuotantokokemusta ei ole voinut ottaa huomioon. Lisäksi Med Group Oy:n kyseinen kokemus ei ole muodostunut tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla "pääsääntöisesti vähintään" Med Group Oy:n toimesta, koska sairaanhoitopiiri on itse tuottanut suurimman osan kyseisistä palveluista. Lisäksi referenssi on koskenut vain neurologian päivystystä. Hankinnan kohde, tausta ja tarkoitus huomioon ottaen aiempi kokemus on tullut saada kokonaisvaltaisesta päivystyspalvelun lääkärityövoiman tuottamisesta, ei ainoastaan yhdestä pienestä terveydenhuollon osa-alueesta. Myöskään Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän osalta ilmoitettu referenssitoimitus ei ole ollut laajuudeltaan tarjouspyynnössä edellytetyn mukainen.

Vastine

Vaatimukset

Vasa sjukvårdsdistrikt samkommun–Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksikkö on tarjousajan umpeuduttua tarkastanut tarjouspyynnössä asetettujen soveltuvuusvaatimusten täyttymisen ja menetellyt hankintasäännösten edellyttämällä tavalla.

Tarjoajien soveltuvuutta koskevilla vaatimuksilla hankintayksikkö pyrkii varmistumaan toimittajan kyvystä toteuttaa hankinta. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa sen suhteen, milloin se katsoo, että hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät edellytykset täyttyvät, kunhan menettely ei ole tarjoajia kohtaan syrjivää tai epätasapuolista eikä suhteellisuusperiaatteen tai avoimuusperiaatteen vastaista.

Mikäli tarjouspyyntöaineistossa esitetty vähimmäisvaatimus 50.000 asukkaan määrästä olisi tarkoittanut koko kalenterivuotta, olisi vaatimus tarjouspyyntöaineistossa soveltuvuusvaatimuksista esitetty huomioon ottaen ollut syrjivä ja epätasapuolinen sekä suhteellisuus- ja avoimuusperiaatteiden vastainen.

Hankintasäännösten mukaan tarjouskilpailumenettelyn lähtökohtana on, että tarjoaja vastaa tarjouksensa sisällöstä ja että tarjouksia arvioidaan niistä ilmenevien tietojen perusteella. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan hankintayksiköllä on oikeus luottaa siihen, että tarjoajan tarjouksessaan esittämät tiedot pitävät paikkansa. Asiassa ei ole käynyt ilmi seikkoja, joiden perusteella hankintayksiköllä olisi ollut perusteltu syy epäillä voittaneen tarjoajan tarjouksessaan esittämien tietojen paikkansapitävyyttä.

Med Group Oy:n tarjouksen on tehnyt riittävän luotettavaksi se, että soveltuvuusehtojen täyttymisen osoittamiseksi on viitattu erilaisiin selvityksiin sekä ilmoitettu nimenomaisesti erityinen yhteyshenkilö jokaisen referenssin kohdalla. Tämän johdosta valittajan viittaamiin selvityksiin ei hankintayksiköllä ole ollut perusteltua aihetta eikä myöskään velvollisuutta ryhtyä.

Kuultavan lausunto

Med Group Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa Attendo Terveyspalvelut Oy:n korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 5.957,50 eurolla viivästyskorkoineen.

Med Group Oy on täyttänyt tarjoajien soveltuvuutta koskevat vähimmäisvaatimukset, kuten myös hankintayksikkö on hankintapäätöksessään todennut.

Tarjouspyyntöaineistossa esitetty tarjoajia koskeva soveltuvuusvaatimus on sisältänyt kaksi eri vaatimusta eli vaatimuksen riittävästä osaamisesta ja kokemuksesta sekä vaatimuksen kolmesta toimeksiannosta. Näitä kahta erillistä vaatimusta ei tule yhdistää Attendo Terveyspalvelut Oy:n tekemällä tavalla. Millään terveydenhuoltoalalla toimivalla taholla ei voi olla epäilyksiä siitä, etteikö Med Group Oy:llä olisi riittävä osaaminen ja kokemus lääkärityövoiman vuokraamisesta. Hankintayksikön ensimmäinen pakollinen yleisluontoinen soveltuvuusvaatimus on täyttynyt epäilyksettä Med Group Oy:n osalta.

