MAO:643/14

PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN

Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 6.9.2013 (liitteenä)

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Suomen Kylpylämarkkinointi Oy on valituksessaan vaatinut, että haettu tavaramerkki SPA SUITES IKAALISTEN KYLPYLÄ kylpylahuvilat.fi (kuvio) rekisteröidään luokkiin 39, 41 ja 43.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Tavaramerkin hakijan on Patentti- ja rekisterihallituksen välipäätöksen johdosta annettava kirjallinen lausuma tai korjattava puutteet viimeistään välipäätöksessä asetettuna määräpäivänä uhalla, että hakemus muutoin jätetään sillensä tavaramerkkilain 19 §:n 1 momentin nojalla. Tämän säännöksen mukainen uhka hakemuksen sillensä jättämisestä koskee aina koko hakemusta eikä vain sitä osaa, jonka rekisteröinnille on olemassa esteitä. Lisäksi puheena olevan säännöksen perusteella asetettu määräaika välipäätökseen vastaamiselle on ehdoton. Näin ollen mikäli vastaus välipäätökseen saapuu päivänkin myöhässä tai sitä ei anneta ollenkaan, hakemus jätetään sillensä.

Suomen Kylpylämarkkinointi Oy ei ole toimittanut minkäänlaista vastausta yhtiölle välipäätöksessä asetettuun määräpäivään 10.7.2013 mennessä vaan vasta 30.7.2013. Todetun johdosta valituksessa ei ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista päätöstä.

Välipäätöksen Suomen Kylpylämarkkinointi Oy:lle antaessaan Patentti- ja rekisterihallitus on katsonut, ettei haetun tavaramerkin rekisteröinnille luokassa 39 ollut estettä.

Lisäksi Patentti- ja rekisterihallitus on huomauttanut, että Suomen Kylpylämarkkinointi Oy:n myöhässä saapunut vastaus ei ole sellainen, jonka perusteella haettu tavaramerkki olisi ollut rekisteröitävissä.

Valittajan lausuma

Valittaja on vaatinut haetun tavaramerkin rekisteröintiä kaikissa hakemuksen tarkoittamissa luokissa. Toissijaisesti valittaja on valmis muuttamaan hakemustaan siten, että se koskee vain luokkaa 39.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Suomen Kylpylämarkkinointi Oy on hakenut tavaramerkkiä SPA SUITES IKAALISTEN KYLPYLÄ kylpylahuvilat.fi (kuvio) luokkiin 39, 41 ja 43. Patentti- ja rekisterihallitus on 15.5.2013 antamassaan välipäätöksessä esittänyt yhtiön hakemuksen johdosta sekoitettavuutta koskevia huomautuksia luokkien 41 ja 43 osalta. Välipäätöksen mukaan Suomen Kylpylämarkkinointi Oy:n on huomautusten johdosta annettava kirjallisesti lausumansa tai korjattava puutteet viimeistään 10.7.2013 uhalla, että hakemus jätetään sillensä tavaramerkkilain 19 §:n 1 momentti huomioon ottaen.

Välipäätöksen johdosta Suomen Kylpylämarkkinointi Oy on 30.7.2013 toimittanut Patentti- ja rekisterihallitukselle kirjelmän. Patentti- ja rekisterihallitus on valituksenalaisella 6.9.2013 annetulla päätöksellä jättänyt hakemuksen sillensä, koska Suomen Kylpylämarkkinointi Oy ei ollut määräajassa antanut lausumaansa tai ryhtynyt toimenpiteisiin puutteellisuuksien korjaamiseksi välipäätöksessä tehtyjen huomautusten johdosta.

Tavaramerkkilain 19 §:n 1 momentin mukaan, jollei hakija noudata, mitä hakemuksen tekemisestä on määrätty, tai jos rekisteriviranomainen havaitsee, ettei hakemusta muusta syystä voida hyväksyä, velvoitettakoon hakija määräajassa antamaan lausumansa tai tekemään oikaisu, uhalla että hakemus jätetään sillensä.

Tavaramerkkilain 17 a §:n ja 19 §:n 2 momentin perusteella hakemus voidaan hyväksyä myös osittain eli koskemaan vain osaa alkuperäisessä hakemuksessa tarkoitettuja luokkia taikka tavaroita tai palveluja. Viimeksi mainitut säännökset on säädetty lailla 56/2000, joka on tullut voimaan 1.3.2000.

Markkinaoikeus on pyytänyt Patentti- ja rekisterihallitukselta lausuntoa tavaramerkkilain 19 §:n 1 momentin tulkintaan ja soveltamiskäytäntöön liittyen. Patentti- ja rekisterihallituksen lausunnossa esitetyn perusteella mainittua säännöstä on sovellettu siten, että hakemus on jätetty sillensä, mikäli tavaramerkin hakija ei ole noudattanut puheena olevassa lainkohdassa tarkoitettua ja välipäätöksessä asetettua uhkaa. Yhtäältä tämä tarkoittaa sitä, että hakemus on tavaramerkin hakijan laiminlyönnin vuoksi jätetty kokonaisuudessaan sillensä, vaikka välipäätöksessä olisi esitetty huomautuksia vain joidenkin hakemuksen kattamien luokkien taikka tavaroiden tai palvelujen osalta. Toisaalta edellä mainittu soveltamiskäytäntö tarkoittaa sitä, että tavaramerkin hakijan määräajan päättymisen jälkeen mutta ennen asian ratkaisemista jättämää lausumaa tai tekemää oikaisua ei ole otettu asiaa ratkaistaessa huomioon vaan hakemus on siis myöhästymisen perusteella jätetty sillensä.

Patentti- ja rekisterihallitus on lausunnossaan lisäksi todennut, että se on antaessaan 15.5.2013 puheena olevan välipäätöksen katsonut, että merkin rekisteröinnille luokassa 39 ei ole estettä.

Patentti- ja rekisterihallituksen markkinaoikeudessa esittämän perusteella 15.5.2013 annetulla ja Suomen Kylpylämarkkinointi Oy:lle osoitetulla välipäätöksellä lausuman antamiselle tai puutteiden korjaamiselle määrätty uhka on tarkoitettu koskemaan paitsi luokkia 41 ja 43 myös luokkaa 39, jolta osin välipäätöksessä ei kuitenkaan ole esitetty huomautuksia.

Sitä lainsäädännöllistä taustaa vasten, että tavaramerkkilain 17 a §:n ja 19 §:n 2 momentin mukaan hakemus voidaan hyväksyä osittain, välipäätöksen uhkaa koskevan virkkeen muotoilu "huomautusten johdosta annettava kirjallisesti lausumansa tai korjattava puutteet", on kuitenkin siinä tapauksessa, että yhtiö tyytyy merkkinsä rekisteröintiin vain luokassa 39 eli siltä osin kuin rekisteröinnille ei ole estettä, ymmärrettävissä myös siten, että välipäätöksessä asetettu uhka ei ole yhtiön kannalta merkityksellinen eikä sillä siten ole aihetta antaa lausumaa. Tämä tarkoittaa sitä, että Patentti- ja rekisterihallituksen välipäätöksellään määräämä uhka lausuman antamiselle tai puutteiden korjaamiselle on nyt käsillä olevassa tapauksessa ollut epäselvä.

Välipäätöksen mainittu epäselvyys on johtanut siihen, että lausunnon antamisen tai puutteiden korjaamisen laiminlyönnin varalta asetetulle uhalle ei käsillä olevassa tapauksessa olisi voinut antaa merkitystä. Tästä syystä Suomen Kylpylämarkkinointi Oy:n Patentti- ja rekisterihallitukselle 30.7.2013 toimittama kirjelmä olisi tullut ottaa rekisteröinnin edellytyksiä harkittaessa huomioon.

Markkinaoikeus palauttaa asian Patentti- ja rekisterihallitukselle uudelleen käsiteltäväksi. Asiaa käsiteltäessä on otettava huomioon markkinaoikeuden edellä esittämät seikat.

Lopputulos

Markkinaoikeus kumoaa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen 6.9.2013 koskien tavaramerkkihakemusta T201300337 ja palauttaa asian Patentti- ja rekisterihallitukselle uudelleen käsiteltäväksi.

MUUTOKSENHAKU

Päätöksen valituskelpoisuutta koskevan hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentin mukaan päätöksellä, josta saa valittaa, tarkoitetaan toimenpidettä, jolla asia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta.

Kun asia on palautettu Patentti- ja rekisterihallitukselle asiakysymystä ratkaisematta, tähän päätökseen ei saa hallintolainkäyttölain 5 §:n 1 momentin perusteella hakea muutosta

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Sami Myöhänen ja Sirkku Seppälä (eri mieltä).

Asiassa on äänestetty. Eri mieltä olevan jäsenen äänestyslausunto on liitetty päätökseen.

ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN ÄÄNESTYSLAUSUNTO

Markkinaoikeustuomari Seppälä:

Suomen Kylpylämarkkinointi Oy on hakenut tavaramerkkiä SPA SUITES IKAALISTEN KYLPYLÄ kylpylahuvilat.fi (kuvio) luokkiin 39, 41 ja 43. Patentti- ja rekisterihallitus on 15.5.2013 päivätyssä välipäätöksessä esittänyt hakemuksessa havaitsemansa puutteet, joiden johdosta Suomen Kylpylämarkkinointi Oy:n tavaramerkkihakemusta T201300337 ei ole voitu hyväksyä rekisteröitäväksi. Haetun merkin on katsottu olevan sekoitettavissa luokkien 41 ja 43 palvelujen osalta yhteisön tavaramerkkiin nro 10257152. Näiden huomautusten johdosta hakijaa on pyydetty antamaan kirjallinen lausuma tai korjaamaan puutteet viimeistään 10.7.2013 uhalla, että hakemus jätetään sillensä tavaramerkkilain 19 §:n 1 momentin perusteella.

