MAO:641/14

PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN

Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 16.7.2013 (liitteenä)

Päätöksestä on valitettu Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakuntaan. Patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä annetun lain eräiden säännösten kumoamisesta annetun lain 2 §:n nojalla asia on siirtynyt markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Duracell Batteries BVBA on vaatinut, että valituksenalainen päätös kumotaan siltä osin kuin sen tavaramerkkihakemus on hylätty ja asia palautetaan Patentti- ja rekisterihallitukselle rekisteröitäväksi haetun merkin DURACELL DAYLITE rekisteröimiseksi kaikille haetuille tavaroille.

Perusteet

Haettu merkki ei ole sekoitettavissa aikaisempaan, esteeksi asetettuun yhteisön tavaramerkkiin numero 4183315 Day-Lite.

Aikaisempi tavaramerkki käsittää ainoastaan valaistuslaitteet, joita käytetään akvaarioissa. Valituksessa on rajattu valittajan hakemus valaistuslaitteiden osalta koskemaan seuraavia tavaroita: "Valaistuslaitteet, pois lukien valaistuslaitteet akvaarioihin ja terraarioihin". Näin ollen merkkien kattamat tavarat eivät ole enää samankaltaisia. Akvaarioihin ja terraarioihin tarkoitetut valaisimet ovat hyvin spesifisiä erikoistuotteita, jotka eroavat muista valaisimista. Näiden tavaroiden kohderyhmä on hyvin kapea ja niitä myydään ainoastaan akvaarioihin ja terraarioihin erikoistuneissa lemmikkieläinkaupoissa. Tavaroilla on siten erilainen käyttötarkoitus eivätkä ne ole millään tavalla toisiaan täydentäviä tai toistensa kanssa kilpailevia. Lisäksi tavaroilla on eri myynti- ja markkinointikanavat sekä eri kohderyhmät. Koska tavarat ovat erilaisia, sekaannusvaaran toinen välttämätön edellytys ei täyty.

Joka tapauksessa myös kysymyksessä olevat merkit ovat selvästi erilaisia.

Ulkoasun ja lausuntatavan osalta merkit ovat samanlaisia vain siltä osin kuin molemmissa merkeissä esiintyy sana "daylite", vaikkakin erilaisella kirjoitusasulla. Merkit kuitenkin eroavat toisistaan merkittävästi, koska haetussa merkissä on myös sana "duracell", jolle ei ole vastinetta aikaisemmassa tavaramerkissä. Merkityssisällön osalta aikaisempi merkki viittaa päivänvaloon. Sen sijaan haetun merkin osa "duracell" ei tarkoita varsinaisesti mitään eikä sitä löydy sanakirjasta. DURACELL on kuitenkin erittäin tunnettu merkki kuluttajien keskuudessa, ja keskivertokuluttaja mieltää sanan viittaavan tunnettuihin DURACELL-tuotteisiin tai niiden valmistajaan. Lisäksi sanan voidaan ajatella tarkoittavan kestävää, lujaa, pitkäkestoista. Toisaalta henkilöt, jotka eivät yhdistä merkkiä DURACELL-tuotteisiin tai niiden valmistajaan, mieltävät merkinosan kuvitteelliseksi ja keksityksi ilmaisuksi. Siten merkit eivät ole samankaltaisia myöskään merkityssisällöltään. Yhteinen tekijä "daylite" on toissijaisessa asemassa haetussa merkissä eivätkä merkit kokonaisuutena arvioiden ole samankaltaisia.

Lisäksi aikaisempi tavaramerkki Day-Lite on vain hyvin heikosti erottamiskykyinen luokan 11 tavaroille valaistuslaitteet, koska se ilmaisee, että kyseessä on valoon ja valaistukseen liittyvä tuote. Näin ollen merkki voi saada ainoastaan erittäin kapeaa suojaa täysin samanlaisia merkkejä vastaan, ja pienikin ero riittää poistamaan sekoitettavuuden. Merkin Day-Lite rekisteröinti luokan 11 tavaroiden ja erityisesti valaistuslaitteiden osalta ei voi tuottaa yksinoikeutta kaikkiin sanan "daylite" sisältäviin tunnuksiin. Muunlainen tulkinta rajoittaisi kohtuuttomasti muiden elinkeinonharjoittajien mahdollisuuksia valita tavaramerkkejä omille tuotteilleen.