Soveltuvuusvaatimuksen tarkoitus on ollut varmistaa valittavalla palveluntarjoajalla olevan riittävä osaaminen riittävän suuren henkilömäärän käsittävän vastuualueen potilaiden päivystyksen hoitamisesta. Koska hankintayksikkö ei ole vaatinut esimerkiksi tiettyä hoidettujen potilaiden määrää, vaan toimeksiantosuhdetta tietyn henkilömäärän päivystyspalveluiden hoidosta, hankintayksiköllä ei ole ollut perustetta hylätä Med Group Oy:n referenssejä.

Niiltä osin kuin Attendo Terveyspalvelut Oy on esittänyt, etteivät Med Group Oy:n referenssit ole täyttäneet vaatimusta yli 50.000 asukkaan päivystyspisteestä, referenssivaatimus ei ole perustunut väestöpohjaan vaan asukkaisiin. Referenssivaatimuksessa ei ole myöskään 50.000 pysyvää asukasta tai sitä, että mainittu määrä asukkaita tosiasiallisesti käyttäisi päivystyspalveluita. Vakituisten asukkaiden lisäksi myös kesämökkiasukkaiden määrä on todennettavissa tilastoilla.

Med Group Oy on laskenut päivystyssopimuksen kattavan muun muassa alueen kesämökkiasukkaat sekä Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymää koskevan referenssin osalta maininnut Savonlinnan kuukauden kestävien oopperajuhlien tuovan alueelle entistä enemmän henkilöitä, joiden terveydenhuollon päivystyspalveluista päivystyspisteen on huolehdittava. Med Group Oy ei ole väittänytkään merkittävän määrän henkilöistä käyttävän päivystyspalveluita, eikä myöskään hankintayksikkö ole näin edellyttänyt. Referenssejä koskevassa vaatimuksessa ei ole viitattu palveluiden käyttöön miltään osin.

Hankintayksikkö ei ole myöskään edellyttänyt, että tarjoaja olisi referenssissään toimittanut yli 50 prosenttia päivystyksen vuoroista eikä liittänyt referenssivaatimustaan "kokonaisvaltaiseen päivystyspalvelun tuottamiseen". Hankintayksikön referenssivaatimus on liitetty kolmeen toimeksiantoon, ei suoritettuun palveluun tai kokemukseen palvelun toimittamisesta. Edelleen referenssivaatimuksen mukaan toimittajalla on voinut olla päivä- ja ilta/yöpäivystysvuoroja, mutta ilta/yövuorojen on tullut olla pääsääntöisiä. Tarjouspyyntöaineiston mukaan hankinnan kohteena olevaan palveluun on sisältynyt myös päiväsaikaan tehtäviä vuoroja, vaikka palvelun onkin pääsääntöisesti määritetty tapahtuvan ilta- ja yövuoroina.

Hankintayksikön tarjouspyynnön referenssivaatimusta ei ole perustettu niin perus- kuin erikoisterveydenhuoltoonkaan. Tarjouspyyntöaineiston referenssivaatimus on liittynyt päivystyksen lääkärityövoimaan. Näin ollen Med Group Oy:n referenssi neurologian päivystystoimeksiannosta on ollut tarjouspyynnön mukainen.

Vastaselitys

Valittaja on antanut vastaselityksen.

Muut kirjelmät

Attendo Terveyspalvelut Oy, Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja Med Group Oy ovat antaneet lisälausumia.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (jäljempänä hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 71 §:n 1 momentin mukaan tarjoajat on rajoitetussa menettelyssä, neuvottelumenettelyssä ja kilpailullisessa neuvottelumenettelyssä valittava sekä ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuus arvioitava kaikissa hankintamenettelyissä ennalta ilmoitettuja, tarjoajien taloudelliseen ja rahoitukselliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn tai ammatilliseen pätevyyteen liittyviä taikka muita objektiivisia ja syrjimättömiä perusteita noudattaen. Pykälän 2 momentin mukaan tarjouskilpailusta tulee sulkea pois ehdokas tai tarjoaja, jolla ei ole teknisiä, taloudellisia tai muita edellytyksiä hankinnan toteuttamiseksi. Ehdokkaiden tai tarjoajien sulkemisessa tarjouskilpailun ulkopuolelle voidaan noudattaa soveltuvin osin myös, mitä ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuuden arvioinnista 52–59 §:ssä säädetään.

