MAO:181/16

ASIAN TAUSTA

Salon kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 5.3.2015 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta koululaiskuljetusten hankinnasta ajalle 1.8.2015–31.5.2018 ja mahdolliselle optiokaudelle 1.6.2018–31.5.2020.

Salon kaupungin kaupunkisuunnittelulautakunta on 21.4.2015 tekemällään hankintapäätöksellä § 77 valinnut J. Vainion Liikenne Oy:n tarjouksen kohteissa 1 ja 3 sekä Ky OPS-Kuljetuksen tarjouksen kohteessa 2.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 3.200.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Ky OPS-Kuljetus on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen kohteiden 1–3 osalta ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.144 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Tarjouspyynnössä esitetty kohdekuvaus on ollut harhaanjohtava eikä tarjoajia ole kohdeltu yhdenvertaisesti. Tarjouspyynnössä ei ole otettu huomioon kilometrien laskentatavassa tapahtunutta muutosta. Tarjouspyynnössä on esitetty todellisuutta vastaamaton kilometrimäärä kohteissa 1–3. Reittejä liikennöineenä valittaja tietää oikeat kilometrimäärät.

Tarjoukset annetaan todellisuutta vastaamattomien tietojen perusteella, jos tarjouspyynnössä ei ole ilmoitettu oikeita kilometrimääriä. Tämä on johtanut kysymyksessä olevassa tapauksessa siihen, että tarjoajat ovat antaneet noin 20 prosenttia liian alhaisia tarjouksia.

Vastine

Vaatimukset

Salon kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa Ky OPS-Kuljetuksen korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.500 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Tarjouspyynnössä ilmoitetut suoritemäärät perustuvat hankintayksikön parhaaseen arvioon, joka sopimuskauden keskimääräisistä suoritemääristä pystytään käytettävissä olevilla tiedoilla esittämään. Hankintayksikön omien laskelmien ja tulevien kouluverkossa tapahtuvien muutosten perusteella tarjouspyynnössä ilmoitetut suoritemäärät tuntien ja kilometrien osalta ovat realistiset. Tilaaja päättää kuljetusjärjestelyistä, joten on epätodennäköistä, että tarjoajalla olisi tilaajaa parempi tieto suoritemääristä.

Hankintayksikkö on viitannut markkinaoikeuden aiemmin antamaan Salon kaupungin koululaiskuljetuksia koskevaan ratkaisuun. Päätöksen perustelujen mukaan merkitystä ei ole ollut sillä, että reitit on pyydetty laskemaan oppilastiedoilla, jotka saattavat olla osittain erilaiset kuin varsinaisella sopimuskaudella ottaen huomioon hankinnan luonne ja se, että kaikilla tarjoajilla on ollut samat tiedot.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että kuljetustarve sekä siten ajosuorite ja liikennöintikorvaus voivat sopimuskauden kuluessa muuttua siitä, mitä tarjouspyynnössä on arvioitu. Suoritteen muuttumisen mahdollisuus on huomioitu myös tarjousten hinnoittelumallissa, jonka mukaan liikennöinnin kokonaiskustannus on jakaantunut päivä-, tunti- ja kilometriperusteisiin eriin. Näin ollen hinnoittelu on ollut mahdollista laatia siten, että eri tavoin syntyvät kustannukset katetaan riippumatta suoritemäärän vaihtelusta. Käytetyllä hinnoittelumallilla tarjoajan edellytykset laatia taloudellisesti kannattava ja samalla kilpailukykyinen tarjous ovat riippuneet ainoastaan tarjoajan omasta osaamisesta hinnoitella tarjous omien kustannusrakenteidensa mukaisesti. Tarjoajien tasapuolisen kohtelun ei voida katsoa edellyttävän, että tilaaja pystyy tarjouspyynnössä täsmällisesti arvioimaan suoritemäärän koko sopimuskaudelle.

Kuultavan lausunto

J. Vainion Liikenne Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.

Tarjouspyynnössä ilmoitetut kilometrit ovat olleet todellisia ja perustuneet aikaisempien vuosien ajoihin.

Valittaja ei ole tarjouksessaan ilmoittanut kilometrihintaa, eikä kilometrimäärällä ole ollut merkitystä valittajan tarjousta arvioitaessa. Valittajan väite 20 prosenttia liian alhaisista tarjouksista on virheellinen. Valittajan oma tarjous on ollut 16 prosenttia halvempi kuin toiseksi halvin tarjous kohteessa 2 ja 26 prosenttia kalliimpi kuin voittanut tarjous kohteessa 3.