Aikaisemmassa tavaramerkissä ei ole sellaista erottamiskykyistä elementtiä, johon huomio ensiksi kiinnittyy. Sen sijaan haetussa merkissä pääpaino on alkuosassa DURACELL, johon kohderyhmän huomio kiinnittyy ja joka on merkin erottamiskykyinen ja hallitseva osa. Alkuosa DURACELL on haetun merkin kahdesta osasta pidempi ja erottamiskykyisempi. Sekoitettavuuden arvioinnissa ei tule antaa liikaa painoarvoa haetun merkin heikolle osalle DAYLITE, joka on suggestiivinen ja kuvaileva.

Koska kysymyksessä olevien merkkien kokonaisvaikutelmat eroavat toisistaan selvästi, ei sekaannusvaaraa voida katsoa olevan olemassa siitäkään huolimatta, että merkeissä on jonkin verran samankaltaisuutta.

Valittaja on vedonnut useaan sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) päätökseen, joissa on katsottu, että kahden merkin välillä ei ole sekaannusvaaraa, vaikka merkkeihin sisältyisi sama elementti.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Valituskirjelmässä ei ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista päätöstä.

Aikaisempi tavaramerkki Day-Lite on rekisteröity sanamerkkinä. Haettu merkki ei muodosta omaa kokonaisuuttaan, vaan muodostuu samasta sanakokonaisuudesta kuin aikaisempi tavaramerkki, jonka eteen on vain liitetty valittajan toiminimen määräävä osa.

Patentti- ja rekisterihallitus ei viraston vakiintuneen käytännön mukaan voi hyväksyä ilmaisua "pois lukien", koska tavaraluettelosta on selvästi käytävä ilmi, mitä tavaralajeja se sisältää. Vaikka valittajan ehdottama supistusehdotus hyväksyttäisiin, kattaisi hakemus edelleen tavaroiden "valaistuslaitteet, pois lukien valaistuslaitteet akvaarioihin ja terraarioihin" osalta samankaltaisia tavaroita kuin estemerkin luettelo.

Valittajan lausuma

Merkkien samankaltaisuutta ja sekaannusvaaraa arvioitaessa merkkejä on arvioitava kokonaisuuksina eikä vertailua saa tehdä ottamalla huomioon pelkkiä yksittäisiä osia itsenäisesti, kuten Patentti- ja rekisterihallitus on tehnyt. Ainoastaan silloin, kun kaikki muut tavaramerkin osatekijät jäävät merkityksettömiksi, samankaltaisuutta voidaan arvioida ainoastaan hallitsevan osatekijän perusteella. Haetun merkin hallitsevaa osaa DURACELL ei mitenkään voida pitää merkityksettömäksi jäävänä osana, eikä haetun merkin hallitsevaksi osaksi voida katsoa osaa DAYLITE.

Valittaja on vedonnut useisiin Euroopan unionin tuomioistuimen tuomioihin sekä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiin, joissa on vahvistettu, että merkkien ei voida katsoa olevan automaattisesti sekoitettavissa, vaikka moniosaisen tavaramerkin yksi osa on samanlainen tai samankaltainen aikaisemman tavaramerkin kanssa.

Asiassa on selvää, ettei kukaan voi perustellusti olettaa, että haetulla merkillä merkityt tavarat olisivat peräisin samasta lähteestä kuin aikaisemmalla tavaramerkillä varustetut tavarat.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asian tarkastelun lähtökohdat

Valittaja on 15.6.2012 hakenut tavaramerkin DURACELL DAYLITE rekisteröintiä luokan 11 tavaroille "Valaistuslaitteet, taskulamput ja valaisimet". Valituksenalaisessa päätöksessä hakemus on hylätty osittain ja hyväksytty taskulamppujen ja valaisimien osalta.

