MAO:598/16

ASIAN TAUSTA

Salon kaupungin (jäljempänä myös hankintayksikkö) terveyspalvelut on ilmoittanut 14.9.2015 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta autoklaavin ja siihen liittyvän huoltopalvelun hankinnasta.

Salon kaupungin terveyspalvelujen päällikkö on 13.10.2015 tekemällään hankintapäätöksellä § 3 valinnut Getinge Finland Oy:n tarjouksen.

Hankinnan kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan 58.114 euroa.

Hankintasopimus on allekirjoitettu 25.11.2015.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Finstec Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen päätöksensä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 32.560 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 2.900 eurolla.

Perusteet

Hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti tarjousten laatuvertailussa. Hankintayksikkö on arvioinut valittajan huoltopalvelun muiden tarjoajien palveluja heikommaksi, vaikka valittajan huoltopalvelu on ollut sijainniltaan lähin ja sillä on ollut vahvin osaaminen autoklaavisektorilta, ottaen huomioon, että sen jokaisella huoltoteknikolla on ollut yli 25 vuoden työkokemus alalta.

Vastine

Vaatimukset

Salon kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksikkö on toiminut tarjousten vertailussa hankintasäännösten ja tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyynnössä ei ole ilmoitettu, että huoltoteknikkojen työkokemusta tai yrityksen kokemusta alalla vuosina tultaisiin vertailemaan. Koska edellä mainitut seikat eivät ole olleet tarjouspyynnössä ilmoitettuja vertailuperusteita, ei hankintayksikkö ole voinut ottaa niitä huomioon.

Huollon saatavuutta vertailtaessa on otettu huomioon, onko huoltoa saatavilla myös muualla Suomessa. Huolto-organisaation osalta valittaja ja voittanut tarjoaja ovat saaneet samat pisteet. Valittaja ei ole kuvannut tarkemmin huollon sisältöä tai kattavuutta, eikä sen huoltoliitteessä ole ilmoitettu, tuleeko laitetta huoltaa muutoin kuin vain vuosittain. Voittanut tarjoaja on sen sijaan antanut kattavamman kuvauksen siitä, mitä huolto ja toimenpiteet sisältävät viikoittaisesta huollosta aina vuosihuoltoon saakka. Voittaneen tarjoajan huoltokuvaus on sisältänyt myös ohjeet toimenpiteisiin ja siihen, milloin huolto tulee tehdä ja sen tarve havaita. Näiden kummankaan tarjoajan tarjoukset, toisin kuin kolmannen tarjoajan tarjous, eivät ole sisältäneet tietoa siitä, kenen vastuulla toimenpiteet ovat. Tämän ja kattavimman palvelukuvauksen johdosta kolmas tarjoaja on saanut huollon palvelukuvauksen osalta suurimmat pisteet. Näin ollen tarjousten liitteinä toimitetuissa huoltokuvauksissa on sellaisia selkeitä eroja, jotka ovat vaikuttaneet vertailuun ja jotka on otettu huomioon tarjousten pisteytyksessä.

Lisäksi jälkikäteen on havaittu, että valittajan tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen maksuehdon osalta. Tarjouspyynnön mukaan maksuehto on ollut selkeästi todettuna 30 päivää netto, kun valittajan tarjouksessa maksuehto on ollut 21 päivää netto.

Kuultavan lausunto

Getinge Finland Oy on esittänyt kuvailleensa yksityiskohtaisesti laitevalmistajan ohjeet ennakkohuoltojen suorittamisesta, kun taas valittaja on kuvaillut huollon kattavuutta tarkistusluettelolla, jonka perusteella ei ole mahdollista päätellä miten luetellut huollot suoritetaan. Valittajan väite siitä, että sen tarjoaman autoklaavin manuaalissa olisi ilmoitettu samat huoltotarkastuskohteet, on jätettävä ottamatta huomioon, koska hankintayksikkö tekee päätöksensä vain tarjouksessa annettujen tietojen perusteella.

