MAO:723/15

PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN

Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 13.2.2012 (liitteenä)

Päätöksestä on valitettu Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakuntaan. Patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä annetun lain kumoamisesta annetun lain voimaanpanosta annetun lain 2 §:n nojalla asia on siirtynyt markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

ASIAN TAUSTA

Vacon Oyj on 31.8.2007 hakenut patenttia keksintöön nimeltä "Komponentin eliniän määritys".

Patentti- ja rekisterihallitus on 15.2.2010 myöntänyt Vacon Oyj:lle patentin numerolla FI 120758.

ABB Oy on tehnyt Patentti- ja rekisterihallitukselle väitteen edellä mainittua patenttia vastaan ja vaatinut, että patentti kumotaan kokonaisuudessaan.

Patentti- ja rekisterihallitus on 13.2.2012 antamallaan päätöksellä kumonnut patentin numero FI 120758 kokonaisuudessaan.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Vacon Oyj on vaatinut, että valituksenalainen Patentti- ja rekisterihallituksen päätös kumotaan ja että patentti numero FI 120758 pidetään voimassa yhtiön valituskirjelmän ohessa toimittamien muutettujen ja sittemmin kirjoitusvirheen osalta korjattujen patenttivaatimusten mukaisessa muodossa.

Perusteet

Kysymyksessä olevia muutettuja itsenäisiä patenttivaatimuksia 1 ja 7 on täsmennetty valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä esitettyjen seikkojen johdosta siten, että laitteen eliniän laskenta esitetään nyt tapahtuvan itse laitteessa ja että laskenta suoritetaan komponentin eliniän ja käyttöolosuhteiden kannalta tarkoituksenmukaisin aikavälein. Kyseisissä itsenäisissä patenttivaatimuksissa määritellyt ratkaisut ovat uusia ja keksinnöllisiä valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainittuihin viitejulkaisuihin nähden.

ABB Oy:n vastaus

Vaatimukset

ABB Oy on vaatinut, että valitus hylätään.

Perusteet

Kysymyksessä oleviin muutettuihin itsenäisiin patenttivaatimuksiin 1 ja 7 on lisätty määrite, jonka mukaan mallissa lasketaan elinikää "tietyin eliniän ja käyttöolosuhteiden kannalta tarkoituksenmukaisin aikavälein". Mainituissa itsenäisissä patenttivaatimuksissa käytetty termi "tarkoituksenmukainen" ei sisällä itsessään mitään sellaista merkitystä, joka rajoittaisi laskennan suorittamisen aikaväliä. Kyseisiä itsenäisiä patenttivaatimuksia ei ole sanotun epämääräisen termin vuoksi määritelty siten, että kolmannet osapuolet voisivat varmuudella tietää, mitä patentilla yritetään suojata.

Kysymyksessä olevien muutettujen itsenäisten patenttivaatimusten mukaista keksintöä ei ole esitetty niin selvästi, että ammattimies voisi sen perusteella käyttää keksintöä.

Kysymyksessä olevan muutetun itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen ratkaisu on alan ammattimiehelle ilmeinen kysymyksessä olevan patentin selityksessä tunnettuna esitetyn tekniikan perusteella, kun siihen yhdistetään valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainituista viitejulkaisuista D3 tai D8 tunnettu tekniikka. Mainittu ratkaisu ei ole keksinnöllinen myöskään kyseisessä päätöksessä mainittujen viitejulkaisujen D3 ja D4 yhdistelmän perusteella.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Kysymyksessä olevat muutetut itsenäiset patenttivaatimukset sisältävät ilmaisuja "esimerkiksi", "kuten" ja "edullisesti". Nämä ilmaisut eivät määrittele keksintöä yksiselitteisesti, vaan mahdollistavat erilaisia toteutusmuotoja. Elinikälaskennan yhteydessä on mainituissa itsenäisissä patenttivaatimuksissa käytetty ilmaisua "tietty aikaväli", jota ei voida pitää täsmällisenä ilmaisuna. Alan ammattimiehelle on ilmeistä valita joka tapauksessa käyttökohteen perusteella tarkoituksenmukainen aikaväli. Kyseisissä itsenäisissä patenttivaatimuksissa ei ole esitetty täsmällisesti käytettävää eliniän ennustemenetelmää.

Kysymyksessä olevien muutettujen itsenäisten patenttivaatimusten 1 ja 7 mukainen keksintö ei eroa olennaisesti siitä, mikä on tullut ennen patentin hakemispäivää tunnetuksi valituksenalaisessa päätöksessä viitatuista julkaisuista.

