MAO:79/2026

Asian tausta

Sansia Oy (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 31.12.2024 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta vainajien siirtokuljetuspalvelujen hankinnasta Etelä-Savon ja Pohjois-Savon hyvinvointialueille ajalle 1.4.2025–31.3.2029. Hankinta on jaettu kuuteen osa-alueeseen, joista osa-alueet 1–3 ovat koskeneet Etelä-Savon hyvinvointialueen palvelualueita ja osa-alueet 4–6 Pohjois-Savon hyvinvointialueen palvelualueita.

Sansia Oy on 18.2.2025 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut kaksi palveluntuottajaa kuhunkin hankinnan osa-alueeseen etusijajärjestyksessä.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo ja enimmäisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut 1.900.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

Asian käsittely markkinaoikeudessa

Valitus ja sen täydennys

Vaatimukset

Kuljetus Pennanen Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen hankintapäätöksen osa-alueiden 1–3 osalta tai osa‑alueiden 1–5 osalta ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.510 eurolla lisättynä oikeudenkäyntimaksun määrällä.

Perustelut

Hankintayksikkö ei ole kohdellut tarjoajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Hankinnan osa-alueille 1–3 ensisijaiseksi palveluntuottajaksi valitun Metrom Ky:n toimitusjohtaja, joka on nimetty tarjouksessa yhteyshenkilöksi ja hankintasopimuksen allekirjoittajaksi, työskentelee Etelä-Savon hyvinvointialueen patologian osastolla obduktioteknikkona. Toimitusjohtajan pitkäaikainen asema Etelä-Savon hyvinvointialueen palveluksessa ja Metrom Ky:n toimitusjohtajana on asettanut Metrom Ky:n muita tarjoajia parempaan asemaan hankintamenettelyssä.

Obduktioteknikko avustaa lääkäriä ja poliisia ruumiinavauksessa ja huolehtii vainajan siirtämisestä avaustilaan, säilytyksestä ja luovuttamisesta sekä toimii vainajapalvelujen puhelinasioinnin yhteyshenkilönä. Hankintayksikkö ei olisi pystynyt kuvaamaan kilpailutettavien palvelujen sisältöä ilman Etelä-Savon hyvinvointialueelta saatavia tietoja. Obduktioteknikkona työskentelevä Metrom Ky:n toimitusjohtaja on väistämättä osallistunut tietojen tuottamiseen ja siten hankinnan valmisteluun.

Metrom Ky:n toimitusjohtaja on jo aikaisemmin obduktioteknikon tehtävässään ja nyt hankinnan valmistelun yhteydessä tai sen tuloksena saanut käyttöönsä tietoja, jotka olisi tullut toimittaa muille tarjoajille tarjoajien tasapuolisen kohtelun turvaamiseksi. Metrom Ky on vuodesta 2021 alkaen tuottanut Etelä‑Savon hyvinvointialueelle vainajien kuljetuspalvelut. Metrom Ky:n toimitusjohtaja on myös tuolloin ollut obduktioteknikkona Etelä-Savon hyvinvointialueen palveluksessa kuten myös Metrom Ky:n toimitusjohtajana. Metrom Ky:llä ja sen toimitusjohtajalla on ollut hankintamenettelyssä merkittävä ja välitön taloudellinen intressi.

Jos markkinaoikeus katsoo Metrom Ky:n osallistuneen hankinnan valmisteluun siten, että kilpailu on vääristynyt, on hankintapäätös kumottava hankinnan osa‑alueiden 1–3 osalta.

Tarjouspyynnön vaatimus, jonka mukaan tarjoajana ollut ammatinharjoittaja on voinut olla samanaikaisesti palvelussuhteessa Etelä-Savon hyvinvointialueeseen mutta ei Pohjois-Savon hyvinvointialueeseen, on osoittanut, että palveluntuottajan henkilöstöä koskevat vähimmäisvaatimukset on räätälöity Metrom Ky:lle. Viimeksi mainittu vaatimus on ollut julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 66 §:n ja 3 §:n 1 momentin suhteellisuusperiaatteen vastainen. Hankintayksikön asettamat henkilöstöä koskevat erilaiset vähimmäisvaatimukset ovat olleet kilpailua rajoittavia ja vääristäviä. Tarjoajana ollut ammatinharjoittaja, joka on ollut samanaikaisesti palvelussuhteessa Pohjois-Savon hyvinvointialueeseen, ei ole voinut osallistua kilpailutukseen, mutta Etelä-Savon hyvinvointialueeseen palvelussuhteessa ollut on voinut osallistua.

Jos markkinaoikeus katsoo palveluntuottajan henkilöstöä koskevien vähimmäisvaatimusten olleen suhteellisuusperiaatteen vastaisia sekä kilpailua rajoittavia ja vääristäviä, on koko hankintapäätös kumottava.

Vastine

Vaatimukset

Sansia Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.875 eurolla viivästyskorkoineen.

Perustelut

Hankintayksikkö on kilpailuttanut hankinnan yhteishankintayksikkönä. Hankintayksikön hankinta-asiantuntija on toiminut hankintamenettelyn projektipäällikkönä, ja tilaajien edustajat ovat vastanneet hankinnan kohteen määrittelystä. Hankintamenettely on alkanut aloituskokouksella, jossa on sovittu tarkemmin työnjaosta ja aikataulusta. Kokousmuistiot ja tarjouspyyntöaineistoluonnokset on tallennettu hankintaa varten perustettuun Teams-kanavaan. Ainoastaan käyttöoikeuden saaneilla henkilöllä on ollut pääsy asiakirjoihin, ja ainoastaan kyseiset henkilöt ovat osallistuneet hankinnan valmisteluun. Metrom Ky:n toimitusjohtaja ei ole osallistunut hankinnan valmisteluun, eikä hän ole saanut eikä hänellä ole ollut mahdollisuutta saada etukäteen tietoja hankinnasta. Tarjoajia on kohdeltu tasapuolisesti ja syrjimättömästi eikä kilpailu ole vääristynyt.

Valittaja on ymmärtänyt väärin obduktioteknikon työnkuvan. Obduktioteknikko työskentelee Mikkelin keskussairaalan ruumishuoneella. Obduktioteknikon työnkuvaan kuuluvat ajanvarausjärjestelmän organisointi, näytöt, luovutukset, omaisten ja sidosryhmien ohjaaminen, vainajansäilytysjärjestelmän pääkäyttäjänä toimiminen, obduktioon liittyvien työtehtävien organisointi ja työpisteen kokonaisuudesta vastaaminen. Työnkuvaan kuuluvat lisäksi lääketieteelliset ruumiinavaukset, obduktiovälineistön ja -laitteiden kunnossapidosta vastaaminen ja parafiiniin valettujen kudosblokkien leikkaaminen mikrotomilla. Obduktioteknikot ovat prosessissa mukana siitä alkaen, kun vainaja on toimitettu Mikkelin keskussairaalan ruumishuoneelle siihen asti, kunnes vainaja on luovutettu omaisille arkussa eteenpäin kuljetettavaksi. Asumisyksiköt ja saattohoidon toimijat tekevät vainajien kuljetustilaukset. Tilauksia ei tehdä ruumishuoneelta. Vainajien kuljetuspalvelujen järjestäminen ei kuulu obduktioteknikon toimenkuvaan, eivätkä obduktioteknikot pysty vaikuttamaan vainajien kuljetuspalvelujen tilaamiseen.

Asian arvioinnin kannalta merkitystä ei ole sillä, että Metrom Ky on nykyinen palveluntuottaja. Aina on olemassa nykyinen palveluntuottaja, kun hankinta kilpailutetaan uudelleen. Oikeuskäytännönkään perusteella sen ei yksistään katsota vääristävän kilpailua.

Tilaajilla on laaja harkintavalta vähimmäisvaatimusten asettamisessa. Erilaiset vaatimukset ja ehdot eivät ole olleet suhteellisuusperiaatteen vastaisia, eivätkä ne ole rajoittaneet tai vääristäneet kilpailua. Asiassa on toimittu avoimesti, ja vaatimukset ovat olleet tarjoajien luettavissa. Pohjois-Savon hyvinvointialueen osalta henkilöstöä koskevan vähimmäisvaatimuksen tavoitteena on ollut muun ohella varmistaa, ettei sopimuskaudella tule esteellisyysongelmia. Vaatimus ei ole ollut suhteellisuusperiaatteen vastainen eikä se ole myöskään rajoittanut tai vääristänyt kilpailua. On selvää, että hyvinvointialueen palveluksessa ei käytännössä ole henkilöitä, jotka tuottavat tai edes voisivat tuottaa vainajien kuljetuspalvelua.

Kuultavien lausunnot

Ajade Oy, A ja Lapin hautauspalvelut Oy ovat ilmoittaneet, etteivät ne anna lausuntoja asiassa.

Hautaustoimisto J.Nurro Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.170 eurolla viivästyskorkoineen.

Hautaustoimisto J.Nurro Oy on esittänyt, että Metrom Ky:n toimitusjohtaja ei ole kuulunut niihin hankintayksikön mainitsemiin henkilöihin, jotka ovat osallistuneet kilpailutusta ja tarjouspyyntöaineiston laatimista koskevaan projektiryhmään. Valittajan käsitys obduktioteknikon toimenkuvasta Mikkelin keskussairaalan ruumishuoneella on myös ollut virheellinen. Vainajien kuljetuspalvelujen järjestäminen tai tilaaminen ei kuulu obduktioteknikon toimenkuvaan. Hankintayksiköllä ei ole ollut velvollisuutta tai edes oikeutta sulkea Metrom Ky:n tarjousta tarjouskilpailusta. Kilpailu ei ole myöskään vääristynyt valittajan väittämin tavoin.

Tarjouspyynnössä asetetut vähimmäisvaatimukset, jotka ovat koskeneet tarjoajan vastuuhenkilön mahdollista palvelussuhdetta tilaajina oleviin hyvinvointialueisiin, eivät ole olleet suhteellisuusperiaatteen vastaisia yhdessä tai erikseen tarkasteltuina. Yhteishankintayksikkö on kilpailuttanut vainajien kuljetuspalvelut kahdelle eri tilaajataholle. Ei ole poikkeuksellista, että tilaajien tarpeet tai toiveet esimerkiksi vähimmäisvaatimusten osalta eroavat toisistaan. Pohjois-Savon hyvinvointialueen osalta asetettu vähimmäisvaatimus, joka on estänyt palvelussuhteen tilaajaan, ei ole rajannut mahdollisten tarjoajien joukkoa tai ollut miltään osin kohtuuton. Etelä-Savon hyvinvointialueen osalta vähimmäisvaatimus on ollut lievempi, joten vaatimus ei ole voinut olla suhteellisuusperiaatteen vastainen. Oletettavasti Pohjois-Savon hyvinvointialueen osalta palvelussuhdetta koskevat ehdot on asetettu tarjouspyyntöön tasapuolisen kilpailun varmistamiseksi sekä mahdollisten intressiristiriitojen ja esteellisyysongelmien välttämiseksi.

Metrom Ky on esittänyt, että sen toimitusjohtaja ei ole osallistunut millään lailla hankinnan valmisteluun. Kyseinen henkilö ei näin ollen ole ollut laatimassa vähimmäisvaatimuksia palveluntuottajan henkilöstölle. Obduktioteknikko ei työskentele kilpailutettujen palvelujen parissa, eikä hänen työnkuvansa liity vainajien kuljetuspalveluihin. Metrom Ky:n toimitusjohtaja tai obduktioteknikko ylipäätään ei saa työssään käyttöönsä sellaisia tietoja, joilla olisi merkitystä vainajien kuljetuspalveluiden hankinnassa. Obduktioteknikko ei tilaa kuljetuksia tai vastaanota säilytystiloihin tuotavia vainajia. Etelä-Savon hyvinvointialueella työskentelee myös muita obduktioteknikoita ja alueella on myös muita toimipisteitä kuin Mikkelin keskussairaala, jossa Metrom Ky:n toimitusjohtaja työskentelee osa-aikaisena obduktioteknikkona. Kyseisen henkilön asema Etelä-Savon hyvinvointialueen palveluksessa ei ole asettanut Metrom Ky:tä muita tarjoajia parempaan asemaan.

Henkilöstöä koskevat vähimmäisvaatimukset eivät ole olleet suhteellisuusperiaatteen vastaisia eivätkä kilpailua rajoittavia tai vääristäviä. Hyvinvointialueilla on ollut oikeus päättää, miten hankinnan vähimmäisvaatimukset on kunkin hyvinvointialueen osalta määritelty. Tiedossa ei ole yhtään tarjoajaa, joka ei olisi pystynyt osallistumaan tarjouskilpailuun tarjoajan vastuuhenkilön mahdollista palvelussuhdetta koskevien vähimmäisvaatimusten takia tai joka olisi suljettu tarjouskilpailusta kyseisten vaatimusten takia. Vähimmäisvaatimukset eivät ole estäneet myöskään valittajaa osallistumasta tarjouskilpailuun kummankaan hyvinvointialueen osalta.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että hankintayksikkö ei ole ottanut kantaa siihen, mistä hankintaa varten perustettuun Teams-kanavaan tallennettujen kokousmuistioiden sekä tarjouspyyntöaineistoluonnosten sisältämät tiedot on saatu. Obduktioteknikko on todennäköisesti osallistunut valmistelukokouksiin, joista tehdyt kokousmuistiot ovat olleet Teams-kanavassa tai obduktioteknikolta on saatettu muulla tavoin pyytää tietoja hankittavista palveluista.

On epäselvää, miksi tarjouspyynnössä on ollut ehto, jonka mukaan tarjoajana oleva ammatinharjoittaja voi olla samanaikaisesti palvelussuhteessa (virka- tai työsuhde) Etelä-Savon hyvinvointialueella, jos hyvinvointialueen palveluksessa ei käytännössä ole henkilöitä, jotka tuottavat vainajien kuljetuspalvelua.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on esittänyt kiistävänsä valittajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen perusteeltaan, mutta myöntävänsä sen määrältään oikeaksi.

Markkinaoikeus on 16.10.2025 lähettänyt hankintayksikölle lausumapyynnön, jossa on viitattu tarjouspyynnössä asetettuihin vähimmäisvaatimuksiin palveluntuottajan henkilöstölle Pohjois-Savon ja Etelä-Savon hyvinvointialueiden osalta. Lausumapyynnössä on lisäksi viitattu markkinaoikeudelle toimitettuun vastineeseen, jossa on esitetty, että vaatimuksen tavoitteena on muun ohella varmistua siitä, ettei sopimuskaudella tule esteellisyysongelmia. Markkinaoikeus on pyytänyt hankintayksikköä vielä esittämään perustelut kummallekin vaatimukselle ja täsmentämään, mitä vastineessa viitatuilla esteellisyysongelmilla on tarkoitettu toisaalta Pohjois‑Savon hyvinvointialueen ja toisaalta Etelä-Savon hyvinvointialueen osalta. Vielä markkinaoikeus on pyytänyt hankintayksikköä selventämään sitä, miksi Etelä-Savon hyvinvointialuetta koskevaan vaatimukseen on otettu vain ammatinharjoittajaa, ei yhtiömiehiä tai omistajia koskeva osuus, kun kuitenkin Pohjois-Savon hyvinvointialuetta koskevaan vaatimukseen on otettu erillinen virke ”Tarjoajana olevassa yhtiössä ei saa olla Pohjois-Savon hyvinvointialueeseen palvelussuhteessa olevia yhtiömiehiä tai omistajia.”

Hankintayksikkö on esittänyt lisälausumassaan, että hankinta on toteutettu tilaajien toimeksiannosta. Tilaajilla on laaja harkintavalta päättää hankinnan kohteen vaatimuksista. Hankintasäännöksissä ei puututa hankinnan kohteen määrittelyn sisältöön. Tämän vuoksi hyvinvointialueiden vaatimukset ovat olleet sanamuodoiltaan erilaiset. Yhteishankinnoissa tilaajien vaatimukset voivat poiketa toisistaan.

Erilaiset vaatimukset ja ehdot eivät kuitenkaan ole olleet suhteellisuusperiaatteen vastaisia eivätkä ne ole rajoittaneet tai vääristäneet kilpailua. Tarjousaikana valittaja tai muut potentiaaliset tarjoaja eivät ole valittaneet menettelystä ja esittäneet, että kyseiset ehdot olisivat rajoittaneet kilpailua tai olleet suhteellisuusperiaatteen vastaisia.

Esteellisyysongelmaan on viitattu kontekstissa, jossa on kerrottu, mitä suhteellisuusperiaatteella tarkoitetaan. Arvioitaessa suhteellisuusperiaatteen toteutumista voidaan ottaa huomioon muun ohella esteellisyysnäkökulmat. Esteellinen tarjoaja ei voi tulla valituksi toimittajaksi eikä osallistua hankintamenettelyyn missään menettelyn vaiheessa.

Markkinaoikeus on varannut kuultaville ja valittajalle tilaisuuden lausua hankintayksikön lisälausuman johdosta. Kuultavat eivät ole niille varatusta tilaisuudesta huolimatta lausuneet asiassa.

Valittaja on esittänyt lisälausumassaan, ettei hankintayksikkö ole esittänyt mitään perusteluja kummallekaan vaatimukselle. Vaatimukset eivät ole liittyneet hankintasäännöksissä mainittuihin seikkoihin, kuten tekniseen tai ammatilliseen pätevyyteen, vaan niillä on haluttu ainoastaan mahdollistaa Metrom Ky:n osallistuminen tarjouskilpailuun. Hankintayksikkö vastaa tarjouspyynnön hankintasäännösten mukaisuudesta myös yhteishankinnan tilanteessa. Hankittavat palvelut ovat olleet samansisältöisiä eri osa-alueilla, eikä hankintayksikkö ole esittänyt asianmukaisia perusteita asettamilleen erilaisille vähimmäisvaatimuksille hankinnan eri osa-alueilla. Tarjoajia ei ole kohdeltu tasapuolisesti ja syrjimättömästi, ja hankintayksikkö on toiminut kilpailua rajoittavalla tavalla.

Valittaja on täsmentänyt, ettei se vaadi valituksenalaisen hankintapäätöksen kumoamista hankinnan osa-alueen 6 osalta.

Markkinaoikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu ja sovellettavat oikeusohjeet

Asiassa on valittajan esittämän perusteella kysymys siitä, onko Metrom Ky:n toimitusjohtaja osallistunut hankinnan valmisteluun ja saanut käyttöönsä tietoja, jotka olisi tullut toimittaa muille tarjoajille tarjoajien tasapuolisen kohtelun turvaamiseksi ja onko hankintayksikkö vaarantanut tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun salliessaan Metrom Ky:n osallistua tarjouskilpailuun. Asiassa on lisäksi valittajan esittämän perusteella kysymys siitä, onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten vastaisesti henkilöstöä koskevia vähimmäisvaatimuksia asettaessaan. Asiassa on ensin arvioitava henkilöstöä koskevien vähimmäisvaatimusten hankintasäännösten mukaisuutta ja sen jälkeen tarvittaessa hankintayksikön menettelyä sen salliessa Metrom Ky:n osallistua tarjouskilpailuun.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Säännöksen esitöiden (HE 108/2016 vp s. 73 ja 74) mukaan suhteellisuusperiaate edellyttää sitä, että hankintamenettelyssä asetetut vaatimukset ja kriteerit ovat oikeassa suhteessa tavoiteltavan päämäärän kanssa. Unionin tuomioistuimen ratkaisussa asiassa C-358/12, Pascolo (EU:C:2014:2063), katsottiin, että vaatimusten ja kriteerien asettamisella ja muilla toimenpiteillä tulee suhteellisuusperiaatteen mukaan taata tavoitteen toteutuminen, eikä niillä saada ylittää sitä, mikä on tarpeen sen saavuttamiseksi. Suhteellisuusperiaate edellyttää, että hankintamenettelyn vaatimukset ovat oikeassa suhteessa tavoiteltavan päämäärän kanssa. Siten esimerkiksi tarjoajien ja ehdokkaiden soveltuvuusehtojen asettamisessa on otettava huomioon hankinnan luonne ja arvo. Samaten tarjouspyynnön sisältöön tai hankintamenettelyn ehtoihin liittyvien vaatimusten tulee olla oikeassa suhteessa hankinnan laatuun nähden.

Hankintalain 20 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi hankkia tavaroita ja palveluita yhteishankintayksiköltä taikka tehdä tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja käyttäen yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta. Pykälän 3 momentin mukaan hankintayksikkö on vastuussa itse toteuttamistaan vaiheista käyttäessään yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta, puitejärjestelyä taikka dynaamista hankintajärjestelmää.

Viimeksi mainitun säännöksen esitöiden (HE 108/2016 vp s. 109) mukaan yhteishankintayksikkö on vastuussa toteuttamastaan kilpailuttamismenettelystä ja yhteishankintayksikön hankintasopimusta, puitejärjestelyä taikka dynaamista hankintajärjestelmää käyttävä hankintayksikkö itse toteuttamistaan vaiheista. Säännös vastaa yleistä käytäntöä ja oikeuskäytännön periaatteita, joiden mukaan yhteishankintayksikkö on vastuussa esimerkiksi puitejärjestelyn perustamiseen liittyvien menettelyvelvoitteiden noudattamisesta ja yhteishankintayksikön sopimusta käyttävä hankintayksikkö on vastuussa puitejärjestelyn sisäisen hankinnan tekemisestä.

Hankintalain 42 §:n 1 momentin mukaan puitejärjestelyllä tarkoitetaan yhden tai useamman hankintayksikön ja yhden tai useamman toimittajan välistä sopimusta, jonka tarkoituksena on vahvistaa tietyn ajan kuluessa tehtäviä hankintasopimuksia koskevat hinnat ja suunnitellut määrät sekä muut ehdot. Pykälän 2 momentin mukaan hankintayksikön on valittava toimittajat puitejärjestelyyn tämän lain mukaisella hankintamenettelyllä noudattaen, mitä hankintamenettelyjen käyttöedellytyksistä ja kilpailutuksen menettelyvelvoitteista säädetään.

Hankintalain 67 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö, neuvottelukutsu ja niiden liitteet on laadittava niin selviksi, että niiden perusteella voidaan antaa keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 75 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi tehdä hankintasopimuksen erillisinä osina ja määritellä kyseisten osien koon ja kohteen.

Hankintamenettely

Hankintayksikkö on pyytänyt tarjouksia vainajien siirtokuljetuspalveluiden hankinnasta Etelä-Savon ja Pohjois-Savon hyvinvointialueille. Tarjouspyynnöstä on käynyt ilmi, että hankinnan osa-alueet 1–3 ovat koskeneet Etelä-Savon hyvinvointialueen palvelualueita ja osa-alueet 4–6 Pohjois-Savon hyvinvointialueen palvelualueita. Tarjouspyynnön mukaan tarjoaja on voinut jättää tarjouksensa yhteen tai useampaan osa-alueeseen.

Tarjouspyynnön kohdan ”Hankinnan kohde” alakohdassa ”Hankinnan kuvaus” on todettu muun ohella seuraavaa:

”Etelä-Savon hyvinvointialue (Eloisa) kuljetuspalveluiden hankinta koskee vainajien siirtokuljetuksia kuolinpaikalta yksityisistä ja julkisista hoitolaitoksesta tai kotona saattohoidossa kuolleiden vainajien siirtoa lähimpään kylmäsäilytystilaan tai paikalliseen terveyskeskukseen (sotekeskus) kuolleeksi toteamista varten. Kuljetukset sisältävät myös ruumiinavauskuljetuksia Mikkeliin tai Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

[– –]

Pohjois-Savon hyvinvointialueen (myöhemmin PSHVA:een) kuljetuspalveluiden hankinta koskee vainajien siirtoa kuolinpaikalta hoitolaitoksesta (yksityisistä ja julkisista asumispalveluyksiköistä, osastoilta) tai kotona saattohoidossa kuolleiden vainajien siirtoa paikallisen sotekeskuksen kylmäsäilytystilaan tai lähimpään avoinna olevaan sotekeskukseen/päivystyspisteeseen kuolleeksi toteamista varten sekä kylmäsäilytystilaan tai Kuopion yliopistolliseen sairaalaan (KYSin) kylmäsäilytystilaan.”

Tarjouspyynnön kohdan ”Muut ehdot” alakohdassa ”Vähimmäisvaatimukset palveluntuottajan henkilöstölle” on asetettu muun ohella seuraavat vaatimukset:

”Tarjoajana oleva ammatinharjoittaja ei saa olla samanaikaisesti palvelussuhteessa (virka- tai työsuhde) Pohjois-Savon hyvinvointialueeseen. Tarjoajana olevassa yhtiössä ei saa olla Pohjois‑Savon hyvinvointialueeseen palvelussuhteessa olevia yhtiömiehiä tai omistajia.

Tarjoajana oleva ammatinharjoittaja voi olla samanaikaisesti palvelussuhteessa (virka- tai työsuhde) Etelä-Savon hyvinvointialueella, mutta ei saa samanaikaisesti toimia vainajatoimintaa koordinoivana tahona.”

Tarjoajien on tullut kyllä-vastauksellaan vakuuttaa edellä mainittujen vaatimusten täyttyminen.

Tarjouspyynnön liitteenä olleen sopimusluonnoksen kohdassa 11 ”Hankintaa ja sopimusta koskevat ehdottomat edellytykset” on todettu seuraavaa:

”Toimittajan ja hankinnan kohteen tulee täyttää Hankinta-asiakirjojen mukaiset vähimmäisvaatimukset koko sopimuskauden ajan.

Toimittajaa ja hankinnan kohdetta koskevien vähimmäisvaatimusten täyttämättä jättämistä pidetään Toimittajan olennaisena sopimusrikkomuksena, joka oikeuttaa Asiakkaan päättämään Sopimuksen joko irtisanomalla sen välittömästi ilman irtisanomisaikaa tai purkamalla Sopimuksen.”

Tarjouspyynnössä asetettujen edellytysten hyväksyttävyys

Valittaja on esittänyt, että hankintayksikön asettamat henkilöstöä koskevat erilaiset vähimmäisvaatimukset ovat olleet suhteellisuusperiaatteen vastaisia sekä kilpailua rajoittavia ja vääristäviä. Tarjoajana ollut ammatinharjoittaja, joka on ollut samanaikaisesti palvelussuhteessa Pohjois-Savon hyvinvointialueeseen, ei ole voinut osallistua tarjouskilpailuun, mutta Etelä‑Savon hyvinvointialueeseen palvelussuhteessa oleva on voinut osallistua. Hankittavat palvelut ovat olleet samansisältöisiä eri osa-alueilla, eikä hankintayksikkö ole esittänyt asianmukaisia perusteita asettamilleen erilaisille vähimmäisvaatimuksille hankinnan eri osa-alueilla. Hankintayksikkö ei ole kohdellut tarjoajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Vaatimuksilla on haluttu ainoastaan mahdollistaa Metrom Ky:n osallistuminen tarjouskilpailuun.

Hankintayksikkö on esittänyt, että hankinta on toteutettu tilaajien toimeksiannosta. Yhteishankinnoissa tilaajien vaatimukset voivat poiketa toisistaan. Erilaiset vaatimukset ja ehdot eivät ole olleet suhteellisuusperiaatteen vastaisia, eivätkä ne ole rajoittaneet tai vääristäneet kilpailua. Tarjousaikana valittaja tai muut potentiaaliset tarjoajat eivät ole valittaneet menettelystä ja esittäneet, että kyseiset ehdot olisivat rajoittaneet kilpailua tai olleet suhteellisuusperiaatteen vastaisia.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on laaja harkintavalta määritellä hankinnan kohde ja hankintaa koskevat vaatimukset tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla. Tarjouspyynnössä asetettavien vaatimusten tulee kuitenkin olla puolueettomia sekä perusteltavissa hankinnan kohteen kannalta, eivätkä ne saa perusteettomasti estää osallistumista tarjouskilpailuun tai rajoittaa kilpailua. Suhteellisuusperiaatteesta johtuu, että vaatimusten on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltavaan päämäärään.

Edellä kuvatulla tavalla tarjouspyynnössä on asetettu vähimmäisvaatimuksia palveluntuottajan henkilöstölle. Palvelussuhdetta koskevat vaatimukset ovat poikenneet Pohjois-Savon ja Etelä-Savon hyvinvointialueen osalta toisistaan. Etelä-Savon hyvinvointialuetta koskeva vaatimus on ollut sisällöltään lievempi kuin Pohjois-Savon hyvinvointialuetta koskeva vaatimus. Tarjouspyynnön mukaan tarjoajana oleva ammatinharjoittaja ei ole voinut olla samanaikaisesti palvelussuhteessa Pohjois-Savon hyvinvointialueeseen, mutta on kuitenkin voinut olla palvelussuhteessa Etelä-Savon hyvinvointialueeseen edellyttäen, että tarjoajana oleva ammatinharjoittaja ei toimi vainajatoimintaa koordinoivana tahona. Lisäksi tarjouspyynnön mukaan tarjoajana olevassa yhtiöissä ei ole saanut olla Pohjois-Savon hyvinvointialueeseen palvelussuhteessa olevia yhtiömiehiä tai omistajia, mitä vaatimusta ei ole asetettu Etelä-Savon hyvinvointialueen osalta.

Hankintayksikkö on perustellut markkinaoikeudessa asettamiaan vaatimuksia tilaajina olevien hyvinvointialueiden laajalla harkintavallalla vähimmäisvaatimusten asettamisessa ja sillä, että yhteishankinnoissa tilaajien vaatimukset voivat poiketa toisistaan. Hankintayksikkö on myös viitannut sopimuskaudella esiintyviin esteellisyysongelmiin ja esittänyt, ettei esteellinen tarjoaja voi tulla valituksi toimittajaksi eikä osallistua hankintamenettelyyn missään menettelyn vaiheessa.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikön on aina noudatettava hankintalain 3 §:stä johtuvia vaatimuksia tarjoajien tasapuolisesta ja syrjimättömästä kohtelusta sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen. Velvollisuus noudattaa hankintalain 3 §:stä johtuvia vaatimuksia koskee myös yhteishankintana kilpailutettuja hankintoja. Edellä hankintalain 20 §:n 3 momentin esitöissä todetulla tavalla yhteishankintayksikkö on vastuussa toteuttamastaan kilpailuttamismenettelystä. Tässä tapauksessa yhteishankintayksikkönä toiminut Sansia Oy on ollut vastuussa toteuttamastaan kilpailuttamismenettelystä ja tarjouspyynnössä asetetuista vaatimuksista.

Vaikka hankintayksiköllä on edellä todetulla tavalla laaja harkintavalta määritellä hankintaa koskevat vaatimukset tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla, tulee vaatimusten kuitenkin olla perusteltavissa hankinnan kohteen kannalta. Suhteellisuusperiaate edellyttää, että hankintamenettelyn vaatimukset ovat oikeassa suhteessa tavoiteltavan päämäärän kanssa. Vaikka esteellisyystilanteiden estämistä voidaan lähtökohtaisesti pitää hyväksyttävänä tavoitteena erityisesti tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi, hankintayksikkö ei ole kuitenkaan selventänyt, mitä esteellisyysongelmilla on tarkoitettu toisaalta Pohjois-Savon hyvinvointialueen ja toisaalta Etelä-Savon hyvinvointialueen osalta. Hankintayksikkö on sen sijaan esittänyt olevan selvää, ettei hyvinvointialueen palveluksessa käytännössä ole henkilöitä, jotka tuottavat tai edes voisivat tuottaa vainajien kuljetuspalvelua. Tähän nähden on jäänyt epäselväksi, mitä päämäärää hankintayksikön asettamilla vaatimuksilla on tavoiteltu. Hankintayksikkö ei ole myöskään esittänyt mitään perusteluja sille, miksi saman päämärän saavuttamiseksi asetetut vaatimukset on muotoiltu eri tavalla. Hankintayksikön asettamia palveluntuottajan henkilöstöä koskevia vaatimuksia ei voida tässä tapauksessa pitää suhteellisuusperiaatteen mukaisina. Hankintayksikön asettamilla vaatimuksilla on voinut olla vaikutusta hankintamenettelyn seuraaviin vaiheisiin eli tarjousten jättämiseen ja tarjousten valintaan. Hankintayksikön ei siten voida katsoa menettelyllään varmistaneen myöskään tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua.

Edellä todetun perusteella markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankintasäännösten mukaisesti tarjouspyyntöä laatiessaan.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan hankintasäännösten vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Edellä mainittu hankintamenettelyn virheellisyys sekä jäljempänä seuraamusten osalta lausuttu huomioon ottaen asiassa ei ole tarpeen lausua muista hankintamenettelyn virheellisyyttä koskevista väitteistä.

Seuraamusten määrääminen

Valittaja on vaatinut koko hankintapäätöksen kumoamista, jos markkinaoikeus katsoo palveluntuottajan henkilöstöä koskevien vähimmäisvaatimusten olleen hankintalain vastaisia. Valittaja on täsmentänyt, ettei se vaadi hankintapäätöksen kumoamista hankinnan osa-alueen 6 osalta, johon valittaja on valittu etusijajärjestyksessä ensimmäiselle sijalle.

Hankintasopimuksia ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu. Näin ollen valituksenalainen hankintapäätös voidaan kumota hankinnan osa‑alueiden 1–5 osalta hankintalain 154 §:n 1 momentin nojalla ja sen täytäntöönpano näiltä osin kieltää.

Hankintalain 161 §:n 1 momentin mukaan markkinaoikeus voi asettaa kiellon tai velvoitteen noudattamisen tehosteeksi uhkasakon.

Markkinaoikeus on edellä katsonut, että hankintayksikkö on menetellyt hankintasäännösten vastaisesti tarjouspyyntöä laatiessaan. Koska jo hankintamenettelyä koskeva tarjouspyyntö on ollut hankintasäännösten vastainen, hankintayksikön virheellinen menettely voidaan tässä tapauksessa korjata vain siten, että hankinnan osa-alueista 1–5 järjestetään kokonaan uusi tarjouskilpailu.

Mikäli Sansia Oy aikoo edelleen toteuttaa vainajien siirtokuljetuspalvelujen hankinnan julkisena hankintana hankinnan osa-alueiden 1–5 osalta, sen on järjestettävä uusi tarjouskilpailu, jossa on otettava huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.

Asiassa annettu ratkaisu ja hankintayksikön hankintasäännösten vastainen toiminta huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos valittaja joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Asian näin päättyessä hankintayksikkö ja Hautaustoimisto J.Nurro Oy saavat itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus kumoaa Sansia Oy:n 18.2.2025 tekemän hankintapäätöksen hankinnan osa-alueiden 1–5 osalta. Markkinaoikeus kieltää Sansia Oy:tä tekemästä hankintasopimusta näiltä osin kyseisen päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 100.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus velvoittaa Sansia Oy:n korvaamaan Kuljetus Pennanen Oy:n oikeudenkäyntikulut 8.390 eurolla, mikä määrä sisältää myös oikeudenkäyntimaksun määrän.

Markkinaoikeus hylkää Sansia Oy:n ja Hautaustoimisto J. Nurro Oy:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

Muutoksenhaku

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Valitusosoitus on liitteenä.


Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeuden ylituomari Pertti Virtanen sekä markkinaoikeustuomarit Reima Jussila ja Liisa Kauramäki.


Huomaa

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.