MAO:262/16

ASIAN TAUSTA

IS-Hankinta Oy (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 18.3.2015 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta hoitajakutsu ja henkilöturvallisuusjärjestelmien hankinnasta neljän vuoden sopimuskaudelle.

IS-Hankinta Oy:n toimitusjohtaja on 18.5.2015 tekemällään päätöksellä päättänyt siirtymisestä neuvottelumenettelyyn, koska hankintayksikkö ei ollut saanut yhtään tarjouspyynnön mukaista tarjousta.

IS-Hankinta Oy:n toimitusjohtaja on 21.8.2015 tekemällään päätöksellä muun ohella valinnut puitesopimustoimittajat ja sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton arvo vuosille 2015–2017 on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 150.000–400.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Tele Scope Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä.

Perusteet

Valittajan edustaja ei ole saanut hankintayksikön sähköpostilla lähettämää täsmennyspyyntöä, koska valittajan palveluntarjoajan palvelin on siirtänyt lähetetyn sähköpostiviestin roskapostilaatikkoon. Valittaja ei siten ole ollut tietoinen täsmennyspyynnön lähettämisestä eikä vastausaikataulusta.

Valittajan edustaja on 5.8.2015 tiedustellut sähköpostitse hankintayksikön edustajalta, milloin hankintayksikkö lähettää neuvotteluissa mainitut täsmennyspyynnöt. Valittaja on saanut sähköpostiinsa poissaoloilmoituksen, jossa on kehotettu olemaan kiireellisissä asioissa yhteydessä puhelinvaihteeseen. Valittajan tiedon mukaan täsmennyspyyntöjä ei ollut tuolloin vielä lähetetty, joten asia ei ollut kiireellinen. Valittaja on saanut sähköpostiviestiinsä vastauksen 18.8.2015. Vastauksessa on ilmoitettu, että täsmennyspyyntö oli lähetetty valittajan edustajalle 3.7.2015 ja vastausaika oli päättynyt 14.8.2015. Hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti ja asettanut tarjoajat eriarvoiseen asemaan, kun se on jättänyt varmistamatta, että kaikki tarjoajat ovat vastaanottaneet täsmennyspyynnön.

Vastine

Vaatimukset

IS-Hankinta Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 800 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksikkö on 18.5.2015 tekemällään päätöksellä siirtynyt neuvottelumenettelyyn, koska kaikki saadut tarjoukset ovat olleet tarjouspyynnön vastaisia.

Neuvotteluissa tarjoajilta on muun ohella tiedusteltu mahdollisuutta vastata lopulliseen tarjouspyyntöön eli täsmennyspyyntöön lomakauden lähestyessä. Valittaja on ilmoittanut, että heinäkuun alku täsmennysten antamiselle on ollut hyväksyttävissä. Valittaja on siten voinut odottaa lopullista tarjouspyyntöä kesä–heinäkuun taitteessa. Lopullinen tarjouspyyntö on lähetetty Cloudia-järjestelmän kautta 3.7.2015. Viestin perillemenoa ei ole ollut mahdollista varmistaa. Cloudia Oy:llä tai hankintayksiköllä ei ole keinoa selvittää, onko viesti jäänyt vastaanottavassa päässä roskapostisuodattimeen tai muusta syystä jäänyt saapumatta perille. Hankintayksiköllä ei ole myöskään ollut mahdollisuutta vaikuttaa siihen, miten vastaanottajan sähköpostinsuodatus käsittelee viestin. Mainitun palvelun rekisteröitymissivulla on suositeltu määrittelemään cloudia.fi-päätteiset lähettäjät luotettaviksi, jotta tarjoajat voivat estää viestien joutumisen roskapostiin. Cloudia Oy on pyrkinyt muotoilemaan viestit niin, etteivät ne joutuisi sähköpostijärjestelmien suodatussääntöihin.

Hankintayksikkö on täyttänyt velvollisuutensa tarjoajaa kohtaan tiedottamalla lopullisen tarjouspyynnön lähetysajankohdasta neuvotteluissa sekä lähettämällä viestin valittajan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen odotetussa ajassa ja oikeamuotoisena. Vastaanottajan sähköpostipalvelin on siirtänyt viestin roskapostiksi. Hankintayksiköllä ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa vastaanottajan sähköpostipalvelimen asetuksiin. Hankintayksikön asiantuntijan ollessa vuosilomalla on tämän sähköpostin automaattisessa poissaoloviestissä pyydetty olemaan yhteydessä hankintayksikön vaihteeseen. Valittaja on jäänyt odottamaan, vaikka se on ollut tietoinen lopullisen tarjouspyynnön suunnitellusta lähettämisajankohdasta.

Vastaselitys

Valittaja ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut vastaselitystä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 42 §:n 2 momentin mukaan tarjouspyyntö lähetetään rajoitetussa menettelyssä, neuvottelumenettelyssä ja kilpailullisessa neuvottelumenettelyssä vain niille ehdokkaille, jotka hankintayksikkö on valinnut tarjousmenettelyyn. Tarjouspyyntö on lähetettävä samanaikaisesti kaikille ehdokkaille.

Asian arviointi

IS-Hankinta Oy on osakkaidensa yhteishankintayksikkönä kilpailuttanut hoitajakutsu ja henkilöturvallisuusjärjestelmien hankinnan.

Hankintayksikkö on 18.5.2015 tekemällään päätöksellä siirtynyt neuvottelumenettelyyn, koska kaikki kyseisessä tarjouskilpailussa saadut tarjoukset ovat olleet tarjouspyynnön vastaisia. Hankintayksikkö on 21.8.2015 tekemällään päätöksellä valinnut puitesopimustoimittajat sekä sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta edelleen tarjouspyynnön vastaisena. Valittaja on kohdistanut valituksensa hankintayksikön 21.8.2015 tekemään päätökseen.

Valittaja ei ole esittänyt, että hankintayksikön 18.5.2015 tekemä päätös olisi ollut virheellinen. Valittaja ei ole myöskään esittänyt, että sen tarjouksen katsominen hankintayksikön 21.8.2015 tekemässä päätöksessä tarjouspyynnön vastaiseksi sillä perusteella, ettei valittaja ole jättänyt tarjousta lopullisen tarjouspyynnön perusteella, olisi sinänsä ollut virheellinen. Edellä lausuttu huomioon ottaen asiassa on valituksen perusteella kysymys siitä, onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten vastaisesti, kun se ei ole varmistanut, onko valittaja saanut lopullisen tarjouspyynnön.

Alkuperäisen, 12.3.2015 päivätyn tarjouspyynnön mukaan tarjoukset on tullut lähettää tarjouspalvelu.fi-toimittajaportaalista. Hankintayksikkö on asiassa esitetyn selvityksen mukaan saanut tarjouspyynnön perusteella yhdeksän tarjousta, jotka kaikki se on edellä todetulla tavalla todennut tarjouspyynnön vastaisiksi, ja siirtynyt hankinnassaan neuvottelumenettelyyn. Myös lopullisen, 30.6.2015 päivätyn tarjouspyynnön mukaan tarjoukset on tullut lähettää edellä mainitusta sähköisestä portaalista. Lopullisen tarjouspyynnön perusteella hankintayksikkö on saanut tarjousten täsmennykset kaikilta muilta tarjoajilta paitsi valittajalta.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan kesäkuussa 2015 pidetyissä neuvotteluissa on keskusteltu muun ohella tarjoajien mahdollisuudesta vastata hankintayksikön täsmennyspyyntöön eli lopulliseen tarjouspyyntöön kesälomakauden lähestyessä. Kaikki tarjoajat ovat ilmoittaneet hankintayksikölle, että heinäkuun alku on ollut hyväksyttävissä täsmennysten antamiselle. Näin ollen myös valittaja on voinut odottaa tarjouspyynnön saapuvan mainittuna ajankohtana. Hankintayksikön mukaan lopullinen tarjouspyyntö on lähetetty Cloudia-järjestelmän kautta 3.7.2015 valittajan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Määräaika tarjouksen tekemiselle on päättynyt 14.8.2015.

Valittaja on 5.8.2015 lähettänyt hankintayksikölle sähköpostiviestin, jossa se on tiedustellut kysymyksessä olevan hankinnan etenemisestä. Valittaja on saanut lähettämäänsä viestiin automaattisen vastauksen, jossa on ilmoitettu, että hankintayksikön hankinnasta vastaava hankinta-asiantuntija on ollut vuosilomalla 20.7.–16.8.2015. Sähköpostin automaattisessa vastausviestissä on lisäksi pyydetty olemaan kiireellisissä asioissa yhteydessä puhelinvaihteeseen, joka ohjaa puhelun kulloinkin paikalla olevalle henkilökunnalle. Valittaja ei ole ottanut yhteyttä hankintayksikköön, vaan on jäänyt odottamaan asian etenemistä. Hankintayksikön hankinta-asiantuntija on vuosilomalta palattuaan 18.8.2015 lähettänyt valittajalle sähköpostiviestin, jossa on ilmoitettu, että täsmennyspyyntö on lähetetty valittajan sähköpostiin jo 3.7.2015 ja vastausaika on päättynyt 14.8.2015.

Valittaja on esittänyt, ettei se ole ollut tietoinen lopullisen tarjouspyynnön saapumisesta, koska valittajan palveluntarjoajan palvelin on luokitellut kyseisen viestin roskapostiksi.

Oikeuskäytännössä on katsottu, että tarjousmenettelyn kaikissa vaiheissa on noudatettava sekä tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun periaatetta että avoimuuden periaatetta sen varmistamiseksi, että kaikilla tarjoajilla on samat mahdollisuudet tarjoustensa laatimisessa. Tarjouspyynnössä tarjousten jättämiselle asetetun määräajan noudattaminen varmistaa, että kaikilla tarjoajilla on sama aika tarjousten valmisteluun.

Tarjouskilpailussa tarjoajalla on vastuu tarjouksen saapumisesta perille määräajassa. Asiassa ei ole tullut esille seikkoja, joiden perusteella olisi katsottava, että se, ettei valittaja ole lähettänyt lopullisen tarjouspyynnön perusteella tarjousta, olisi johtunut hankintayksikön virheestä tai laiminlyönnistä. Valittajalla olisi ollut mahdollisuus tiedustella hankintayksiköltä heinäkuun alussa lähetettäväksi aiotun tarjouspyynnön tilannetta, mutta valittaja ei ole itse pitänyt asiaa kiireellisenä. Hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintasäännösten eikä tarjoajien tasapuolisen kohtelun vastaisesti sulkiessaan valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta tilanteessa, jossa valittaja ei lainkaan ole lähettänyt tarjousta lopullisen tarjouspyynnön perusteella. Hankintayksikön ei myöskään voida katsoa menetelleen hankintasäännösten vastaisesti, kun se ei ole erikseen varmistanut sitä, onko valittaja saanut sille lähetetyn lopullisen tarjouspyynnön.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolain¬käyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Tele Scope Oy:n korvaamaan IS-Hankinta Oy:n oikeudenkäyntikulut 800 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Nina Korjus, Reima Jussila ja Olli Wikberg.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.