Hankintalain 56 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi esittää ehdokkaiden tai tarjoajien rahoituksellista ja taloudellista tilannetta, teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä sekä laatua koskevia vaatimuksia sekä vaatia ehdokkaita ja tarjoajia esittämään niihin liittyviä selvityksiä. Pykälän 2 momentin mukaan vaatimusten ja niiden täyttymisen todistamiseksi pyydettävien selvitysten tulee liittyä ehdokkaan ja tarjoajan edellytyksiin toteuttaa hankinta, ja ne on suhteutettava hankinnan luonteeseen, käyttötarkoitukseen ja laajuuteen. Vaatimuksista ja selvityksistä on ilmoitettava hankintailmoituksessa. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Pykälän 3 momentin mukaan tarjouspyynnössä on ilmoitettava myös muut tiedot, joilla on olennaista merkitystä hankintamenettelyssä ja tarjouksen tekemisessä.

Asian arviointi

Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia Vaasan keskussairaalan yhteispäivystyksen perusterveydenhuollon lääkäripalveluista. Hankinnan tavoitteena on ollut lääkärityövoiman vuokraaminen kattamaan virka-ajan ulkopuolinen ja mahdollinen päiväaikainen perusterveydenhuollon päivystyksen tarve. Tarjouspyynnössä on todettu, että hankinnan kohteena oleva palvelu perustuu terveydenhuoltolain 50 §:ään. Mainitun pykälän 1 momentissa on muun ohella todettu, että kiireellinen sairaanhoito, mukaan lukien kiireellinen suun terveydenhuolto, mielenterveyshoito, päihdehoito ja psykososiaalinen tuki, on annettava potilaalle hänen asuinpaikastaan riippumatta. Pykälän 2 momentissa on muun ohella todettu, että kiireellisen hoidon antamista varten kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on järjestettävä ympärivuorokautinen päivystys.

Attendo Terveyspalvelut Oy on esittänyt, että hankintayksikön olisi tullut sulkea Med Group Oy tarjouskilpailusta, koska voittanut Med Group Oy ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettua tarjoajan soveltuvuutta koskevaa vähimmäisvaatimusta referenssien osalta. Attendo Terveyspalvelut Oy:n mukaan kaksi Med Group Oy:n kolmesta referenssistä ei ole täyttänyt vaatimusta, jonka mukaan referenssitoimeksiannon on tullut koskea yli 50.000 asukkaan päivystyspistettä, koska kyseisissä kahdessa referenssissä asukasmäärä ylittää 50.000 vain, jos mukaan luetaan myös kesäasukkaat. Lisäksi Attendo Terveyspalvelut Oy on esittänyt, että Med Group Oy:n referenssit eivät ole täyttäneet tarjouspyynnön vaatimuksia myöskään tuotetun päivystyspalvelun laajuuden osalta. Asiassa on ensin arvioitavana kysymys siitä, ovatko Med Group Oy:n referenssit täyttäneet tarjouspyynnön vaatimuksen päivystyspisteen asukasmäärien osalta. Tämän jälkeen on tarvittaessa arvioitava vaatimusten täyttymistä muilta osin.

Tarjouspyynnön kohdassa 6 "Tarjouksen laatiminen" on muun ohella ilmoitettu, että tarjoajaa koskevat vaatimukset sekä tarjoajilta edellytetyt selvitykset on esitetty tarjouspyynnön liitteessä 2.

Tarjouspyynnön liitteenä 2 "Tarjoajaa koskevat soveltuvuusvaatimukset" on ollut tarjouslomake, joka on tullut palauttaa täytettynä hankintayksikölle tarjouksen yhteydessä. Tarjoajan on tullut merkitä lomakkeeseen "kyllä" tai "ei" sen mukaan, ovatko lomakkeessa esitetyt vaatimukset täyttyneet. Lomakkeessa on ilmoitettu, että vaatimuksiin on tullut vastata "kyllä" tai tarjoaja on suljettu tarjouskilpailusta.

Tarjouspyynnön liitteen 2 kohdassa "Tekninen ja ammatillinen pätevyys" on esitetty muun ohella seuraava referenssejä koskeva vaatimus: "Tarjoajalla on riittävä osaaminen ja kokemus hankinnan kohteena olevan palvelun tuottamiseen. Tarjoajalla tulee olla kokemusta vähintään kolmesta toimeksiannosta lääkärityövoiman vuokraamisesta yli viidenkymmenentuhannen asukkaan päivystyspisteeseen siten toteutettuna, että pääsääntöisesti vähintään ilta- ja yöpäivystyksen lääkärityövoima on tullut palveluntarjoajan kautta."

Kyseisessä kohdassa on lisäksi ilmoitettu, että tarjoajan on tullut antaa referensseistä selvitys, josta on tullut ilmetä kaikki lomakkeella kysytyt tiedot, jotta referenssi on voitu tarkastaa.

Tarjouspyynnön mukaan soveltuvuusvaatimusten osalta tarjoajan on tullut merkitä tarjouslomakkeeseen, täyttyykö kyseinen vaatimus. Vaatimusten täyttymiseen on tullut vastata "kyllä" uhalla, että muussa tapauksessa tarjoaja suljetaan tarjouskilpailusta. Näin ollen referenssien osalta kyseessä on ollut hankintayksikön asettama soveltuvuutta koskeva ehdoton vähimmäisvaatimus, joka tarjoajien on tullut täyttää. Markkinaoikeus toteaa, että tarjoajien soveltuvuutta koskevilla vaatimuksilla hankintayksikkö pyrkii varmistumaan toimittajan kyvystä toteuttaa hankinta. Hankintayksikön on suljettava tarjouskilpailusta sellaiset tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia soveltuvuutta koskevia ehdottomia vähimmäisvaatimuksia.

Med Group Oy on tarjouksensa liitteenä toimittamassaan tarjouslomakkeessa vastannut "kyllä" referenssivaatimusten täyttymistä koskevaan kohtaan. Tarjouksensa kohdassa 9.2 "Kokemusvaatimus" Med Group Oy on esittänyt selvitystä kolmesta referenssistä.

Ensimmäinen Med Group Oy:n referensseistä on koskenut Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymää. Tarjouksen mukaan kuntayhtymän jäsenkuntien Enonkosken, Rantasalmen, Savonlinnan ja Sulkavan väestöpohja on 45.500 asukasta. Tarjouksen mukaan tarjouspyynnön vaatimus vähintään 50.000 asukkaan päivystyspisteestä on kuitenkin tältä osin täyttynyt, koska kesäaikaan "asukasväestö nousee todennetusti yli 50.000 asukkaan". Tältä osin referenssissä on huomioitu kuntien kesäasukkaat, jotka mukaan laskien kuntien väestöpohjan on ilmoitettu olevan yhteensä 53.463 asukasta, ja Savonlinnan Oopperajuhlat, joilla on referenssin mukaan 60.000 majoittuvaa kävijää.

Toinen Med Group Oy:n referenssi on koskenut Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymää, jonka väestöpohja on tarjouksessa ilmoitetun mukaan 249.496 asukasta. Kolmas referenssi on koskenut Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymää. Tarjouksessa on todettu, että kuntayhtymään kuuluvien Riihimäen, Hausjärven ja Lopen asukasmäärät ovat 29.371, 8.825 ja 8.374 asukasta. Kuntien asukasmäärä on ilmoitettujen lukujen perusteella siten yhteensä 46.570. Tarjouksen mukaan tarjouspyynnön vaatimus vähintään 50.000 asukkaan päivystyspisteestä on kuitenkin myös tältä osin täyttynyt, koska kesäaikaan kuntien asukasmäärä nousee kesäasukkaiden vuoksi siten, että asukkaita on yhteensä 52.506.

