MAO:497/15

ASIAN TAUSTA JA MARKKINAOIKEUDEN VÄLIAIKAISTA TODISTELUN TURVAAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS

Carement Oy on 14.4.2015 saattanut vireille markkinaoikeudessa Suomen Kuntotekniikka Oy:tä vastaan sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annettuun lakiin perustetun hakemuksen, jolla Carement Oy on vaatinut, että markkinaoikeus sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 6 §:n nojalla kieltää Suomen Kuntotekniikka Oy:tä jatkamasta tai uudistamasta mainitun lain 1 ja 4 §:n vastaista menettelyä. Lisäksi Carement Oy on vaatinut kiellon määräämistä väliaikaisena.

Edellä mainitun hakemuksen yhteydessä Carement Oy on tehnyt hakemuksen todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain mukaisen turvaamistoimen myöntämisestä väliaikaisesti vastapuolta kuulematta.

Markkinaoikeus on 24.4.2015 antamallaan päätöksellä määrännyt Suomen Kuntotekniikka Oy:tä kuulematta ulosottomiehen kopioimaan Suomen Kuntotekniikka Oy:n hallussa olevan sellaisen aineiston, jonka voidaan olettaa olevan peräisin Carement Oy:ltä, sekä edelleen määrännyt näin kopioidun aineiston jäämään sanotussa vaiheessa ulosottomiehen haltuun.

HAKEMUS

Vaatimukset

Carement Oy (jäljempänä myös hakija) on vaatinut, että markkinaoikeus kieltää Suomen Kuntotekniikka Oy:tä (jäljempänä myös vastaaja) väliaikaisesti 50.000 euron sakon uhalla

1) jatkamasta tai uudistamasta sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 1 §:n vastaista menettelyä kopioimalla, käyttämällä, ilmaisemalla tai muutoin hyödyntämällä omassa liiketoiminnassaan hakijan laatimia tarjousasiakirjoja tai muita hakijalle kuuluvia liikesalaisuuksia, teknisiä esikuvia tai teknisiä ohjeita.

2) jatkamasta tai uudistamasta sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:n vastaista menettelyä hankkimalla, käyttämällä tai ilmaisemalla hakijan laatimien tarjousasiakirjojen sisältämiä tai muita hakijalle kuuluvia liikesalaisuuksia, teknisiä esikuvia tai teknisiä ohjeita.

Carement Oy on lisäksi vaatinut, että markkinaoikeus määrää todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain 2 §:n ja 3 §:n nojalla turvaamistoimen Suomen Kuntotekniikka Oy:n hallussa olevaan sellaiseen aineistoon, jolla voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa, joka koskee sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:ssä tarkoitetun liikesalaisuuden, teknisen esikuvan tai teknisen ohjeen oikeudettomaan käyttöön ja ilmaisemiseen perustuvan vahingon korvaamista tai viimeksi mainitun lain 6 §:ssä tarkoitetun kiellon määräämistä.

Perusteet

Väliaikainen kielto

Hakija ja vastaaja ovat kilpailevia yrityksiä, joiden molempien toimialaan kuuluvat insinööritoimintaan liittyvät palvelut. Vastaajan nykyinen omistaja ja toimitusjohtaja on aikaisemmin ollut hakijan palveluksessa aluepäällikön asemassa ja hänellä on siten ollut erityisessä luottamusasemassaan pääsy kaikkiin hakijan liiketoiminnan kannalta olennaisiin tietoihin, liikesalaisuuksiin ja teknisiin esikuviin ja ohjeisiin. Kyseinen henkilö on sittemmin syksyllä 2012 irtisanoutunut hakijan palveluksesta ja perustanut Suomen Kuntotekniikka Oy:n.