Vacon Oyj:n lausuma

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunnossa on virheellisesti pidetty kysymyksessä olevien muutettujen itsenäisten patenttivaatimusten mukaisina sellaisia menetelmiä, joissa mitataan elinikälaskelmissa tarvittavaa tietoa itse komponentista. Kyseisten itsenäisten patenttivaatimusten mukaisessa ratkaisussa laskelma pohjautuu komponentin kuormituksesta ja ympäristöstä tehtyihin, siis komponentin ulkopuolisiin mittauksiin.

Kysymyksessä olevien muutettujen itsenäisten patenttivaatimusten mukainen ratkaisu ei ole asiassa esitettyjen viitejulkaisujen perusteella alan ammattimiehelle ilmeinen ja kyseiset patenttivaatimukset täyttävät muutoinkin kaikki patenttilain vaatimukset.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Patenttilain 1 §:n 1 momentin mukaan, joka on tehnyt mihin tekniikan alaan tahansa liittyvän keksinnön, jota voidaan käyttää teollisesti, tai se, jolle keksijän oikeus on siirtynyt, voi hakemuksesta saada patentin keksintöön ja siten yksinoikeuden sen ammattimaiseen hyödyntämiseen sen mukaan kuin mainitussa laissa säädetään.

Patenttilain 8 §:n 2 momentin mukaan patenttihakemuksen tulee sisältää keksinnön selitys, tarvittaessa piirustuksineen, sekä täsmällisesti ilmaistuna se, mitä patentilla halutaan suojata (patenttivaatimus). Selityksen tulee olla niin selvä, että ammattimies voi sen perusteella käyttää keksintöä.

Kysymyksessä olevan patentin kohteena oleva keksintö

Valittaja on vaatinut patentin pitämistä voimassa yhtiön valituskirjelmän ohessa 12.4.2012 toimittamien muutettujen ja sittemmin 25.10.2012 kirjoitusvirheen osalta korjattujen patenttivaatimusten mukaisessa muodossa.

Mainitut tarkasteltavana olevat patenttivaatimukset koostuvat menetelmää koskevasta itsenäisestä patenttivaatimuksesta 1 ja järjestelyä koskevasta itsenäisestä patenttivaatimuksesta 7 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–6 ja 8–14.

Edellä mainittu menetelmää koskeva itsenäinen patenttivaatimus 1 kuuluu seuraavasti:

"Menetelmä tehoelektroniikkalaitteen, kuten taajuusmuuttajan, komponentin (11, 14) jäljellä olevan eliniän (Lop) määrittämiseksi, jossa käytetään komponentin valmistajan ilmoittamia ympäristöolosuhteista ja käytöstä riippuvia elinikätietoja,
jossa menetelmässä:
määritetään ainakin yhtä ympäristöolosuhteisiin liittyvää suuretta, kuten lämpötilaa (TAMB),
määritetään ainakin yhtä komponentin kuormitussuuretta, kuten pyörimisnopeutta (n), ja
jäljellä olevan eliniän laskenta suoritetaan komponentin ainakin yhden ympäristöolosuhteisiin liittyvän suureen, kuten lämpötilan, ja ainakin yhden kuormitussuureen, kuten pyörimisnopeuden, sekä komponentin valmistajan ilmoittamien näistä ympäristöolosuhteista ja kuormituksesta riippuvien elinikätietojen perusteella,
tunnettu siitä, että menetelmässä:
elinikää määritetään tehoelektroniikkalaitteen ohjausyksikössä,
rekisteröidään komponentin käyttöolosuhteita, ja
niiden perusteella muodostetaan malli jäljellä olevan elinikälaskennan pohjaksi, esimerkiksi malli, jossa lasketaan jatkuvasti keskiarvoa käyttöolosuhteista ja oletetaan niiden pysyvän samanlaisina tulevaisuudessakin,
jossa mallissa elinikää lasketaan tietyin eliniän ja käyttöolosuhteiden kannalta tarkoituksenmukaisin aikavälein (Δt), joiden aikana kerättyjen mittaustietojen arvoja, edullisesti keskiarvoja, laskennassa käytetään."