Vastaselitys

Ky OPS-Kuljetus on esittänyt, että sen selvitys on perustunut tehtyyn laskutukseen. Kysymyksessä oleva tieto on ollut hankintayksiköllä koko hankintamenettelyn ajan. Hankintayksikön ajosuoritteiden muuttumista koskevat perustelut ovat koskeneet tulevaa aikaa. Tarjouspyynnössä kilomerimäärien on kuitenkin ilmoitettu perustuvan tiedossa oleviin edellisen lukuvuoden kilometreihin.

Valituksessa ei ole esitetty, että tarjouspyynnössä tulisi olla täsmälliset tiedot koko sopimuskaudeksi. Tarjouspyynnössä esitettyjen tosiseikkojen tulee olla oikein. Kilometrien virheellisyys on selvinnyt vasta noin 10 päivää ennen tarjouskilpailun päättymistä, eikä lisäkysymysten esittäminen ole enää siinä vaiheessa ollut mahdollista.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 41 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava hankinnan kohteen määrittely noudattaen, mitä teknisten eritelmien ja vaatimusten esittämisestä lain 44 ja 45 §:ssä säädetään, sekä hankinnan kohteeseen liittyvät muut laatuvaatimukset. Pykälän 2 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai hankintailmoituksessa on oltava myös muut tiedot, joilla on olennaista merkitystä hankintamenettelyssä ja tarjousten tekemisessä.

Tarjouspyyntö

Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia Salon kaupungin koululaiskuljetuksista. Hankittavat kuljetuspalvelut on kuvattu kohteittain tarjouspyynnön liitteessä 2. Liitteessä 2 on ilmoitettu muun ohella seuraavaa:

"Ilmoitetut tiedot perustuvat tarjouspyyntöä laadittaessa tiedossa olevaan kuljetustarpeeseen. Kohteen liikennöinnissä toteutuvaan suoritemäärään vaikuttavat mm. muutokset kuljetuksissa sekä esim. loma-ajoista johtuvat keskeytykset.

Kohteittain esitetty arvio suoritteesta vastaa viiden (5) koulupäivän jaksoa maanantaista perjantaihin."

Kohteiden 1–3 osalta liitteessä 2 on ilmoitettu kuljetuksen kohteena olevat toimipisteet, vaaditut ajoneuvojen lukumäärät ja niiden paikkaluvut, ajokilometrit, ajotunnit sekä työaika. Kohteessa 1 on ilmoitettu yhteensä 4.100 ajokilometriä ja 106,5 ajotuntia, kohteessa 2 yhteensä 3.000 ajokilometriä ja 60 ajotuntia sekä kohteessa 3 yhteensä 8.165 ajokilometriä ja 205,5 ajotuntia.

Tarjouspyynnössä on kuvattu valintaperusteita ja korvauksen laskentatapaa seuraavasti:

Tarjouksessa tulee ilmoittaa
1. Autopäivän hinta muodossa €/autopäivä (alv 0 %)
2. Ajotunnin hinta muodossa €/ajotunti (alv 0 %)
3. Ajokilometrin hinta muodossa €/ajokilometri (alv 0 %)

Mikäli kaikkia edellä mainittuja hintoja ei ilmoiteta, hankintayksikkö eli tilaaja tulkitsee kunkin ilmoittamatta jääneen hinnan olevan 0 €.

Tarjousten valintaperusteena on hinnaltaan halvin tarjous. Kussakin kohteessa valituksi tulee vertailuhinnaltaan edullisin tarjous. Tarjouksen vertailuhinta saadaan laskemalla liikennöintikorvaus tarjotuilla hinnoilla kohteen kuvauksen mukaiselle suoritemäärälle. Liikennöintikorvauksen laskentatapa on kuvattu tämän tarjouspyynnön kohdassa "Liikennöintikorvaus"."

Liikennöintikorvauksesta tarjouspyynnössä on todettu seuraavaa:

"Liikennöintikorvaus lasketaan toteutuneen suoritteen mukaan kullekin kohteeseen tarjotulle ajoneuvolle seuraavasti:

Kultakin kalenteripäivältä, jonka aikana kyseinen ajoneuvo on sopimuksen mukaisessa liikenteessä, maksetaan autopäivän hinta, johon lisätään
1. ajotunnin hinta kerrottuna kertyneiden ajotuntien määrällä, ja
2. ajokilometrin hinta kerrottuna kertyneiden ajokilometrien määrällä.

Ajotuntien ja -kilometrien kertyminen käynnistyy ensimmäisestä noutopisteestä ja päättyy viimeiseen jättöpisteeseen. Kertyminen päättyy, kun ajo keskeytyy vähintään yhden (1) tunnin ajaksi. Keskeytyksen jälkeen kertyminen käynnistyy uudestaan seuraavasta noutopisteestä ja päättyy viimeiseen jättöpisteeseen.

Toteutunut ajosuorite ja sen perusteella maksettava liikennöintikorvaus riippuu tilaajan kuljetustarpeesta, joka voi sopimuskauden kuluessa muuttua siitä mitä tässä tarjouspyynnössä on ilmoitettu."

Asian arviointi

Valittajan mukaan tarjouspyynnössä on ilmoitettu todellisuutta vastaamattomat kilometrimäärät, minkä seurauksena tarjoukset ovat perustuneet virheellisiin tietoihin. Hankintayksikön mukaan tarjouspyynnössä ilmoitetut tiedot ovat perustuneet parhaaseen arvioon sopimuskauden keskimääräisestä suoritemäärästä.

Hankintayksiköllä on harkintavaltaa hankinnan kohteen määrittämisessä. Tarjouspyyntöä ei saa kuitenkaan laatia siten, että se kohtelisi mahdollisia tarjoajia syrjivästi tai epätasapuolisesti. Tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankinnan kohde tulee kuvata tarjouspyynnössä sellaisella tarkkuudella, että tarjouspyyntö tuottaa yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia. Myös tarjouksen valintaan vaikuttavat seikat on kuvattava tarjouspyynnössä sellaisella tarkkuudella, että tarjoajat tietävät jo tarjouksia laatiessaan, millä seikoilla on merkitystä tarjouskilpailua ratkaistaessa.

Tarjouspyynnössä on edellä todetulla tavalla ilmoitettu, että vertailuhintana käytetään liikennöintikorvausta kohteen kuvauksen mukaiselle suoritemäärälle. Tämä korvaus on koostunut autopäivän hinnasta, ajotuntien hinnasta kerrottuna ajotuntien määrällä ja ajokilometrien hinnasta kerrottuna ajokilometrien määrällä. Arvioitu ajosuorite käsittäen ajokilometrit ja ajotunnit on ilmoitettu kohteittain tarjouspyynnön liitteessä 2. Tarjouspyynnössä on lisäksi ilmoitettu muun ohella, että ajosuorite riippuu tilaajan tarpeesta ja voi muuttua sopimuskauden kuluessa.

Hankintayksikkö on esittänyt, että kuljetustarpeen suuruudeksi arvioidut suoritemäärät ovat perustuneet hankintayksikön tiedossa olevaan kuljetustarpeeseen. Markkinaoikeus toteaa, että kaikilla tarjoajilla on ollut samat tiedot vertailuhinnan laskemisessa käytetyistä ajotunneista ja ajokilometreistä. Tarjouspyynnössä on annettu vertailuhintojen laskentaperusteina olleista ajosuoritteista suuruusluokaltaan tarjousten tekemisen kannalta olennaiset ja riittävät tiedot. Maksettava liikennöintikorvaus on perustunut toteutuvaan ajosuoritteeseen. Tarjous on näin ollen ollut mahdollista hinnoitella tarjouspyynnössä annettujen tietojen perusteella. Tarjouspyynnössä ilmoitettujen ajosuoritteiden ja varsinaisella sopimuskaudella toteutuvien reittien mahdollisilla eroilla ei tässä tapauksessa ole edellä todetun perusteella merkitystä, kun vielä otetaan huomioon hankinnan kesto, luonne ja se, että tarjouspyynnössä on nimenomaan ilmoitettu suoritemäärien muutoksista.

Edellä todetuilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyyntö on ollut omiaan tuottamaan yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia, eikä tarjoajia ole kohdeltu epätasapuolisesti tai syrjivästi.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Ky OPS-Kuljetuksen korvaamaan Salon kaupungin oikeudenkäyntikulut 2.500 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Saini Siitarinen ja Pekka Savola.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.