Lahden kaupungin kunnallistekniikan yksikkö on kilpailuttanut hankinnan, johon sekä hakija että vastaaja ovat jättäneet tarjouksensa. Hakijan saatua tiedon vastaajan tarjousasiakirjoista on ilmennyt, että vastaajan tarjoukseen sisältynyt alustava toiminta- ja laatusuunnitelma oli selvästi laadittu merkittävässä määrin hyödyntäen ja jopa kopioiden hakijan aikaisempiin hankintamenettelyihin laatimia tarjousasiakirjoja. Nämä hakijan asiakirjat ovat sisältäneet hakijan liikesalaisuuksia tai vähintäänkin teknisiä esikuvia ja ohjeita.

Vastaaja on ensinnäkin kopioinut hakijan Joensuun kaupungin tarjouskilpailun yhteydessä laatimaa alustavaa toiminta- ja laatusuunnitelmaa. Lisäksi vastaaja on kopioinut vastaajan laatimaa laatusuunnitelmamalliasiakirjaa, jonka otsikko on "Ylläpidon (päällysteet ja tiemerkinnät) hankintapalveluiden puitesopimus 2013−2016".

Vastaaja on voittanut Lahden kaupungin järjestämän tarjouskilpailun. Alustavalla toiminta- ja laatusuunnitelmalla on ollut kilpailutuksessa olennainen merkitys, koska 30 prosenttia hankinnan laadun arvioinnista on perustunut sanottuun suunnitelmaan.

Vastaaja on hyödyntäessään alustavassa toiminta- ja laatusuunnitelmassaan oikeudettomasti edellä mainittuja tietoja menetellyt sopimattomasta menettelyssä elinkeinotoiminnassa annetun lain 1 ja 4 §:n vastaisesti. Koska vastaajan toimitusjohtaja on ollut erityisen luottamuksellisessa työsuhteessa hakijaan, on myös erityinen syy epäillä, että vastaajalla on hallussaan enemmänkin hakijan liikesalaisuuksiksi luokiteltavia tietoja kuin mitä tähän mennessä on tullut ilmi. Vastaaja on mahdollisesti jo aikaisemmin oikeudettomasti käyttänyt näitä tietoja hyödykseen omassa liiketoiminnassaan tai oikeudettomasti niitä ilmaissut.

On selvää, että sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 1 §:n vastainen menettely tullaan kieltämään vähintään samassa laajuudessa myös lopullisessa ratkaisussa. Mikäli vastaaja jatkaisi tai uudistaisi sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain vastaista menettelyään, hakijalle voisi aiheutua huomattavan suuria taloudellisia vahinkoja, joiden toteennäyttäminen ja korvaaminen jälkikäteen olisi haastavaa tai mahdotonta. Sen sijaan asiassa on selvää, ettei käsillä ole mitään seikkoja, jotka puhuisivat väliaikaisen kiellon määräämistä vastaan. Kielto on siten määrättävä väliaikaisena.

Todistelun turvaaminen

Jotta hakijalla säilyy mahdollisuus tarkemmin selvittää, onko vastaaja syyllistynyt edellä kerrottuun menettelyyn, on tärkeää, että markkinaoikeus määrää turvaamistoimen sellaiseen vastaajan hallussa olevaan aineistoon, jolla voidaan olettaa olevan merkitystä riita-asiassa, joka koskee sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:ssä tarkoitetun liikesalaisuuden, teknisen esikuvan tai teknisen ohjeen oikeudettomaan käyttöön ja ilmaisemiseen perustuvan vahingon korvaamista tai viimeksi mainitun lain 6 §:ssä tarkoitetun kiellon määräämistä.

On myös olemassa vaara, että vastaaja kätkee, hävittää tai luovuttaa tällaisen menettelyn todistavan aineiston. On selvää, että hakijan tarjousasiakirjat, joita vastaaja on oikeudettomasti kopioinut, ovat olleet vastaajan hallussa ainakin sähköisessä muodossa. Näin ollen turvaamistoimen kohteena tulee olla vastapuolen omistamat, sen liiketiloissa olevat vastaajan toimitusjohtajan omistamat tietokoneet ja muut sähköisen tiedon tallennusvälineet, kuten muistitikut ja ulkoiset kovalevyt sekä näille tallennettu aineisto. Edellä mainittu aineisto on määrättävä tutkittavaksi siten, että tietokoneet ja muut tiedontallennusvälineet joko takavarikoidaan tai niillä olevat aineistot teknisesti tallennetaan kopioimalla. Tällaisesta menettelystä ei voida katsoa aiheutuvan kohtuutonta haittaa vastaajalle.