Edellä mainittu järjestelmää koskeva itsenäinen patenttivaatimus 7 kuuluu seuraavasti:
"Järjestely ohjausyksiköllä varustetun tehoelektroniikkalaitteen, kuten taajuusmuuttajan, komponentin (11, 14) jäljellä olevan eliniän (Lop) määrittämiseksi, jossa käytetään komponentin valmistajan ilmoittamia ympäristöolosuhteista ja käytöstä riippuvia elinikätietoja,
joka ohjausyksikkö
määrittää ainakin yhtä ympäristöolosuhteisiin liittyvää suuretta, kuten lämpötilaa (TAMB),
määrittää ainakin yhtä komponentin kuormitussuuretta, kuten pyörimisnopeutta (n), ja
laskee jäljellä olevaa elinikää komponentin ainakin yhden ympäristöolosuhteisiin liittyvän suureen, kuten lämpötilan, ja ainakin yhden kuormitussuureen, kuten pyörimisnopeuden, sekä komponentin valmistajan ilmoittamien näistä ympäristöolosuhteista ja kuormituksesta riippuvien elinikätietojen perusteella,
tunnettu siitä, että ohjausyksikkö on sovitettu:
rekisteröimään komponentin käyttöolosuhteita, ja
niiden perusteella muodostamaan mallin jäljellä olevan elinikälaskennan pohjaksi, esimerkiksi mallin, jossa lasketaan jatkuvasti keskiarvoa käyttöolosuhteista ja oletetaan niiden pysyvän samanlaisina tulevaisuudessakin,
jossa mallissa elinikää lasketaan tietyin eliniän ja käyttöolosuhteiden kannalta tarkoituksenmukaisin aikavälein (Δt), joiden aikana kerättyjen mittaustietojen arvoja, edullisesti keskiarvoja, laskennassa käytetään."

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä tarkasteltuihin itsenäisiin patenttivaatimuksiin 1 ja 7 nähden edellä selostettuihin, kysymyksessä oleviin itsenäisiin patenttivaatimuksiin 1 ja 7 on lisätty määrite, jonka mukaan elinikää lasketaan tietyin "eliniän ja käyttöolosuhteiden kannalta tarkoituksenmukaisin" aikavälein (Δt). Lisäksi kysymyksessä olevaan itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 on lisätty määrite, jonka mukaan menetelmässä "elinikää määritetään tehoelektroniikkalaitteen ohjausyksikössä".

Patenttivaatimusten täsmällisyys

Edellä selostettujen, kysymyksessä olevien itsenäisten patenttivaatimusten 1 ja 7 mukaan eliniän laskennassa muodostetaan komponentin käyttöolosuhteiden perusteella malli laskennan pohjaksi ja mallissa elinikää lasketaan tietyin eliniän ja käyttöolosuhteiden kannalta tarkoituksenmukaisin aikavälein, joiden aikana kerättyjen mittaustietojen arvoja käytetään laskennassa.

Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainittu itsenäisiin patenttivaatimuksiin 1 ja 7 sisältyvä määrittely käsittää ainoastaan eräitä lähtökohtia (kuten käyttöolosuhteet ja valmistajan antamat tiedot) laskennan suorittamiseksi. Kyseisiin itsenäisiin patenttivaatimuksiin 1 ja 7 ei sen sijaan sisälly sellaisia itse mallin muodostamiseen ja laskentamenettelyyn liittyviä teknisiä piirteitä, joita on pidettävä välttämättöminä itsenäisissä patenttivaatimuksissa 1 ja 7 tarkoitetun vaikutuksen aikaansaamiseksi.

Edelleen markkinaoikeus toteaa, että markkinaoikeudessa tarkasteltavina oleviin itsenäisiin patenttivaatimuksiin 1 ja 7 sisältyy myös määrite, jonka mukaan käytettävässä mallissa "elinikää lasketaan tietyin eliniän ja käyttöolosuhteiden kannalta tarkoituksenmukaisin aikavälein". Kyseinen määrite ei rajaa siinä tarkoitettua aikaväliä minkään ajan mittayksikön tai joidenkin muiden yksiselitteisesti määritettyjen kriteerien avulla. Määritteessä ei näin ollen ole katsottava ilmaistun patenttilain 8 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla täsmällisesti, mitä patentilla halutaan suojata.

Markkinaoikeus toteaa vielä, että edellä mainittuihin itsenäisiin patenttivaatimuksiin 1 ja 7 sisältyvät ilmaisut "esimerkiksi", "kuten" ja "edullisesti". Kyseiset ilmaisut eivät sellaisenaan rajoita patentin suojapiiriä. Ilmaisujen ei ole myöskään katsottava määrittelevän keksintöä yksiselitteisesti ja täsmällisesti.

Edellä esitetyillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, etteivät kysymyksessä olevat itsenäiset patenttivaatimukset 1 ja 7 määrittele keksintöä patenttilain 8 §:n 2 momentin edellyttämällä täsmällisyydellä. Itsenäisten patenttivaatimusten 1 ja 7 mukainen keksintö ei siten ole jo sanotun johdosta patentoitavissa. Asiassa ei näin ollen ole tarpeen lausua muista valituksessa esitetyistä seikoista eikä epäitsenäisten patenttivaatimusten patentoitavuudesta. Valitus on tämän vuoksi hylättävä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen ja Reima Jussila, markkinaoikeusinsinööri Erkki Tiala sekä asiantuntijajäsen Pekka Salomaa

PRH:n päätös liitteenä

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.