MAO:246/2023


Asioiden tausta

Sarastia Oy (jäljempänä myös yhteishankintayksikkö) on ilmoittanut 4.6.2020 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta hoitajakutsuratkaisujen hankinnasta viiden vuoden ajaksi.

Puitejärjestelyn ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut 4.600.000 euroa, joka on koskenut puitesopimukseen sitoutuneita asiakkaita. Tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan hankinnan ennakoitu kokonaisarvo on ollut yhteensä 9.321.600 euroa.

Sarastia Oy on 13.7.2020 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut puitejärjestelyyn toimittajiksi etusijajärjestyksessä Vivago Oy:n, valittajan ja erään kolmannen tarjoajan.

Puitesopimukset sopimuskaudelle 1.11.2020–31.10.2025 on allekirjoitettu kyseisten puitesopimustoimittajien kanssa loka-marraskuussa 2020.

Vantaan kaupunki on pyytänyt Vivago Oy:ltä kustannusarviota muun muassa tiettyjen toimipaikkojen käyttöönoton kustannuksista päätöksenteon pohjaksi. Vivago Oy on antanut 25.3.2023 päivätyn tarjouksen. Vantaan kaupunki on 11.4.2022 tekemällään päätöksellä numero 60/2022 liittynyt edellä tarkoitettuun puitejärjestelyyn ja päättänyt tehdä puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan Vivago Oy:ltä saamansa budjetäärisen tarjouksen mukaisesti.

Sarastia Oy on 11.4.2022 ilmoittanut valittajalle Vantaan kaupungin sitoutumisesta puitesopimukseen ja pyytänyt valittajaa vahvistamaan sen. Valittaja on 21.4.2022 ilmoittanut Sarastia Oy:lle, ettei se hyväksy Vantaan kaupungin liittymistä puitesopimukseen hankintapäätöksessä 11.4.2022 kuvatulla tavalla. Sarastia Oy on 22.4.2022 ilmoittanut valittajalle, että sen ilmoitus hyväksytään sellaisenaan ja että menettely tarkoittaa sitä, ettei Vantaan kaupunki voi hankkia valittajalta hoitajakutsuratkaisuja puitesopimuksen voimassaoloaikana eikä valittaja voi myydä niitä Vantaan kaupungille. Sarastia Oy:n ilmoituksen mukaan puitejärjestely säilyy kuitenkin ennallaan siltä osin kuin etusijajärjestykseen valitut toimittajat ovat hyväksyneet Vantaan kaupungin puitesopimuksen asiakasyhteisöksi.

Vantaan kaupungin ilmoituksen mukaan sen hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on ollut 4.395.941 euroa.

Vantaan kaupungin sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ilmoitusten mukaan Vantaan kaupungin 11.4.2022 tekemässä hankintapäätöksessä tarkoitettu hankinta on siirtynyt edellä mainitulle hyvinvointialueelle 1.1.2023, eikä hankintaa ole pantu täytäntöön. Hyvinvointialue on yhtynyt siihen, mitä Vantaan kaupunki on asiassa (diaarinumero 215/2022) lausunut.

Jäljempänä hankintayksiköllä tarkoitetaan Vantaan kaupunkia 31.12.2022 asti ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialuetta 1.1.2023 alkaen.

Asioiden käsittely markkinaoikeudessa

Markkinaoikeuden asia diaarinumero 215/2022

Valitus

Vaatimukset

Tunstall Oy on vaatinut, että markkinaoikeus myöntää käsittelyluvan, kumoaa valituksenalaisen päätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikölle tehottomuusseuraamuksen, lyhentää hankintasopimuksen sopimuskauden päättymään määräämänsä ajan kuluttua tai määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksua. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 6.670 eurolla lisättynä oikeudenkäyntimaksun määrällä viivästyskorkoineen.

Perustelut

Käsittelyluvan myöntämiselle on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Vantaan kaupungin päätös tilata hoitajakutsuratkaisut Vivago Oy:ltä liittymällä Sarastia Oy:n puitejärjestelyyn on hankintasäännösten ja puitesopimuksen vastainen. Hankintaa ei ole toteutettu puitejärjestelyn edellyttämällä tavalla.

Hankinnan arvo ei ole perustunut puitejärjestelyn tarjouspyyntöön, jonka mukainen Uudenmaan maakunnan kahden prosentin osuus puitejärjestelyn ilmoitetusta enimmäisarvosta on ollut 186.432 euroa. Vantaan kaupungin sopimuksen arvo on ollut 4.395.941 euroa.

Vantaan kaupunkia ei ole myöskään tarjouspyynnössä riittävän selkeästi ilmoitettu puitejärjestelyssä mukana olevaksi hankintayksiköksi. Vantaan kaupunki ei ole ollut sitovasti mukana oleva eikä kiinnostuksensa ilmaissut yhteisö, vaan Sarastia Oy:n asiakaspotentiaaliin kuuluva yhteisö eli omistaja, joita on ollut 279 ja joille ei ole ilmoitettu vuosittaisia ostoarvioita, mutta jotka voisivat liittyä puitesopimukseen sen laajentamisehtojen mukaisesti.

Lisäksi tarjouspyynnön mukaan puitesopimustoimittajalla on ollut oikeus kieltää puitesopimuksen laajentaminen muiden kuin tarjouspyynnössä listattujen hankintayhteisöjen osalta. Näitä ovat sitoutuneet ja alustavan kiinnostuksensa ilmaisseet yhteisöt, joihin Vantaan kaupunki ei ole kuulunut. Näin ollen valittajalla on ollut oikeus kieltää sopimuksen laajentaminen Vantaan kaupunkiin. Lisäksi Sarastia Oy on perusteettomasti kieltänyt valittajaa toimimasta puitesopimustoimittajana Vantaan kaupungille.

Vastine

Vaatimukset

Vantaan kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus ei myönnä käsittelylupaa tai hylkää valituksen. Lisäksi hankintayksikkö on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.300 eurolla viivästyskorkoineen.

Perustelut

Käsittelyluvan myöntämiselle ei ole hankintayksikön menettelyyn liittyvää painavaa syytä.

Valitus olisi tullut kohdistaa Sarastia Oy:öön ja sen puitejärjestelyä koskeviin päätöksiin. Vantaan kaupunki on toiminut hankinnassaan puitesopimuksen mukaisesti noudattaessaan puitejärjestelyn etusijajärjestystä.

Tarjoajat ovat saaneet puitejärjestelyn perustamisen yhteydessä tiedon sen enimmäisarvosta ja siitä, kuinka paljon puitejärjestely voi laajentua. Tarjoajilla on puitejärjestelyyn tarjousta jättäessään ollut tieto siitä, että Sarastia Oy:n omistaja-asiakkailla on mahdollisuus liittyä puitejärjestelyyn. Vantaan kaupunki on mainittu puitesopimuksen liitteessä ja ollut oikeutettu hyödyntämään puitejärjestelyä. Puitejärjestelyn enimmäisarvo ei ole täyttynyt, eivätkä puitejärjestelyn vaikutukset ole siten lakanneet. Vantaan kaupungin liittyminen puitejärjestelyyn ei ole vaarantanut puitejärjestelyyn sitoutuneiden ja siitä kiinnostuneiden asiakkaiden asemaa puitejärjestelyssä.

Toimittajan oikeus kieltää puitesopimuksen laajentaminen koskee valittajan ja Sarastia Oy:n välistä puitesopimusta ja siis vain oikeutta kieltäytyä ottamasta asiakasta valittajan omaan puitesopimukseen. Yksittäinen tarjoaja ei voi estää asiakkuuden lisäämistä puitejärjestelyyn.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että Vantaan kaupungin hankinta ei ole ollut puitejärjestelyyn perustuva hankinta. Puitesopimuksen ehtojen mukaan tilaaja tilaa suoraan etusijajärjestyksen mukaan sopimustoimittajalta tai suorittaa kevennetyn kilpailutuksen. Vantaan kaupunki on neuvotellut toimittajan kanssa hankintasopimuksen ehdoista eikä ole tehnyt suoraan tilausta. Vantaan kaupungin tarjouspyyntö ei ole voinut myöskään perustua puitesopimuksen kevennettyä kilpailutusta koskeviin ehtoihin. Hankintayksikkö on siten tehnyt suorahankinnan ilman hankintasäännösten mukaista perustetta.

Puitesopimuksen kohdassa 9 määritelty sopimustoimittajan oikeus kieltäytyä toimittamasta yhteishankintayksikön uudelle asiakkaalle tai asiakasyhteisölle on eri asia kuin puitesopimuksen liitteessä 1 mainittu oikeus kieltää sopimuksen laajentaminen muille kuin hankintayhteisöille, minkä valittaja on tehnyt.

Puitesopimus on mahdollistanut laajentumisen vain 1.553.600 eurolla ja on rajoittanut Uudenmaan maakunnan ostot 186.432 euroon. Vantaan kaupungin hankinta on ylittänyt sopimuksessa määritellyn Sarastia Oy:n asiakasyhteisöille määrätyn laajentumisen enimmäisarvon.

Muut kirjelmät

Vantaan kaupunki on esittänyt, että puitejärjestelyssä on vahvistettu kaikki sen ehdot. Niissä ei ole rajoitettu hankintayksikön oikeutta tehdä tietyn suuruisia hankintoja.

Hankintayksikkö ei ole voinut ilman kustannusarviota tehdä suoraan tilausta hoitajakutsuratkaisusta, johon sisältyy ohjelmistolisenssejä, oheislaitteita sekä palveluita. Arvio on ollut tarpeen tilauksen pohjaksi ja kaupungin yksiköiden budjetoinnin ja kustannustenjaon vuoksi.

Vivago Oy:n tarjouksen mukaan yhtiö noudattaa Sarastia Oy:n sopimusehtoja, joten tarjous on puitesopimuksen mukainen. Hankintayksikkö ei ole tehnyt suorahankintaa.

Valittaja on antanut lausuman.

Vantaan kaupunki on markkinaoikeuden lausumapyynnön johdosta toimittanut pyydettyjä asiakirjoja ja esittänyt muun ohella, että hankintapäätöksessä tarkoitettu hankinta on siirtynyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle. Mikäli markkinaoikeus velvoittaisi valittajan korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut, oikeudenkäyntikulut tulisi määrätä korvattavaksi Vantaan kaupungille.

Vivago Oy:n budjetäärinen tarjous on vastannut puitejärjestelyn ehtoja. Vivago Oy:n ja Sarastia Oy:n välisen puitesopimuksen hinnoitteluliite on ollut pohjana tarjoukselle. Sarastia Oy:n ja Vivago Oy:n välillä ei ole ollut muuta hintaliitettä. Puitesopimuksessa ei ole ollut tuoteluetteloa, jossa olisi määritelty hankittavat tuotteet. Puitesopimustoimittajien tuotteet ovat voineet poiketa siitä mitä hinnoitteluliitteellä on ilmoitettu.

Tarjous on laskettu alustavasti 4.000 henkilölle ja 60 kohteelle. Kysymys on ollut budjetäärisesta hintatiedustelusta ja tarjouksesta, joka on perustunut arvioihin kohteiden ja henkilöiden lukumäärästä. Tarkkoja tietoja sitovan tarjouksen saamiseksi ei ole kyetty antamaan. Tarjouksessa on ilmoitettu joidenkin rivien osalta laskennallinen hinta, jonka suuruus on riippunut esimerkiksi henkilömäärästä tai kohteen koosta. Tarjous on toiminut osin informatiivisena tuoteluettelona.

Tarjous on ollut hintojen lisäksi muiltakin ehdoiltaan puitejärjestelyn mukainen. Hankintayksikkö ei ole asettanut hintatiedustelussaan esimerkiksi laadullisia tai sopimusvelvoitteita koskevia vaatimuksia.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on antanut lausuman, jossa se on yhtynyt Vantaan kaupungin asiassa esittämään.

Valittaja on lausumassaan esittänyt muun ohella, ettei se ole voinut täysin arvioida Sarastia Oy:n ja Vivago Oy:n välisen puitesopimuksen ja Vivago Oy:n ja Vantaan kaupungin välisen tarjousaineiston vastaavuutta, koska sillä ei ole ollut käytössään salassa pidettäviksi ilmoitettuja Vivago Oy:n puitesopimusta ja sen tiettyjä liitteitä. Valittaja on voinut arvioida vastaavuutta puitejärjestelyn tarjouspyynnön, oman puitesopimuksensa ja hankintayksikön lausumassaan ilmoittamien Vivago Oy:n puitesopimustietojen sekä Vivago Oy:n ja Vantaan kaupungin välisen tarjousaineiston avulla.

Vivago Oy:n tarjous ei ole vastannut puitesopimuksen ehtoja, koska hankintatarpeen määrittely sekä tarjouksen sisältämät tavarat, palvelut ja niiden hinnat ovat olleet liian epämääräisiä, sitomattomia ja ristiriitaisia sitovan tilauksen tekemiseksi, puitesopimus ei ole sisältänyt budjetäärisen tarjouksen mahdollisuutta, tilausehtoja ja palvelun käyttöönottoprosessia ei ole noudatettu eikä hankintayksiköllä ole ollut oikeutta, ainakaan tehdyssä laajuudessa, liittyä puitesopimukseen.

Valittaja ei ole pystynyt hankintayksikön lausuman perusteella arvioimaan, ovatko Vivago Oy:n hankintayksikölle tarjoamat tavarat ja palvelut hintoineen puitesopimuksessa ilmoitettuja ja jos eivät ole, ovatko ne kuitenkin sellaisia, jotka olennaisesti liittyvät sopimukseen. Hankinnan kohteen määrittely on jäänyt keskeneräiseksi ja tarjous epämääräiseksi. Hankintayksikkö ei ole kyennyt arvioimaan tarjouksen tarkkaa sisältöä, hintaa eikä vastaavuutta puitesopimukseen. Tilaus- tai toimitussopimusta ei ole laadittu. Valittajalle on jäänyt epäselväksi, mikä on hinnoittelumalli sellaisten laitteiden ja palvelujen osalta, joita ei ole nimetty ja hinnoiteltu puitesopimuksessa. Puitesopimuksen ehdoissa ei ole mainittu käytettyä tarjousmenettelyä. Tarjousaineistosta ei ole käynyt ilmi, että hankinnan kartoitus olisi tehty tai aloituspalaveri järjestetty. Valittajalle on jäänyt epäselväksi myös, mitä hankintayksikkö on hankkinut ja millä yksikköhinnoilla ja miten se on tehnyt hankintapäätöksen sitomattoman tarjouksen perusteella.

Markkinaoikeuden asia diaarinumero 279/2022

Valitus

Vaatimukset

Tunstall Oy on vaatinut, että markkinaoikeus myöntää käsittelyluvan, kumoaa Sarastia Oy:n ratkaisun, jolla se on hyväksynyt Vantaan kaupungin liittymisen puitejärjestelyyn, ja kieltää yhteishankintayksikköä noudattamasta virheellistä menettelyä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa yhteishankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 5.462,50 eurolla lisättynä oikeudenkäyntimaksun määrällä viivästyskorkoineen.

Valittaja on vielä vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa Sarastia Oy:n toimittamaan markkinaoikeudelle ja valittajalle asiakirjan, josta käy ilmi se ratkaisu perusteineen, jolla yhteishankintayksikkö on hyväksynyt Vantaan kaupungin liittymisen puitejärjestelyyn.

Perustelut

Asiassa tulee myöntää käsittelylupa, koska asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää ja siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Sarastia Oy ei ole tehnyt valituskelpoista päätöstä Vantaan kaupungin liittymisestä puitesopimukseen. Valitusaika yhteishankintayksikön päätöksestä tai muusta puitejärjestelyyn liittyvästä ratkaisusta ei ole alkanut kulua. Jos tällainen päätös katsottaisiin tehdyksi, se on ollut olennaisesti puutteellinen. Valittajalla on oikeus valittaa yhteishankintayksikön menettelystä, koska se on vaikuttanut hankintamenettelyn lopputulokseen ja valittajan asemaan.

Yhteishankintayksikkö on laajentanut puitesopimusta hankintasäännösten ja puitesopimuksen ehtojen vastaisesti. Vantaan kaupunki ei ole ollut puitesopimuksen mukainen sitovasti mukana oleva tai alustavan kiinnostuksensa ilmaissut hankintayhteisö, vaan yhteishankintayksikön asiakaspotentiaaliin kuuluva omistajayhteisö. Puitesopimusta voidaan laajentaa tällaiseen omistajayhteisöön puitesopimuksen laajentamisehtojen mukaisesti.

Tarjouspyynnössä ja puitesopimuksessa on määritelty, että Uudenmaan maakunnan osuus on kaksi prosenttia puitejärjestelyn enimmäisarvosta eli 9.321.600 eurosta. Puitesopimus on siten rajoittanut Uudenmaan maakunnan ostot 186.432 euroon. Yhteishankintayksikkö on laajentanut Uudenmaan maakunnan osuutta, koska se on hyväksynyt Vantaan kaupungin 4.395.941 euron oston. Yksittäinen suuri kertahankinta myös romuttaisi puitejärjestelyn tarkoituksen. Hankinnan arvo on myös ylittänyt puitesopimuksen laajentumisehdot olennaisesti.

Puitesopimuksen vastainen laajentaminen on tasapuolisen ja syrjimättömän sekä avoimen kohtelun vastaista. Tarjoajat eivät ole voineet tietää, että Uudenmaan maakunnan osuus ostoista tulee olemaan tarjouspyynnössä ilmoitettua olennaisesti suurempi. Sopimuksesta tulee myös taloudellisesti edullisempi Vivago Oy:lle, koska se saa merkittävän oston sopimuksen vastaisesti.

Puitesopimuksen kohdassa 9 määritelty sopimustoimittajan oikeus kieltäytyä toimittamasta yhteishankintayksikön uudelle asiakkaalle tai asiakasyhteisölle on eri asia kuin puitesopimuksen liitteessä 1 mainittu oikeus kieltää sopimuksen laajentaminen muille kuin hankintayhteisöille, minkä valittaja on tehnyt.

Sarastia Oy ei ole hoitajakutsuratkaisun toimittajana tai muutoinkaan Vantaan kaupungin sidosyksikkö, eikä hankinta ole sidosyksikköhankinta.

Vastine

Vaatimukset

Sarastia Oy on vaatinut, että markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta, ei myönnä käsittelylupaa tai hylkää valituksen. Lisäksi yhteishankintayksikkö on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 8.225 eurolla viivästyskorkoineen.

Perustelut

Valitus on jätettävä tutkimatta myöhässä saapuneena. Valittaja on saanut tiedon puitejärjestelyn perustamista koskevasta hankintapäätöksestä heinäkuussa 2020 eikä ole valittanut siitä. Yhteishankintayksikkö on toiminut hankintasäännösten mukaisesti eikä ole tuon jälkeen tehnyt toimenpiteitä, jotka olisivat vaikuttaneet valittajan asemaan puitejärjestelyssä. Yhteishankintayksikkö ei ole tehnyt Vantaan kaupungin puitejärjestelyyn liittymisen seurauksena uusia päätöksiä tai muutoksia sopimuksiin.

Puitesopimuksessa on todettu, että sopimus voi laajentua sitoutuneiden ja kiinnostuksensa ilmaisseiden optioyhteisöjen lisäksi asiakaspotentiaaliin kuuluviin yhteisöihin. Asiakaspotentiaalin listauksessa on mainittu muiden ohella Vantaan kaupunki.

