MAO:220/2026

Asian tausta

Espoon kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 4.6.2025 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta satamatarvikkeiden ja satamaimulaitteiden hankinnasta toistaiseksi voimassa olevalle sopimuskaudelle. Hankinta on jaettu kolmeen osa-alueeseen.

Espoon kaupungin kaupunginjohtaja on 20.10.2025 tekemällään hankintapäätöksellä § 13/2025 hankinnan osa-alueen 1 osalta muun ohella valinnut AXXA-Tech Oy:n tarjouksen ja sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut hankinnan osa-alueen 1 osalta 4.400.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

Asian käsittely markkinaoikeudessa

Valitus ja sen täydennys

Vaatimukset

Aureskosken Jalostetehdas Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen hankintapäätöksen hankinnan osa-alueen 1 osalta. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 437.184 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.000 eurolla viivästyskorkoineen.

Perustelut

Hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan hankintasäännösten vastaisesti. Tarjouspyyntö on ollut tarjoajien tasapuolisen kohtelun periaatteen vastainen, koska hankintayksikkö on rajannut kaikki markkinoilla olevat hankinnan kohdetta vastaavaan käyttöön tarkoitetut tuotteet kilpailutuksen ulkopuolelle yhden toimittajan tuotteita lukuun ottamatta. Hankinnan kohteena olevia vastaavia tuotteitta on ollut pitkään yleisesti markkinoilla ja niille löytyy useita valmistajia. Tuotteiden materiaalit, mitoitukset ja valmistusmenetelmät ovat olleet voittanutta tarjoajaa suosivia.

Hankintayksikkö on lisäksi menetellyt virheellisesti tarjousten tarjouspyynnön mukaisuutta arvioidessaan ottaessaan huomioon seikkoja, jotka ovat olleet epäselviä, ristiriitaisia ja, joilla ei ole ollut merkitystä hankittavien tuotteiden soveltumisessa niiden käyttötarkoitukseen.

Voittaneen tarjoajan tarjouksen vertailuhinta on ollut huomattavasti kalliimpi kuin valittajan tarjouksen vertailuhinta. Valittaja on saanut tiedon ainoastaan voittaneen tarjoajan vertailuhinnasta. Tarjousten hintojen tulisi olla julkisia.

Vastine

Vaatimukset

Espoon kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.600 eurolla viivästyskorkoineen.

Perustelut

Hankinnan kohteelle on asetettu tiukat vähimmäisvaatimukset riittävän laadun takaamiseksi, eikä hankintayksikkö ole menetellyt tarjoajien tasapuolisen tai syrjimättömän kohtelun periaatteiden vastaisesti tarjouspyyntöä laatiessaan. Tarjouspyynnön mukaisia tuotteita on ollut saatavilla eri valmistajilta. Mitään tuotetta ei valmisteta yksinoikeudella eivätkä ne ole muutoin rajoitetusti saatavilla ja niiden valmistusmenetelmät ovat yleisesti tunnettuja. Tuotteiden mitoituksiin on annettu pääsääntöisesti vaihteluväli, jotta mahdollisimman moni tarjoaja on pystynyt osallistumaan tarjouskilpailuun.

Tarjouspyynnöstä ei ole esitetty yhtään kysymystä tarjouspyynnössä ilmoitettuun määräaikaan mennessä, mikä osoittaa, että tarjouskilpailuun tutustuneet ja tarjouksen jättäneet tahot ovat pitäneet tarjouspyyntöä ja asetettuja vaatimuksia alalle tavanomaisia ja tarjouspyyntöä selkeänä.

Valittajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen, eikä hankintayksiköllä ole ollut tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi mahdollisuutta täsmennyttää valittajan tarjousta. Hankintayksikkö on nimenomaisesti toiminut tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteiden mukaisesti, kun se on sulkenut valittajan tarjouspyynnön vastaisen tarjouksen tarjouskilpailusta.

Hankintayksikkö on asettanut laituriportille yksiselitteisen teknisen vaatimuksen, jossa on huomioitu myös mitoille vaihteluväli. Valittajan tarjous ja sen tuotteesta esittämä selvitys ovat osoittaneet, että tarjottu tuote ei ole täyttänyt asetettua vaatimusta. Raidekiskon osalta tarjouspyynnössä on edellytetty, että sen on tullut olla vähintään 150 millimetriä korkea. Valittajan tarjous ja sen tuotteesta esittämä selvitys ovat osoittaneet, että tarjottu tuote ei ole täyttänyt asetettua vaatimusta.

Kuultavan lausunto

AXXA-Tech Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että tarjouspyynnössä on yksilöity tuotteita, jotka poikkeavat markkinoilla olevista tuotteista. Tarjouspyynnössä tuotteille asetetut vaatimukset ja voittaneen tarjoajan tuotteet ovat yhteneväiset. Hankintayksikkö ei ole antanut tarjouspyynnössä tietoa tiettyjen tuotteiden materiaaleista, suunnitelmista tai mitoitusarvoista.

Laituriportin on tarkoitus estää asiattomien pääsy laiturille. Yleensä se on teräsrunkoinen ja teräsverkollinen aita, joka ylettyy kuljettavaa aluetta leveämmälle estäen portin kiertämisen. Yleisesti portti asennetaan joko maatuelle tai laiturin kannelle. Hankintayksikkö ei ole tarkasti esittänyt portin sijoituspaikkaa tai sitä, minkä levyiselle laiturille se on ollut tarkoitus asentaa. Tarjouspyynnöstä ei myöskään käy ilmi, onko kulkusilta ollut kaiteellinen vai kaiteeton. Valittajalla olisi ollut mahdollisuus valmistaa portit hankintayksikön haluamilla leveyksillä. Valittaja on vakuuttanut tarjouksessaan sen tarjoaman laituriportin täyttävän asetetut vaatimukset. Vaikka portti olisi leveämpi kuin mitä tarjouspyynnössä on edellytetty, ei siitä ole haittaa portin käytön kannalta.

Tarjouspyynnössä ei ole raidekiskon osalta tuotu esiin, minkälaisesta profiilista on ollut kyse, minkälainen nivelosa siihen on tullut kiinnittyä tai minkälaisille puomeille se on tarkoitettu. Valittajan tarjoama tuote on tarjouspyynnön mukaiseen käyttötarkoitukseen soveltuva ja se on ollut pitkään markkinoilla. Tarjottu tuote on täyttänyt kaikki tarjouspyynnössä edellytetyt vaatimukset materiaalien, toimivuuden ja asennettavuuden sekä pyydettyjen dokumenttien osalta. Hankintayksikkö on arvioinut valittajan tarjouksen tarjouspyynnön vastaiseksi profiilin mallin osalta, vaikka se ei ole ilmoittanut, minkälainen tuotteen olisi tältä osin tullut olla.

Koska tarjouspyyntö on ollut ristiriitainen ja valittaja on vakuuttanut sen tarjouksen olevan tarjouspyynnön mukainen, olisi hankintayksikön tullut selvittää valittajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuutta valittajalta erityisesti tilanteessa, jossa hankintayksikkö on pyytänyt selvitystä muista tarjouspyynnön kohdista.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on esittänyt, että valittaja ei ole tarjonnut tarjouspyynnön mukaisia tuotteita, vaikka se on markkinaoikeudessa esittänyt, että se olisi näin voinut tehdä. Näin ollen hankintayksikön on tullut sulkea valittajan tarjous tarjouskilpailusta.

Tarjouspyynnössä on asetettu laituriportille ja raidekiskolle yksiselitteiset ja numeeriset mitoitusvaatimukset eli tekniset vähimmäisvaatimukset kuten portin mitat ja raidekiskon korkeus. Tarjouspyynnössä ei ole sidottu laituriportin mitoitusta tiettyyn asennusalustaan. Kyse ei ole raidekiskon osalta ollut profiilin mallia koskevasta vaatimuksesta vaan mitoitusvaatimuksesta. Hankintayksiköllä ei ole velvollisuutta perustella teknisten mitoitusvaatimusten taustaa. Valittajan tarjoama laituriportti ja raidekisko eivät ole täyttäneet vaatimuksia. Hankintayksiköllä ei ole velvollisuutta yksilöidä teknistä toteutustapaa tai profiilityyppiä, kun mitoitus ja toiminnalliset vaatimukset on selkeästi määritelty. Hankintayksikkö on voinut jättää teknisen toteutustavan tarjoajan ratkaistavaksi.

Hankintayksiköllä ei ole ollut oikeutta pyytää valittajalta selvitystä, koska sen tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen.

Valittaja on esittänyt, että laituriporttien ja raidekiskon osuudet koko hankinnasta ovat olleet vähäisiä.

Hankintayksikkö on ollut puolueellinen tarjouspyyntöä laatiessaan. Esillä olevassa hankinnassa asetetut vaatimukset tuotteille ovat olleet vastaavat kuin aiemmassa keskeytetyssä hankintamenettelyssä. Keskeytetyn hankintamenettelyn tarjouspyynnön liitteenä on ollut hintavertailua koskeva asiakirja, jonka tekijällä on ollut sama etunimi kuin voittaneen tarjoajan toimitusjohtajalla. Kyseinen liite ei ole ollut esillä olevassa hankinnassa tarjouspyynnön liitteenä, vaan hintatiedot on pitänyt syöttää tarjouspyyntöasiakirjaan. Tuotteille asetetut vaatimukset ovat kuitenkin olleet samat kuin aiemmassa hankinnassa.

Mikäli hankintayksikkö on ryhtynyt sopimuksen täyttämiseen järjestämällä hankinnan väliaikaisesti, on valittajalla oikeus hyvitysmaksuun.

Hankintayksikkö on esittänyt, että aikaisempi hankintamenettely on keskeytetty sen vuoksi, että hankintayksikkö ei ole saanut yhtään tarjouspyynnön mukaista tarjousta. Valittajan viittaama asiakirja ei ole ollut keskeytetyn hankintamenettelyn tarjouspyynnön liitteenä. Satamatarvikkeita koskevat tarjouspyynnöt ovat kauttaaltaan samantyyppisiä ja vastaavat jonkin verran toisiaan. Esillä olevan hankinnan tarjouspyyntö ei ole kuitenkaan täysin vastannut keskeytetyn hankintamenettelyn tarjouspyyntöä.

Hankintayksikkö ei ole tehnyt hankintasopimusta vaan rajatun väliaikaisen hankintasopimuksen hankintasäännösten mukaisesti.

Valittaja on antanut lausumia.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu ja oikeusohjeet

Asiassa on ensinnäkin arvioitava, onko hankintayksikkö menetellyt virheellisesti tarjouspyyntöä laatiessaan. Asiassa on lisäksi arvioitava, onko hankintayksikkö menetellyt virheellisesti valittajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuutta arvioidessaan.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 67 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden liitteet on laadittava niin selviksi, että niiden perusteella voidaan antaa keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 71 §:n 1 momentin mukaan hankinnan kohdetta kuvaavat määritelmät sekä niihin mahdollisesti sisältyvät tekniset eritelmät on esitettävä hankintailmoituksessa, tarjouspyynnössä, neuvottelukutsussa tai näiden liitteissä ja niissä on vahvistettava rakennusurakoilta, palveluilta tai tavaroilta vaadittavat ominaisuudet. Määritelmien on mahdollistettava tarjoajille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuun, eivätkä ne saa perusteettomasti rajoittaa kilpailua julkisissa hankinnoissa.

Hankintalain 74 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta.

Pykälän 2 momentin mukaan, jos tarjouksessa tai osallistumishakemuksessa olevat tiedot tai asiakirjat ovat puutteellisia tai virheellisiä taikka jotkut asiakirjat tai tiedot puuttuvat, hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa tai ehdokasta toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään tietoja tai asiakirjoja hankintayksikön asettamassa määräajassa. Edellytyksenä on, että menettelyssä noudatetaan 3 §:ssä säädettyjä periaatteita.

Keskeiset tosiseikat

Hankintayksikkö on pyytänyt hankinnan osa-alueella 1 tarjouksia muoviponttonilaitureista ja satamatarvikkeista, joihin ovat lukeutuneet muun ohella laituriportit ja raidekiskot puomeille.

Tarjouspyynnön kohdan ”Hankinnan kohteen kriteerit” alakohdassa ”Satamatarvikkeet ja muoviponttonilaiturit” on muun ohella edellytetty, että tarjoajien on tullut ladata tuotantokuvat laituriportista ja raidekiskosta puomeille. Samassa alakohdassa on lisäksi edellytetty osa-alueen yleisenä kriteerinä, että tarjoajan on tullut ”kyllä” ilmoituksellaan vakuuttaa, että se on tutustunut huolellisesti tarjouspyynnön liitteeseen 1 ”Hankinnan kohteen kuvaus” ja, että tarjotut tuotteet täyttävät kaikki vaaditut kriteerit, jotka on määritelty kyseisessä liitteessä.

Tarjouspyynnön liitteen 1 ”Hankinnan kohteen kuvaus” kohdassa 7 on asetettu kullekin tilattavalle satamatarvikkeelle yksityiskohtaisia vaatimuksia.

Kyseisen kohdan alakohdan 7.1 ”Osa-alue 1: Satamatarvikkeet ja muoviponttonilaiturit” alakohdassa J) ”Raidekisko puomeille” on todettu seuraavaa:

”Puomien raidekisko on laitureihin jälkiasennettava, puomien välistä etäisyyttä säätävä kisko. Raidekisko on vähintään 1,5 m pitkä elementti, joita voidaan liittää peräkkäin. Raidekisko mahdollistaa puomien leveyksien säätelyn vapaasti ja sen on oltava jälkiasennettava kaikkiin laiturityyppeihin.

  • Voi säätää venepaikan leveyksiä vapaasti
  • Raidekisko oltava kuumasinkittyä terästä, ainevahvuus vähintään 10 mm, pituus vähintään 1500 mm, korkeus vähintään 150 mm
  • Yksittäinen raidekisko kiinnitetään laituriin viidellä kiinnikkeellä kyljestä.
  • Puomin nivelillä on oltava esteetön liikkuvuus läpi koko raiteen
  • Raidekiskon puomin nivelestä on toimitettava asennuskuva, josta ilmenee sen toimivuus
  • Tuotantokuva, josta ilmenevät vaaditut ominaisuudet, on toimitettava tarjousvaiheessa sekä tarvittaessa pyydettäessä”

Saman kohdan alakohdassa L) ”Laituriportti” on todettu seuraavaa:

”Laituriportin materiaalin on oltava kuumasinkittyä terästä. Tilaaja voi tilata sekä maalaamatonta että pulverimaalattua versiota. Mitat 3000-3200x2150-2450 mm, oviaukon leveyden on oltava vähintään 1000 mm. Laituriporttien on oltava kiinnitettävissä myös teräskäyntisiltoihin. Portin verkon silmäkoon on oltava kooltaan enintään 50 x 100 mm ja ainevahvuudeltaan vähintään 3 mm.”

Hankintayksikkö on 20.10.2025 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut voittaneen tarjoajan tarjouksen hankinnan osa-alueelle 1. Hankintayksikkö on lisäksi sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta osa-alueen 1 osalta tarjouspyynnön vastaisena, koska valittajan tarjous ei ollut täyttänyt kaikkien tuotteiden osalta tuotteille asetettuja vaatimuksia.

Tarjouspyyntöä koskevat väitteet

Asiassa on ensin arvioitava, onko hankintayksikkö menetellyt valittajan esittämällä tavalla virheellisesti tarjouspyyntöä laatiessaan.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on oikeus päättää hankintojensa sisällöstä tarpeidensa mukaisesti ja että sillä on harkintavaltaa sen suhteen, miten se määrittelee hankinnan kohteen. Hankintalain säännökset eivät sääntele hankinnan sisältöä tai hankinnan tarkoituksenmukaisuutta. Hankintayksikön on kuitenkin otettava huomioon hankintalain vaatimukset tarjouspyynnön selvyydestä sekä tarjoajien tasapuolisesta ja syrjimättömästä kohtelusta. Suhteellisuusperiaatteesta puolestaan johtuu, että myös hankinnan kohdetta koskevien vaatimusten on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltavaan päämäärään.

Hankinnan kohdetta koskevaa vaatimusta ei voida lähtökohtaisesti pitää syrjivänä, vaikka alalla olisi vain yksi tai muutama vaaditunlaisen palvelun tarjoaja. Hankintayksikön ei julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden perusteella tarvitse sopeuttaa tarjouspyynnön ehtoja olemassa olevaan tarjontaan, jos hankkeessa perustellusti pyritään hankintayksikön tarpeita palvelevaan lopputulokseen.

Edellä todetusti hankinnan osa-alueella 1 hankinnan kohteena on ollut erilaisia satamatarvikkeita. Tarjouspyynnön liitteessä 1 on yksilöity tarkemmin hankittavat tuotteet ja asetettu kullekin tuotteelle kuten laituriportille ja raidekiskolle tarkempia vähimmäisvaatimuksia muun ohella tuotteiden mittojen osalta.

Edellä todetuin tavoin hankintayksiköllä on harkintavaltaa hankinnan kohteen määrittelyssä. Kun tämän lisäksi otetaan huomioon, että tarjouspyynnön liitteessä 1 tuotteille asetetut vaatimukset ovat liittyneet kiinteästi hankinnan kohteena oleviin tuotteisiin ja niiltä hankinnan luonne huomioon ottaen edellytettyihin ominaisuuksiin, markkinaoikeus katsoo, että asetetut vaatimukset ovat olleet hankinnan kannalta perusteltuja. Asiassa ei voida myöskään katsoa, että asetetut vaatimukset eivät olisi olleet omiaan turvaamaan tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua tai, että asetetut vaatimukset olisivat perusteettomasti rajoittaneet kilpailua ottaen huomioon erityisesti hankintayksikön markkinaoikeudessa esittämä siitä, että hankinnan kohteena olevat tuotteet ovat olleet yleisesti saatavilla, vaatimuksissa ei ole rajoitettu tuotteita tiettyyn valmistajaan ja, että esimerkiksi tuotteiden mitoitusvaatimuksiin on myös pääsääntöisesti asetettu vaihteluväli. Tarjouspyynnön liitteessä 1 asetettujen vaatimusten yksityiskohtaisuus huomioon ottaen niitä ei ole pidettävä myöskään epäselvänä alalla ammattimaisesti toimiville tarjoajille. Asiassa ei ole käynyt ilmi, että hankintayksikkö olisi muutoinkaan menetellyt valittajan esittämällä tavalla puolueellisesti tai hankintalain 3 §:ssä säädettyjen periaatteiden vastaisesti tarjouspyyntöä laatiessaan.

Valittajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Asiassa on seuraavaksi arvioitava, onko hankintayksikkö menetellyt valittajan esittämällä tavalla virheellisesti sulkiessaan sen tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjoaja kantaa vastuun siitä, että sen tarjous on tarjouspyynnön sisällöltään selvinä pidettävien vaatimusten mukainen. Sisällöltään tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen sulkeminen tarjouskilpailusta ei ole ainoastaan hankintayksikön oikeus, vaan hankintayksikkö on tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi velvollinen sulkemaan tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen tarjouskilpailusta silloin, kun tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun tarjousvertailussa. Toisaalta hankintayksiköllä on lähtökohtaisesti oikeus luottaa tarjoajan tarjouksessa ilmoittamiin tietoihin, ellei sillä ole perusteltua syytä epäillä tietojen todenperäisyyttä.

Laituriportin osalta tarjouspyynnön liitteessä 1 on muun ohella ilmoitettu portin korkeuden ja leveyden osalta tietyt mitat ja näille vaihteluväli. Raidekiskon osalta tarjouspyynnössä on puolestaan asetettu kyseiselle tuotteelle sen materiaalia, ainevahvuutta, mittoja, kiinnitystä ja niveliä koskevia vaatimuksia. Tarjouspyynnössä on asetettu raidekiskon korkeudelle tietty vähimmäismitta, joka on selvästi tarkoittanut itse kiskon korkeutta. Markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyyntö ei ole tältä osin tulkittavissa siten, että tähän mittaan olisi voinut laskea mukaan raidekiskon kiinnityksen.

Tarjoajien on tullut tarjouksissaan vakuuttaa ”kyllä” ilmoituksillaan tarjouksensa täyttävän kunkin tarjouspyynnössä asetetun pakollisen vähimmäisvaatimuksen. Tarjoajien on lisäksi tullut ladata tuotantokuvat tarjoamistaan tuotteista.

Valittajan tarjous on suljettu tarjouskilpailusta sen vuoksi, että sen tarjoamat laituriportti ja raidekisko puomeille eivät ole täyttäneet tarjouspyynnössä kyseisille tuotteille asetettuja pakollisia vähimmäisvaatimuksia mittojen osalta.

Asiassa saadun selvityksen valittaja on tarjouspyynnössä edellytetysti ”kyllä” ilmoituksillaan vakuuttanut sen tarjouksen olevan edellä viitattuja laituriporttia ja raidekiskoa koskevien vähimmäisvaatimusten mukainen sekä liittänyt tarjouksiinsa tuotantokuvat kyseisistä tuotteista. Valittajan tarjouksen liitteenä toimitetuista laituriporttia ja raidekiskoa koskevista tuotantokuvista käy ilmi, että tuotteet eivät ole täyttäneet tarjouspyynnössä asetettuja pakollisia vaatimuksia tuotteille asetettujen vähimmäismittojen osalta. Näin ollen hankintayksiköllä on ollut perusteltu syy epäillä valittajan tarjouksessa ”kyllä” -vastauksin annettujen vakuutusten todenperäisyyttä tarjouspyynnössä asetettujen vaatimusten täyttymisestä. Kun asiassa otetaan lisäksi huomioon tarjouspyynnön hankintasäännösten mukaisuudesta edellä todettu, on valittajan tarjous ollut tarjotun laituriportin ja raidekiskon osalta tarjouspyynnön vastainen.

Hankintayksiköllä on hankintalain 3 §:ssä säädettyjä periaatteita noudattaen oikeus pyytää tarjoajaa toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään tarjouksen tietoja tai asiakirjoja. Pyytäminen on kuitenkin hankintayksikön harkintavallassa, eikä sillä ole tähän velvollisuutta. Näin ollen hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti, kun se ei ole varannut valittajalle tilaisuutta täsmentää tai täydentää tarjoustaan. Asiassa ei näin ollen ole tarpeen lausua siitä, miltä osin hankintayksikkö olisi mahdollisesti voinut täsmennystä pyytää.

Johtopäätöksenä valittajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuudesta markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikön ei voida katsoa menetelleen virheellisesti, kun se on sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta.

Muut väitteet

Siltä osin kuin valittaja on esittänyt, että hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti, kun se ei ole antanut valittajan nähtäväksi voittaneen tarjoajan tarjoushintoja kokonaisvertailuhintaa lukuun ottamatta, markkinaoikeus toteaa, että viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 §:n
2 momentin 6 kohdan mukaan asianosaisella ei ole oikeutta julkisessa hankinnassa toisen ehdokkaan tai tarjoajan liikesalaisuutta koskeviin tietoihin, mutta tieto tarjousten vertailussa käytetystä kokonaishinnasta on kuitenkin aina annettava. Kun asiassa otetaan huomioon se, että hankintayksikkö on antanut valittajalle tiedon tarjousten vertailussa käytetystä voittaneen tarjoajan kokonaishinnasta ja se, että voittaneen tarjoajan yksikköhinnoilla ei edellä valittajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuudesta todettu huomioon ottaen ole ollut vaikutusta hankintamenettelyn lopputulokseen valittajan aseman tai hankintamenettelyn lopputuloksen kannalta merkityksellisellä tavalla, ei hankintayksikön menettelyä ole tältä osin tarpeen arvioida markkinaoikeudessa enemmälti.

Markkinaoikeus toteaa vielä, että asiassa saadun selvityksen mukaan hankintayksikkö on tehnyt hankinnan kohteena olevista tavaroista sopimuksen satamatarvikkeiden ja satamaimulaitteiden hankinnasta sen jälkeen, kun hankintayksikön tekemästä hankintapäätöksestä on valitettu markkinaoikeuteen. Markkinaoikeudelle toimitetun sopimuksen ehtojen mukaan kysymys on ollut hankinnan väliaikaisesta järjestämisestä markkinaoikeuskäsittelyn aikana hankintalain 153 §:n
1 momentin mukaisesti. Edellä todettu huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hankinta on edellä todetuin tavoin järjestetty väliaikaisesti eikä hankintayksikkö ole tältäkään osin menetellyt hankintasäännösten vastaisesti.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin hankintasäännösten vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Asian näin päättyessä valittaja saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Aureskosken Jalostetehdas Oy:n korvaamaan Espoon kaupungin oikeudenkäyntikulut 3.600 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n
1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Muutoksenhaku

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Valitusosoitus on liitteenä.


Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeuden ylituomari Pertti Virtanen sekä markkinaoikeustuomarit Riikka Pirttisalo ja Mika Kuuppo.


Huomaa

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.