MAO:335/16

ASIAN TAUSTA

Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 2.10.2015 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta jätteiden kuljetuspalvelua koskevasta hankinnasta ajalle 1.3.2016–28.2.2019 ja vuoden optiokaudelle.

Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n hallitus on 25.11.2015 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut Hyötypaperi Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 800.000–1.400.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Kuljetus ja maansiirto Viita Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä.

Perusteet

Tarjouskilpailun voittanut Hyötypaperi Oy:n tarjous on ollut tarjouspyynnön ehtojen vastainen ja se olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta. Hyötypaperi Oy on ilmoittanut tarjouksessaan varakalustoksi yhtiön kaluston muita varsinaisia perävaunuyhdistelmiä. Hyötypaperi Oy:llä ei ole sellaista omaa hakeautokalustoa, joka täyttäisi tarjouspyynnön vaatimuksen siitä, että autojen ja perävaunujen tulee olla peräpurkumahdollisuudella varustettuja. Tarjouksessa ei myöskään ole esitelty suunniteltua varakalustoa tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla. Myöskään Hyötypaperi Oy:n jäterekisteri ei täytä tarjouspyynnön vaatimuksia. Hyötypaperi Oy ei myöskään ole esittänyt alihankkijoittensa osalta yrityskohtaisia jätetiedostoja.

Myös tarjouskilpailussa toiseksi, neljänneksi, viidenneksi ja kuudenneksi tulleet tarjoukset ovat olleet tarjouspyynnön vastaisia ja ne olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta.

Vastine

Vaatimukset

Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 7.525 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintapäätös on perustunut tarjouspyynnön mukaisesti tehtyyn tarjousvertailuun. Hankintayksikkö on arvioinut tarjoajien soveltuvuutta ja tarjousten tarjouspyynnön mukaisuutta hankintasäännösten edellyttämällä tavalla yhtenäisesti ja syrjimättömästi. Jos hankintayksikön olisi tullut noudattaa arvioinnissaan toisenlaista tulkintalinjaa, sen mukainen tarjoajien yhtenäinen ja syrjimätön arviointi olisi saattanut merkitä valittajan sulkemista tarjouskilpailun ulkopuolelle eikä valittaja olisi tullut valituksi tällaisessakaan asetelmassa.

Hyötypaperi Oy:n tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen. Hyötypaperi Oy:n tarjouksessa kalustona on tarjottu neljää tarjouspyynnön mukaista täysperävaunuyhdistelmää ja varakalustona Hyötypaperi Oy:n muita perävaunuyhdistelmiä. Neljä tarjouspyynnön mukaista täysperävaunuyhdistelmää ovat riittäneet kattamaan kaluston ja varakaluston. Tarjouspyynnössä ei ole edellytetty, että varakalusto olisi olemassa jo ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista. Varakaluston osalta ei ole myöskään edellytetty ilmoitettavan pakollisia tietoja. Lisäksi otteen jätehuoltorekisteristä on voinut toimittaa hankintayksikölle myös jälkikäteen ennen sopimuksen allekirjoittamista sekä tarjoajan että alihankkijan osalta.

Myös tarjouskilpailussa toiseksi, neljänneksi, viidenneksi ja kuudenneksi tulleet tarjoukset ovat olleet tarjouspyynnön mukaisia.

Kuultavan lausunto

Hyötypaperi Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.

Hyötypaperi Oy:n tarjouksessa on esitetty neljä tarjouspyynnössä määriteltyä yhdistelmäautoa, mikä määrä kattaa hyvin myös varakalustovaatimuksen. Jätetiedoston päivitys on ollut tarjouspyynnön mukaan mahdollista tehdä ennen sopimuksen allekirjoitusta.

Vastaselitys

Valittaja ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut vastaselitystä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 46 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta.

Hankintamenettely

Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on pyytänyt tarjouksia jätteenkuljetuksesta Riihimäelle. Tarjouksen valintaperusteena on tarjouspyynnön mukaan ollut halvin hinta. Hankintapäätöksen mukaan tarjouksia ovat jättäneet yhteensä kuusi tarjoajaa, ja valittajan tarjous on ollut kolmanneksi halvin.