VASTAUS

Vaatimukset

Suomen Kuntotekniikka Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää hakemuksen todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain mukaisen turvaamistoimen määräämisestä.

Perusteet

Väliaikainen kielto

Vastaaja on ilmoittanut, ettei sillä ole lausuttavaa hakijan väliaikaisen kiellon määräämistä koskevan vaatimuksen osalta.

Todistelun turvaaminen

Vastaaja ei ole hyödyntänyt liike- tai ammattisalaisuuden piiriin kuuluvaa hakijan aineistoa, joten niin sanottu vaade-edellytys ei täyty.

Ulosottomies on väliaikaisen todistelun turvaamista koskevan määräyksen nojalla kopioinut kaiken vastaajan hallussa olevan aineiston eli myös sellaisen aineiston, joka ei ole peräisin hakijalta ja joka sisältää vastaajan liikesalaisuuksia. Mikäli hakija saa tietoonsa vastaajan liikesalaisuuksia, turvaamistoimen määräämisestä aiheutuu turvattavaan etuun nähden kohtuutonta haittaa. Vastaajalta kopioitua aineistoa ei saa missään vaiheessa saattaa hakijan tietoon erottelematta aineistosta sitä osaa, joka sisältää vastaajan liikesalaisuuksia.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Väliaikainen kielto

Markkinaoikeus voi sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 6 §:n 1 momentin mukaan kieltää elinkeinonharjoittajaa jatkamasta tai uudistamasta sanotun lain 1–3 §:n vastaista menettelyä. Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 6 §:n 3 momentin mukaan elinkeinonharjoittajaa, joka vastoin mainitun lain 4 §:n säännöksiä on käyttänyt toisen liikesalaisuutta, teknistä esikuvaa tai teknistä ohjetta taikka ilmaissut sen, voidaan kieltää jatkamasta tai uudistamasta tällaista menettelyä.

Markkinaoikeus voi sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 7 §:n mukaan määrätä mainitun lain 6 §:ssä tarkoitetun kiellon myös väliaikaisena, jolloin kielto on voimassa, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu.

Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annettuun lakiin ei sisälly erikseen säännöksiä siitä, millä edellytyksillä väliaikainen kielto voidaan määrätä. Lain alkuperäisen väliaikaista kieltoa koskeneen 7 §:n (1061/1978) esitöissä (HE 114/1978 vp s. 18) on todettu, että väliaikainen kielto tulee antaa lähinnä vain silloin, kun on todennäköistä, että lain 1–3 §:n vastainen menettely tullaan vähintään samassa laajuudessa kieltämään myös lopullisessa ratkaisussa.

Väliaikaista kieltoa koskevan vaatimuksen ratkaisu perustuu väitetyn oikeudenvastaisuuden osalta summaariseen tutkintaan. Väliaikaisen kiellon määräämisen edellytysten täyttymistä harkittaessa ei asian luonteesta johtuen yleensä kuulu tutkia lopullisesti sitä, onko se, johon vaatimus kohdistuu, menetellyt hakemuksessa kerrotulla tavalla ja onko hakemuksessa tarkoitettua menettelyä pidettävä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain säännösten vastaisena. Sanottu kuuluu vasta pääasian yhteydessä käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi.

Markkinaoikeus toteaa, että hakija on väliaikaista kieltoa koskevan vaatimuksensa tueksi esittänyt asiakirjaselvitystä siitä, että Suomen Kuntotekniikka Oy:n tarjousasiakirjat ovat tietyiltä osin vastanneet lähes sana sanalta Carement Oy:n tarjousasiakirjoja.