Suomen Kylpylämarkkinointi Oy ei ole antanut kirjallista lausumaa tai korjannut puutteita välipäätöksessä asetetun määräajan kuluessa. Patentti- ja rekisterihallitus on 6.9.2013 annetulla päätöksellä tavaramerkkilain 19 §:n 1 momentin perusteella jättänyt hakemuksen sillensä, koska Suomen Kylpylämarkkinointi Oy ei ollut määräajassa antanut lausumaansa tai ryhtynyt toimenpiteisiin puutteellisuuksien korjaamiseksi välipäätöksessä tehtyjen huomautusten johdosta. Tästä päätöksestä Suomen Kylpylämarkkinointi Oy on valittanut markkinaoikeuteen ja vaatinut ensisijaisesti haetun merkin rekisteröintiä luokkiin 39, 41 ja 43 ja toissijaisesti luokkaan 39.

Asiassa on ratkaistava, onko Patentti- ja rekisterihallituksen päätös hakemuksen sillensä jättämisestä tehty noudattaen edellä mainitun lainkohdan säännöksiä tai onko hakemusasian käsittelyssä tapahtunut virheellisyyksiä, joiden johdosta Patentti- ja rekisterihallituksen päätös tulisi kumota. Koska valituksenalainen päätös ei koske itse tavaramerkkihakemuksen hyväksymistä tai hylkäämistä, ratkaisua ei voida antaa valituksessa esitettyihin vaatimuksiin haetun merkin rekisteröitävyydestä.

Tavaramerkkilain 19 §:n 1 momentin mukaan, jollei hakija noudata, mitä hakemuksen tekemisestä on määrätty, tai jos rekisteriviranomainen havaitsee, ettei hakemusta muusta syystä voida hyväksyä, velvoitettakoon hakija määräajassa antamaan lausumansa tai tekemään oikaisu, uhalla että hakemus jätetään sillensä.

Suomen Kylpylämarkkinointi Oy ei ole valituksessaan esittänyt minkäänlaisia perusteita sille, että Patentti- ja rekisterihallituksen 6.9.2013 antama päätös hakemuksen numero 201300337 sillensä jättämisestä olisi jossain suhteessa edellä mainitun lainkohdan vastainen tai muutoin virheellinen ja se tulisi tästä syystä kumota.

Patentti- ja rekisterihallitus on antanut 15.5.2013 päivätyn välipäätöksen. Välipäätöksessä käytetty ilmaisu "hakemus jätetään sillensä" tarkoittaa vakiintuneen kielenkäytön mukaisesti sitä, että koko hakemus jätetään sillensä. Ilmaisua ei voida vastoin selvää sanamuotoa tulkita siten, että vain osa hakemuksesta voitaisiin jättää sillensä. Myöskään tavaramerkkilain 19 §:n säännös ei mahdollista hakemuksen osittaista sillensä jättämistä.

Välipäätöksessä on selkeästi ilmaistu, mihin toimenpiteisiin hakijan on hakemuksensa johdosta ryhdyttävä, ja määräaika, mihin mennessä nämä toimenpiteet on suoritettava sekä mitä laiminlyönnistä seuraa. Patentti- ja rekisterihallituksen antama välipäätös vastaa siten tavaramerkkilain 19 §:n 1 momentin säännöksen tarkoitusta ja sanamuotoa.

Suomen Kylpylämarkkinointi Oy ei ole toimittanut Patentti- ja rekisterihallitukselle saamastaan tilaisuudesta huolimatta kirjallista lausumaa tai korjannut hakemuksessa havaittuja puutteita Patentti- ja rekisterihallituksen välipäätöksessä asettaman määräajan kuluessa, joten Patentti- ja rekisterihallituksen on tavaramerkkilain 19 §:n 1 momentin säännös huomioon ottaen tullut lainkohtaa soveltaen tehdä päätös, jossa hakemus on jätetty sillensä.

Lainkohdan mukaan päätöksen perusteena on se, ettei vaadittuihin toimenpiteisiin ole ryhdytty asetetussa määräajassa. Sillensä jääminen on seuraus tästä laiminlyönnistä, minkä vuoksi sillä seikalla, että hakija on vasta 30.7.2013 eli välipäätökseen vastaamiselle annetun määräajan päätyttyä antanut kirjallisen lausuman, ei voi olla merkitystä asiaa koskevassa harkinnassa. Patentti- ja rekisterihallituksen päätös on näin ollen tehty tavaramerkkilain 19 §:n 1 momentin säännöksen mukaisesti eikä asiassa ole muutoinkaan tullut ilmi, että asiassa olisi menetelty virheellisesti.

Edellä kerrotuilla perusteilla hylkään valituksen.

PRH:n päätös