MAO:164/2026
Asian tausta
Etelä-Savon hyvinvointialue (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut omasta ja Keski-Suomen hyvinvointialueen puolesta 28.11.2025 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta ensihoitoajoneuvojen hankinnasta yhden vuoden ajalle, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
Etelä-Savon hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtaja on 23.12.2025 tekemällään hankintapäätöksellä
§ 68/2025 valinnut Profile Vehicles Oy:n tarjouksen.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on tarjouspyynnön mukaan ollut noin 6.730.000 euroa.
Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.
Asian käsittely markkinaoikeudessa
Valitus
Vaatimukset
J5L-Production Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 1.954,67 eurolla, lisättynä markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksua vastaavalla määrällä, viivästyskorkoineen.
Perustelut
Hankintayksikkö on menetellyt hankintasäännösten vastaisesti, kun se on asettanut tarjouspyyntöasiakirjoissa suhteellisuusperiaatteen vastaisen vaatimuksen referenssiajoneuvon hoitotilan turvatyynyratkaisusta. Hoitotilan turvatyynyratkaisulle ei ole Euroopan unionin (EU) tai kansallisessa ajoneuvolainsäädännössä eikä sovellettavissa standardeissa määriteltyjä teknisiä vähimmäisvaatimuksia. Hankintayksikkö ei myöskään ole määritellyt vaatimukselle teknistä sisältöä, toiminnallista tasoa tai turvallisuusparametrejä, vaikka vaatimuksen täyttymättä jäämisestä on seurannut tarjoajan poissulkeminen. Kun tarjoajalta on edellytetty aikaisempaa kokemusta ratkaisusta, jonka teknisiä tai toiminnallisia vaatimuksia ei ole objektiivisesti määritelty, on referenssivaatimus ollut ennakoimaton ja mielivaltainen.
Kyseisen referenssivaatimuksen rakenne on ollut lisäksi ristiriitainen ja hankintasäännösten vastainen. Hoitotilan turvatyynyratkaisu on ollut optio, eikä osa ajoneuvon vertailuhintaa, hankintayksikkö ei ole sitoutunut tilaamaan kyseistä ratkaisua sopimuskaudella, minkä lisäksi osa optioista on ollut toistensa poissulkevia eikä niitä kaikkia ole teknisesti mahdollista toteuttaa samassa ajoneuvossa. Tarjoajalta on siten vaadittu aikaisempaa kokemusta ajoneuvon ominaisuuksista, joita hankintayksikkö ei ole kuitenkaan pitänyt niin olennaisina, että ne olisi sisällytetty tarjousten vertailuhintaan. Lisäksi kyseinen vaatimus on ylittänyt sen, mitä hankinnan kohde ja sen ennakoitu toteutus ovat edellyttäneet.
Tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettujen päästöttömyyttä, hoitotilan turvatyynyratkaisua ja sähkötoimista hoitotilan ovea koskevien referenssivaatimusten yhdistelmä on johtanut siihen, että vain erittäin rajallinen joukko toimittajia ja mahdollisesti vain yksi toimittaja on täyttänyt tarjouspyyntöasiakirjojen pakolliset referenssivaatimukset. Hankintayksikkö ei ole osoittanut, että markkinoilla olisi tosiasiallisesti useita toimittajia, joilla on vaadittu referenssikokonaisuus tai että vaatimusten asettamista olisi edeltänyt asianmukainen markkinakartoitus.
Hankintayksikkö on menetellyt hankintasäännösten vastaisesti myös, kun se on poissulkenut mahdollisuuden osoittaa edellä vaadittu kyvykkyys tarjoajien teknisillä ratkaisuilla, suunnitelmilla ja piirustuksilla taikka alihankintajärjestelyillä tai muulla näyttökelpoisella selvityksellä. Tarjoajalla on oltava mahdollisuus osoittaa soveltuvuutensa eri tavoin, kunhan hankintayksikön tarve täyttyy. Tässä tapauksessa ratkaisevaksi tekijäksi on kuitenkin asetettu referenssiajoneuvon historiallinen toimitus riippumatta tarjoajan tosiasiallisesta osaamisesta.
Hankintayksikkö on hankintasäännösten vastaisella tavalla muuttanut tarjouspyynnön sisältöä hankintamenettelyn aikana antamissaan vastauksissa. Tarjouspyynnön referenssivaatimuksissa on edellytetty, että esitettyjen referenssiajoneuvojen on tullut vastata hankinnan kohteena olevia ajoneuvoja pääpiirteittäin materiaali- ja teknisiltä ominaisuuksiltaan. Tämä vaatimus on rajannut sitä, millaiset toimittajat ovat voineet osallistua tarjouskilpailuun. Hankintamenettelyn aikana esitettyihin kysymyksiin annetuissa hankintayksikön vastauksissa kyseinen vaatimus on kuitenkin poistettu. Hankintayksikkö on lisäksi antamissaan vastauksissa esittänyt tarjouspyynnössä esitettyihin nähden uuden teknisen vaatimuksen, jonka mukaan ajoneuvon 360 asteen kamerajärjestelmän tulee olla tallentava. Kyseessä ei ole ollut pelkkä vähäinen täsmennys, vaan vaatimus on muuttanut tarjottavien ratkaisujen teknistä sisältöä ja rajoittanut hyväksyttävien ratkaisujen joukkoa. Koska vaatimus on kytketty referenssivaatimuksiin, muutos on vaikuttanut myös tarjoajien soveltuvuuden arviointiin. Kyseiset muutokset ovat kohdistuneet tarjouspyynnön keskeisiin elementteihin, eikä kyse ole ollut tarjouspyynnön selventämisestä vaan sen sisällöllisestä muuttamisesta kesken hankintamenettelyn.
Vastine
Vaatimukset
Etelä-Savon hyvinvointialue on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 4.536 eurolla lisättynä markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksua vastaavalla määrällä.
Perustelut
Tarjouspyynnön vaatimus referenssiajoneuvon hoitotilan turvatyynyratkaisusta ei ole ollut suhteellisuusperiaatteen vastainen. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa soveltuvuusvaatimusten asettamisessa todellisten tarpeidensa mukaisesti. Näille tarpeille ei tarvitse olla olemassa EU- tai kansallisessa ajoneuvolainsäädännössä tai sovellettavissa standardeissa määriteltyjä teknisiä vähimmäisvaatimuksia. Hankintayksikkö on määritellyt kaikki pakolliset referenssivaatimukset ja varustevaatimukset hankintayksikölle ja hankinnassa tavoitellulle lopputulokselle riittävällä tasolla.
Hankintayksikkö ei ole halunnut rajoittaa kilpailua aiheettomasti, vaan on asettanut tarjouspyynnön vaatimukset hankintayksikön toiminnallisista ja turvallisuuteen liittyvistä lähtökohdista. Asetetulla hoitotilan turvatyynyratkaisua koskevalla vaatimuksella on pyritty parantamaan merkittävästi hoitotilassa työskentelevien henkilöiden turvallisuutta mahdollisessa törmäystilanteessa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on ollut perusteltua vaatia riittävää aikaisempaa kokemusta hankinnan kohteena olevien tavaratoimitusten kaltaisista sopimuksista myös turvatyynyratkaisuun liittyvän toiminnallisuuden osalta. Hankintayksikkö on perustellut hankinta-asiakirjoissa ja myös hankintamenettelyn aikana antamissaan vastauksissa tarpeitaan ja asetettujen referenssivaatimusten taustoja.
Asetettu vaatimus tarjoajan aikaisemmasta turvatyynyajoneuvon toimituksesta ei ole ollut ennakoimaton. Lisäksi vaatimus on ollut toiminnallisella tasolla objektiivisesti arvioitavissa ja oikeassa suhteessa hankinnan kohteeseen. Arvioitaessa vaatimuksen suhteellisuusperiaatteen mukaisuutta on otettava huomioon hankinnan luonne, laajuus ja käyttötarkoitus eli kriittisen lakisääteisen ensihoitopalvelutuotannon järjestäminen turvallisesti asiakkaan ja ajoneuvossa matkustavan hoitohenkilökunnan puolesta äärimmäisen poikkeuksellisissa työskentelyolosuhteissa.
Referenssiajoneuvoja koskevien vaatimusten rakenne ei ole ollut ristiriitainen tai hankintasäännösten vastainen. Kyseessä oleviin soveltuvuusvaatimuksiin liittyvät varusteet ovat olleet tarjouspyynnön mukaan optiovarusteita, mutta niille annetut hinnat ovat sisältyneet tarjousvertailuun vaikuttavaan optiovarusteille annettavaan yhteishintaan 20 prosentin painoarvolla. Lisäksi kyseisille optioille on tullut antaa erilliset hinnat. Hankintayksiköt ovat halunneet pidättää itsellään mahdollisuuden tilata toisistaan poikkeavan tarpeen mukaan optiovarusteita myös yksitellen sopimuskaudella tilattaviin ensihoitoajoneuvoihin. Tietyn varusteen ilmoittaminen tarjouspyynnössä optiona on lisäksi liittynyt hankintayksiköiden tarpeeseen kytkeä varusteen hinta optiovarusteiden yhteishintaa koskevaan vertailuperusteeseen ensihoitoajoneuvon hintaa koskevan vertailuperusteen sijasta. Optiovarusteiden yhteishinta on vaikuttanut tarjouksen lopulliseen vertailuhintaan.