Suomen Kuntotekniikka Oy ei ole myöskään vastustanut hakijan esittämää väliaikaisen kiellon määräämistä koskevaa vaatimusta.

Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo edellytysten sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 7 §:n mukaisen väliaikaisen kiellon määräämiselle olevan käsillä.

Markkinaoikeuden on sopimattomasta menettelystä elinkeino-toiminnassa annetun lain 6 §:n 1 momentin mukaan tehostettava asiassa annettavaa kieltoa uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta. Markkinaoikeus katsoo, ettei asiassa ole laissa tarkoitettuja erityisiä syitä olla asettamatta uhkasakkoa väliaikaisen kiellon tehosteeksi. Harkittaessa väliaikaisen kiellon tehosteeksi asetettavan uhkasakon suuruutta on otettava huomioon se, että sakon uhka on omiaan tehokkaasti ehkäisemään annettavan väliaikaisen kiellon rikkomisen. Tähän nähden markkinaoikeus katsoo, että uhkasakko on asetettava vaaditun 50.000 euron määräisenä.

Todistelun turvaaminen

Oikeusohjeet

Todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan mainittua lakia sovelletaan muun ohella todistelun turvaamiseen riita-asiassa, joka koskee sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:ssä tarkoitetun liikesalaisuuden, teknisen esikuvan tai teknisen ohjeen oikeudettomaan käyttöön tai ilmaisemiseen perustuvan vahingon korvaamista tai viimeksi mainitun lain 6 §:ssä tarkoitetun kiellon määräämistä mainitulla perusteella.

Todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi todistelun turvaamiseksi määrätä, että sellainen aineisto, jolla voidaan olettaa olevan todisteena merkitystä lain soveltamisalaan kuuluvassa asiassa, pannaan takavarikkoon. Takavarikon lisäksi tai sen sijasta tuomioistuin voi määrätä muusta, ei kuitenkaan takavarikkoa ankarammasta toimenpiteestä. Pykälän 2 momentin mukaan päättäessään turvaamistoimen määräämisestä tuomioistuimen tulee kiinnittää huomiota siihen, että vastapuolelle ei turvattavaan etuuteen nähden aiheudu kohtuutonta haittaa.

Viimeksi mainitun lain 3 §:n mukaan turvaamistoimi voidaan määrätä, jos hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on vastapuoltaan kohtaan vaatimansa oikeus, joka voidaan vahvistaa ulosottolain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla ratkaisulla, ja että hänen oikeuttaan loukataan tai loukkaus on välittömästi toteutettavissa. Lisäksi turvaamistoimen määräämisen edellytyksenä on, että on olemassa vaara, että vastapuoli tai se, jonka hallussa aineisto on, kätkee, hävittää tai luovuttaa todistusaineistoa tai muulla tavoin menettelee todistusaineiston säilymistä vaarantavalla tavalla.

Todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annettua lakia koskevissa lain esitöissä (HE 119/1999 vp s. 7−8) on todettu, että turvaamistoimihakemuksessa ja -päätöksessä turvaamistoimen kohde tulee yksilöidä sellaisella tarkkuudella, että täytäntöönpanossa tiedetään, mitä omaisuutta täytäntöönpanossa etsitään ja mihin omaisuuteen turvaamistoimi kohdistetaan. Samoin yksilöinti on tarpeen sen vuoksi, että tuomioistuin voi arvioida, onko kohteella oletettavasti merkitystä todisteena. Hakemukselta ja päätökseltä ei kuitenkaan edellytetä, että niissä aina on nimenomaisesti tarkkaan yksilöity jokainen esine tai asia, johon turvaamistointa haetaan. Yksilöinnin pitää kuitenkin sisältää niin tarkat tiedot turvattavista todisteista, että turvaamistoimen kohde ei jää ulosottomiehen harkintaan, vaan ulosottomies voi turvaamistoimipäätöksessä annetun yksilöintikuvauksen perusteella kohdistaa turvaamistoimen päätöksessä tarkoitettuihin esineisiin.

