MAO:329/16

PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN

Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 18.9.2014 (liitteenä)

ASIAN TAUSTA

A on 24.1.2006 hakenut patenttia keksinnölle nimeltä "Kaukolämpölaitos".

Patentti- ja rekisterihallitus on 18.9.2014 antamallaan päätöksellä hylännyt edellä mainitun hakemuksen.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

A on vaatinut, että valituksenalainen Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 18.9.2014 kumotaan ja että hakemus patentin myöntämiseksi hyväksytään mainitussa päätöksessä tarkasteltujen patenttivaatimusten mukaisena tai valittajan markkinaoikeudelle toimittaman valituksen yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman mukaisena taikka valittajan 20.1.2015 markkinaoikeudelle toimittaman lausuman yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman mukaisena.

Perusteet

Valituksenalaisesta Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksestä ei käy ilmi, millä perusteella kysymyksessä oleva patenttihakemus on hylätty.

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on siinä tarkasteltuja patenttivaatimuksia pidetty epätäsmällisinä. Mainitussa päätöksessä ei kuitenkaan ole esitetty, millä perusteella kyseisiä patenttivaatimuksia on pidetty epätäsmällisinä.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on todettu asianomaisiin patenttilain kohtiin viittaamalla ne seikat, joihin kysymyksessä olevan patenttihakemuksen hylkääminen on perustunut. Mainitussa päätöksessä on esitetty myös esimerkki siinä tarkasteltuun itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 sisältyneestä epätäsmällisestä kohdasta.

Myös valittajan valituksen ohessa markkinaoikeudelle toimittamiin patenttivaatimuksiin sisältyy epätäsmällisiä kohtia. Kyseisiin patenttivaatimuksiin sisältyy lisäksi sellaisia määritteitä, jotka eivät ilmene kysymyksessä olevan patenttihakemuksen perusasiakirjoista. Mainitut patenttivaatimukset eivät sisällä myöskään mitään sellaista, jonka perusteella kysymyksessä olevaa keksintöä olisi pidettävä keksinnöllisenä.

Valittajan lausuma

A on antanut lausuman.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

1 Sovellettavat oikeusohjeet

Patenttilain 2 §:n 1 momentin mukaan patentti myönnetään ainoastaan keksintöön, joka on uusi siihen verrattuna, mikä on tullut tunnetuksi ennen patenttihakemuksen tekemispäivää, ja lisäksi olennaisesti eroaa siitä. Pykälän 2 momentin mukaan tunnetuksi katsotaan kaikki, mikä on tullut julkiseksi, joko kirjoituksen tai esitelmän välityksellä, hyväksikäyttämällä tai muulla tavalla.

Patenttilain 8 §:n 2 momentin mukaan patenttihakemuksen tulee sisältää keksinnön selitys, tarvittaessa piirustuksineen, sekä täsmällisesti ilmaistuna se, mitä patentilla halutaan suojata (patenttivaatimus). Selityksen tulee olla niin selvä, että ammattimies voi sen perusteella käyttää keksintöä.

Patenttilain 13 §:n mukaan patenttihakemusta ei saa muuttaa siten, että patenttia haetaan johonkin, mikä ei ole käynyt selville hakemuksesta, kun hakemus on tehty.

2 Tarkasteltavina olevat patenttivaatimukset

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä tarkastelun kohteena ovat olleet valittajan 22.8.2014 Patentti- ja rekisterihallitukselle toimittamat patenttivaatimukset.

Edellä mainitun lisäksi valittaja on puheena olevaa asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä toimittanut ensin valituksensa yhteydessä yhdet patenttivaatimukset sekä edelleen 20.1.2015 markkinaoikeudelle toimittamansa lausuman yhteydessä vielä toiset patenttivaatimukset.

Kaikki edellä mainitut kolme patenttivaatimusasetelmaa muodostuvat itsenäisestä patenttivaatimuksesta 1 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–5.

3 Asian arviointi

Kuten edellä on selostettu, patenttilain 13 §:n mukaan patenttihakemusta ei saa muuttaa siten, että patenttia haetaan johonkin, mikä ei ole käynyt selville patenttihakemuksesta, kun patenttihakemus on tehty. Patenttihakemukseen, mukaan lukien patenttivaatimuksiin, ei näin ollen saa patenttihakemuksen tekemispäivän jälkeen lisätä mitään, joka määrittelisi keksinnön toisin kuin patenttihakemuksessa sitä jätettäessä on tehty.

3.1 Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä tarkastelun kohteena olleet patenttivaatimukset

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on todettu, että siinä tarkastelun kohteena ollut itsenäinen patenttivaatimus 1 sisältää muun ohella määritteet "ilmastonmuutoksista aiheutuvien haittavaikutusten vähentämiseksi", "laite, jossa ei ole ylimääräisiä pumppuja eikä muitakaan vastaavia lämmönsiirto-/keräilyprosessissa käytettäviä apulaitteita", "eikä muitakaan liikkuvia osia lämmön keräilyssä kuten taltioinnissakaan", "geofysiikan, - -, teknistermo-fysiikan/vastaavien luonnonlakien mukaisesti", "automaattisesti ja ilman lämmönkeräysvaiheessa kohdistettua lisä-/apulaitteita automaattisesti" sekä "geofysikaalisten luonnonlakien mukaisesti taltioiva, vapaasti toimiva laite", joita määritteitä ei löydy kysymyksessä olevan patentin perusasiakirjoista.

Markkinaoikeus toteaa, että valittaja ei ole asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä esittänyt edellä esitettyyn liittyen seikkoja, joiden valossa mainittua valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä esitettyä näkemystä olisi pidettävä virheellisenä. Asiassa ei ole muutoinkaan ilmennyt seikkoja, joiden perusteella mainittua valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä esitettyä näkemystä siitä, etteivät edellä luetellut sanotussa päätöksessä tarkastelun kohteena olleeseen itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 sisältyvät määritteet ilmene kysymyksessä olevan patentin perusasiakirjoista, olisi pidettävä virheellisenä.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä tarkastelun kohteena ollut itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen keksintö ei ole ollut pidettävissä patentoitavissa jo sen johdosta, että patenttia on haettu patenttilain 13 §:n vastaisesti johonkin, mikä ei ole käynyt selville patenttihakemuksesta, kun patenttihakemus on tehty.

Tarkasteltavana oleva patenttivaatimusasetelma muodostuu edellä selostetulla tavalla itsenäisestä patenttivaatimuksesta 1 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–5. Kuten edellä on todettu, itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen keksintö ei ole patentoitavissa. Asiassa ei näin ollen ole tarpeen lausua epäitsenäisten patenttivaatimusten patentoitavuudesta.

3.2 Valittajan markkinaoikeudelle toimittaman valituksen yhteydessä esitetyt patenttivaatimukset

Markkinaoikeus toteaa, että valittajan markkinaoikeudelle toimittaman valituksen yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 sisältyy muun ohella määritteet "vaikkapa jo osin taltioinnin alkuvaiheessa höyrystynyt, nestemäinen kierrätysaine", "vaikkapa maastokohdetta/vastaavaa asennuskohdetta viilentävä, kierrätysputkiston pinnan jäähdyttämiseen - - tarkoitettu ilmastolämpöpumppu", "toimii muullakin tavoin, kuten asennuskohdettaan viilentävänä ollen myös kierrätysputkiston pinnan jäähdyttämiseen sekä vastaavanlaisiin toimintoihin tehty", "sisäisin virtaamapainein itsenäisesti liikkuvaa, virtautettavaa, lämpöenergiaa sitovaa permanenttikaasua" sekä "itsenäisesti toimiva luontolämpöä taltioiva ilmastolämpöpumppu".

Markkinaoikeus toteaa, etteivät edellä luetellut valittajan markkinaoikeudelle toimittaman valituksen yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 sisältyvät määritteet ilmene kysymyksessä olevan patentin perusasiakirjoista.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että valittajan markkinaoikeudelle toimittaman valituksen yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaista keksintöä ei ole pidettävissä patentoitavissa jo sen johdosta, että patentti on tullut käsittämän patenttilain 13 §:n vastaisesti sellaista, mikä ei ole käynyt selville patenttihakemuksesta, kun patenttihakemus on tehty.

Tarkasteltavana oleva patenttivaatimusasetelma muodostuu edellä selostetulla tavalla itsenäisestä patenttivaatimuksesta 1 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–5. Kuten edellä on todettu, itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen keksintö ei ole patentoitavissa. Asiassa ei näin ollen ole tarpeen lausua epäitsenäisten patenttivaatimusten patentoitavuudesta.

3.3 Valittajan markkinaoikeudelle 20.1.2015 toimittaman lausuman yhteydessä esitetyt patenttivaatimukset

Markkinaoikeus toteaa, että valittajan markkinaoikeudelle 20.1.2015 toimittaman lausuman yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 sisältyy muun ohella samat määritteet kuin edellä perustelujen jaksossa 3.2 on todettu sisältyvän valittajan markkinaoikeudelle toimittaman valituksen yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäiseen patenttivaatimukseen 1.

Edellä sekä aiemmin jaksossa 3.2 valittajan markkinaoikeudelle toimittaman valituksen yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäisen patenttivaatimuksen 1 osalta esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että valittajan markkinaoikeudelle 20.1.2015 toimittaman lausuman yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaista keksintöä ei ole pidettävissä patentoitavissa jo sen johdosta, että patentti on tullut käsittämän patenttilain 13 §:n vastaisesti sellaista, mikä ei ole käynyt selville patenttihakemuksesta, kun patenttihakemus on tehty.

Tarkasteltavana oleva patenttivaatimusasetelma muodostuu edellä selostetulla tavalla itsenäisestä patenttivaatimuksesta 1 sekä epäitsenäisistä patenttivaatimuksista 2–5. Kuten edellä on todettu, itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen keksintö ei ole patentoitavissa. Asiassa ei näin ollen ole tarpeen lausua epäitsenäisten patenttivaatimusten patentoitavuudesta.

4 Muista valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä esitetyistä seikoista

Markkinaoikeus on edellä jo sinänsä katsonut, että mikään tarkasteltavina olevien patenttivaatimusten mukainen keksintö ei ole patentoitavissa.

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on edellä käsitellyn lisäksi ensinnäkin katsottu, että mainitussa päätöksessä tarkastelun kohteena olleessa itsenäisessä patenttivaatimuksessa 1 ei ole täsmällisesti ilmaistu, mitä patentilla halutaan suojata.

Markkinaoikeus toteaa, että kysymyksessä olevan patenttihakemuksen perusasiakirjoissa keksinnön mukaista lämpöpumppua on kuvattu selostamalla lämpöpumpun olennaiset osat, joihin kuuluu muun ohella lämmönsiirtoaineen kiertopiirissä oleva kompressori. Jokaiseen tarkasteltavana olevaan patenttivaatimusasetelmaan sisältyvässä itsenäisessä patenttivaatimuksessa 1 on esitetty, että lämmönsiirtoaine (kierrätysaine) kiertää putkistossa itsenäisesti sisäisin virtaamapainein ja että on saatu aikaan itsenäisesti toimiva lämpöpumppu. Yhdessäkään kyseisistä itsenäisistä patenttivaatimuksista ei kuitenkaan ole esitetty perusasiakirjoissa olennaisena esitettyä piirrettä, jonka mukaan keksinnön mukaiseen laitteistoon kuuluu kompressori. Mainituissa itsenäisissä patenttivaatimuksissa ei ole myöskään muutoin täsmällisesti ilmaistu, miten lämmönsiirtoaineen kierto on toteutettu. Yksinomaan viittauksia termodynamiikan lakeihin ja sinänsä tunnettuihin yhtälöihin ei edellä mainitussa suhteessa voida pitää riittävänä laitteiston rakenteen yksityiskohtaisena ja täsmällisenä kuvauksena.

Lisäksi markkinaoikeus toteaa, että valittajan markkinaoikeudelle toimittaman valituksen yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 sekä valittajan markkinaoikeudelle 20.1.2015 toimittaman lausuman yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 sisältyy yksittäisiä epätäsmällisiä määritteitä, kuten "vaikkapa jo taltioinnin alkuvaiheessa höyrystynyt", "taltiointialkuvaihe" sekä "pitkä/pitkähkö kierrätysputkisto".

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, ettei yhteenkään tarkasteltavana olevaan patenttivaatimusasetelmaan sisältyvässä itsenäisessä patenttivaatimuksessa 1 ole ilmaistu patenttilain 8 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla täsmällisesti, mitä patentilla halutaan suojata.

Valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on lisäksi katsottu, ettei mainitussa päätöksessä tarkastelun kohteena olleen itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukainen keksintö eroa olennaisesti tunnetusta tekniikasta. Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä todetun mukaan mainittu itsenäinen patenttivaatimus sisältää vain tavanomaisia järjestelyjä kerätä lämpöä ulkoilmasta yhdellä lämmönvaihtajalla ja toisella lämmönvaihtajalla siirtää lämpö sisätilojen lämmitykseen.

Markkinaoikeus toteaa, että valittaja ei ole asiaa markkinaoikeudessa käsiteltäessä esittänyt perusteita, minkä vuoksi edellä selostettua valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä esitettyä näkemystä olisi pidettävä virheellisenä.

Sekä valittajan markkinaoikeudelle toimittaman valituksen yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäisen patenttivaatimuksen 1 että valittajan markkinaoikeudelle 20.1.2015 toimittaman lausuman yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäisen patenttivaatimuksen 1 johdanto-osa ja tunnusmerkkiosa sisältävät keksinnön mukaisen laitteen rakenteen osalta olennaisesti samat piirteet, jotka ovat sisältyneet valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä tarkastelun kohteena olleeseen itsenäiseen patenttivaatimukseen 1. Valittajan markkinaoikeudelle toimittaman valituksen yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 tai valittajan markkinaoikeudelle 20.1.2015 toimittaman lausuman yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäiseen patenttivaatimukseen 1 ei keksinnön mukaisen laitteen osalta ole myöskään tehty sellaisia muutoksia, joilla olisi merkitystä keksinnöllisyyden arvioinnin kannalta.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, ettei valituksessa esitetyn perusteella ensinnäkään valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä tarkastelun kohteena ollutta itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaista keksintöä ole keksinnöllisyyden osalta syytä arvioida mainitussa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä suoritetusta poikkeavasti. Vastaavasti myöskään valittajan markkinaoikeudelle toimittaman valituksen yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaista keksintöä tai valittajan markkinaoikeudelle 20.1.2015 toimittaman lausuman yhteydessä esittämän patenttivaatimusasetelman itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaista keksintöä ei ole keksinnöllisyyden osalta syytä arvioida toisin kuin valituksenalaisessa Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksessä on tehty siinä tarkastelun kohteena olleen itsenäisen patenttivaatimuksen 1 mukaisen keksinnön osalta.

5 Johtopäätös

Edellä esitetyin tavoin mikään tarkasteltavina olevien patenttivaatimusten mukainen keksintö ei ole patentoitavissa. Valitus on näin ollen hylättävä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

MUUTOKSENHAKU

Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 7 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tähän päätökseen saa hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen ja Reima Jussila sekä markkinaoikeusinsinöörit Erkki Tiala ja Krister Karlsson.

PRH:n päätös.

HUOMAA

Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 1.12.2016 taltionumero 5130.