Osa optiovarusteista on ollut toisensa poissulkevia, muttei ole ollut tarkoituskaan, että kaikkia optiovarusteita olisi ollut mahdollista sisällyttää samaan tarjottavaan ajoneuvoon. Kahden hankintaan osallistuneen hankintayksikön tarpeet poikkeavat toisistaan optiovarusteiden osalta. Mikäli hankintayksikkö olisi sisällyttänyt kaikki optiovarusteet tarjottavan ensihoitoajoneuvon hintaan, olisi hankinta ollut hankintayksikön edun vastainen. Hankintayksikkö on halunnut varautua optiovarusteita koskevilla vaatimuksilla myös energiatehokkaisiin ajoneuvoihin liittyvän lainsäädännön mahdollisiin muutoksiin. Koska myös päästöttömän ajoneuvon korityö on tarkoituksenmukaista hankkia samalta toimittajalta, on optiovarusteet kyettävä toteuttamaan myös päästöttömään ajoneuvoon.
Hankinnan kohdetta koskevaa vaatimusta ei voida lähtökohtaisesti pitää syrjivänä, vaikka alalla olisi vain yksi tai muutama vaaditunlaisen palvelun tarjoaja. Hankintayksikön ei myöskään tarvitse sopeuttaa tarjouspyynnön ehtoja olemassa olevaan tarjontaan, jos hankinnassa pyritään perustellusti hankintayksikön tarpeita palvelevaan lopputulokseen. Molempien hankintayksiköiden ensihoidon sekä ensihoito- ja hälytysajoneuvojen asiantuntijat ovat osallistuneet hankinnan valmisteluun. Soveltuvuusvaatimukset ja muut tarjouspyynnön vaatimukset on asetettu hankintayksiköiden asiantuntemuksen ja todellisten tarpeiden perusteella. Hankinnan kohteen määrittelyssä on huomioitu erityisesti asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus sekä asiantuntijoiden työelämäkokemus. Hankintayksikkö ei ole velvollinen tekemään avointa markkinakartoitusta, vaan hankintayksikkö perustaa hankinnan tavoitteet lainsäädännössä asetettuihin tehtäviinsä ja yhteistyöhön muiden hyvinvointialueiden kanssa.
Hankintasäännösten vastaista ei ole ollut se, ettei tarjoajien ole ollut mahdollista osoittaa vaadittua kyvykkyyttä teknisillä ratkaisuilla, suunnitelmilla tai piirustuksilla, alihankintajärjestelyillä taikka muulla näyttökelpoisella selvityksellä. Hankintayksikkö voi edellyttää referenssiä tarjoajan itsensä suorittamista toimituksista, asennuksista tai koulutuksista, kunhan vaatimus on asetettu selvästi ja on oikeassa suhteessa hankinnan kohteen ja tavoiteltavan päämäärän kanssa. Vaatimus referenssiajoneuvosta on asetettu nyt kyseessä olevassa hankinnassa selvästi tarjouspyyntöasiakirjoissa, minkä lisäksi vaatimus on ollut perusteltavissa hankinnan kohteen ja hankintayksikön tavoitteleman päämäärän kannalta. Jo toimitettu referenssiajoneuvo osoittaa tarjoajan todellista kokemusta ja kyvykkyyttä toteuttaa hankinta. Lisäksi itse toteutetut toimitukset osoittavat kykyä hallita muun ohella tilauksista, toimituksista, jälkimarkkinoinnista ja reklamaatioista koostuvaa kokonaisuutta sekä kykyä kantaa kokonaisvastuu sopimuksesta ja sen lopputuloksista, mikä vähentää hankintayksikön riskejä sekä turvaa laadun ja jatkuvuuden lakisääteisen palvelun tuottamisessa. Mikäli tarjoaja olisi toiminut aiemmissa toimituksissa vain alihankkijana tai alihankkijoiden toteuttaman työn välittäjänä, tämä voisi osoittaa kokemuksen puutetta ja ammattitaidottomuutta kokonaistoimituksessa. Itse toteutettuja toimituksia koskevilla vaatimuksilla hankintayksikkö on myös halunnut antaa painoarvoa verraten pitkälle sopimuskaudelle ja riskienhallinnalle.
Tarjouspyyntöasiakirjojen pakollisia vaatimuksia ei ole hankintamenettelyn aikana lisätty eikä muutettu. Hankintayksikkö on tarkentanut antamissaan vastauksissa tarjouksen liitteeksi lisättävän referenssiajoneuvojen vapaamuotoisen selvityksen vähimmäistietosisältöä siten, ettei tältä osin ole mainittu tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla kaikkien referenssiajoneuvojen vastaavan pyydettyjä ajoneuvoja pääpiirteittäin materiaali- ja teknisiltä ominaisuuksiltaan. Hankintayksikkö ei ole muuttanut yhteisessä eurooppalaisessa hankinta-asiakirjassa (ESPD) tai referenssiliitteessä tarjoajille asetettuja pakollisia referenssivaatimuksia. Hankintayksikkö on muuttanut pyydetyn selvityksen sanamuotoa siten, että selvitysliitteen laatiminen olisi kaikille tarjoajille helpompaa ja selvempää. Kyseinen vähäinen täsmennys on tehty tarjoajien pyynnöstä, koska tarjoajat ovat hankintamenettelyn aikana ilmoittaneet pääpiirteittäin materiaali- ja teknisiltä ominaisuuksiltaan vastaavia ajoneuvoja koskevan vaatimuksen olleen epäselvä. Asiaa tarkasteltuaan hankintayksikkö on huomannut kyseisen vaatimuksen olleen kohtuuton, koska erilaisia teknisiä vaatimuksia on ollut hankinta-asiakirjoissa lukuisia ja ainoastaan soveltuvuusvaatimuksissa asetetuilla vaatimuksilla on merkitystä referenssiajoneuvojen osalta. Näin ollen epätarkan, ympäripyöreän ja epäolennaisen vaatimuksen poistaminen referenssiajoneuvojen vapaamuotoisesta selvityksestä on selkeyttänyt ohjeistusta ja mahdollistanut yhdenmukaisten selvitysten antamisen.
Hankintayksikkö on lisännyt hankintamenettelyn aikana päästöttömän ajoneuvon ominaisuuksiin teknisen täsmennyksen siitä, että 360 asteen kamerajärjestelmän on tullut olla tallentava. Kyseinen lisäys on ollut vähäinen ja sallittu tekninen tarkennus, eikä se ole vaikuttanut siihen, ketkä voivat osallistua tarjouskilpailuun. Kyseinen kamerajärjestelmän tallentava ominaisuus on sisältynyt myös referenssiajoneuvojen soveltuvuusvaatimuksiin ja dieselajoneuvon pakollisiin vaatimuksiin. Mainitulla lisäyksellä on yhdenmukaistettu tarjouspyynnön vaatimuksia siten, että tallentavan kamerajärjestelmän vaatimus on koskenut myös päästöttömiä ajoneuvoja, sillä ajoneuvon käyttövoimalla ei ole merkitystä kamerajärjestelmän tallennettavuuden osalta. Lisäys ei ole voinut kasvattaa potentiaalisten tarjoajien joukkoa.
Tarjoajien yhdenvertaista kohtelua parantavat edellä mainitut täsmennykset eivät ole kohdistuneet tarjouspyynnön keskeisiin elementteihin. Hankintayksikön markkinakartoituksen osoittamat molemmat markkinoilla olevat potentiaaliset tarjoajat ovat myös jättäneet tarjouksen, joten tältäkään osin täsmennyksillä ei ole ollut vaikutusta tarjoajajoukon laajuuteen. Hankintayksikkö on edelleen ilmoittanut täsmennyksistä kaikille tarjoajille yhtä aikaa ja hyvissä ajoin ennen tarjousten jättämisen määräajan umpeutumista.
Hankintayksikkö on todennut valittajan tarjouksen ja sen liitteiden sekä valittajan antaman täsmennyksen perusteella, että valittaja ei ole täyttänyt tarjoajille asetettuja pakollisia vähimmäisvaatimuksia. Valittajan päästöttömän ajoneuvon osalta tarjouksessaan nimeämä referenssi ei ole osoittanut tarjoajan riittävää aiempaa kokemusta hankinnan kohteena olevia vastaavien tavaroiden toimituksesta julkisen tai yksityisen asiakkaan kanssa, koska toimitus on tehty valittajalle itselleen eikä asiakkaalle.
Kuultavan lausunto
Profile Vehicles Oy ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausuntoa.
Vastaselitys
Valittaja on esittänyt, että hankintayksikön vastineessa esitetty ei selitä valituksessa kuvattuja tarjouspyynnön oikeudellisia ongelmia. Lisäksi vastine on sisältänyt useita epäjohdonmukaisuuksia, jotka osoittavat, ettei soveltuvuusvaatimuksia ole asetettu johdonmukaisesti suhteessa hankinnan kohteeseen.
Vastineessa ei ole vastattu keskeisiin oikeudellisiin kysymyksiin siitä, mitä turvatyynyratkaisulla tosiasiallisesti tarkoitetaan, mikä on vaadittu tekninen tai toiminnallinen taso ja miten referenssin täyttyminen arvioidaan objektiivisesti. Jos turvatyynyratkaisu ei ole merkityksellinen, kokemuksen vaatiminen juuri tästä ratkaisusta ei voi olla välttämätöntä. Jos taas ratkaisu on turvallisuuden kannalta kriittinen, sen sisältö olisi tullut määritellä teknisiä eritelmiä hyväksi käyttäen ja objektiivisesti. Turvatyynyratkaisua koskeva vaatimus on jäänyt siten sisällöllisesti avoimeksi mutta seuraamuksiltaan ehdottomaksi, mikä ei täytä hankintasäännösten avoimuuden ja suhteellisuuden vaatimuksia.
Referenssinäytön vaatiminen turvatyynyratkaisusta ei ole ollut oikeasuhtaista, kun kyseinen ominaisuus ei ole kuulunut hankittavan perusratkaisun vähimmäisvaatimuksiin, ratkaisu ei välttämättä tule tilattavaksi ja kun se voi olla teknisesti poissulkeva toisen option kanssa. Soveltuvuusvaatimusten tehtävänä ei ole varmistaa, että tarjoajalla on sama tuotevalikoima kuin hankintayksikön optioluettelossa vaan että tarjoajalla on tosiasialliset edellytykset toteuttaa hankintasopimus.
Se, ettei tarjouspyynnön vaatimusta voida pitää syrjivänä vaikka tarjoajia olisi vain yksi, ei tarkoita, ettei markkinoiden rakenteella olisi merkitystä vaatimuksen suhteellisuusperiaatteen mukaisuuden arvioinnissa tai että hankintayksikkö voisi asettaa vaatimuksia ilman näyttöä niiden välttämättömyydestä. Hankintayksikkö on todennut markkinoilla olevan vain kaksi tarjoajaa, mikä korostaa referenssivaatimusten yhdistelmän olleen tässä markkinoiden rakenteessa poissulkeva ja että referenssivaatimusten asettamisen tosiasiallinen tavoite on ollut kilpailun syntymisen estäminen. Hankintayksikön harkintavalta ei ole rajoittamaton, vaan se on sidottu suhteellisuusperiaatteeseen. Hankintayksikkö on menetellyt suhteellisuusperiaatteen vastaisesti määritellessään soveltuvuusvaatimuksen tavalla, joka on estänyt tarjoajan teknisen toimituskyvyn arvioimisen muutoin kuin historiallisen toimituksen kautta.
Hankintayksikön tarjouspyyntöön hankintamenettelyn aikana tekemät muutokset eivät ole olleet pelkkiä teknisiä selvennyksiä vaan ovat muuttaneet soveltuvuusarviointia sisällöllisesti. Tämä pitää paikkansa myös kamerajärjestelmän tallennettavuutta koskevan lisäyksen osalta, vaikka ominaisuus on mainittu muualla tarjouspyynnössä. Arvioinnissa ratkaisevaa ei ole muutetun tarjouspyyntötekstin pituus vaan se, vaikuttaako muutos osallistumisedellytyksiin.
Valittajan oikeussuojan tarve ei poistu sillä perusteella, että valittajalta on katsottu puuttuvan soveltuvuus päästötöntä ajoneuvoa koskevien soveltuvuusvaatimusten osalta, kun kyseisten vaatimusten lainmukaisuus on riitautettu. Myös päästöttömän ajoneuvon referenssivaatimus on osa samaa kokonaisuutta, jonka suhteellisuusperiaatteen mukaisuuden valittaja on riitauttanut. Se, että valittajan nimeämä referenssi on toteutettu sille itselleen, ei myöskään automaattisesti tarkoita, ettei tekninen kyvykkyys olisi olemassa. Edelleen hankintayksikkö ei ole osoittanut, miksi asiakasrooli olisi ratkaiseva teknisen osaamisen osoittamisessa, kun kyse on ajoneuvon valmistuksesta.
Muut kirjelmät
Hankintayksikkö on esittänyt, että tarjouspyynnön soveltuvuusvaatimuksen yhteydessä käytetty turvatyynyratkaisun käsite on alalla tavanomainen, eikä sitä ole ollut tarvetta määritellä normaalia suomalaisen ajoneuvokatsastuksen asettamia edellytyksiä tarkemmin.
Olennaista on, että vähintään yhdessä aiemmin toimitetussa ensihoitoajoneuvossa on ollut normaalin katsastuksen edellytykset läpäisevä hankinnan kannalta kriittinen ja välttämätön turvatyynytoiminnallisuus, jolla on tarkoitettu sitä, että mahdollisessa törmäystilanteessa ajoneuvon turvatyyny laukeaa varmistaen hoitohenkilökunnan turvallisuuden.
Hankintayksiköllä ei ole mahdollisuutta ottaa sellaista potilas- tai henkilökunnan turvallisuuteen liittyvää riskiä, jossa palveluntuottajaksi valikoituisi vain teoreettisella tasolla osaamisensa ja teknisen kyvykkyytensä riittäväksi vakuuttava tarjoaja.
Tarjouspyyntöön referenssiselvityksen osalta tehdyn korjauksen vähäisyyttä korostaa osaltaan se, että mikäli tietty tarjoaja olisi jättänyt tarjouspyynnössä alun perin pyydetyt materiaali- ja tekniset ominaisuudet vapaamuotoisessa selvityksessään todentamatta, selvityksen ei olisi kuitenkaan voitu katsoa olleen tarjouspyynnön vastainen.
Tarjouspyynnön referenssivaatimuksissa edellytetyt sopimukset on tullut olla tehtyinä julkisen tai yksityisen tahon eli asiakkaan kanssa, eikä toimituksia ole voinut toteuttaa tarjoajalle itselleen. Valittajan päästöttömän ajoneuvon osalta esittämät referenssit ovat siten olleet tarjouspyynnön vastaisia.
Valittaja on esittänyt, että asiassa on ollut esillä tulkinnanvaraisia kysymyksiä, joiden saattaminen markkinaoikeuden arvioitaviksi on ollut perusteltua. Julkinen hankinta sisältää vallankäyttöä, ja hankinta-asioissa oikeussuojakeinojen käyttäminen on osa hankintamenettelyn laillisuusvalvontaa. Näissä olosuhteissa ei ole kohtuullista, että valittaja velvoitettaisiin korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikuluja.
Markkinaoikeuden ratkaisu
Perustelut
Kysymyksenasettelu ja sovellettavat oikeusohjeet
Asiassa on valittajan esittämän ja tarjouspyynnön seurannaisvaikutusten perusteella (ks. KHO 2015:151) ensin arvioitava, ovatko tarjouspyynnössä asetetut ja valittajan viittaamat referenssivaatimukset olleet hankintasäännösten ja erityisesti suhteellisuusperiaatteen vastaiset. Asiassa on tämän jälkeen tarvittaessa arvioitava, onko tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettuja vaatimuksia muutettu hankintasäännösten vastaisella tavalla hankintamenettelyn aikana.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 2 momentin mukaan hankintayksiköiden on pyrittävä järjestämään hankintatoimintansa siten, että hankintoja voidaan toteuttaa mahdollisimman taloudellisesti, laadukkaasti ja suunnitelmallisesti olemassa olevat kilpailuolosuhteet hyväksi käyttäen ja ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat huomioon ottaen.
Hankintalain 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 67 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden liitteet on laadittava niin selviksi, että niiden perusteella voidaan antaa keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.
Hankintalain 83 §:n mukaan hankintayksikkö voi asettaa ehdokkaiden tai tarjoajien rekisteröitymistä, taloudellista ja rahoituksellista tilannetta sekä teknistä ja ammatillista pätevyyttä koskevia lain 84–86 §:ssä tarkoitettuja vaatimuksia. Vaatimuksista on ilmoitettava hankintailmoituksessa. Vaatimusten tulee liittyä hankinnan kohteeseen ja ne on suhteutettava hankinnan luonteeseen, käyttötarkoitukseen ja laajuuteen. Vaatimuksilla tulee voida asianmukaisesti varmistaa, että ehdokkaalla tai tarjoajalla on oikeus harjoittaa ammattitoimintaa ja että sillä on riittävät taloudelliset ja rahoitusta koskevat voimavarat sekä tekniset ja ammatilliset valmiudet toteuttaa kyseessä oleva hankintasopimus. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.