Asiassa on siten ratkaistava, onko haettu merkki DURACELL DAYLITE sekoitettavissa nyt kysymyksessä olevien tavaroiden osalta 9.12.2004 tehdyn hakemuksen perusteella rekisteröityyn yhteisön tavaramerkkiin numero 4183315 Day-Lite.

Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä muun ohella, jos se on sekoitettavissa yhteisön tavaramerkkiin, joka on rekisteröity aikaisemman hakemuksen perusteella.

Tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentin mukaan tunnusmerkkien katsotaan sanotun lain mukaan olevan toisiinsa sekoitettavissa vain, jos ne tarkoittavat samoja tai samankaltaisia tavaralajeja.

Osa kysymyksessä olevien merkkien kattamista tavaroista on suunnattu suurelle yleisölle ja osa erikoistuneemmille harrastajille. Kun kohdeyleisön muodostaa useampi kuin yksi kohderyhmä, sekoitettavuutta arvioidaan sen ryhmän perusteella, jonka tarkkaavaisuusaste ja tietämys on alhaisempi. Käytännössä tällaisessa tilanteessa merkityksellinen kohderyhmä on useimmiten suuri yleisö, joka koostuu tavanomaisen valistuneista sekä kohtuullisen tarkkaavaisista ja huolellisista keskivertokuluttajista. Tällaisen keskivertokuluttajan tarkkaavaisuusaste kysymyksessä olevien tavaroiden ja palvelujen osalta ei ole korkea.

Tavaroiden vertailu

Aikaisempi esteeksi asetettu yhteisön tavaramerkki Day-Lite on rekisteröity luokkien 11, 16 ja 20 tietyille tavaroille. Luokassa 11 se kattaa seuraavat tavarat: "Akvaarioiden valot, akvaarioiden ja terraarioiden lämmityslaitteet, terraarioiden lämpömatot ja lämpösäteilijät, akvaarioiden tulo- ja poistovesijohdot, veden ilmastuslaitteet, veden jakelulaitteet, veden- ja ilmansuodattimet akvaarioihin, kaikkien edellä mainittujen tavaroiden osat sekä niiden tarvikkeet".

Kuten edellä on todettu, merkin DURACELL DAYLITE rekisteröintiä on haettu muun ohella luokan 11 valaistuslaitteille. Valittaja on valituksessaan supistanut hakemuksensa koskemaan valaistuslaitteiden osalta seuraavia tavaroita: "Valaistuslaitteet, pois lukien valaistuslaitteet akvaarioihin ja terraarioihin". Patentti- ja rekisterihallitus ei ole hyväksynyt ehdotettua supistamista.

Markkinaoikeus toteaa, että esitetyssä supistetussa muodossaankin tavaraluettelon sisältämiä valaistuslaitteita on pidettävä samankaltaisina ainakin aikaisemman merkin kattamien akvaarion valojen kanssa.

Vertailtavat tavarat ovat siten vähintään samankaltaisia.

Merkkien vertailu

Merkkien sekoitettavuutta koskevan kokonaisarvioinnin on kyseisten merkkien ulkoasun, lausuntatavan tai merkityssisällön samankaltaisuuden osalta perustuttava tavaramerkeistä syntyvään kokonaisvaikutelmaan, ja huomioon on otettava erityisesti merkkien erottavat ja hallitsevat osat. Sillä, miten kyseessä olevien tavaroiden keskivertokuluttaja mieltää tavaramerkit, on ratkaiseva merkitys sekoitettavuuden kokonaisarvioinnissa. Keskivertokuluttaja mieltää tavaramerkin tavallisesti yhtenä kokonaisuutena eikä tarkastele sen eri yksityiskohtia.

Valittajan mukaan Patentti- ja rekisterihallitus on tehnyt merkkien vertailun ottamalla huomioon pelkän heikosti erottamiskykyisen osan DAYLITE antamatta riittävää merkitystä haetun merkin erottamiskykyiselle ja hallitsevalle osalle DURACELL.

Valittajan vetoaman Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kahden tavaramerkin samankaltaisuuden arviointi edellyttää, että kumpaakin tavaramerkkiä tarkastellaan kokonaisuudessaan, mikä ei sulje pois sitä, että kokonaisvaikutelmaa, joka moniosaisesta tavaramerkistä jää asianomaisen kohdeyleisön muistiin, voi joissain olosuhteissa hallita yksi tai useampi tavaramerkin osatekijä. Kuitenkin ainoastaan silloin, kun kaikki muut tavaramerkin osatekijät jäävät merkityksettömiksi, samankaltaisuutta voidaan arvioida ainoastaan hallitsevan osatekijän perusteella (tuomio Calvin Klein Trademark Trust v. SMHV, C-254/09 P, EU:C:2010:488, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Mainitun tuomion samassa kohdassa on kuitenkin myös todettu, että kahden tavaramerkin keskinäinen samankaltaisuus ei edellytä, että niiden yhteinen osatekijä on hallitseva osa kokonaisvaikutelmassa, jonka haettu tavaramerkki luo. Tältä osin on nimittäin riittävää, että mainittu yhteinen osatekijä ei ole merkityksetön.

Unionin tuomioistuin on myös todennut, että edellä mainitun poikkeuksellisia tilanteita koskevan oikeuskäytännön perusteella ei voida päätellä, että kuvailevasta ja erottavasta osatekijästä koostuvan tavaramerkin erottava osatekijä olisi ainoastaan ratkaiseva sekaannusvaaran olemassaolon arvioinnin kannalta (määräys Industrias Alen v. The Clorox Company, C-422/12 P, EU:C:2014:57, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Unionin tuomioistuimen tuomion Medion (C-120/04, EU:C:2005:594, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) mukaan tutkittaessa sitä, onko sekaannusvaara olemassa, kahden tavaramerkin välisen samankaltaisuuden arviointi ei tarkoita sitä, että huomioon otetaan ainoastaan yksi moniosaisen tavaramerkin osatekijöistä ja että sitä verrataan toiseen tavaramerkkiin. Sen sijaan on syytä suorittaa sellainen vertailu tarkastelemalla kyseessä olevia tavaramerkkejä kumpaakin kokonaisuutena, mikä ei sulje pois sitä, että kokonaisvaikutelmaa, joka moniosaisesta tavaramerkistä jää asianomaisen yleisön muistiin, voi joissain olosuhteissa hallita yksi tai useampi tavaramerkin osatekijöistä.

Tuomion 30 ja 31 kohdassa on kuitenkin myös todettu, että sen tavallisen tapauksen lisäksi, jossa keskivertokuluttaja mieltää tavaramerkin kokonaisuutena, ja huolimatta siitä seikasta, että kokonaisvaikutelmaa voi hallita yksi tai useampi yhdistelmämerkin osatekijä, ei ole mitenkään suljettu pois, että yksittäistapauksessa aikaisempi tavaramerkki, jota kolmas osapuoli käyttää moniosaisessa merkissä, jossa on kyseisen kolmannen yrityksen nimi, säilyttää itsenäisen erottavan aseman moniosaisessa merkissä kuitenkaan olematta kyseisessä merkissä hallitsevassa asemassa. Tällaisessa tilanteessa moniosaisesta merkistä saatava kokonaisvaikutelma voi johtaa siihen, että yleisö saattaa luulla, että kyseiset tavarat tai palvelut ovat peräisin vähintäänkin taloudellisesti keskenään sidoksissa olevista yrityksistä, missä tapauksessa on katsottava, että sekaannusvaara on olemassa (ks. tuomio Becker v. Harman International Industries, C-51/09 P, EU:C:2010:368, 34 kohta ja tuomio United States Polo Association v. SMHV, C-327/11 P, EU:C:2012:550, 46 kohta).

Haettu merkki on sanamerkki DURACELL DAYLITE. Aikaisempi esteeksi asetettu yhteisön tavaramerkki puolestaan on sanamerkki Day-Lite. Sana "Duracell" tunnistetaan kohdeyleisössä kysymyksessä olevia tavaroita valmistavaksi yritykseksi. Sanan "daylite" voidaan puolestaan katsoa viittaavan englanninkieliseen sanaan "daylight" eli päivänvalo. Näin ollen sitä voidaan pitää heikosti erottamiskykyisenä kysymyksessä oleville tavaroille.

