Dnro 2015/152

HAKEMUS

Vaatimus

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy on vaatinut, että markkinaoikeus väliaikaisesti kieltää Munax Oy:tä jatkamasta Laitilan Proegg -nimellä myytävien juomien myyntiä ja markkinointia.

Perusteet

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy on Laitilassa toimiva panimo, jonka useimpien tuotteiden tuotemerkeissä on sana Laitilan. Tunnetuimpia näistä tuotemerkeistä ovat Laitilan Kukko -olut, Laitilan Oiva -siideri ja Laitilan Into -lonkero. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy on kaikessa mainonnassaan käyttänyt sanaa Laitilan ja panostanut Laitilan-brändin rakentamiseen. Sana Laitilan on vakiintunut yhtiön tuotemerkkien etuliitteeksi. Yhtiöllä on myös useita rekisteröityjä tavaramerkkejä, joihin sisältyy sana Laitilan. Lisäksi yhtiö on erityisesti markkinoinnissaan käyttänyt yhtiön ja sen tuotteiden identifioimiseen pelkkää Laitilan-etuliitettä. Yhtiön brändi ja siihen liittyvä visuaalinen ilme ovat elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien keskuudessa tunnettuja sekä erottuvia.

Munax Oy:n myymät ja markkinoimat Laitilan Proegg -proteiinijuomat saavat aikaan vahvan mielleyhtymän Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n tuotteisiin. Tämä johtuu kyseisissä proteiinijuomissa käytetystä sanasta Laitila ja sanan kaunokirjoitusmaisesta sekä kursivoidusta kirjoitusasusta. Sekaannuksen vaaran kannalta ei ole merkitystä sillä seikalla, että Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n tuotteet ovat esimerkiksi virvoitusjuomia ja Munax Oy:n tuotteet proteiinijuomia. Molempien yritysten tuotteet ovat myynnissä esimerkiksi ruokakaupoissa. Sekaannuksen vaara on konkreettinen. Jälleenmyyjät ovat olleet yhteydessä Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:öön tilatakseen asiassa kyseessä olevia proteiinijuomia. Myös kuluttajilta on tullut kyselyitä kyseisistä juomista.

Munax Oy:n menettely käyttää hyväksi Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n tuotteiden tunnettuutta ja harhaanjohtaa kuluttajia Munax Oy:n tuotteiden alkuperän suhteen.

VASTAUS

Vaatimus

Munax Oy on vaatinut, että väliaikaista kieltoa koskeva vaatimus hylätään.

Perusteet

Kieltovaatimuksen kohteena olevia Laitilan Proegg -tuotteita on myyty ja markkinoitu käyttäen tunnuksena Munax Oy:n rekisteröimää aputoiminimeä Laitilan Proegg. Munax Oy:llä on myös aputoiminimi Laitilan Kanatarha. Yhtiön osoite ja kotipaikka ovat Laitilassa. Sana Laitilan kuvaa asiassa kyseessä olevien tuotteiden tuotantopaikkaa eli Laitilan kaupunkia. Sana Laitilan on täysin yleisluonteinen tuotanto- tai valmistuspaikkaa kuvaava sana, joka ei voi saada suojaa. Tämän osoittaa myös edellä mainittujen aputoiminimen rekisteröinti. Suoja edellyttäisi tietynasteista omaperäisyyttä.

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:llä ei ole oikeutta kieltää muita Laitilassa toimivia yrityksiä viittaamasta omaan kotikaupunkiinsa tuotteidensa tunnusten yhteydessä. Kaupparekisterissä on noin 130 aktiivista osakeyhtiötä, joiden toiminimeen, aputoiminimeen tai rinnakkaistoiminimeen sisältyy sana Laitilan.

Sekaannuksen vaaran poistaa elinkeinonharjoittajan näkyvä omien tunnusten käyttö tuotteen yhteydessä. Kieltovaatimuksen kohteena olevissa tuotteissa on käytetty yhtiön aputoiminimeä Laitilan Proegg ja lisäksi niissä on näkyvästi ilmoitettu Munax Oy:n toiminimi ja yhteystiedot. Lisäksi tuotteissa on käytetty samaa kirjasintyyliä ja taustaa, joita Munax Oy on käyttänyt jo vuosien ajan Laitilan Kanatarhan kananmunapakkauksissa. Munax Oy:n kananmunatuotteet ja niiden yhteydessä käytetyt tunnukset ovat hyvin tunnettuja kananmunien tuotemerkkeinä. Munax Oy ei ole käyttänyt hyväkseen Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n tunnettuutta. Mitään näyttöä konkreettisista sekaantumistapauksista ei ole asiassa esitetty.

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n tuotevalikoimaan kuuluvat alkoholijuomat ja virvoitusjuomat, kun taas Munax Oy:n Laitilan Proegg tuotteet ovat kananmunapohjaisia elintarvikkeita. Kyse on täysin erilaisista tuotteista, joita kuluttajat eivät sekoita keskenään. Pelkästään tuotteiden sama jakelukanava eli ruokakaupat ei tarkoita sitä, että kyse olisi samoista tai samankaltaisista tuotteista.

Väliaikaisen kiellon määräämisestä aiheutuisi Munax Oy:n liiketoiminnalle merkittävää haittaa, koska jo myynnissä olevia tuotteita tulisi vetää takaisin ja liiketoiminta tulisi keskeyttää kyseessä olevien tuotteiden osalta.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Markkinaoikeus voi sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 6 §:n 1 momentin mukaan kieltää elinkeinonharjoittajaa jatkamasta tai uudistamasta lain 1–3 §:n vastaista menettelyä. Markkinaoikeus voi lain 7 §:n mukaan määrätä 6 §:ssä tarkoitetun kiellon myös väliaikaisena, jolloin kielto on voimassa, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu.

Sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annettuun lakiin ei sisälly erikseen säännöksiä siitä, millä edellytyksillä väliaikainen kielto voidaan määrätä. Lain alkuperäisen väliaikaista kieltoa koskeneen säännöksen esitöissä (HE 114/1978 vp s. 18) on todettu, että väliaikainen kielto tulee antaa lähinnä vain silloin, kun on todennäköistä, että lain 1–3 §:n vastainen menettely tullaan vähintään samassa laajuudessa kieltämään myös lopullisessa ratkaisussa.

Väliaikaista kieltoa koskevan vaatimuksen ratkaisu perustuu väitetyn oikeudenvastaisuuden osalta summaariseen tutkintaan. Väliaikaisen kiellon määräämisen edellytysten täyttymistä harkittaessa ei asian luonteesta johtuen yleensä kuulu tutkia enemmälti kysymystä siitä, onko se, johon vaatimus kohdistuu, menetellyt hakemuksessa kerrotulla tavalla ja onko hakemuksessa tarkoitettua menettelyä pidettävä sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain säännösten vastaisena. Sanottu kuuluu vasta pääasian yhteydessä käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi.

Markkinaoikeus toteaa, että asianosaiset ovat esittäneet vastakkaisia käsityksiä sanan Laitilan käyttöön liittyvistä oikeuksista ja siitä, missä määrin kyseinen sana yhdistetään nimenomaan Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:öön. Asianosaisten vaatimustensa tueksi esittämät perusteet ja niitä koskeva todistelu tulevat tarkemmin arvioitaviksi vasta pääasian käsittelyn yhteydessä. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n esittämään todisteluun ja Munax Oy:n kiistämisperusteisiin nähden markkinaoikeus katsoo, ettei Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy ole esittänyt vaatimansa kiellon tueksi riittävän todennäköisiä perusteita eikä väliaikaisen kiellon määräämiselle siten ole edellytyksiä.

Päätöslauselma

Markkinaoikeus hylkää Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n väliaikaista kieltoa koskevan vaatimuksen.

MUUTOKSENHAKU

Muutosta tähän ratkaisuun saa hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 8.6.2015.

Markkinaoikeustuomari Markus Mattila

LAINVOIMAISUUS

Lainvoimainen.