Hankintalain 83 §:n esitöiden (HE 108/2016 vp s. 190 ja 191) mukaan ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuutta koskevilla vaatimuksilla hankintayksikkö pyrkii varmistumaan tavarantoimittajan, palveluntuottajan tai urakoitsijan kyvystä toteuttaa hankinta. Hankintayksiköllä on laajaa harkintavaltaa ehdokkaiden ja tarjoajien ominaisuuksiin liittyvien soveltuvuusvaatimusten asettamisessa. Vaatimusten tulee liittyä ehdokkaiden tai tarjoajien mahdollisuuksiin toteuttaa hankinta eikä niillä saa vaarantaa ehdokkaiden tai tarjoajien tasapuolista kohtelua. Hankintayksikkö voi halutessaan edellyttää siten myös esimerkiksi lakisääteistä ammatillista pätevyyttä korkeampaa pätevyyttä. Pykälän esitöissä on lisäksi todettu, että ehdokkaiden tai tarjoajien rekisteröitymiseen, taloudelliseen ja rahoitukselliseen tilanteeseen sekä tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvien vaatimusten on liityttävä hankinnan kohteeseen siten, että ne osoittavat ehdokkaiden tai tarjoajien mahdollisuudet toteuttaa hankinta. Niiden tulee lisäksi olla suhteellisia, puolueettomia ja perusteltavissa hankinnan kohteen kannalta. Soveltumattomat tai liian ankarat vaatimukset voivat rajoittaa tarpeettomalla tavalla kilpailua ja estää erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten ja yhteisöjen osallistumisen tarjouskilpailuun.
Hankintalain 86 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia, joilla varmistetaan, että ehdokkailla ja tarjoajilla on tarvittavat henkilöstö- ja tekniset voimavarat ja kokemusta hankintasopimuksen toteuttamiseksi hankintayksikön edellyttämällä tasolla. Hankintayksikkö voi vaatia, että riittävä kokemus osoitetaan viittaamalla aiemmin toteutettuihin sopimuksiin.
Tarjouspyyntöasiakirjat
Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia ensihoitoajoneuvojen koritöiden hankinnasta tilaajan toimittamalle alustalle sekä ensihoitoajoneuvon alustan ja korityöt sisältämänä toimittajan kokonaisratkaisuna.
Tarjouspyynnön kohdassa ”Hankinnan kohteen kriteerit” on todettu muun ohella, että tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran olevan hankintailmoituksessa ja tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjottavan ratkaisun on tullut täyttää kaikki tarjouspyynnössä esitetyt vaatimukset ja edellytykset kokonaisuudessaan, minkä lisäksi tarjottujen ajoneuvojen on tullut täyttää voimassa olevan Suomen ja Euroopan unionin lainsäädännön vaatimukset sekä soveltua käyttötarkoitukseensa hankinnan kohteen mukaisesti. Puutteelliset tarjoukset, jotka eivät ole kattaneet kaikkia tarjouspyynnössä määriteltyjä teknisiä, toiminnallisia ja lainsäädännöllisiä vaatimuksia, on hylätty. Kohdan mukaan hankinnan kohteiden vähimmäisvaatimukset on ilmoitettu tarjouspyynnön liitteessä 1 ja ”pakollisena tarjottavat optiot” tarjouspyynnön liitteessä 2.
Tarjouspyynnön kohdasta ”Hankinnan kohteen kriteerit” ilmenee muun ohella, että parhaan hinta-laatusuhteen vertailuperusteina ovat olleet ensihoitoajoneuvon hinta 40 prosentin painoarvolla, korityön hinta 40 prosentin painoarvolla sekä optioiden hinta 20 prosentin painoarvolla. Samassa kohdassa on lisäksi todettu, että optioiden hinta muodostuu tarjouspyynnön liitteellä 2 mainittujen optioiden yhteishinnasta.
Tarjouspyynnön kohdassa ”Muut ehdot” on muun ohella todettu, että tarjouskilpailusta voidaan sulkea pois sellainen tarjoaja, jolla ei ole teknisiä, taloudellisia tai muita edellytyksiä esitetyn hankintakokonaisuuden toteuttamiseksi. Tarjoajien on lisäksi tullut toimittaa hankintayksikölle tarjouspyynnön ”Referenssit”-liitteen ohjeiden mukainen referenssikuvaus.
Tarjouspyynnön liitteenä 1 olleen vaatimusluettelon ”Vaatimukset”-välilehdeltä käy ilmi, että ambulanssin alustan on tullut sisältää muun ohella turvatyynyt (myös sivuikkunoihin, taulukon kohta 1.25). Hankittavassa ambulanssissa on tullut olla ajoneuvokameran 360°-järjestelmä, jonka on tullut tallentaa ajoa tuulilasista eteenpäin vähintään 120° kuvakulmalla (taulukon kohta 7.10). Lisäksi samalla välilehdellä on asetettu ambulanssin potilasosastoa koskevaksi optiovaatimukseksi turvatyyny paarien etupäässä istuvalle (taulukon kohta 3.C) sekä hoitajan tuolilla istuvalle henkilölle (taulukon kohta 3.L). Edelleen välilehden taulukon kohdassa 17.1 on todettu, että muun ohella hoitotilan turvatyynyratkaisut sekä 360° kamerajärjestelmä ajoneuvon ulkopuolelle on tullut pystyä toimittamaan yhteen päästöttömään ajoneuvoon tilaajan niin tilatessa. Tarjoajien on tullut ilmoittaa taulukossa ”kyllä”-merkinnällä, että asetettu vaatimus täyttyy.
Tarjouspyynnön liitteenä 2 olleesta optiotaulukosta ilmenee, että tarjoajien on tullut syöttää taulukkoon muun ohella edellä tarjouspyynnön liitteessä 1 mainittujen optioiden hinnat. Syötettyjen hintojen perusteella taulukkoon on muodostunut kaikkien optioiden vertailuhinta yhteensä, joka on tullut ilmoittaa tarjouslomakkeella.
Tarjouspyynnön liitteenä olleessa referenssivaatimuksia koskevassa asiakirjassa on asetettu seuraavat pakolliset referenssivaatimukset:
”A: Kaikki referenssiajoneuvot (väh. 10 kpl) tulee olla toimitettuna Suomea vastaaviin olosuhteisiin, joissa tarjouspyynnössä määriteltyjä ajoneuvoja käytetään: käyttölämpötilat
-35 – +35 astetta, lumi- sekä pakkasolosuhteet.B: Kaikkien selvityksessä esitettävien referenssikohteiden (väh. 10 kpl) tulee olla tarjoajan itsensä toimittamia.
C: Pakolliset referenssien vähimmäisvarusteet 1–6 on lueteltu alla. Jokaisesta pakollisesta referenssien vähimmäisvarusteesta (1–6) tulee olla vähintään yksi (1) referenssi, mutta kaikkien varusteiden ei tarvitse esiintyä samassa referenssiajoneuvossa.”
Asiakirjassa on lisäksi listattu hankintayksikön tarvetta perustellusti vastaavina pakollisina vähimmäisvarusteina muun ohella ”päästötön ajoneuvo” (kohta 2), ”hoitotilan turvatyynyratkaisut (parantaa merkittävästi hoitotilassa työskentelevien henkilöiden työturvallisuutta)” (kohta 3) sekä ”tallentava 360° kamerajärjestelmä ajoneuvon ulkopuolelle” (kohta 4).
Asiakirjasta ilmenee lisäksi, että tarjoajan referenssejä koskevasta selvityksestä on tullut käydä ilmi jokaisen referenssiajoneuvon osalta vähintään selvitys muun ohella siitä, että kaikkien referenssiajoneuvojen (10 kpl) on tullut vastata tarjouspyynnöllä pyydettäviä ajoneuvoja pääpiirteittäin materiaali- ja teknisiltä ominaisuuksiltaan ja olla toimitettuna Suomea vastaaviin olosuhteisiin ja että kaikki selvityksessä esitettävät referenssikohteet ovat tarjoajan itsensä toimittamia. Selvityksestä on lisäksi tullut käydä ilmi referenssiajoneuvo, ajoneuvon julkinen tai yksityinen tilaaja sekä tilaajan yhteyshenkilö, jolta hankintayksikkö on voinut tarvittaessa varmentaa referenssit.
Tarjouspyynnön liitteenä on ollut sopimusluonnos, joka on sisältänyt ehtoja muun ohella ajoneuvojen virheettömyydestä, dokumentaatiosta, käyttökoulutuksesta, huollosta, takuusta ja takuukorjauksesta.
Hankintayksikölle on hankintamenettelyn aikana esitetty muun ohella seuraavat kysymykset:
”Mihin lainsäädäntöön tai standardiin perustuu vaatimus hoitotilan turvatyynyratkaisusta, kun EU- ja kansallinen ajoneuvolainsäädäntö ei tunne tällaisia turvatyynyjä eikä niille ole teknisiä vähimmäisvaatimuksia? Miksi hoitotilan turvatyynyratkaisulle ei ole määritelty mitään teknisiä vähimmäisvaatimuksia, vaikka se on asetettu pakolliseksi referenssivarusteeksi? Voiko referenssin osoittaa teknisesti tarjoukseen teknisen määrittelyn ja piirustusten mukaisesti, joka tarjotaan optiona kuten on tarjouspyynnössä pyydetty?”