Tarjouspyynnön kohdan 7.3 "Tarjouksen sisältö" mukaan tarjouksen tulee sisältää täytetty tarjouslomake ja liiteasiakirjat. Tarjouslomakkeen lisäksi on esitettävä tarjousvakuus sekä kaikki kohdassa 7.3.2 pyydetyt tiedot. Samassa kohdassa on vielä todettu, että tarjouksen on oltava tämän tarjouspyynnön mukainen ja että tarjouspyynnön vastaiset tarjoukset hylätään.

Tarjouspyynnön kohdan 7.3.2 "Toiminnan kuvaus" mukaan toiminnan kuvauksen tulee sisältää muun muassa seuraavaa:

"2. Kuljetuskalusto
• tiedot autoista:
o lukumäärä
o autojen merkki ja malli
o päästöluokka
o akselien lukumäärä
o kantavuus
o varusteet
o pesupaikat

– –

5. Varakalusto

– –

7. Lupien, vakuutusten ym. nykyinen tilanne ja toimenpiteet mahdollisten puutteiden täydentämiseksi ennen kuljetuspalvelun sopimuksen tekoa."

Tarjouspyynnön kohdan 2.2.3 "Kaluston hankinta" mukaan:

"Autot ja perävaunut tulee olla peräpurkumahdollisuudella (ketju- tai lamellipurku) varustettuja.

Toimittaja hankkii riittävän määrän kuljetuskalustoa, jotta myös peruskaluston häiriötilanteissa kuljetukset pystytään hoitamaan."

Tarjouspyynnön kohdan 2.2.4 "Kaluston huolto ja varakalusto" mukaan:

"Toimittajan on esitettävä selvitys, miten varakuljetuskalusto hankitaan varsinaisen kaluston rikkoutuessa, ollessa huollossa tai muuten poissa käytöstä kuljetuspalvelun suorittamiseksi."

Tarjouspyynnön kohdan 7.3.3 "Muuta" mukaan tarjoukseen tulee liittää lisäksi muun ohella "ote jätetiedostosta (tai lupa pitää hakea välittömästi, ennen sopimuksen allekirjoittamista)". Samassa kohdassa on lisäksi todettu, että mikäli tarjoaja käyttää alihankkijaa, tulee kaikki edellä mainitut asiakirjat toimittaa alihankkijan osalta.

Asian arviointi

Valittaja on esittänyt, että tarjouskilpailun voittaneen Hyötypaperi Oy:n tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen ensinnä siksi, että Hyötypaperi Oy:llä ei ole sellaista hakeautokalustoa, joka täyttäisi tarjouspyynnön vaatimuksen siitä, että autojen ja perävaunujen tulee olla peräpurkumahdollisuudella varustettuja. Tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen toiseksi siksi, että tarjouksessa ei ole esitelty suunniteltua varakalustoa tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla.

Hyötypaperi Oy:n tarjouksessa on ilmoitettu, että yhtiö toteuttaa kuljetuspalveluja neljällä täysiperäyhdistelmällä, jotka kaikki on varustettu peräpurulla. Varakalustona käytetään yhtiön muita varsinaisia perävaunuyhdistelmiä.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouksen tekemisellä tarjoaja sitoutuu hankinnan toteuttamiseen tarjouspyynnössä vaaditulla tavalla. Tarjoajalla ei tarvitse myöskään olla tarjouspyynnössä edellytettyjä resursseja vielä tarjouksen tekohetkellä, vaan riittää, että tarjouksessa on sitouduttu tarjouspyynnön mukaisen hankinnan toteuttamiseen siinä asetettujen resurssivaatimusten mukaisesti. Hankintayksiköllä on puolestaan lähtökohtaisesti oikeus luottaa siihen, että tarjoajan tarjouksessaan esittämät tiedot pitävät paikkansa, ellei hankintayksiköllä ole perusteltua syytä muuta epäillä.

