MAO:182/17
ASIAN TAUSTA
Joensuun seudun hankintatoimi (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 24.6.2016 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta kopio- ja tulostuspalveluiden hankinnasta ajalle 1.10.2016–30.9.2018 ja mahdolliselle yhden vuoden optiokaudelle.
Joensuun seudun hankintatoimi on 31.8.2016 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut LaserMedia Oy:n, Grano Oy:n (sittemmin Onarg Oy) ja Kopio Niini Oy:n tarjoukset.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut noin 600.000 euroa.
Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu. Hankintayksikkö on tehnyt väliaikaisen sopimuksen LaserMedia Oy:n kanssa.
ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA
Valitus
Vaatimukset
Onarg Oy (aiemmin Grano Oy) on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.150 eurolla viivästyskorkoineen.
Perusteet
LaserMedia Oy:n tarjous on ollut piirustuskopiointia ja CAD-tulostusta tiedostoista värillisenä koskevan tuoteposition 9 osalta poikkeuksellisen alhainen ja hankintayksikön olisi tullut hylätä LaserMedia Oy:n tarjous tällä perusteella.
Poikkeuksellisen alhaiseen tarjoushintaan puuttumista on korostettu myös julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18/EY kumoamisesta 26.2.2014 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2014/24/EU (jäljempänä uusi hankintadirektiivi), jonka mukaan hankintayksiköllä on velvollisuus pyytää toimittajalta selvitystä poikkeuksellisen alhaisesta tarjoushinnasta. Mikäli selvitys ei ole uskottava, voi hankintayksikkö hylätä tarjouksen.
LaserMedia Oy:n tarjouksessa on tarjottu tuotepositio 9 hintaan 0,01 euroa per piirustus, mikä ei valittajan mukaan kata edes paperin hankintahintaa. Kyseisen tuoteryhmän alihinnoittelun vuoksi LaserMedia Oy on voinut hinnoitella menekkituotteina pidettyjen tuoteryhmien hinnat korkealle tasolle. LaserMedia Oy:n tarjoama kokonaisuus ei näin ollen ole ollut hankintayksikölle edullisin.
Lisäksi tarjoajat ovat olleet kilpailutuksessa eriarvoisessa asemassa, koska LaserMedia Oy on aikaisemmin toiminut hankinnan kohteena olevan palvelun toimittajana. LaserMedia Oy:llä on näin ollen ollut tietoa eri tuotteiden todellisesta menekistä, etenkin tuotepositioon 9 sisältyvien värillisten kuvien osalta. LaserMedia Oy on siten voinut käyttää tarjouksensa hinnoittelussa hyväksi tietoa, jota ei ole ollut muiden hankintamenettelyyn tarjouksen jättäneiden toimittajien saatavilla. Mainitun seikan merkitystä on korostanut se, ettei tuoteryhmien välisten hintojen painoarvoissa ole ollut eroja.
Vastine
Vaatimukset
Joensuun seudun hankintatoimi on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla viivästyskorkoineen.
Perusteet
Hankintayksikkö ei ole menetellyt virheellisesti hyväksyessään LaserMedia Oy:n tarjouksen tarjousvertailuun.
Hankintayksikkö on LaserMedia Oy:n tarjouksessa tuoteposition 9 osalta ilmoitettujen hintojen johdosta pyytänyt LaserMedia Oy:tä vahvistamaan, pitävätkö sen tarjouksessa tältä osin ilmoitetut hinnat paikkansa. LaserMedia Oy on vahvistanut, että tarjous ja ilmoitetut hinnat pitävät paikkansa ja että se sitoutuu ilmoittamiinsa hintoihin. Lisäksi tarjoajalla on ollut tarjousta jättäessään kaksi mahdollisuutta tarkistaa tarjouksensa paikkansapitävyys. Jätettäessä tarjousta sähköisesti tarjouspalveluun on tarjouspalvelulomaketta lähetettäessä pyydetty varmistamaan, onko tarjoaja halunnut varmasti jättää tarjouksensa ja lisäksi tarjouksen jättämisen jälkeen tarjoaja on saanut vahvistuksen tarjouksen jättämisestä sähköpostiinsa. Sähköpostitse lähetetyssä vahvistuksessa on pyydetty tarkistamaan tarjouksen tiedot huolellisesti.
Hankintayksikkö ei ole voinut hylätä tarjoajan tarjousta alihintaisena, koska tarjoaja on sitoutunut tarjoukseensa sekä vahvistanut ymmärtäneensä tarjouspyynnön ehdot oikein. Hankintayksiköllä ei ole ollut mahdollisuuksia ottaa kantaa tarjoajan tekemän tarjouksen kannattavuuteen ja tarjouksen vaikutuksiin tarjoajan toiminnan yleiseen kannattavuuteen.
Yksittäisen tuoteryhmän edullinen hinnoittelu ei ole tarkoittanut automaattisesti poikkeuksellisen edullista tarjousta. Tuotekorissa olevien hankittavien tuotteiden kappalemäärien painotuksella on pystytty ottamaan huomioon hankittavien tuotteiden kokonaiskäyttö, jolloin edullisin tuotekori on ollut hankintayksikölle myös kokonaisuudessaan edullisin. Valittajan väite siitä, että hintakorin painoarvoissa ei ole ollut eroja, ei pidä paikkaansa.
Hintavertailu on suoritettu kaikkien tuoteryhmien osalta annettujen hintojen yhteenlasketun kokonaishinnan perusteella. LaserMedia Oy:n tarjouksen hintojen yhteenlaskettu summa on ollut 1.924,00 euroa ja valittajan vastaava summa on ollut 2.134,60 euroa. Vertailuhintojen erotus on siten ollut vain 210,60 euroa. LaserMedia Oy:n tarjous on siten ollut vertailuhinnan osalta vain noin kymmenen prosenttia edullisempi kuin valittajan tarjous.
Tarjoaja on voinut itse päättää, tarjoaako se osaa tuotekorin tuotteista tappiolla ja osaa voitolla, eikä hankintayksikkö ole voinut vaikuttaa tarjoajan hinnoittelumekanismiin. Myös valittajan tarjouksessa on ollut tuotteita, joiden hinnat ovat olleet jopa 75 prosenttia edullisempia kuin muilla tarjoajilla.
Tarjoukset jättäneet yritykset ovat olleet kaikki hankintayksikön nykyisiä sopimustoimittajia. Jokaisen tarjoajan on tullut tehdä tarjouksensa tarjouspyynnön ehtojen mukaisesti ja tarjouspyynnössä ilmoitetuilla määrillä. Hankintayksikkö on kohdellut kaikkia tarjoajia avoimesti, tasapuolisesti ja syrjimättömästi, eikä yksikään tarjoaja ole ollut eriarvoisessa asemassa.
Uuden hankintadirektiivin poikkeuksellisen alhaisia tarjouksia koskevaa 69 artiklaa ei sovelleta käsillä olevaan, kilpailutuksen aikana voimassa olleen hankintasääntelyn soveltamisalaan kuuluvaan menettelyyn. Mainittu säännös ei joka tapauksessa muuttaisi asian arviointia, sillä hankintayksiköllä on jo aikaisemmankin hankintasääntelyn perusteella ollut velvollisuus huomioida poikkeuksellisen alhaiset tarjoukset.
LaserMedia Oy on suorittanut kaikki lakisääteiset velvoitteensa, eikä hankintayksiköllä ole ollut syytä epäillä sen teknistä tai taloudellista kykyä suoriutua palvelun toimittamisesta.
Kuultavan lausunto
LaserMedia Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.240,47 eurolla viivästyskorkoineen.
Tarjouksen hylkääminen poikkeuksellisen alhaisen tarjoushinnan vuoksi on hankintayksikön harkintavallassa, eikä hankintayksikkö ole katsonut LaserMedia Oy:n tarjoushinnan olleen poikkeuksellisen alhainen.
Valittajan ja LaserMedia Oy:n tarjoushintojen välinen ero on ollut noin kymmenen prosenttia, mitä on pidettävä normaalina, jopa vähäisenä hintaerona. Yksittäisten tuotteiden välillä syntyvät hintaerot ovat tavanomaisia kilpailutuksissa, joissa on merkittävä määrä eri tuotteita. Vaihtelevaa yksittäisten tuotteiden hinnoittelua voidaan pitää alalle tyypillisenä käytäntönä, eikä se ole antanut hankintayksikölle perusteita epäillä tarjoajien kyvykkyyttä tuottaa palveluja esittämillään hinnoilla. Valittajalla on ollut vastaavan suuruisia hintaeroja yksittäisten tuotteiden hinnoittelussa, joten tällä perusteella myös valittajan tarjous olisi tullut hylätä poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen vuoksi.
Tarjousten valintaperusteena on ollut kokonaishinta, eivät yksittäisten tuotteiden hinnat, joiden määräytyminen on voinut perustua yrityksen sisäisiin toimintatapoihin, tuoteryhmien kysynnän kasvattamiseen ja markkinointiin sekä normaaliin kilpailuun ja kasvuhakuisuuteen alan markkinoilla.
LaserMedia Oy on vakavarainen vuodesta 1989 saakka toiminut yritys, joka on toiminut hankintayksikön sopimustoimittajana. LaserMedia Oy on kyennyt moitteettomasti tuottamaan palvelut antamillaan hinnoilla jo yli kaksi vuotta. Hankintayksiköllä ei ole ollut mitään syytä epäillä LaserMedia Oy:n kykyä toimittaa tai tuottaa tarjouspyynnössä kilpailutettuja palveluita.
Myös valittaja on toiminut hankintayksikön sopimustoimittajana useita vuosia ja harjoittanut toimintaansa valtakunnallisesti tarjoten palvelujaan useille julkisyhteisöille. Valittajalla on siten oletettavasti ollut käsitys hankinnan kohteena olevien tuotteiden menekistä. Vastaavasti LaserMedia Oy:n arviointi menekistä on perustunut sen omaan ammattitaitoon ja alalla tunnettuun markkinatilanteeseen. Hankintayksikkö on lisäksi ilmoittanut tarjouspyynnössä arvion hankintamääristä.
Vastaselitys
Valittaja on esittänyt, että tarjouspyynnössä esitetty pisteytystapa ei ole ollut tasapuolinen ja että tarjouspyyntö on ollut syrjivä tarjouspyynnön piirustuskopiointia ja CAD-tulostusta tiedostoista värillisenä koskevan tuoteposition 9 osalta.
LaserMedia Oy:n tarjouksessa tältä osin ilmoitettu hinta 0,01 euroa per piirustus ei kata edes paperin hankintahintaa, minkä lisäksi myös tarjotut lisäpalvelut on alihinnoiteltu, esimerkiksi toimituskulujen hinta on ollut 0,00 euroa. LaserMedia Oy:n ilmoittamilla hinnoilla ei ole mahdollista toteuttaa toimitusta tarjouspyynnössä vaaditulla tavalla.
Kysymys ei ole ollut tarjoajien teknisistä ratkaisuista, tuotannon tehokkuudesta, kapasiteeteistä tai muista hyväksyttävistä syistä johtuvista hinnaneroista.
Hankintayksikön edelliseen hankintasopimukseen on ollut kirjattuna raportointivelvollisuus toimitetuista tuotteista. LaserMedia Oy:llä on siten ollut aikaisempana ensisijaisena toimittajan hankintayksikön ostoja koskevaa tietoa ja näin ollen tieto siitä, ettei valituksen kohteena olevan tuoteryhmän tuotteita tosiasiassa ole aikaisemmin tilattu kuin vähäinen määrä. Valittajalla ei ole ollut käytössään vastaavaa hankintayksikön ostokäyttäytymistä kuvaavaa täydellistä tietoa. Valittajan eri tuotteiden menekkiä koskevien arvioiden perusteella alihinnoittelun vaikutus kysymyksessä olevan tuoteposition 9 osalta on ollut noin 90 prosenttia, mitä on pidettävä merkittävänä.
Tuotekoriin kuuluvien tuotteiden kappalemäärien painotuksella ei ole voitu ottaa huomioon hankittavien tuotteiden kokonaiskäyttöä eikä tarjouspyyntö ole johtanut edullisimman tuotekorin valintaan. Mikäli positioon 9 lukeutuvia alihinnoiteltuja tuotteita ei lainkaan tilata, ei valittu tarjous ole ollut kokonaistaloudellisesti edullisin. Koska tuoteposition 9 tuotteet edustavat viittä prosenttia hankittavien piirustustulosteiden kokonaismäärästä, on LaserMedia Oy:n tarjouksen perusteella tehtävä hankintasopimus tosiasiassa puolitoista kertaa kalliimpi kuin valittajan tarjous.
Muu kirjelmä
Hankintayksikkö on lisävastineessaan esittänyt kohdelleensa tarjoajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Tarjoajan on tullut tehdä tarjouksensa perustuen tarjouspyynnössä ilmoitettuihin vaatimuksiin eikä tarjoajilla ole ollut aihetta olettaa, että uudella sopimuskaudella asiakkaan ostokäyttäytyminen olisi täsmälleen historian tai tarjoajan tekemien omien olettamusten mukainen. Tarjouspyynnössä ilmoitetut määrät ovat perustuneet osittain toimittajilta saatuihin ostoraportteihin, mukaan lukien valittajan ostoraportteihin, sekä suurelta osin hankintayksikön asiakkaiden tuleviin tarpeisiin ja asiakkaiden toimintanäkymiin tulevaisuudessa. Hankintayksikkö on esittänyt, että hankintayksiköllä on ollut täysi oikeus valita hintavertailussa mukana olleet tuotteet eikä valittajalla ole oikeutta määritellä hankintayksikön tarpeita tai kyseenalaistaa hankintayksikön hintavertailuun valittua sisältöä.
MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Oikeusohjeet
Julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007; jäljempänä hankintalaki) 1 §:n 2 momentin mukaan lain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden hankintojen tekemistä sekä turvata yritysten ja muiden yhteisöjen tasapuolisia mahdollisuuksia tarjota tavaroita, palveluita ja rakennusurakointia julkisten hankintojen tarjouskilpailuissa.
Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin.
Hankintalain esitöissä (HE 50/2006 vp s. 105) on 62 §:n kohdalla todettu kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden asettamisen olevan hankintayksikön harkittavissa. Vertailuperusteiden on liityttävä hankinnan kohteeseen, oltava objektiivisia ja syrjimättömiä eivätkä ne saa antaa hankintayksikölle rajoittamatonta valinnanvapautta. Vakiintuneen tulkinnan mukaan hankintayksikön harkintavaltaan voidaan puuttua vain silloin, jos valintaperusteen tai vertailuperusteiden asettamisessa on syyllistytty syrjintään.
Hankintalain 63 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi hylätä hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen. Hankintayksikön on kirjallisesti pyydettävä tarjoajalta kirjallista selvitystä tarjouksen perusteista ennen tarjouksen hylkäämistä.
Hankintalain esitöissä (HE 50/2006 vp s. 107 ja 108) on 63 §:n 1 momentin kohdalla todettu, että poikkeuksellisen alhaisten tarjousten hylkäämisellä mahdollistetaan hankintayksikölle hankinnasta aiheutuvien riskien kuten tarjoushinnan riittämättömyydestä todennäköisesti aiheutuvien taloudellisten riskien huomioiminen. Hylkäämisen tulee perustua nimenomaan siihen, ettei tarjoajan tarjoamalla hinnalla tai muulla ehdolla ole mahdollista toteuttaa hankintaa tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla.
Hankintamenettely
Hankintamenettelyssä on ollut kysymys puitejärjestelynä toteutettavasta kopio- ja tulostuspalveluiden hankinnasta.
Tarjouspyynnöstä ilmenevin tavoin tarjousten valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa tuotepositioiden 1–13 osalta ilmoitetun kokonaishinnan perusteella on voinut saada enintään 55 pistettä. Muiden vertailuperusteiden osalta on voinut saada yhteensä enintään 45 pistettä. Vertailuperusteina on tältä osin ilmoitettu muun ohella normaaliaikaiset toimitukset, pikatoimitukset, erittäin pikaiset toimitukset sekä sopimustuotteiden tuonti- ja noutopiste Joensuun alueella.
Tuotepositiot 1–13 ovat sisältäneet yhteensä 104 eri tuotetta. Tuotepositiot ovat sisältäneet eri määriä tuotteita. Tarjouspyynnön mukaan kunkin tuotteen osalta on tullut ilmoittaa tuotteen kappalehinta ja tarjouspyynnössä on kunkin tuotteen kohdalla ilmoitettu vertailuhinnan laskemisessa käytettävä tuotteiden kappalemäärä.
Tarjouspyynnön mukaan tilaus tehdään suoraan valitulta toimittajalta siten, että tilaaja valitsee puitejärjestelyn vertailussa eniten pisteitä saaneen toimittajan, jonka sopimuksen mukaiseen tuoteluetteloon hankittava tuote sisältyy.
Hankintapäätöksen mukaan hankintayksikkö on saanut tarjousten jättämiselle asetetussa määräajassa kolme tarjousta. Hankintapäätöksen mukaan kaikki kolme tarjoajaa on valittu toimittajiksi. Hankintapäätöksen liitteenä olleesta vertailutaulukosta käy ilmi, että LaserMedia Oy on saanut tarjousten vertailussa korkeimmat kokonaispisteet, eli yhteensä 96,899 pistettä. Valittaja on puolestaan sijoittunut vertailussa toiseksi saatuaan yhteensä 79,574 pistettä.
Hankintapäätöksen liitteenä olevasta tarjousten vertailutaulukosta ilmenee, että LaserMedia Oy on ilmoittanut tuoteposition 9 "Piirustuskopiointi ja CAD-tulostus tiedostoista värillisenä, hinta sisältää kopioiden taiton" kaikkien tuotteiden yksikköhinnaksi 0,01 euroa. Valittajan kysymyksessä olevan tuoteposition tuotteille ilmoittamat yksikköhinnat ovat vaihdelleet 0,05 euron ja 0,30 euron välillä.
Tuotepositioiden 1–13 hintojen yhteenlaskettu kokonaishinta, joka on ollut tältä osin pisteytyksessä käytetty vertailuhinta, on LaserMedia Oy:n tarjouksen osalta ollut 1.924 euroa ja valittajan tarjouksen osalta 2.134 euroa. LaserMedia Oy on näin ollen saanut kysymyksessä olevan vertailuperusteen osalta 55 pistettä ja valittaja 49,574 pistettä.
Asian arviointi
Asiassa on ensisijaisesti kysymys siitä, olisiko hankintayksikön tullut hylätä LaserMedia Oy:n tarjous poikkeuksellisen alhaisen tarjoushinnan perusteella sen tarjouksessa tuoteposition 9 osalta ilmoitettujen hintojen johdosta. Asiassa on arvioitava lisäksi, onko hankintayksikkö menetellyt vertailuperusteita asettaessaan valittajan väittämän mukaisesti tasapuolisen kohtelun vaatimuksen vastaisesti ja syrjivästi tuotepositioon 9 sisällytettyjen tuotteiden vertailuhintaa laskettaessa käytettävien kappalemäärien osalta.
Tuotepositioiden 1–13 hintaa koskevan vertailuperusteen pisteytys on tullut suorittaa kaikkien tuotepositioiden osalta ilmoitettujen tuotehintojen yhteenlasketun vertailuhinnan perusteella. Edellä todetun mukaisesti LaserMedia Oy:n vertailuhinta on ollut hieman yli kymmenen prosenttia valittajan tarjousta edullisempi.
Markkinaoikeus toteaa, ettei hankintasäännöksissä ole asetettu hankintayksikölle velvollisuutta hylätä tarjousta poikkeuksellisen alhaisen tarjoushinnan perusteella vaan hankintayksiköllä on harkintavaltaa sen suhteen, arvioiko se tarjouksen toista tarjousta alhaisemman hinnan merkitsevän mahdollista perustetta tarjouksen hylkäämiselle.
Pisteytyksen perusteena käytetyssä kaikkien tuotepositioiden yhteenlaskettujen hintojen muodostamissa vertailuhinnoissa ei edellä todetun perusteella voida katsoa olleen LaserMedia Oy:n ja valittajan tarjouksen välillä merkittävää eroa. Hankintayksikkö on lisäksi kiinnittänyt LaserMedia Oy:n tuoteposition 9 osalta ilmoittamaan hinnoitteluun huomiota ennen tarjousten vertailua ja pyytänyt LaserMedia Oy:tä vahvistamaan, että sen tuoteposition 9 osalta ilmoittamat hinnat pitävät paikkansa.
Markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksiköllä ole voittaneen tarjoajan tarjouksessa annettujen tietojen ja hankintayksikön tarjouksen saamisen jälkeen pyytämän selvityksen perusteella ollut perusteltua syytä epäillä, ettei voittanut tarjoaja voisi tarjoamallaan kokonaishinnalla suoriutua kopio- ja tulostuspalvelujen toteuttamisesta tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla. Hankintayksikön ei ole katsottava menetelleen virheellisesti tai valittajaa kohtaan syrjivästi, kun hankintayksikkö ei ole hylännyt LaserMedia Oy:n tarjousta hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisena yksittäiseen tuotepositioon kuuluvien tuotteiden muita tarjoajia alhaisemman hinnoittelun perusteella.
Valittaja on kuitenkin lisäksi esittänyt, että hankintayksikkö on menetellyt vertailuperusteita asettaessaan muita tarjoajia syrjivästi sillä perusteella, ettei hankintayksikkö tosiasiassa tule hankkimaan mainittuja tuotepositioon 9 sisältyviä tuotteita ja että LaserMedia Oy:llä olisi ollut tästä tieto tarjoustaan laatiessaan. LaserMedia Oy:n valinta ensisijaiseksi toimittajaksi ei siten valittajan mukaan ole myöskään hankintayksikön näkökulmasta johtanut edullisimpaan lopputulokseen.
Hankintayksikkö on puolestaan esittänyt, että kuhunkin tuotepositioon sisällytetyt tuotteet ja niiden osalta ilmoitetut kappalemäärät ovat perustuneet osin useilta aikaisemmilta toimittajilta saatuihin raportteihin ja osittain hankintayksikön asiakkaiden tuleviin tarpeisiin ja toimintanäkymiin.
Markkinaoikeus katsoo, ettei asiassa ole esitetty minkäänlaista selvitystä, josta voitaisiin päätellä, ettei hankintayksiköllä valittajan esittämin tavoin olisi aikomusta hankkia tuotepositioon 9 lukeutuvia tuotteita tai etteivät tarjouspyynnössä esitetyt tuotteiden lukumääriä koskevat arviot muutoin vastaisi hankintayksikön todellista arviota tulevista ostomääristä. Hankintayksikön ei näin ollen voida katsoa menetelleen valittajaa syrjivästi vertailuperusteita tältä osin asettaessaan. Hankintayksikön ei voida katsoa menetelleen muutoinkaan valittajaa tai muita tarjoajia kohtaan syrjivästi yksinomaan sillä perusteella, että LaserMedia Oy on aikaisemmin toiminut yhtenä hankintayksikön sopimuskumppaneista ja että sillä tämän asemansa perusteella saattaa olla jonkinlaista tietoa aikaisemmin toteutuneista ostomääristä.
Markkinaoikeus toteaa vielä, ettei asiaa ole aihetta arvioida toisin uuden hankintadirektiivin 69 artiklan johdosta, jossa on asetettu hankintaviranomaiselle velvollisuus vaatia tarjoajalta selvitys tarjouksessa olevista hinnoista tai kustannuksista tilanteessa, jossa tarjous vaikuttaa poikkeuksellisen alhaiselta hankinnan kohteeseen nähden.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.
Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja kuultava joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut ja kuultavan oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä.
Lopputulos
Markkinaoikeus hylkää valituksen.
Markkinaoikeus velvoittaa Onarg Oy:n korvaamaan Joensuun seudun hankintatoimen oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla ja LaserMedia Oy:n oikeudenkäyntikulut 1.000 eurolla, molemmat määrät viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.
Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Nina Korjus, Sanna Holkeri ja Anne Mäkelä.
HUOMAA
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto- oikeudesta.