Hankintayksikkö on esittänyt mainittuihin kysymyksiin seuraavat vastaukset:
”Hoitotilan turvatyynyratkaisu perustuu hankintayksikön omiin tarpeisiin, koska sillä pyritään hankintayksikön tarpeita palvelevaan lopputulokseen eli parantamaan hoitotilassa työskentelevien ja matkustavien henkilöiden turvallisuutta mahdollisessa törmäystilanteessa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on perusteltua vaatia riittävää aikaisempaa kokemusta hankinnan kohteena olevien tavarantoimitusten kaltaisista sopimuksista myös turvatyynyratkaisun osalta.
Hankintayksikkö on määritellyt kaikkien pakollisten referenssivaatimusten ja vähimmäisvarusteiden vähimmäisvaatimukset hankintayksikölle riittävälle tasolle eli sille vaatimuksen toiminnalliselle tasolle, joka tukee hankintayksikön tarpeita siten, että hankinnalla saavutetaan tarpeita palveleva lopputulos.
Toimittaja osoittaa hankintayksikölle soveltuvuutensa ja teknisen kykynsä hankinnan kohteeseen liittyviin tavaratoimituksiin esittämällä referenssejä aiemmista vastaavanlaisista toimituksista. [– –]
Ja kuten referenssiliitteessä vaaditaan, kunkin pakollisen referenssivarusteen 1–6 kuten turvatyynyratkaisun tulee olla vähintään yhdessä toimitetussa referenssiajoneuvossa viimeisen kolmen kalenterivuoden aikana. Referenssivaatimusta ei muuteta, joten niitä ei voi esittää teknisen määrittelyn ja piirustusten mukaisesti eli suunnitelmien valossa.”
Hankintayksikölle on esitetty hankintamenettelyn aikana myös seuraavat kysymykset:
”Tarjouspyynnön referenssivaatimukset ovat poissulkevia, lisäksi tarjouspyynnössä on todettu ’Referenssien tulee vastata tarjouspyynnöllä pyydettäviä ajoneuvoja pääpiirteittäin materiaali- ja teknisiltä ominaisuuksiltaan’. Epäselväksi jää mitä ’pääpiirteittäin’ tarkoittaa. Referenssivaatimukset ovat hankittavien ajoneuvojen osalta hankintayksikön optioita. Miten pakolliset referenssivaatimukset tarjouspyynnössä esitettynä kokonaisuutena liittyvät oikeasuhtaisesti hankinnan kohteeseen ja toteutettaviin hankintoihin, kun keskeinen osa referenssivaatimuksista ei liity hankittavien ajoneuvojen teknisiin ominaisuuksiin?”
Hankintayksikkö on esittänyt edellä mainittuihin kysymyksiin muun ohella seuraavat vastaukset:
”Hankintayksikkö muuttaa liitteen Referenssit kohtaa siitä, mitä tarjoajan selvitys referensseistä on sisällettävä [– –] seuraavalla tavalla: ’kaikkien referenssiajoneuvojen (10 kpl) tulee olla toimitettuna Suomea vastaaviin olosuhteisiin, joissa tarjouspyynnössä määriteltyjä ajoneuvoja käytetään: käyttölämpötilat -35 - +35 astetta, lumi- sekä pakkasolosuhteet’.
Referenssiliitteen kohdan C kaikki pakolliset referenssivaatimukset 1–6 löytyvät päästöttömän ajoneuvon osalta vaatimusliitteen pakollisista vaatimuksista kohdasta 17.1. Dieselajoneuvon osalta tallentava 360-kamerajärjestelmä on pakollisena vaatimuksena kohdassa 7.10. Lisäksi kaikki optiovarusteet ovat myös pakollisesti tarjottavia ja niiden vaadittujen optiovarusteiden hinta vaikuttaa kokonaisvertailuhintaan.
Tarjouspyynnössä pyydetty ensihoitoajoneuvon vertailuhinta pitää sisällään vain kaikki liitteessä 1 vaaditut tekniset ja toiminnalliset ominaisuudet. Hankintayksiköiden tarpeet ovat erilaiset ja tästä syystä optioina pyydettyjen ominaisuuksien hintojen ei ole tarkoituksenmukaista kuulua ensihoitoajoneuvon vertailuhintaan, koska hankintayksiköt haluavat pidättää oikeuden tilata sopimuskaudella kulloinkin parhaiten hankintayksikön tarvetta vastaavan ajoneuvon.
Toisin sanoen optioina pyydetyt ominaisuudet eivät tarkoita sitä, että niitä kaikkia ei sopimuskaudella jompikumpi hankintayksikkö tarvitsisi. Se, että onko vaatimus pakollinen vai optio liittyy enemmänkin tarjouspyynnön tekniseen toteutukseen vertailuhinnan osalta. Esimerkiksi osa optiovarusteista on toisiaan poissulkevia ja niitä ei ole teknisesti mahdollista toteuttaa samaan ajoneuvoon. [– –]
Hankintayksikkö on määritellyt pakolliset referenssivaatimukset siten, että ne liittyvät hankinnan kohteeseen ja sen teknisiin, joko optiona tai pakollisena vaatimuksena tarjottaviin, vaatimuksiin.
Lisäksi hankintayksikkö lisäksi tarkentaa sanalla ’tallentava’ vaatimusliitteen 17.1. pakollista vaatimusta ’360° kamerajärjestelmä ajoneuvon ulkopuolelle’.”
Hankintayksikölle on edelleen esitetty hankintamenettelyn aikana seuraavat kysymykset:
”Miten hankintayksikkö on varmistanut, että referenssivaatimusten yhdistelmä (päästöttömyys, turvatyyny, sähköinen ovi) ei rajoita kilpailua tosiasiallisesti yhteen toimittajaan? Onko hankintayksikkö tehnyt selvityksen siitä, onko markkinoilla useampia toimittajia, jotka täyttävät kaikki pakolliset referenssivaatimukset, erityisesti hoitotilan turvatyynyratkaisun osalta?”
Hankintayksikkö on esittänyt vastauksena edellä mainittuihin kysymyksiin muun ohella seuraavaa:
”Tarjouspyynnön teknisissä vaatimuksissa vaaditulla turvatyynyratkaisulla pyritään juurikin hankintayksikön tarpeita palvelemaan lopputulokseen eli parantamaan hoitotilassa työskentelevien ja matkustavien henkilöiden turvallisuutta mahdollisessa törmäystilanteessa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on perusteltua vaatia riittävää aikaisempaa kokemusta hankinnan kohteena olevien tavaratoimitusten kaltaisista sopimuksista myös turvatyynyratkaisun osalta.”
Hankintayksikkö on valituksenalaisessa hankintapäätöksessään muun ohella sulkenut valittajan tarjouskilpailusta. Päätöksessä on tältä osin todettu perusteluina hankintayksikön lähettäneen valittajalle täsmennyspyynnön soveltuvuusvaatimusten toteutumisesta. Perustelujen mukaan vastaanotetun täsmennyksen ja tarjousten tarkastamisen perusteella on todettu, että valittaja ei ole täyttänyt tarjoajille asetettuja soveltuvuusvaatimuksia. Hankintayksikkö on toimittanut valittajalle erillisellä liitteellä poissulkemisen perusteet. Viimeksi mainitusta liitteestä käy muun ohella ilmi, että päästöttömän ajoneuvon osalta valittaja on ilmoittanut toimitetun referenssiajoneuvon tilaajaksi itsensä, minkä lisäksi valittajan toimittamassa referenssiselvityksessä ei ole yksilöity toimitettua ensihoitoajoneuvoa, jossa olisi ollut hoitotilan turvatyynyratkaisu.
Tarjouspyynnön referenssiajoneuvoja koskevien vaatimusten lainmukaisuuden arviointi
Valittaja on esittänyt, että hankintayksikkö on menetellyt hankintasäännösten vastaisesti, kun se on asettanut tarjouspyyntöasiakirjoissa suhteellisuusperiaatteen vastaisen vaatimuksen referenssiajoneuvon hoitotilan turvatyynyratkaisusta. Kun tarjoajalta on edellytetty aikaisempaa kokemusta ratkaisusta, jonka teknisiä tai toiminnallisia vaatimuksia ei ole objektiivisesti määritelty, on referenssivaatimus ollut valittajan mukaan ennakoimaton ja mielivaltainen. Hoitotilan turvatyynyratkaisu on ollut optio, eikä osa ajoneuvon vertailuhintaa, hankintayksikkö ei ole sitoutunut tilaamaan kyseistä ratkaisua sopimuskaudella, minkä lisäksi osa optioista on ollut toistensa poissulkevia eikä niitä kaikkia ole teknisesti mahdollista toteuttaa samassa ajoneuvossa.
Valittaja on edelleen esittänyt, että tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettujen päästöttömyyttä, hoitotilan turvatyynyratkaisua ja sähkötoimista hoitotilan ovea koskevien referenssivaatimusten yhdistelmä on johtanut siihen, että vain erittäin rajallinen joukko toimittajia ja mahdollisesti vain yksi toimittaja on täyttänyt tarjouspyyntöasiakirjojen pakolliset referenssivaatimukset. Valittajan mukaan hankintayksikkö on menetellyt hankintasäännösten vastaisesti myös, kun se on poissulkenut mahdollisuuden osoittaa edellä vaadittu kyvykkyys tarjoajien teknisillä ratkaisuilla, suunnitelmilla ja piirustuksilla tai alihankintajärjestelyillä taikka muulla näyttökelpoisella selvityksellä.
