MAO:283/15

PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN

Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 12.6.2014 (liitteenä)

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

MTV Oy on vaatinut, että valituksenalainen päätös kumotaan ja asia palautetaan Patentti- ja rekisterihallitukselle haetun merkin mtv LEFFA (kuvio) rekisteröimiseksi.

Perusteet

Valituksenalaisessa päätöksessä mainitut yhteisön tavaramerkit eivät ole sellaisia aikaisempia oikeuksia, jotka voisivat muodostaa esteen tässä asiassa kyseessä olevan merkin rekisteröinnille. Valittajalla on omien aikaisempien rekisteröintiensä ja merkin käytön perusteella MTV-merkkiin aikaisempi oikeus kuin rekisteröinnin esteeksi asetettujen tavaramerkkien haltijalla.

Valittajalla on jo pitkään ollut aiemmat tavaramerkit nro 78951 MTV (kuvio) ja nro 120306 MTV-KANAVA. Valittaja on hakenut patentti- ja rekisterihallitukselta viimeksi mainitun tavaramerkin muuttamista muotoon MTV. Lisäksi valittajalla on laajat aiemmat oikeudet tavaramerkkiin MTV3. Viimeksi mainitussa merkissä erottamiskykyinen osa on sana MTV ja numero 3 kuvaa kanavan järjestysnumeroa eli palvelun sisältöä.

On yleisesti tiedossa, että tunnus MTV on Suomessa vuosikymmenien ajan tunnettu valittajan tarjoamien palveluiden, erityisesti kaupallisiin televisiolähetyksiin ja televisio-ohjelmiin liittyvien palveluiden, tunnuksena. Valittaja on pitkään käyttänyt häiriöttä toiminimeä MTV Oy ja tunnusmerkkejä MTV, MTV Media sekä MTV3. Kaikkien näiden hallitseva osa on sana MTV.

Kahta MTV-tavaramerkkiä on käytetty Suomessa pitkään vilpittömästi ja samanaikaisesti. Kuluttajat ovat alusta saakka havainneet palveluiden erilaisuuden. Rekisteröinnin esteeksi asetettujen merkkien haltijan Music Television -palvelut ovat olleet englanninkielisiä ja niiden sisältö on ollut erotettavissa valittajan perinteikkäästä tarjonnasta, jossa Suomen kielellä ja kotimaisella sisällöllä on ollut tärkeä osuus.

Valittaja on käyttänyt MTV-tavaramerkkiä edellä esitetyllä tavalla vuosikymmenten ajan ja valittajalla on merkkiin myös rekisteröintiin perustuvat aiemmat oikeudet. Suomalainen kohdeyleisö tuntee rekisteröitäväksi haetun merkin valittajan tunnuksena eikä sekaannusvaaraa ole. Rekisteröitäväksi haettu merkki on myös täysin erilainen kuin esteeksi asetetut merkit, joita on tosiasiallisesti käytetty Suomessa MTV MUSIC TELEVISION -tekstin sisältävänä kuviomerkkinä. Näin ollen rekisteröitäväksi haettu merkki ei voi aiheuttaa vahinkoa tavaramerkin keskeiselle tehtävälle eli tavaroiden tai palvelujen alkuperän takaamiselle kuluttajille.

Valittajan oma toiminimi ja aikaisemmat tavaramerkkioikeudet ovat myös hyväksyttävä syy rekisteröinnille eikä rekisteröinnille ole näin ollen estettä edes siinä tapauksessa, että esteeksi asetetut yhteisön tavaramerkit olisivat laajalti tunnettuja.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Valituksessa ei ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista päätöstä.

Valittajan lausumat

Valittaja on antamassaan lausumassa toistanut valituksessaan esittämänsä. Valittaja on lisäksi pyytänyt, että markkinaoikeus lykkää nyt esillä olevan asian käsittelyä siihen saakka, kunnes Patentti- ja rekisterihallitus on antanut päätöksensä asiassa, joka koskee tavaramerkin MTV-KANAVA muuttamista muotoon MTV.

Valittaja on vielä antanut lisälausuman, jossa on muun ohella selostettu MTV-tunnuksen aiempaa käyttöä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

1. Kysymyksenasettelu

Asiassa on ensisijaisesti kysymys siitä, onko rekisteröitäväksi haettu merkki mtv LEFFA (kuvio) sekoitettavissa aikaisempiin yhteisön tavaramerkkeihin numero 180943 MTV, numero 3572518 MTV ja numero 8696701 MTV.