Merkkien ulkoasun vertailun osalta markkinaoikeus toteaa, että sanamerkkien ulkoasun samankaltaisuutta arvioitaessa merkitystä ei ole sillä, onko sanamerkki kirjoitettu isoilla vai pienillä kirjaimilla. Sanamerkin rekisteröinnillä saatu suoja koskee rekisteröintihakemuksessa ilmoitettua sanaa eikä niitä graafisia tai tyylillisiä ominaisuuksia, joita sen esittämisessä voidaan käyttää. Markkinaoikeus toteaa, että koko aikaisempi tavaramerkki, joka muodostuu pelkästään sanasta "daylite", sisältyy merkkiin DURACELL DAYLITE. Sanan eteen on vain lisätty yrityksen nimi Duracell. Sana "daylite" on lähes yhtä pitkä kuin merkin ensimmäinen sana. Sanaa "daylite" ei voida pitää haetussa merkissä merkityksettömänä, vaikka se onkin kuvaileva, vaan se säilyttää siinä itsenäisen erottavan aseman, vaikkakaan se ei ole hallitsevassa asemassa. Markkinaoikeus katsoo, että kokonaisuutena tarkasteltuina merkit ovat keskenään hyvin samankaltaisia.

Lausuntatavan vertailun osalta markkinaoikeus toteaa, että vaikka haetun merkin alussa on yrityksen nimi, merkit lausutaan samankaltaisella tavalla siltä osin kuin aikaisempi tavaramerkki sisältyy kokonaisuudessaan haettuun tavaramerkkiin.

Merkityssisällön vertailun osalta markkinaoikeus toteaa, että kumpaankin merkkiin sisältyy sana "daylite", joten ne ovat merkityssisällöltään samanlaisia. Haettuun merkkiin sisältyvä sana Duracell, jonka kohdeyleisö mieltää yrityksen nimeksi, ei poista tätä samanlaisuutta.

Edellä lausutun perusteella markkinaoikeus toteaa, että kysymyksessä olevat sanamerkit ovat hyvin samankaltaisia.

Kokonaisarviointi

Valittaja on esittänyt, että aikaisempi tavaramerkki Day-Lite on vain hyvin heikosti erottamiskykyinen luokan 11 tavaroille valaistuslaitteet, joten se voi saada vain hyvin rajoitettua suojaa.

Tältä osin markkinaoikeus toteaa, että vaikka aikaisemman tavaramerkin erottamiskyky on otettava huomioon sekaannusvaaraa arvioitaessa, se on vain yksi arvioinnin yhteydessä huomioon otettavista seikoista. Sekaannusvaara voi olla olemassa silloinkin, kun aikaisempi tavaramerkki on heikosti erottamiskykyinen, erityisesti merkkien samankaltaisuuden ja niiden kattamien tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden vuoksi (tuomio Shaker v. SMHV – Limiñana y Botella (Limoncello della Costiera Amalfitana shaker), T-7/04, EU:T:2008:481, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; ks. myös määräys Messer Group v. Air Products and Chemicals ja SMHV, C 579/08 P, EU:C:2010:18, 68 ja 70 kohta).

Markkinaoikeus katsoo, ottaen huomioon kysymyksessä olevien tavaroiden samankaltaisuuden ja merkkien korkean samankaltaisuuden asteen, että haettu tavaramerkki DURACELL DAYLITE on sekoitettavissa aikaisempaan yhteisön tavaramerkkiin numero 4183315 Day-Lite. Koska aikaisempaan merkkiin on haetussa merkissä vain lisätty yrityksen nimi, haetusta merkistä saatava kokonaisvaikutelma johtaa nyt esillä olevassa tapauksessa siihen, että kohdeyleisö saattaa luulla, että kyseiset tavarat ovat peräisin vähintäänkin taloudellisesti keskenään sidoksissa olevista yrityksistä, joten sekaannusvaara on olemassa.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Puheenjohtaja Anne Ekblom-Wörlund

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Nina Korjus ja Sanna Holkeri.

PRH:n päätös

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta