MAO:125/16

ASIAN TAUSTA

Itä-Savon Sairaanhoitopiiri (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 18.2.2015 julkaistulla EU hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta siirtokuljetuksia (pyörätuoli- ja paaripotilassiirrot) koskevasta palveluhankinnasta ajalle 1.4.2015–31.3.2017 ja mahdolliselle kahdelle yhden vuoden optiokaudelle.

Itä-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymähallitus on 27.3.2015 tekemällään hankintapäätöksellä § 53 valinnut palveluntuottajiksi edullisuusjärjestyksessä A:n, Palvelutaksi A nimisen toiminimen haltijana, B:n, T:mi Kuljetusliike B -nimisen toiminimen haltijana, Juutin Liikenne avoimen yhtiön ja Järvi-Suomen Taksipalvelu Oy:n.

Hankintayksikön ilmoituksen mukaan hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton arvo ilman optiokausia on ollut 350.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Juutin Liikenne avoin yhtiö on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 3.964 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Tarjousvertailuun on hyväksytty tarjoajia, jotka eivät ole täyttäneet soveltuvuusvaatimuksia.

Tarjouspyynnön mukaan palveluntuottajan on sopimukseen liittyvissä työsuhteissa noudatettava vähintään niitä työsuhteen vähimmäisehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimusmääräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä.

Taksialalla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta. Valittajan tietojen mukaan alalla on yleisesti käytössä lainvastainen tasaprovisiopalkkaus, jota muun muassa B, T:mi Kuljetusliike B nimisen toiminimen haltijana ja Järvi-Suomen Taksipalvelu Oy käyttävät.

Provisiopalkkausjärjestelmä voisi olla laillinen, jos siinä olisi huomioitu sunnuntai-, pyhätyö ja varallaolokorvaukset sekä ylityöt, mutta niiden valvonta ja seuranta olisi kyseisessä järjestelmässä käytännössä lähes mahdotonta. Mainittujen korvausten sisällyttäminen provisiopalkkaan on työehtosopimusten ja työlainsäädännön mukaan kiellettyä. B:n tarjouksen mukaan kuljettajilla on provisiopalkka, mikä viitannee lainvastaiseen palkkausjärjestelmään. Järvi-Suomen Taksipalvelu Oy:n antama selvitys, eli sen oma ilmoitus, ei osoita, ettei yhtiössä voisi olla käytössä mainittu järjestelmä.

Kyseinen tarjouspyynnön kohta ei ole mahdollistanut yhteismitallisten ja vertailukelpoisten tarjousten antamista. Hankintamenettely on ollut virheellistä, kun soveltuvuusehtoa ei ole pyydetty todentamaan, vaan riittävänä on pidetty tarjoajan omaa ilmoitusta. Tarjouspyyntö johtaa kilpailun vääristymiseen. Kun kilpaillaan palvelun hinnalla, saa työsuhteen ehtoihin liittyviä lain vaatimuksia noudattamaton osapuoli perusteetonta kilpailuetua. Tarjoajilta olisi tullut pyytää riittävän tarkka, luotettava ja vertailukelpoinen selvitys. Ehdon laatu huomioon ottaen pelkkään tarjoajan ilmoitukseen luottaminen ei ole voinut olla riittävää.

Hankintayksikön päätöstä tarjoajien soveltuvuudesta ei ole perusteltu hankintasäännösten edellyttämällä tavalla.

Vastine

Vaatimukset

Itä-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 2.766,75 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Kaikki tarjoajat ovat tarjouksissaan ilmoittaneet, että tarjouspyynnössä asetettu vaatimus työsuhteen vähimmäisehtojen noudattamisesta täyttyy, ja esittäneet pyydetyn selvityksen. Vaatimus ja sen todentamiseksi vaadittu selvitys ovat olleet selkeitä, yleisesti käytettyjä ja vastanneet tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annettua lakia.

Hankintayksikön harkintavallassa on, mistä asioista ja missä muodossa se pyytää selvityksiä. Tarjoukset perustuvat lähtökohtaisesti tarjoajien omiin ilmoituksiin, joihin hankintayksiköllä on oikeus luottaa.

Työehtoja koskevien selvitysten pyytäminen tai niitä koskevan vaatimuksen asettaminen ei olisi ollut välttämätöntä. Hankintayksikkö on kuitenkin niin edellyttänyt ja tarkastanut selvitykset asianmukaisesti, jolloin on käynyt ilmi, että tarjoajat ovat täyttäneet edellytykset. Selvitykset on vaadittu kaikilta tarjoajilta samassa muodossa, joten menettely ei ole ollut syrjivää.

Valittaja on esittänyt kuulopuheisiin perustuvia käsityksiä kahden muun tarjoajan palkkausjärjestelmistä. Kyseisten tarjoajien tarjousten maininnat työehtosopimuksista ovat olleet tarjouspyynnön mukaisia, sillä siinä ei ole yksilöity selvityksen sisältöä. Taksiliikenteen työehtosopimuksessa vuosille 2014–2017 on annettu mahdollisuus prosenttipalkkaukseen.

Hankintayksikkö on kuitenkin valittajan väitteiden johdosta pyytänyt mainittuja tarjoajia toimittamaan lisäselvitystä palkkausjärjestelmästään. Tarjoajien toimittamista työsopimusnäytteistä on käynyt ilmi, että työsuhteissa noudatetaan työehtosopimuksen määräyksiä.

Hankintayksikkö on hankintapäätöstä tehdessään tarkastanut tarjoukset. Kaikki tarjoajat ovat täyttäneet soveltuvuusvaatimukset, mikä on ilmoitettu hankintapäätöksessä asianmukaisesti, eikä siten ole ollut tarpeen esittää tarkempia perusteluja.

Hankintayksikkö on tarkastanut myös lisäselvitysten tiedot ja todennut niiden täyttävän tarjouspyynnön vaatimukset. Tarjoajilta saadut tiedot työehdoista ja palkkauksesta eivät ole olleet alun perin eivätkä täsmennysten jälkeenkään ristiriitaisia tai epäuskottavia. Perusteita yhdenkään tarjoajan poissulkemiseksi ei ole siten ollut.

Kuultavien lausunnot

B, T:mi Kuljetusliike B -nimisen toiminimen haltijana ja Järvi-Suomen Taksipalvelu Oy ovat antaneet lausunnot.

A, Palvelutaksi A nimisen toiminimen haltijana ei ole hänelle varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausuntoa.

Vastaselitys

Valittaja on muun ohella esittänyt, että vähimmäispalkan ylittäminen tai prosenttipalkkauksen noudattaminen ei kerro, noudatetaanko lain tai työehtosopimuksen määräyksiä.

Hankintayksikkö on menetellyt epätasapuolisesti, kun vain soveltuvuusehdot täyttämättömäksi väitetyiltä tarjoajilta on pyydetty lisäselvitystä.

Valittaja on kiistänyt hankintayksikön oikeudenkäyntikuluvaatimuksen perusteeltaan, koska valittaja ei ole hallintolainkäyttölain 74 §:n 3 momentin edellyttämällä tavalla esittänyt ilmeisen perusteetonta vaatimusta. Valittaja on lisäksi paljoksunut vaatimusta 10 tunnin eli 2.170 euron ylittävältä osalta.

Muu kirjelmä

Hankintayksikkö on lisäkirjelmässään esittänyt muun ohella, että tarkastukset on tehty valittajan väitteiden johdosta ja niissä on saatu tarjouksissa ilmoitettua vahvistavaa näyttöä. Tarkastuksen kohteena ovat olleet vain tiettyjen tarjoajien tiedot sen vuoksi, että muista tarjoajista ei ole esitetty väitteitä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 41 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava tarjoajien taloudellista ja rahoituksellista tilannetta, teknistä kelpoisuutta ja ammatillista pätevyyttä koskevat ja muut vaatimukset sekä luettelo asiakirjoista, joita tarjoajan on tätä varten toimitettava.

Hankintalain 56 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi esittää ehdokkaiden tai tarjoajien rahoituksellista ja taloudellista tilannetta, teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä sekä laatua koskevia vaatimuksia sekä vaatia ehdokkaita ja tarjoajia esittämään niihin liittyviä selvityksiä. Pykälän 2 momentin mukaan tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Hankintalain 73 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaiden ja tarjoajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista sekä tarjousmenettelyn ratkaisusta kirjallinen päätös, joka on perusteltava.

Asian arviointi

Hankintalain 94 §:n 1 momentin mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluu sen tutkiminen, onko hankinnassa menetelty hankintalain tai muiden sanotussa pykälässä mainittujen hankintasäännösten vastaisesti. Markkinaoikeuden toimivaltaan ei siten kuulu väitettyjen taksialan yleisten epäkohtien tutkiminen.

Tarjouspyynnössä on asetettu tarjoajan soveltuvuutta koskevaksi vaatimukseksi muun ohella se, että palveluntuottajan on sopimukseen liittyvissä työsuhteissa noudatettava vähintään niitä työsuhteen vähimmäisehtoja, joita Suomen lain ja työehtosopimusmääräysten mukaan on noudatettava samanlaatuisessa työssä. Tarjoukseen on tullut liittää selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjoajan soveltuvuutta koskevilla vaatimuksilla hankintayksikkö pyrkii varmistumaan tarjoajan kyvystä toteuttaa hankinta. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa sen suhteen, milloin se katsoo, että riittävät edellytykset täyttyvät, kunhan menettely ei ole tarjoajia kohtaan syrjivää tai epätasapuolista eikä suhteellisuus tai avoimuusperiaatteen vastaista.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan tarjoajat ovat tarjouksissaan vastanneet kyseessä olevan vaatimuksen täyttyvän ja liittäneet tarjouksiinsa pyydetyn selvityksen. B:n, T:mi Kuljetusliike B -nimisen toiminimen haltijana ja Järvi-Suomen Taksipalvelu Oy:n selvityksistä on käynyt ilmi muun ohella noudatettava työehtosopimus. Hankintapäätöksen mukaan kaikki tarjoajat ovat täyttäneet tarjoajan soveltuvuudelle asetetut vaatimukset.

Tarjouksen tekemisellä tarjoaja sitoutuu hankinnan toteuttamiseen tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla. Hankintayksiköllä on puolestaan lähtökohtaisesti oikeus luottaa siihen, että tarjoajan tarjouksessaan esittämät tiedot pitävät paikkansa, ellei hankintayksiköllä ole perusteltua syytä muuta epäillä.

Asiassa saadun selvityksen perusteella ei ole käynyt ilmi, että hankintayksiköllä olisi ollut aihetta epäillä, että annetut tiedot olisivat olleet virheellisiä. Tarjouspyynnössä ei myöskään ole asetettu vaaditun selvityksen sisällölle tarkempia vaatimuksia. Asiassa ei ole käynyt ilmi seikkoja, joiden perusteella olisi katsottavissa, että tarjouspyyntö olisi laadittu nyt kyseessä olevan soveltuvuusvaatimuksen osalta valittajan esittämin tavoin virheellisesti. Markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole ylittänyt harkintavaltaansa eikä sen menettely ole ollut epätasapuolista tai syrjivää taikka muutoin hankintasäännösten vastaista, kun se ei ole sulkenut B:tä, T:mi Kuljetusliike B -nimisen toiminimen haltijana tai Järvi-Suomen Taksipalvelu Oy:tä valittajan esittämällä perusteella tarjouskilpailusta.

Hankintasäännökset eivät edellytä hankintayksikköä esittämään erityisiä perusteluita sille, että tarjoajan katsotaan täyttävän soveltuvuutta koskevat vaatimukset. Markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole siten tältäkään osin menetellyt valittajan esittämin tavoin virheellisesti.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään. Oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen hankinta-asiassa ei siten sovelleta hallintolainkäyttölain 74 §:n 3 momenttia.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Hankintayksiköllä ei ilmoituksensa mukaan ole oikeutta vähentää hankinnan kohdetta koskevaan liiketoimintaan liittyvästä oikeudenkäynnistä aiheutuneisiin kuluihin sisältyvää arvonlisäveroa omassa verotuksessaan. Korvattavaksi vaadituista oikeudenkäyntikuluista ei siten ole vähennettävä niihin sisältyvää arvonlisäveroa.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Juutin Liikenne avoimen yhtiön korvaamaan Itä-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut 2.766,75 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Nina Korjus, Petri Rinkinen ja Hannamaria Nurminen.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.