MAO:134/2026
Asian tausta
Hansel Oy on ilmoittanut 26.7.2024 julkaistulla sosiaali- ja terveyspalveluja ja muita erityisiä palveluja koskevalla hankintailmoituksella rajoitetulla menettelyllä toteutettavasta dynaamisen hankintajärjestelmän perustamisesta liitteen E kohdan 1 mukaisten työterveyspalvelujen ja niitä tukevien lisäpalvelujen hankkimiseksi. Dynaamisen hankintajärjestelmän kestoksi on ilmoitettu 28.7.2024–30.12.2030. Dynaamisen hankintajärjestelmän ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut enintään 800.000.000 euroa.
Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy (jäljempänä myös hankintayksikkö) on omasta sekä Fintraffic Tie Oy:n, Fintraffic Raide Oy:n, Fintraffic Meriliikenteenohjaus Oy:n ja Fintraffic Lennonvarmistus Oy:n puolesta pyytänyt edellä mainitun dynaamisen hankintajärjestelmän sisäisessä kilpailutuksessa 22.9.2025 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia työterveyshuollon palveluista kuuden vuoden pituiselle sopimuskaudelle. Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 6.500.000 euroa.
Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:n toimitusjohtaja on 13.10.2025 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut Mehiläinen Oy:n tarjouksen.
Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:n toimitusjohtaja on 31.10.2025 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä poistanut 13.10.2025 tekemänsä hankintapäätöksen ja ratkaissut asian uudelleen sulkemalla Mehiläinen Oy:n tarjouskilpailusta ja valitsemalla Suomen Terveystalo Oy:n tarjouksen.
Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.
Asian käsittely markkinaoikeudessa
Valitus
Vaatimukset
Mehiläinen Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen hankintaoikaisupäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.000 eurolla lisättynä oikeudenkäyntimaksua vastaavalla määrällä viivästyskorkoineen.
Perustelut
Hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti, kun se ei ole hyväksynyt valittajan tarjoukseensa tekemää täsmennystä ja kun se on sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta.
Valittaja on tarjouksessaan antamallaan ”Kyllä”-vastauksella vakuuttanut, että palvelusta vastaavat ammattihenkilöt ja asiantuntijat täyttävät tarjouspyyntöasiakirjoissa asetetut vähimmäisvaatimukset, mutta valittajan tarjouksen liitteenä olleelta CV-lomakkeelta on inhimillisen näppäilyvirheen vuoksi jäänyt puuttumaan ”Kyllä”-rasti kohdasta, jossa on pyydetty vahvistamaan, että nimetyllä vastaavalla työterveyslääkärillä on ilmailulääkärin pätevyys. Hankintayksikkö on lähettänyt valittajalle tältä osin täsmennyspyynnön sähköpostitse, johon tarjoaja on vastannut saman päivän aikana. Kyse on ollut tarjouksessa olleesta ristiriidasta, jonka korjaaminen on sallittua. Täsmentämisellä ei ole muutettu tai parannettu tarjousta, eikä täsmennys ole vaikuttanut tarjoajien kilpailuasetelmaan tai vaarantanut tarjoajien tasapuolista kohtelua. Valittajan nimeämällä vastaavalla työterveyslääkärillä on ollut edellytetty ilmailulääkärin pätevyys hankintamenettelyn alusta asti. Nimetyn vastaavan työterveyslääkärin ilmailulääkärin pätevyys on ollut myös varmistettavissa Traficomin verkkosivuilta.
Hankintayksikkö on virheellisesti katsonut hankintaoikaisupäätöksessään, että valittajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen, kun valittajan tarjoukseen liitetyssä kuvauksessa siitä, miten työterveyshuollossa voidaan suorittaa lennonjohtajien ja lennontiedottajien lupakirjatarkastukset, on käytetty termiä ”työterveyslääkäri” lupakirjatarkastukset tekevästä ammattihenkilöstä termin ”ilmailulääkäri” sijaan. Mainittu kuvaus on ollut prosessuaalinen ja sen tarkoituksena on ollut antaa hankintayksikölle kuva siitä, miten tarkastukset järjestettäisiin menettelyllisesti, eikä vahvistaa, että tarkastukset suorittaa ilmailulääkäri. Valittajan tarjouksessaan nimeämällä vastaavalla työterveyslääkärillä on ilmailulääkärin pätevyys, joten hankintayksiköllä ei ole ollut aihetta olettaa, että mainitut tarkastukset tekisi työterveyslääkäri, jolla ei ole vaadittua pätevyyttä. Valittajan tarjouksessaan käyttämä termi ”työterveyslääkäri” on yleistermi työterveyden ammattihenkilölle, jolla voi olla erilaisia erityispätevyyksiä, kuten ilmailulääkärin pätevyys. Ilmailulääkärin pätevyys voi olla myös yleislääkärillä tai muun erikoisalan lääkärillä kuin työterveyslääkärillä, minkä vuoksi kuvauksessa on ollut tarpeellista huomioida, että tarkastukset tekee työterveyslääkäri. Valittajan tarjouksen kuvauksessa käytetty termi ”työterveyslääkäri” ei ole tehnyt tarjouksesta tarjouspyynnön vastaista eikä osoita, että lupakirjatarkastukset tehtäisiin vähimmäisvaatimusten vastaisesti. Mikäli hankintayksikkö on pitänyt valittajan tarjousta tältä osin epäselvänä, sen olisi tullut pyytää tarjoajalta täsmennys.
Vastine
Vaatimukset
Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.
Perustelut
Hankintayksikkö ei ole menetellyt virheellisesti sulkiessaan valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta. Valittajan tarjous ei ole sisältänyt kaikkia vaadittuja tietoja ja hankintayksiköllä on ollut velvollisuus sulkea tarjous tarjouskilpailusta. Valittajan tarjouksesta ei ole käynyt ilmi, että nimetyllä vastaavalla työterveyslääkärillä olisi tarjouspyynnön vaatimuksen mukainen ilmailulääkärin pätevyys, koska valittajan tarjouksen liitteenä olleeseen CV-lomakkeeseen sisältynyt pakollinen ”Kyllä”-ruutu on jäänyt valittajalta täyttämättä. Valittajan tarjoukseen ei myöskään ole sisältynyt mainintaa verkkosivusta, josta hankintayksikkö olisi voinut varmistua vastaavan työterveyslääkärin ilmailulääkärin pätevyydestä.
Hankintayksikkö on hankintamenettelyn aikaisemmassa vaiheessa arvioinut virheellisesti mahdollisuuttaan pyytää valittajalta täsmennystä sen tarjouksessa havaittuun puutteeseen. Puuttuneen tiedon täsmentämisellä on ollut olennainen vaikutus tarjoajan asemaan. Kyseisen puutteen korjaaminen on johtanut valittajan aseman paranemiseen. Hankintasäännösten ja oikeuskäytännön mukaan hankintayksikön on noudatettava vahvistamiaan ehtoja ja arviointiperusteita. Tarjouksen täsmentäminen tarjouksille asetetun määräajan jälkeen siten, että tarjousta koskevat vaatimukset menettävät merkityksensä, ei ole mahdollista. Kyse ei ole ollut ristiriitaisen tiedon täsmentämisestä, vaan tarjouksesta puuttuneen tiedon lisäämisestä jälkikäteen ja tarjouksen muuttamisesta vastaamaan tarjouspyynnön vaatimuksia tarjousten vastaanottamiselle asetetun määräajan jälkeen.
Hankintayksikkö on arvioinut valittajan tarjousta valituksen kohteena olevassa hankintaoikaisupäätöksessä siinä muodossa kuin se on toimitettu tarjousten jättämiselle asetetussa määräajassa. Ilmailulääkärin pätevyyttä on edellytetty myös toteutettaessa lennonjohtajien ja lennontiedottajien lupakirjatarkastuksia. Valittajan lennonjohtajien ja lennontiedottajien lupakirjatarkastusten suorittamista koskevan kuvauksen perusteella ei ole käynyt selväksi, että kyseiset tarkastukset tekisi lääkäri, jolla on vaadittu erityispätevyys. Alan ammattimaisten palveluntuottajien olisi tullut ilman nimenomaista vaatimustakin sisällyttää tarjouksen prosessikuvaukseen tieto siitä, että tarkastukset toteutetaan ilmailulääkärin, eikä tavanomaisen työterveyslääkärin toimesta.
Kuultavan lausunto
Suomen Terveystalo Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.
Hankintayksiköllä on ollut velvollisuus sulkea valittajan tarjous tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena. Tarjoajan on tullut nimettyjä asiantuntijoita koskevalla CV-lomakkeella rastittaa ”Kyllä”-ruutu, jos kyseisessä lomakkeen kohdassa nimetty henkilö on täyttänyt kyseisessä kohdassa asetetut vaatimukset. Kun valittajan tarjouksesta on puuttunut rasti kohdasta ”Vastaava työterveyslääkäri (Fintraffic Lennonvarmistus)”, valittaja ei ole vakuuttanut kyseisen työterveyslääkärin täyttävän sille samassa lomakkeen kohdassa asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Hankintayksiköllä ei ole ollut velvollisuutta tai oikeutta etsiä mahdollisia lisätietoja valittajan tarjouksen muista asiakirjoista tai muista lähteistä. Hankintayksiköllä ei ole oikeutta tarkistaa tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuteen liittyviä seikkoja julkisista lähteistä, vaan tarjousten arvioinnin on perustuttava ainoastaan tarjoajan tarjouksessaan ja sen relevantissa asiakirjakohdassa esiin tuomiin seikkoihin.
Valittajan tarjouksen täsmennyttäminen olisi tarkoittanut valittajan mahdollisuutta muuttaa alun perin tarjouspyynnön vastainen tarjous tarjouspyynnön mukaiseksi, mikä ei ole sallittua. Kyseessä ei ole ollut epäolennainen puute tarjouksessa, vaan puuttuva tarjoajan vakuutus pakollisen vähimmäisvaatimuksen täyttymisestä.
Vastaselitys
Valittaja on esittänyt, että hankintayksikkö on viimeistään valittajan tarjouksen hankintasäännösten mukaisen täsmentämisen jälkeen saanut kaikki tarvittavat tiedot valittajan tarjouksen arvioimiseksi. Valittajan tarjouksen sulkeminen tarjouskilpailusta tämän jälkeen on ollut suhteellisuus- ja yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista.