Viimeksi mainitussa hallituksen esityksessä on edelleen todettu, että jos turvaamistointa haetaan esimerkiksi todistusaineiston saamiseksi siitä, että vastapuoli käyttää liiketoiminnassaan luvattomasti kopioituja tietokoneohjelmia, hakemus voidaan yksilöidä siten, että turvaamistoimen kohteena ovat vastapuolen omistamat ja sen liiketiloissa olevat tietokoneet ja niissä olevat hakemuksessa mainitut tietokoneohjelmat tai muu hakemuksessa mainittu tietokoneessa oleva aineisto, josta oikeudenloukkaus saattaa ilmetä.

Kyseisessä hallituksen esityksessä on vielä todettu, että tuomioistuimen tulee päättäessään turvaamistoimen määräämisestä kiinnittää huomiota siihen, että vastapuolelle ei turvattavaan etuuteen nähden aiheudu kohtuutonta haittaa. Turvaamistoimesta määrätessään tuomioistuimen tulee vertailla keskenään hakijalle turvaamistoimen määräämättä jättämisestä aiheutuvaa vahinkoa, hänelle toimesta aiheutuvaa hyötyä ja vastapuolelle mahdollisesti aiheutuvaa haittaa. Tästä syystä tuomioistuin voi myös viran puolesta määrätä lievemmästä toimenpiteestä, vaikka hakija pyytää todistusaineiston takavarikkoa.

Todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain 7 §:n mukaan mainitussa laissa tarkoitetusta turvaamistoimesta on muutoin voimassa, mitä oikeudenkäymiskaaren 7 luvussa säädetään turvaamistoimista.

Asian arviointi

Jotta turvaamistoimi voidaan myöntää, tulee hakijan saattaa todennäköiseksi väitetyn loukkauksen toteutuminen (vaade-edellytys) sekä se, että aineistolla, jota on vaadittu turvaamistoimen kohteeksi, voidaan olettaa olevan merkitystä todisteena pääasiassa. Lisäksi edellytyksenä on se, että on olemassa vaara, että vastapuoli menettelee todistusaineiston säilymistä vaarantavalla tavalla (vaaraedellytys). Lopuksi edellytyksenä on, että turvaamistoimen myöntämisestä ei saa aiheutua vastapuolelle turvattavaan etuun nähden kohtuutonta haittaa (haittavertailu).

Niin sanotun vaade-edellytyksen osalta Carement Oy on hakemuksensa yhteydessä esittänyt selvitystä siitä, että Suomen Kuntotekniikka Oy olisi osallistuessaan erästä julkista hankintaa koskevaan tarjouskilpailuun hyödyntänyt aineistoa, joka olisi peräisin Carement Oy:stä ja jonka hyödyntämiseen Suomen Kuntotekniikka Oy:llä ei olisi ollut oikeutta. Carement Oy:n mukaan kyse on ollut tarjousasiakirjoista, jotka se on salannut kilpailijoiltaan. Suomen Kuntotekniikka Oy:n omistaja ja toimitusjohtaja oli saanut tarjousasiakirjat luottamuksellisesti haltuunsa, kun ne oli luovutettu hänelle työtehtävien suorittamista varten hänen ollessaan Carement Oy:n palveluksessa.

Edellä mainittujen markkinaoikeudelle toimitettujen Suomen Kuntotekniikka Oy:n sanotun tarjouskilpailun yhteydessä jättämien tarjousasiakirjojen voidaan todeta vastaavan useilta kohdin sanasta sanaan Carement Oy:n aikaisemmassa kilpailutuksessa hyödyntämiä tarjousasiakirjoja.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo Carement Oy:n saattaneen todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla todennäköiseksi sen, että Suomen Kuntotekniikka Oy on menetellyt sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain mukaisessa pääasiassa tarkoitetuin tavoin sopimattomasti. Edellä mainitun turvaamistoimen määräämisen edellytyksenä olevan vaade-edellytyksen on näin ollen katsottava täyttyvän. Lisäksi markkinaoikeus katsoo, että aineistolla, jota on vaadittu turvaamistoimen kohteeksi, voidaan olettaa olevan todisteena merkitystä sanotussa pääasiassa.