Vantaan kaupungin liittymisessä puitesopimukseen ei ole kyse yhteishankintayksikön päätöksestä, vaan Vantaan kaupungin päätöksestä tehdä sidosyksikköhankinta. Yhteishankintayksikkö ei ole toiminut virheellisesti, kun se ei ole tehnyt valituskelpoista päätöstä Vantaan kaupungin liittymisestä puitejärjestelyyn. Hankintayksikkö on liittynyt puitejärjestelyyn puitesopimuksen mukaisesti.

Puitejärjestelyyn valitulla toimittajalla on puitesopimuksen mukaan oikeus kieltää sopimuksen laajentaminen muiden kuin tarjouspyynnössä listattujen hankintayhteisöjen osalta. Kirjauksella on tarkoitettu sitä, että toimittajalla on oikeus kieltäytyä ottamasta uutta hankintayhteisöasiakasta mukaan omalle sopimukselleen. Mahdollisuus on laadittu siksi, ettei yhteishankintayksikkö voi velvoittaa toimittajaa toimittamaan tavaroita tai palvelua siten, että siitä aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia tai haittoja toimittajalle sopimuskauden aikana. Tämä johtuu osin asiakkaiden maantieteellisestä jakaumasta. Toimittaja ei voi estää asiakkuuden lisäämistä puitejärjestelyyn.

Tarjouspyynnössä on lueteltu yhteishankintayksikön asiakkaiden maantieteellinen sijainti ja ostovolyymien keskimääräinen euromääräinen jakautuminen. Prosenttimuotoisia osto-osuuksia kuvaavia lukuja ei ole sidottu käsillä olevaan puitejärjestelyyn. Luvuissa on ollut kysymys suuntaaantavista, muissa yhteishankintayksikön eri hankinnan kohteita kattavissa hankinnoissa toteutuneista euromääräisten ostojen jakautumisesta. Luvut on tarkoitettu tulevien hankintojen arviointiin, mutta luvut eivät ole sitoneet yhteishankintayksikköä tai sen asiakkaita niiden toteuttaessa tarvitsemiaan hankintoja.

Oikeuskäytännössä ei ole edellytetty maantieteelliseen jakaumaan sitoutumista tai tällaisen jakauman ilmoittamista hankinta-asiakirjoissa. Puitejärjestelyssä ilmoitettu enimmäisarvo on ollut ratkaiseva. Enimmäisarvo ei ole muuttunut Vantaan kaupungin liittyessä puitejärjestelyyn. Puitesopimuksessa ei ole määritetty enimmäisrajaa yksittäiselle ostolle. Yhteishankintayksikkö valvoo puitesopimusten toteutuneita myyntejä. Sopimuksen tavoittaessa enimmäisarvon puitejärjestelyn vaikutukset lakkaavat. Ajalla 1.11.2020–30.6.2022 Vivago Oy on ilmoittanut sopimukseen perustuvaksi myynniksi 480.160 euroa. Muut toimittajat eivät ole ilmoittaneet sopimukseen perustuvaa myyntiä sopimuskaudella.

Yhteishankintayksikkö ei ole muuttanut sen ja sopimustoimittajien välisiä puitesopimuksia. Vantaan kaupunki on noudattanut puitesopimusta liittyessään puitejärjestelyyn. Toteutetussa menettelyssä tai Vantaan kaupungin liittymisessä puitejärjestelyyn ei ole ollut kysymys olennaisesta muutoksesta hankintasopimukseen.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että valitusta ei ole tehty myöhässä. Sarastia Oy:n virhe on tapahtunut vuonna 2022 sen salliessa Vantaan kaupungin hyödyntää puitejärjestelyä puitesopimuksen ehtojen vastaisella tilauksella. Valituksen kohteena ei ole yhteishankintayksikön vuonna 2020 tekemä puitejärjestelyn perustamista koskeva hankintapäätös, vaan sen menettely, jolla se on kirjallisesti, suullisesti tai konkludenttisesti hyväksynyt Vantaan kaupungin hyödyntämään puitesopimusta 4.395.941 euron arvoisella tilauksella.

Yhteishankintayksikön olisi pitänyt tehdä hankintasäännösten edellyttämä päätös Vantaan kaupungin liittymisestä puitejärjestelyyn, koska Vantaan kaupungin hankintaa ei ole tehty puitejärjestelyn ehtojen mukaisesti. Yhteishankintayksikön menettelyssä on kysymys myös sopimusmuutoksesta. Valitus on tullut tehdä kuuden kuukauden kuluessa hankintasopimuksen tekemisestä.

Yhteishankintayksikön vastuulla on valvoa, että hankinnan ennakoitua kokonaisarvoa ei ylitetä ja että puitesopimukseen sitoutumattomat yhteisöt, jotka eivät ole ilmoittaneet vuosittaista enimmäisostoarvoa kuten sitoutuneet ja kiinnostuksensa ilmaisseet hankintayhteisöt, eivät ylitä maakuntansa osuutta ostoista sopimuskaudella.

Tarjouspyynnössä ei ole mainittu, että tiedot muiden yhteisöjen ostojen maakunnallisista osuuksista eivät liittyisi käsillä olevaan puitejärjestelyyn. Yhteishankintayksikkö on ilmoittanut maakunnittaisin osto-osuuksin toissijaisten hankintaviranomaisten todennäköiset hankintamäärät ja suoritusten määrät. Yhteishankintayksikön asiakaspotentiaaliin kuuluvat yhteisöt ovat sitoutuneet puitesopimuksen euromääräisiin ostovolyymeihin maakuntansa osuuksiin ostoista. Jos yhteishankintayksikkö sallii yksittäisen muuksi yhteisöksi luokitellun hankintayksikön ostaa kertahankinnalla olennaisesti yli puitesopimuksessa määrätyn osuuden ostoista, kierretään tai rikotaan hankintasäännöksiä.

Jos valittaja olisi puitejärjestelyä perustettaessa tiennyt Vantaan kaupungin kertahankinnan suuruudesta, valittaja olisi voinut tehdä tarjouksen, jolla se olisi voinut sijoittua etusijajärjestyksessä ensimmäiseksi.

Muut kirjelmät

Yhteishankintayksikkö on lausumassaan esittänyt, että Vantaan kaupungin liittymisessä puitejärjestelyyn on ollut kysymys hankintasäännösten mukaisesti kilpailutetun hankintasopimuksen täytäntöönpanosta. Sopimuksesta ei ole Vantaan kaupungin liittymisen myötä tullut Vivago Oy:lle taloudellisesti edullisempi. Yhtiö ei saa ilman Vantaan kaupungin hankintaa eikä myöskään se huomioiden enimmäisarvoa enempää myyntiä.

Valittaja on paljoksunut yhteishankintayksikön oikeudenkäyntikuluvaatimusta.


Markkinaoikeuden ratkaisu asiassa diaarinumero 215/2022

Perustelut

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 146 §:n 3 momentin mukaan mainitun lain 42 §:ssä tarkoitettuun puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea valittamalla muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa. Lupa on myönnettävä, jos asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää (1 kohta) tai siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy (2 kohta).

Hankintalain 146 §:n esitöiden (HE 108/2016 vp s. 237) mukaan pykälä vastaa pääosin aikaisemman julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 86 §:ssä (321/2010) säädettyä. Viimeksi mainitun säännöksen esitöistä (HE 190/2009 vp s. 92 ja PeVL 35/2009 vp s. 3) ilmenee, että käsittelyluvan myöntämiselle on säännöksessä tarkoitettu painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy, jos hankintaa ei ole toteutettu oikein puitejärjestelyyn perustuvana.

Vantaan kaupungin hankinta on perustunut Sarastia Oy:n puitejärjestelyyn. Valittaja on tässä asiassa vedonnut siihen, että käsittelyluvan myöntämiseen on painava Vantaan kaupungin menettelyyn liittyvä syy. Markkinaoikeus on tutkinut käsittelyluvan myöntämisen edellytykset. Valittajan ja hankintayksikön esittämien seikkojen, hankintaa koskevien asiakirjojen ja hankintayksikön toteuttaman menettelyn perusteella asiassa ei ole ilmennyt hankintalain 146 §:n 3 momentissa tarkoitettua perustetta myöntää käsittelylupa. Sen vuoksi valittajan hakemus käsittelyluvan myöntämiseksi on hylättävä.


Markkinaoikeuden ratkaisu asiassa diaarinumero 279/2022

Kysymyksenasettelu, valituksen tutkiminen ja käsittelyluvan tarpeellisuus

Asiassa on valituksen johdosta arvioitava, onko yhteishankintayksikkö muuttanut perustamaansa puitejärjestelyä olennaisesti, kun se on sallinut Vantaan kaupungin liittyä puitejärjestelyyn ja tehdä yli neljän miljoonan euron hankinnan puitejärjestelystä. Valituksessa ei siten yhteishankintayksikön osalta ole kysymys sellaisesta hankintalain 42 §:n mukaisesta puitejärjestelyyn perustuvasta hankinnasta, joka edellyttäisi käsittelylupaa. Niin ikään kysymys ei ole hankintalain 15 §:ssä tarkoitetusta hankintayksikön sidosyksiköltä tehtävästä hankinnasta.

Yhteishankintayksikkö on esittänyt, että valitus tulee jättää myöhässä tehtynä tutkimatta. Valittaja ei ole valittanut 13.7.2020 tehdystä hankintapäätöksestä, eikä yhteishankintayksikkö ole muuttanut puitesopimuksia.

Valittaja on esittänyt, ettei muutoksenhaun kohteena ole yhteishankintayksikön puitejärjestelyn perustamista koskeva hankintapäätös, vaan menettely, jolla yhteishankintayksikkö on vuonna 2022 hyväksynyt Vantaan kaupungin hyödyntämään puitejärjestelyä. Valitusaika ei ole alkanut kulua tai se on kuusi kuukautta. Valittajan mukaan yhteishankintayksikkö on hyväksymällä Vantaan kaupungin kirjallisesti, suullisesti tai konkludenttisesti hyödyntämään puitesopimusta muuttanut puitejärjestelyn ja puitesopimuksen ehtoja.

Muutoksenhaun kohteena ei ole Sarastia Oy:n 13.7.2020 tekemä puitejärjestelyn perustamista koskeva hankintapäätös.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella yhteishankintayksikkö ei ole julkaissut suorahankintaa tai sopimusmuutosta koskevaa ilmoitusta, kuten ei myöskään jälki-ilmoitusta suorahankinnasta. Sikäli kuin Vantaan kaupungin liittyminen puitejärjestelyyn 11.4.2022 merkitsisi olennaista muutosta puitejärjestelyyn, muutoksenhakuajaksi olisi katsottava hankintalain 147 §:n 5 momentin 2 kohdan nojalla kuusi kuukautta muutetun hankintasopimuksen tekemisestä. Valitus on tehty kuuden kuukauden määräajassa ja se on näin ollen otettava tutkittavaksi. Tämän vuoksi asiassa ei ole tarpeen arvioida, olisiko sillä merkitystä, että yhteishankintayksikkö ei ole tehnyt valituskelpoista hankintapäätöstä Vantaan kaupungin liittymisestä puitejärjestelyyn.

Asiakirjan toimittamista koskeva vaatimus

Valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa Sarastia Oy:n toimittamaan markkinaoikeudelle ja valittajalle asiakirjan, josta käy ilmi se ratkaisu perusteineen, jolla yhteishankintayksikkö on hyväksynyt Vantaan kaupungin liittymisen puitejärjestelyyn. Sarastia Oy on esittänyt, ettei se ole tehnyt päätöstä Vantaan kaupungin liittymisestä puitejärjestelyyn.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 51 §:n 1 momentin mukaan hallintotuomioistuin voi määrätä muun kuin viranomaisen toimittamaan tämän hallussa olevan asiakirjan tai esineen tuomioistuimelle tai esittämään sen tuomioistuimessa, jos asiakirjalla tai esineellä voidaan olettaa olevan merkitystä todisteena asiassa. Määräyksen tehosteeksi voidaan asettaa sakon uhka.


Markkinaoikeus toteaa, ettei valittajan vaatimaa asiakirjaa asiassa esitetyn selvityksen perusteella ole olemassa. Vaatimus asiakirjan toimittamisesta on näin ollen hylättävä.

Pääasiaratkaisun perustelut

Oikeusohjeet

Hankintalain 42 §:n 4 momentin (1397/2016) mukaan puitejärjestelyyn perustuvat hankintasopimukset on tehtävä puitejärjestelyyn valittujen toimittajien ja sellaisten hankintayksiköiden kesken, jotka on selkeästi ilmaistu puitejärjestelyn kilpailutuksen hankinta-asiakirjoissa.

Hankintalain 42 §:n 5 momentin viimeisen virkkeen mukaan puitejärjestelyn ehtoihin ei saa tehdä olennaisia muutoksia sen voimassaoloaikana. Mainitun lainkohdan esitöissä (HE 108/2016 vp s. 139) on muun ohella todettu, että olennaisten sopimusmuutosten arvioinnissa noudatetaan 136 §:ssä esitettyä.

Hankintalain 136 §:n 1 momentin mukaan hankintasopimusta tai puitejärjestelyä ei saa EU-kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa tai kansalliset kynnysarvot ylittävissä liitteen E mukaisissa palveluhankinnoissa taikka käyttöoikeussopimuksissa olennaisesti muuttaa sopimuskauden aikana ilman tämän lain mukaista uutta hankintamenettelyä. Olennaisena pidetään ainakin muutosta, jos:

1) muutoksella otetaan käyttöön ehtoja, jotka, jos ne olisivat alun perin kuuluneet hankintamenettelyyn, olisivat mahdollistaneet muiden kuin alun perin valittujen ehdokkaiden osallistumisen menettelyyn tai muun kuin alun perin hyväksytyn tarjouksen hyväksymisen tai jotka olisivat tuoneet hankintamenettelyyn lisää osallistujia;

2) sopimuksesta tai puitejärjestelystä tulee muutoksen jälkeen taloudellisesti edullisempi sopimuskumppanille sellaisella tavalla, jota alkuperäisessä hankintasopimuksessa tai puitejärjestelyssä ei ollut määritetty.

3) muutos laajentaa sopimuksen tai puitejärjestelyn soveltamisalaa huomattavasti (---).

Tarjouspyyntöasiakirjat keskeisiltä osin

Puitejärjestelyn tarjouspyynnön liitteenä olleen puitesopimusluonnoksen kohdan 5 mukaan sopimuksessa sitovasti mukana olevat yhteisöt sekä sopimukseen mahdollisesti sopimuskauden aikana mukaan tulevat yhteisöt ovat esitetty tämän sopimuksen liitteessä numero 1.

Puitesopimusluonnoksen liitteessä 1 ”Yhteisöt” on ilmoitettu muun ohella seuraavaa:

”Yhteishankintayksikön kilpailuttamia sopimuksia voivat hyödyntää Sarastia Oy:n ja sen tytäryhteisöjen lisäksi kaikki Sarastia Oy:n omistajayhteisöt sekä niiden välilliset omistajat (Sarastia Oy:n omistajayhteisöjen omistajat ja omistamat). (---).
Alla on yksilöity yhteishankintasopimukseen sitoutuneet tahot ja mahdollisesti sopimuskaudella liittyvät tahot. Sopimuksen euromääräinen arvo ja asiakasvolyymin ennakoitu laajentuminen on kuvattu alle historiatietoon ja asiakkailta saatuun ohjaustietoon perustuen.
Sitovasti mukana olevien hankintayhteisöjen (yksilöity jäljempänä) ennakoitu euromääräinen ostovolyymi sopimuskaudella yhteensä: 4 600.000 €.
Alustavan kiinnostuksensa ilmaisseiden hankintayhteisöjen (yksilöity jäljempänä) ennakoitu euromääräinen ostovolyymi sopimuskaudella yhteensä: 3.168.000 €
Alustavan kiinnostuksensa ilmaisseiden tahojen ennakoitu ostovolyymi lasketaan hankinnan ennakoituun kokonaisarvoon täysimääräisenä. Lisäksi ennakoituun kokonaisarvoon on sisällytetty yhteishankintasopimuksen ennakoitu realistinen laajentuminen. Tämä lasketaan kokonaisarvoon kertoimella, joka huomioi kyseenomaisen toimialan muiden yhteishankintasopimusten sekä saman hankinnan kohteen (jos kilpailutettu aiemmin) aiemman yhteishankintasopimuksen toteutuneen laajentumisen. Lisäksi huomioidaan jo sitoutuneiden asiakkaiden määrä sekä kuhunkin hankinnan kohteeseen erityisesti vaikuttavat tekijät. Tässä hankinnassa kokonaisarvoon sovellettava laajentumiskerroin on 1,2. Täten hankinnan ennakoiduksi kokonaisarvoksi muodostuu 9.321.600 euroa alv 0 % (4.600.000 + 3.168.000) * 1,2.
Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo (9.321.600 euroa) muodostaa hankintasopimuksen suurimman mahdollisen arvon, jota yhteishankintayksikkö ei sopimuskaudella ylitä. Euromääräisen arvon laajentuessa yli ennakoidun enimmäismäärän, kilpailutetaan uusille sitoutuville asiakkaille erillinen hankintasopimus.”

Liitteessä on tämän jälkeen lueteltu sitovasti mukana olevat yhteisöt ostoarvioineen ja ilmoitettu, etteivät arviot sido ilmoitettuja asiakkaita. Luettelossa on nimetty kolme kaupunkia tai kuntaa, joiden kunkin osalta on ilmoitettu euromääräinen arvio vuotta kohden. Ostoarviot ovat olleet yhteensä noin 1.150.000 euroa vuodessa.

Lisäksi liitteessä on lueteltu alustavan kiinnostuksensa ilmaisseet optioyhteisöt mahdollisen sopimuskauden enimmäisostoarvioineen, joiden on ilmoitettu perustuvan arvioon vuosittaisista ostoista. Luettelossa on nimetty reilu parikymmentä kaupunkia, kuntaa tai yhtiötä, joiden kunkin osalta on ilmoitettu euromääräinen arvio. Ostoarvioista suurin on ollut 400.000 euroa vuodessa, ja ne ovat olleet yhteensä noin 1.598.000 euroa vuodessa.

Tämän jälkeen liitteessä on ilmoitettu, miten muiden kuin yllä ilmoitettujen Sarastia Oy:n asiakkaiden osalta euromääräiset ostovolyymit yhteishankinnoissa jakautuvat keskimäärin asiakaskuntien maantieteellisen sijainnin mukaan. Tätä koskevassa luettelossa on ilmoitettu maakunnat ja niiden kunkin osuus ostoista prosentteina. Uudenmaan maakunnan osuudeksi on ilmoitettu noin kaksi prosenttia.

Liitteessä on seuraavaksi ilmoitettu, että yllä oleva tieto annetaan tarjoajalle sen arvioimiseksi, miten sopimus voi todennäköisesti laajentua sitoutuneiden yhteisöjen ja alustavan kiinnostuksensa ilmaisseiden optioyhteisöjen lisäksi. Lisäksi on ilmoitettu, että sopimustoimittajalla on oikeus kieltää sopimuksen laajentaminen muiden kuin tarjouspyynnössä listattujen hankintayhteisöjen osalta.

Edelleen liitteessä on lueteltu kaikki Sarastia Oy:n yhteishankintapalveluiden asiakaspotentiaaliin kuuluvat yhteisöt (omistajat ja omistajien omistajat), jotka voivat myöhemmin liittyä sopimukseen yllä mainittujen laajentamisehtojen puitteissa. Liitteen mukaan mainittujen yhteisöjen lisäksi sopimuksia voivat hyödyntää suorien omistajien omistamat konserniyhtiöt tai muut suorien omistajien määräysvallassa olevat julkiset hankintayhteisöt.

Viimeksi tarkoitetussa reilusti yli 200 nimettyä yhteisöä sisältävässä luettelossa on mainittu yhtenä omistajana Vantaan kaupunki.

Puitesopimuksen kohdassa 9 on ilmoitettu muun ohella seuraavaa:

”(---) Toimittajalla on oikeus myydä sopimuksen mukaista tuotetta, palvelua ja ratkaisua sopimuksen liitteellä 1 mainituille sitoutuneille ja kiinnostuneille asiakkaille. Kiinnostuneet asiakkaat muodostavat toimittajalle ’myyntipotentiaalin’. Sarastia Oy:n hankintayksikkö ja toimittaja sopivat yhdessä sopimukseen liittyvistä uusista asiakasyhteisöistä / tilaajista seudullisesti tai laajemmalta maantieteelliseltä alueelta. Hankintaa voidaan laajentaa hankinnasta kiinnostuneille Sarastia Oy:n asiakasyhteisöille, jotka ovat lueteltu sopimuksen liitteessä numero 1.
Toimittaja ei voi osaksikaan muuttaa tämän sopimuksen mukaisia hintoja koskien uutta asiakasta. Sen sijaan toimittajalla on oikeus kieltäytyä toimittamasta uudelle Sarastia Oy:n asiakkaalle, mikäli se on logistisesti kannattamatonta tai toimittaja ei kykene tarjoamaan palveluita tilaajille sopimushinnoilla, vaadituissa määräajoissa, vaaditulla palvelutasolla tms. Tällöin toimittaja antaa automaattisesti luvan Sarastia Oy:lle kilpailuttaa ko. tilaajan hoitajakutsu- ja henkilöturvaratkaisun hankinnan erikseen tai mahdollistaa liittymisen toiseen jo olemassa olevaan hankintayksikön sopimukseen.”

Asian arviointi

Asiassa on valituksen johdosta arvioitavana kysymys siitä, onko Sarastia Oy:n puitejärjestelyn ja siihen perustuvan puitesopimuksen ehtoja hankintalain 136 §:ssä tarkoitetulla tavalla muutettu, kun se on sallinut Vantaan kaupungin liittyä puitejärjestelyyn ja tehdä yli neljän miljoonan euron hankinnan tästä järjestelystä.

Valittaja ja yhteishankintayksikkö ovat olleet ensinnäkin erimielisiä puitesopimukseen sisältyvän kielto-oikeuden merkityksestä. Markkinaoikeus toteaa, että valittajalla on ollut yhtäältä puitesopimuksen liitteen 1 ja kohdan 9 perusteella oikeus kieltää oman puitesopimuksensa laajentaminen uusiin yhteishankintayksikön asiakkaisiin. Markkinaoikeus katsoo, ettei valittaja ole voinut kyseisillä perusteilla kuitenkaan estää Vantaan kaupunkia liittymästä Vivago Oy:n ja Sarastia Oy:n väliseen puitesopimukseen. Asiassa ei siten tältä osin ole ollut kysymys puitesopimuksen olennaisesta muuttamisesta.

Valittajan mukaan Vantaan kaupunki on ollut yhteishankintayksikön omistajayhteisö, joka voisi liittyä puitesopimukseen sen laajentamisehtojen mukaisesti. Selvyyden vuoksi markkinaoikeus toteaa, että Vantaan kaupunki on mainittu nimeltä puitejärjestelyn tarjouspyynnön liitteenä olleen puitesopimusluonnoksen liitteeseen 1 sisältyneessä luettelossa yhtenä Sarastia Oy:n omistajana. Mainitusta liitteestä on myös nimenomaisesti käynyt ilmi, että yhteishankintayksikön kilpailuttamia sopimuksia voivat hyödyntää muun ohella sen omistajat ja tämä on myös otettu huomioon puitejärjestelyn enimmäisarvoa määritettäessä. Vantaan kaupunki on näin ollen ilmennyt selvästi puitejärjestelyn hyödyntämiseen oikeutettuna tahona puitejärjestelyä perustettaessa, eikä Vantaan kaupungin liittyminen puitejärjestelyyn ole sellaisenaan merkinnyt olennaista muutosta puitejärjestelyyn.

Vantaan kaupungin toteuttaman hankinnan laajuuden osalta valittaja on esittänyt, että Sarastia Oy on virheellisesti laajentanut tarjouspyynnössä ja puitesopimuksessa määriteltyä Uudenmaan maakunnan kahden prosentin osuutta hankinnan enimmäisarvosta hyväksyessään Vantaan kaupungin oston. Tarjoajat eivät ole voineet tietää, että kyseisen maakunnan osuus tulisi olemaan tarjouspyynnössä ilmoitettua olennaisesti suurempi. Hankinnan arvo on ylittänyt olennaisesti puitesopimuksen laajentumisehdot. Tarjouspyynnössä ei ole mainittu, että tiedot muiden yhteisöjen ostojen maakunnallisista osuuksista eivät liittyisi käsillä olevaan puitejärjestelyyn. Sopimuksesta tulisi taloudellisesti edullisempi Vivago Oy:lle, koska se saisi merkittävän suuren oston puitesopimuksen vastaisesti.

Yhteishankintayksikkö on esittänyt, että prosenttimuotoisia ostojen osuuksia kuvaavia lukuja ei ole sidottu käsillä olevaan puitejärjestelyyn. Niissä on ollut kysymys suuntaaantavista, muissa Sarastia Oy:n eri hankinnan kohteita kattavissa hankinnoissa toteutuneista euromääräisten ostojen jakautumisesta. Luvut on tarkoitettu tulevien hankintojen arviointiin, mutta ne eivät ole sitoneet Sarastia Oy:tä tai sen asiakkaita. Oikeuskäytännössä ei ole edellytetty maantieteelliseen jakaumaan sitoutumista tai jakauman ilmoittamista hankinta-asiakirjoissa. Puitejärjestelyssä ilmoitettu enimmäisarvo ei ole muuttunut Vantaan kaupungin liittyessä puitejärjestelyyn. Puitesopimuksessa ei ole määritetty enimmäisrajaa yksittäiselle ostolle. Sopimuksesta ei ole Vantaan kaupungin liittymisen myötä tullut Vivago Oy:lle taloudellisesti edullisempi.

Hankinnan ennakoidun määrän ilmoittamisen osalta Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (tuomio 17.6.2021, Simonsen & Weel, C23/20, EU:C:2021:490) on todettu, että puitejärjestelyn alkuperäisenä osapuolena oleva hankintaviranomainen voi sitoutua omaan lukuunsa ja muiden tässä järjestelyssä selvästi nimettyjen mahdollisten hankintaviranomaisten lukuun vain tiettyyn enimmäismäärään ja/tai enimmäisarvoon asti, ja kun tämä raja on saavutettu, kyseisen puitejärjestelyn vaikutukset lakkaavat (68 kohta). Lisäksi on todettu, että avoimuusperiaate ja yhdenvertaisen kohtelun periaate ovat esteenä sille, että hankintaviranomainen antaa vain osittaisia tietoja puitejärjestelyn kohteesta ja sen aiotusta määrällisestä ja/tai taloudellisesta laajuudesta (76 kohta). Hankintaviranomainen voi esittää hankintailmoituksessa erikseen kullekin hankintaviranomaiselle puitejärjestelyn nojalla toimitettavien tavaroiden ennakoidun määrän ja/tai arvon sekä niiden enimmäismäärän ja/tai enimmäisarvon siitä riippumatta, onko kyse hankintaviranomaisesta, joka aikoo tehdä puitejärjestelyn, vai hankintaviranomaisesta, jolla on tätä koskeva vaihtoehto (79 kohta).

Yhteishankintayksikkö on markkinaoikeudessa esittänyt, että kesäkuun 2022 loppuun mennessä puitesopimusten perusteella myyntiä on ilmoitusten mukaan puitesopimustoimittajista kertynyt vain Vivago Oy:lle 480.160 euroa.

Markkinaoikeus toteaa, että yhteishankintayksikön esittämän perusteella puitejärjestely on ennen Vantaan kaupungin liittymistä toteutunut huomattavasti ennakoitua suppeammassa laajuudessa. Vantaan kaupungin liittymisen jälkeen puitejärjestely on lähentynyt sen ennakoitua enimmäislaajuutta. Tällainen määrällinen laajentuminen on ollut sopimustoimittajien ennakoitavissa. Puitejärjestelyssä ei ole rajoitettu yksittäisen asiakkaan hankinnan suuruutta. Puitejärjestelyn 9.321.600 euron enimmäisarvon puitteissa olisi edelleenkin mahdollista toteuttaa myös puitejärjestelyyn sitoutuneiden hankintayksiköiden ennakoidut ja sitomattomat hankinnat. Tällöin puitejärjestelyyn alustavan kiinnostuksensa ilmaisseiden hankintayksiköiden ennakoidut, sitomattomat ostovolyymit eivät voisi toteutua ainakaan täysimääräisesti.

Markkinaoikeus toteaa myös, että hankinta-asiakirjoissa puitejärjestelyn laajentumisarvio on ilmaistu muun ohella maakunnallisella tasolla eri maakunnissa sijaitsevien yhteishankintayksikön asiakkaiden aiemmissa yhteishankintayksikön yhteishankinnoissa tekemien ostojen prosenttiosuuksien avulla. Tämänkaltainen laajentumisarvioiden ilmaisemistapa on lähtökohtaisesti saattanut olla omiaan luomaan tarjoajille tietynsuuntaista mielikuvaa nyt kysymyksessä olevassa puitejärjestelyssä myöhemmin tehtävien ostojen maakunnallisesta jakaumasta tai toteutumasta. Näin laskettuna Uudenmaan maakunnan kahden prosentin osuus puitejärjestelyn enimmäisarvosta olisi ollut vain noin 186.000 euroa.

Markkinaoikeus katsoo, että hankinta-asiakirjojen perusteella on kuitenkin ollut pääteltävissä, että tiedot aiempien hankintojen suuntautumisesta eivät ole olleet tarkoitettu eivätkä ole olleet ymmärrettävissä tätä puitejärjestelyä rajoittaviksi. Tietojen ei voida myöskään olettaa antaneen avoimuusperiaatteen vastaisesti olennaisesti virheellistä kuvaa mahdollisten hankintojen suuntautumisesta, kun otetaan huomioon edellä selostettu sopimustoimittajan oikeus kieltäytyä toimituksista muille kuin etukäteen tiedossa olleille asiakkaille sekä se, ettei tässä puitejärjestelyssä asiakkaan maantieteellisellä sijainnilla voida todeta olleen erityistä merkitystä tarjouksen laatimisen tai hankinnan toteuttamisen kannalta.

Puitejärjestelyjen joustavaksi tarkoitettu luonne huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, ettei etukäteen esitettyjen ennakoitujen sitomattomien osto- tai osto-osuusarvioiden poikkeaminen toteutuneista ostoista tai osuuksista ole nyt arvioitavana olevan asian olosuhteissa sellainen seikka, joka merkitsisi puitejärjestelyn tai puitesopimuksen olennaista muuttamista. Asiassa ei ole muutoinkaan tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella olisi arvioitavissa, että yhteishankintayksikkö olisi nimenomaisesti tai hiljaisesti muuttanut puitejärjestelyä ja puitesopimusta.

Edellä esitetyn perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei yhteishankintayksikkö ole hankintalain 42 §:n 5 momentissa ja 136 §:ssä tarkoitetulla tavalla muuttanut puitejärjestelyä ja puitesopimusta olennaisesti sopimuskauden aikana. Yhteishankintayksikön ei voida myöskään katsoa menetelleen valittajan esittämällä tavalla tarjoajia kohtaan syrjivästi tai tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaisesti.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla Sarastia Oy ei ole menetellyt valittajan esittämin tavoin hankintasäännösten vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja yhteishankintayksikkö joutuisivat itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan kokonaisuudessaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut Vantaan kaupungille ja yhteishankintayksikön oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä. Asian näin päättyessä valittaja saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää Tunstall Oy:n vaatimuksen asiakirjan toimittamisesta (diaarinumero 279/2022).

Markkinaoikeus ei myönnä Tunstall Oy:lle käsittelylupaa (diaarinumero 215/2022) ja hylkää Tunstall Oy:n valituksen (diaarinumero 279/2022).

Markkinaoikeus velvoittaa Tunstall Oy:n korvaamaan Vantaan kaupungin oikeudenkäyntikulut 4.300 eurolla (diaarinumero 215/2022) ja Sarastia Oy:n oikeudenkäyntikulut 5.000 eurolla (diaarinumero 279/2022), molemmat määrät viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Muutoksenhaku

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Valitusosoitus on liitteenä.


Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Pekka Savola ja Hannamaria Nurminen.


Huomaa

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.