Markkinaoikeuden ratkaisu
Perustelut
Kysymyksenasettelu ja oikeusohjeet
Hankintayksikkö on valituksenalaisessa hankintaoikaisupäätöksessään ilmoittanut sulkeneensa valittajan tarjouskilpailusta puuttuvan soveltuvuuden vuoksi ja että myös valittajan tarjous on suljettava tarjouskilpailusta. Ottaen huomioon hankintaoikaisupäätöksessä esitetyt poissulkemisen perusteet ja sen, että ne ovat liittyneet valittajan tarjousasiakirjoista ilmeneviin seikkoihin, markkinaoikeus katsoo, että asiassa on kysymys siitä, onko valittajan tarjous ollut tarjouspyynnön mukainen ja onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten vastaisesti sulkiessaan valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta.
Hankinnan kohteena olevat työterveyspalvelut ovat hankintalain liitteen E kohdan 1 mukaisia sosiaali- ja terveyspalveluja, joihin sovelletaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 107 §:n mukaan hankintalain 12 luvun (107–115 §) lisäksi hankintalain I (1–31 §) ja IV (123–174 §) osan säännöksiä.
Hankintalain 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 113 §:n 2 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa palvelun olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava pois tarjouskilpailusta. Hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa tai ehdokasta määräajassa toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään puutteellisia tai virheellisiä tietoja ja asiakirjoja.
Hankintalain 113 §:n esitöiden (HE 108/2016 vp s. 216) mukaan pykälä vastaa ehdotetussa 104 §:ssä säädettyä.
Hankintalain 104 §:n 2 momentin esitöiden (HE 108/2016 vp s. 212 ja 213) mukaan momentissa säädetään, että tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan hankintailmoituksessa ja tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Momentin periaate jatkaa voimassa olevaa käytäntöä siitä, että tarjoaja vastaa tarjouksestaan ja siitä, että se on hankintayksikön asettamien vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava hankintailmoitusta, tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset pois tarjouskilpailusta. Hankintayksikkö voi kuitenkin pyytää täydennyksiä ja täsmennyksiä tarjouksiin ja osallistumishakemuksiin 74 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.
Hankintalain 74 §:n 2 momentin mukaan, jos tarjouksessa tai osallistumishakemuksessa olevat tiedot tai asiakirjat ovat puutteellisia tai virheellisiä taikka jotkut asiakirjat tai tiedot puuttuvat, hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa tai ehdokasta toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään tietoja tai asiakirjoja hankintayksikön asettamassa määräajassa. Edellytyksenä on, että menettelyssä noudatetaan 3 §:ssä säädettyjä periaatteita.
Hankintalain 74 §:n 2 momentin esitöiden (HE 108/2016 vp s. 173 ja 174) mukaan vaikka lähtökohtana hankintamenettelyissä on 1 momentin mukaisesti osallistumishakemusten ja tarjousten lopullisuus, tarjousmenettelyn joustavuuden ja sujuvuuden kannalta on tarkoituksenmukaista mahdollistaa ehdokkaiden ja tarjoajien antamissa asiakirjoissa olevien epäolennaisten puutteiden, ristiriitojen ja virheiden korjaaminen. Säännös mahdollistaa myös sen, ettei hankintayksiköllä ole velvollisuutta hylätä tarjouksia kokonaisuuden kannalta vähämerkityksellisten virheiden tai puutteiden takia. Hankintayksikön ei kuitenkaan tule sallia osallistumishakemusten taikka tarjousten olennaista muuttamista. Sallittua ei ole pyytää täsmennyksiä, korjauksia ja täydennyksiä siten, että menettelyllä on olennainen vaikutus ehdokkaan tai tarjoajan asemaan. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa siitä pyytääkö se ehdokkaita tai tarjoajia täsmentämään tai täydentämään asiakirjoja. Hankintayksiköllä ei sitä vastoin ole velvollisuutta antaa ehdokkaille tai tarjoajille oikeutta täsmentää tai täydentää tarjouksia tai osallistumishakemuksia.
Hankintamenettely ja tarjouspyyntöasiakirjat keskeisiltä osin
Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy on omasta ja neljän muun hankintayksikön puolesta pyytänyt tarjouksia dynaamisen hankintajärjestelmän sisäisessä kilpailutuksessa työterveyshuollon palveluista 22.9.2025 päivätyllä tarjouspyynnöllä.
Tarjouspyynnön kohdassa ”Muut ehdot” on asetettu muun ohella seuraavat vaatimukset:
”Tarjoaja sitoutuu tarjouksen jättämällä tuottamaan dynaamisen hankintajärjestelmän ehtojen ja tämän tarjouspyynnön mukaista palvelua koko sopimuskauden ajan.”,
”Tarjoajan tulee ladata tähän kuvaus, miten työterveyshuollossa voidaan suorittaa myös lennonjohtajien ja lennontiedottajien lupakirjatarkastukset.”,
”Tarjoaja vakuuttaa, että palvelusta vastaavat ammattihenkilöt ja asiantuntijat täyttävät vähimmäisvaatimukset, jotka määritelty liitteessä 2 Asiakkaan hankinnan kohde ja vähimmäisvaatimukset.” ja
”Tarjoajan tulee ladata tähän liite 7 ’Nimetyt asiantuntijat CV-lomake’ ohjeiden mukaisesti täytettynä.”
Tarjouspyynnön kohdassa ”Hylkäämisperusteet” on todettu, että tarjouspyynnön vastaiset tarjoukset suljetaan pois tarjouskilpailusta.
Tarjouspyynnön liitteen 2 ”Asiakkaan hankinnan kohde ja vähimmäisvaatimukset” kohdassa ”Asiakkaan toiminnan erityispiirteet” on todettu muun ohella seuraavaa:
”Fintraffic Lennonvarmistus Oy
[– –]
Kansainväliset ilmailumääräykset edellyttävät lupakirjaoikeuksien käyttämistä varten voimassa olevan lääketieteellisen kelpoisuustodistuksen.
Terveystarkastuksia sekä terveydentila- ja soveltuvuusarviointeja tekevän työterveyslääkärin ja -hoitajan on oltava työterveyshuoltosäädösten mukaisesti riittävästi perehtynyt henkilön työhön, työympäristöön sekä tehtävästä johtuviin terveydentilan vaatimuksiin ja mahdollisiin terveysriskeihin.
Lennonjohtajien ja lennontiedottajien lääketieteellisen kelpoisuuden tarkastukset tekee ilmailulääkäri.”
Viimeksi mainitun liitteen kohdan ”Palvelusta vastaavat ammattihenkilöt ja asiantuntijat” alakohdassa ”Henkilöstön vähimmäisvaatimukset” on todettu muun ohella seuraavaa:
”Henkilöstön vähimmäisvaatimukset todennetaan CV-lomakkeella, joka tulee täyttää jokaisen tarjottavan henkilön osalta erikseen. Asiakas varaa oikeuden pyytää selvityksen henkilöstön vähimmäisvaatimuksien täyttymisestä ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista. CV-lomake on tarjouspyynnön liitteenä.
[– –]
Tarjoajan tulee nimetä kaksi vastaavaa työterveyslääkäriä, joista toinen vastaa Fintraffic Lennonvarmistuksesta ja toinen muista konsernin yhtiöistä.
Vähimmäisvaatimukset:
Koulutus: laillistettu työterveyshuollon erikoislääkäri
[– –]
Vastaavalla työterveyslääkärillä (Fintraffic Lennonvarmistus) on oltava Traficomin myöntämä valtuutus toimia ilmailumääräysten mukaisena ilmailulääkärinä.”
Tarjouspyynnön liitteenä 7 on ollut nimettyjä asiantuntijoita koskeva CV-lomake, jossa on todettu muun ohella seuraavaa:
”Täytä nimettyjen ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden tiedot huolellisesti.
CV-lomake tulee täyttää jokaisesta tarjotusta ammattihenkilöstä ja asiantuntijasta.
Ilmoita tässä kohdassa kaikki nimettävät asiantuntijat sekä ilmoita ja todenna pyydettyjen asiantuntijoiden kohdalla vähimmäisvaatimukset niille varatussa kohdassa.”
Tarjoajien on tullut ilmoittaa CV-lomakkeella muun ohella Finntraffic Lennonvarmistus Oy:lle nimettävän vastaavan työterveyslääkärin nimi sekä vahvistaa merkitsemällä rasti ruutuun ”Kyllä”, että lomakkeella asetetut vähimmäisvaatimukset laillistetusta työterveyshuollon erikoislääkäristä, jolla on Traficomin myöntämä valtuutus toimia ilmailumääräysten mukaisena ilmailulääkärinä, täyttyvät.
Valittaja on tarjouksessaan vastannut ”Kyllä” edellä mainittuihin tarjouspyynnön kohdassa ”Muut ehdot” asetettuihin vaatimuksiin koskien muun ohella sitoutumista dynaamisen hankintajärjestelmän ehtojen ja tarjouspyynnön mukaisen palvelun tuottamiseen sekä palvelusta vastaavien ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden vähimmäisvaatimusten täyttämistä.
Valittaja on liittänyt tarjoukseensa salassa pidettäväksi ilmoitetun kuvauksen lennonjohtajien ja lennontiedottajien lupakirjatarkastuksista sekä salassa pidettäväksi ilmoitetun nimettyjä asiantuntijoita koskevan CV-lomakkeen. Kuvauksessa ei ole nimenomaisesti todettu, että lennonjohtajien ja lennontiedottajien lääketieteellisen kelpoisuuden tarkastukset tekee juuri ilmailulääkäri.
Valittajan tarjoukseen liitetyssä nimettyjä asiantuntijoita koskevassa CV-lomakkeessa on muun ohella nimetty Fintraffic Lennonvarmistus Oy:lle vastaava työterveyslääkäri. Kyseisen henkilön kohdalle ei ole merkitty rastia ”Kyllä”-ruutuun.
Hankintayksikkö on tarjousten jättämiselle asetetun määräajan jälkeen pyytänyt valittajaa täsmentämään tarjoustaan vahvistamalla, että valittajan tarjouksen liitteenä olleessa nimettyjä asiantuntijoita koskevassa CV-lomakkeessa Fintraffic Lennonvarmistus Oy:lle nimetty vastaava työterveyslääkäri täyttää asetetut vähimmäisvaatimukset. Valittaja on vastauksessaan mainittuun täsmennyspyyntöön vahvistanut tarjouksessaan nimetyn henkilön täyttävän asetetut vähimmäisvaatimukset.
Hankintayksikkö on 13.10.2025 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut valittajan tarjouksen, mutta 31.10.2025 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä poistanut mainitun hankintapäätöksen ja ratkaissut asian uudelleen muun ohella sulkemalla valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta. Mainitun hankintaoikaisupäätöksen liitteenä olleissa tarkemmissa perusteluissa on todettu muun ohella seuraavaa:
”Mehiläinen Oy:n nimeämät ammattihenkilöt
[– –]
Mehiläinen Oy (”Mehiläinen”) ei ole nimeämänsä vastaavan työterveyslääkärin osalta rastittanut vähimmäisvaatimusten täyttymisen vahvistamiseen tarkoitettua kohtaa.
[– –]
Hankintayksikkö on velvollinen noudattamaan itse tarkasti vahvistamiaan ehtoja ja arviointiperusteita. Hankintayksikkö on hankintapäätöksen tekemisen jälkeen arvioinut omaa toimintaansa ja todennut, että 13.10.2025 lähetetyllä täsmennyspyynnöllä ja sen myötä vähimmäisvaatimuksia koskevan puuttuvan tiedon täsmentämisellä on ollut olennainen vaikutus tarjoajan asemaan. Näin ollen kyseessä on ollut sellainen tieto, jota ei olisi saanut hankintalain mukaisesti täsmennyspyynnöllä täsmentää. Kyseisen puutteen täsmentäminen on tosiasiassa johtanut Mehiläisen aseman paranemiseen ja kilpailutuksen voittamiseen.
[– –]
Mehiläisen tarjous ei ole ollut tarjouspyynnössä asetettujen vähimmäisvaatimusten mukainen. Tarjouksessa ilmennyt puute on ollut niin olennainen, että sen täsmentäminen merkitsisi Mehiläiselle tilaisuutta tarjouspyynnössä asetettujen vähimmäisvaatimusten vastaisuuden korjaamiseen. Korjatakseen aiemman virheellisen menettelynsä Hankintayksikkö on velvollinen oikaisemaan 13.10.2025 tekemäänsä hankintapäätöstä ja sulkemaan Mehiläisen pois tarjouskilpailusta puuttuvan soveltuvuuden vuoksi.
Mehiläinen Oy:n lupakirjatarkastusprosessi
[– –]
Prosessikuvauksen mukaan työntekijä varaa työterveyslääkärille yhden tunnin vastaanottoajan, ja työterveyslääkäri tekee työntekijälle lupakirjatarkastuksen Mehiläisen toimipisteessä.
Mehiläisen tarjouksesta ei näin ollen käy lainkaan ilmi, että tarkastukset tulisi tekemään vähimmäisvaatimusten mukaisesti kansainvälisten ilmailumääräysten edellyttämä ja tarjouspyynnössä muutoinkin vaadittu ilmailulääkäri.
Edellä esitetystä seuraa, että Mehiläisen tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen. Hankintayksikkö on näin ollen edellä todetun puuttuvan soveltuvuuden lisäksi joka tapauksessa velvollinen sulkemaan Mehiläisen tarjouksen pois tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.”
Asian arviointi
Valittaja on esittänyt hankintayksikön menetelleen hankintasäännösten vastaisesti, kun se ei ole hyväksynyt valittajan antamaa tarjouksen täsmennystä ja kun se on sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta. Valittajan mukaan sen tarjouksen CV-lomakkeelta puuttuneen Fintraffic Lennonvarmistus Oy:lle nimettyä vastaavaa työterveyslääkäriä koskevan ”Kyllä”-rastin osalta kyse on ollut ristiriidasta, jonka täsmentäminen on ollut hankintasäännösten mukaista. Valittajan mukaan sen tarjoukseen liitetyssä kuvauksessa lennonjohtajien ja lennontiedottajien lupakirjatarkastusten suorittamisesta käyttämä termi ”työterveyslääkäri” on yleistermi työterveyden ammattihenkilölle, jolla voi olla erilaisia erityispätevyyksiä, kuten ilmailulääkärin pätevyys, eikä termi ole tehnyt tarjouksesta tarjouspyynnön vastaista.
Hankintayksikkö on esittänyt, että valittajan tarjouksesta puuttuneen
”Kyllä”-vastauksen täsmentämisellä on ollut olennainen vaikutus tarjoajan asemaan ja hankintayksiköllä on ollut velvollisuus sulkea tarjous tarjouskilpailusta. Hankintayksikön mukaan alan ammattimaisten palveluntuottajien olisi tullut sisällyttää lennonjohtajien ja lennontiedottajien lupakirjatarkastusten suorittamista koskevaan kuvaukseen tieto siitä, että tarkastukset toteutetaan ilmailulääkärin toimesta, eikä tavanomaisen työterveyslääkärin toimesta.
Markkinaoikeus toteaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sisällöltään tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen sulkeminen tarjouskilpailusta ei ole ainoastaan hankintayksikön oikeus, vaan hankintayksikkö on velvollinen sulkemaan tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen tarjouskilpailusta silloin, kun tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun. Tarjoaja kantaa vastuun siitä, että sen tarjous on tarjouspyynnön vaatimusten mukainen. Hankintayksikkö voi sallia tarjoajan korjata sen tarjouksessa olevan epäolennaisen puutteen, ristiriidan tai virheen, mikäli menettelyllä ei ole olennaista vaikutusta tarjoajan asemaan, mutta hankintayksiköllä ei sitä vastoin ole velvollisuutta antaa tarjoajalle oikeutta täsmentää tai täydentää sen tarjousta.
Unionin tuomioistuin on vakiintuneessa oikeuskäytännössään (esimerkiksi tuomio 2.5.2019, Lavorgna, C-309/18, EU:C:2019:350, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) katsonut, että tilanteessa, jossa julkista hankintaa koskevissa asiakirjoissa on selkeästi asetettu velvollisuuksia menettelyn ulkopuolelle sulkemisen uhalla, hankintaviranomainen ei voi hyväksyä mitä hyvänsä korjauksia mainittuja velvollisuuksia koskeviin puutteisiin.
Unionin tuomioistuin on lisäksi lausunut, että hankintaviranomainen voi pyytää, että menettelyyn osallistumista koskevan hakemuksen yksittäisiä kohtia korjataan tai täydennetään, kunhan tällainen pyyntö koskee julkaistun taseen kaltaisia seikkoja tai tietoja, joiden voidaan objektiivisesti todeta olevan peräisin ennen menettelyyn osallistumista koskevan hakemuksen esittämiselle asetetun määräajan päättymistä. On kuitenkin täsmennettävä, että tilanne olisi toinen, jos tarjouspyyntöasiakirjoissa vaadittaisiin puuttuvan asiakirjan tai tiedon ilmoittamista poissulkemisen uhalla. Hankintaviranomaisen on nimittäin noudatettava tarkasti arviointiperusteita, jotka se on itse vahvistanut (tuomio 10.10.2013, Manova, C-336/12, EU:C:2013:647, 39 ja 40 kohta).
Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään 3.12.2024 taltio 3391 katsonut, ettei alustava valmius- tai varautumissuunnitelma ollut tarjousmenettelyssä annettavan tarjouksen kannalta olennainen asiakirja, jonka puuttuminen tai toimittamatta jättäminen olisi johtanut tarjoajan poissulkemiseen tai tarjouksen hylkäämiseen. Korkein hallinto-oikeus kiinnitti tältä osin huomiota muun ohella siihen, että tarjousta laatiessaan tarjoajilla ei ollut tiedossa hankintayksikön asettamia tarkempia valmiutta ja varautumista koskevia ehtoja, mikä seikka oli käytännössä vaikuttanut annettuihin tarjouksiin sekä esitettyjen valmius- ja varautumissuunnitelmien sisältöön. Lisäksi vain kaksi seitsemästä tarjoajasta oli ylipäänsä toimittanut alustavan suunnitelman tarjouksensa mukana, ja toimitetut alustavat valmius- tai varautumissuunnitelmat olivat sisällöltään ja laajuudeltaan poikenneet toisistaan ja olleet varsin yleisluontoisia. Edelleen korkein hallinto-oikeus kiinnitti huomiota siihen, että alustavan valmius- tai varautumissuunnitelman toimittamista oli pyydetty tarjouspyyntöasiakirjan lopussa tarjouksen hylkäämisperusteiden ja päätöksenteon perusteiden jälkeen erillisen ”Muut asiat” otsikon alla, minkä oli voinut ymmärtää viittaavan siihen, ettei alustavan valmius- tai varautumissuunnitelman puuttuminen ole merkinnyt tarjoajalta edellytetyn soveltuvuuden puuttumista ja ettei suunnitelman toimittamatta jättämistä ollut koskenut tarjouspyyntöön sisältynyt yleinen tarjouksen hylkäämisperuste sen vuoksi, ettei tarjous vastaa tarjouspyyntöä.
Korkein hallinto-oikeus on julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista annetun lain soveltamisalaan kuuluvaa muun ohella sähkövoimakoneiden hankintaa koskeneessa päätöksessään 17.4.2025 taltio 879 katsonut, että tarjouspyynnön vaatimukset huomioiden hankintaoikaisupäätöksellä voittajaksi valitun tarjoajan tarjousta oli jälkikäteen muutettu niin merkittävästi, että hankintayksiköllä oli ollut velvollisuus sulkea kyseinen tarjous tarjouskilpailusta. Hankintaoikaisupäätöksellä voittajaksi valittu tarjoaja oli muun ohella hankintaoikaisuvaatimuksessaan ilmoittanut hankintayksikölle tarjouksessa ilmoitetun generaattorityypin räätälöimisestä, eikä tieto tarjouksen perustumisesta erikseen teetettävään ratkaisuun ollut ilmennyt yhtiön tarjouksesta. Päätöksen mukaan hankintayksikölle oli syntynyt epäilys siitä, ettei valitun tarjoajan tarjouksessaan ilmoittama generaattori vastaa tarjouspyynnön ehdottomia vaatimuksia. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että hankintayksikkö oli menetellyt tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun vaatimuksen vastaisesti, kun se oli hyväksynyt voittaneen tarjoajan tarjouksen tarjousvertailuun. Päätöksen mukaan kielto muuttaa tarjousta tarjousten jättämisen jälkeen perustuu vaatimukseen siitä, että tarjoajien tasapuolista kohtelua ei saa vaarantaa tarjousten jättämisen jälkeisillä muutoksilla. Asiassa oli merkityksellistä myös se, että räätälöitynä ratkaisuna yhtiön tarjous ei vastannut tarjouspyynnön vaatimusta siitä, että generaattorityyppi on EU-alueella yleisesti käytössä.
Edellä esitetyllä tavalla tarjouspyynnössä on asetettu vaatimus, jonka mukaan tarjoajan on tullut vakuuttaa, että palvelusta vastaavat ammattihenkilöt ja asiantuntijat täyttävät tarjouspyynnön liitteessä 2 ”Asiakkaan hankinnan kohde ja vähimmäisvaatimukset” määritellyt vähimmäisvaatimukset. Tähän vaatimukseen valittaja on tarjouksessaan vastannut ”Kyllä”.
Toisaalta mainitulla tarjouspyynnön liitteellä 2 on nimenomaisesti todettu, että henkilöstön vähimmäisvaatimukset todennetaan tarjouspyynnön liitteenä olleella CV-lomakkeella, joka tulee täyttää jokaisen tarjottavan henkilön osalta erikseen. Tarjouspyynnön liitteenä olleessa CV-lomakkeessa tarjoajia on pyydetty muun ohella todentamaan pyydettyjen asiantuntijoiden kohdalla vähimmäisvaatimukset niille varatussa kohdassa.
Valittajan tarjoukseen liitetyltä CV-lomakkeelta on puuttunut Fintraffic Lennonvarmistus Oy:lle nimetyn vastaavan työterveyslääkärin vähimmäisvaatimusten täyttymistä koskeva ”Kyllä”-vastaus.
Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnön liitteenä olleen CV-lomakkeen rastitettavassa kohdassa on ollut kyse hankinnan kohdetta koskevaa vähimmäisvaatimusta koskevasta vastauksesta, jolla on ollut vaikutusta tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuden arviointiin ja jonka antaminen on ollut tarjouspyynnön mukaan pakollista. Tarjouspyynnössä on nimenomaisesti todettu, että tarjouspyynnön vastaiset tarjoukset suljetaan pois tarjouskilpailusta, ja CV-lomakkeen täyttämistä on voitu tarjouspyyntöasiakirjojen kokonaisuuden perusteella pitää lähtökohtaisesti sellaisena vaatimuksena, jonka täyttymättä jättämisen on voitu katsoa johtavan tarjouksen sulkemiseen tarjouskilpailusta. Edelleen ilmailulääkärin pätevyydellä ja sitä koskevalla vaatimuksella voidaan katsoa olevan olennainen merkitys ilmailua koskevien työterveyspalvelujen erityispiirteiden ja lentoturvallisuuden kannalta. Koska valittaja on toisaalta tarjouksessaan edellä kuvatusti vakuuttanut, että palvelusta vastaavat ammattihenkilöt ja asiantuntijat täyttävät tarjouspyynnön liitteessä 2 määritellyt vähimmäisvaatimukset, on CV-lomakkeen vähimmäisvaatimusten täyttyminen jäänyt Fintraffic Lennonvarmistus Oy:lle nimetyn vastaavan työterveyslääkärin osalta valittajan tarjousasiakirjojen perusteella epäselväksi. Markkinaoikeus toteaa, ettei tarjouspyynnön liitteenä olleella CV-lomakkeella ole kuitenkaan asetettu Fintraffic Lennonvarmistus Oy:lle nimettävälle vastaavalle työterveyslääkärille muita kuin tarjouspyynnön liitteestä 2 ilmeneviä kyseistä henkilöä koskevia vähimmäisvaatimuksia.
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on lisäksi edellä kuvatulla tavalla asetettu vaatimus, jonka mukaan lennonjohtajien ja lennontiedottajien lääketieteellisen kelpoisuuden tarkastukset tekee ilmailulääkäri. Edelleen tarjouspyyntöasiakirjoissa on edellytetty tarjoajan lataavan tarjoukseensa kuvauksen siitä, miten työterveyshuollossa voidaan suorittaa myös lennonjohtajien ja lennontiedottajien lupakirjatarkastukset.
Valittajan tarjoukseensa liittämässä ja hankintaoikaisupäätöksessä selostetussa lennonjohtajien ja lennontiedottajien lupakirjatarkastusten suorittamista koskevassa kuvauksessa on esitetty muun ohella, että työntekijä varaa työterveyslääkärille vastaanottoajan ja että työterveyslääkäri tekee työntekijälle lupakirjatarkastuksen. Mainitussa kuvauksessa ei ole ollut mainintaa ilmailulääkäristä. Valittajan tarjous on siten ollut myös tältä osin jossain määrin epäselvä. Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyyntöasiakirjoissa ei ole kuitenkaan asetettu tarkempia vaatimuksia lupakirjatarkastusten suorittamista koskevan kuvauksen sisällölle.
Markkinaoikeus toteaa, että kun otetaan huomioon edellä mainitut tiedot, valittajan tarjouksesta, sellaisena kuin se on toimitettu hankintayksikölle tarjousten jättämiselle varatun määräajan umpeutumiseen mennessä, ei tarjouksen edellä kuvatusta epäselvyydestä huolimatta ole voitu selvästi päätellä, että valittaja ei olisi tarjonnut tarjouspyynnön vähimmäisvaatimukset täyttävää Fintraffic Lennonvarmistus Oy:lle nimettyä vastaavaa työterveyslääkäriä tai että valittajan tarkoituksena olisi ollut osallistua tarjouskilpailuun ilman tarkoitusta tarjota vaatimukset täyttävää vastaavaa työterveyslääkäriä. Näin ollen valittajan tarjouksen täsmennyttämisellä, jonka hankintayksikkö on itse päättänyt toteuttaa 13.10.2025 ja jonka tarkoituksena on ollut saada selvennys edellä kuvattuihin valittajan tarjousasiakirjojen epäselviin merkintöihin, ei voida katsoa annetun valittajalle mahdollisuutta parantaa tarjoustaan tai muuttaa sitä merkittävästi, eikä täsmennyttämistä voida pitää korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 17.4.2025 taltio 879 kuvatulla tavalla tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun vastaisena. Tarjouksen täsmentämisen kautta hankintayksikkö on saanut valittajalta nimenomaisen tiedon valittajan tarjouksessaan Fintraffic Lennonvarmistus Oy:lle nimeämän vastaavan työterveyslääkärin vaatimusten mukaisuudesta ja tullut tietoiseksi valittajan tarjouksen tarjouspyynnön vaatimusten mukaisuudesta tältä osin.
Kun hankintayksikkö on omatoimisesti ja hankintasäännösten puitteissa pyytämänsä täsmennyksen jälkeen tullut tietoiseksi valittajan Fintraffic Lennonvarmistus Oy:lle nimeämän vastaavan työterveyslääkärin tarjouspyynnön vaatimusten mukaisuudesta, markkinaoikeus toteaa, ettei hankintayksikkö ole voinut enää perustaa hankintamenettelyn ratkaisuaan yksinomaan valittajan tarjousasiakirjoista tältä osin ilmeneviin epäselviin tietoihin, vaan sen on tullut ottaa huomioon valittajalta saamansa lisäselvitys. Kun hankintayksikön tiedossa on valittajan tarjouksen täsmentämisen jälkeen ollut valittajan Fintraffic Lennonvarmistus Oy:lle nimeämän vastaavan työterveyslääkärin ilmailulääkärin pätevyys, ei hankintayksiköllä ole myöskään ollut perusteltua epäilystä siitä, että valittajan lupakirjatarkastusten suorittamista koskeva ja tarjouspyynnön muotovaatimukset täyttävä yleisluonteinen kuvaus olisi ollut omiaan osoittamaan, että tarjouspyynnön vaatimukset ilmailulääkärin toteuttamista lupakirjatarkastuksista eivät täyty. Näin ollen valittajan tarjousta, sellaisena kuin se on ollut täsmennettynä hankintayksikön pyytämällä lisävahvistuksella, ei ole voitu pitää siten tarjouspyynnön vastaisena, että hankintayksiköllä olisi ollut velvollisuus tai oikeus sulkea se tarjouskilpailusta. Hankintayksikön on katsottava menetelleen hankintasäännösten vastaisesti, kun se on sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta valituksenalaisessa hankintaoikaisupäätöksessä esittämillään perusteilla.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan hankintasäännösten vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.
Seuraamusten määrääminen
Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu. Näin ollen muutoksenhaun kohteena oleva hankintaoikaisupäätös voidaan hankintalain 154 §:n 1 momentin nojalla kumota ja sen täytäntöönpano kieltää.
Hankintalain 161 §:n 1 momentin mukaan markkinaoikeus voi asettaa kiellon tai velvoitteen noudattamisen tehosteeksi uhkasakon.
Ottaen huomioon, että hankintayksikkö on 31.10.2025 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä poistanut 13.10.2025 tekemänsä hankintapäätöksen ja markkinaoikeus on tällä päätöksellä kumonnut hankintayksikön 31.10.2025 tekemän hankintaoikaisupäätöksen, on Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:n, mikäli se aikoo edelleen toteuttaa työterveyshuollon palveluiden hankinnan kysymyksessä olevan tarjouskilpailun perusteella, arvioitava tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus uudelleen ja tehtävä uusi perusteltu hankintapäätös ottaen huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.
Asiassa annettu ratkaisu ja hankintayksikön hankintasäännösten vastainen toiminta huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos valittaja joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, mikä määrä sisältää markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksun.
Lopputulos
Markkinaoikeus kumoaa Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:n toimitusjohtajan 31.10.2025 tekemän hankintaoikaisupäätöksen. Markkinaoikeus kieltää Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:tä tekemästä hankintasopimusta kyseisen päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 600.000 euron sakon uhalla.
Markkinaoikeus velvoittaa Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:n korvaamaan Mehiläinen Oy:n oikeudenkäyntikulut 5.880 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n
1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.
Muutoksenhaku
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Valitusosoitus on liitteenä.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Markus Ukkola, Eeva Tiainen ja Teemu Matikainen.
Huomaa
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.