MAO:337/2025
Asian tausta
Oulun kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 23.12.2024 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta liikuntapaikkojen hoidon palveluhankinnasta ajalle 1.4.2025–31.3.2027 ja tämän jälkeen toistaiseksi voimassa olevalle optiokaudelle.
Oulun kaupungin Oulun Tilapalvelut -liikelaitoksen johtaja on 11.2.2025 tekemällään hankintapäätöksellä § 9/2025 valinnut toiminimi MCK Servicen tarjouksen. Valittajan tarjous on tullut tarjouskilpailussa kolmanneksi.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 1.500.000 euroa, mutta valituksenalaiseen hankintapäätökseen hankinnan arvoksi on kirjattu 1.000.000 euroa.
Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.
Asian käsittely markkinaoikeudessa
Valitus
Vaatimukset
Oulun Konetyö Oy on vaatinut, että markkinaoikeus ensisijaisesti muuttaa valituksenalaista päätöstä siten, että ensimmäiseksi ja toiseksi tulleet tarjoajat suljetaan tarjouskilpailusta ja toissijaisesti kumoaa valituksenalaisen hankintapäätöksen. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.437,50 eurolla lisättynä markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksua vastaavalla määrällä viivästyskorkoineen.
Perustelut
Hankintapäätös on virheellinen, koska tarjouskilpailussa ensimmäiseksi tullut voittanut tarjoaja ja toiseksi tullut tarjoaja eivät ole täyttäneet hankintayksikön asettamaa ehdotonta referenssivaatimusta. Lisäksi toiseksi tullut tarjoaja on jättänyt ilmoittamatta yhteisen eurooppalaisen hankinta-asiakirjan (ESPD‑lomake) III‑kohdan mukaisen poissulkuperusteen. Kyseiset tarjoajat olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta ja valittaja valita tarjouskilpailun voittajaksi.
Hankintayksikkö on edellyttänyt tarjouspyyntöasiakirjoissa, että palvelusta vastaavalla henkilöllä on tullut olla vähintään kahden vuoden kokemus ulkoliikuntapaikkojen työnjohtotehtävistä. Lisäksi vähintään yhdellä liikuntapaikanhoitoon osallistuvalla henkilöllä on tullut olla vähintään kahden vuoden työkokemus ympärivuotisesta ulkoliikuntapaikanhoidosta. Ensimmäiseksi ja toiseksi tarjouskilpailussa tulleet tarjoajat ovat ilmoittaneet, että niillä on tällainen henkilö käytettävissä.
Voittanut tarjoaja on ilmoittanut aikovansa teettää osan hankintasopimuksen mukaisista tehtävistä alihankkijalla, mutta ilmoittanut toisaalla tarjouksessaan, että hän ei käytä hyväksi muiden yksiköiden voimavaroja täyttääkseen asetetut valintaperusteet ja säännöt. Voittanut tarjoaja on ilmoittanut referenssikseen oman kymmenen vuoden kokemuksen ulkoliikuntapaikkojen hoidosta. Lisäksi hän on ilmoittanut työnjohtajareferenssinä toisen henkilön, joka on kuitenkin toiminut eräässä toisessa yhtiössä. Näin toimiessaan voittanut tarjoaja tulisi käyttämään kolmatta osapuolta valintaperusteen täyttämiseen vastoin tarjouksessaan esitettyä.
Toiseksi tullut tarjoaja on ilmoittanut referenssikseen ympärivuotisesta hoitokokemuksesta henkilön, joka on erään kunnan työntekijä. Asiassa on perusteltua syytä epäillä, että kyseinen henkilö ei ole toiseksi tulleen tarjoajan käytettävissä.
Kumpikaan edellä mainituista tarjoajista ei ole toimittanut alihankkijoidensa kelpoisuusselvitystä hankintayksikölle, mikä on ollut tarjouksen antamisen edellytyksenä. Tämän vuoksi on ollut epäselvää, täyttävätkö kyseiset alihankkijat, joiden voimavaroja ensimmäiseksi ja toiseksi tarjouskilpailussa tulleet tarjoajat hyödyntävät, hankintayksikön asettamia vaatimuksia kelpoisuudesta.
Toiseksi tullut tarjoaja ei ole ilmoittanut hankintayksikölle useista ennenaikaisesti päättyneistä urakkasopimuksista, joista sen olisi tullut ilmoittaa hankintayksikölle.
Vastine
Vaatimukset
Oulun kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 660 eurolla viivästyskorkoineen.
Perustelut
Ensimmäiseksi ja toiseksi tarjouskilpailussa tulleiden tarjoajien tarjoukset ovat olleet tarjouspyynnön mukaisia. Hankintayksikkö on tarjouspyynnössä pyytänyt tarjoajaa ilmoittamaan tämän käyttämät alihankkijat. Voittanut tarjoaja on ilmoittanut alihankkijakseen erään yhtiön ja toiseksi tullut tarjoaja, ettei se käytä alihankintaa.
Tarjouspyynnössä ei ole vaadittu tarjoajaa ilmoittamaan tarjouksessaan alihankkijoiden soveltuvuusvaatimusten täyttymistä, joten tältä osin molemmat tarjoukset ovat olleet tarjouspyynnön mukaisia.
Molemmat tarjoajat ovat ilmoittaneet tarjouksissaan, että niiden palvelusta vastaavalla henkilöllä on vähintään kahden vuoden kokemus ulkoliikuntapaikkojen työnjohtotehtävistä ja vähintään yhdellä liikuntapaikanhoitoon osallistuvalla henkilöllä on vähintään kahden vuoden työkokemus ympärivuotisesta ulkoliikuntapaikanhoidosta. Voittanut tarjoaja on nimennyt työnjohtajaksi henkilön, joka on täyttänyt työnjohdolle asetetun vaatimuksen ja itsensä henkilöksi, joka on täyttänyt vaatimuksen ympärivuotisesta ulkoliikuntapaikkojen hoitamisesta. Myös toiseksi tulleen tarjoajan vastaaviin tehtäviin nimeämät henkilöt ovat täyttäneet asetetut soveltuvuusvaatimukset.
Riittävää on ollut, että tarjouksessa nimetyt henkilöt ovat olleet tarjoajan palveluksessa sopimuksen tekemisestä lähtien. Hankintayksikkö on tarkistanut, että voittaneen tarjoajan työnjohtajaksi nimeämä henkilö on palkattu yritykseen työnjohtajaksi.
Kuultavien lausunnot
A on esittänyt muun ohella, että Oulun kaupungille 4.3.2025 annetun vastauksen mukaan tarjouksessa työnjohtajaksi nimetty henkilö on aloittanut työnjohtotehtävät voittaneen tarjoajan palveluksessa. Sillä, että kyseisellä henkilöllä on myös omaa yritystoimintaa, ei ole asiassa merkitystä. Hankintayksikölle toimitetuista ansioluetteloista käy ilmi, että molemmat voittaneen tarjoajan nimeämät henkilöt ovat kokeneita toimijoita alalla.
VM Peat avoin yhtiö on antanut lausunnon.
Vastaselitys
Valittaja on esittänyt muun ohella, että voittanut tarjoaja on esittänyt tarjouksessaan ristiriitaisia tietoja. Toisaalta hänen tarjouksessaan on ilmoitettu käytettävän erästä yhtiötä alihankkijana ja toisaalta, ettei hän hyödynnä muiden yksiköiden voimavaroja täyttääkseen valintaperusteita. Voittaneen tarjoajan työnjohtajaksi nimetystä henkilöstä on annettu tieto hankintayksikölle 4.3.2025, vaikka valituksenalainen hankintapäätös on tehty 11.2.2025. Ennen kyseistä tarkistusta asia on näyttäytynyt siten, että voittanut tarjoaja on vastoin ilmoitustaan esittänyt tarjouksessaan alihankkijansa koulutus- ja ammatilliset pätevyystiedot ominaan. Valittaja on kiistänyt hankintayksikön oikeudenkäyntikuluvaatimuksen perusteeltaan ja osin määrältään.
Muut kirjelmät
Hankintayksikkö on lausunut valittajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta.
Markkinaoikeuden ratkaisu
Perustelut
Kysymyksenasettelu ja oikeusohjeet
Asiassa on ensiksi arvioitava, onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten vastaisesti hyväksyessään voittaneen tarjoajan tarjouksen vai olisiko hankintayksikön tullut sulkea kyseinen tarjoaja tarjouskilpailusta sen vuoksi, että tarjoaja ei ole täyttänyt hankintayksikön asettamaa soveltuvuusvaatimusta. Tämän jälkeen on tarvittaessa arvioitava toiseksi tulleen tarjoajan soveltuvuutta.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 77 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi vaatia tarjoajia ilmoittamaan tarjouksessaan, minkä osan sopimuksista se aikoo antaa alihankintana kolmansille, sekä ehdotetut alihankkijat. Tällainen ilmoitus ei rajoita pääasiallisen tarjoajan vastuuta hankinnan toteuttamisesta.
Hankintalain 83 §:n mukaan hankintayksikkö voi asettaa ehdokkaiden tai tarjoajien rekisteröitymistä, taloudellista ja rahoituksellista tilannetta sekä teknistä ja ammatillista pätevyyttä koskevia 84–86 §:ssä tarkoitettuja vaatimuksia. Vaatimuksista on ilmoitettava hankintailmoituksessa. Vaatimusten tulee liittyä hankinnan kohteeseen ja ne on suhteutettava hankinnan luonteeseen, käyttötarkoitukseen ja laajuuteen. Vaatimuksilla tulee voida asianmukaisesti varmistaa, että ehdokkaalla tai tarjoajalla on oikeus harjoittaa ammattitoimintaa ja että sillä on riittävät taloudelliset ja rahoitusta koskevat voimavarat sekä tekniset ja ammatilliset valmiudet toteuttaa kyseessä oleva hankintasopimus. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.
Hankintalain 86 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia, joilla varmistetaan, että ehdokkailla ja tarjoajilla on tarvittavat henkilöstö- ja tekniset voimavarat ja kokemusta hankintasopimuksen toteuttamiseksi hankintayksikön edellyttämällä tasolla. Hankintayksikkö voi vaatia, että riittävä kokemus osoitetaan viittaamalla aiemmin toteutettuihin sopimuksiin.
Hankintamenettely keskeisiltä osin
Hankintayksikkö on pyytänyt tarjouksia Oulun kaupungin liikuntapaikkojen hoidosta.
Hankintayksikkö on ilmoittanut tarjouspyynnön kohdassa ”Muut ehdot” seuraavaa alihankinnan käyttämisestä:
”Palveluntuottajan käyttämistä palvelun tuottamiseen osallistuvista alihankkijoista vaaditaan samat Tarjoajan soveltuvuutta koskevat selvitykset. Mikäli palveluntuottaja käyttää alihankkijoita, vastaa palveluntuottaja alihankkijoidensa työn tekemisestä ja lopputuloksen laadusta kuin omastaan. Alihankkijoita koskevat samat soveltuvuusvaatimukset, joita tarjoajalta edellytetty. Tarjoajan on ilmoitettava tarjouksessaan palvelutoiminnassaan käyttämänsä alihankkijat. Tarjoajalla on oikeus käyttää ainoastaan tarjouksessaan ilmoittamia alihankkijoita, jotka Tilaaja on hyväksynyt alihankkijoiksi. Kaupungilla on oikeus perustellusta syystä kieltää palveluntuottajaa käyttämästä tiettyä alihankkijaa. Palveluntuottaja vastaa tilaajavastuulain mukaisesti velvoitteiden selvittämisestä ja täyttämisestä käyttämiensä alihankkijoiden osalta. Palveluntuottaja toimittaa tilaajalle nähtäväksi tilaajavastuulain edellyttämät selvitykset myös alihankkijoista 12 kk:n välein pyytämättä.”
Tarjoajan on tullut vastata joko ”kyllä” tai ”ei” seuraavaan tarjouspyynnössä esitettyyn kysymykseen:
”Mikäli palvelun tuottamisessa käytetään alihankkijaa /alihankkijoita, vakuutatteko: Sitoudumme siihen, että nimetyt alihankkijat ovat käytettävissä hankinnan toteuttamiseen. Sitoudumme toimittamaan selvityksiä alihankkijoista pyynnöstä hankintamenettelyn aikana.”
Hankintayksikkö on asettanut tarjouspyynnön kohdan ”Hankinnan kohteen kriteerit” alakohdassa ”Palvelun tuottava henkilöstö” seuraavat soveltuvuusvaatimukset:
”Palvelusta vastaavalla henkilöllä/työnjohtajalla tulee olla kahden (2) tai useamman vuoden kokemus ulkoliikuntapaikkojen työnjohtotehtävistä.
[– –]
Vähintään yhdellä liikuntapaikanhoidon tuottamiseen osallistuvalla henkilöllä tulee olla kahden (2) tai useamman vuoden työkokemus ympärivuotisesta ulkoliikuntapaikanhoidosta.”
Tarjoajan on tullut vastata kohtaan ”kyllä” ja liittää vapaamuotoinen selvitys tai ansioluettelo, josta käy ilmi, miten vaadittu työkokemus on täyttynyt.
Voittanut tarjoaja on tarjouksessaan vastannut ”kyllä” alihankkijoista esitettyyn kysymykseen ja esittänyt ESPD-lomakkeella, että hän aikoo teettää osan hankintasopimuksesta eräällä osakeyhtiöllä alihankintana. Tarjouksesta ei käy ilmi, että tarjousta olisi jätetty ryhmittymänä tai että voittaneen tarjoajan tarkoituksena olisi ollut vedota kyseiseen yhtiöön voimavara-alihankkijana.
Voittanut tarjoaja on tarjouksessaan vastannut ”kyllä” molempiin palvelun tuottavasta henkilöstöstä esitettyihin hankintayksikön kysymyksiin sekä liittänyt työnjohtajan ja voittaneen tarjoajan toiminimiyrittäjänä toimivan henkilön ansioluettelon tarjouksensa liitteeksi.
Asian arviointi
Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikkö pyrkii tarjoajien soveltuvuusvaatimuksilla varmistumaan tarjoajan kyvystä toteuttaa hankinta. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa sen suhteen, milloin se katsoo, että hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät edellytykset täyttyvät, kunhan menettely ei ole tarjoajia kohtaan syrjivää tai epätasapuolista eikä suhteellisuuden vaatimuksen tai avoimuusperiaatteen vastaista. Tarjoaja on vastuussa sen osoittamisesta, että se täyttää asetetut, hankintasäännösten mukaiset soveltuvuusvaatimukset.
Hankintayksikkö on asettanut tarjouspyyntöasiakirjoissa tarjoajalle soveltuvuusvaatimuksen, jonka mukaan palvelusta vastaavalla työnjohtajalla on tullut olla vähintään kahden vuoden kokemus ulkoliikuntapaikkojen työnjohtotehtävistä ja toisen soveltuvuusvaatimuksen, jonka mukaan vähintään yhdellä liikuntapaikanhoitoon osallistuvalla henkilöllä on tullut olla vähintään kahden vuoden työkokemus ympärivuotisesta ulkoliikuntapaikanhoidosta.
Voittanut tarjoaja on toimittanut tarjouksessaan tarjouspyyntöasiakirjoissa edellytetyt tarjoajan soveltuvuuden arviointiin liittyvät selvitykset. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut kyseisten selvitysten perusteella arvioida voittaneen tarjoajan työnjohtajaksi nimetyn ja liikuntapaikanhoitoon osallistuvan henkilön ammatillisen soveltuvuuden riittäväksi hankinnan kohteen kannalta. Asiassa ei ole myöhemminkään käynyt ilmi, että hankintayksikön olisi tullut arvioida voittaneen tarjoajan soveltuvuutta tältä osin toisin.
Selvitykset mahdollisista alihankkijoista on tarjouspyynnön mukaan tullut toimittaa vain hankintayksikön niitä erikseen pyytäessä. Asiassa esitetystä selvityksestä ei ole käynyt ilmi seikkoja, joiden perusteella hankintayksikön olisi tullut pyytää voittaneelta tarjoajalta selvitystä tämän käyttämästä alihankkijasta ennen hankintasopimuksen tekemistä. Edellä todettuun nähden ja kun tarjouspyynnössä ei ole edellytetty tarkempaa selvitystä alihankkijoiden soveltuvuudesta, hankintayksikön ei voida katsoa menetelleen hankintalain vastaisesti myöskään voittaneen tarjoajan alihankkijan soveltuvuuden arvioinnissa.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin hankintasäännösten vastaisesti hyväksyessään voittaneen tarjoajan tarjouksen. Tämän vuoksi asiassa ei ole tarpeen lausua valittajan toiseksi tulleen tarjoajan tarjoukseen kohdistamista väitteistä. Valitus on näin ollen hylättävä.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.
Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Asian näin päättyessä valittaja saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.
Lopputulos
Markkinaoikeus hylkää valituksen.
Markkinaoikeus velvoittaa Oulun Konetyö Oy:n korvaamaan Oulun kaupungin oikeudenkäyntikulut 660 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.
Muutoksenhaku
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Valitusosoitus on liitteenä.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Jari Tiainen ja Tobias von Schantz.
Huomaa
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.