MAO:66/21

Asioiden tausta

Turun kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on yhdessä Raision kaupungin, Kaarinan kaupungin, Laitilan kaupungin, Loimaan kaupungin ja Pöytyän kunnan kanssa ilmoittanut 24.2.2020 julkaistulla ja 19.3.2020 korjatulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta päihdehuollon avo-, vieroitus- ja selviämisasemapalveluja koskevasta liitteen E kohdan 1 mukaisesta palveluhankinnasta ajalle 1.9.2020–31.8.2022 ja mahdolliselle optiokaudelle 1.9.2022–31.8.2024. Hankinta on jaettu viiteen osaan.

Turun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on 13.5.2020 tekemällään hankintapäätöksellä § 203 valinnut puitejärjestelyn osan 4 toimittajiksi Suvera Oy:n, A-klinikka Oy:n, Turku, ja A-klinikka Oy:n, Salo, joista ensisijaiseksi toimittajaksi on valittu Suvera Oy.

Turun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on 2.9.2020 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä § 323 muun ohella poistanut edellä mainitun hankintapäätöksen ja keskeyttänyt hankintamenettelyn osan 4 osalta.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut noin 14.800.000 euroa.

Asioiden käsittely markkinaoikeudessa

Asia diaarinumero 2020/241

Valitus

Vaatimukset

A-klinikka Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen hankintapäätöksen hankinnan osan 4 osalta, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 5.183,20 eurolla lisättynä markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksua vastaavalla määrällä viivästyskorkoineen.

Perustelut

Suvera Oy:n tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen hankinnan osan 4 osalta.

Tarjouspyynnössä on edellytetty, että tarjottavien palveluiden tulee olla saatavissa enintään 70 kilometrin etäisyydellä Turun kauppatorilta (linnuntietä) ja että palveluntuottaja tuottaa palvelua hyvien julkisten kulkuyhteyksien (esimerkiksi juna/suora säännöllinen bussiyhteys) päässä.

Suvera Oy:llä ei ole ollut tarjouksen jättämisajankohtana tarjouspyynnössä vaadittua toimipistettä 70 kilometrin etäisyydellä Turun keskustasta. Suvera Oy:n tarjouksessa on ilmoitettu, että todennäköinen sijaintipaikkakunta tulee olemaan Salo. Hankintayksikkö ei ole Suvera Oy:n tarjouksen perusteella voinut varmistua siitä, että Suvera Oy täyttää edellä mainitut hankinnan kohdetta koskevat vaatimukset, koska toimitilaa ei ole ollut olemassa tarjousta jätettäessä. Ei voida pitää myöskään todennäköisenä, että Suvera Oy:n tuottama palvelu olisi ollut käytettävissä tarjouspyynnössä vaaditulla tavalla 1.9.2020, koska Suvera Oy:llä ei ole ollut tarjouksen jättämishetkellä tiedossaan toimipisteen osoitetta, eikä tarjouksessa ilmoitetulla perustettavalla toimipaikalla ole ollut vielä 8.6.2020 vaadittavaa toimilupaa.

Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän 11.6.2020 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirjan mukaan Suvera Oy on tehnyt ostotarjouksen Perniössä sijaitsevasta Juhalan asumisyksikön kiinteistöstä. Perniön ja Salon välillä kulkee paikallisliikenne muutamia kertoja päivässä ja lähin paikallisliikenteen bussipysäkki on noin viiden kilometrin kävelymatkan päässä Juholan asumisyksiköstä. Kyseinen toimipaikka ei ole täyttänyt tarjouspyynnön vaatimuksia hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä olevasta sijainnista sekä suorasta ja säännöllisestä kulkuyhteydestä, eikä toimipiste ole myöskään kohtuullisen kävelymatkan päässä lähimmältä bussipysäkiltä. Lisäksi Juholan asumisyksikön kiinteistö edellyttää peruskorjausta ja mittavia remontteja ennen kuin hankinnan kohteena olevaa palvelua voidaan tuottaa.

Suvera Oy ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettua tarjoajan taloudellista tilannetta koskevaa vaatimusta, jonka mukaan tarjoajan luottokelpoisuusluokituksen tulee olla vähintään tyydyttävä (A) tai vastaava. Suvera Oy:n luottoluokitus on ollut B.

Vastine

Vaatimukset

Turun kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus ensisijaisesti poistaa asian käsittelystään antamatta pääasiassa ratkaisua ja hylkää valittajan vaatimuksen sen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Toissijaisesti hankintayksikkö on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.

Perustelut

Turun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on 2.9.2020 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä § 323 poistanut 13.5.2020 tekemänsä hankintapäätöksen ja keskeyttänyt hankintamenettelyn osan 4 osalta, joten valittajalla ei ole asiassa enää oikeussuojan tarvetta.

Suvera Oy on vakuuttanut tarjouksessaan, että sillä on tarjouspyynnössä palveluntuottajalta vaaditut päihdehuollon avo-, vieroitus- ja selviämisasemapalveluiden tuottamiseen tarvittavat luvat toiminnan alkaessa. Hankintayksiköllä on ollut oikeus luottaa siihen, että Suvera Oy täyttää tarjouspyynnössä asetetut edellytykset sopimuskauden alkuun mennessä.

Hankintayksiköllä on ollut niin ikään oikeus luottaa Suvera Oy:n tarjouksessaan antamaan vakuutukseen siitä, että sen tuottama palvelu tulee täyttämään tarjouspyynnön vaatimukset, joiden mukaan tarjottavien palveluiden tulee olla saatavissa enintään 70 kilometrin etäisyydellä Turun kauppatorilta linnuntietä pitkin mitattuna ja, että vieroitushoidon toimitilat ovat hyvien julkisten kulkuyhteyksien, esimerkiksi junayhteyden tai suoran säännöllisen bussiyhteyden päässä. Lisäksi jälkikäteen saadun selvityksen perusteella Perniössä sijaitseva Juhalan asumisyksikkö on täyttänyt tarjouspyynnön vaatimuksen palveluiden sijainnista.

Suvera Oy:n toimittaman selvityksen mukaan sen luottokelpoisuusluokitus on ollut vähintään tarjouspyynnössä vaaditulla tasolla A.

Ei ole kohtuutonta, että valittaja joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, koska 13.5.2020 tehtyä hankintapäätöstä ei ole poistettu valituksessa eikä hankintaoikaisuvaatimuksessa esitetyillä perusteilla. Hankintayksikkö ei ole 13.5.2020 tehdyn hankintapäätöksen osalta menetellyt hankintasäännösten vastaisesti hyväksyessään Suvera Oy:n tarjouksen.

Muut kirjelmät

Valittaja on antanut lisälausuman.

Asia diaarinumero 2020/382

Valitus

Vaatimukset

A-klinikka Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen hankintaoikaisupäätöksen. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverolliset asianosais- ja oikeudenkäyntikulut 18.135 eurolla lisättynä markkinaoikeuden oikeudenkäyntimaksua vastaavalla määrällä viivästyskorkoineen.

Perustelut

Hankintamenettelyn keskeyttämiselle ei ole ollut todellista ja perusteltua syytä. Tarjouspyynnön vaatimus hyvistä julkisista kulkuyhteyksistä ei ole ollut niin tulkinnanvarainen tai epäselvä, että tarjoajat olisivat voineet ymmärtää sen eri tavoin siten, että sillä olisi ollut vaikutusta tarjoajien antamiin tarjouksiin.

Hankintamenettely on keskeytetty vain osan 4 osalta, vaikka myös muiden osien osalta tarjouspyynnössä on vaadittu, että palvelua tuotetaan hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä. Mikäli väitetty tulkinnanvaraisuus olisi ollut todellinen peruste hankintamenettelyn keskeyttämiselle, olisi hankintamenettely tullut keskeyttää myös muiden osien osalta.

Se, että Suvera Oy:n tarjous ei ole täyttänyt tarjouspyynnön vaatimusta hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella olevasta toimipaikasta, ei ole osoittanut, että tarjouspyyntö olisi ollut tältä osin tulkinnanvarainen.

Koska tarjoajat eivät ole esittäneet lisätietokysymyksiä tarjouspyynnön toimitilojen sijaintia hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä koskevasta vaatimuksesta, ei tarjouspyyntö ole tältä osin ollut epäselvä.

Vaikka osassa 4 tarjouspyynnössä ei ole ollut lisämainintaa kohtuullisesta kävelymatkasta, vaatimus hyvistä julkisista kulkuyhteyksistä on sisältänyt kuitenkin vaatimuksen, että lähimmälle juna- tai linja-autopysäkille on kohtuullinen kävelymatka. Mikäli juna- tai linja-autopysäkille on kilometrien kävelymatka, toimipaikka ei voi olla hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä.

Tarjouskilpailuun osallistuneet tarjoajat ovat olleet ammattimaisia palveluntuottajia, joiden on täytynyt ymmärtää, mitä tarjouspyynnön hyvillä julkisilla kulkuyhteyksillä on tarkoitettu.

Useiden muiden hankintayksiköiden aiemmin toteuttamien päihdepalveluhankintojen tarjouspyynnöissä on käytetty ilmaisua hyvät julkiset kulkuyhteydet, mikä on osoittanut kyseisen ilmaisun vakiintuneen toimialalla.

Koska tarjouspyyntö ei ole ollut tulkinnanvarainen, on ilmeistä, että hankintamenettelyn keskeyttämisellä on pyritty kiertämään hankintasäännöksiä ja estämään valittajaa saamasta oikeussuojaa tekemänsä valituksen perusteella.

Vastine

Vaatimukset

Turun kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.300 eurolla viivästyskorkoineen.

Perustelut

Hankintayksiköllä on ollut todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankintamenettely, koska tarjouspyynnön hyviä julkisia kulkuyhteyksiä koskeva vaatimus on osoittautunut niin tulkinnanvaraiseksi, ettei se ole ollut omiaan tuottamaan yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia. Tarjouspyynnössä ei ole selvennetty, mitä vaatimuksella hyvistä julkisista kulkuyhteyksistä tarkoitetaan muutoin kuin, että toimitilojen on oltava esimerkiksi junayhteyden tai suoran säännöllisen bussiyhteyden päässä. Täsmennetyt seikat ovat olleet ainoastaan esimerkkejä ja niissä mainittu ilmaisu ”säännöllinen” on ollut myös tulkinnanvarainen. Tarjouspyynnössä ei ole asetettu maksimietäisyyttä toimitilan ja julkisen liikennevälineen pysäkin välille eikä esitetty esimerkiksi kilometreissä ilmoitettua vaatimusta, miten lähelle toimipistettä julkisella kulkuvälineellä tulee päästä.

Tarjouspyynnössä ei ole ollut osan 4 osalta hyviä julkisia kulkuyhteyksiä koskevan vaatimuksen osalta samanlaista lisäedellytystä toimitilojen sijaitsemisesta kohtuullisen kävelymatkan päässä kuin osien 1, 2, 3 ja 5 osalta. Osan 4 osalta ei siten ole ollut selvää, onko vaatimukseen hyvistä julkisista kulkuyhteyksistä sisältynyt esimerkiksi se, että lähimmälle juna- tai linja-autopysäkille tulee olla kohtuullinen kävelymatka.

Tarjouskilpailuun osallistuneet kaksi ammattimaista palveluntuottajaa ovat molemmat tulkinneet osan 4 osalta tarjouspyynnön vaatimusta hyvistä julkisista kulkuyhteyksistä eri tavalla. Tarjouspyynnön tulkinnanvaraisuudella on siten ollut selvästi vaikutusta tarjouskilpailussa. Koska tarjouspyyntö on muotoiltu kulkuyhteyksiä koskevan vaatimuksen osalta osassa 4 laveammin kuin muissa hankinnan osissa eikä niiden osalta ole tältä osin tullut esille erilaisia tulkintoja, hankintamenettely on keskeytetty ainoastaan hankinnan osan 4 osalta.

Hankintayksikkö ei ole keskeyttänyt hankintamenettelyä kiertääkseen hankintasäännöksiä tai estääkseen valittajaa saamasta oikeussuojaa. Koska tarjouspyynnön vaatimus hyvistä julkisista kulkuyhteyksistä on ollut tulkinnanvarainen, on tarjoajien tasapuolisuutta parhaiten turvaava ratkaisu ollut keskeyttää hankintamenettely hankinnan osan 4 osalta. Hankintamenettelyn keskeyttämisellä ei ole syrjitty tai suosittu ketään tarjoajaa.

Vastaselitys

Valittaja on antanut vastaselityksen.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on esittänyt, että valittajan asioissa diaarinumerot 2020/382 ja 2020/241 vaatimien oikeudenkäyntikulujen määrä on kohtuuton. Koska valitus asiassa diaarinumero 2020/382 on ilmeisen aiheeton, on kohtuutonta, että hankintayksikkö joutuisi pitämään asiassa oikeudenkäyntikulut vahinkonaan. Ei ole myöskään kohtuutonta, että valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulut vahinkonaan asiassa diaarinumero 2020/241, koska 13.5.2020 tehtyä hankintapäätöstä ei ole poistettu valituksessa eikä hankintaoikaisuvaatimuksessa esitetyillä perusteilla.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Perustelut asiassa diaarinumero 2020/382

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (jäljempänä hankintalaki) 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 125 §:n 1 momentin mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Säännöksen esitöiden (HE 108/2016 vp s. 223) mukaan säännös on säilynyt muuttumattomana aiemmin voimassa olleeseen julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 73 a §:ään (699/2011) nähden.

Viimeksi mainitun säännöksen esitöissä (HE 182/2010 vp s. 22) on todettu, että hankintamenettelyn keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaako ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Oikeuskäytännössä hankintamenettelyn keskeyttämiseen on suhtauduttu suhteellisen sallivasti eikä säännöksellä ole ollut tarkoitus tiukentaa vallitsevaa tulkintakäytäntöä. Hyväksyttävänä hankinnan keskeyttämisen perusteena on oikeuskäytännössä pidetty muun ohella tarjouspyynnön osoittautumista tulkinnanvaraiseksi tai virheelliseksi. Talousvaliokunnan mietinnössä (TaVM 48/2010 vp s. 4) on lisäksi todettu oikeuskäytännössä katsotun, ettei hankintamenettelyn keskeyttäminen edellytä vakavien tai poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa.

Asian arviointi

Asiassa on kysymys siitä, onko hankintayksiköllä ollut todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankintamenettely.

Hankintayksikkö on pyytänyt tarjouksia Turun kaupungin, Kaarinan kaupungin, Laitilan kaupungin, Pöytyän kunnan, Raision kaupungin ja Loimaan kaupungin päihdehuollon avo-, vieroitus- ja selviämisasemapalveluista kyseisten kuntien asiakkaille. Hankinta on jaettu viiteen osaan. Valituksenalainen hankintaoikaisupäätös ja valitus kohdistuu hankinnan osaan 4 (Osakokokonaisuus 4: laitosvieroitus).

Tarjouspyynnön hankinnan osaa 4 ”Laitosvieroitus” koskevissa osa-alueen yleisissä kriteereissä on esitetty muun ohella seuraava vaatimus:

”Vieroitushoidon toimitilat:
- ovat hyvien julkisten kulkuyhteyksien (esim. juna/suora säännöllinen bussiyhteys) päässä”

Hankintayksikkö on valituksenalaisella hankintaoikaisupäätöksellään poistanut 13.5.2020 tekemänsä hankintapäätöksen sekä keskeyttänyt hankintamenettelyn hankinnan osan 4 osalta ja päättänyt käynnistää sen osalta uuden kilpailutuksen. Valituksenalaisessa keskeyttämispäätöksessä hankintamenettelyn keskeyttämistä on perusteltu seuraavasti:

”Osakokonaisuuden 4 laitosvieroitus osalta tarjouspyynnössä on ollut minimivaatimuksena, että vieroitushoidon toimitilat ’ovat hyvien julkisten kulkuyhteyksien (esim. juna/suora säännöllinen bussiyhteys) päässä’. Suvera on tarjouksessaan vakuuttanut, että tämä tarjouspyynnön vaatimus täyttyy. Hankintaoikaisuvaatimuksen käsittelyn yhteydessä on kuitenkin käynyt ilmi, että toimitila, jossa Suvera tulee järjestämään tarjouspyynnön mukaista laitosvieroituspalvelua, sijaitsee 6,6 km päässä lähimmältä bussipysäkiltä. Suvera on tuonut hankintaoikaisuvaatimukseen antamassaan lisäselvityksessä esiin, että tarjouspyynnössä ei ole ollut mainintaa tietystä kilometrimäärästä.

Kyseinen tarjouspyynnön vaatimus on tulkinnanvarainen, sillä siitä ei käy ilmi, miten lähelle toimipistettä julkisella kulkuvälineellä tulee päästä. Eri tarjoajat voivat ymmärtää vaatimuksen hyvistä julkisista kulkuyhteyksistä eri tavalla. Lisäksi laitosvieroituksen asiakkaat voivat olla vieroitukseen saapuessaan sellaisessa kunnossa, ettei heiltä voida kohtuudella edellyttää edes normaalisti kohtuullisena pidettävää kävelymatkaa esimerkiksi bussipysäkiltä laitosvieroitukseen päästäkseen. Tarjouspyynnössä ei ole ollut osakokonaisuuden 4 osalta myöskään lisämainintaa kohtuullisesta kävelymatkasta.

[– –]

Edellä mainituin perustein osakokonaisuuden 4 tarjouspyynnön vaatimus hyvistä julkisista kulkuyhteyksistä on ollut tulkinnanvarainen, ja hankintamenettelyssä on tapahtunut sen vuoksi virhe. Koska virhe on ollut jo tarjouspyynnössä, ei sitä ole mahdollista korjata uudella hankintapäätöksellä hankintamenettelyä keskeyttämättä, vaan virheellinen menettely voidaan korjata vain keskeyttämällä hankinta ja julkaisemalla uusi tarjouspyyntö. Hankintayksiköllä on siten hankintalain 125 §:n mukainen todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankintamenettely. Keskeyttämispäätöstä tehtäessä on toimittu tasapuolisesti ja ehdokkaita syrjimättä.”

Valittaja on esittänyt, ettei hankintamenettelyn keskeyttämiselle ole ollut todellista ja perusteltua syytä. Valittajan mukaan tarjouspyynnön vaatimus hyvistä julkisista kulkuyhteyksistä ei ole ollut niin tulkinnanvarainen tai epäselvä, että sillä olisi ollut vaikutusta tarjoajien antamiin tarjouksiin.

Hankintayksikkö on esittänyt, että sillä on ollut tarjouspyynnön epäselvyyden ja tulkinnanvaraisuuden vuoksi todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankintamenettely. Tarjouspyynnön vähimmäisvaatimus, jonka mukaan vieroitushoidon toimitilat tulee olla hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä, on ollut tulkinnanvarainen. Tarjouspyynnössä ei ole asetettu maksimietäisyyttä toimitilan ja julkisen liikennevälineen pysäkin välillä eikä siten esimerkiksi kilometreissä ilmoitettua edellytystä sille, miten lähelle toimipistettä julkisella kulkuvälineellä tulee päästä.

Markkinaoikeus toteaa, että kyseessä olevan hankintaoikaisupäätöksen mukaan hankintamenettely on keskeytetty sen vuoksi, että tarjouspyynnössä hankinnan kohteelle asetettu vähimmäisvaatimus, jonka mukaan vieroitushoidon toimitilat tulee olla hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä, on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan tarjoajat ovat tulkinneet kyseistä vaatimusta eri tavoin. Suvera Oy on hankintayksikölle toimittamassaan lausumassa esittänyt, ettei tarjouspyynnössä ole eritelty tiettyä esimerkiksi kilometrimääräisesti määriteltyä etäisyysvaatimusta julkisen liikenteen pysäkin ja toimipisteen tilojen välillä. Suvera Oy:n mukaan sen toimipisteeseen on hyvät julkiset kulkuyhteydet, sillä sinne on julkinen bussiyhteys lähes tunnin välein molempiin suuntiin. A-klinikka Oy:n hankintayksikölle antaman lausuman mukaan edellä mainittu ei täytä vaatimusta hyvistä julkisista kulkuyhteyksistä.

Markkinaoikeus toteaa, ettei tarjouspyynnössä ole tarkemmin määritelty käytetyn termin ”hyvät julkiset kulkuyhteydet (esim. juna/suora säännöllinen bussiyhteys)” sisältöä, on tarjoajilla voinut perustellusti syntyä eri näkemyksiä vaatimuksen täyttymisestä. Lisäksi hankintayksikkö on esittänyt, että kyseisestä vaatimuksesta on puuttunut palvelua käyttävien asiakkaiden kannalta olennainen vaatimus siitä, että toimipisteeseen on kohtuullinen kävelymatka julkisten kulkuyhteyksien päästä.

Hyväksyttävänä hankinnan keskeyttämisen perusteena on oikeuskäytännössä pidetty muun ohella tarjouspyynnön osoittautumista tulkinnanvaraiseksi tai virheelliseksi. Hankintamenettelyn keskeyttämisen edellytyksenä oleva todellinen ja perusteltu syy voi johtua myös hankintayksikön omasta toiminnasta tai laiminlyönnistä aiheutuvasta hankintamenettelyn virheellisyydestä.

Markkinaoikeus katsoo edellä todetun perusteella, että hankintayksiköllä on ollut hankintalain 125 §:n 1 momentissa tarkoitettu todellinen ja perusteltu syy hankintamenettelyn keskeyttämiseen Asiassa ei ole ilmennyt, että hankintayksikkö olisi hankintamenettelyn keskeyttäessään menetellyt valittajaa tai muita tarjoajia kohtaan syrjivästi tai muutoin epätasapuolisesti.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus asiassa dnro 2020/382 on näin ollen hylättävä.

Perustelut asiassa diaarinumero 2020/241

Valittaja on vaatinut muun ohella, että hankintayksikön 13.5.2020 tekemä hankintapäätös kumotaan hankinnan osan 4 osalta.

Markkinaoikeus toteaa, että valittajalla on valittaessaan 13.5.2020 tehdystä hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen ollut oikeudellinen intressi saattaa asia markkinaoikeuden käsiteltäväksi ja saada asiassa perusteltu ratkaisu. Valituksen ollessa vireillä markkinaoikeudessa asiantila on kuitenkin muuttunut hankintayksikön tehtyä 2.9.2020 hankintaoikaisupäätöksen, jolla se on poistanut aikaisemman hankintapäätöksensä ja keskeyttänyt hankintamenettelyn hankinnan osan 4 osalta.

Hankintapäätöksen poistaminen ja hankintamenettelyn keskeyttäminen on tarkoittanut, että valituksenalainen hankintapäätös on menettänyt merkityksensä, sillä hankintaa ei voida enää toteuttaa kyseisten päätösten perusteella. Markkinaoikeus on myös edellä katsonut, että hankintamenettelyn keskeyttämiselle on ollut hankintalain mukaiset perusteet. Valittajalla ei siten ole sanotulta osin enää oikeussuojan tarvetta eikä tarvetta saada markkinaoikeuden perusteltua ratkaisua siitä, onko hankintayksikkö menetellyt 13.5.2020 tekemänsä hankintapäätöksen osalta valittajan esittämin tavoin hankintasäännösten vastaisesti. Markkinaoikeus ei voi enää myöskään määrätä mainitun päätöksen osalta hankintayksikölle hankintalaissa säädettyä seuraamusta.

Edellä todetuin perustein asian käsittely raukeaa pääasian osalta asiassa diaarinumero 2020/241.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 97 §:n 1 momentin mukaan korvattavia oikeudenkäyntikuluja ovat muun ohella oikeudenkäyntikirjelmän laatimisesta, asian ratkaisemiseksi tarvittavan selvityksen hankkimisesta ja muusta oikeudenkäynnin valmistelusta aiheutuneet kulut (kohta 1), asiamiehelle tai avustajalle maksettava palkkio ja korvaus (kohta 4) ja muut oikeudenkäyntiin välittömästi liittyvät kulut (kohta 5).

Viimeksi mainitun pykälän esitöissä (HE 29/2018 vp s. 171 ja 172) on esitetty, että oikeudenkäyntikuluina voidaan korvata vain oikeudenkäyntivaiheesta aiheutuneita kuluja. Oikeudenkäyntiä mahdollisesti edeltäneestä oikaisuvaatimusvaiheesta tai muusta hallintomenettelystä aiheutuneita kuluja ei voida korvata oikeudenkäyntikuluina.

Asiassa diaarinumero 2020/241 hankintapäätös on poistettu ja hankintamenettely keskeytetty vasta sen jälkeen, kun valittaja on tehnyt valituksen markkinaoikeudelle. Hankintamenettelyn keskeyttäminen on lisäksi osittain liittynyt valittajan valituksessa esittämiin seikkoihin. Tässä suhteessa asian saattaminen markkinaoikeuden käsiteltäväksi on ollut perusteltua. Sanottuun nähden olisi asiassa annetusta ratkaisusta huolimatta kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. A-klinikka Oy:n esittämän oikeudenkäyntikululaskelman mukaan kuluihin on sisältynyt muun ohella hankintaoikaisuvaatimusmenettelyyn liittyviä kuluja, jotka eivät edellä todetusti voi tulla korvattavaksi oikeudenkäyntikuluina. Asian laatu ja laajuus huomioon ottaen ja edellä todetun perusteella markkinaoikeus katsoo A-klinikka Oy:n oikeudenkäyntikulujen kohtuulliseksi määräksi asiassa diaarinumero 2020/241 5.000 euroa. Vastaavasti hankintayksikkö saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan kyseisessä asiassa.

Valittaja ei arvonlisäverolain 37 § ja 102 §:ssä säädetty huomioon ottaen ole hankinnan kohteeseen liittyvästä liiketoiminnastaan arvonlisäverovelvollinen eikä sillä ole oikeutta vähentää siihen liittyvästä oikeudenkäynnistä aiheutuneisiin kuluihin sisältyvää arvonlisäveroa omassa verotuksessaan. Korvattavaksi vaadituista oikeudenkäyntikuluista ei siten ole vähennettävä niihin sisältyvää arvonlisäveroa.

Asiassa diaarinumero 2020/382 annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Vastaavasti valittaja saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Lopputulos

Asian käsittely raukeaa pääasian osalta asiassa diaarinumero 2020/241.

Markkinaoikeus hylkää valituksen asiassa diaarinumero 2020/382.

Markkinaoikeus velvoittaa asiassa diaarinumero 2020/241 Turun kaupungin korvaamaan A-klinikka Oy:n oikeudenkäyntikulut 5.000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Markkinaoikeus velvoittaa asiassa diaarinumero 2020/382 A-klinikka Oy:n korvaamaan Turun kaupungin oikeudenkäyntikulut 1.300 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Muutoksenhaku

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Valitusosoitus on liitteenä.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen ja Jenni Poropudas sekä asessori Anu Pitkänen.

Huomaa

Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 2.9.2021 taltionumero H2972/2021.