MAO:673/2025
Asioiden tausta
Asikkalan kunta (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 28.3.2025 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Asikkalan kunnan oppilaskuljetuksia ja palveluliikennettä koskevasta palveluhankinnasta kahdelle vuodelle ja kahdelle lukuvuoden pituiselle optiokaudelle. Hankinta on jaettu kuuteen osa-alueeseen.
Asikkalan kunnan kasvatus- ja opetuslautakunta on 15.5.2025 tekemillään hankintapäätöksillä § 60,
§ 61, § 62 ja § 63 muun ohella valinnut hankinnan osa-alueissa 1–3 Tiirismaan Liikenne Oy:n tarjouksen ja osa-alueessa 4 Taxi KiPi Oy:n tarjouksen.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut 1.140.000 euroa. Hankinnan arvo on hankinnan osa-alueissa 1–4 ollut hankintayksikön ilmoituksen mukaan 780.000 euroa.
Hankintasopimuksia ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.
Asioiden käsittely markkinaoikeudessa asioissa diaarinumerot 280–283/2025
Valitus
Vaatimukset
Kuljetus Lakkapää Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaiset hankintapäätökset ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan niiden osalta virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.227,50 eurolla.
Perustelut
Hankinta-asiakirjat on laadittu harhaanjohtavasti, ja ne ovat johtaneet liian edullisen tarjouksen hyväksymiseen. Tarjouspyyntöasiakirjat ovat olleet ristiriitaiset hintojen ilmoittamisen osalta. Tarjouspyynnön liitteenä olleessa palvelunkuvauksessa on yhtäältä todettu kuljetustarpeen olevan hankintayksikön arvion mukaan viisi tuntia päivässä tai 100 tuntia kuukaudessa. Toisaalta palvelunkuvauksen mukaan hinnoittelun helpottamiseksi hankintayksikkö takaa laskutettavina vähimmäistunteina 80 tuntia kuukaudessa eli 4 tuntia päivässä. Lisäksi tarjouspyynnön liitteenä olleessa hintalomakkeessa on tullut syöttää tuntihinta 100 tunnin kuljetustarpeen mukaan.
Hankinta-asiakirjat ovat johtaneet siihen, että tarjoajat ovat laskeneet hintansa eri tavoilla. Kaksi hinnaltaan halvinta tarjousta on selvästi laadittu 100 tunnin tarpeen perusteella, kun taas kalleimmat tarjoukset ovat perustuneet 80 tunnin tarpeeseen. Mikäli kaksi halvimman tarjouksen antanutta tarjoajaa saavat sopimuskaudella laskuttaa vain 80 tunnin vähimmäismäärän, palvelun tarjoaminen on taloudellisesti mahdotonta, mitä korostaa edelleen näiden tarjoajien sitoutuminen käyttämään kallista uusiutuvaa polttoainetta.
Vastine
Vaatimukset
Asikkalan kunta on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 6.638,75 eurolla viivästyskorkoineen.
Perustelut
Hankinta-asiakirjat ovat olleet hankintasäännösten mukaiset, eivätkä ne ole olleet harhaanjohtavat. Hankintayksikkö on tarjouspyynnön liitteenä olleessa palvelunkuvauksessa arvioinut, että kuukaudessa osa-alueittain laskutettavia tunteja on keskimäärin 20 kuljetuspäivällä 100 tuntia. Hankintayksikkö on lisäksi tarjoajien hinnoittelun helpottamiseksi taannut laskutettavina vähimmäistunteina 80 tuntia kuukaudessa. Mikäli jonain kuukautena vähimmäistunteina taatut 80 tuntia eivät täyttyisi, palveluntuottaja saa siten veloittaa hankintayksiköltä vähimmäistuntien mukaisen hinnan. Vähimmäistuntien takaamisen tarkoituksena on ollut vähentää tarjoushintoihin laskettavaa riskilisää ja ottaa huomioon hankinta-asiakirjoissa arvioidun kuljetustarpeen muutosalttius. Tätä on myös erikseen korostettu palvelunkuvauksessa. Vastaavanlaisissa kuljetushankinnoissa tarjoajille tarjotaan vakiintuneesti tietyt vähimmäistunnit. Myös hankintayksikön nykyisellä sopimuskaudella, jonka palveluihin muun ohella valittaja on osallistunut, on käytössä vähimmäistunnit.
Hankinta-asiakirjat eivät voi olla hankintasäännösten vastaiset sillä perusteella, että hankintayksikkö on ottanut tarjoajien edut poikkeuksellisen hyvin huomioon ja taannut niille vähimmäistunnit. Valittajan edustaja on itse hankintamenettelyä edeltäneessä markkinavuoropuhelussa esittänyt vähimmäistuntien sisällyttämistä tarjouspyyntöön.
Tarjouspyynnön liitteenä olleella hintalomakkeella on esitetty palvelunkuvauksen kanssa yhdenmukaisesti arvioiduksi ajojen tuntimääräksi 100 tuntia kuukaudessa. Palvelunkuvauksessa ilmoitetut vähimmäistunnit eivät ole vaikuttaneet mitenkään siihen, miten hinnat lasketaan hintalomakkeella.
Tarjoajat ovat antaneet hintansa hankinta-asiakirjoissa pyydetyn mukaisesti. Valittaja ei ole esittänyt, mihin sen väite tarjoushintojen perustumisesta eri tuntimääriin pohjautuu.
Voittaneiden tarjoajien tarjoushinnat eivät ole olleet poikkeuksellisen alhaisia. Valittaja ei ole esittänyt selvitystä siitä, että voittaneiden tarjoajien palveluntuotanto olisi taloudellisesti tappiollista siinä tilanteessa, että ne saisivat laskuttaa kuukaudessa vain 80 tuntia. Tällaista ei ilmene myöskään voittaneiden tarjoajien tarjouksista. Suuretkaan hinnanerot tarjousten välillä eivät välttämättä merkitse, että hankintamenettelyssä olisi hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisia tai alhaisilta vaikuttavia tarjouksia. Nyt esillä olevassa hankinnassa voittaneiden tarjoajien, toiseksi tulleiden tarjoajien ja valittajan tarjousten hintojen välillä ei myöskään ole suuria eroja.
Tarjoajat sitoutuvat tarjouksen jättämällä hankinta-asiakirjojen mukaisten velvoitteiden suorittamiseen. Voittaneilla tarjoajilla on vahva luottoluokitus ja liikevaihto sekä pitkä toimintahistoria, jotka osoittavat, että niillä on taloudellinen kantokyky suoriutua hankinnan mukaisesta palvelutuotannosta. Hankintayksiköllä ei ole ollut hankintapäätöstä tehdessään eikä sillä ole edelleenkään mitään epäilyksiä siitä, että voittaneet tarjoajat eivät voisi suoriutua hankinnasta tarjoamillaan hinnoilla.
Kuultavien lausunnot
Tiirismaan Liikenne Oy on markkinaoikeuden asioissa diaarinumerot 280–282/2025 antamassaan lausunnossa esittänyt jättäneensä tarjouksen hankinnan osa-alueissa 1–4 hankinta-asiakirjojen tietojen mukaisesti. Hankinta-asiakirjoissa on selvästi mainittu, että kohteiden takuutuntiveloitus on 4 tuntia ajopäivässä. Vaikka tarjoushinnat on tullut syöttää taulukkoon, jossa tuntihinta kerrotaan sadalla, tämä ei ole vaikuttanut kuultavan hinnoitteluun harhaanjohtavasti. Takuutuntiveloitus on riittävä siihen, että jokaisessa hankinnan kohteessa olevat lakisääteiset suoritteet pystytään hoitamaan, eikä valittajan väite liian alhaisesta hinnasta pidä paikkaansa. Hankinnan kohteisiin käytettävällä kuultavan kalustolla on lisäksi paljon muitakin kuin hankinnasta syntyviä ajosuoritteita, ja niistä kertyy lisätuloja.
Taxi KiPi Oy ei ole sille markkinaoikeuden asiassa diaarinumero 283/2025 varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausuntoa.
Vastaselitys
Valittaja on esittänyt, että se on markkinavuoropuhelussa pyytänyt vähimmäistuntien ilmoittamista siten, että ne olisivat olleet samat kuin arvioidut tunnit. Vähimmäistuntien ja arvioitujen tuntien poikkeaminen toisistaan synnyttää tarjoajalle riskin siitä, että jokaiselta päivältä jää laskuttamatta tarjoushinnan perusteeksi otettuja tunteja. Valittajalla on ollut aiempien hankintojen perusteella tietoa toteutuneista tuntimääristä, jonka se on ottanut huomioon tarjoushintaa määrittäessään. Jos hankintayksikön tiedossa on ollut reittikohtaisten tuntimäärien lisääntyminen, hankinta-asiakirjoissa olisi voinut pyytää hintaa määrältään suuremmista tunneista päivää kohden. Valittajalla on lisäksi kokemusta siitä, että sopimuskaudella toteutuneet tuntimäärät ovat jääneet hankinta-asiakirjoissa ilmoitettuja pienemmiksi. Hankinta-asiakirjojen vähimmäistuntimääriä koskevien tietojen perusteella on täysin mahdollista, että tunteja reiteille tulee vain vähimmäistuntimäärien mukainen määrä. Hankinta-asiakirjoissa riski vähäisemmistä tunneista on siirretty tarjoajan vastuulle.
Valittaja ei ole esittänyt, että sen oman tarjoushinnan alittavat tarjoukset olisivat hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisia. Valittaja on sen sijaan halunnut tuoda esiin, että se on laskenut hintansa 80 tunnin mukaan, koska riskinä on ollut tuntien jääminen alle 80:een perustuen valittajan aikaisempiin kokemuksiin. Voittaneiden tarjousten päivähinnat eivät voi riittää kaikkien palveluntarjoajan kustannusten kattamiseen.
Muut kirjelmät
Hankintayksikkö on esittänyt, ettei hankintayksikkö voi taata vähimmäistunteja sen mukaan, millaisiksi se on arvioinut kuljetusten kokonaismäärät kuukaudessa. Hankintayksikön aiemmassa kilpailutuksessa vähimmäistunnit oli asetettu liian korkeiksi, mikä johti liian korkeisiin ajamattomien tuntien laskutuksiin. Nyt esillä olevassa hankinnassa vähimmäistunnit on asetettu aiempaa kohtuullisemmalle tasolle. Hankintasäännöksissä ei ylipäänsä ole edellytetty hankintayksikön sitoutumista mihinkään vähimmäistuntimääriin, ja hankintayksiköllä on laaja harkintavalta hankinnan kohteen määrittämisessä. Jokainen tarjoaja on ymmärtänyt, mitä vähimmäistunneilla on tarkoitettu ja miten ne poikkeavat arvioiduista liikennöinnin määristä. Valittajan arviot palveluntuottajien kustannuksista ja niiden perusteista ovat virheelliset.
Markkinaoikeuden ratkaisu
Perustelut
Kysymyksenasettelu ja sovellettavat oikeusohjeet
Asioissa on valittajan esittämän perusteella arvioitava, onko hankinta-asiakirjoissa annettu hankintasäännösten vastaisella tavalla harhaanjohtavaa tietoa hankinnan kohteesta ja onko tämä johtanut tarjousten vertailukelvottomuuteen ja siihen, että tarjouksia on annettu hinnoilla, joilla hankintaa ei voida tosiasiallisesti toteuttaa. Lisäksi asioissa on arvioitava, ovatko voittaneiden tarjousten hinnat olleet niin alhaiset, että hankintayksikön on katsottava ne hyväksyessään menetelleen hankintasäännösten vastaisesti.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 67 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden liitteet on laadittava niin selviksi, että niiden perusteella voidaan antaa keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.
Hankintalain 96 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on vaadittava tarjoajalta selvitys tarjouksen hinnoista tai kustannuksista, jos tarjous vaikuttaa poikkeuksellisen alhaiselta. Hankintalain 96 §:n
2 momentin mukaan hankintayksikkö voi hylätä hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden hinnaltaan tai kustannuksiltaan poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen, jos tarjoajan antama selvitys ja muu toimitettu näyttö ei tyydyttävästi selitä tarjottujen hintojen tai kustannusten alhaista tasoa. Hankintayksikön on hylättävä tarjous, jos tarjouksen poikkeuksellisen alhainen hinta tai kustannukset johtuvat lain 81 §:n
1 momentin 5 kohdassa tarkoitettujen velvoitteiden laiminlyömisestä.
Hankinta-asiakirjat
Tarjouspyynnössä on pyydetty tarjouksia Asikkalan kunnan oppilaskuljetuksia ja palveluliikennettä koskevista palveluista. Hankinta on jaettu kuuteen osa-alueeseen.
Tarjouspyynnön kohdassa 1 ”Hankinnan tavoite ja kohde” on muun ohella todettu, että hankintayksikkö ei sitoudu vähimmäisostomääriin mutta sitoutuu tarjouspyynnön liitteessä 1 ilmoitettuihin vähimmäistuntimääriin. Kohdan mukaan hankintayksikkö korostaa, että liitteessä 1 esitetyt ajotuntimäärät ja tarjouspyynnössä esitetyt osa-alueiden ennakoidut arvot ovat hankintayksiköiden arvioita, eikä palveluntuottaja saa yksinoikeutta tuottaa palvelua hankintayksikölle. Samassa kohdassa on esitetty osa-alueittain hankinnan arvonlisäverottomat ennakoidut arvot.
Tarjouspyynnön kohdasta 10 ”Tarjousten valintaperuste ja vertailu” ilmenee, että kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena on kummassakin hankinnan osa-alueessa ollut paras hinta-laatusuhde, jossa hinnan painoarvo on ollut 90 prosenttia ja laadun 10 prosenttia.
Tarjouspyynnön liitteen 1 ”Palvelunkuvaus” kohdassa 1 ”Hankinnan kohde” on kuvattu osa-alueittain hankittavat palvelut ja ajoneuvomäärät sekä todettu, että palveluntuottaja veloittaa kuljetuspalveluista hinnat, jotka annetaan tarjouspyynnön hintalomakkeella.
Saman liitteen kohdassa 2 ”Kuljetustarve” on muun ohella todettu hankintayksikön arvioiduksi kuljetustarpeeksi hankinnan osa-alueessa 1 keskimäärin viisi tuntia/päivä/ajoneuvo, jolloin kuukaudessa laskutettavia tunteja on keskimäärin 20 kuljetuspäivällä 100 tuntia. Kohdan mukaan hinnoittelun helpottamiseksi hankintayksikkö takaa laskutettavina vähimmäistunteina osa-alueessa 1 80 tuntia per kuukausi ajanjaksoilla syyskuu–joulukuu ja tammikuu–toukokuu. Muille kuukausille ei taata vähimmäistunteja, vaan ne laskutetaan toteutuneen mukaan.
Samassa kohdassa on edelleen todettu hankintayksikön arvioiduksi kuljetustarpeeksi hankinnan osa-alueissa 2–6 keskimäärin viisi tuntia/päivä/ajoneuvo, jolloin lukukauden kuukaudessa (elokuu–joulukuu ja tammikuu–toukokuu) laskutettavia tunteja on keskimäärin 20 kuljetuspäivällä 100 tuntia per osa-alue. Kohdan mukaan hinnoittelun helpottamiseksi hankintayksikkö takaa laskutettavina vähimmäistunteina osa-alueissa 2–6 80 tuntia per kuukausi ajanjaksoilla syyskuu–joulukuu ja tammikuu–toukokuu. Elokuulle ei taata vähimmäistunteja, vaan tuolloin laskutetaan toteutuneen mukaan.
Vähimmäistunnit tarkoittavat kohdan mukaan sitä, että liikennöitsijä voi laskuttaa joka vähimmäistuntikuukaudesta vähintään 80 tuntia, vaikka hankintayksikön osoittaman ajon määrä alittaisi 80 tuntia. Mikäli ajoa on enemmän kuin 80 tuntia, laskutetaan toteutuneen mukaan. Kohdassa on vielä todettu, että koulujen loma-aikojen palveluliikennettä ajetaan vain osa-alueessa 1, jolloin kuljetusta on vähemmän verrattuna aikoihin, jolloin koulut ovat auki.
Saman tarjouspyynnön liitteen kohdan 2 alakohdassa ”Yleistä kaikkia osa-alueita koskien” on muun ohella todettu, että arvioiduissa tuntimäärissä voi olla luonnollisesti vaihtelua, koska kuljetettavien henkilöiden määrissä ja heidän asuinpaikoissaan voi tulla sopimuskauden aikana muutoksia. Kohdan mukaan kuljetustarpeeseen ja reitteihin voi tulla vaihtelua sopimuskauden aikana kuljetettavien määrän ja asuinpaikkojen muuttuessa.
Tarjouspyynnön liitteenä 2 on ollut hintaliite, johon on tullut syöttää osa-alueittain yksikköhinnat (euroa/tunti). Jokaisen osa-alueen osalta liitteessä on ilmoitettu arvioiduksi tuntimääräksi 100 tuntia kuukaudessa (viisi tuntia x 20 arkipäivää).
Hankintapäätösten liitteinä olleiden vertailutaulukoiden mukaan voittaneiden ja toiseksi tulleiden tarjousten väliset hintaerot ovat olleet hankinnan osa-alueissa 1–4 yhden ja hieman yli kymmenen prosentin välillä. Voittaneiden tarjousten ja valittajan tarjousten väliset hintaerot ovat puolestaan olleet hankinnan osa-alueissa 1–4 20 ja 30 prosentin välillä.
Asian arviointi
Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa määritellä tarjouspyyntöasiakirjoissa hankinnan kohde. Tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankinnan kohde tulee kuitenkin kuvata tarjouspyynnössä sellaisella tarkkuudella, että tarjoajat tietävät jo tarjouksia laatiessaan, millä seikoilla on merkitystä tarjouskilpailua ratkaistaessa ja että tarjouspyyntö tuottaa yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia.
Hinnan painoarvo tarjouksen valinnassa on ollut hyvin suuri eli 90 prosenttia. Hankinta-asiakirjoissa on edellä kuvatulla tavalla ilmoitettu kaikissa hankinnan osa-alueissa arvioiduksi laskutettavien tuntien määräksi 100 tuntia kuukaudessa mainittuina kuukausina. Hankinta-asiakirjojen mukaan arvioiduissa tuntimäärissä voi olla vaihtelua. Hankinta-asiakirjoissa on toisaalta esitetty, että hankintayksikkö takaa laskutettavina vähimmäistunteina kaikissa osa-alueissa 80 tuntia kuukaudessa hankinta-asiakirjoissa mainittuina kuukausina. Hankinta-asiakirjoissa on erikseen todettu vähimmäistuntien tarkoittavan sitä, että liikennöitsijä voi laskuttaa joka vähimmäistuntikuukaudesta vähintään 80 tuntia, vaikka hankintayksikön palveluntuottajalle osoittaman ajon määrä alittaisi 80 tuntia. Hankinta-asiakirjoissa on lisäksi todettu, että mikäli ajoa on enemmän kuin 80 tuntia, laskutetaan hankintayksikköä kuitenkin toteutuneiden ajotuntien mukaan.
Markkinaoikeus toteaa, että hankinta-asiakirjoissa on ilmoitettu selvästi ja yhdenmukaisesti arviot hankinnan kohteena olleiden palvelujen määristä. Hankinta-asiakirjoissa vähimmäistunneista todettu on puolestaan antanut tarjoajille tiedon siitä, minkä määrän palveluista voi vähintään laskuttaa hankintayksikköä mainittuina kuukausina. Arviot hankittavien palvelujen määristä ja tiedot vähimmäistunneista on esitetty hankinta-asiakirjoissa selvästi erillään toisistaan, eikä hankinta-asiakirjojen perusteella ole ollut pääteltävissä, että vähimmäistuntimäärillä olisi tarkoitettu arviota hankittavien palvelujen määristä tai että hankinta-asiakirjojen arvioita hankittavista tuntimääristä ei olisi voitu vähimmäistuntimäärät huomioon ottaen käyttää realistisena kuvauksena hankinnan kohteen tosiasiallisesta laajuudesta. Alalla ammattimaisesti toimivat palveluntarjoajat ovat voineet määritellä yhdenmukaisesti tarjoushintansa hankinta-asiakirjoissa annettujen tietojen perusteella. Hankintayksikön aiemmin tekemien hankintojen laajuudella ei ole merkitystä arvioitaessa nyt esillä olevan hankinnan hankinta-asiakirjojen hankintasäännösten mukaisuutta.
Edellä esitetyn perusteella markkinaoikeus katsoo, etteivät hankinta-asiakirjat ole olleet valittajan väittämin tavoin hankintalain 67 §:n 1 momentin vastaisesti epäselvät.
Asioissa on vielä arvioitava valittajan väitteitä voittaneiden tarjoajien tarjousten hintatasosta.
Valittaja on esittänyt, että sen tietojen ja kokemuksen mukaan palvelun tarjoaminen voittaneiden tarjoajien hinnoilla on mahdotonta, jos palvelua toteutetaan hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vähimmäistuntien laajuudessa. Hankintayksikkö on markkinaoikeudessa esittänyt tarjoajien sitoutuneen tarjouksen jättämällä hankinta-asiakirjojen mukaisten velvoitteiden suorittamiseen. Lisäksi hankintayksikkö on esittänyt voittaneilla tarjoajilla olevan taloudellinen kantokyky suoriutua hankinnan mukaisesta palvelutuotannosta.
Markkinaoikeus toteaa, että hankintalain 96 §:ssä hankintayksikölle säädetty velvollisuus selvittää tarjouksen hintoja tai kustannuksia koskee tilannetta, jossa tarjous vaikuttaa hinnaltaan poikkeuksellisen alhaiselta. Hankintayksiköllä on sinänsä lähtökohtaisesti harkintavaltaa arvioida, milloin sen on aiheellista selvittää tarjoushinnan määräytymisen perusteita. Tämä arviointi tulee kuitenkin perustaa todellisiin ja perusteltuihin seikkoihin. Suuretkaan hintaerot tarjousten välillä eivät välttämättä merkitse, että hankintamenettelyssä olisi hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisia tai alhaiselta vaikuttavia tarjouksia.
Nyt esillä olevassa asiassa hankintayksikkö on markkinaoikeudessa esittänyt edellä kuvatut perustelut sille, miksi sillä ei ole ollut syytä arvioida voittaneiden tarjousten hintoja poikkeuksellisen alhaisiksi. Markkinaoikeus toteaa, ettei asioissa esitetyn selvityksen perusteella ole katsottava osoitetun, että hankintayksikön kyseiset perustelut olisivat virheelliset, että hankittavia palveluita ei olisi mahdollista toteuttaa voittaneiden tarjoajien tarjoamilla hinnoilla tai että hankintayksikön olisi yksin voittaneiden tarjoajien tarjoushintojen tason perusteella tullut pitää niitä hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisina tai alhaisilta vaikuttavina. Kun lisäksi otetaan huomioon edellä selostetut tarjousvertailusta ilmenevät prosentuaaliset erot voittaneiden tarjousten ja toiseksi tulleiden sekä valittajan hintojen välillä, markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksiköllä ole ollut perusteita katsoa voittaneiden tarjousten hintaa poikkeuksellisen alhaisiksi tai alhaisilta vaikuttaviksi. Asiaa ei ole arvioitava toisin valittajan markkinaoikeudessa esittämän perusteella.
Markkinaoikeus katsoo näin ollen, ettei hankintayksikkö ole ylittänyt harkintavaltaansa, kun se ei ole hankintamenettelyssä pyytänyt voittaneelta tarjoajalta selvitystä hinnoittelusta tai hylännyt voittaneiden tarjoajien tarjouksia hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisina. Edellä esitetyn perusteella myöskään hankinta-asiakirjat eivät ole olleet omiaan johtamaan siihen, että tarjouksia olisi annettu hinnoilla, joilla hankintaa ei voida tosiasiallisesti toteuttaa.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin hankintasäännösten vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.
Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi itse vastaamaan kokonaan oikeudenkäyntikuluistaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä. Asian näin päättyessä valittaja saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.
Lopputulos
Markkinaoikeus hylkää valituksen.
Markkinaoikeus velvoittaa Kuljetus Lakkapää Oy:n korvaamaan Asikkalan kunnan oikeudenkäyntikulut 5.000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.
Muutoksenhaku
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Valitusosoitus on liitteenä.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Ville Parkkari, Markus Ukkola ja Mika Kuuppo.
Huomaa
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.