Vastaselitys

Valittajan mukaan se toimitti tarjouksessaan huoltotarkistuslistan, joka sisältää tarkastettavat huoltokohteet. Autoklaavin toimitukseen sisältyvässä käyttömanuaalissa on tarkemmat kuvaukset huollosta, ja autoklaavin huoltolaskuri määrittelee tarvittavan huoltotarpeen.

Kolmas tarjoaja on saanut täydet pisteet huoltopalvelujen kattavuudesta, vaikka sillä on ollut vain kaksi huoltomiestä. Valittajalla huoltomiehiä on ollut neljä. Lisäksi valittajan huoltopiste on sijainnut lähempänä kuin kolmannen tarjoajan huoltopiste.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asian arviointi

Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia autoklaavin ja siihen liittyvän viiden vuoden huoltosopimuksen hankinnasta. Tarjouksen valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus.

Valittaja on esittänyt, että sen huoltopalvelu on arvioitu virheellisesti muiden tarjoajien palveluja heikommaksi.

Julkisista hankinnoista annetun lain (jäljempänä hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta vertailuperusteet ja niiden tärkeysjärjestys.

Hankintalain 72 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen arvioinnissa käytettävien vertailuperusteiden tulee liittyä hankinnan kohteeseen ja mahdollistaa tarjousten puolueeton arviointi.

Tarjouspyynnön kohdan 4 "Hankinnan kohteen kriteerit" alakohdassa "Höyryautoklaavi" on ilmoitettu, että autoklaavin hinnan osalta on voinut saada enintään 35 pistettä. Alakohdasta "Huoltopalvelut" on voinut saada enintään 65 pistettä. Tämä alakohta on jakautunut niin, että huoltosopimuksen hinnan osalta on voinut saada enintään 15 pistettä, huollon vasteajan osalta enintään 15 pistettä, huollon palvelukuvauksen osalta enintään 20 pistettä, varaosien toimitusajan osalta enintään 10 pistettä ja laitteen toimitusajan osalta enintään 5 pistettä.

Huollon palvelukuvauksen osalta tarjouspyynnössä on todettu seuraavaa:

"Tarjoajan tulee liittää tarjoukseen kuvaus huolto-ohjelmasta ja sen kattavuudesta, huollon saatavuudesta (huollon sijainti, Tilaajaa lähinnä oleva huoltopiste) sekä huolto-organisaatiosta (resurssit, henkilömäärä yms). Pisteytyksessä arvioidaan huollon kattavuutta huolto-ohjelman perusteella, huollon hyvää saatavuutta sekä huolto-organisaation laajuutta."

Voittanut tarjoaja on saanut kyseisen vertailuperusteen osalta 18 pistettä kokonaispisteiden ollessa 92,985, valittaja 15 pistettä kokonaispisteiden ollessa 91,377 ja kolmas tarjoaja 20 pistettä kokonaispisteiden ollessa 76,501.

Kaikki kolme tarjoajaa ovat esittäneet huollon palvelukuvauksen tarjoustensa liitteenä. Voittaneen tarjoajan palvelukuvaus on sisältänyt muun ohella huoltokaavion, josta on käynyt ilmi, mitä yksittäisiä huoltoon liittyviä toimenpiteitä tulee suorittaa eri ajanjaksoina ("Joka viikko", "Joka kuukausi", "Joka neljännesvuosi", "Joka 6. kk", "Kerran vuodessa", "Joka toinen vuosi tehtävät toimenpiteet" ja "Lisäksi joka neljäs vuosi"). Myös kolmannen tarjoajan huollon palvelukuvaukseen on sisältynyt vastaavankaltainen erittely. Valittajan tarjoukseen sisältynyt huollon palvelukuvaus on ollut edellä mainittuja yleisluonteisempi, eikä se ole sisältänyt erittelyä huollon toimenpiteistä ajanjaksoittain, mutta siinä on todettu, että "Huoltotoimintojen perustana on laitetoimittajan asiakkaalle toimittama laitteen huoltomanuaali". Valittajan huollon palvelukuvaukseen on sisältynyt muun ohella tietoa huoltoteknikoiden määrästä ja kokemuksesta, huoltopisteiden sijainnista sekä yleispiirteinen kuvaus huoltopalveluprosessista. Valittajan tarjouksessa on ollut myös sen "Autoklaavi Vuosihuolto" -niminen asiakirja, jossa on esitetty listaus tarkastettavista asioista.

