MAO:181/2026
Asian tausta
Mikkelin kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 30.10.2025 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta koulukuljetusten hankinnasta Otavan koulun reitille ajalle 1.1.–31.12.2026.
Mikkelin kaupungin opetusjohtaja on 24.11.2025 tekemällään hankintapäätöksellä § 10 valinnut Taxina Oy:n tarjouksen.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut 80.000 euroa.
Markkinaoikeus on 18.12.2025 antamallaan päätöksellä numero 732/2025 väliaikaisesti kieltänyt hankintayksikön 24.11.2025 tekemän hankintapäätöksen § 10 täytäntöönpanon.
Asian käsittely markkinaoikeudessa
Valitus
Vaatimukset
Kuljetuspalvelu X kommandiittiyhtiö on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksun. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.200 eurolla lisättynä markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksun määrällä viivästyskorkoineen.
Perustelut
Hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti, kun se on valinnut selvästi alihintaisen voittaneen tarjoajan tarjouksen. Hankintayksiköllä on ollut oikeus ja velvollisuus vaatia selvitystä tarjoajan aiemmasta toiminnasta sen todentamiseksi, että tarjoaja voi tuottaa palvelua annetuilla alhaisilla hinnoilla.
Vastine
Vaatimukset
Mikkelin kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 640 eurolla viivästyskorkoineen.
Perustelut
Kysymyksessä on ollut kansallinen hankinta, jonka ennakoitu arvo on alittanut palveluhankintojen EU-kynnysarvon. Kansallisissa hankinnoissa selvitysten pyytäminen hinnoittelusta on hankintayksikön oikeus, ei velvollisuus. Hankintayksiköllä ei ole kansallisissa hankinnoissa myöskään velvollisuutta hylätä tarjousta alihintaisena. Niin ikään EU-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa hankintayksiköllä on harkintavaltaa arvioida, milloin sen on aiheellista selvittää annetun tarjoushinnan perusteita.
Hankintayksikkö on arvioinut voittaneen tarjoajan tarjousta ennen hankintapäätöksen tekemistä. Voittaneen tarjoajan tarjous on ylittänyt hintatasoltaan hankinnan kohteena olevan reitin vuoden 2025 loppuun saakka voimassa olleen koulukuljetusten ostoliikennesopimuksen kustannuksen. Voittanut tarjoaja on selventänyt ottaneensa hinnoitteluperusteissaan huomioon muun ohella indeksin mukaisen noin kuuden prosentin korotuksen tarjoamassaan ajokilometrihinnassa.
Voittanut tarjoaja on toiminut taksiliikennöitsijänä Mikkelin seudulla vuodesta 2020 lähtien ja sillä on kokemusta koulukuljetusten liikennöinnistä hankinnan kohdetta vastaavalla tavalla vuodesta 2023 lähtien. Yrityksen toiminta on ollut kannattavaa. Nyt hankinnan kohteena olevan sopimuksen sopimuskausi on yksi vuosi. Hankintayksiköllä ei ole syytä epäillä, että voittanut tarjoaja ei pystyisi tuottamaan palvelua tarjoamallaan hinnalla.
Kuultavan lausunto
Taxina Oy on esittänyt, että sen toiminta on kannattavaa sen antamilla tarjoushinnoilla. Kilpailutetun koulureitin sijainti on ollut sille edullinen.
Vastaselitys
Valittaja on esittänyt, että voittaneen tarjoajan kalusto ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettuja vaatimuksia, koska kaksi voittaneen tarjoajan vähintään 12-paikkaisesta autosta on ollut yli seitsemän vuoden ikäisiä. Toinen voittaneen tarjoajan 12-paikkaisista ajoneuvoista on ilmoitettu myyntivarastoon, joten sillä ei ole ollut vakuutusta, eikä sillä saa ajaa liikennettä. Voittanut tarjoaja on lisäksi liikennöinyt yksityiskäytössä olevalla ajoneuvolla. Tarjoajan tulee ilmoittaa hankintayksikölle kalustonsa kaksi kertaa vuodessa sekä aina kalustoa muutettaessa.
Voittaneella tarjoajalla on ollut vain yksi linja-autolupa. Voittanut tarjoaja näin ollen liikennöi luvattomasti, jos se liikennöi useammalla kuin yhdellä linja-autolla. Voittaneen tarjoajan liikennöinnistä vastaavan henkilön olisi tullut omistaa Taxina Oy:stä vähintään 50 prosenttia tai toimia tosiasiallisesti yhtiössä. Voittaneen tarjoajan tilintarkastustietoa ei löydy julkisesta rekisteristä.
Hankintayksikön tulee valvoa, että voittaneen tarjoajan liikennöinti myös muilla reiteillä on vaatimusten mukaista.
Muut kirjelmät
Hankintayksikkö ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausumaa vastaselityksestä.
Kuultava on esittänyt, että sen kalusto on täyttänyt tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset. Toinen kuultavan 12-paikkaisista ajoneuvoista on ilmoitettu myyntivarastoon, koska se on ollut myynnissä. Kuultavan omistusaikana auto on ollut vakuutettuna asianmukaisesti. Kuultava on vaihtanut kyseisen ajoneuvon, mistä on ilmoitettu hankintayksikölle. Toimittajalla on oikeus ja velvollisuus vaihtaa kalustoa. Kuultava on vaihtanut myös toisen vähintään 12-paikkaisen ajoneuvon. Kuultava ei ole liikennöinyt yksityiskäytössä olevalla autolla. Kyseessä on sen vara-auto.
Kuultavan linja-autojen liikennöinnistä vastaavalla henkilöllä ei ole ollut omistusosuutta yhtiössä. Liikennöinnin vastuu tältä osin siirtyy yhtiön toimitusjohtajalle maaliskuussa koulutuksen jälkeen.
Kuultavan taloustiedot ovat olleet julkisesti saatavilla, ja se on huolehtinut palkanmaksuvelvoitteistaan.
Markkinaoikeuden ratkaisu
Perustelut
Kysymyksenasettelu ja oikeusohjeet
Asiassa on arvioitava, onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten vastaisesti jättäessään sulkematta voittaneen tarjoajan tai tämän tarjouksen tarjouskilpailusta. Tämän jälkeen on tarvittaessa arvioitava valittajan väitteitä voittaneen tarjoajan tarjouksen poikkeuksellisen alhaisesta hinnasta.
Hankinnassa on ollut kysymys kansallisen kynnysarvon ylittävästä mutta EU‑kynnysarvon alittavasta palveluhankinnasta.
Asiassa sovellettavan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki)
99 §:n mukaan sen lisäksi, mitä lain I (1‒31 §) ja IV (123‒174 §) osassa säädetään hankintasopimuksista, tavara- ja palveluhankintoihin, suunnittelukilpailuihin sekä rakennusurakoihin, jotka ovat arvoltaan lain 26 §:ssä säädetyt EU-kynnysarvot alittavia, mutta vähintään lain 25 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa säädettyjen kansallisten kynnysarvojen suuruisia, sovelletaan mainitun lain 11 luvun (99‒106 §) säännöksiä.
Hankintalain 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 100 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on noudatettava hankinnan kilpailuttamisessa sellaista menettelyä, joka on 3 §:n 1 momentissa tarkoitettujen periaatteiden mukainen. Hankintayksikön on kuvattava käyttämänsä hankintamenettely hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä.
Hankintalain 104 §:n 2 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan hankintailmoituksessa ja tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintailmoitusta, tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava pois tarjouskilpailusta.
Hankintalain 105 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia tarjoajan soveltuvuudelle. Soveltuvuutta koskevien vaatimusten tulee olla oikeassa suhteessa hankinnan kohteeseen. Hankintayksikön tulee ilmoittaa käyttämänsä vaatimukset hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä. Hankintayksikön on suljettava tarjouskilpailusta ehdokas tai tarjoaja, joka ei vastaa asetettuja soveltuvuusvaatimuksia. Hankintayksikkö voi vaatia, että tarjoajat antavat tarjouksensa osana vakuutuksen, että ne täyttävät hankintayksikön asettamat soveltuvuutta koskevat vaatimukset. Vakuutuksessa annettujen tietojen paikkansapitävyys tulee tarkastaa tarjouskilpailun voittajan osalta ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista.
Keskeiset tosiseikat
Hankintayksikkö on pyytänyt tarjouksia koulukuljetuksista Otavan koulun reitille.
Tarjouspyynnön kohdan ”Hankinnan kohde” alakohdassa ”Hankinnan kuvaus” on todettu seuraavaa:
”Kohde tulee tarjota kilometrihintana, euroa / kilometri (alv 0 %).
[– –]
Ajoneuvon kapasiteettivaatimus ja arvio automäärästä.
Yhteensä: 3 autoa
2 kpl, vähintään 12 oppilaspaikkaa
1 kpl, vähintään 4 oppilaspaikkaa
Vertailukriteerit ja painoarvot:
Hinta ja vähimmäislaatuvaatimukset painoarvo 80
Lisälaatu:
Laatupisteet kun ajoneuvon hiilidioksidipäästöt enintään 50g/km +10 pistettä / auto [pisteet enintään kahdesta (2) autosta].
Suurimmat mahdolliset vertailupisteet hinnan, vähimmäisvaatimusten ja laadun osalta ovat yhteensä enintään 100 pistettä.”
Tarjouspyynnön kohdan ”Muut ehdot” alakohdan ”Taloudellinen tilanne” mukaan tarjoajan luottoluokituksen on tullut olla vähintään tyydyttävä A tai tarjoajan riskiluokituksen vähintään RL 1–RL 3. Kohdan mukaan tarjoajien on osoitettava luottokelpoisuutensa toimittamalla pyydettäessä viimeisimmät tilinpäätöstiedot, tiedot omavaraisuusasteesta sekä mahdolliset maksuhäiriötiedot tai Suomen Asiakastieto Oy:n luottoluokitustiedot. Tarjoajan on tullut ”Kyllä”-ilmoituksellaan vakuuttaa vaatimuksen täyttyvän.
Tarjouspyynnön saman kohdan alakohdassa ”Muut ehdot” on edellytetty kopiota tai selvitystä yrityksen joukkoliikenne- ja/tai taksiluvasta. Luvan on tullut olla voimassa sopimuskauden alkuun mennessä. Kohdassa on lisäksi todettu seuraavaa: ”Liikennelupa on oltava myös kaikilta tarjousyhteenliittymään kuuluvilta liikennöitsijöiltä ja alihankkijoilta hankintasopimuksen mukaisten kuljetuspalvelujen harjoittamiseen.” Tarjoajan on tullut ladata asiakirja tarjouksen liitteeksi.
Tarjouspyynnön kohdan ”Hankinnan kohteen kriteerit” alakohdan ”Ryhmän yleiset kriteerit” mukaan tarjoajien on tullut ”Kyllä”-ilmoituksellaan vakuuttaa, että tarjous täyttää hankinnan kohteelle tarjouspyynnössä ja sen liitteissä sekä palvelukuvauksessa määritellyt ehdottomat vaatimukset.
Saman kohdan alakohdan ”Yhteiset kriteerit/tiedot” mukaan tarjoajien on tullut ladata kalustoluettelo hankinnan kohteen toteuttamiseen käytettävästä kalustosta. Kalustoluettelossa tarjoajien on tullut ilmoittaa auton rekisteritunnus, merkki, malli, käyttöönottopäivä, ajoneuvon puhelinnumero, auton toimintapaikka, ajoneuvotyyppi, ajoneuvoluokka, auton päästöluokitus ja eräät muut auton ominaisuudet.
Tarjouspyynnön liitteenä olleen palvelukuvauksen kohdan 2 ”Liikennöinnin toimintaperiaatteet ja vastuut” mukaan liikenteessä käytettävien autojen tulee täyttää sovitut vähimmäisvaatimukset.
Saman liitteen kohdan 6 ”Palveluntuottajan kalusto” mukaan liikennöinnissä käytettävän kaluston tulee olla Suomen tieliikenteeseen hyväksyttyä ja katsastuksen tulee olla voimassa. Kohdan mukaan liikennöitsijän tulee toimittaa tilaajalle sopimuksen mukaisesti kalustoluettelo käytettävästä kalustosta kaksi kertaa vuodessa (30.6. ja 31.12. tilanne) sekä aina ennen kuin kalusto muuttuu sopimuskauden aikana.
Saman liitteen kohdassa 6.2 ”Kaluston yleiset vähimmäisvaatimukset” on muun ohella asetettu vaatimukseksi, että 1+16-paikkaisten tai sitä pienempien autojen iän tulee olla enintään 7 vuotta.
Hankintayksikkö on 24.11.2025 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut Taxina Oy:n tarjouksen.
Asian arviointi
Asiassa on ensin arvioitava, onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten vastaisesti jättäessään sulkematta voittaneen tarjoajan tai tämän tarjouksen tarjouskilpailusta.
Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikkö pyrkii tarjoajien soveltuvuusvaatimuksilla varmistumaan tarjoajan kyvystä toteuttaa hankinta. Hankintalain 105 §:n 1 momentin mukaisesti hankintayksiköllä ei ole ollut velvollisuutta tarkastaa tarjouksessa esitettyjen soveltuvuutta koskevien vakuutusten paikkansapitävyyttä ennen hankintapäätöksen tekemistä, vaan vasta ennen hankintasopimuksen tekemistä.
Lisäksi tarjoaja kantaa vastuun siitä, että sen tarjous on tarjouspyynnön vaatimusten mukainen. Tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankintayksikkö on velvollinen sulkemaan tarjouskilpailusta tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen, mikäli tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen kohtelun tarjousten vertailussa, eikä kyseessä ole epäolennainen puute tai virhe.
Hankintayksiköllä on lähtökohtaisesti oikeus luottaa tarjoajan tarjouksessa ilmoittamiin tietoihin, ellei sillä ole perusteltua syytä muuta epäillä. Lisäksi tarjoajalla ei lähtökohtaisesti tarvitse olla tarjouspyynnössä edellytettyjä resursseja vielä tarjouksen tekohetkellä, vaan riittää, että tarjouksessa on sitouduttu tarjouspyynnössä edellytetyn hankinnan toteuttamiseen tarjouspyynnössä edellytetyillä resursseilla sopimuskauden alkaessa.
Valittaja on esittänyt, että voittaneella tarjoajalla ei ole ollut riittäviä lupia liikennöintiin, liikennöinnistä vastaavan henkilön olisi tullut omistaa tarjouskilpailun voittaneesta yhtiöstä vähintään 50 prosenttia tai toimia tosiasiallisesti yhtiössä ja että voittaneen tarjoajan tilintarkastustietoja ei löydy julkisesta rekisteristä.
Markkinaoikeus toteaa, että tarjoajien on tullut toimittaa tarjoustensa liitteenä kopio tai selvitys yrityksen joukkoliikenne- ja/tai taksiluvasta, jonka on tullut olla voimassa sopimuskauden alkuun mennessä. Voittanut tarjoaja on toimittanut tarjouksensa liitteenä kopion yrityksen liikenne- ja taksiluvasta. Tarjouspyynnössä ei sen sijaan ole asetettu nimenomaisia vaatimuksia liikennöinnistä vastaavan henkilön asemalle tarjoajayhtiössä, eikä henkilön asema ole tullut muutoinkaan hankinta-asiakirjoista ilmi. Asiassa ei ole tullut ilmi sellaista, minkä vuoksi hankintayksikön olisi tullut epäillä voittaneen tarjoajan ilmoittamien tietojen oikeellisuutta. Hankintayksiköllä on siten ollut oikeus luottaa voittaneen tarjoajan tarjouksessaan ilmoittamiin tietoihin.
Tarjouspyynnössä on lisäksi asetettu vaatimus luottoluokituksesta, jonka tarjoajan on tullut vakuuttaa täyttyvän ja jonka täyttyminen on tullut osoittaa pyydettäessä. Voittanut tarjoaja on vakuuttanut vaatimuksen täyttyvän, eikä tarjousvaiheessa tarjoajien ole edellytetty toimittavan muita tietoja.
Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintapäätöstä tehdessään virheellisesti, kun se ei ole sulkenut voittanutta tarjoajaa tarjouskilpailusta soveltuvuusvaatimusten perusteella.
Valittaja on vielä esittänyt, että voittaneen tarjoajan kalusto ei ole täyttänyt asetettuja vaatimuksia. Voittaneen tarjoajan yli 12-paikkaiset ajoneuvot ovat olleet yli seitsemän vuotta vanhoja. Toinen voittaneen tarjoajan vähintään 12-paikkaisista ajoneuvoista on ilmoitettu myyntivarastoon, joten sillä ei saa ajaa luvanvaraista liikennettä. Valittaja on lisäksi esittämänsä mukaan havainnut liikenteessä voittaneen tarjoajan linja-auton, joka on ilmoitettu yksityiskäyttöön.
Asiassa esitetyn selvityksen mukaan voittanut tarjoaja on tarjouksessaan toimittanut kalustoluettelon, josta käy ilmi, että kaksi yli 12-paikkaista autoa on otettu ensimmäisen kerran käyttöön alkuvuodesta 2018. Kyseisten autojen ikä on ollut seitsemän vuotta tarjousta jättäessä marraskuussa 2025. Ottaen huomioon tarjouspyynnön palvelukuvauksen vaatimuksen sanamuoto ”auton ikä enintään 7 vuotta”, ei ole poissuljettua tulkita vaatimusta siten, että tarjouksen jättöhetkellä iältään seitsemän vuotta täyttäneet mutta alle kahdeksan vuotta vanhat autot ovat vielä täyttäneet vaatimuksen. Kun lisäksi otetaan huomioon vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen lähtökohta siitä, että tarjoajalla ei lähtökohtaisesti tarvitse olla tarjouspyynnössä edellytettyjä resursseja vielä tarjouksen tekohetkellä sekä se, että tarjoajalla on oikeus ja tarvittaessa velvollisuus tehdä muutoksia kalustoonsa sopimuskauden aikana, markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole menetellyt virheellisesti, kun se ei ole pitänyt voittaneen tarjoajan tarjousta tarjouspyynnön vastaisena. Asiasta esitetystä selvityksestä ei ole käynyt ilmi, ettei voittaneen tarjoajan kalustoluettelossa ilmoittama kalusto olisi muutoinkin täyttänyt tarjousten jättöhetkellä tarjouspyynnössä asetetut pakolliset vähimmäisvaatimukset.
Voittanut tarjoaja on markkinaoikeudessa esittämänsä perusteella vaihtanut tai ollut vaihtamassa tarjouspyynnön mukaisesti kalustoluettelossa ilmoitetut vähintään 12-paikkaiset ajoneuvot toisiin. Asiassa ei ole käynyt ilmi, että voittaneen tarjoajan päivitetty kalusto ei olisi täyttänyt tarjouspyynnössä asetettuja vaatimuksia.
Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti katsoessaan voittaneen tarjoajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaiseksi.
Asiassa on vielä arvioitava valittajan väitteitä voittaneen tarjoajan tarjouksen poikkeuksellisen alhaisesta hinnasta.
Markkinaoikeus toteaa, ettei kysymyksessä olevaan EU-kynnysarvot alittavaan kansalliseen hankintaan sovellettavissa hankintalain 11 luvun säännöksissä säädetä poikkeuksellisen alhaisia tarjouksia koskevan 96 §:n säännösten soveltamisesta EU-kynnysarvot alittavissa hankinnoissa. Sovellettavassa hankintalain 11 luvussa ei ole myöskään säädetty erikseen hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisten tarjousten käsittelystä.
Näin ollen hankintayksikkö voi kansallisessa hankinnassa vertailla tarjoukset keskenään ja valita kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tarjouspyynnössä asettamiensa ehtojen mukaisesti ilman velvollisuutta selvittää erikseen poikkeuksellisen alhaiseksi katsottavan tarjoushinnan perusteita. Markkinaoikeus katsoo siten, että hankintayksikkö ei ole menetellyt virheellisesti, kun se ei ole pyytänyt voittaneelta tarjoajalta selvitystä sen tarjoushinnoista ja kun se ei ole hylännyt voittaneen tarjoajan tarjousta hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisena.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin hankintasäännösten vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.
Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.
Lopputulos
Markkinaoikeus hylkää valituksen.
Markkinaoikeus velvoittaa Kuljetuspalvelu X kommandiittiyhtiön korvaamaan Mikkelin kaupungin oikeudenkäyntikulut 640 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n
1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.
Markkinaoikeuden 18.12.2025 antamallaan päätöksellä numero 732/2025 määräämä väliaikainen kielto raukeaa.
Muutoksenhaku
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Valitusosoitus on liitteenä.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pasi Yli-Ikkelä, Pekka Savola ja Mika Kuuppo.
Huomaa
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.