MAO:606/14

PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN

Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 17.12.2013 (liitteenä)

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Advance Magazine Publishers, Inc. on vaatinut, että valituksenalainen päätös kumotaan ja että haettu merkki ALLURE hyväksytään rekisteröitäväksi.

Perusteet

Haettu tavaramerkki ALLURE ei ole sekoitettavissa yhteisön tavaramerkkiin nro 9487539 Allure, koska merkit eivät koske samoja tai samankaltaisia tavaroita.

Valittaja on valituksessaan ilmoittanut supistavansa hakemuksen kattamaan luokassa 9 tavarat "puhelinsovellukset aikakauslehden käyttöön, lataamiseen ja/tai digitaaliseen katseluun matkapuhelimilla; ohjelmistot aikakauslehden käyttöön, lataamiseen ja/tai digitaaliseen katseluun matkapuhelimilla".

Sanottuja tavaroita ei voida pitää samanlaisina aikaisemman, esteeksi asetetun merkin kattamien ohjelmistojen kanssa, joiden käyttötarkoitus on lämmitys-, ilmastointi- ja ilmanvaihtojärjestelmien ohjaus rakennusten ympäristö- ja energiahuoltoa varten.

Puhelinsovellukset ja ohjemistot eivät ensinnäkään ole keskenään samanlaisia tai samankaltaisia tavaroita. Aikaisempi merkki ei kata puhelinsovelluksia tai muitakaan matkapuhelimiin liittyviä tavaroita eikä estettä tavaramerkin hyväksymiselle puhelinsovellusten osalta siten voi olla.

Toiseksi myöskään merkkien kattamat ohjelmistot eivät ole kilpailevia tai toisiaan korvaavia tai täydentäviä ja ne ovat erilaisia niin käyttötarkoitukseltaan, kohderyhmältään, jakelukanaviltaan kuin käyttötavoiltaankin. Huomioon on otettava lisäksi se seikka, että aikaisemman merkin kattama tavaraluettelo on tarkkaan rajattu koskemaan vain tiettyyn käyttötarkoitukseen tarkoitettuja ohjelmistoja, ja merkin suojapiiri on näin ollen kapea.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Valituksessa ei ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista päätöstä.

Tavaraluettelon supistamisesta huolimatta haetun merkin kattamat tavarat käsittävät edelleen samoja ja samankaltaisia tavaroita kuin estemerkin luettelo. Tavanomainen kuluttaja voi olettaa erilaisten puhelinsovellusten ja ohjelmistojen olevan samaa kaupallista alkuperää, varsinkin kun merkit ovat identtiset.

Valittajan lausuma

Patentti- ja rekisterihallituksen tulkinta, jonka mukaan kaikki ohjelmistot tai sovellukset ovat samankaltaisia niiden käyttötarkoituksesta riippumatta, on vanhentunut ja asettaa ohjemistot muihin tavaroihin nähden eri asemaan. Nykykuluttajat eivät miellä erilaisia ohjemistoja ja sovelluksia samanlaisiksi, jos niiden käyttötarkoitukset poikkeavat toisistaan.

Haetun merkin kattamat tavarat saattaisivat niiden käyttötarkoitus huomioon ottaen olla samankaltaisia esimerkiksi aikakauslehtien kanssa ja aikaisemman merkin kattamat tavarat puolestaan esimerkiksi termostaattien tai rakennusten lämmitysjärjestelmää ohjaavien säätimien kanssa.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asian tarkastelun lähtökohdat

Asiassa on kysymys siitä, onko haettu tavaramerkki ALLURE sekoitettavissa aikaisemman hakemuksen perusteella rekisteröityyn, esteeksi asetettuun yhteisön tavaramerkkiin numero 9487539 Allure.

Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä jos se on sekoitettavissa yhteisön tavaramerkkiin, joka on rekisteröity aikaisemman hakemuksen perusteella. Tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentin mukaan tunnusmerkit ovat sanotun lain mukaan toisiinsa sekoitettavissa vain, jos ne tarkoittavat samoja tai samankaltaisia tavaralajeja.

Tavaroiden vertailu

Tavaroiden samankaltaisuutta on arvioitava ottaen huomioon kaikki niihin liittyvät merkitykselliset seikat, kuten tavaroiden luonne, käyttötarkoitus, käyttötavat sekä se, ovatko ne keskenään kilpailevia vai toisiaan täydentäviä. Huomioitavia seikkoja ovat niin ikään tavaroiden jakelukanavat, kohdeyleisö sekä se, ovatko tavarat tavanomaisesti peräisin samasta lähteestä.

Merkin ALLURE rekisteröintiä on alun perin haettu seuraaville luokkaan 9 kuuluville tavaroille: "puhelinsovellukset; ohjelmistot aikakauslehden käyttöön, lataamiseen ja/tai digitaaliseen katseluun matkapuhelimilla rekisteröitäväksi".