Hankintayksikkö on esittänyt, että tarjouspyynnön vaatimus referenssiajoneuvon hoitotilan turvatyynyratkaisusta ei ole ollut suhteellisuusperiaatteen vastainen. Hankintayksikkö ei ole halunnut rajoittaa kilpailua aiheettomasti, vaan on asettanut tarjouspyynnön vaatimukset hankintayksikön toiminnallisista ja turvallisuuteen liittyvistä lähtökohdista. Asetetulla hoitotilan turvatyynyratkaisua koskevalla vaatimuksella on pyritty parantamaan merkittävästi hoitotilassa työskentelevien henkilöiden turvallisuutta mahdollisessa törmäystilanteessa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on ollut perusteltua vaatia riittävää aikaisempaa kokemusta hankinnan kohteena olevien tavaratoimitusten kaltaisista sopimuksista myös turvatyynyratkaisuun liittyvän toiminnallisuuden osalta.
Hankintayksikkö on lisäksi esittänyt, että asetettu vaatimus tarjoajan aikaisemmasta turvatyynyajoneuvon toimituksesta ei ole ollut ennakoimaton, ja vaatimus on toiminnallisella tasolla objektiivisesti arvioitavissa. Hankintayksiköt ovat halunneet pidättää itsellään mahdollisuuden tilata toisistaan poikkeavan tarpeen mukaan optiovarusteita myös yksitellen sopimuskaudella tilattaviin ensihoitoajoneuvoihin. Osa optiovarusteista on ollut toisensa poissulkevia, muttei ole ollut tarkoituskaan, että kaikkia optiovarusteita olisi ollut mahdollista sisällyttää samaan tarjottavaan ajoneuvoon. Koska päästöttömän ajoneuvon korityö on tarkoituksenmukaista hankkia samalta toimittajalta, on optiovarusteet kyettävä toteuttamaan myös päästöttömään ajoneuvoon.
Hankintayksikkö on edelleen esittänyt, että se voi edellyttää referenssiä tarjoajan itsensä suorittamista toimituksista, asennuksista tai koulutuksista, kunhan vaatimus on asetettu selvästi ja on oikeassa suhteessa hankinnan kohteen ja tavoiteltavan päämäärän kanssa. Itse toteutettuja toimituksia koskevilla vaatimuksilla hankintayksikkö on myös halunnut antaa painoarvoa verraten pitkälle sopimuskaudelle ja riskienhallinnalle.
Markkinaoikeus toteaa, että tarjoajien soveltuvuusvaatimusten tarkoituksena on varmistua tarjoajan kyvystä toteuttaa hankinta. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa soveltuvuusvaatimusten ja niiden täyttymisen selvittämistä koskevien vaatimusten asettamisessa, kunhan vaatimukset täyttävät hankintalain 83–86 §:ssä säädetyt edellytykset eivätkä ne ole tarjoajia kohtaan syrjiviä tai epätasapuolisia taikka suhteellisuusperiaatteen tai avoimuusperiaatteen vastaisia. Lisäksi tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettujen vaatimusten on mahdollistettava hankintalain 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu olemassa olevien kilpailuolosuhteiden hyödyntäminen (ks. KHO 2016:182).
Tarjouspyyntöasiakirjoissa on edellä kuvatusti vaadittu, että tarjoajalla on riittävästi kokemusta hankinnan kohteena olevia ensihoitoajoneuvoja vastaavien ajoneuvojen toimittamisesta. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on lisäksi asetettu vaatimuksia sille, minkälaisia ensihoitoajoneuvoja tarjoajan on tullut toimittaa referenssinä. Tältä osin tarjouspyynnön liitteenä olleessa referenssiasiakirjassa on edellytetty toimitetun ajoneuvon sisältäneen muun ohella ”hoitotilan turvatyynyratkaisut”. Liitteessä ei ole tätä tarkemmin kuvattu, mitä hoitotilan turvatyynyratkaisulla on tarkoitettu. Referenssiliitteen mukaan jokaisesta referenssien vähimmäisvarusteesta on tullut olla vähintään yksi referenssi eli toimitus, mutta kaikkien varusteiden ei ole tarvinnut esiintyä samassa toimitetussa ajoneuvossa.
Markkinaoikeuden vakiintuneessa oikeuskäytännössä on hankinnan kohteen määrittelyn osalta todettu, että hankintayksikön ei lähtökohtaisesti tarvitse sopeuttaa hankinnan kohteelle asettamiaan vaatimuksia markkinoilla tarjolla olevien tuotteiden ominaisuuksiin, jos hankinnassa perustellusti pyritään hankintayksikön tarpeita palvelevaan lopputulokseen. Tarjoajalla on mahdollisuus kehittää omaa tarjontaansa tai ostaa puuttuvia ratkaisuja ja osaamista muilta toimittajilta. Lähtökohtaisesti myöskään se, että alalla on vain yksi tai muutama tarjoaja, joka voisi täyttää tarjouspyynnössä asetetut vähimmäisvaatimukset, ei ole markkinaoikeuden oikeuskäytännössä todetun mukaan tehnyt tarjouspyynnöstä syrjivää. Markkinaoikeus toteaa edellä mainittujen seikkojen pitävän paikkansa lähtökohtaisesti myös tarjoajien soveltuvuutta koskevissa vaatimuksissa, kunhan vaatimukset ovat hankintalain 83–86 §:n ja hankintalain 3 §:n 1 momentissa säädettyjen periaatteiden mukaiset sekä niillä perustellusti pyritään hankintayksikön tarpeita palvelevaan lopputulokseen.
Hankintayksikkö on niin tarjouspyyntöasiakirjoissa, hankintamenettelyn aikana esitettyihin kysymyksiin antamissaan vastauksissa kuin markkinaoikeudessakin selostanut potilaiden ja hoitohenkilöstön turvallisuuteen liittyviä tarpeita ja tavoitteita, joita on pyritty saavuttamaan referenssejä ja erityisesti referensseissä käytettyä kalustoa koskevilla tarjouspyyntöasiakirjojen vaatimuksilla. Markkinaoikeus toteaa, ettei näitä tarpeita ja tavoitteita voida pitää perusteettomina. Referenssikalustoa koskevista vaatimuksista on lisäksi voitu päätellä monenlaisten turvatyynyratkaisujen täyttävän edellytykset, kunhan ne ovat sijoittuneet ambulanssin hoitotilaan. Näin ollen turvatyynyratkaisua koskevaa referenssikalustovaatimusta ei voida pitää lähtökohdiltaan syrjivänä eikä sen voida katsoa olleen hankintasäännösten vastaisella tavalla epäselvä. Edellä esitetty hankintayksikön harkintavalta ja sen suhde markkinoihin huomioon ottaen ei myöskään voida katsoa, että hankintayksikkö olisi jättänyt hyödyntämättä olemassa olevat kilpailuolosuhteet tai rajoittanut perusteettomasti kilpailua.
Asiassa tulee kuitenkin vielä arvioida, onko referenssikaluston sisältämää turvatyynyratkaisua koskeva vaatimus ollut hankintasäännöksissä tarkoitetun suhteellisuusperiaatteen mukainen ja liittynyt hankintalain 83 §:ssä ja sen esitöissä todetulla tavalla hankinnan kohteeseen siten, että se on osaltaan osoittanut ehdokkaiden tai tarjoajien mahdollisuudet toteuttaa hankinta.
Unionin tuomioistuin on suhteellisuusperiaatteen mukaisuuden arviointia koskevassa oikeuskäytännössään pitänyt usein merkityksellisenä sitä, ettei jäsenvaltion tai sen hankintayksikön toimenpiteillä ylitetä näiden toimijoiden harkintavaltaa tai sitä, mikä on tarpeen toimenpiteellä tavoitellun tavoitteen saavuttamiseksi (ks. tuomio 27.10.2005, Contse ym., C-234/03, EU:C:2005:644,
43–46 kohdat, tuomio 16.12.2008, Michaniki AE, C-213/07, EU:C:2008:731, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, tuomio 19.6.2019, Meca, C-41/18, EU:C:2019:507, 32 kohta ja tuomio 31.3.2022, LB, C-195/21, EU:C:2022:239, 52 kohta). Liitynnän vaatimus tarkoittaa puolestaan edellä hankintalain esitöissä esitetyllä tavalla sitä, että soveltuvuusvaatimukset osoittavat ehdokkaiden tai tarjoajien mahdollisuudet toteuttaa hankinta (ks. myös parhaan hinta-laatusuhteen vertailuperusteiden liitynnän vaatimusta koskeva unionin tuomioistuimen tuomio 26.3.2015, Ambisig, C-601/132, EU:C:2015:204, 30–33 kohdat).
Markkinaoikeus toteaa, että kun otetaan huomioon hankintayksikön harkintavalta soveltuvuusvaatimusten ja niiden täyttymisen selvittämistä koskevien vaatimusten asettamisessa ja siten myös omien tarpeidensa täyttämisen arvioimisessa, ei voida katsoa, että hankintayksikön potilaiden ja hoitohenkilöstön turvallisuuteen liittyvät tarpeet olisivat tulleet yhtä kattavasti tai varmasti täytetyiksi muunlaisilla kuin nyt asetetuilla referenssivaatimuksilla, jotka muut vaatimukset olisivat voineet liittyä esimerkiksi teknisten ratkaisujen kuvauksiin, suunnitelmiin tai piirustuksiin taikka kuvauksiin alihankintajärjestelyistä. Nyt vaatimukseksi asetettu hoitotilan turvatyynyratkaisulla varustetun ajoneuvon aiempi toimittaminen on ollut omiaan osoittamaan, että tarjoajalla on kokemusta turvatyynyratkaisun sisällyttämisestä toimitukseen sekä tarjoamisen että sopimuskauden aikana ja että tarjoajalla on kokemukseensa perustuvaa tietoa hoitotilan turvatyynyratkaisuun ja tarjouspyynnön liitteenä olleisiin sopimusluonnoksen ehtoihin liittyvistä tilaajayhteistyö-, huolto-, riskienhallinta- ja alihankintaketjun hallintatilanteista. Lisäksi referenssikalustovaatimusten täyttymistä on osaltaan helpottanut tarjouspyyntöasiakirjojen maininta siitä, ettei kaikkien varusteiden ole tarvinnut esiintyä samassa referenssiksi nimetyssä ajoneuvossa.
Hankinnan kohteeseen liittymisen osalta markkinaoikeus toteaa seuraavan. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on edellä kuvatusti asetettu referenssejä eli aiempia toimituksia koskevaksi lisävaatimukseksi se, että toimituksen on tullut sisältää hoitotilan turvatyynyratkaisut. Hoitotilojen turvatyynyratkaisua ei ole kuitenkaan asetettu ehdottomaksi vaatimukseksi vaan optioksi hankinnan kohdetta koskevissa tarjouspyyntöasiakirjojen kuvauksissa. Vaikka yhtäältä kalustoa koskevia referenssivaatimuksia ja toisaalta hankinnan kohdetta koskevia vähimmäisvaatimuksia ei ole asetettu tarjouspyyntöasiakirjoissa samalla tavalla ehdottomiksi, markkinaoikeus katsoo, että luonteeltaan ehdoton referenssikalustoa koskeva soveltuvuusvaatimus on voitu katsoa perustelluksi sen varmistamiseksi, että tarjoajalla on kokemusta toimittaa hoitotilan turvatyynyratkaisulla varustettu ambulanssi siinä tarjouspyyntöasiakirjojen mahdollistamassa tilanteessa, että jompikumpi hankintaan osallistuneista hankintayksiköistä sellaista tarvitsee hankintasopimuskaudella. Referenssikalustoa koskevien vaatimusten asettamatta jättäminen olisi mahdollistanut tilanteen, jossa jompikumpi tai molemmat hankintayksiköistä tilaavat tietyllä optiolla varustetun ajoneuvon, jonka toimittamisesta tarjoajalla ei olisi kuitenkaan ollut kokemusta. Hankinnan kohteen vaatimuksissa optioiksi ilmoitetut ambulanssin ominaisuudet ovat lisäksi tulleet hankinnan varsinaisena kohteena olleen ambulanssin ohella huomioiduiksi tarjousvertailussa omissa vertailuperusteissaan.
Edellä esitetyn perusteella markkinaoikeus katsoo, että referenssikalustoa koskeva hoitotilojen turvatyynyratkaisun vaatimus ei ole ollut suhteellisuusperiaatteen vastainen. Vaatimus on lisäksi liittynyt hankinnan kohteeseen hankintasäännöksissä edellytetyllä tavalla. Edellä todettua ei anna aihetta arvioida toisin se, että optiona mainitut vaatimukset ovat olleet osin toisensa poissulkevia, sillä kaikkien optioiden ei ole tullut täyttyä samassa yksittäisessä tilattavassa ambulanssissa. Referenssejä tai referenssikalustoa koskevien vaatimusten ei voida myöskään yhdessä ja kokonaisuutena arvioituina katsoa olleen syrjiviä tai suhteellisuusperiaatteen vastaisia.
Markkinaoikeus katsoo sanotun perusteella, että tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettu referenssiajoneuvon hoitotilojen turvatyynyratkaisua koskeva vaatimus ei ole ollut valittajan esittämällä tavalla hankintasäännösten vastainen.
Asiassa on osapuolten esittämän perusteella vielä arvioitava, onko tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettu vaatimus siitä, että referenssiajoneuvon osalta on tullut esittää sen julkinen tai yksityinen tilaaja, ollut hankintasäännösten vastainen. Valittajan mukaan hankintayksikkö ei ole osoittanut, miksi tarjouspyyntöasiakirjoissa on edellytetty referenssiajoneuvot toimitetuiksi julkiselle tai yksityiselle tilaajalle teknisen osaamisen osoittamisessa, kun kyse on ajoneuvon valmistuksesta. Hankintayksikkö on sulkenut valittajan tarjouskilpailusta kyseisen vaatimuksen täyttymättä jäämisen vuoksi, minkä seikan hankintayksikkö on tuonut esiin myös markkinaoikeudessa.
Markkinaoikeus toteaa tältä osin, että ambulanssien kuten muidenkin tavaroiden toimittaminen muulle taholle kuin toimittajalle itselleen sisältää sellaisia erillisten osapuolten tekemiin sopimuksiin ja niiden toteuttamiseen sekä sopimuksenaikaiseen vuorovaikutukseen liittyviä velvoitteita, oikeuksia, riskejä ja toimenpiteitä, joista kertyvää kokemusta ei lähtökohtaisesti voida rinnastaa elinkeinonharjoittajan toimituksiin itselleen. Erillisten tilaajien kanssa kertynyttä kokemusta tavarantoimituksista voidaan lisäksi pitää merkityksellisenä seikkana arvioitaessa tarjoajan kykyä toteuttaa hankinta. Kyseisen soveltuvuusvaatimuksen on siten katsottava liittyvän hankinnan kohteeseen, eikä sitä voida pitää myöskään syrjivänä tai suhteellisuusperiaatteen vastaisena. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, ettei myöskään yksityiselle tai julkiselle tilaajalle toimitetun ajoneuvon referenssivaatimusta voida pitää valittajan esittämällä tavalla hankintasäännösten vastaisena.
Tarjouspyynnön vaatimusten hankintamenettelyn aikana muuttamisen lainmukaisuuden arviointi
Valittaja on esittänyt, että hankintayksikkö on hankintasäännösten vastaisella tavalla muuttanut tarjouspyynnön sisältöä hankintamenettelyn aikana antamissaan vastauksissa. Tarjouspyynnön referenssivaatimuksissa on edellytetty, että esitettyjen referenssiajoneuvojen on tullut vastata hankinnan kohteena olevia ajoneuvoja pääpiirteittäin materiaali- ja teknisiltä ominaisuuksiltaan. Tämä vaatimus on rajannut sitä, millaiset toimittajat ovat voineet osallistua tarjouskilpailuun. Hankintamenettelyn aikana esitettyihin kysymyksiin annetuissa hankintayksikön vastauksissa kyseinen vaatimus on kuitenkin poistettu. Hankintayksikkö on lisäksi antamissaan vastauksissa esittänyt tarjouspyynnössä esitettyihin nähden uuden teknisen vaatimuksen, jonka mukaan ajoneuvon 360 asteen kamerajärjestelmän tulee olla tallentava. Valittajan mukaan kyseessä ei ole ollut pelkkä vähäinen täsmennys, vaan vaatimus on muuttanut tarjottavien ratkaisujen teknistä sisältöä ja rajoittanut hyväksyttävien ratkaisujen joukkoa.
Hankintayksikkö on esittänyt, että tarjouspyyntöasiakirjojen pakollisia vaatimuksia ei ole hankintamenettelyn aikana lisätty eikä muutettu. Hankintayksikkö on tarkentanut antamissaan vastauksissa tarjouksen liitteeksi lisättävän referenssiajoneuvojen vapaamuotoisen selvityksen vähimmäistietosisältöä siten, ettei tältä osin ole mainittu tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla kaikkien referenssiajoneuvojen vastaavan pyydettyjä ajoneuvoja pääpiirteittäin materiaali- ja teknisiltä ominaisuuksiltaan. Hankintayksikkö on muuttanut pyydetyn selvityksen sanamuotoa siten, että selvitysliitteen laatiminen olisi kaikille tarjoajille helpompaa ja selvempää. Kyseinen vähäinen täsmennys on tehty tarjoajien pyynnöstä.
Hankintayksikkö on lisäksi esittänyt lisänneensä hankintamenettelyn aikana päästöttömän ajoneuvon ominaisuuksiin teknisen täsmennyksen siitä, että 360 asteen kamerajärjestelmän on tullut olla tallentava. Kyseinen lisäys on ollut vähäinen ja sallittu tekninen tarkennus, eikä se ole vaikuttanut siihen, ketkä voivat osallistua tarjouskilpailuun. Kyseinen kamerajärjestelmän tallentava ominaisuus on sisältynyt myös referenssiajoneuvojen soveltuvuusvaatimuksiin ja dieselajoneuvon pakollisiin vaatimuksiin.
Unionin tuomioistuin on Euroopan unionin julkisia hankintoja koskevien direktiivien soveltamisalan ulkopuolelle jäänyttä hankintaa koskeneessa 5.4.2017 antamassaan tuomiossa Borta (C-298/15, EU:C:2017:266) todennut, että syrjintäkiellon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteet sekä avoimuusvelvollisuus edellyttävät muun muassa, että hankintamenettelyn ehdot ja yksityiskohtaiset säännöt muotoillaan selvästi, täsmällisesti ja yksiselitteisesti hankintailmoituksessa tai tarjouspyyntöasiakirjoissa siten, että yhtäältä mahdollistetaan kaikille kohtuullisen valistuneille ja tavanomaisen huolellisille tarjoajille niiden täsmällisen ulottuvuuden ymmärtäminen ja niiden tulkitseminen samalla tavalla ja että toisaalta mahdollistetaan hankintayksikölle sen tosiasiallinen tarkistaminen, vastaavatko tarjoajien tarjoukset mainittua hankintaa säänteleviä arviointiperusteita (tuomion 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Hankintayksikkö ei lähtökohtaisesti voi muuttaa hankintamenettelyn kuluessa niiden hankintasopimuksen olennaisten ehtojen ulottuvuutta, joihin hankinnasta kiinnostuneet taloudelliset toimijat ovat legitiimisti turvautuneet tehdessään päätöksensä valmistautua tarjouksen esittämiseen tai sitä vastoin luopua osallistumasta kyseistä hankintaa koskevan sopimuksen tekomenettelyyn (tuomion 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä ei silti seuraa, että mikä tahansa tarjouspyyntöasiakirjoihin tehty muutos hankintailmoituksen julkaisemisen jälkeen olisi lähtökohtaisesti kielletty olosuhteista riippumatta (71 kohta).
Unionin tuomioistuin on edellä mainitussa tuomiossaan katsonut, että syrjintäkiellon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteet ja avoimuusvelvollisuus merkitsevät ensinnäkin sitä, että asianomaiset muutokset eivät — vaikka ne voivatkin olla merkittäviä — saa olla siinä määrin olennaisia, että ne olisivat houkutelleet potentiaalisia tarjoajia, jotka eivät ilman näitä muutoksia voisi jättää tarjousta. Tilanne voisi olla tällainen muun ohella silloin, kun hankintasopimus poikkeaa näiden muutosten johdosta luonteeltaan tuntuvasti alun perin määritellystä hankintasopimuksesta (74 kohta).
Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2022:1 on edellä mainittuun Borta-tuomioon viitaten todettu, että edes riittävä tiedottaminen tarjouspyynnön muutoksista tai korjausilmoituksen julkaiseminen ei takaa yhdenvertaista ja syrjimätöntä kohtelua, jos muutokset ovat niin olennaisia, että ne olisivat houkutelleet potentiaalisia tarjoajia, jotka eivät ilman muutoksia olisi voineet jättää tarjousta.
Asiassa saadun selvityksen perusteella hankintayksikkö on hankintamenettelyn aikana esitettyihin kysymyksiin antamissaan vastauksissa eli tarjouspyyntöasiakirjojen saataville asettamisen jälkeen muuttanut kahta tarjouspyyntöasiakirjojen vaatimusta. Ensinnäkin tarjouspyynnön liitteenä olleessa referenssiasiakirjassa asetetuista vaatimuksista on poistettu vaatimus, jonka mukaan kaikkien referenssiajoneuvojen on tullut vastata tarjouspyynnöllä pyydettäviä ajoneuvoja pääpiirteittäin materiaali- ja teknisiltä ominaisuuksiltaan. Lisäksi tarjouspyynnön liitteenä olleen vaatimusluettelon päästöttömän ajoneuvon rakenneratkaisuja koskevan kohdan 17.1 vaatimukseen ajoneuvon ulkopuolisesta 360 asteen kamerajärjestelmästä on lisätty vaatimus siitä, että kamerajärjestelmän on tullut olla tallentava.
Markkinaoikeus toteaa ensiksi mainitun referenssiasiakirjan vaatimuksen poistamisen osalta referenssiasiakirjan alussa todetun, että tarjoajalla tulee olla riittävä aikaisempi kokemus hankinnan kohteena olevien tavarantoimitusten kaltaisista sopimuksista. Hankinnan kohteena oleville ajoneuvoille on asetettu lukuisia yksityiskohtaisia vaatimuksia tarjouspyynnön liitteessä 1. Lisäksi alkuperäisessä referenssiasiakirjassa on pääpiirteittäistä vastaavuutta koskevan yleisluonteisen vaatimuksen ohella asetettu kuusi tarkempaa vaatimusta referenssiajoneuvojen sisältämistä varusteista, jotka ovat koskeneet ajoneuvon teknisiä ominaisuuksia. Näin ollen potentiaalisten tarjoajien on tullut myös ilman pääpiirteittäisen vastaavuuden vaatimusta ymmärtää alkuperäisten tarjouspyyntöasiakirjojen perusteella, että nimettyjen referenssiajoneuvojen on tullut kokonaisuudessaan eli muun ohella rakenteen, suorituskyvyn, teknisten ominaisuuksien ja materiaalin osalta vastata hankinnan kohteena olevia ajoneuvoja. Edellä todetun perusteella hankintamenettelyn aikana tehtyä pääpiirteittäisen vastaavuuden vaatimuksen poistamista ei voida pitää unionin tuomioistuimen Borta-tuomiossa tarkoitettuna olennaisena muutoksena, joka olisi vaikuttanut potentiaalisten tarjoajien joukkoon ja edellyttänyt uuden hankintailmoituksen julkaisemista.
Viimeksi mainitun tallentavan kamerajärjestelmän lisäyksen osalta markkinaoikeus toteaa, ettei tarjouspyynnön liitteessä 1 ole edellytetty päästöttömän ajoneuvon rakenneratkaisuvaatimusten osalta 360 asteen kamerajärjestelmän olevan tallentava (kohta 17.1). Samassa liitteessä on kuitenkin asetettu vaatimus tallentavasta 360 asteen kamerajärjestelmästä hankinnan pääasiallisena kohteena olleelle ambulanssille (kohta 7.10). Koska tarjoajien on tullut tarjouskilpailuun osallistumistaan harkitessaan joka tapauksessa varautua tallentavan 360 asteen kamerajärjestelmän toimittamiseen hankinnan pääasiallisena kohteena olevassa ambulanssissa, ei tallentavan kamerajärjestelmän vaatimuksen laajentamista optiona olleeseen päästöttömään ajoneuvoon voida pitää tarjouspyyntöasiakirjojen runsaslukuisten teknisten vaatimusten kokonaisuudessa sellaisena hankintamenettelyn aikaisena olennaisena muutoksena, että muutos olisi vaikuttanut potentiaalisten tarjoajien joukkoon ja että hankinnasta olisi tullut julkaista uusi hankintailmoitus. Valittaja ei ole edes väittänyt, että hankintayksikkö olisi ilmoittanut tehdyistä muutoksista tarjouskilpailussa mukana oleville tarjoajille hankintasäännösten tai unionin tuomioistuimen Borta-ratkaisun vastaisesti.
Edellä esitetyn perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole tarjouspyyntöasiakirjoissa asetettuja vaatimuksia hankintamenettelyn aikana muuttaessaan menetellyt valittajan esittämällä tavalla hankintasäännösten vastaisesti.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin hankintasäännösten vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.
Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi itse vastaamaan kokonaan oikeudenkäyntikuluistaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut asian laatuun ja laajuuteen nähden markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä.
Arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan arvonlisäveroa suoritetaan liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun myynnistä. Hankintayksikön toiminnassa oikeudenkäynnin osapuolena ei ole kyse tavaran tai palvelun myynnistä, joten korvattaviin oikeudenkäyntikuluihin ei tule lisätä arvonlisäveron määrää.
Koska tuomioistuinmaksulain 6 §:n 1 momentin mukaan maksuvelvollinen on asian vireillepanija tai hänen sijaansa tullut, ei hankintayksikölle tule korvattavaksi myöskään markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksua vastaavaa määrää.
Asian näin päättyessä valittaja saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.
Lopputulos
Markkinaoikeus hylkää valituksen.
Markkinaoikeus velvoittaa J5L-Production Oy:n korvaamaan Etelä-Savon hyvinvointialueen oikeudenkäyntikulut 3.000 eurolla.
Muutoksenhaku
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Valitusosoitus on liitteenä.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Reima Jussila, Markus Ukkola ja Reetta Kivelä.
Huomaa
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.