MAO:753/16

PÄÄTÖS, JOSTA VALITETAAN

Patentti- ja rekisterihallituksen päätös 20.1.2015 (liitteenä)

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Valio Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen päätöksen ja palauttaa asian Patentti- ja rekisterihallitukselle haetun merkin VALIO rekisteröimiseksi.

Perusteet

Tavaramerkin tärkein tehtävä on alkuperäfunktio eli sen takaaminen kuluttajalle, että tietyllä merkillä varustettu tuote on peräisin yhdeltä yritykseltä.

Suomalainen kuluttaja ei tänä päivänä miellä sanaa "valio" adjektiiviksi, sillä se ei ole suomen kielessä yleisesti käytössä oleva ryhmänsä, lajinsa, rotunsa tai muun sellaisen parhaisiin kuuluvaa yksilöä kuvaava nimitys. Kyseinen sana ei edes taivu suomen kielessä adjektiivin taivutussääntöjen mukaisesti. Rekisteröitäväksi haettu merkki VALIO on erottamiskykyinen nyt kysymyksessä oleville tavaroille ja palveluille, sillä vastaava sana on pitkäaikaisen käytön myötä irtaantunut sen alkuperäisestä merkityksestä ja saanut suomen kielessä suomalaisten kuluttajien keskuudessa itsenäisen uuden merkityksen Valio Oy:n yrityksen toiminimenä sekä kaikkien elintarvikkeisiin ja ravitsemukseen liittyvien tavaroiden ja palveluiden tavaramerkkinä. Sanan "valio" merkityssisältö on siis täysin muuttunut, eikä sitä käytetä kuvailemaan nyt kysymyksessä olevien tavaroiden tai palvelujen lajia, laatua, saati käyttötarkoitusta. Mainitulla sanalla voi sinänsä olla toissijainen merkitys, mutta se ei tee haettua merkkiä erottamiskyvyttömäksi laatusanaksi nyt kysymyksessä oleville tavaroille ja palveluille.

Valio Oy on liikevaihdoltaan Suomen suurin maidonjalostaja ja yksi Suomen tunnetuimmista yrityksistä. Liikemerkkiä VALIO on käytetty kuviomerkkinä vuodesta 1955 lähtien eri muodoissa. Sana "valio" on ollut kunkin kuviomerkin tyylistä riippumatta merkin dominoiva osa. Merkkien kuvioelementit ovat muuttuneet merkittävästi vuosien saatossa sanan "valio" ollen ainoa pysyvä osa kutakin merkkiä.

VALIO on ollut vuosikymmenet ja on edelleen yksi Suomen tunnetuimmista tavaramerkeistä. Tavaramerkki VALIO on haettu ensimmäisen kerran rekisteröitäväksi sanamerkkinä Suomessa vuonna 1974, ja suojaa on sekä Suomessa että ulkomailla laajennettu vuosien varrella useilla erilaisilla osan VALIO sisältävillä tavaramerkkirekisteröinneillä. Valio-brändiä, -liiketunnusta ja

-tavaramerkkiä käytetään säännöllisesti kaikessa Valio Oy:n tuottamassa materiaalissa käsittäen niin elintarvikkeiden kuin raaka-aineidenkin tuotepakkauksia mutta myös erilaisia esitteitä, reseptivihkoja, keittokirjoja, tutkimuksia, luento- ja kokousmateriaalia sekä julkaisuja. Tavaramerkki esiintyy aina taivuttamattomana sanana.

Valio.fi-verkkotunnus rekisteröitiin vuonna 1991 heti, kun verkkotunnusten rekisteröinti tuli Suomessa ylipäätään mahdolliseksi. Valio Oy:n verkkosivuilla käy yli miljoona suomalaista kuukaudessa. Jo vuonna 2004 sivuilla oli peräti 900.000 kävijää. Valio Oy:llä on myös kansainvälinen www.valio.com-sivusto. Vuonna 2013 Valio Oy:n kaikilla sivuilla oli noin 15 miljoonaa kävijää ja vuonna 2014 sivuja katseltiin 38,8 miljoonaa kertaa. Näin ollen valio.fi-verkkosivujen kohdalla voidaan puhua kuluttajien laajasti tuntemasta ja arvostamasta itsenäisestä verkkobrändistä. Valio Oy:n brändi sijoittui vuonna 2014 Taloustutkimuksen laatimassa Verkkobrändien arvostus ja suosittelu Suomessa -tutkimuksessa suosittelu-sarjassa kymmenen suositelluimman verkkobrändin joukkoon.

Valio Oy on jo vuosia ollut mukana näkyvästi erilaisten liikunta- ja terveystapahtumien tukijana sekä sponsoroinut urheilijoita. Valio Oy myös tukee nykyisin lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia VALIO-brändin alla. Tavaramerkki VALIO on kaikessa tässä toiminnassa ja sitä käsittelevässä materiaalissa aina selkeästi esitettynä itsenäisenä yritystunnuksena vailla viittauksia elintarviketeollisuuteen.

Valio Oy käyttää vuosittain useita miljoonia euroja yrityksensä tuotteiden ja palveluiden markkinointiin televisiossa, painetussa mediassa, ulkomainonnassa ja verkkomainonnassa. Kampanjat ovat aina valtakunnallisia ja intensiivisiä. Kaikissa Valio Oy:n valmistamissa tuotteissa on käytössä nykyinen VALIO-lehtimerkki. Lisäksi merkittävä osa Valio Oy:n valmistamista tuotteista myydään yksin tavaramerkillä VALIO, kuten esimerkiksi VALIO voi ja VALIO maito.

Elintarvikealan kokoamista tilastoista on todettavissa, että Valio Oy on ylivoimaisesti suurin elintarvikealan markkinoija Suomessa. Muun muassa vuosina 2012, 2013 ja 2014 Valio Oy:n mediapanostusten osuus on ollut yli 50 prosenttia kaikesta mediapanostuksesta Suomessa. Ottaen huomioon, että VALIO-sana esiintyy aina, kun Valio Oy mainostaa tuotteitaan, näin suurille markkinointitoimenpiteille tulee antaa merkitystä arvioitaessa sanan VALIO tunnettuutta suomalaisten kuluttajien keskuudessa.

VALIO on hyväksytty vuonna 2009 Patentti- ja rekisterihallituksen laajalti tunnettujen tavaramerkkien luetteloon, mikä osoittaa sen, että yrityksen nimi on Suomessa notorisesti ja laajalti tunnettu ja Valio Oy ansaitsee sille kuuluvan yksinoikeuden.

Patentti- ja rekisterihallituksen viittaus siihen, että eläinten arvioinnissa tietylle kriteerit täyttävälle yksilölle voidaan myöntää "valionarvo" on täysin irrelevantti nyt kysymyksessä olevan hakemuksen tavara- ja palveluluettelo huomioon ottaen, kun kyseiseen luetteloon ei sisälly eläimiin liittyviä tavaroita. "Valionarvo" ei myöskään ole suomen kielen laatusana. Google-hakukoneen haussa 170 ensimmäisestä osumasta yksikään ei viittaa sanaan "valio" laatua kuvailevassa merkityksessä. Noin 135 osumaa viittaa nimenomaan Valio Oy:öön eri merkityksissä, ei vain maitotuotteiden valmistajana. Niistä osumista, joissa sana "valio" ei viittaa Valio Oy:öön tai sen tuotteisiin, osumat eivät viittaa kertaakaan Patentti- ja rekisterihallituksen esittämään "valionarvoon" tai muutoinkaan sanan käyttöön laatusanana. Kysymyksessä on pääasiassa joko ulkomainen nettisivusto, suomalaisen henkilön sukunimi tai toisen yrityksen nimenosa taikka sanan "valo" kirjoitusvirhe.

Huomionarvoista on myös, että korkeimman hallinto-oikeuden VALIO KEITTOKIRJA -merkkiä koskevassa ratkaisussa, joka koski luokan 16 painotuotteita, tuomioistuimen vähemmistö katsoi, että VALIO-brändin vahvan tunnettuuden vuoksi tavaramerkki VALIO KEITTOKIRJA luo elintarvikkeisiin liittyvien painotuotteiden osalta kuluttajien mielessä niin vahvan mielleyhtymän sen haltijayhtiöön, että se on sananmukaisesta kuvailevuudestaan huolimatta omiaan erottamaan haltijan tavarat muiden tavaroista. Nyt käsillä olevassa asiassa esitetyn materiaalin perusteella tässä asiassa tulee tehdä edellä viitatun äänestyslausunnon mukainen ratkaisu vähintään luokan 16 tavaroiden osalta.

Patentti- ja rekisterihallitus on arvioinut toimitetun vakiinnuttamisnäytön väärin ja vedonnut perusteettomasti ja suppeasti siihen, että haettua merkkiä olisi käytetty pääasiallisesti kuviomerkkinä. Kaikki esitetty materiaali osoittaa kiistatta, että VALIO on suomalainen laajalti tunnettu ja monipuolinen brändi sekä vahva ja erottamiskykyinen tavaramerkki.

Uusina kirjallisina todisteina valituksessa on vedottu tulosteisiin internetistä liittyen VALIO-brändin käyttöön.

Patentti- ja rekisterihallituksen lausunto

Patentti- ja rekisterihallitus on valituksenalaisessa päätöksessään katsonut, että rekisteröitäväksi haettu merkki, joka muodostuu vain sanasta "valio", on ilman erottamiskykyä. Sana "valio" tarkoittaa muun muassa ryhmänsä, lajinsa, rotunsa tai muun sellaisen parhaisiin kuuluvaa yksilöä ja näin ollen kuvailee ainoastaan hakemuksessa tarkoitettujen tavaroiden ja palveluiden ominaisuuksia.

Valituksessa ei ole esitetty mitään sellaista, joka antaisi aiheen muuttaa valituksenalaista päätöstä. Valituksessa on lähinnä toistettu aiemmin jo rekisteriviranomaiselle esitetyt seikat. Valituksen liitteenä olleet internettulosteet liittyvät VALIO-brändiin.

Valittajan lausuma

Valio Oy on antanut lausuman.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeudelliset lähtökohdat

Asiassa tulee Valio Oy:n valituksessa esitetyn johdosta ensin arvioitavaksi, onko rekisteröitäväksi haettu sanamerkki VALIO sellaisenaan eli siis itsenäisesti erottamiskykyinen luokkien 9 ja 16 hakemuksessa tarkoitetuille tavaroille sekä luokkien 35, 41, 42 ja 43 hakemuksessa tarkoitetuille palveluille. Mikäli vastaus tähän kysymykseen on kielteinen, asiassa on arvioitava, onko haettu merkki saavuttanut erottamiskyvyn käytön perusteella hakemuksessa tarkoitetuille tavaroille ja palveluille.

Merkin VALIO rekisteröintiä on haettu seuraaville tavaroille ja palveluille:

Luokka 9: Tietokoneohjelmat peleihin, jotka koskevat elintarvikkeita ja ravitsemusta, tietokoneohjelmat liittyen ravitsemukseen ja elintarvikkeisiin, ravitsemukseen ja elintarvikkeisiin liittyvät tietokoneohjelmakoulutus- ja opetustarkoitukseen; ravitsemukseen liittyvät ladattavat sähköiset julkaisut.

Luokka 16: Painotuotteet; paperitavarat.

Luokka 35: Elintarvikkeiden tukku- ja vähittäismyyntipalvelut; elintarvikkeiden vähittäis- ja tukkumyyntipalvelut tietoverkon välityksellä.

Luokka 41: Koulutus; koulutuksen järjestäminen; ajanviete; urheilu- ja kulttuuritoiminnat; ei-ladattavien sähköisten julkaisujen tarjoaminen, kaikki edellä luetellut palvelut liittyen ravitsemukseen ja elintarvikkeisiin.

Luokka 42: Ravitsemukseen ja elintarvikkeisiin liittyvät tieteelliset ja teknologiset palvelut sekä niihin liittyvä tutkimus ja suunnittelu; ravitsemukseen ja elintarvikkeisiin liittyvät teolliset analyysi- ja tutkimuspalvelut; ravitsemukseen ja elintarvikkeisiin liittyvien tietokonelaitteistojen ja -ohjelmistojen suunnittelu ja kehittäminen; ravitsemukseen ja elintarvikkeisiin liittyvät kemialliset ja ravintotieteelliset analyysipalvelut.

Luokka 43: Ravitseminen; ravitsemiseen liittyvä tiedotus tarjottuna puhelimen, matkapuhelimen kautta, online-periaatteella tietokannasta tai Internetin välityksellä; ravitsemiseen liittyvät konsultointi-, neuvonta- ja tiedotuspalvelut.

Valituksenalaisessa päätöksessä mainitun tähän valitusasiaan sovellettavan tavaramerkkilain 13 §:n (56/2000) mukaan rekisteröitävän tavaramerkin tulee olla omiaan erottamaan haltijan tavarat muiden tavaroista. Tavaran lajia, laatua, paljoutta, käyttötarkoitusta, hintaa taikka valmistuspaikkaa tai -aikaa joko yksinomaan tai ainoastaan vähäisin muunteluin tai lisäyksin ilmaisevaa merkkiä ei sellaisenaan ole katsottava erottamiskykyiseksi. Arvosteltaessa merkin erottamiskykyä on kiinnitettävä huomiota kaikkiin asianhaaroihin ja erityisesti siihen, kuinka kauan ja miten laajalti merkkiä on käytetty.

Tavaramerkkilain 1 §:n 3 momentin (39/1999) mukaan, mitä tässä laissa säädetään tavaroista, on vastaavasti voimassa palveluista.

Tavaramerkkilain edellä selostettuja säännöksiä on muutettu 1.9.2016 voimaan tulleella lailla tavaramerkkilain muuttamisesta (616/2016). Lain esitöiden (HE 24/2016 vp ja TaVM 9/2016 vp) perusteella uudistus on tehty tavaramerkkilain muuttamiseksi vastaamaan nykyistä paremmin Euroopan unionin oikeuden vaatimuksia ja uudistus ei varsinaisesti muuttaisi vallitsevaa oikeustilaa.

Tavaramerkkilain 1.9.2016 voimaan tulleen tavaramerkkilain 3 §:n (616/2016) mukaan merkin katsotaan olevan erottamiskykyinen, jos sen avulla voidaan elinkeinotoiminnassa erottaa tavarat toisen tavaroista. Tavaran lajia, laatua, paljoutta, käyttötarkoitusta, hintaa taikka valmistuspaikkaa tai -aikaa joko yksinomaan tai ainoastaan vähäisin muunteluin tai lisäyksin ilmaisevaa merkkiä ei sellaisenaan ole katsottava erottamiskykyiseksi. Arvosteltaessa merkin erottamiskykyä on kiinnitettävä huomiota kaikkiin asianhaaroihin ja erityisesti siihen, kuinka kauan ja miten laajalti merkkiä on käytetty.

Tavaramerkkilain 1 §:n 2 momentin (616/2016) mukaan, mitä tässä laissa säädetään tavaroista, koskee myös palveluita.

Tavaramerkkilain 13 §:n 1 momentin (616/2016) mukaan merkki, joka ei ole 3 §:n mukaisesti erottamiskykyinen tai johon ei 5 §:n nojalla voi saada yksinoikeutta, ei täytä rekisteröinnin edellytyksiä. Lain 13 §:n 2 momentin (616/2016) mukaan tavaramerkiltä ei kuitenkaan erottamiskyvyn puuttumisen perusteella saa evätä rekisteröintiä, jos tavaramerkki on ennen rekisteröintihakemuksen tekopäivää käytössä tullut erottamiskykyiseksi.

Itsenäisen erottamiskyvyn arviointi

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tavaramerkin erottamiskykyä on arvioitava suhteessa niihin tavaroihin ja palveluihin, joita varten rekisteröintiä on haettu. Erottamiskyvyn arvioinnissa on myös otettava huomioon, miten asianomainen kohderyhmä käsittää merkin. Sanamerkkiä on pidettävä kuvailevana, jos ainakin yksi sen mahdollisista merkityksistä on sellainen, että se ilmaisee tavaroiden ja palveluiden ominaisuuden.

Nyt kysymyksessä olevien tavaroiden ja palveluiden voidaan katsoa olevan suunnattuja sekä tavallisille kuluttajille että myös asiantuntijoille, esimerkiksi myynnin ja ravitsemuksen alalla.

Valio Oy on vedonnut sanan "valio" vähäiseen käyttöön adjektiivinomaisena, laatua ilmaisevana sanana, ja siten kuvailevassa merkityksessään, ja siihen, että sana mielletään yhtiön brändin laajan tunnettuuden perusteella nykyään yksinomaan kyseiseen yhtiöön viittaavaksi.

Valituksenalaisessa päätöksessä on tuotu esiin, että haettu merkki VALIO muodostuu sanasta "valio", joka tarkoittaa sanakirjamerkityksensä mukaisesti muun muassa ryhmänsä, lajinsa, rotunsa tai muun sellaisen parhaisiin kuuluvaa yksilöä.

Myös markkinaoikeus katsoo, että sana "valio" tarkoittaa suomen kielessä edelleen muun muassa ryhmänsä, lajinsa, rotunsa tai muun sellaisen parhaisiin kuuluvaa yksilöä, kuten oikeuskäytännössäkin on vastikään todettu (esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden 28.5.2015 antama päätös taltionumero 1420, jossa Valio Oy:n jatkovalituksen johdosta oli kysymys tavaramerkin VALIO KOTIRUOKAA erottamiskyvystä luokan 16 "painotuotteille"). Näin ollen laatua ilmaisevasta ja siten kuvailevasta sanasta "valio" yksinomaan muodostuva merkki VALIO ei ole itsenäisesti erottamiskykyinen hakemuksessa tarkoitetuille tavaroille ja palveluille.

Käytön perusteella saavutetun erottamiskyvyn arviointi

Valio Oy on esittänyt, että haettu merkki VALIO on tullut käytön perusteella erottamiskykyiseksi hakemuksessa tarkoitetuille tavaroille ja palveluille. Valio Oy on valituksessaan vedonnut jo Patentti- ja rekisterihallitukselle esittämänsä näytön lisäksi tulosteisiin internetistä liittyen VALIO-brändin käyttöön.

Tavaramerkin on Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä katsottu tulleen käytön kautta erottamiskykyiseksi, mikäli asianomainen kohderyhmä tai ainakin merkittävä osa siitä tunnistaa tavaramerkin perusteella kyseisen tavaran tietyn yrityksen tavaraksi. Sen määrittämiseksi, onko tavaramerkki tullut erottamiskykyiseksi käyttönsä vuoksi, toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava kokonaisuutena niitä seikkoja, jotka voivat osoittaa tavaramerkin saaneen sellaisen ominaisuuden, että tämän tavaramerkin perusteella kyseinen tavara voidaan tunnistaa tietyn yrityksen tavaraksi ja erottaa näin muiden yritysten tavaroista (tuomio Windsurfing Chiemsee, C-108/97 ja

C-109/97, EU:C:1999:230, 52 ja 54 kohta).

Edellä mainittu tunnistaminen ja näin ollen erottamiskyvyn saavuttaminen voi tapahtua myös sen seurauksena, että tavaramerkkiä käytetään rekisteröidyn tavaramerkin osana tai yhdessä rekisteröidyn tavaramerkin kanssa edellyttäen, että kohderyhmässä tiedetään hakemuksen kohteena olevalla tavaramerkillä varustetun tavaran tai palvelun olevan peräisin tietystä yrityksestä (tuomio Nestlé, C-353/03, EU:C:2005:432, 26–27 ja 30 kohta).

Käyttöön perustuvaa erottamiskykyä koskevassa kokonaisarvioinnissa voidaan ottaa huomioon muun ohella kysymyksessä olevalla tavaramerkillä markkinoitujen tavaroiden markkinaosuus, tavaramerkin käyttämisen intensiivisyys, maantieteellinen laajuus ja kesto, se, missä määrin yritys on käyttänyt varoja tavaramerkin tunnetuksi tekemiseen, ja se, missä laajuudessa asianomaisessa kohderyhmässä tunnistetaan tämän merkin perusteella kyseinen tavara tietyn yrityksen tavaraksi, kauppakamarien ja muiden liike-elämän yhteenliittymien antamat lausunnot sekä mielipidetutkimukset (tuomio Windsurfing Chiemsee, EU:C:1999:230, 49 ja 51 kohta, tuomio Nestlé, EU:C:2005:432, 31 kohta sekä tuomio Oberbank ym., C-217/13 ja C-218/13, EU:C:2014:2012, 41 ja 48 kohta).

Valio Oy:n esittämän selvityksen perusteella on sinänsä selvää, kuten edellä viitatussa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä on tuotu esiin, että VALIO-brändillä on erittäin vahva asema Suomen elintarvikemarkkinoilla. Yhtenä osoituksena tästä on sanatavaramerkin VALIO hyväksyminen luokissa 29 (Maito ja maitotuotteet, juustot; ravintorasvat; marja- ja hedelmäkeitot) ja 32 (Hedelmäjuomat ja tuorehedelmämehut) laajalti tunnettujen tavaramerkkien luetteloon. Tämä hyväksyntä ei kuitenkaan koske nyt kysymyksessä olevia tavara- ja palveluluokkia, kuten valituksenalaisessa päätöksessäkin on todettu. Haetun merkin erottamiskykyä onkin siis arvioitava suhteessa edellä kuvatuille hakemuksessa tarkoitetuille luokkien 9 ja 16 tavaroille sekä luokkien 35, 41, 42 ja 43 palveluille.

Valio Oy on esittänyt erottamiskyvyn saavuttamisen osoittamiseksi varsin laajasti erilaista markkinointi- ja tutkimusaineistoa vuoteen 2014 saakka. Selvityksestä ilmenee, että Valio on useassa tutkimuksessa noussut 10 tunnetuimman, kestävimmän, hyvämaineisimman ja arvostetuimman brändin joukkoon. Valio Oy on myös valittu vuoden mainostajaksi ja Valio 10 suositelluimman verkkobrändin joukkoon. Valio Oy:n TNS Gallup Oy:llä teettämän tutkimuksen "Valio – brändiin liittyviä tutkimustuloksia 2014" mukaan 99,3 prosenttia kyselyyn vastanneista on tuntenut Valion maitotaloustuotteiden tuotemerkkinä. Tutkimuksessa on näytetty tuotemerkistä logo ja kysymyksessä on spesifioitu, että haetaan maitotaloustuotetta.

Valio Oy:n esittämissä elintarvikemyymälöiden ja muiden yritysten vuonna 2002 antamissa vakiomuotoisissa vakiinnuttamistodistuksissa on otettu kantaa pääsääntöisesti vain siihen, mikä oli todistuksen allekirjoittajan käsitys tavaramerkin VALIO yleisestä tunnettuudesta painotuotteiden erityisenä tunnusmerkkinä. Muita hakemuksessa tarkoitettuja tavaroita ja palveluita todistukset eivät ole koskeneet. Lisäksi kuten valituksenalaisessa päätöksessäkin on tuotu esiin, nämä todistukset on annettu vuonna 2002, joten tästäkin syystä niiden näyttöarvo on vähäinen koskien tilannetta yli kymmenen vuotta myöhemmin.

Edellä viitatusta korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenee myös, että kyseisessä asiassa Valio Oy on esittänyt hyvin pitkälle vastaavan selvityksen VALIO-tunnuksen käytöstä kuin nyt käsillä olevassa asiassa. Tämän selvityksen osalta korkein hallinto-oikeus on katsonut, että aineisto ei osoita, että kuluttajat mieltäisivät VALIO-sanamerkkiä painotuotteiden tavaramerkkinä yksinomaan yhtiöön Valio Oy viittaavaksi. Päätöksessä on niin ikään tuotu esiin, että myöskään yhtiön korkeimpaan hallinto-oikeuteen toimittamasta aineistosta, jonka se on esittänyt Patentti- ja rekisterihallitukselle VALIO-tavaramerkin rekisteröintiä muun ohella painotuotteille koskevan tavaramerkkihakemuksen numero T201400243 käsittelyn yhteydessä, ei ilmene sellaista VALIO-tavaramerkin tunnettuutta painotuotteiden osalta, joka puoltaisi korkeimmassa hallinto-oikeudessa esillä olleen tavaramerkkikokonaisuuden VALIO KOTIRUOKAA pitämistä erottamiskykyisenä painotuotteiden osalta. Markkinaoikeus toteaa, että edellä mainittu tavaramerkkihakemus numero T201400243 koskee markkinaoikeudessa nyt käsiteltävänä olevan sanamerkin VALIO rekisteröintiä.

Valittajan esittämään aineistoon sisältyy myös muun muassa otteita esitteistä, lehdistä, internet-, blogi-, facebook- ja twitter-sivuilta sekä ruutukaappaus online-pelistä. Tämän selvityksen voidaan katsoa edustavan tiettyjä hakemuksessa tarkoitettuja tavaroita ja palveluita. Osassa materiaalia haettu sana "valio" esiintyy myös sellaisenaan. VALIO-merkki esiintyy kuitenkin aineistossa poikkeuksetta myös erilaisina kuviomerkkeinä.

Tavaramerkki voi tulla erottamiskykyiseksi myös osana tai yhdessä toisen tavaramerkin kanssa tapahtuneen käytön perusteella. Erottamiskyvyn saavuttamisen on kuitenkin tällöin katsottava edellyttävän, että merkki, siis haettu sanamerkki VALIO, tiedetään kohderyhmässään kysymyksessä olevien tavaroiden ja palveluiden tavaramerkiksi myös silloin, kun se esiintyy ilman toista, esimerkiksi sen haltijaan viittaavaa tavaramerkkiä. Missään Valio Oy:n selvitykseen kuuluvissa tutkimuksissa ja kilpailuissa ei ole mitattu sanamerkin VALIO tunnettuutta hakemuksessa tarkoitettuihin tavaroihin ja palveluihin nähden. Niissä on tutkittu Valio-brändin tunnettuutta ja arvostusta yleisesti tai maitotaloustuotteisiin nähden. Edellä viitatun TNS Gallup Oy:n tutkimuksessa voi katsoa selvitetyn myös VALIO-logon tunnettuutta.

Markkinaoikeus katsoo, ettei valittajan esittämä tutkimus- ja markkinointiaineisto osoita, että rekisteröitäväksi haettu sanamerkki VALIO olisi tullut rekisteröintihakemuksen tekemishetkeen mennessä kyseisen sanan itsenäisen käytön tai toisen merkin osana taikka yhteydessäkään tapahtuneen käytön perusteella tavaramerkkilain 13 §:n (56/2000) tarkoittamalla tavalla erottamiskykyiseksi luokkien 9 ja 16 hakemuksessa tarkoitetuille tavaroille tai luokkien 35, 41, 42 ja 43 hakemuksessa tarkoitetulle palveluille.

Johtopäätös

Edellä esitetyillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, ettei rekisteröitäväksi haettu merkki VALIO ole erottamiskykyinen hakemuksessa tarkoitetuille tavaroille ja palveluille. Valitus on näin ollen hylättävä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

MUUTOKSENHAKU

Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 7 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tähän päätökseen saa hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Sami Myöhänen ja Markus Mattila.

PRH:n päätös

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta