MAO:139/21

Asian tausta

Kiinteistö Oy Liperin vuokratalot on ilmoittanut 9.10.2019 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta kiinteistöjen ja ulkoalueiden huolto-, korjaus- ja remonttipalveluja koskevista rakennusurakoista ajalle 1.1.2020–31.12.2021 ja mahdollisille kahdelle yhden vuoden optiokaudelle.

Kiinteistö Oy Liperin vuokratalojen toimitusjohtaja on 12.12.2019 on tekemällään hankintapäätöksellä valinnut kahden voittaneen tarjoajan tarjoukset.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan ollut noin 320.000 euroa.

Hankintasopimukset on allekirjoitettu 2.1.2020.

Asian käsittely markkinaoikeudessa

Valitus

Vaatimukset

Digipiha Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Toissijaisesti valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön suorittamaan sille hyvitysmaksuna 16.000 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.690 eurolla lisättynä oikeudenkäyntimaksun määrällä, viivästyskorkoineen.

Perustelut

Hankintapäätös on ollut olennaisesti puutteellinen, sillä siitä ei ole ilmennyt ne tarjousten hinnat, joiden perusteella pisteytys on tehty. Määräaika valituksen tekemiselle on siten ollut kuusi kuukautta eli valitus markkinaoikeudelle on tehty valituksen tekemiselle säädetyn määräajan kuluessa.

Valittaja ei ole pelkkien hankintapäätöksessä mainittujen prosenttiosuuksien tai pisteiden perusteella pystynyt arvioimaan hankintayksikön tekemän hankintapäätöksen oikeellisuutta ja oikeussuojakeinojen käyttöä.

Vastine

Vaatimukset

Kiinteistö Oy Liperin vuokratalot on vaatinut, että markkinaoikeus ensisijaisesti jättää valituksen tutkimatta tai toissijaisesti hylkää sen. Lisäksi Kiinteistö Oy Liperin vuokratalot on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 2.331,20 eurolla viivästyskorkoineen.

Perustelut

Valitus on jätettävä tutkimatta myöhässä saapuneena, sillä valitusta ei ole tehty 14 päivän kuluessa siitä, kun valittaja on saanut hankintapäätöksen tiedoksi. Hankintapäätös ei ole ollut puutteellinen tai virheellinen, sillä siitä on ilmennyt hankintapäätöksen perusteena ollut pisteytys painotuksineen. Yksikköhintoja ei ole tullut liikesalaisuutena kirjata näkyviin hankintapäätökseen.

Joka tapauksessa valitus on hylättävä, sillä hankintayksikkö ei ole menetellyt virheellisesti.

Muut kirjelmät

Valittaja on vastaselityksessään 3.4.2020 esittänyt, että valitusta ei ole toimitettu myöhässä.

Valittaja on 23.4.2020 toimittanut lisäkirjelmän.

Hankintayksikkö on toimittanut lisäkirjelmät 11.1.2021, 15.1.2021, 19.1.2021 ja 15.2.2021.

Valittaja on toimittanut lisäkirjelmän 20.1.2021.

Valittaja on lisäkirjelmässään 16.2.2021 esittänyt, että siltä osin kuin tarjouksissa ei eräiltä osin ollut lainkaan annettu hintoja, hankintayksikkö on tulkinnut ne nollaksi, vaikka kyseiset tarjoukset olisi tullut sulkea tarjouspyynnön vastaisina tarjouskilpailusta. Lisäksi erään tarjoajan tarjous olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta sillä perusteella, että tarjous on sisältänyt tarjouspyynnön vastaisen varauman.

Valittaja on ollut ainoa, jonka tarjouksessa on ollut vaaditut tiedot työnjohdosta ja henkilöstöstä sekä jonka tarjouksen liitteenä on ollut kaikki pyydetyt selvitykset. Valittaja on lisäksi ainoana antanut hintansa pyydetyssä muodossa. Kaikki muut tarjoukset olisi siten tullut sulkea tarjouspyynnön vastaisina tarjouskilpailusta.

Joka tapauksessa tällaisten tarjousten hyväksyminen tarjousvertailuun on merkinnyt sitä, että tarjousvertailu hinnan osalta on ollut erilainen kuin jos näitä ei olisi otettu tarjousvertailuun. Lisäksi tarjousvertailu on ollut virheellinen siltä osin kuin siinä on otettu huomioon erään tarjoajan tarjous, vaikka tätä tarjoajaa ei ollut edes hyväksytty tarjousvertailuun hankintapäätöksestä ilmenevän perusteella. Tarjousvertailu on lisäksi ollut ristiriitainen sen osalta, miten laskutuslisä ja pientarvikelisä on otettu huomioon.

Hankintapäätös on ollut virheellinen myös sen osalta, että voittaneita tarjoajia on ollut kaksi. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu hankinnan arvon olevan noin 80.000 euroa vuodessa, mutta nyt on tehty kaksi sopimusta kumpikin arvoltaan 40.000 euroa vuodessa.

Voittaneiden tarjoajien tarjoukset ovat olleet erityisesti esimerkkikaksion osalta hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisia.

Hankintayksikkö on lisäkirjelmässään 26.2.2021 esittänyt, että tarjousten vertailuun hyväksytyt tarjoukset eivät ole olleet tarjouspyynnön vastaisia. Tarjouspyynnössä on mainittu yrityksen palvelu- ja laatukuvaus mahdollisena, mutta ei pakollisena liitteenä. Neljä tarjoajaa, mukaan lukien valittaja, ovat merkinneet tarjouslomakkeeseen rastin kohtaan ”ei ole”, jos pientarvikelisää ei ole sisältynyt tarjoukseen. Tällöin tarjous on saanut tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti viisi pistettä.

Toinen voittaneista tarjoajista oli ilmoittanut 10 euron veloituksen kohdassa pientarvikelisä. Hankintayksikkö on tarkistanut tämän tiedon kyseiseltä tarjoajalta ja todennut kyseisen tarjoajan tarkoittaneen, että kyseessä on laskutuslisä 10 euroa laskua kohti.

Valittajan tarjoushinta on ollut korkein, joten kun otetaan huomioon pisteytyksen perusteet valittaja ei ole eikä olisi voittanut tarjouskilpailua.

Hankintayksikkö on antanut sen arvonlisäveroverollisuutta koskevan lausuman 26.4.2021 ja valittaja tätä kysymystä koskevan lausuman 27.4.2021.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Perustelut

Hankintayksikkö on vaatinut, että valitus on jätettävä myöhässä saapuneena tutkimatta. Hankintayksikön esittämän mukaan valitus ei ole saapunut markkinaoikeuteen 14 päivän määräajassa. Hankintapäätös ei hankintayksikön mukaan ole ollut puutteellinen tai virheellinen, sillä siitä on ilmennyt hankintapäätöksen perusteena ollut pisteytys painotuksineen, eikä yksikköhintoja ole tullut liikesalaisuutena kirjata näkyviin hankintapäätökseen.

Valittaja on esittänyt, että valitusta ei tule jättää tutkimatta sillä käsillä olevassa tapauksessa valitus on tullut tehdä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hankintapäätös on saatu tiedoksi. Valittajan esittämän mukaan hankintapäätös on ollut olennaisesti puutteellinen, koska siitä ei ole käynyt ilmi ne hinnat, joiden perusteella pisteytys ja tarjousten valinta on tehty.

Käsillä olevaan asiaan yleisenä oikeudenkäyntilakina sovellettavan hallintolainkäyttölain (586/1996) 51 §:n 2 momentin mukaan, jos valitusta ei ole tehty määräajassa, valitus jätetään tutkimatta.

Hankintalain 147 §:n 1 momentin mukaan valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen, jollei jäljempänä toisin säädetä. Pykälän 3 momentin mukaan valitus markkinaoikeudelle on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Hankintalain 147 §:ää koskevien esitöiden (HE 108/2016 vp s. 239) mukaan pykälä vastaa pääosin aiemmin voimassa olleen julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007; jäljempänä vanha hankintalaki) 87 §:ssä säädettyä. Vanhan hankintalain 87 §:n esitöistä (HE 190/2009 vp s. 61) ilmenee pääsääntönä olleen se, että valitus tulee tehdä 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Vanhan hankintalain 87 §:n 3 momentin, joka on ollut samansisältöinen kuin nykyisin voimassa oleva hankintalain 147 §:n 3 momentti, osalta edellä mainitussa hallituksen esityksessä (HE 190/2009 vp s. 61) on todettu muun ohella, että lain kohdassa säädetään muutoksenhaun enimmäismääräajasta. Mainittua hallituksen esitystä koskevassa talousvaliokunnan mietinnössä (TaVM 2/2010 vp s. 8) on kyseisen lainkohdan osalta todettu muun ohella, että tarkoituksena on, että sääntely vastaa jo vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaisesti vähäinen puute hankintapäätöksessä tai valitusosoituksessa ei ole oikeuttanut 14 päivää pidempään muutoksenhakuaikaan. Tämän selventämiseksi talousvaliokunta on esittänyt säännöstä hallituksen esityksessä ehdotettuun nähden täsmennettäväksi sisällyttämällä siihen hankintapäätöksen ja valitusosoituksen puutteellisuuden olennaisuutta koskeva edellytys. Mietinnön mukaan muutoksenhaun määräajan pidentäminen 14 päivästä kuuteen kuukauteen on mahdollista vain tilanteissa, joissa hankintapäätöksen tai valitusosoituksen puutteellisuus vaikuttaa muutoksenhakijan mahdollisuuksiin arvioida oikeussuojan tarvettaan.

Asiassa on kysymys kiinteistöjen ja ulkoalueiden huolto-, korjaus- ja remonttipalveluja koskevien rakennusurakoiden hankinnasta. Tarjouspyynnön mukaan valinta tehdään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Kokonaistaloudellinen edullisuus on ilmoitettu ratkaistavan siten, että kokonaishinnan painoarvo on 70 prosenttia (työtuntiveloitus 40 prosenttia, esimerkkikaksio 20 prosenttia, kilometriveloitus 5 prosenttia ja muut korvaukset 5 prosenttia). Lisäksi ammatillisen pätevyyden/kokemuksen painoarvoksi on ilmoitettu 20 prosenttia ja kaluston painoarvoksi 10 prosenttia.

Hankintayksikön 12.12.2019 tekemän hankintapäätöksen sisältämän pisteytystaulukon mukaan kaikkien hyväksyttyjen seitsemän tarjoajan tarjoukset ovat saaneet pätevyydestä/kokemuksesta 20 pistettä ja kalustosta 10 pistettä. Hinnan osalta pisteytystaulukosta on lisäksi ilmennyt kunkin tarjouksen kokonaispisteet ja se, että tarjousten hintapisteet ovat olleet välillä 36,47—65 pistettä. Hankintayksikkö on hankintapäätöksen mukaan päättänyt hyväksyä kahden eniten pisteitä saaneen tarjoajan tarjoukset. Hankintapäätökseen on lisäksi liitetty valitusosoitus, jonka ei ole edes väitetty olleen virheellinen.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan 12.12.2019 päivätty hankintapäätös valitusosoituksineen on samana päivänä annettu valittajalle tiedoksi.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintapäätöksestä on ilmennyt kullekin tarjoukselle hinnan osalta annetut pisteet eli kokonaistaloudellisen vertailun osalta 70 prosentin osuus. Loppuosa eli 30 prosentin osuus on ratkennut pätevyyden/kokemuksen (20 prosenttia) ja kaluston (10 prosenttia) perusteella ja myös tältä osin kullekin tarjoukselle annetut pisteet ovat ilmenneet hankintapäätöksestä. Edelleen hankintapäätöksestä on ilmennyt kullekin tarjoukselle annetut kokonaispisteet, tarjousten paremmuusjärjestys sekä se, että hankintayksikkö on päättänyt hyväksyä kaksi eniten pisteitä saanutta tarjousta.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että valittaja on sille toimitetun hankintapäätöksen perusteella saanut riittävät tiedot hankintayksikön ratkaisusta sen arvioimiseksi, vaatiiko valittajan oikeuksien turvaaminen asian saattamista markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Se, ettei hankintapäätöksessä ole ollut mainittu tarjouspyynnössä tarjoajilta pyydettyjä yksikköhintoja, eikä myöskään sitä, mitä pisteitä on annettu kustakin kokonaishintaan vaikuttaneesta alakohdasta, ei anna aihetta arvioida asiaa toisin. Hankintapäätöksessä ei siten ole ollut sellaista olennaista puutteellisuutta, joka olisi vaikuttanut valittajan mahdollisuuksiin arvioida oikeussuojan tarvettaan.

Edellä esitetyn perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei hankintapäätös tai valitusosoitus ole ollut hankintalain 147 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla olennaisesti puutteellinen ja että määräaika valituksen tekemiselle on alkanut kulua siitä, kun valittaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen eli 12.12.2019. Hankintalain 147 §:n 1 momentin mukainen 14 päivän määräaikaa valituksen tekemiselle markkinaoikeuteen on siten päättynyt 27.12.2019. Koska valitus markkinaoikeudelle on tehty vasta 30.1.2020, se on jätettävä myöhässä saapuneena tutkimatta.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 149 §:n 2 momentin (1397/2016) mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain (586/1996) 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain (586/1996) 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, mikäli hankintayksikkö joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Asian näin päättyessä valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa esitetyn mukaan hankintayksiköllä ei ole oikeutta vähentää hankinnan kohteena koskevaan liiketoimintaan liittyvästä oikeudenkäynnistä aiheutuneisiin kuluihin sisältyvää arvonlisäveroa omassa verotuksessaan. Korvattavaksi vaadituista oikeudenkäyntikuluista ei siten ole vähennettävä niihin sisältyvää arvonlisäveroa.

Lopputulos

Markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta ja hylkää Digipiha Oy:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

Markkinaoikeus velvoittaa Digipiha Oy:n korvaamaan Kiinteistö Oy Liperin vuokratalojen oikeudenkäyntikulut 2.331,20 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Muutoksenhaku

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeuden ylituomari Jussi Karttunen sekä markkinaoikeustuomarit Reima Jussila ja Pasi Yli-Ikkelä.

Huomaa


Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 7.10.2021 taltionumero H3436/2021.