Attendo Terveyspalvelut Oy on esittänyt, että Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän verkkosivuilla on ilmoitettu sen väestöpohjan olevan 45.500 ja Kuntaliiton verkkosivuilla 44.051 asukasta. Attendo Terveyspalvelut Oy on esittänyt selvityksenä myös Itä-Savon sairaanhoitopiirin erästä muuta hankintamenettelyä koskevan tarjouspyynnön, jossa ilmoitetun mukaan jäsenkunnissa on yhteensä 46.500 asukasta edellä mainittujen kuntien lisäksi myös Kerimäen ja Punkaharjun kunnat mukaan lukien. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymää koskevan referenssin osalta Attendo Terveyspalvelut Oy on esittänyt, että kuntayhtymän verkkosivuilla ilmoitetun mukaan kuntayhtymän väestöpohja on 46.467 asukasta.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikkö ja Med Group Oy eivät ole kiistäneet sitä, etteivätkö kyseisten kuntayhtymien vakituisista asukkaista koostuvat asukasmäärät alittaisi 50.000 asukasta. Asiassa on edellä todetun perusteella arvioitava, ovatko Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymää ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymää koskevat referenssit täyttäneet tarjouspyynnössä esitetyn vähimmäisvaatimuksen päivystyspisteen asukasluvun osalta eli onko asukaslukuun voinut laskea mukaan myös kesäasukkaat.

Hankinta on edellä todetuin tavoin koskenut terveydenhuoltolain 50 §:ssä tarkoitettua kiireellisen sairaanhoidon ympärivuorokautista päivystystä, jossa potilaalle on annettava hoitoa hänen asuinpaikastaan riippumatta. Tarjoajan soveltuvuutta koskevien vaatimusten, mukaan luettuna referenssivaatimusten, avulla on tarkoitus selvittää tarjoajan kykyä hankinnan toteuttamiseen. Markkinaoikeus katsoo olevan sinänsä selvää, että hankinnan kohde huomioon ottaen myös kesäasukkaiden määrällä ja jopa satunnaisten vierailijoiden määrällä saattaa olla erityisesti hetkellisesti huomattavaakin merkitystä päivystyspalvelujen tosiasiallisen laajuuden kannalta. Tarjouspyynnössä ei ole määritelty, millä perusteilla päivystyspisteen osalta vaatimuksena oleva 50.000 asukkaan määrä tulee laskea. Tarjouspyynnön liitteessä 1 on kuitenkin todettu Vaasan sairaanhoitopiiriin kuuluvan 14 kuntaa, joissa asuu yhteensä 167.489 asukasta. Kesäasukkaiden määrää ei ole tarjouspyynnössä erikseen ilmoitettu.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa sen osalta, minkälaisten referenssien se katsoo olevan osoitus tarjoajan kyvystä toteuttaa hankinta. Hankinnan kohteena oleva päivystyspalvelu huomioiden saattaisi sinänsä olla perusteltua asettaa referenssiä koskeva vaatimus siten, että asukasmäärään voidaan laskea mukaan myös kesäasukkaat. Koska tarjouspyynnössä ei kuitenkaan ole erikseen ilmoitettu, miten päivystyspisteen asukasmäärä on laskettava, markkinaoikeus katsoo, että asiassa on merkityksellistä, mitä kunnan asukkaalla yleisesti tarkoitetaan.

Terveydenhuoltolain 1 §:n mukaan lakia sovelletaan kunnan järjestämisvastuuseen kuuluvan terveydenhuollon toteuttamiseen ja sisältöön. Asiassa hankintamenettelyn kohteena oleva terveydenhuoltolain 50 §:ssä tarkoitettu päivystyspalvelu kuuluu siten kunnan järjestämisvastuuseen. Hankintayksikkö on kuntayhtymä ja kaikki esitetyt referenssikohteet ovat koskeneet kuntayhtymiä, joiden jäsenkuntien asukasmäärät määräytyvät kuntalain ja kotikuntalain mukaan. Tarjouskilpailun aikana voimassa olleen kuntalain (365/1995) 4 §:n mukaan kunnan asukas on henkilö, jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on. Kotikuntalain 2 §:n 1 momentin mukaan henkilön kotikunta on jäljempänä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu.