Edellä mainitun niin sanotun vaaraedellytyksen osalta markkinaoikeus toteaa, että oikeuskäytännössä niin oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 1 §:n yhteydessä (korkeimman oikeuden ratkaisut KKO:1994:132 ja KKO:1994:133) kuin myös oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n yhteydessä (esim. Helsingin hovioikeuden päätös 28.11.2007 nro 3867, diaarinro S 07/1449) on vaaran käsillä olemisen osalta katsottu riittäväksi, että vaara ei esillä olevissa olosuhteissa ole varsin epätodennäköinen. Markkinaoikeus katsoo, ettei sanottua vaaraedellytystä ole aihetta arvioida toisin myöskään käsillä olevassa todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain mukaisen asian yhteydessä.

Ottaen huomioon Carement Oy:n hakemuksessa esitetty vaaraedellytyksen käsillä olemisesta markkinaoikeus katsoo, ettei Carement Oy:n väitettä vaaraedellytyksen käsillä olemisesta voida pitää epätodennäköisenä. Näin ollen myös turvaamistoimen myöntämisen edellytyksenä olevan vaaraedellytyksen on katsottava täyttyvän.

Markkinaoikeus on vastaajaa kuulematta määrännyt turvaamistoimen siinä laajuudessa, että Suomen Kuntotekniikka Oy:n hallussa oleva aineisto on määrätty kopioitavaksi ulosottomiehen toimesta ja että sanottu kopioitu aineisto on määrätty jäämään ulosottomiehen haltuun.

Ulosottomies on 13.5.2015 pannut väliaikaisen turvaamistoimen täytäntöön siten, että ulkopuolinen asiantuntija on kopioinut vastaajan tietokoneelta ulkoiselle kovalevylle tietokoneessa olevat kaikki tiedostot ja sanottu ulkoinen kovalevy on otettu ulosottomiehen haltuun.

Vastaaja on vastustanut turvaamistoimen myöntämistä sillä perusteella, että turvaamistoimen määräämisestä aiheutuisi turvattavaan etuun nähden kohtuutonta haittaa, jos kopioitua aineistoa saatetaan hakijan tietoon erottelematta aineistosta sitä osaa, joka sisältää vastaajan liikesalaisuuksia.

Markkinaoikeus toteaa, että vaaditun turvaamistoimen myöntämisellä voi olla merkitystä hakijan pääasiavaatimuksen menestymisen kannalta. Mahdollisuus edellä mainitun markkinaoikeuden määräämän väliaikaisen turvaamistoimen kohteena olevan aineiston hyödyntämiseen todisteena pääasiassa edellyttää sitä, että kyseinen aineisto tulee pääasian kannalta merkitykselliseltä osin hakijan tietoon. Toisaalta turvaamistoimi tulee toteuttaa siten, ettei hakijan tietoon tule mitään muuta aineistoa.

Edellä mainitut näkökohdat tulevat puolin ja toisin turvatuiksi siten, että ulosottomies tai tämän määräämä esteetön asiantuntija erottelee edellä mainitulle ulkoiselle kovalevylle kopioidusta aineistosta sellaisen aineiston, jolla voidaan olettaa olevan merkitystä pääasiavaatimuksen kannalta eli aineiston, jonka voidaan todeta olevan peräisin Carement Oy:stä. Tällä tavoin erotellusta aineistosta on toimitettava kopiot Carement Oy:lle.

Edellä lausutuilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, että asiassa on edellytykset määrätä turvaamistoimi päätöslauselmasta ilmenevin tavoin.

Päätöslauselma

Markkinaoikeus kieltää sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 7 §:n nojalla Suomen Kuntotekniikka Oy:tä väliaikaisesti 50.000 euron sakon uhalla

1) jatkamasta tai uudistamasta sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 1 §:n vastaista menettelyä kopioimalla, käyttämällä, ilmaisemalla tai muutoin hyödyntämällä omassa liiketoiminnassaan Suomen Kuntotekniikka Oy:n oikeudettomasti saamia Carement Oy:n laatimia tarjousasiakirjoja tai muita Carement Oy:lle kuuluvia liikesalaisuuksia, teknisiä esikuvia tai teknisiä ohjeita,

2) jatkamasta tai uudistamasta sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 4 §:n vastaista menettelyä hankkimalla taikka käyttämällä tai ilmaisemalla Suomen Kuntotekniikka Oy:n jo oikeudettomasti saamia Carement Oy:n laatimien tarjousasiakirjojen sisältämiä tai muita Carement Oy:lle kuuluvia liikesalaisuuksia, teknisiä esikuvia tai teknisiä ohjeita.

Edellä mainitut sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain mukaiset väliaikaiset kiellot ovat voimassa kunnes pääasiassa annetaan ratkaisu taikka asiassa toisin määrätään.

Markkinaoikeus määrää todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain 2 ja 3 §:n nojalla ulosottomiehen erottelemaan Suomen Kuntotekniikka Oy:ltä 13.5.2015 kopioituja tiedostoja sisältävästä ulkoisesta kovalevystä aineiston, jonka voidaan todeta olevan peräisin Carement Oy:stä, ja toimittamaan mainituin tavoin erotellusta aineistosta kopiot Carement Oy:lle. Ulosottomies saa tarpeen vaatiessa käyttää turvaamistoimipäätöksen täytäntöönpanossa apunaan esteetöntä asiantuntijaa.

Edellä mainittu todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain mukainen turvaamistoimi on voimassa kunnes pääasiassa annetaan ratkaisu taikka asiassa toisin määrätään.

Täytäntöönpano ja vakuus

Todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain mukaisen turvaamistoimipäätöksen täytäntöönpanosta säädetään mainitun lain 5 §:ssä. Mainitun pykälän 4 momentin mukaan turvaamistoimen täytäntöönpanossa noudatetaan lisäksi soveltuvin osin, mitä ulosottolain 7 luvussa säädetään oikeudenkäymiskaaren 7 luvun nojalla määrätyn turvaamistoimen täytäntöönpanosta. Lisäksi todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain 7 §:n mukaan mainitussa laissa tarkoitetusta turvaamistoimesta on muutoin voimassa, mitä oikeudenkäymiskaaren 7 luvussa säädetään turvaamistoimesta.

Tähän päätökseen sisältyvän todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetun lain mukaisen turvaamistoimen voimaantulo edellyttää, että Carement Oy hakee turvaamistoimen täytäntöönpanoa siten kuin ulosottokaaren 8 luvussa säädetään.

Carement Oy:n on ennen edellä mainitun turvaamistointa koskevan määräyksen täytäntöönpanoa asetettava ulosottomiehelle ulosottokaaren 8 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu vakuus.

Suomen Kuntotekniikka Oy:n mahdollisuudesta asettaa torjuntavakuus säädetään ulosottokaaren 8 luvun 3 §:ssä.

Markkinaoikeuden 22.4.2015 antaman väliaikaista turvaamistointa koskevan määräyksen voimassaolo

Markkinaoikeus määrää, että asiassa 24.4.2015 annettu väliaikaista todistelun turvaamista koskeva määräys on voimassa neljä viikkoa tämän päätöksen antamisesta lukien. Sanotussa ajassa Carement Oy:n tulee antaa tämä päätös ulosottomiehelle täytäntöönpanoa varten, jos turvaamistoimen halutaan olevan keskeytyksettä voimassa.

MUUTOKSENHAKU

Muutosta tähän ratkaisuun saa hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 7.9.2015.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Petri Rinkinen ja Reima Jussila.

LAINVOIMAISUUS

Lainvoimainen.