Hankintapäätöksessä on voittaneen tarjoajan huollon palvelukuvauksen osalta todettu, että "Tarjouksessa kuvattu huolto-ohjelma kattavasti ja selkeästi. Ohjelmassa määritelty toimenpiteet eri jaksoille (viikko, kuukausi, vuosi yms). Toimenpiteet ja ohjeet kuvattu selkeästi. Huolto-organisaatio noin 10 sertifioitua henkilöä. Lähin huoltopiste Naantalissa, muutoin maanlaajuisesti."

Valittajan huollon palvelukuvauksen osalta hankintapäätöksessä on todettu, että "Tarjouksen liitteenä on suppeahko huoltopalvelujen kuvaus, jossa on kuvattu vain vuosihuollon toimenpiteet. Huollon kattavuus perustasoa. Huoltoa on saatavilla lähellä: Somero ja Lohja. Huolto-organisaatiosta on annettu lyhyt kuvaus, käytettävissä 4 koulutettua ja kokenutta huoltoteknikkoa."

Kolmannen tarjoajan huollon palvelukuvauksen osalta hankintapäätöksessä on todettu, että "Tarjouksessa kuvattu huolto-ohjelma ja huollon kattavuus erittäin laajasti. Lisäksi mukana ennaltaehkäisevä määräaikaishuolto-ohjelma. Huolto-ohjelmassa määritelty toimenpiteet eri jaksoille (viikko, kuukausi, vuosi yms.) ja kuvattu myös, kuka huollon suorittaa. Toimenpiteet ja ohjeet kuvattu selkeästi. Yrityksen omassa huolto-organisaatiossa 5 henkilöä, alihankkijalla enemmän. Lähin huolto-piste Liedossa."

Markkinaoikeus katsoo, että tarjousten liitteinä olleet tarjoajien laatimat huollon palvelukuvaukset ovat poikenneet toisistaan. Kaikissa palvelukuvauksissa on esitetty huollon kattavuuteen, saatavuuteen ja huolto-organisaation laajuuteen liittyviä tietoja. Etenkin huollon kattavuutta on voittaneen tarjoajan tarjouksessa kuvailtu huomattavasti laajemmin ja selkeämmin kuin valittajan tarjouksessa, mikä käy ilmi myös hankintapäätöksen perusteluista. Esitetyn selvityksen perusteella valittaja ei myöskään ole liittänyt tarjoukseensa manuaalia, joka valittajan esittämän mukaan olisi sisältynyt autoklaavin toimitukseen ja johon olisi sisältynyt tarkempi kuvaus huoltotoimenpiteistä. Ottaen huomioon edellä todettu sekä hankintayksikön harkintavalta vertailuperustetta sovellettaessa hankintayksikkö on voinut pisteyttää voittaneen tarjoajan tarjouksen valittajan tarjousta paremmaksi hankintapäätöksestä ilmenevällä piste-erolla.

Hankintayksikkö on vastineessaan esittänyt, ettei valittajan tarjous ole ollut tarjouspyynnön mukainen. Tarjouspyynnön mukaan maksuehtona on ollut 30 päivää netto, kun valittajan tarjouksessa maksuehto on ollut 21 päivää netto. Markkinaoikeus katsoo, ettei valittajan tarjous ole tältä osin ollut tarjouspyynnön mukainen.

Johtopäätös

Edellä todettu huomioon ottaen hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Finstec Oy:n korvaamaan Salon kaupungin oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Sami Myöhänen ja Teija Kotro.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.