Advance Magazine Publishers, Inc. on valituksessaan markkinaoikeudelle 18.2.2014 ilmoittanut supistavansa hakemuksen tavaraluetteloa siten, että tavaramerkin ALLURE rekisteröintiä haetaan luokassa 9 seuraaville tavaroille: "puhelinsovellukset aikakauslehden käyttöön, lataamiseen ja/tai digitaaliseen katseluun matkapuhelimilla; ohjelmistot aikakauslehden käyttöön, lataamiseen ja/tai digitaaliseen katseluun matkapuhelimilla".

Aikaisempi yhteisön tavaramerkki Allure on puolestaan rekisteröity luokassa 9 seuraaville tavaroille: "thermostats, sensors, regulators, timers, relays and microprocessor-based interface controllers and software for controlling heating, ventilation, air conditioning systems for the environmental and energy management of buildings".

Markkinaoikeus toteaa, että haetun merkin kattamia tavaroita ei voida pitää samoina tai samankaltaisina aikaisemman merkin kattamien tavaroiden "termostaatit, säätimet, ajastimet, releet ja mikroprosessoripohjaiset liittymäohjaimet" kanssa.

Siltä osin kuin kysymys on haetun merkin kattamien tavaroiden samanlaisuudesta tai samankaltaisuudesta aikaisemman merkin kattamien lämmitys-, ilmastointi- ja ilmanvaihtojärjestelmien ohjaukseen liittyvien ohjelmistojen kanssa, markkinaoikeus toteaa, että sekä aikaisempi että haettu merkki koskevat edellä esitetyin tavoin muun ohella ohjelmistoja. Aikaisempi merkki on kuitenkin tältä osin rajattu koskemaan ainoastaan ohjelmistoja lämmitys-, ilmastointi- ja ilmanvaihtojärjestelmien ohjaukseen rakennusten ympäristö- ja energiahuoltoa varten, kun taas haetun merkin kattamat tavarat koskevat ohjelmistoja ja puhelinsovelluksia aikakauslehtien käyttöön, lataamiseen ja/tai digitaaliseen katseluun matkapuhelimilla. Markkinaoikeus toteaa, että merkit tarkoittavat siten eri aloille tarkoitettuja ohjelmistoja eivätkä ne siten ohjelmistojenkaan osalta tarkoita samoja tavaroita.

Vertailun kohteena olevia ohjelmistoja ei voida niiden toisistaan täysin poikkeavat käyttötarkoitukset huomioon ottaen pitää keskenään kilpailevina tai toisiaan täydentävinä tuotteina. Aikaisemman merkin käsittämien ohjelmistojen kohdeyleisön on katsottava muodostuvan lähinnä rakennus- ja erityisesti LVI-alalla toimivista ammattilaisista, kun taas haetun merkin kattamien ohjelmistojen osalta kohdeyleisön voidaan katsoa muodostuvan toisaalta media- ja erityisesti lehtien julkaisualalla toimivista ammattilaisista, mutta osaltaan mahdollisesti myös keskivertokuluttajista. Näin ollen myös kysymyksessä olevien tavaroiden kohdeyleisöt, samoin kuin niiden jakelukanavat eroavat selvästi toisistaan.

Siltä osin kuin vertailtavissa tavaroissa on kysymys ohjemistoista, voidaan merkkien yleensä lähtökohtaisesti katsoa tarkoittavan samankaltaisia tavaroita. Tavaroiden vertailun osalta edellä todettuun viitaten markkinaoikeus katsoo kuitenkin, että kun vertailun kohteena olevien merkkien kattamat ohjelmistot on rajattu edellä esitetyin tavoin, ei niiden tarkoittamia tavaroita ole tässä pidettävä ohjelmistojen, eikä näin ollen myöskään puhelinsovellusten osalta samoina eikä edes samankaltaisina.

Johtopäätös

Tavaramerkkihakemuksen numero T201301908 ALLURE kattamat tavarat eivät ole samoja tai samakaltaisia kuin rekisteröinnin esteeksi asetetun yhteisön tavaramerkin numero 9487539 Allure kattamat tavarat. Merkit eivät siten tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentti huomioon ottaen ole toisiinsa sekoitettavissa eikä haetun merkin ALLURE rekisteröinnille näin ollen ole sanotulla perusteella estettä.

Lopputulos

Markkinaoikeus kumoaa Patentti- ja rekisterihallituksen 17.12.2013 tekemän päätöksen ja palauttaa asian Patentti- ja rekisterihallitukselle hakemuksen T201301908 mukaisen tavaramerkin ALLURE rekisteröintiä varten luokassa 9 seuraaville tavaroille: puhelinsovellukset aikakauslehden käyttöön, lataamiseen ja/tai digitaaliseen katseluun matkapuhelimilla; ohjelmistot aikakauslehden käyttöön, lataamiseen ja/tai digitaaliseen katseluun matkapuhelimilla.

MUUTOKSENHAKU

Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 7 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tähän päätökseen saa hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Nina Korjus ja Sanna Holkeri.


PRH:n päätös

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta