MAO:931/15

PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN

Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 17.1.2013 (liitteenä)

Päätöksestä on valitettu Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakuntaan. Patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä annetun lain kumoamisesta annetun lain voimaanpanosta annetun lain 2 §:n nojalla asia on siirtynyt markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

ASIAN TAUSTA

J. Morita Manufacturing Corporation on 21.2.2008 hakenut patenttia keksintöön nimeltä "Kuvankäsittelymenetelmä, kuvanesitysmenetelmä, kuvankäsittelyohjelma, tallennusväline, kuvankäsittelylaite ja röntgenkuvauslaite".

Patentti- ja rekisterihallitus on 17.1.2013 antamallaan päätöksellä hylännyt edellä mainitun hakemuksen.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

J. Morita Manufacturing Corporation on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksen 17.1.2013 ja hyväksyy hakemuksen patentin myöntämiseksi yhtiön markkinaoikeudelle esittämien muutettujen patenttivaatimusten A1–A7 mukaisena. Lisäksi valittaja on vaatinut, että asiassa toimitetaan suullinen käsittely.

Perusteet

Kysymyksessä oleva keksintö on uusi ja keksinnöllinen.

Tunnetun tekniikan viitejulkaisuista ei käy ilmi ratkaisua, jossa yhden kuvauksen datan perusteella voitaisiin joko toisiaan seuraavina tai yhtäaikaisesti tuottaa panoraamatomogrammi ja tietokonetomografiakuva.

Kysymyksessä oleva keksintö eroaa tunnetusta tekniikasta edelleen siinä, että data tuotetaan yhdellä röntgentietokonetomografia-kuvaussessiolla, joka kuvaus kohdistuu dentomaksillofasiaaliselle alueelle. Patenttivaatimusasetelmien A4 ja A5 itsenäisiin patenttivaatimuksiin on lisätty määritelmät i) toisiaan seuraavina tai yhtäaikaisina tuotetut panoraamatomogrammi ja tietokonetomografiakuva sekä ii) toteutus dentomaksillofasiaaliselle alueelle kohdistuvalla yhdellä röntgentietokonetomografiakuvaussessiolla.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Patenttivaatimusasetelmien A1–A3 itsenäisiin patenttivaatimuksiin 1 ja 16 tehdyt lisäykset kohdistuvat yksinomaan tietojen esittämiseen. On sinänsä tunnettua esittää esimerkiksi tietokoneen näytöllä kaksi erilaista (tai samanlaista) kuvaa joko valinnaisesti tai yhtäaikaisesti. Täten patenttivaatimusasetelmien A1, A2 ja A3 itsenäisiin patenttivaatimuksiin 1, 16, 18 ja 21 tehdyt lisäykset eivät tuo mainittuihin itsenäisiin patenttivaatimuksiin mitään olennaisesti uutta.

Esimerkiksi valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitussa viitejulkaisussa J2 on esitetty panoraamatomogrammin tuottaminen röntgentietokonetomografialla ("yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla") tuotetusta datasta. Näin ollen myöskään patenttivaatimusasetelmiin A4 ja A5 tehdyt lisäykset eivät tuo kyseisiin itsenäisiin patenttivaatimuksiin mitään sellaista olennaisesti uutta, joka vaikuttaisi kysymyksessä olevan keksinnön uutuuden tai keksinnöllisyyden arviointiin.

Valituksessa ei ole tuotu esiin mitään tunnetusta tekniikasta erottavia erityispiirteitä, jotka toteuttaisivat patenttihakemuksessa ratkaistavaksi esitetyn ongelman, joka on tarjota käyttäjälle hammasröntgenlaitteisto, joka tuottaa panoraamatomogrammin hampaistosta nopeasti ja helposti ilman käyttäjältä vaadittavia monimutkaisia toimintoja.

Patenttivaatimukseen sisältyvä piirre "laite (tai menetelmä) hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi" (jäljempänä myös piirre A) edustaa sinänsä tunnettua tekniikkaa, mikä käy ilmi mistä tahansa valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainituista viitejulkaisuista J1–J5. On sinänsä tunnettua että tiettyä aluetta, kuten dentomaksillofasiaalinen alue, kuvaavan mittausdatan joukon täytyy käsittää kysymyksessä olevaa aluetta kuvaava mittausdata.

Valittajan viittaama piirre "röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä" (jäljempänä myös piirre B) on puolestaan triviaalisti tunnettu.

Yleisesti tiedetään, että CT-kuvauksessa saadun absorptiokertoimien datan osajoukko voidaan esittää täysin mielivaltaisena (fysiologisesti merkittävänä) osajoukkona, esimerkiksi kaarevana viipaleena, jolla on jokin paksuus. Edellä mainittujen viitejulkaisujen J2 ja J4 tiivistelmissä on esitetty menetelmä ja laitteisto panoraamakuvan tuottamiseksi CT-kuvauksesta saadun datan perusteella. Täten panoraamatomogrammin tuottaminen aikaisemmin hankitusta projektiodatasta on tunnettua kyseisistä viitejulkaisuista.

Referenssihammaskaarien käyttö on sinänsä tunnettua edellä mainitusta viitejulkaisuista J2. Patenttivaatimuksen piirre "väline hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa" (jäljempänä myös piirre C) ei olennaisesti eroa edellä mainituista viitejulkaisuista J1–J5 tunnetusta tekniikasta.

Panoraamatomogrammin tuottaminen (aikaisemmin) hankitusta projektiodatasta edustaa muun ohella edellä mainituista viitejulkaisuista J1–J5 tunnettua tekniikkaa. Piirre "väline panoraamatomigrammin tuottamiseksi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä" (jäljempänä myös piirre D) on tunnettu mistä tahansa kyseisestä viitejulkaisusta.

Valittajan lausuma

Patentti- ja rekisterihallitus on aikaisemmin katsonut patenttivaatimusasetelmien A1–A5 itsenäisten patenttivaatimusten olevan uusia. Näin ollen myös sanottuun nähden rajoitetumpia patenttivaatimusasetelmien A6 ja A7 itsenäisiä patenttivaatimuksia on pidettävä uusina.

Patenttivaatimusasetelmassa A6 piirteitä C ja D on edelleen tarkennettu siten, että niissä tarkoitetut vaiheet tuotetaan automaattisesti. Vaikka pelkkää prosessin automatisointia ei yleensä pidetä keksinnöllisenä, tässä tapauksessa automatisointiin liittyy keksijöiden havainto, että tarkka panoraamatomogrammi pystytään saavuttamaan antamalla arvio hammaskaaren sijainnista. Kun hammaskaaren projektiodata on onnistuttu keräämään automaattisesti, mahdollistaa se panoraamatomogrammin automaattisen tuottamisen.

Yksikään valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainituista viitejulkaisuista ei esitä, että hammaskaaren projektiodata poimittaisiin automaattisesti yhdellä tomografiasessiolla saadusta röntgenprojektiodatasta. Kaikissa mainituissa viitejulkaisuissa panoraamakäyrä asetetaan eri tavalla. Panoraamakuvauksen säätöä ei siten voida pitää keksinnössä määriteltyinä esiasetettuina, sijaintia ja muotoa koskevina tietoina, joilla voidaan määrittää hammaskaaren sijainti ja muoto röntgenprojektiodatassa. Kuvatulla järjestelyllä ei voida tuottaa automaattisesti hammaskaaren projektiodataa. Koska kyseinen järjestely ei ole sovelias tomografiakuvaukseen, sillä ei voida tuottaa kysymyksessä olevan keksinnön edellyttämää röntgenprojektiodataa yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla.

Myöskään piirteet C ja D eivät ole tunnettuja edellä mainituista viitejulkaisuista J1–J5. Yksikään mainituista viitejulkaisuista ei kuvaa panoraamatomogrammin tuottamista hammaskaaren projektiodatasta, joka olisi tuotettu piirteellä C, eikä yksikään mainituista viitejulkaisuista kuvaa tätä prosessia automaattiseksi.

Lisäksi on huomattava, että vaikka patenttivaatimusasetelmaan A6 sisältyvä piirre "väline panoraamatomogrammin ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomo-grafiakuvan esittämiseksi tai panoraamatomogrammin ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiakuvan esittämiseksi yhtäaikaisesti" (jäljempänä myös piirre E) olisikin sinänsä tunnettu, se kuitenkin nopeuttaa kuvausprosessia ja röntgenlaitteen käyttöä. Näin ollen se toteuttaa ongelman ratkaisua eli panoraamatomogrammin tuottamista hampaistosta nopeasti ja helposti ilman käyttäjältä vaadittavia monimutkaisia toimintoja.

Edelleen on huomattava, että vaikka piirre B olisi triviaalisti tunnettu, on se olennainen osa keksintöä, eikä se välttämättä toimi esimerkiksi edellä mainitun viitejulkaisun J4 mukaisella laitteistolla, jolla tuotetaan osittaisia hammaskaaren tomografiakuvia. Piirre B mahdollistaa piirteen C käytön.

Keksintö mahdollistaa automaattisen panoraamatomogrammin tuottamisen ja on siksi oleellisesti tunnettua tekniikkaa helpompi ja nopeampi. Täten se ratkaisee keksinnön kohteena olevan ongelman. Ratkaisu on keksinnöllinen, koska yksikään edellä mainituista viitejulkaisuista ei pyri helpottamaan kuvauksia patenttivaatimuksissa kuvatulla tavalla eikä niistä ole johdettavissa patenttivaatimusten mukaista ratkaisua.

Patenttivaatimusasetelmassa A7 on itsenäisten patenttivaatimusten piirteeseen C lisätty määre "joka röntgenprojektiodata on mainitulla yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla saatua käsittelemätöntä röntgenprojektiodataa".

Panoraamatomogrammin tuottaminen röntgenprojektiodatasta on tietokonetomografiakuvan tuottamisesta riippumaton prosessi, eli se voidaan tuottaa ennen varsinaista tietokonetomografiaa. Koska hammaskaaren röntgenprojektiodata poimitaan ennalta asetettujen tietojen perusteella, siinä ei käytetä mittausdatan, eli röntgenprojektiodatan sisältämää paikkainformaatiota.

Lisäksi patenttivaatimusasetelmassa A7 patenttivaatimuksia on selkeytetty edelleen piirteen E osalta niin, että tomografiakuva tuotetaan "mainitusta röntgenprojektiodatasta".

Edellä mainituissa viitejulkaisuissa J2 ja J4 panoraamakuva tuotetaan tomografiadatasta. Sanottujen julkaisujen mukaisissa ratkaisuissa ei tuoteta dataa koko dentomaksillofasiaalisesta alueesta, vaan tehdään useita tomografiakuvauksia panoraamakäyrältä.

Yksikään asiassa esitetyistä viitejulkaisuista ei näin ollen kuvaa patenttivaatimusasetelmien A6 ja A7 itsenäisten patenttivaatimusten tunnusmerkkiosaa.

Sekä patenttivaatimusasetelman A6 että patenttivaatimusasetelman A7 itsenäisten patenttivaatimusten tunnusmerkkiosan tekninen vaikutus on nopeuttaa panoraamakuvausta ja tehdä se käyttäjälle yksinkertaisemmaksi.

Objektiivinen ongelma on siis, kuinka nopeuttaa ja yksinkertaistaa panoraamakuvausta, mihin ongelmaan yksikään asiassa esitetyistä viitejulkaisuista ei esitä varsinaista ratkaisua.

Patentti- ja rekisterihallituksen lisälausunto

Patenttivaatimusasetelmien A6 ja A7 mukaiset itsenäiset patenttivaatimukset ovat uusia, mutta eivät olennaisesti eroa tunnetusta tekniikasta.

Patenttivaatimusasetelmien A6 ja A7 itsenäisiin patenttivaatimuksiin tehty muutos "yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla" ei tuo kyseisiin patenttivaatimuksiin mitään olennaisesti uutta.

On selvää, että tietokonetomografiakuvan käsittelemätön röntgenprojektiodata käsittää myös kuvauksen paikkadatan. Pelkästä projektiodatasta ilman paikkainformaatiota (luettelo röntgensäteilyn intensiteettiittauksista) ei itsestään muodostu kohdetta kuvaavaa panoraamatomogrammia tai tietokonetomografiakuvaa. Kun projektiodata käsittää lisäksi, sinänsä tunnetusti tallennettavan paikkadatan, on tästä informaatiosta poimittavissa oleva kuva, esimerkiksi dentomaksillofasiaalisen alueen panoraamatomogrammi ja/tai tietokonetomografiakuva, muodostamiseen tarvittava data. Patenttivaatimusasetelmissa A6 ja A7 esiintyvä käsite "automaattisesti" ei näin ollen tuo patenttivaatimuksiin mitään olennaisesti uutta.

Kahden kuvan esittäminen samanaikaisesti (yhtäaikaisesti) on sinänsä tunnettua. Esimerkkeinä kahdesta esitettävästä kuvasta voidaan mainita vaikkapa tietokonetomografiakuva ja panoraamatomogrammi. Molempiin patenttivaatimusasetelmiin A6 ja A7 lisätyt yksinomaan tietojen esittämiseen liittyvät kappaleet eivät tuo patenttivaatimuksiin mitään olennaisesti uutta.

Valittajan lausuma

Kysymyksessä oleva keksintö eroaa valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainitusta viitejulkaisusta J2 piirteen B osalta, jolla tarkoitetaan yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa. Mainitussa viitejulkaisussa J2 suoritetaan ensin paikallinen tietokonetomografia, jotta saataisiin paikallinen tietokonetomografiakuva, ja sitten suoritetaan virtuaalinen paikallinen tietokonetomografia, jotta saataisiin panoraamatomogrammi. Nämä kaksi ovat täysin erilaisia kuvausoperaatioita, koska panoraamatomogrammia ei voida saada ensimmäisestä ja paikallista tietokonetomografiakuvaa ei saada jälkimmäisestä. Tämä viitejulkaisussa J2 esitetty tekniikka poikkeaa olennaisesti kysymyksessä olevasta keksinnöstä, jossa molemmat, sekä panoraamatomogrammi ja tietokonetomografiakuva, saadaan yhdellä tietokonetomografiasessiolla.

Patenttivaatimusasetelmissa A6 ja A7 esiintyvä piirre "automaattisesti" tuo selkeän eron asiassa esitettyihin viitejulkaisuihin nähden. Esimerkiksi valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä mainittu viitejulkaisu J1 vaatii operaation, jossa määritellään manuaalisesti joukko pisteitä hammaskaarelle, kun suoritetaan prosessi panoraamatomogrammin tuottamiseksi. Mainittu viitejulkaisu J1 siten ei suorita prosessia panoraamatomogrammin tuottamiseksi automaattisesti, eikä se olisi edes mahdollista julkaisussa kuvatulla tekniikalla. Sama koskee muita viitejulkaisuja.

Kahden kuvan esittäminen yhtäaikaisesti ei tässä yhteydessä ole pelkkää tietojen esittämistä, vaan osana kokonaisuutta se on helpottamassa oleellisesti hammasröntgenkuvauksen käytettävyyttä ja parantaa laitteiston käyttöliittymää.

Röntgenkuvaus on ala, jossa pienetkin parannukset tuottavat oleellisia hyötyjä nopeuttamalla kuvausprosesseja tai vähentämällä potilaan säteilyaltistusta. Keksinnössä kuvauksen helpottaminen ja nopeuttaminen vähentää laitteen kanssa työskentelyä ja röntgenlääkäri pääsee keskittymään itse kohteen tarkasteluun. Vaikka erikseen tarkasteltuna keksinnön piirteet voivat vaikuttaa hyvinkin triviaaleilta, kokonaisuus tuottaa yhdistelmän, jota viitejulkaisut tai niiden yhdistelmät eivät kuvaa. Tämä yhdistelmä lisäksi tuottaa selkeitä etuja viitejulkaisuissa kuvattuun tekniikkaan nähden.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Pyyntö suullisen käsittelyn toimittamisesta

Valittaja on pyytänyt, että asiassa toimitetaan suullinen käsittely.

Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Mainitun lain 38 §:n 1 momentin mukaan asiassa on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton.

Valittaja on esittänyt, että suullisen käsittelyn toimittaminen on tarpeen keksinnöllisyyden perustelemiseksi. Valittaja ei kuitenkaan ole esittänyt, että suullisen käsittelyn toimittaminen olisi tarpeen esimerkiksi henkilötodistelun esittämiseksi tai yksilöinyt muitakaan sellaisia seikkoja, jotka edellyttäisivät suullisen käsittelyn toimittamista.

Edellä esitettyyn nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentti ja 38 §:n 1 momentti, markkinaoikeus katsoo, ettei asiassa ole asian selvittämiseksi tarpeen toimittaa suullista käsittelyä. Valittajan pyyntö suullisen käsittelyn toimittamisesta on siten hylättävä.

Pääasiaratkaisun perustelut

1 Sovellettavat oikeusohjeet

Patenttilain 1 §:n 1 momentin mukaan, joka on tehnyt mihin tekniikan alaan tahansa liittyvän keksinnön, jota voidaan käyttää teollisesti, tai se, jolle keksijän oikeus on siirtynyt, voi hakemuksesta saada patentin keksintöön ja siten yksinoikeuden sen ammattimaiseen hyödyntämiseen sen mukaan kuin mainitussa laissa säädetään.

Patenttilain 2 §:n 1 momentin mukaan patentti myönnetään ainoastaan keksintöön, joka on uusi siihen verrattuna, mikä on tullut tunnetuksi ennen patenttihakemuksen tekemispäivää, ja lisäksi olennaisesti eroaa siitä. Pykälän 2 momentin mukaan tunnetuksi katsotaan kaikki, mikä on tullut julkiseksi, joko kirjoituksen tai esitelmän välityksellä, hyväksikäyttämällä tai muulla tavalla.

Patenttilain 13 §:n mukaan patenttihakemusta ei saa muuttaa siten, että patenttia haetaan johonkin, mikä ei ole käynyt selville hakemuksesta, kun hakemus on tehty.

Patenttilain 25 §:n 1 momentin mukaan patenttiviranomaisen tulee väitteen johdosta kumota patentti muun ohella, milloin patentti on myönnetty, vaikkei mainitun lain 1, 1 a, 1 b ja 2 §:ssä säädettyjä ehtoja ole täytetty, tai milloin patentti käsittää sellaista, mikä ei ilmennyt hakemuksesta sitä tehtäessä.

2 Kysymyksessä oleva keksintö

Kysymyksessä oleva keksintö muodostuu itsenäisistä patenttivaatimuksista 1, 16, 17, 18 ja 21 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–15 ja 19–20.

Itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen keksintö koskee kuvankäsittelymenetelmää hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi, itsenäisen patenttivaatimuksen 16 mukainen keksintö koskee vastaavaa kuvankäsittelyohjelmaa, itsenäisen patenttivaatimuksen 17 mukainen keksintö koskee tietokoneella luettavaa tallennusvälinettä, itsenäisen patenttivaatimuksen 18 mukainen keksintö koskee kuvankäsittelylaitetta ja itsenäisen patenttivaatimuksen 21 mukainen keksintö koskee röntgenkuvauslaitetta.

Valittaja on asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä esittänyt kaikkiaan seitsemän kappaletta keskinäisessä etusijajärjestyksessä olevaa patenttivaatimusasetelmaa (patenttivaatimusasetelmat A1–A7).

3 Tunnettu tekniikka

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on tunnetun tekniikan osalta viitattu seuraaviin viitejulkaisuihin:
J1: JP8215192 A
J2: US6493415 B1
J3: JP8212391 A
J4: JP2006204953 A
J5: WO2007054219 A1

4 Patenttivaatimusasetelma A1

4.1 Patenttivaatimusasetelman A1 mukainen keksintö

Valittajan esittämän patenttivaatimusasetelman A1 itsenäiset patenttivaatimukset 1, 16, 17, 18 ja 21 kuuluvat seuraavasti:

"1. Kuvankäsittelymenetelmä hampaiden panoraamatomo-grammin tuottamiseksi röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että menetelmään kuuluvat vaiheet, joissa: röntgenprojektiodatasta poimitaan hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja joko valinnaisesti tai yhtäaikaisesti tietokonetomografiokuva."

"16. Kuvankäsittelyohjelma, joka saa tietokoneen suorittamaan kuvankäsittelymenetelmän käsittelyvaiheet hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi, joka on tuotettu kuvan käsittelymenetelmällä, joka käyttää röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa, johon menetelmään kuuluu vaiheet, joissa röntgenprojektiodatasta poimitaan sanottua hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa, ja luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja joko valinnaisesti tai yhtäaikaisesti tietokonetomografiakuva."

"17. Tietokoneella luettava tallennusväline patenttivaatimuksen 16 mukaisen kuvankäsittelyohjelman tallentamiseksi."

"18. Kuvankäsittelylaite hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että kuvankäsittelylaitteeseen kuuluu:
väline hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa ja väline panoraamatomogrammin tuottamiseksi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja joko valinnaisesti tai yhtäaikaisesti tietokonetomografiakuvan esittämiseksi."

"21. Röntgenkuvauslaite, johon kuuluu:
röntgenlähde röntgensäteen kehittämiseksi, röntgenkuva-anturi kohteen läpi kulkeneen röntgensäteen tunnistamiseksi, väline sanotun röntgenlähteen ja sanotun röntgenkuva-anturin kannattamiseksi toisiaan vastapäätä sanotun kohteen pään ollessa niiden välissä, väline sanotun kannatinvälineen käyttämiseksi pyörivästi röntgentietokonetomografian aikana, tunnettu siitä, että röntgenkuvauslaitteeseen kuuluu lisäksi kuvankäsittelylaite, johon kuuluu väline röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saadun dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodatan tallentamiseksi, väline sanottua hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät vastaavasti hammaskaaren sijainnin ja muodon röntgenprojektiodatassa, ja väline panoraamatomogrammin luomiseksi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja joko valinnaisesti tai yhtäaikaisesti tietokonetomografiakuvan esittämiseksi."

4.2 Patenttivaatimusten uutuus ja keksinnöllisyys

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on katsottu, että siinä arvioinnin kohteena olleiden patenttivaatimusten mukaiset keksinnöt ovat uusia. Käsillä olevan valitusasian käsittelyn yhteydessä ei ole kyseenalaistettu kysymyksessä olevien patenttivaatimusten mukaisten keksintöjen uutuutta tunnettuun tekniikan tasoon nähden.

Kysymyksessä olevien patenttivaatimusten mukaisten keksintöjen patentoitavuuden osalta asiassa on siten kyse siitä, onko patenttivaatimusasetelman A1 mukaisten keksintöjen katsottava olennaisesti eroavan tunnetun tekniikan mukaisista ratkaisuista.

Markkinaoikeus toteaa, että kysymyksessä olevan patenttivaatimusasetelman A1 itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 on lisätty valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä tarkasteltuun itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 nähden piirre "esitetään panoraamatomogrammi ja joko valinnaisesti tai yhtäaikaisesti tietokonetomografiakuva".

Sanan "valinnaisesti" vakiintuneen merkityksen valossa edellä mainitun lisäyksen on katsottava sisältävän useita yhdistelmiä ja vaihtoehtoja. Kyseisen lisätyn piirteen voidaan katsoa sisältävän suoritusmuodot: (i) esitetään vain panoraamatomogrammi, (ii) esitetään keskenään eriaikaisesti panoraamatomogrammi ja tietokonetomografiakuva tai (iii) esitetään yhtäaikaisesti panoraamatomogrammi ja tietokonetomografiakuva.

Kysymyksessä oleva itsenäinen patenttivaatimus 1 sisältää näin ollen muun ohella suoritusmuodon, jossa valinnaisena kuvattua piirrettä ei ole (= edellä viitattu suoritusmuoto (i), jonka mukaan esitetään vain panoraamatomogrammi).

Panoraamatomogrammin tuottaminen on kuitenkin käynyt ilmi jo valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä tarkastelun kohteena olleesta itsenäisestä patenttivaatimuksesta 1. Itsenäisen patenttivaatimuksen 1 teknisen sisällön ei näin ollen ole katsottava muuttuneen edellä mainitun piirteen lisäämisen johdosta.

Kysymyksessä olevalla keksinnöllä ratkaistava ongelma on patenttihakemuksen selitysosassa (s. 2) kuvattu siten, että kysymyksessä olevan keksinnön avulla vältetään koordinaattipisteiden poimimiseen tai referenssikäyrän asettamiseen liittyvät työläät vaiheet. Tämä on kuvattu saavutettavaksi poimimalla röntgenprojektiodatasta hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella ja luomalla panoraamatomogrammi suorittamalla ennalta määrätty prosessi hammaskaaren projektiodataa käyttämällä. Tältä osin on todettava, että käytetyt määrittelyt "esiasetetut sijaintia ja muotoa koskevat tiedot" sekä "ennalta määrätty prosessi" ovat hyvin yleisiä. Sanottuun nähden ja, kun patenttihakemukseen ei sisälly niitä täsmentäviä erityispiirteitä, ne on tunnettua tekniikkaa tarkasteltaessa ymmärrettävä laajasti.

Edellä mainitun viitejulkaisun J2 tiivistelmästä tunnetaan kuvankäsittelymenetelmä hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen. Kolmiulotteisesta röntgenabsorptiojakaumasta laskettu informaatio kuvataan kaksiulotteisena projektiolinjassa "gamma" nähtynä. Hammaskaarta vastaava kaari on esiasetuksena (palsta 5, rivit 8–11), minkä avulla laskettu tulos levitetään kaksiulotteiseksi panoraamatomogrammiksi. Mainitussa viitejulkaisussa J2 esitetään ennalta määritettyjä laskentakaavoja, jotka määrittävät laskentaprosessia panoraamatomogrammin luomiseksi (kuvat 31–33). Viitejulkaisun J2 kuvassa 9b on viivapiirroksena esimerkki panoraamatomogrammin esittämisestä.

Markkinaoikeus toteaa, että kysymyksessä olevan itsenäisen patenttivaatimuksen 1 suoritusmuodon, jossa tuotetaan ja esitetään ainoastaan panoraamatomogrammi (edellä viitattu suoritusmuoto (i)), kaikki piirteet käyvät ilmi edellä mainitusta viitejulkaisusta J2. Kyseiset piirteet eivät tosin käy ilmi viitejulkaisusta J2 yhtenäisenä suoritusmuotona. Tämän vuoksi viitejulkaisua J2 ei voida pitää uutuudenesteenä kysymyksessä olevalle itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaiselle kuvankäsittelymenetelmälle. Mainitussa itsenäisessä patenttivaatimuksessa 1 esitetyin termein määritetyn menetelmän on kuitenkin katsottava olevan alan ammattimiehelle ilmeinen edellä mainituista viitejulkaisun J2 yksilöidyistä kohdista ja siitä kokonaisuutena ilmenevän opetuksen perusteella. Kysymyksessä olevan itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaisen keksinnön ei näin ollen ole katsottava eroavan olennaisesti siitä, mikä on tunnettua edellä mainitun viitejulkaisun J2 perusteella.

Markkinaoikeus toteaa lisäksi, että myös kysymyksessä olevan itsenäisen patenttivaatimuksen 1 suoritusmuotojen, joissa esitetään kerätyn datan kuvauksen perusteella myös tietokonetomografiakuva (edellä viitatut suoritusmuodot (ii) ja (iii)), kaikki piirteet käyvät ilmi edellä mainitusta viitejulkaisusta J2, jossa on viitattu, että menetelmän etuna on tarve vain yhdelle kuvaukselle (palsta 1, rivit 39–45).

Se, mitä edellä on lausuttu kysymyksessä olevan itsenäisen patenttivaatimuksen 1 osalta, on katsottava vastaavasti koskevan myös itsenäisen patenttivaatimuksen 16 mukaista kuvankäsittelyohjelmaa, itsenäisen patenttivaatimuksen 17 mukaista tietokoneella luettavaa tallennusvälinettä, itsenäisen patenttivaatimuksen 18 mukaista kuvankäsittelylaitetta sekä itsenäisen patenttivaatimuksen 21 mukaista röntgenkuvauslaitetta.

Kuten edellä on todettu, patenttivaatimusasetelma A1 koostuu itsenäisistä patenttivaatimuksista 1, 16, 17, 18 ja 21 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–15 ja 19–20. Edellä todetulla tavalla itsenäisten patenttivaatimusten 1, 16, 17, 18 ja 21 mukaiset keksinnöt eivät ole patentoitavissa. Asiassa ei siten ole tarpeen lausua mainittujen epäitsenäisten patenttivaatimusten patentoitavuudesta.

5 Patenttivaatimusasetelma A2

Valittajan esittämän patenttivaatimusasetelman A2 itsenäiset patenttivaatimukset 1, 16, 17, 18 ja 21 kuuluvat seuraavasti:

"1. Kuvankäsittelymenetelmä hampaiden panoraamatomo-grammin tuottamiseksi röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että menetelmään kuuluvat vaiheet, joissa: röntgenprojektiodatasta poimitaan hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja valinnaisesti tietokonetomografiokuva tai panoraamatomogrammi ja tietokonetomogramifiakuva yhtäaikaisesti."

"16. Kuvankäsittelyohjelma, joka saa tietokoneen suorittamaan kuvankäsittelymenetelmän käsittelyvaiheet hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi, joka on tuotettu kuvan käsittelymenetelmällä, joka käyttää röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa, johon menetelmään kuuluu vaiheet, joissa röntgenprojektiodatasta poimitaan sanottua hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa, ja luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja valinnaisesti tietokonetomografiakuva tai panoraamatomogrammi ja tietokonetomografiakuva yhtäaikaisesti."

"17. Tietokoneella luettava tallennusväline patenttivaatimuksen 16 mukaisen kuvankäsittelyohjelman tallentamiseksi."

"18. Kuvankäsittelylaite hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että kuvankäsittelylaitteeseen kuuluu:
väline hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa ja väline panoraamatomogrammin tuottamiseksi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja valinnaisesti tietokonetomografiakuvan esittämiseksi tai panoraamatomogrammin ja tietokonetomografiakuvan esittämiseksi yhtäaikaisesti."

"21. Röntgenkuvauslaite, johon kuuluu:
röntgenlähde röntgensäteen kehittämiseksi, röntgenkuva-anturi kohteen läpi kulkeneen röntgensäteen tunnistamiseksi, väline sanotun röntgenlähteen ja sanotun röntgenkuva-anturin kannattamiseksi toisiaan vastapäätä sanotun kohteen pään ollessa niiden välissä, väline sanotun kannatinvälineen käyttämiseksi pyörivästi röntgentietokonetomografian aikana, tunnettu siitä, että röntgenkuvauslaitteeseen kuuluu lisäksi kuvankäsittelylaite, johon kuuluu väline röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saadun dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodatan tallentamiseksi, väline sanottua hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät vastaavasti hammaskaaren sijainnin ja muodon röntgenprojektiodatassa, ja väline panoraamatomogrammin luomiseksi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja valinnaisesti tietokonetomografiakuvan esittämiseksi tai panoraamatomogrammin ja tietokonetomografiakuvan esittämiseksi yhtäaikaisesti."

Kuten edellä patenttivaatimusasetelman A1 on todettu, myös kysymyksessä olevien patenttivaatimusasetelman A2 mukaisten keksintöjen osalta asiassa on kyse siitä, onko niiden katsottava olennaisesti eroavan tunnetun tekniikan mukaisista ratkaisuista.

Valittaja on esittänyt, että kysymyksessä olevan patenttivaatimusasetelman A2 mukaista itsenäistä patenttivaatimusta 1 on selkeyden vuoksi muutettu suhteessa patenttivaatimusasetelman A1 mukaiseen itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 erottamalla suoritusmuodot seuraavasti "esitetään panoraamatomogrammi ja valinnaisesti tietokonetomografiakuva tai panoraamatomogrammi ja tietokonetomografiakuva yhtäaikaisesti". Patenttivaatimusasetelman A2 itsenäisiin patenttivaatimuksiin 16, 17, 18 ja 21 on tehty edellä mainittua vastaava muutos.

Markkinaoikeus katsoo, että edellä selostettua muutosta suhteessa patenttivaatimusasetelman A1 itsenäisiin patenttivaatimuksiin on pidettävä yksinomaan kirjoitusteknisenä. Patenttivaatimusasetelman A2 mukaisten itsenäisten patenttivaatimusten ei näin ollen ole asialliselta sisällöltään katsottava eroavan patenttivaatimusasetelman A1 mukaisista itsenäisistä patenttivaatimuksista.

Patenttivaatimusasetelman A1 mukaisten itsenäisten patenttivaatimusten tavoin myös kysymyksessä olevat patenttivaatimusasetelman A2 mukaiset itsenäiset patenttivaatimukset sisältävät näin ollen muun ohella suoritusmuodon, jonka mukaan esitetään vain panoraamatomogrammi.

Edellä sekä aikaisemmin patenttivaatimusasetelman A1 itsenäisten patenttivaatimusten osalta esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että patenttivaatimusasetelman A2 itsenäisten patenttivaatimusten mukaiset keksinnöt eivät olennaisesti eroa siitä, mikä on tunnettua edellä mainitun viitejulkaisun J2 perusteella.

Kuten edellä on todettu, patenttivaatimusasetelma A2 koostuu itsenäisistä patenttivaatimuksista 1, 16, 17, 18 ja 21 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–15 ja 19–20. Edellä todetulla tavalla itsenäisten patenttivaatimusten 1, 16, 17, 18 ja 21 mukaiset keksinnöt eivät ole patentoitavissa. Asiassa ei siten ole tarpeen lausua mainittujen epäitsenäisten patenttivaatimusten patentoitavuudesta.

6 Patenttivaatimusasetelma A3

Valittajan esittämän patenttivaatimusasetelman A3 itsenäiset patenttivaatimukset 1, 16, 17, 18 ja 21 kuuluvat seuraavasti:

"1. Kuvankäsittelymenetelmä hampaiden panoraamatomo-grammin tuottamiseksi röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että menetelmään kuuluvat vaiheet, joissa: röntgenprojektiodatasta poimitaan hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiakuva tai panoraamatomogrammi ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiokuva yhtäaikaisesti."

"16. Kuvankäsittelyohjelma, joka saa tietokoneen suorittamaan kuvankäsittelymenetelmän käsittelyvaiheet hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi, joka on tuotettu kuvan käsittelymenetelmällä, joka käyttää röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa, johon menetelmään kuuluu vaiheet, joissa röntgenprojektiodatasta poimitaan sanottua hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa, ja luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiakuva tai panoraamatomogrammi ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiokuva yhtäaikaisesti."

"17. Tietokoneella luettava tallennusväline patenttivaatimuksen 16 mukaisen kuvankäsittelyohjelman tallentamiseksi."

"18. Kuvankäsittelylaite hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että kuvankäsittelylaitteeseen kuuluu: väline hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa ja väline panoraamatomogrammin tuottamiseksi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiakuvan esittämiseksi tai panoraamatomogrammin ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiokuvan esittämiseksi yhtäaikaisesti."

"21. Röntgenkuvauslaite, johon kuuluu:
röntgenlähde röntgensäteen kehittämiseksi, röntgenkuva-anturi kohteen läpi kulkeneen röntgensäteen tunnistamiseksi, väline sanotun röntgenlähteen ja sanotun röntgenkuva-anturin kannattamiseksi toisiaan vastapäätä sanotun kohteen pään ollessa niiden välissä, väline sanotun kannatinvälineen käyttämiseksi pyörivästi röntgentietokonetomografian aikana, tunnettu siitä, että röntgenkuvauslaitteeseen kuuluu lisäksi kuvankäsittelylaite, johon kuuluu väline röntgentietokonetomografialla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saadun dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodatan tallentamiseksi, väline sanottua hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät vastaavasti hammaskaaren sijainnin ja muodon röntgenprojektiodatassa, ja väline panoraamatomogrammin luomiseksi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiakuvan esittämiseksi tai panoraamatomogrammin ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiokuvan esittämiseksi yhtäaikaisesti."

Kuten edellä patenttivaatimusasetelman A1 on todettu, myös kysymyksessä olevien patenttivaatimusasetelman A3 mukaisten keksintöjen osalta asiassa on kyse siitä, onko niiden katsottava olennaisesti eroavan tunnetun tekniikan mukaisista ratkaisuista.

Valittaja on esittänyt, että kysymyksessä olevan patenttivaatimusasetelman A3 mukaista itsenäistä patenttivaatimusta 1 on muutettu suhteessa patenttivaatimusasetelman A1 mukaiseen itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 siten, että edellä patenttivaatimusasetelman A1 yhteydessä selostettua lisättyä piirrettä on tarkennettu, muuttamalla se kuulumaan "esitetään panoraamatomogrammi ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiakuva tai panoraamatomogrammi ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiakuva yhtäaikaisesti". Patenttivaatimusasetelman A3 itsenäisiin patenttivaatimuksiin 16, 17, 18 ja 21 on tehty edellä mainittua vastaava muutos.

Markkinaoikeus toteaa, että patenttivaatimusasetelman A3 mukaiset itsenäiset patenttivaatimukset sisältävät jo sanamuotonsa mukaisesti patenttivaatimusasetelmien A1 ja A2 mukaisten itsenäisten patenttivaatimusten tavoin suoritusmuodon, jonka mukaan esitetään vain panoraamatomogrammi.

Edellä sekä aikaisemmin patenttivaatimusasetelman A1 itsenäisten patenttivaatimusten osalta esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että patenttivaatimusasetelman A3 itsenäisten patenttivaatimusten mukaiset keksinnöt eivät olennaisesti eroa siitä, mikä on tunnettua edellä mainitun viitejulkaisun J2 perusteella.

Kuten edellä on todettu, patenttivaatimusasetelma A3 koostuu itsenäisistä patenttivaatimuksista 1, 16, 17, 18 ja 21 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–15 ja 19–20. Edellä todetulla tavalla itsenäisten patenttivaatimusten 1, 16, 17, 18 ja 21 mukaiset keksinnöt eivät ole patentoitavissa. Asiassa ei siten ole tarpeen lausua mainittujen epäitsenäisten patenttivaatimusten patentoitavuudesta.

7 Patenttivaatimusasetelma A4

Valittajan esittämän patenttivaatimusasetelman A4 itsenäiset patenttivaatimukset 1, 16, 17, 18 ja 21 kuuluvat seuraavasti:

"1. Kuvankäsittelymenetelmä hampaiden panoraamatomo-grammin tuottamiseksi yhdellä röntgentietokonetomografia-sessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että menetelmään kuuluvat vaiheet, joissa:
röntgenprojektiodatasta poimitaan hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja joko valinnaisesti tai yhtäaikaisesti tietokonetomografiokuva."

"16. Kuvankäsittelyohjelma, joka saa tietokoneen suorittamaan kuvankäsittelymenetelmän käsittelyvaiheet hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi, joka on tuotettu kuvan käsittelymenetelmällä, joka käyttää yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa, johon menetelmään kuuluu vaiheet, joissa röntgenprojektiodatasta poimitaan sanottua hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa, ja luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja joko valinnaisesti tai yhtäaikaisesti tietokonetomografiakuva."

"17. Tietokoneella luettava tallennusväline patenttivaatimuksen 16 mukaisen kuvankäsittelyohjelman tallentamiseksi."

"18. Kuvankäsittelylaite hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että kuvankäsittelylaitteeseen kuuluu:
väline hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa ja väline panoraamatomogrammin tuottamiseksi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja joko valinnaisesti tai yhtäaikaisesti tietokonetomografiakuvan esittämiseksi."

"21. Röntgenkuvauslaite, johon kuuluu:
röntgenlähde röntgensäteen kehittämiseksi, röntgenkuva-anturi kohteen läpi kulkeneen röntgensäteen tunnistamiseksi, väline sanotun röntgenlähteen ja sanotun röntgenkuva-anturin kannattamiseksi toisiaan vastapäätä sanotun kohteen pään ollessa niiden välissä, väline sanotun kannatinvälineen käyttämiseksi pyörivästi röntgentietokonetomografian aikana, tunnettu siitä, että röntgenkuvauslaitteeseen kuuluu lisäksi kuvankäsittelylaite, johon kuuluu väline yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saadun dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodatan tallentamiseksi, väline sanottua hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät vastaavasti hammaskaaren sijainnin ja muodon röntgenprojektiodatassa, ja väline panoraamatomogrammin luomiseksi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja joko valinnaisesti tai yhtäaikaisesti tietokonetomografiakuvan esittämiseksi."

Kuten edellä patenttivaatimusasetelman A1 on todettu, myös kysymyksessä olevien patenttivaatimusasetelman A4 mukaisten keksintöjen osalta asiassa on kyse siitä, onko niiden katsottava olennaisesti eroavan tunnetun tekniikan mukaisista ratkaisuista.

Patenttivaatimusasetelman A4 itsenäisiä patenttivaatimuksia 1, 16, 17, 18 ja 21 on muutettu suhteessa patenttivaatimusasetelman A1 itsenäisiin patenttivaatimuksiin lisäämällä niihin piirre, jonka mukaan mainituissa patenttivaatimuksissa tarkoitettu panoraamatomogrammi tuotetaan yhdellä rötgentietokonetomografiasessiolla.

Markkinaoikeus toteaa, että patenttivaatimusasetelman A4 mukaiset itsenäiset patenttivaatimukset sisältävät jo sanamuotonsa mukaisesti patenttivaatimusasetelmien A1, A2 ja A3 mukaisten itsenäisten patenttivaatimusten tavoin suoritusmuodon, jonka mukaan esitetään vain panoraamatomogrammi.

Edellä selostettu patenttivaatimusasetelman A4 itsenäisiin patenttivaatimuksiin lisätty piirre mainitun suoritusmuodon mukaisesta panoraamatomogrammin tuottamisesta yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla ei näin ollen poikkea tunnetusta tekniikasta, jossa yksi kuvaus on perinteisesti riittänyt yhden kuvan tuottamiseen.

Edellä sekä aikaisemmin patenttivaatimusasetelman A1 itsenäisten patenttivaatimusten osalta esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että patenttivaatimusasetelman A4 itsenäisten patenttivaatimusten mukaiset keksinnöt eivät olennaisesti eroa siitä, mikä on tunnettua edellä mainitun viitejulkaisun J2 perusteella.

Kuten edellä on todettu, patenttivaatimusasetelma A4 koostuu itsenäisistä patenttivaatimuksista 1, 16, 17, 18 ja 21 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–15 ja 19–20. Edellä todetulla tavalla itsenäisten patenttivaatimusten 1, 16, 17, 18 ja 21 mukaiset keksinnöt eivät ole patentoitavissa. Asiassa ei siten ole tarpeen lausua mainittujen epäitsenäisten patenttivaatimusten patentoitavuudesta.

8 Patenttivaatimusasetelma A5

Valittajan esittämän patenttivaatimusasetelman A5 itsenäiset patenttivaatimukset 1, 16, 17, 18 ja 21 kuuluvat seuraavasti:

"1. Kuvankäsittelymenetelmä hampaiden panoraamatomo-grammin tuottamiseksi yhdellä röntgentietokonetomografia-sessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että menetelmään kuuluvat vaiheet, joissa:
röntgenprojektiodatasta poimitaan hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiakuva tai panoraamatomogrammi ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiokuva yhtäaikaisesti."

"16. Kuvankäsittelyohjelma, joka saa tietokoneen suorittamaan kuvankäsittelymenetelmän käsittelyvaiheet hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi, joka on tuotettu kuvan käsittelymenetelmällä, joka käyttää yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa, johon menetelmään kuuluu vaiheet, joissa röntgenprojektiodatasta poimitaan sanottua hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa, ja luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiakuva tai panoraamatomogrammi ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiokuva yhtäaikaisesti."

"17. Tietokoneella luettava tallennusväline patenttivaatimuksen 16 mukaisen kuvankäsittelyohjelman tallentamiseksi."

"18. Kuvankäsittelylaite hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että kuvankäsittelylaitteeseen kuuluu:
väline hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa ja väline panoraamatomogrammin tuottamiseksi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiakuvan esittämiseksi tai panoraamatomogrammin ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiokuvan esittämiseksi yhtäaikaisesti."

"21. Röntgenkuvauslaite, johon kuuluu:
röntgenlähde röntgensäteen kehittämiseksi, röntgenkuva-anturi kohteen läpi kulkeneen röntgensäteen tunnistamiseksi, väline sanotun röntgenlähteen ja sanotun röntgenkuva-anturin kannattamiseksi toisiaan vastapäätä sanotun kohteen pään ollessa niiden välissä, väline sanotun kannatinvälineen käyttämiseksi pyörivästi röntgentietokonetomografian aikana, tunnettu siitä, että röntgenkuvauslaitteeseen kuuluu lisäksi kuvankäsittelylaite, johon kuuluu väline yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saadun dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodatan tallentamiseksi, väline sanottua hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät vastaavasti hammaskaaren sijainnin ja muodon röntgenprojektiodatassa, ja väline panoraamatomogrammin luomiseksi suorittamalla ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiakuvan esittämiseksi tai panoraamatomogrammin ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiokuvan esittämiseksi yhtäaikaisesti."

Kuten edellä patenttivaatimusasetelman A1 on todettu, myös kysymyksessä olevien patenttivaatimusasetelman A5 mukaisten keksintöjen osalta asiassa on kyse siitä, onko niiden katsottava olennaisesti eroavan tunnetun tekniikan mukaisista ratkaisuista.

Valittaja on esittänyt, että kysymyksessä oleva patenttivaatimusasetelma A5 on muodostettu yhdistämällä patenttivaatimusasetelmat A3 ja A4.

Edellä sekä aikaisemmin patenttivaatimusasetelmien A3 ja A4 osalta esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, ettei patenttivaatimusasetelman A5 mukaisten itsenäisten patenttivaatimusten tekninen sisältö ole muuttunut valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä tarkastelun kohteina olleista itsenäisistä patenttivaatimuksista.

Sanottuun nähden sekä aikaisemmin patenttivaatimusasetelmien A1, A3 ja A4 itsenäisten patenttivaatimusten osalta esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että patenttivaatimusasetelman A5 itsenäisten patenttivaatimusten mukaiset keksinnöt eivät olennaisesti eroa siitä, mikä on tunnettua edellä mainitun viitejulkaisun J2 perusteella.

Kuten edellä on todettu, patenttivaatimusasetelma A5 koostuu itsenäisistä patenttivaatimuksista 1, 16, 17, 18 ja 21 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–15 ja 19–20. Edellä todetulla tavalla itsenäisten patenttivaatimusten 1, 16, 17, 18 ja 21 mukaiset keksinnöt eivät ole patentoitavissa. Asiassa ei siten ole tarpeen lausua mainittujen epäitsenäisten patenttivaatimusten patentoitavuudesta.

9 Patenttivaatimusasetelma A6

Valittajan esittämän patenttivaatimusasetelman A6 itsenäiset patenttivaatimukset 1, 16, 17, 18 ja 21 kuuluvat seuraavasti:

"1. Kuvankäsittelymenetelmä hampaiden panoraamatomo-grammin tuottamiseksi yhdellä röntgentietokonetomografia-sessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että menetelmään kuuluvat vaiheet, joissa:
röntgenprojektiodatasta poimitaan automaattisesti hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla automaattisesti ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiakuva tai panoraamatomogrammi ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiokuva yhtäaikaisesti."

"16. Kuvankäsittelyohjelma, joka saa tietokoneen suorittamaan kuvankäsittelymenetelmän käsittelyvaiheet hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi, joka on tuotettu kuvan käsittelymenetelmällä, joka käyttää yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa, johon menetelmään kuuluu vaiheet, joissa röntgenprojektiodatasta poimitaan automaattisesti sanottua hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa, ja luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla automaattisesti ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiakuva tai panoraamatomogrammi ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiokuva yhtäaikaisesti."

"17. Tietokoneella luettava tallennusväline patenttivaatimuksen 16 mukaisen kuvankäsittelyohjelman tallentamiseksi."

"18. Kuvankäsittelylaite hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että kuvankäsittelylaitteeseen kuuluu:
väline hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan automaattiseksi poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa ja väline panoraamatomogrammin tuottamiseksi suorittamalla automaaattisesti ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiakuvan esittämiseksi tai panoraamatomogrammin ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiokuvan esittämiseksi yhtäaikaisesti."

"21. Röntgenkuvauslaite, johon kuuluu:
röntgenlähde röntgensäteen kehittämiseksi, röntgenkuva-anturi kohteen läpi kulkeneen röntgensäteen tunnistamiseksi, väline sanotun röntgenlähteen ja sanotun röntgenkuva-anturin kannattamiseksi toisiaan vastapäätä sanotun kohteen pään ollessa niiden välissä, väline sanotun kannatinvälineen käyttämiseksi pyörivästi röntgentietokonetomografian aikana, tunnettu siitä, että röntgenkuvauslaitteeseen kuuluu lisäksi kuvankäsittelylaite, johon kuuluu väline yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saadun dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodatan tallentamiseksi, väline sanottua hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan automaattiseksi poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät vastaavasti hammaskaaren sijainnin ja muodon röntgenprojektiodatassa, ja väline panoraamatomogrammin luomiseksi suorittamalla ennalta määrätty prosessi automaattisesti sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja valinnaisesti mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiakuvan esittämiseksi tai panoraamatomogrammin ja mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiokuvan esittämiseksi yhtäaikaisesti."

Kuten edellä patenttivaatimusasetelman A1 on todettu, myös kysymyksessä olevien patenttivaatimusasetelman A6 mukaisten keksintöjen osalta asiassa on kyse siitä, onko niiden katsottava olennaisesti eroavan tunnetun tekniikan mukaisista ratkaisuista.

Valittaja on esittänyt, että patenttivaatimusasetelman A6 itsenäiset patenttivaatimukset pohjautuvat patenttivaatimusasetelman A5 itsenäisiin patenttivaatimuksiin. Patenttivaatimusasetelmassa A6 itsenäisiä patenttivaatimuksia on muutettu siten, että niissä kuvatut hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan poimintaa ja ennalta määritellyn prosessin suorittamista hammaskaaren projektiodataa käyttämällä panoraamatomogrammin luomiseksi koskevat vaiheet suoritetaan automaattisesti.

Valittaja on viitannut tukena edellä mainitulle projektiodatan poimintaan liittyvälle lisäykselle "automaattisesti" ensinnäkin patenttihakemuksen kohtaan, joissa todetaan " - - hammaskaaren sijainti voidaan määrittää automaattisesti - -" (s. 15, rivit 14–16).

Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainittu valittajan viittaama perusasiakirjan kohta koskee sijainninmäärityksen erityistä esimerkkiä. Asianomaisessa kohdassa mainitaan sinänsä sana "automaattisesti". Kyseisessä asiayhteydessään sen on kuitenkin ymmärrettävä olevan seurausta sijainnin tunnistusanturin ja kuvausapuvälineen käytöstä. Edellä mainittu huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että kyseisessä perusasiakirjan kohdassa ei ole katsottava kuvatun projektiodatan automaattista poimintaa ilman mainittujen sijainninmäärityksen erityistä esimerkkiä määrittävien piirteiden läsnäoloa.

Valittaja on edellä mainitun lisäksi viitannut tukena kyseiselle projektiodatan poimintaan liittyvälle lisäykselle referenssihammaskaaren sijainnin automaattista määrittämistä koskevaan patenttihakemuksen kohtaan (s. 12, rivit 12–16).

Markkinaoikeus toteaa, että mainittu referenssihammaskaaren sijainnin automaattinen määrittäminen on kiinteästi yhteydessä röntgentietokonetomografialaitteen tukivälineen käyttöön. Asiayhteydessään ymmärrettynä alan ammattimiehen on katsottava voivan päätellä perusasiakirjasta automatisoinnin tulevan mahdolliseksi standardimaisen sijainnin ja muodon hyödyntämiseen, mikä toteutuu mainitun tukivälineen ohjauksen kautta, ei sen sijaan ilman tätä.

Edellä mainitun ennalta määritellyn prosessin suorittamiseen liittyvän lisäyksen "automaattisesti" tuen osalta valittaja on viitannut patenttihakemuksen kohtaan, jossa todetaan "- - panoraamatomogrammi voidaan tuottaa ilman mitään röntgentietokonetomografianjälkeistä toimintoa - -" (s. 3, rivit 12–13).

Markkinaoikeus toteaa, että valittajan viittaama perusasiakirjan kohta koskee panoraamatomogrammin tuottamista ilman röntgentietokonetomografian jälkeistä toimintoa tai käyttämällä vain kerran valintakytkintä. Sanotussa perusasiakirjan kohdassa viitataan yleisesti kuvankäsittelymenetelmään, eikä juuri prosessin automaattiseen suorittamiseen. Sanottuun nähden markkinaoikeus katsoo, ettei myöskään kyseisen perusasiakirjan kohdan voida katsoa tuottavan riittävää tukea puheena olevalle lisäykselle.

Edellä esitetyillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä olevan patenttivaatimusasetelman A6 itsenäiset patenttivaatimukset sisältävät patenttilain 13 §:n vastaisesti sellaista, mikä ei ole käynyt selville hakemuksesta sitä tehtäessä. Patenttivaatimusasetelman A6 itsenäisten patenttivaatimusten mukaiset keksinnöt eivät siten ole jo sanotun johdosta patentoitavissa.

Vaikka edellä mainitulle patenttivaatimusten A6 itsenäisiin patenttivaatimuksiin sisältyvälle lisäykselle katsottaisiin löytyvän riittävä tuki perusasiakirjoista, markkinaoikeus katsoo, ettei sanotusta huolimatta kyseisiä itsenäisten patenttivaatimusten mukaisia keksintöjä olisi pidettävä patentoitavissa.

Automatisointiin pyrkimistä on pidettävä alan ammattimiehen jatkuvaksi tavoitteeksi ja tavanomaiseksi toiminnaksi. Nyt tarkasteltavana olevassa tapauksessa selityksestä ilmenevällä tavalla automatisointia kuvaavissa kohdissa viitataan erityisesti tunnetussa tekniikassa aikaisemmin käytettyjen menetelmävaiheiden (esimerkiksi käyttäjän suorittaman koordinaattipisteiden poiminnan) välttämiseen. Näin ollen, kun automatisointia ei patenttivaatimusasetelman A6 itsenäisissä patenttivaatimuksissa ole tarkemmin yksilöity, puheena olevan piirteen lisäämisen ei ole katsottava antavan aihetta arvioida mainittujen itsenäisten patenttivaatimusten keksinnöllisyyttä patenttivaatimusasetelmien A1–A5 itsenäisten patenttivaatimusten osalta esitetystä poikkeavasti.

Kuten edellä on todettu, patenttivaatimusasetelma A6 koostuu itsenäisistä patenttivaatimuksista 1, 16, 17, 18 ja 21 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–15 ja 19–20. Edellä todetulla tavalla itsenäisten patenttivaatimusten 1, 16, 17, 18 ja 21 mukaiset keksinnöt eivät ole patentoitavissa. Asiassa ei siten ole tarpeen lausua mainittujen epäitsenäisten patenttivaatimusten patentoitavuudesta.

10 Patenttivaatimusasetelma A7

Valittajan esittämän patenttivaatimusasetelman A7 itsenäiset patenttivaatimukset 1, 16, 17, 18 ja 21 kuuluvat seuraavasti:

"1. Kuvankäsittelymenetelmä hampaiden panoraamatomo-grammin tuottamiseksi yhdellä röntgentietokonetomografia-sessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että menetelmään kuuluvat vaiheet, joissa:
röntgenprojektiodatasta poimitaan automaattisesti hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa, joka röntgenprojektiodata on mainitulla yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla saatua käsittelemätöntä röntgenprojektiodataa, luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla automaattisesti ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja valinnaisesti mainitusta röntgenprojektiodatasta mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiakuva tai panoraamatomogrammi ja mainitusta röntgenprojektiodatasta mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiokuva yhtäaikaisesti."

"16. Kuvankäsittelyohjelma, joka saa tietokoneen suorittamaan kuvankäsittelymenetelmän käsittelyvaiheet hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi, joka on tuotettu kuvan käsittelymenetelmällä, joka käyttää yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa, johon menetelmään kuuluu vaiheet, joissa röntgenprojektiodatasta poimitaan automaattisesti sanottua hammaskaarta vastaava hammaskaaren projektiodata esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa, joka röntgenprojektiodata on mainitulla yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla saatua käsittelemätöntä röntgenprojektiodataa, ja luodaan sanottu panoraamatomogrammi suorittamalla automaattisesti ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä, ja esitetään panoraamatomogrammi ja valinnaisesti mainitusta röntgenprojektiodatasta mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiakuva tai panoraamatomogrammi ja mainitusta röntgenprojetiodatasta mainitulla tietokonetomografialla aikaansaatu tietokonetomografiokuva yhtäaikaisesti."

"17. Tietokoneella luettava tallennusväline patenttivaatimuksen 16 mukaisen kuvankäsittelyohjelman tallentamiseksi."

"18. Kuvankäsittelylaite hampaiden panoraamatomogrammin tuottamiseksi yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saatua dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodataa käyttämällä, tunnettu siitä, että kuvankäsittelylaitteeseen kuuluu: väline hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan automaattiseksi poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät sanotun hammaskaaren sijainnin ja muodon sanotussa röntgenprojektiodatassa, joka röntgenprojektiodata on mainitulla yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla saatua käsittelemätöntä röntgenprojektiodataa, ja väline panoraamatomogrammin tuottamiseksi suorittamalla automaaattisesti ennalta määrätty prosessi sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja valinnaisesti mainitusta töntgenprojektiodatasta mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiakuvan esittämiseksi tai panoraamatomogrammin ja mainitusta röntgenprojektiodatasta mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiokuvan esittämiseksi yhtäaikaisesti."

"21. Röntgenkuvauslaite, johon kuuluu:
röntgenlähde röntgensäteen kehittämiseksi, röntgenkuva-anturi kohteen läpi kulkeneen röntgensäteen tunnistamiseksi, väline sanotun röntgenlähteen ja sanotun röntgenkuva-anturin kannattamiseksi toisiaan vastapäätä sanotun kohteen pään ollessa niiden välissä, väline sanotun kannatinvälineen käyttämiseksi pyörivästi röntgentietokonetomografian aikana, tunnettu siitä, että röntgenkuvauslaitteeseen kuuluu lisäksi kuvankäsittelylaite, johon kuuluu väline yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla, joka kattaa dentomaksillofasiaalisen alueen, saadun dentomaksillofasiaalisen alueen röntgenprojektiodatan tallentamiseksi, väline sanottua hammaskaarta vastaavan hammaskaaren projektiodatan automaattiseksi poimimiseksi sanotusta röntgenprojektiodatasta esiasetettujen sijaintia ja muotoa koskevien tietojen perusteella, jotka määrittävät vastaavasti hammaskaaren sijainnin ja muodon röntgenprojektiodatassa, joka röntgenprojektiodata on mainitulla yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla saatua käsittelemätöntä röntgenprojektiodataa, ja väline panoraamatomogrammin luomiseksi suorittamalla ennalta määrätty prosessi automaattisesti sanottua hammaskaaren projektiodataa käyttämällä ja väline panoraamatomogrammin ja valinnaisesti mainitusta röntgenprojektiodatasta mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiakuvan esittämiseksi tai panoraamatomogrammin ja mainitusta röntgenprojektiodatasta mainitulla tietokonetomografialla aikaansaadun tietokonetomografiokuvan esittämiseksi yhtäaikaisesti."

Kuten edellä patenttivaatimusasetelman A1 on todettu, myös kysymyksessä olevien patenttivaatimusasetelman A7 mukaisten keksintöjen osalta asiassa on kyse siitä, onko niiden katsottava olennaisesti eroavan tunnetun tekniikan mukaisista ratkaisuista.

Patenttivaatimusasetelman A7 mukaisiin itsenäisin patenttivaatimuksiin on patenttivaatimusasetelman A6 itsenäisiin patenttivaatimuksiin nähden edelleen lisätty edellä mainittuun piirteeseen C tarkennus "joka röntgenprojektiodata on mainitulla yhdellä röntgentietokonetomografiasessiolla saatua käsittelemätöntä röntgenprojektiodataa".

Lisäksi patenttivaatimusasetelman A7 itsenäisiä patenttivaatimuksia 1, 16, 17, 18, ja 21 on piirteen E osalta muutettu siten, että tietokonetomorafia, jolla aikaansaatuun tietokonetomografiakuvaan tai panoraamatomogrammiin vaatimuksissa viitataan, on määritelty tehtäväksi "mainitusta röntgenprojektiodatasta".

Markkinaoikeus toteaa, että myös kysymyksessä olevan patenttivaatimusasetelman A7 itsenäisiin patenttivaatimuksiin sisältyvät edellä patenttivaatimusasetelman A6 yhteydessä selostetut viimeksi mainittujen itsenäisiin patenttivaatimuksiin tehdyt lisäykset vaiheiden automaattisesta tuottamisesta. Sanottuun nähden sekä aikaisemmin patenttivaatimusasetelman A6 itsenäisten patenttivaatimusten osalta esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että kysymyksessä olevan patenttivaatimusasetelman A7 itsenäiset patenttivaatimukset sisältävät patenttilain 13 §:n vastaisesti sellaista, mikä ei ole käynyt selville hakemuksesta sitä tehtäessä. Patenttivaatimusasetelman A7 itsenäisten patenttivaatimusten mukaiset keksinnöt eivät siten ole jo sanotun johdosta patentoitavissa.

Joka tapauksessa, vastaavasti kuin edellä patenttivaatimusasetelman A6 itsenäisten patenttivaatimusten osalta on katsottu, vaikka edellä mainitulle lisäykselle katsottaisiin löytyvän riittävä tuki perusasiakirjoista, kysymyksessä olevan patenttivaatimusasetelman A7 itsenäisten patenttivaatimusten mukaisia keksintöjä ei olisi pidettävä patentoitavissa myöskään puuttuvan keksinnöllisyyden vuoksi.

Kuten edellä on todettu, patenttivaatimusasetelma A7 koostuu itsenäisistä patenttivaatimuksista 1, 16, 17, 18 ja 21 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–15 ja 19–20. Edellä todetulla tavalla itsenäisten patenttivaatimusten 1, 16, 17, 18 ja 21 mukaiset keksinnöt eivät ole patentoitavissa. Asiassa ei siten ole tarpeen lausua mainittujen epäitsenäisten patenttivaatimusten patentoitavuudesta.

11 Johtopäätös

Edellä esitetyin tavoin minkään tarkasteltavina olleiden patenttivaatimusten mukainen keksintö ei ole patentoitavissa. Valitus on näin ollen hylättävä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen ja Sanna Holkeri, markkinaoikeusinsinööri Kirsikka Etuaho sekä asiantuntijajäsen Timo Joutsenoja.

PRH:n päätös

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.