Asiassa ei ole käynyt ilmi, että hankintayksiköllä olisi ollut aihetta epäillä, että Hyötypaperi Oy:n tarjouksessaan kalustostaan antamat tiedot olisivat olleet virheellisiä, tai että sillä ei olisi ollut ilmoituksensa mukaista kalustoa.

Tarjouspyynnön kohdan 7.3.2 kuljetuskalustoa koskevan alakohdan 2 mukaan toiminnan kuvauksen tulee sisältää kohdassa luetellut tiedot kuljetuskaluston autoista. Kohdan 7.3.2 varakalustoa koskevan alakohdan 5 mukaan toiminnan kuvauksen tulee sisältää myös varakalusto. Varakalustoa koskevassa alakohdassa 5 ei ole edellytetty, että varakaluston osalta tulisi ilmoittaa alakohdassa 2 luetellut tiedot tai muitakaan tietoja. Markkinaoikeus katsoo, että Hyötypaperi Oy:n varakalustoa koskeva ilmoitus on täyttänyt tarjouspyynnön vaatimukset.

Markkinaoikeus katsoo, että Hyötypaperi Oy:n tarjous on edellä lausutuin perustein ollut kalustoa koskevien vaatimusten osalta tarjouspyynnön mukainen.

Valittaja on esittänyt, että tarjouskilpailun voittaneen Hyötypaperi Oy:n tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen vielä siksi, että Hyötypaperi Oy:n jäterekisteri ei täytä tarjouspyynnön vaatimuksia ja siksi että alihankkijoiden yrityskohtaiset jätetiedostot puuttuvat tarjouksesta.

Tarjouspyynnössä on edellytetty, että tarjoukseen liitetään ote jätetiedostosta tai se haetaan välittömästi ennen sopimuksen allekirjoittamista. Jos tarjoaja käyttää alihankkijaa, ote jätetiedostosta on tullut toimittaa myös alihankkijan osalta. Hankintayksikön mukaan otteella jätetiedostosta on tarkoitettu nykyisen lainsäädännön mukaista jätehuoltorekisteriin hyväksymistä. Kaikki tarjoajat ovat toimittaneet otteen jätehuoltorekisteristä.

Hyötypaperi Oy:n tarjouksen liitteenä on toimitettu ote jätehuoltorekisteristä. Hyötypaperi Oy:n mukaan sen alihankkijat ovat lisäksi välittömästi ryhtyneet toimenpiteisiin jätehuoltorekisterin päivittämiseksi. Tästä syystä, ja koska tarjouspyynnössä ei ole edellytetty kysymyksessä olevan luvan olevan olemassa jo tarjouksen jättämishetkellä, markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut katsoa Hyötypaperi Oy:n tarjouksen tältäkin osin tarjouspyynnön mukaiseksi.

Voittanutta tarjousta ei näin ollen voida valittajan esittämillä perusteella pitää tarjouspyynnön vastaisena.

Kun hankintayksikkö ei edellä todetusti ole menetellyt voittaneen tarjouksen tarjouskilpailuun hyväksymisen osalta hankintasäännösten vastaisesti, ei asian lopputuloksen kannalta ole enää tarpeen arvioida, olisiko muita tarjouksia tullut sulkea pois tarjouskilpailusta.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Hankintayksikön oikeudenkäyntikuluerittelystä ilmenee, että sen oikeudenkäyntikuluvaatimukseen on sisällytetty hankintaoikaisupäätöksen laatimisesta aiheutuneita kuluja arviolta yhteensä 1.000 euroa. Mainitut kulut eivät ole hallintolainkäytössä tarkoitettuja oikeudenkäyntikuluja, minkä vuoksi hankintayksikön vaatimus on tältä osin hylättävä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Kuljetus ja maansiirto Viita Oy:n korvaamaan Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n oikeudenkäyntikulut 6.525 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Muilta osin Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n vaatimus oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta hylätään.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Saini Siitarinen ja Riikka Pirttisalo.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.