Tämän lisäksi asiassa on kysymys siitä, mikä merkitys edellä mainitun arvioinnin kannalta on annettava sille, että valittajalla on voimassa olevat aiemmat kansalliset rekisteröinnit luokissa 35, 38, 40 ja 41 tavaramerkille numero 78951 MTV (kuvio) ja luokissa 25, 38 ja 41 tavaramerkille numero 120306 MTV-KANAVA ja muita mahdollisia oikeuksia MTV-merkkeihin sekä toiminimi MTV Oy.

2. Valittajan aikaisempien tavaramerkkien ja toiminimen merkitys

Valittaja on esittänyt, että sillä on omien aikaisempien tavaramerkkirekisteröintiensä nro 78951 MTV (kuvio) ja nro 120306 MTV-KANAVA, erilaisien MTV-tunnuksien pitkäaikaisen käytön sekä toiminimensä MTV Oy perusteella MTV-merkkiin aikaisempi oikeus kuin rekisteröinnin esteeksi asetettujen tavaramerkkien haltijalla.

Valittaja on tältä osin vedonnut tavaramerkkilain 7 §:n säännökseen. Kyseisen pykälän mukaan, jos useat 1 tai 2 §:n nojalla vaativat yksinoikeutta tavaran tunnusmerkkeihin, jotka ovat toisiinsa sekoitettavissa, on etusija sillä, joka voi vedota aikaisimpaan oikeusperusteeseen, mikäli muuta ei johdu siitä, mitä lain 8 tai 9 §:ssä säädetään. Valittajan mukaan tavaramerkkilain 7 §:stä ilmenevä niin sanottu aikaprioriteettiperiaate on EU-oikeudellinen käsite, jota kansallisen tuomioistuimen tulee tulkita unionin oikeuden mukaisesti. Valittaja on vedonnut tältä osin Euroopan unionin tuomioistuimen tuomioon Fédération Cynologique Internationale, C-561/11, EU:C:2013:91.

Lisäksi valittajan mukaan sekaannusvaaraa ei ole, koska suomalainen kohdeyleisö tuntee rekisteröitäväksi haetun merkin valittajan tunnuksena eikä merkki aiheuta vahinkoa tavaramerkin keskeiselle tehtävälle eli tavaroiden ja palveluiden alkuperän takaamiselle kuluttajille. Kahta MTV -tavaramerkkiä on käytetty Suomessa pitkään vilpittömästi ja samanaikaisesti ja valittajalla on merkkiin myös rekisteröintiin perustuvat aiemmat oikeudet. Tältä osin valittaja on vedonnut Euroopan unionin tuomioistuimen tuomioon Budějovický Budvar, národní podnik v Anheuser-Busch Inc., C-482/09, EU:C:2011:605.

Markkinaoikeus toteaa, että tavaramerkkilain 7 §:n esitöiden (HE 128/62 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan säännöksen tarkoitus on toimia perusteena sellaisten ristiriitojen ratkaisemiseksi, jotka voivat syntyä käytännössä johtuen siitä, että sekä rekisteröiminen että vakiinnuttaminen voi perustaa yksinoikeuden tavaramerkkiin. Korkein hallinto-oikeus on muun ohella antamissaan päätöksissä 20.8.2013 taltionumerot 2575 ja 2576 katsonut, ettei tavaramerkkilain 7 §:n edellä todetusta aikaprioriteettia koskevasta säännöksestä tai sen perusteluista voida johtaa oikeutta rekisteröidä aikaisemmalla rekisteröinnillä suojatun merkin variaatio tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 9 kohdan perusteella huomioon otettavasta rekisteröintiesteestä huolimatta.

Markkinaoikeus katsoo, että valittajan vetoama Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio Fédération Cynologique Internationale, EU:C:2013:91 ei anna aihetta arvioida asiaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevästä oikeusohjeesta poikkeavalla tavalla. Kyseisessä asiassa on ollut kysymys rekisteröidyn tavaramerkin haltijan oikeudesta kieltää myöhemmän sekoitettavissa olevan rekisteröidyn tavaramerkin käyttö, kun taas nyt käsillä olevassa asiassa on kysymys tavaramerkin rekisteröinnin edellytyksistä.

Valittajan vetoamassa Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiossa Budějovický Budvar, národní podnik v Anheuser-Busch Inc., EU:C:2011:605 on ollut kysymys myöhemmän samanlaisen ja samoja tavaroita varten käytettävän tavaramerkin mitättömäksi julistamista koskevasta vaatimuksesta tilanteessa, jossa näitä kahta tavaramerkkiä on käytetty pitkään vilpittömästi ja samanaikaisesti. Tältä osin markkinaoikeus toteaa, että nyt käsillä olevassa asiassa on edellä todetun mukaisesti kysymys uuden tavaramerkin rekisteröinnin edellytyksistä eikä sen arvioimisesta, onko aikaisempien MTV-tavaramerkkien ja yhteisön tavaramerkkien välillä mahdollisesti ristiriitaa. Näin ollen myöskään edellä mainitusta tuomiosta ilmenevällä oikeusohjeella ei ole merkitystä nyt käsillä olevassa asiassa.

Markkinaoikeus katsoo edellä todetuilla perusteilla, ettei valittajan edellä mainituille aikaisemmille tavaramerkkirekisteröinneille tai mahdollisille käyttöön perustuville oikeuksille ole annettavissa merkitystä sekoitettavuusarvioinnissa rekisteröitäväksi haetun merkin mtv LEFFA (kuvio) osalta suhteessa aikaisempiin yhteisön tavaramerkkeihin 180943 MTV, numero 3572518 MTV ja numero 8696701 MTV. Markkinaoikeus katsoo lisäksi, että asiaa on arvioitava samalla tavoin myös toiminimen MTV Oy osalta. Näin ollen myöskään valittajan omalle aiemmalle toiminimioikeudelle ei ole annettava merkitystä sekoitettavuusarvioinnissa. Edellä todetuilla perusteilla asiassa ei ole merkitystä myöskään Patentti- ja rekisterihallituksen valittajan hakemukseen annettavalla ratkaisulla tavaramerkin MTV-KANAVA muuttamisesta muotoon MTV.

3. Sekoitettavuusarviointi rekisteröitäväksi haetun merkin ja rekisteröinnin esteeksi asetettujen yhteisön tavaramerkkien välillä

3.1 Oikeusohjeet

Tavaramerkkilain 14 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan tavaramerkkiä ei saa rekisteröidä, jos se on sekoitettavissa lain 57 §:ssä tarkoitettuun yhteisön tavaramerkkiin, joka on rekisteröity aikaisemman hakemuksen perusteella. Tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentin mukaan tunnusmerkkien katsotaan olevan toisiinsa sekoitettavissa vain, jos ne tarkoittavat samoja tai samankaltaisia tavaralajeja. Mitä tavaramerkkilaissa säädetään tavaroista, on lain 1 §:n 3 momentin mukaan vastaavasti voimassa palveluista.

3.2 Palveluiden vertailu

Rekisteröitäväksi haettu merkki kattaa seuraavat palvelut: "Kaupallinen televisiomainonta, ääni- ja kuvatallenteiden jakelu television välityksellä markkinointitarkoitusta varten" luokassa 35, "Kaupallinen televisioviestintä" luokassa 38 ja "Kaupalliseen televisiomainontaan ja viestintään liittyvä koulutus ja ajanviete" luokassa 41.

Kaikki rekisteröinnin esteiksi asetetut yhteisön tavaramerkit kattavat luokassa 38 muun ohella televisio-ohjelmien lähettämisen ja siirtämisen sekä televisiolähetyspalvelut sekä luokassa 41 muun ohella koulutus- ja ajanvietepalvelut sekä televisio-ohjelman tuottamispalvelut. Yhteisön tavaramerkki numero 8696701 MTV kattaa lisäksi luokassa 35 mainonta- ja liiketaloudelliset palvelut sekä televisiokanavien mainostilan vuokrauksen.

Valittaja ei ole esittänyt, etteivät rekisteröitäväksi haetun merkin kattamat palvelut olisi samoja tai samankaltaisia kuin rekisteröinnin esteiksi asetettujen yhteisön tavaramerkkien kattamat palvelut. Markkinaoikeus katsoo asiassa olevan selvää, että rekisteröitäväksi haettu merkki kattaa luokissa 38 ja 41 samoja ja samankaltaisia palveluita kuin kaikki rekisteröinnin esteeksi asetetut yhteisön tavaramerkit ja luokassa 35 samoja ja samankaltaisia palveluita kuin yhteisön tavaramerkki numero 8696701 MTV.

3.3 Merkkien vertailu

Rekisteröitäväksi haettu merkki sisältää kirjainyhdistelmän mtv ja sanan leffa. Mtv on kirjoitettu pienin kirjaimin tavanomaisella kirjasintyypillä ympyräkuvion keskelle. Sana leffa on kirjoitettu isoin ja osaksi tyylitellyin kirjasimin. A-kirjaimen sisällä on tähtikuvio. Sanan leffa kirjasimet ovat suurempikokoisia kuin kirjainyhdistelmän mtv kirjasimet.

Rekisteröinnin esteiksi asetetut yhteisön tavaramerkit ovat sanamerkkejä, jotka muodostuvat kukin yksinomaan kirjainyhdistelmästä mtv. Haetulle merkille ja rekisteröinnin esteiksi katsotuille yhteisön tavaramerkeille on siten yhteistä kirjainyhdistelmä mtv.

Rekisteröitäväksi haettu merkki koskee edellä todetuin tavoin luokissa 35, 38 ja 41 palveluita, jotka kaikki liittyvät kaupalliseen televisioviestintään tai -mainontaan. Sanaa leffa, joka on elokuvaa merkitsevä yleisesti tunnettu slangi-ilmaisu, voi pitää kyseisiä palveluja kuvailevana ja siten erottamiskyvyttömänä, koska sen voi ymmärtää viittaavan television elokuvalähetyksiin. Sanan leffa osalta erottamiskykyä ei lisää tyylitelty a-kirjain. A-kirjaimen sisällä oleva tähtikuvio on yksinkertainen geometrinen peruskuvio, joka ei erityisesti korostu merkissä eikä olennaisesti muuta a-kirjaimen ulkoasua. Myös ympyräkuvio sanan mtv yhteydessä on vailla erottamiskykyä oleva yksinkertainen geometrinen peruskuvio.

Asiassa ei ole tullut esille, että kirjainyhdistelmällä mtv olisi mitään erityistä merkitystä. Näin ollen kirjainyhdistelmää mtv on pidettävä erottamiskykyisenä kyseessä oleville palveluille. Kun tämän lisäksi otetaan huomioon, että kirjainyhdistelmä mtv on rekisteröitäväksi haetun merkin alussa ja jää siten merkin osista parhaiten mieleen, kirjainyhdistelmää mtv on pidettävä rekisteröitäväksi haetun merkin hallitsevana osana.

Koska rekisteröitäväksi haetun merkin erottamiskykyinen ja hallitseva osa on sama kuin esteeksi asetetut yhteisön tavaramerkit ja rekisteröitäväksi haetun merkin muilla osilla on edellä todetuin perustein vain toissijainen merkitys, merkit ovat keskenään samankaltaisia.

Valittaja on myös esittänyt, että esteeksi asetettuja yhteisön tavaramerkkejä tosiasiallisesti käytetään MTV MUSIC TELEVISION tekstin sisältävänä kuviomerkkinä. Markkinaoikeus toteaa tältä osin, että merkkien samankaltaisuutta on rekisteröintiä koskevassa valitusasiassa arvioitava sen perusteella, millaisina esteeksi asetetut merkit on rekisteröity eikä rekisteröintiasusta mahdollisesti poikkeavalla käytöllä ole asiassa merkitystä.

3.4 Kokonaisarvio sekoitettavuudesta

Haettu merkki ja rekisteröinnin esteeksi katsotut yhteisön tavaramerkit ovat edellä todetuin tavoin samankaltaisia. Merkit kattavat myös samoja tai samankaltaisia tavaroita. Kun aiemmat yhteisön tavaramerkit numero 180943 MTV, numero 3572518 MTV ja numero 8696701 MTV sisältyvät sellaisenaan haettuun merkkiin ja ovat myös haetun merkin erottamiskykyinen ja hallitseva osa, haettuun merkkiin sisältyvät muut sanat ja kuviollisuus eivät riitä poistamaan kohdeyleisölle merkeistä syntyvää mielikuvaa siitä, että haetun merkin ja rekisteröinnin esteeksi asetettujen yhteisön tavaramerkkien kattamat tavarat ovat samaa kaupallista alkuperää.

Näin ollen rekisteröitäväksi haettu merkki mtv LEFFA (kuvio) on kokonaisuutena arvioiden sekoitettavissa yhteisön tavaramerkkeihin numero 180943 MTV, numero 3572518 MTV ja numero 8696701 MTV. Valitus on siten hylättävä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

MUUTOKSENHAKU

Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 7 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tähän päätökseen saa hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Sirkku Seppälä ja Markus Mattila.

PRH:n päätös

HUOMAA

Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 24.1.2017 taltionumero 271.