MAO:292/15

PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN

Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 7.3.2014 (liitteenä)

ASIAN TAUSTA

Metso Power Oy on 11.8.2005 hakenut patenttia keksintöön nimeltä "Soodakattilan sularännialueen suojausjärjestely".

Patentti- ja rekisterihallitus on 30.9.2010 myöntänyt Metso Power Oy:lle patentin numerolla FI 121313.

Andritz Oy on 29.6.2011 tehnyt Patentti- ja rekisterihallitukselle väitteen edellä mainittua patenttia vastaan ja vaatinut, että patentti kumotaan kokonaisuudessaan.

Väitekäsittelyn aikana Metso Power Oy on 29.2.2012 ja sittemmin 19.9.2012 toimittanut Patentti- ja rekisterihallitukselle muutetut patenttivaatimukset ja pyytänyt patentin pysyttämistä voimassa 19.9.2012 toimitettujen muutettujen patenttivaatimusten 1–11 mukaisena.

Patentti- ja rekisterihallitus on 7.3.2014 antamallaan päätöksellä pysyttänyt patentin numero FI 121313 voimassa Metso Power Oy:n 19.9.2012 Patentti- ja rekisterihallitukselle toimittamien muutettujen patenttivaatimusten 1–11 mukaisessa muodossa.

Metso Power Oy:n toiminimi on sittemmin muutettu Valmet Power Oy:ksi.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Andritz Oy on vaatinut, että valituksenalainen Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 7.3.2014 kumotaan ja että patentti numero FI 121313 kumotaan kokonaisuudessaan.

Perusteet

Toisin kuin valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on katsottu, kysymyksessä oleva keksintö ei olennaisesti eroa aikaisemmin tunnetusta tekniikan tasosta.

Kysymyksessä olevan keksinnön tavoitteen ja keksinnöllä ratkaistun ongelman muodostaa sularännien lähellä työskenteleville vaaraa aiheuttavat roiskeet ja keksinnön tarkoituksena on esittää uusi ratkaisu, jolla työturvallisuutta lisätään. Järjestely sularännin ympäristön suojaamiseksi sulan aiheuttamilta ongelmilta on kuitenkin jo tunnettu valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainituista viitejulkaisuista D1 ja D2.

Kysymyksessä olevan itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaisen menetelmän sekä itsenäisen patenttivaatimuksen 5 mukaisen laitteiston mukaiset ratkaisut eroavat edellä mainittujen viitejulkaisujen D1 ja D2 esittämästä tunnetusta tekniikasta muun ohella siinä, että sularännirivistö erotetaan suojaseinämällä, joka on järjestetty liikkuvaksi. Tämä piirre perustuu kuitenkin käytännön tarpeeseen, eikä sitä voida pitää keksinnöllisenä. Mainittu piirre on myös tunnettu valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitusta viitejulkaisusta D3, josta ilmenee siirrettävistä levyistä muodostuvan suojaseinän käyttö metalliuunin edessä.

Kysymyksessä olevissa epäitsenäisissä vaatimuksissa esitetyt ominaispiirteet ovat alan ammattimiehelle tunnettuja tai itsestään selviä vaihtoehtoja, eivätkä ne näin ollen ole patentoitavissa.

Valmet Power Oy:n vastaus

Vaatimukset

Valmet Power Oy on vaatinut, että valitus hylätään.

Perusteet

Valituksenalainen Patentti- ja rekisterihallituksen päätös on oikea ja perusteltu.

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on katsottu molempien kysymyksessä olevan keksinnön itsenäisten patenttivaatimusten osalta kyseisessä päätöksessä mainitusta viitejulkaisusta D1 erottavaksi piirteeksi sularännien suhteen liikkuvaksi järjestetty suojaseinämä, jossa on ainakin yksi avattava luukku, jonka luukun kautta työntekijä voi tehdä roiskeilta suojassa huolto- ja kunnossapitotöitä. Mainittu viitejulkaisu D1 kuvaa automatisoidun laitteiston, jossa henkilökunnan sijoittuminen työskentelyalueelle ja vastaava suojaaminen eivät ole tarpeen. Viitejulkaisun D1 kuvaama osa "front screen 246" on automaattista laitteistoa suojaava ja sen läpivientiaukkoja peittävä suojus, joka ei estä roiskeita työskentelyalueelle. Automaattista laitteistoa kuvaava viitejulkaisu D1 ei myöskään opeta manuaaliseen toimintatapaan, eikä nosta esiin ongelmaa työskentelyalueen suojaamisen tarpeesta.

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on siinä mainitusta viitejulkaisusta D2 erottavaksi piirteeksi molempien kysymyksessä olevan keksinnön itsenäisten patenttivaatimusten osalta puolestaan katsottu sularännien suhteen liikkuvaksi järjestetty suojaseinämä, jossa on ainakin yksi avattava luukku, jonka luukun kautta työntekijä voi tehdä roiskeilta suojassa huolto- ja kunnossapitotöitä. Mainittu viitejulkaisu D2 kuvaa laitteiston, jossa yksittäinen sularänni on erotettu ympäristöstään sen suhteen liikkumattomalla huuvalla ja huuvassa olevalla kannella. Yksittäisen sularännin erottamista ympäristöstään kuvaava viitejulkaisu D2 ei opeta kysymyksessä olevan keksinnön keskeisiin piirteisiin, liikkuvaksi järjestettyyn suojaseinään, eikä se kuvaa sularännien rassausta ollenkaan.

Kysymyksessä olevaan keksintöön päätyminen ei siten ole ollut alan ammattimiehelle ilmeistä, eikä kumpikaan edellä mainituista viitejulkaisuista D1 tai D2 yksin voi toimia keksinnöllisyyden esteenä.

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitussa viitejulkaisussa D3 ei ole kyse samasta tekniikan alasta, toisin kuin valittaja esittää. Mainitun viitejulkaisun D3 mukainen keksintö ei esitä kysymyksessä olevan keksinnön itsenäisen patenttivaatimuksen 1 keskeisiä piirteitä, joita ovat muun ohella "soodakattilan sularännialue" tai "sularännien rivistö - - sulan ohjaamiseksi kattilasta liuotinsäiliöön". Mainittu viitejulkaisu D3 ei siis edusta sellaista tekniikan alaa, jonka ratkaisuja soodakattiloiden alan ammattimies olisi ottanut huomioon kysymyksessä olevaa tekniikkaa arvioidessaan. Joka tapauksessa vaikka tarkasteltaisiin kyseisen viitejulkaisun D3 mukaista ratkaisua, se ei tarjoa sellaista suojaa, joka estäisi roiskeet työskentelyalueella.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Valituksessa ei ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista päätöstä.

Valittajan lausuma ja sen täydennys

Kysymyksessä olevan keksinnön itsenäisissä patenttivaatimuksissa 1 ja 5 suojaseinämä on määritelty sularännin suhteen liikuteltavaksi, mutta vaatimusten toisen piirteen, avoimen luukun kautta tehtävän rassauksen tai muun käyttötyön, kannalta liikuteltavuus ei ole tarpeellinen, päinvastoin seinämän on oltava paikallaan, jotta esimerkiksi vaativaa rassausta voidaan suorittaa. Kyseisten itsenäisten patenttivaatimusten 1 ja 5 mukaisessa menetelmässä ja järjestelyssä suojaseinämän liikuteltavuutta ei voi mitenkään pitää keksinnöllisyyttä lisäävänä piirteenä. Itsenäisissä patenttivaatimuksissa 1 ja 5 esitetyn sularännirivistön työskentelyalueesta erottavan ja liikuteltavan suojaseinän ei siten voi katsoa olennaisesti eroavan valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitusta viitejulkaisusta D1, josta sularännien suojaseinämät ovat tunnettuja.

Valituksenalaisesta Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitusta viitejulkaisusta D2 on tunnettu soodakattila, joka käsittää kattilan (10) alaosaan yhteydessä olevat sularännit (12) sulan ohjaamiseksi kattilasta liuotinsäiliöön (19). Mainitusta viitejulkaisusta D2 käy lisäksi ilmi että ongelma on ympäristöön pääsevät sularoiskeet. Kun alan ammattimies haluaa parantaa edelleen sulakourualueen työskentelyturvallisuutta, on hänelle ollut ilmeistä tutustua myös valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainittuun viitejulkaisuun D3, joka liittyy sulan aineksen käsittelyyn prosessitekniikan alaan kuuluvalla alueella, ottaen huomioon työntekijän näkökulma turvallisuuden suhteen. Mainitussa viitejulkaisussa D3 esitetään, että uunista sulaa metallia poistavien rännimäisten lauhduttimien rivistön edessä oleva alue on erotettu liikuteltavalla suojaseinällä. Tässä seinämässä on aukko, jonka kautta työtehtäviä, kuten soodakattilan sularännien rassaamista, voidaan tehdä. Alan ammattimiehelle olisi ollut ilmeistä korvata edellä mainitussa viitejulkaisussa D2 esitetty suojavaippa (17) koko sularivistön erottavalla suojaseinämällä mainitun viitejulkaisun D3 mukaisesti tai asentaa sularivistön erottava suojaseinämä suojavaippojen (17) lisäksi.

Myös edellä mainitusta viitejulkaisusta D1 tulee tunnetuksi huoltotoimenpiteiden, kuten rassaamisen, tekemiseen liittyvät ongelmat sularännien läheisyydessä. Rassausta tehdään rassaimella suojaseinässä olevan aukon kautta. Samoin kuin edellä mainitun viitejulkaisun D2 kohdalla alan ammattimiehelle olisi ollut ilmeistä korvata viitejulkaisussa D1 esitetty suojavaippa koko sularivistön erottavalla suojaseinämällä edellä mainitun viitejulkaisun D3 mukaisesti tai asentaa sularännirivistön erottava suojaseinämä, suojavaippojen lisäksi, haluttaessa edelleen parantaa käyttöturvallisuutta sulakourujen ympäristössä. Kysymyksessä olevassa itsenäisessä patenttivaatimuksessa 1 esitetyn menetelmän soodakattila-alueen käyttöturvallisuuden parantamiseksi ja itsenäisessä patenttivaatimuksessa 5 esitetyn sularännirivistön työskentelyalueesta erottavan ja liikuteltavan suojaseinän ei siten voi katsoa olennaisesti eroavan edellä mainittujen viitejulkaisujen D3 ja D2 tai viitejulkaisujen D3 ja D1 yhdistelmistä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

1 Kysymyksenasettelu

Asiassa on kyse siitä, eroaako Valmet Power Oy:n väitekäsittelyn aikana 19.9.2012 Patentti- ja rekisterihallitukselle toimittamissa muutetuissa patenttivaatimuksissa 1–11 kuvattu keksintö olennaisesti tunnetun tekniikan ratkaisuista.

2 Sovellettavat oikeusohjeet

Patenttilain 1 §:n 1 momentin mukaan, joka on tehnyt mihin tekniikan alaan tahansa liittyvän keksinnön, jota voidaan käyttää teollisesti, tai se, jolle keksijän oikeus on siirtynyt, voi hakemuksesta saada patentin keksintöön ja siten yksinoikeuden sen ammattimaiseen hyödyntämiseen sen mukaan kuin mainitussa laissa säädetään.

Patenttilain 2 §:n 1 momentin mukaan patentti myönnetään ainoastaan keksintöön, joka on uusi siihen verrattuna, mikä on tullut tunnetuksi ennen patenttihakemuksen tekemispäivää, ja lisäksi olennaisesti eroaa siitä. Pykälän 2 momentin mukaan tunnetuksi katsotaan kaikki, mikä on tullut julkiseksi, joko kirjoituksen tai esitelmän välityksellä, hyväksikäyttämällä tai muulla tavalla.

Patenttilain 25 §:n 1 momentin mukaan patenttiviranomaisen tulee väitteen johdosta kumota patentti muun ohella, milloin patentti on myönnetty, vaikkei mainitun lain 1, 1 a, 1 b ja 2 §:ssä säädettyjä ehtoja ole täytetty.

3 Kysymyksessä olevan patentin mukainen keksintö

Valmet Power Oy:n väitekäsittelyn aikana 19.9.2012 Patentti- ja rekisterihallitukselle toimittamien muutettujen patenttivaatimusten 1–11 mukainen keksintö koostuu itsenäisistä patenttivaatimuksista 1 ja 5 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–4 ja 6–11.

Patentin itsenäinen patenttivaatimus 1 koskee menetelmää, joka kuuluu seuraavasti:

1. Menetelmä soodakattilan sularännialueen käyttöturvallisuuden parantamiseksi, joka sularännialue käsittää työskentelyalueen (6) sekä sularännien rivistön, joka käsittää kattilan alaosaan yhteydessä olevat sularännit (2) sulan ohjaamiseksi kattilasta liuotinsäiliöön (4), tunnettu siitä, että menetelmässä:

- erotetaan sularännien rivistö työskentelyalueesta (6) sularännien suhteen liikkuvaksi järjestetyllä suojaseinämällä (8), jossa on ainakin yksi avattava luukku (12), ja
- suoritetaan työntekijän toimesta sularännin rassaamista kyseisen luukun kautta.

Patentin itsenäinen patenttivaatimus 5 koskee laitteistoa, joka kuuluu seuraavasti:

5. Soodakattilan sularännialue, joka käsittää työskentelyalueen (6) sekä sularännien rivistön, joka käsittää kattilan alaosaan yhteydessä olevat sularännit (2) sulan ohjaamiseksi kattilasta liuotinsäiliöön (4), tunnettu siitä, että:

- sularännialue käsittää sularännien (2) sularännien suhteen liikkuvaksi järjestetyn suojaseinämän (8), joka on sovitettu erottamaan sularännien rivistö työskentelyalueesta (6), ja
- suojaseinämässä (8) on ainakin yksi avattava luukku (12), jonka kautta työntekijän toimesta on suoritettavissa sularännin käyttö-, huolto- ja kunnossapitotöitä.

4 Tunnettu tekniikka

Asian käsittelyssä markkinaoikeudessa on tunnetun tekniikan tason osalta viitattu seuraaviin Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainittuihin viitejulkaisuihin:

D1: US 5,542,650 A
D2: US 5,976,319 A
D3: US 654,516 A

5 Uutuus ja keksinnöllisyys

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on katsottu, että Valmet Power Oy:n väitekäsittelyn aikana 19.9.2012 Patentti- ja rekisterihallitukselle toimittamien itsenäisten patenttivaatimuksien 1 ja 5 sekä niihin liittyvien epäitsenäisten patenttivaatimuksien 2–4 mukaiset menetelmät sekä 6–11 mukaiset laitteistot ovat uusia ja keksinnöllisiä tunnettuun tekniikan tasoon nähden.

Asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä ei ole kyseenalaistettu edellä mainittujen patenttivaatimusten 1–11 mukaisen keksinnön uutuutta tunnettuun tekniikan tasoon nähden.

Kysymyksessä olevan keksinnön patentoitavuuden osalta asiassa markkinaoikeudessa on siten kyse siitä, onko edellä mainituissa patenttivaatimuksissa 1–11 kuvatun keksinnön katsottava eroavan olennaisesti tunnetun tekniikan mukaisista ratkaisuista.

Asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä valittaja on vedonnut kysymyksessä olevan keksinnön puuttuvan keksinnöllisyyden tueksi yhtäältä valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainittuihin viitejulkaisuihin D1 ja D2 erikseen sekä toisaalta viitejulkaisujen D1 ja D3 sekä viitejulkaisujen D2 ja D3 yhdistelmiin.

5.1 Viitejulkaisu D1

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitusta viitejulkaisusta D1 on tunnettu (palsta 1, rivit 6–9 ja 32–34; palsta 2, rivit 57–60; palsta 4, rivit 53–67; palsta 5, rivit 1–10 sekä kuviot 3 ja 33) menetelmä soodakattilan sularännialueen käyttöturvallisuuden parantamiseksi, joka sularännialue käsittää työskentelyalueen (36) sekä sularännien rivistön, joka käsittää kattilan alaosaan yhteydessä olevat sularännit (24, 26) sulan ohjaamiseksi kattilasta liuotinsäiliöön. Menetelmässä erotetaan sularännien rivistö työskentelyalueesta sularännien suhteen liikkumattomalla suojaseinämällä (34), jossa on aukko (palsta 5, rivit 5–8). Menetelmässä rassataan sularännien rivistöä automaattisella laitteistolla käytön aikana tankoon kiinnitetyn putsauskärjen avulla.

Edellä mainitun viitejulkaisun D1 mukaisessa keksinnössä on ollut tavoitteena sularännin rassauksen täydellinen automatisointi ja työntekijöiden poissa pitäminen sularännien läheisyydestä kattilan ollessa toiminnassa. Ratkaistavana ollut ongelma viitejulkaisun D1 mukaisessa keksinnössä ei siten ole ollut samankaltainen kuin nyt kysymyksessä olevassa keksinnössä.

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on kysymyksessä olevan itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaisen keksinnön eroina edellä mainitun viitejulkaisun D1 mukaiseen keksintöön katsottu olevan sularännien suhteen liikkuvaksi järjestetty suojaseinämä, jossa on ainakin yksi avattava luukku, sekä se, että menetelmässä suoritetaan työntekijän toimesta sularännin rassaamista mainitun luukun kautta. Vastaavasti kyseisestä viitejulkaisusta D1 ei tunneta kysymyksessä olevan itsenäisen patenttivaatimuksen 5 piirrettä sularännien (2) suhteen liikkuvaksi järjestetystä suojaseinämästä, eikä viitejulkaisussa D1 mainita avattavaa luukkua ja luukun kautta tapahtuvia käyttö-, huolto- ja kunnossapitotöitä työntekijän toimesta.

Valittaja on markkinaoikeudessa esittänyt, että kysymyksessä olevissa itsenäisissä patenttivaatimuksissa esitetyn keksinnön ja edellä mainitun viitejulkaisun D1 väliset erot olisivat valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä todettua vähäisempiä.

Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainitussa viitejulkaisussa D1 esitetty osa "front screen 246" on automaattista laitteistoa sularoiskeista eristävä ja sen läpivientiaukkoja peittävä suojus. Kyseinen osa ei estä roiskeita työskentelyalueelle, vaan itse laitteiston rakenteisiin. Mainitun viitejulkaisun D1 kuvaaman automatisoidun laitteiston käytön yhteydessä henkilökunnan sijoittuminen työskentelyalueelle ja vastaava suojaaminen eivät näin ollen olleet tarpeen, sillä viitejulkaisun D1 mukaisen keksinnön tarkoitus on päinvastoin ollut saada työntekijät vapautettua kyseisestä raskaasta ja vaarallisesta työstä vaarallisessa työympäristössä (ks. palsta 1, rivi 54–palsta 2, rivi 14).

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että alan ammattimiehen ei ole ollut ilmeistä päätyä kysymyksessä olevien itsenäisten patenttivaatimusten mukaiseen ratkaisuun yksin edellä mainitun viitejulkaisun D1 perusteella.

5.2 Viitejulkaisu D2

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitusta viitejulkaisusta D2 on tunnettu (palsta 5, rivit 19–30 sekä kuvio 1) soodakattilan sularännialueen sulanohjausmenetelmä, jossa sularännialue käsittää kattilan alaosaan yhteydessä olevat sularännit (12) sulan ohjaamiseksi kattilasta liuotinsäiliöön. Menetelmässä erotetaan sularännit ympäristöstään sularännien suhteen liikkumattomalla huuvalla (17, 18, 19) ja huuvassa olevalla kannella (20).

Edellä mainitun viitejulkaisun D2 keskeinen opetus liittyy sulavirran hajottamiseen sen liuottamisen yhteydessä eli kemiallisten ja fysikaalisten äärireaktioiden vähentämiseksi sulan kohdatessa nesteen liuotinsäiliön yläosassa (kuviot 1 ja 2). Rakenteellisesti sularännit erotetaan ympäristöstään sularännikohtaisella, liikkumattomalla huuvalla ja siinä olevalla kannella. Kyseisessä viitejulkaisussa D2 ei kuitenkaan ole mainintaa sularännien suhteen liikkuvaksi järjestetystä suojaseinämästä, jossa on ainakin yksi avattava luukku. Viitejulkaisun D2 kuvaamassa menetelmässä ei myöskään ole mainintaa työntekijän suorittamasta sularännin rassaamisesta kyseisen luukun kautta.

Valittaja on markkinaoikeudessa esittänyt, että edellä mainitusta viitejulkaisusta D2 on tunnettua suojata yksittäiset sularännit suojavaipalla, joka suojaa ympäristöä muun muassa sularoiskeilta, jolloin ratkaistavaksi ongelmaksi nähdään, miten sularännirivistö erotetaan työskentelytilasta. Valittaja on edelleen esittänyt, että koska rassauksen aikana seinämä on paikoillaan, suojaseinämän järjestäminen liikkuvaksi ei tuo keksinnöllisyyttä, vaan on lähinnä käytännön tarpeen sanelema järjestely.

Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainitussa viitejulkaisussa D2 kuvataan, kuinka perinteinen, kiinteä huuva (17) suojaa ympäristöä neste- ja sularoiskeilta (palsta 5, rivit 19–30) ja kuinka yksittäisen sularännin suojaus liittyy erityisesti liuotustoimintoon. Työskentelyalueelle sijoittuvan henkilöstön suojaamisen tarpeeseen ei mainitussa viitejulkaisussa D2 ole kuitenkaan viitteitä.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että alan ammattimiehen ei ole ollut ilmeistä päätyä kysymyksessä olevien itsenäisten patenttivaatimusten mukaiseen ratkaisuun yksin edellä mainitun viitejulkaisun D2 perusteella.

5.3 Viitejulkaisu D1 tai viitejulkaisu D2 yhdistettynä viitejulkaisun D3 kanssa

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitussa viitejulkaisussa D3 on esitetty (sivu 2, rivit 75–90 sekä kuviot 1 ja 2) valimon tai sulattamon uunin liikutettava suoja ja senkka juoksevaa metallia varten. Suojassa on seinämän korkuinen aukko senkkaa varten.

Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainittu viitejulkaisu D3 liittyy varhaisen 1900-luvun metallinvalutekniikkaan. Viitejulkaisun D3 kuvaamaa tekniikkaa on siten pidettävä soodakattilatekniikkaan ja sen sulankäsittelyyn nähden varsin kaukaisena. Näin ollen ei olekaan pidettävä todennäköisenä, että käsillä olevaa ongelmaa ratkaistessaan alan ammattimies olisi ollut motivoitunut etsimään ratkaisua runsaat sata vuotta vanhasta toisen tekniikan alan julkaisusta.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitun viitejulkaisun D1 tai viitejulkaisun D2 yhdistämisen edellä mainittuun viitejulkaisuun D3 ja mainittujen yhdistelmien käyttämisen keksinnöllisyysarvioinnissa valittajan markkinaoikeudessa esittämällä tavalla johtaisi kiellettyyn niin sanottuun jälkikäteispäättelyyn. Lisäksi markkinaoikeus toteaa, ettei edes mainittujen viitejulkaisujen yhdistämisen valittajan esittämällä tavalla ole katsottava tarjoavan sellaista ilmeistä ratkaisua, joka olisi kysymyksessä olevien itsenäisten patenttivaatimusten mukaisen menetelmän ja laitteiston keksinnöllisyyden esteenä.

5.4 Yhteenveto keksinnöllisyydestä

Edellä esitetyillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, ettei kysymyksessä oleva itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen menetelmä tai itsenäisen patenttivaatimuksen 5 mukainen laitteisto ole valituksessa esitetyillä perusteilla ollut alan ammattimiehelle ilmeinen sen perusteella, mikä on tullut tunnetuksi ennen patenttihakemuksen tekemispäivää tunnetusta tekniikan tasosta.

6 Johtopäätös

Valituksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden nojalla kysymyksessä oleva patentti numero FI 121313 olisi kumottava. Valitus on näin ollen hylättävä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

MUUTOKSENHAKU

Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 7 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tähän päätökseen saa hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen ja Jaakko Ritvala sekä markkinaoikeusinsinöörit Erkki Tiala ja Kirsikka Etuaho.

PRH:n päätös

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.