Markkinaoikeus katsoo, että edellä todettua kunnan asukkaan määritelmää, joka on lakisääteinen ja jonka voidaan edellyttää olevan yleisesti alalla toimivien elinkeinoharjoittajien tiedossa, on pidettävä lähtökohtana nyt kysymyksessä olevaa referenssivaatimusta arvioitaessa. Mahdollisuudesta laskea asukasmäärään edellä todetusta yleisesti tunnetusta määritelmästä poiketen myös kesäasukkaat olisi siten tullut erikseen ilmoittaa tarjouspyynnössä siinä tapauksessa, että tämä on ollut hankintayksikön tarkoituksena. Referenssikohteiden asukasmäärä on näin ollen tullut ilmoittaa vain niiden henkilöiden perusteella, joiden kotikunta on referenssinä ilmoitetun kuntayhtymän alueella eikä kesäasukkaita ole tullut tämän lisäksi erikseen ottaa huomioon. Referensseinä ilmoitettujen sairaanhoitopiirien kuntayhtymien asukasmääriä ilmoitettaessa merkityksetöntä ei ole sekään, miten ne itse asukaslukunsa ilmoittavat. Med Group Oy:n referensseinään esittämien Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asukasluvut ovat niiden itsensä ilmoittamien ja julkisesti saatavilla olevien tietojen, joita asiassa ei ole kiistetty, mukaan selvästi alle 50.000 asukasta.

Edellä todetuin perustein markkinaoikeus katsoo, että Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymää ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymää koskevat Med Group Oy:n referenssit eivät ole täyttäneet tarjouspyynnössä asetettua ehdotonta vähimmäisvaatimusta siitä, että referenssikohteen päivystyspisteessä on tullut olla yli 50.000 asukasta.

Koska Med Group Oy ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettua referenssejä koskevaa ehdotonta vähimmäisvaatimusta, hankintayksikön olisi tullut sulkea Med Group Oy:n tarjous tarjouskilpailusta. Hankintayksikkö on tältä osin menetellyt hankintasäännösten vastaisesti hyväksyessään kyseisen tarjouksen tarjousvertailuun.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Edellä mainittu hankintamenettelyn virheellisyys sekä jäljempänä seuraamusten osalta lausuttu huomioon ottaen asiassa ei ole tarpeen lausua muista hankintamenettelyn virheellisyyttä koskevista väitteistä.

Seuraamusten määrääminen

Hankintasopimusta ei ole allekirjoitettu. Hankintayksikkö on ilmoituksensa mukaan järjestänyt hankinnan väliaikaisesti. Näin ollen muutoksenhaun kohteena oleva hankintapäätös voidaan hankintalain 94 §:n 1 momentin nojalla kumota ja sen täytäntöönpano kieltää.

Mikäli hankintayksikkö aikoo edelleen toteuttaa Vaasan keskussairaalan yhteispäivystyksen perusterveydenhuollon lääkäripalveluita koskevan hankinnan kysymyksessä olevan tarjouspyynnön perusteella, sen tulee tehdä uusi hankintapäätös, jossa on otettava huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.

Hyvitysmaksu voidaan määrätä maksettavaksi, jos hankintalain 94 §:n 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitettu toimenpide saattaisi aiheuttaa hankintayksikölle, muiden oikeuksille tai yleisen edun kannalta suurempaa haittaa kuin toimenpiteen edut olisivat taikka jos valitus on pantu vireille vasta hankintasopimuksen tekemisen jälkeen. Koska hankintapäätös voidaan kumota ja sen täytäntöönpano kieltää, hyvitysmaksun määrääminen ei tule tämän hankintamenettelyn osalta kysymykseen. Hyvitysmaksua koskeva vaatimus on siten hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu pääasiaratkaisu ja hankintayksikön virheellinen menettely huomioon ottaen olisi kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä. Asian näin päättyessä hankintayksikkö ja kuultava saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus kumoaa Vaasan sairaanhoitopiirin johtajan 19.8.2014 tekemän hankintapäätöksen § 40. Markkinaoikeus kieltää Vasa sjukvårdsdistrikt samkommun–Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymää tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 100.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus velvoittaa Vasa sjukvårdsdistrikt samkommun–Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän korvaamaan Attendo Terveyspalvelut Oy:n oikeudenkäyntikulut 5.000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Markkinaoikeus hylkää Attendo Terveyspalvelut Oy:n vaatimuksen hyvitysmaksun määräämisestä maksettavaksi.

Markkinaoikeus hylkää Vasa sjukvårdsdistrikt samkommun–Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja Med Group Oy:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Ville Parkkari ja Markus Mattila.

HUOMAA

Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 16.10.2017 taltionumero 5099.