MAO:78/16

ASIAN TAUSTA

Markkinaoikeus on Mjólkursamsalan ehf:n (MS Icelandic Dairies) ja Skyr Finland Oy:n (jäljempänä yhteisesti myös kantajat) hakemuksesta 6.10.2015 antamallaan päätöksellä nro 678/15 kieltänyt oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n nojalla 500.000 euron sakon uhalla Arla Oy:tä käyttämästä, tarjoamasta, markkinoimasta, tuomasta maahan, viemästä maasta tai varastoimasta tunnusmerkillä SKYR varustettuja maitotuotteita.

Turvaamistointa koskevan määräyksen on päätöksessä todettu olevan voimassa kunnes pääasiassa annetaan tuomio tai muu pääasiamääräys taikka asiassa toisin määrätään.

Mjólkursamsalan ehf (MS Icelandic Dairies) ja Skyr Finland Oy ovat oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla panneet sittemmin 4.11.2015 vireille käsillä olevan pääasiaa koskevan kanteen, vaatien muun ohella, että markkinaoikeus vahvistaa Arla Oy:n loukanneen tavaramerkkiä SKYR ja kieltää Arla Oy:tä jatkamasta tai toistamasta sanotun tavaramerkin loukkaamista.

Arla Oy on 22.12.2015 toimittanut vastauksensa Mjólkursamsalan ehf:n ja Skyr Finland Oy:n kanteeseen sekä samalla nostanut vastakanteen, jolla se on vaatinut muun ohella, että tavaramerkki SKYR julistetaan mitättömäksi tai menetetyksi.

TURVAAMISTOIMEN PERUUTTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS

Vaatimukset

Arla Oy on 22.12.2015 markkinaoikeudelle toimittamassaan vastauksessa Mjólkursamsalan ehf:n ja Skyr Finland Oy:n tavaramerkin loukkausta koskevaan kanteeseen vaatinut, että markkinaoikeus peruuttaa markkinaoikeuden 6.10.2015 antamallaan päätöksellä nro 678/15 sitä vastaan määräämän turvaamistoimen.

Perusteet

Olosuhteet markkinaoikeuden suorittaman turvaamistoimen määräämisen jälkeen ovat muuttuneet. Sen jälkeen, kun Arla Oy antoi vastauksensa turvaamistoimiasiassa, useat muutkin tahot ovat ryhtyneet myymään kysymyksessä olevaa tuotetta ja kutsumaan sitä nimellä "skyr". Päivittäistavaraketju Lidl on ryhtynyt myymään omaa tuotettaan nimellä "Milbona skyr" ja Osuuskunta Maitokolmio on tuonut markkinoille marraskuussa 2015 vastaavan tuotteen, jota on myyty nimellä "Kú skyr". Lisäksi Arla Oy on saanut tietoonsa, että kysymyksessä olevaa tuotetta myydään edelleen kilotavarana Juustoliike Lentävä Lehmä -nimisessä kaupassa Hakaniemen kauppahallissa.

Kun useat tahot markkinoilla tarjoavat kysymyksessä olevaa tuotetta ja kutsuvat sitä nimellä "skyr", kantajille ei ole katsottava aiheutuvan merkittävää lisähaittaa siitä, että myös Arla Oy saisi myydä tuotettaan kutsumalla sitä nimellä "skyr". Kun "skyr" on kuvaileva yleissana, jota lukuisat muut toimijat käyttävät, Arla Oy:tä kohtaan annettu kielto ei estä tavaramerkin SKYR vesittymistä, joka on jo tapahtunut, jos sana "skyr" on koskaan tullutkaan erottamiskykyiseksi.

Sen sijaan Arla Oy:lle aiheutuu markkinaoikeuden määräämästä turvaamistoimesta merkittävää haittaa ja suuria kustannuksia. Turvaamistoimi merkitsee tosiasiallisesti tuotteiden myyntikieltoa, sillä Arla Oy ei voi elintarvikkeita koskevan lainsäädännön vuoksi tarjota tuotettaan kertomatta, mistä tuotteesta on kysymys. Toisaalta Arla Oy:llä on katsottava olevan sanotun lainsäädännön takaama oikeus käyttää tuotteestaan, jota valmistetaan Saksassa, sen laillista nimitystä "skyr".

Markkinaoikeuden määräämällä turvaamistoimella Arla Oy:tä on kielletty myös valmistamasta ja varastoimasta tuotetta, jossa esiintyy nimitys "skyr". Tästä johtuen Arla Oy:n globaali organisaatio ei pysty hyödyntämään Suomessa olevaa valmistuskapasiteettia, jolla voitaisiin vastata tuotteen kysyntään. Arla Oy:lle aiheutuu kohtuutonta haittaa myös siitä, ettei se näin ollen voi valmistaa ja myydä tuotetta sellaisiin maihin, joissa sanan "skyr" on vahvistettu olevan erottamiskyvytön ja kaikkien vapaasti käytettävissä.

Arla Oy:n turvaamistoimen johdosta kärsimä haitta on uudessa tilanteessa huomattavasti suurempi kuin millaiseksi se turvaamistointa koskevaa määräystä annettaessa on voitu arvioida. Tämän vuoksi edellytyksiä turvaamistoimen voimassa pitämiselle ei enää ole.

MJÓLKURSAMSALAN EHF:N JA SKYR FINLAND OY:N VASTAUS

Vaatimukset

Mjólkursamsalan ehf ja Skyr Finland Oy ovat yhteisessä vastauksessaan vaatineet, että markkinaoikeus hylkää Arla Oy:n vaatimuksen turvaamistoimen peruuttamisesta.

Lisäksi kantajat ovat pyytäneet, että markkinaoikeus määrää pidettäväksi salassa 10 vuotta tämän asian vireilletulopäivästä 4.11.2015 lukien 4.11.2025 asti niiden 14.1.2016 päivätyn lausuman sivulla 4 olevat hakasulkeissa olevat tiedot.

Perusteet

Arla Oy:n esittämä vaatimus on lakiin perustumaton. Oikeudenkäymiskaaren 7 luvussa ei ole säädetty mahdollisuudesta käsitellä turvaamistoimiasiaa sen sisällön osalta uudelleen siinä tuomioistuimessa, joka on myöntänyt turvaamistoimen. Arla Oy:n olisi tullut valittaa markkinaoikeuden turvaamistoimen määräämistä koskevasta päätöksestä korkeimpaan oikeuteen, mutta se ei ole tehnyt näin.

Joka tapauksessa sellaista olosuhteiden muutosta, johon Arla Oy on viitannut, ei ole tapahtunut. Kantajat ovat puuttuneet tehokkaasti markkinaoikeuden määräämän turvaamistoimen jälkeen tapahtuneisiin tavaramerkin loukkauksiin, sillä seurauksella, että nämä loukkaukset ovat loppuneet.

Arla Oy:n esittämä haittavertailuun liittyvä väite siitä, että markkinaoikeuden määräämä turvaamistoimi merkitsisi tosiasiallista tuotteiden myyntikieltoa, ei pidä paikkaansa, sillä turvaamistoimi koskee vain tavaramerkin SKYR käyttöä, ei mitään tuotetta tai minkään tietyn tyyppisen tuotteen myymistä ja markkinointia.

Myöskään Arla Oy:n esittämä Suomessa olevan valmistuskapasiteetin käyttämättä jättämiseen liittyvä väite ei ole uskottava, koska turvaamistoimi koskee ainoastaan tavaramerkin käyttöä ja koska kaikki Arla Oy:n myynnissä olleet tunnuksella "skyr" varustetut tuotteet on tiettävästi valmistettu Saksassa. Kaikissa kantajien koeostoina ostamissa "Arla Skyr" -tuotteissa on ollut saksalaisen meijerin tunnukset. Taloudellisesti ei voi olla mielekästä valmistaa yhtä tuotetta Saksassa ja tuoda sitä Suomeen, ja samanaikaisesti valmistaa samaa tuotetta Suomesta vientiin.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Asiakirjojen määrääminen salassa pidettäväksi

Kantajat ovat pyytäneet, että markkinaoikeus määrää pidettäväksi salassa 10 vuodeksi tämän asian vireilletulopäivästä 4.11.2015 lukien 4.11.2025 asti niiden 14.1.2016 päivätyn lausuman sivulla 4 olevat hakasulkeissa olevat tiedot.

Markkinaoikeus katsoo, että edellä yksilöidyt oikeudenkäyntikirjelmän kohdat sisältävät viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 20 kohdassa tarkoitettuja tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta ja että tietojen julkiseksi tuleminen todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty.

Pääasiaratkaisun perustelut

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan, jos syytä, jonka vuoksi turvaamistoimesta on päätetty, ei enää ole, turvaamistoimi on määrättävä peruutettavaksi. Pykälän 2 momentin mukaan peruuttamisesta päättää asianosaisen vaatimuksesta se tuomioistuin tai muu mainitun luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu viranomainen, jonka käsiteltävänä pääasia on.

Oikeuskirjallisuudessa (Havansi, Erkki: Uusi turvaamistoimilainsäädäntö selityksineen, 2. uud. p., Jyväskylä 1994, s. 157−158) on edellä mainittuun säännöksen liittyen esitetty, ettei sitä ole tarkoituksenmukaista tulkita niin jäykästi, ettei se olosuhteiden muuttumisen lisäksi soveltuisi myös tilanteisiin, joissa ilmenee, ettei turvaamistoimen "syytä" ole alunperinkään ollut. Valitusmahdollisuudesta turvaamistoimipäätöksen osalta ei siten tulisi seurata, ettei vaarasyyn alkuperäiseenkin puuttumiseen voitaisi vedota mainitun pykälän mukaisessa peruutusprosessissa.

Markkinaoikeus toteaa, että kysymyksessä oleva Arla Oy:n vaatimus turvaamistoimen peruuttamisesta on esitetty käsillä olevan, oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 8 §:n 2 momentissa tarkoitetun markkinaoikeudessa vireillä olevan tavaramerkkioikeuden loukkausta koskevan pääasian yhteydessä.

Edellä esitetty huomioon ottaen asiassa tulee näin ollen Arla Oy:n esittämän vaatimuksen johdosta arvioida, onko markkinaoikeuden 6.10.2015 antamallaan päätöksellä nro 678/15 määräämän turvaamistoimen peruuttamiselle oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 8 §:n 1 momentissa säädettyjä perusteita.

Arla Oy on esittänyt kysymyksessä olevan vaatimuksensa perusteena ensinnäkin sen, että useat tahot markkinoilla myyvät ja markkinoivat nyt kysymyksessä olevaa tuotetta ja kutsuvat sitä nimellä "skyr".

Kantajien esittämän mukaan mikään markkinaoikeuden 6.10.2015 antamallaan päätöksellä nro 678/15 määräämän turvaamistoimen jälkeen myynnin tai markkinoinnin aloittanut taho ei enää tällä hetkellä myy tai markkinoi tunnusmerkillä SKYR varustettuja maitotuotteita.

Markkinaoikeus toteaa, että se on Mjólkursamsalan ehf:n (MS Icelandic Dairies) ja Skyr Finland Oy:n hakemuksesta 31.12.2015 antamallaan päätöksellä nro 948/15 kieltänyt Osuuskunta Maitokolmiota käyttämästä maitotuotteiden osalta tunnusmerkkiä SKYR. Myöskään päivittäistavaraketju Lidl ei kantajien asiassa esittämän selvityksen mukaan nyttemmin enää käytä tuotteissaan tunnusmerkkiä "skyr". Asiassa ei siten ole osoitettu tältä osin tapahtuneen turvaamistoimen edellytysten arvioinnissa huomioon otettavaa Arla Oy:n väittämää olosuhteiden muutosta turvaamistoimen määräämisen jälkeen.

Arla Oy on toiseksi viitannut kysymyksessä olevan vaatimuksensa perusteena siihen, että elintarvikkeita koskevasta lainsäädännöstä johtuen se ei voi tarjota tuotettaan kertomatta, mistä tuotteesta on kysymys. Toisaalta Arla Oy:n esittämän mukaan sanotusta lainsäädännöstä johtuu, että Arla Oy:llä on katsottava olevan oikeus käyttää Suomessa tuotteestaan nimitystä "skyr", koska tuote valmistetaan Saksassa, jossa siitä saadaan laillisesti käyttää nimitystä "skyr".

Markkinaoikeus toteaa, että kantajien esittämän tavaramerkkioikeuden loukkaukseen perustetun väitteen todennäköisyyden arvioinnin lähtökohtana on pidettävä tavaramerkin SKYR voimassaoloa Suomessa. Käsillä olevassa pääasiassa ja Arla Oy:n nostamassa tavaramerkin mitättömäksi tai menetetyksi julistamista koskevassa vastakanteessa on osaltaan kysymys nimenomaisesti siitä, onko tavaramerkkiä SKYR pidettävä pätevästi Suomessa voimassa olevana tavaramerkkinä vai sittenkin kysymyksessä olevia tuotteita kuvaavana erottamiskyvyttömänä nimityksenä.

Kysymys siitä, mitä nimeä Arla Oy:n on elintarvikkeita koskevan lainsäädännön nojalla oikeus nyt kysymyksessä olevasta tuotteestaan käyttää tai mitä nimeä Arla Oy:n täytyy siitä käyttää, kuuluu lopullisesti arvioitavaksi vasta käsillä olevan pääasian yhteydessä. Nyt tarkasteltavana olevassa turvaamistoimen peruuttamista koskevassa asiassa ei tässä vaiheessa arvioituna ole mahdollista todeta edellä mainittuihin kysymyksiin liittyen riittävällä varmuudella sellaista, mistä olisi katsottava seuraavan, ettei markkinaoikeuden 6.10.2015 antamallaan päätöksellä nro 678/15 määräämän turvaamistoimen yhtenä perusteena todetun niin sanotun vaade-edellytyksen olisi katsottava edelleen täyttyvän.

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitetun niin sanotun haittavertailun osalta markkinaoikeus toteaa, että kantajilla on oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 11 §:n mukaisesti ankara eli tuottamuksesta riippumaton vastuu siitä vahingosta ja niistä kuluista, jotka Arla Oy:lle aiheutuvat mahdollisesti tarpeettomasta turvaamistoimesta. Sen sijaan markkinaoikeuden 6.10.2015 antamallaan päätöksellä nro 678/15 määräämän turvaamistoimen peruuttamisen seurauksena saattaisi olla tavaramerkin SKYR vesittyminen, josta aiheutuva vahinko ei luonteensa johdosta lähtökohtaisesti olisi jälkikäteen korjattavissa. Sanottuun nähden markkinaoikeus katsoo, ettei turvaamistoimen pysyttämisestä aiheudu Arla Oy:lle kantajien turvattavaan etuuteen nähden kohtuutonta haittaa.

Arla Oy on vielä esittänyt, että markkinaoikeuden määräämä turvaamistoimi tulisi peruuttaa ainakin valmistamista ja varastoimista koskevan kiellon osalta. Tältä osin markkinaoikeus toteaa, että Suomesta ulkomaille suunnattuun vientiin tarkoitettujen tavaroiden merkitseminen Suomessa suomalaista tavaramerkkioikeutta loukkaavalla tavaramerkillä riittää muodostamaan tavaramerkin loukkauksen riippumatta siitä, aiotaanko kyseisiä tavaroita laskea liikkeeseen Suomessa. Lisäksi on huomattava, että mikäli turvaamistoimella määrätty tuotteiden maasta vientiä koskeva kielto joka tapauksessa jäisi voimaan, tosiasiallista merkitystä ei olisi edes sillä, että tunnusmerkkiä SKYR olisi sallittua käyttää Suomessa valmistettavissa ja varastoitavissa tuotteissa. Tähän nähden markkinaoikeus katsoo, ettei ole perusteita peruuttaa turvaamistointa myöskään määrättyjen valmistamista tai varastoimista koskevien kieltojen osalta.

Edellä kerrotuilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, että ne perusteet, joiden nojalla markkinaoikeus on 6.10.2015 antamallaan päätöksellä nro 678/15 määrännyt kysymyksessä olevan turvaamistoimen Arla Oy:tä kohtaan, ovat edelleen käsillä. Arla Oy:n esittämä vaatimus turvaamistoimen peruuttamisesta on siten hylättävä.

Päätöslauselma

Markkinaoikeus hylkää Arla Oy:n vaatimuksen markkinaoikeuden 6.10.2015 antamallaan päätöksellä nro 678/15 määräämän turvaamistoimen peruuttamisesta. Kyseisellä päätöksellä määrätty turvaamistoimi pysyy siten edelleen voimassa.

Markkinaoikeus määrää pidettäväksi salassa 10 vuotta tämän asian vireilletulopäivästä 4.11.2015 lukien 4.11.2025 asti Mjólkursamsalan ehf:n ja Skyr Finland Oy:n 14.1.2016 päivätyn kirjelmän sivulla 4 olevat hakasulkeissa olevat tiedot.

MUUTOKSENHAKU

Muutosta tähän ratkaisuun saa hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 18.4.2016.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Reima Jussila ja Sanna Holkeri.

LAINVOIMAISUUS

Lainvoimainen.