MAO:82/2023
Asian tausta
Kolpeneen Palvelukeskuksen kuntayhtymä on ilmoittanut 30.5.2022 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämispalveluiden asiantuntijapalveluiden hankinnasta Tulevaisuuden sotekeskus-, Ikäystävällinen Lappi- ja VASA-hankkeille ajalle 1.6.2022–31.12.2023.
Kolpeneen Palvelukeskuksen kuntayhtymän hallitus on 19.8.2022 tekemällään hankintapäätöksellä § 80 valinnut puitejärjestelyyn etusijajärjestyksessä NHG Finland Oy:n ja QMS Nordic Oy:n tarjoukset osa-alueen 10 osalta ja sulkenut Seniortek Oy:n tarjouksen tarjouskilpailusta.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut 300.000 euroa.
Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu osa-alueen 10 osalta.
Kolpeneen Palvelukeskuksen kuntayhtymä on 9.2.2023 ilmoittanut, että se on nykyään osa Lapin hyvinvointialuetta, jolle kaikki sen vastuut ja velvollisuudet ovat siirtyneet, ja että uutena hankintayksikkönä asiassa toimii siten Lapin hyvinvointialue.
Asian käsittely markkinaoikeudessa
Valitus
Vaatimukset
Seniortek Oy (jäljempänä myös valittaja) on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa valituksenalaisen hankintapäätöksen osa-alueen 10 osalta ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä.
Perustelut
Valittaja on tarjousta jättäessään tehnyt inhimillisen virheen, joka ei ole vaikuttanut hinnoitteluun, osaamisen määrityksiin eikä referensseihin. Puutteellinen tarjous olisi ollut hyväksyttävissä pienellä lisäkysymyksellä. Puutteellisuudella on ollut vähäinen merkitys tarjoukseen kokonaisuutena.
Vastine
Vaatimukset
Lapin hyvinvointialue on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.060 eurolla viivästyskorkoineen.
Perustelut
Ikäystävällinen Lappi -hankkeen osalta yksi tarjoaja, valittaja, ei ole toimittanut tarjouspyynnön mukaista tarjousta. Tarjous on siten suljettu tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.
Tarjouspyynnössä on ilmoitettu osa-alueet 1–19, joihin hankinta on jaettu. Tarjoajan on tullut yksilöidä tarjouslomakkeella, mihin osa-alueeseen tarjottava asiantuntijapalvelu ja tarjous kohdistuvat.
Valittaja on täyttänyt tarjouslomakkeelle kahden asiantuntijan tiedot. Tarjouksesta on kuitenkin jäänyt puuttumaan tieto siitä, mihin osa-alueeseen kutakin asiantuntijaa tarjotaan. Toisen asiantuntijan osalta lomakkeen kohtaan ”asiantuntijapalveluiden osa-alue, johon tarjous kohdistuu”, on vastattu Ikäystävällinen Lappi -hanke. Toisen asiantuntijan osalta mainittu kohta on jätetty tyhjäksi. Koska osa-alue on puuttunut tarjouksesta, hankintayksikön on ollut mahdotonta määrittää, mihin osa-alueeseen tai -alueisiin tarjous on haluttu kohdistaa. Valituksesta on pääteltävissä, että tarjous on ollut tarkoitus kohdistaa osa-alueeseen 10. Tämä ei kuitenkaan ole käynyt ilmi valittajan tarjousaikana lähettämästä tarjouksesta.
Valittajan tarjouksen puutteet ovat olleet niin merkittäviä, ettei olisi ollut tasapuolisen kohtelun tai suhteellisuusperiaatteen mukaista sallia valittajaa korjaamaan tarjoustaan tarjousajan päättymisen jälkeen. Hankintayksiköllä ei ole velvollisuutta antaa tarjoajille oikeutta täsmentää tai täydentää tarjouksia. Hankintayksikkö ei ole menetellyt asiassa hankintasäännösten vastaisesti.
Kuultavan lausunto
NHG Finland Oy ja QMS Nordic Oy eivät ole niille varatusta tilaisuudesta huolimatta antaneet lausuntoja.
Vastaselitys
Valittaja ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut vastaselitystä.
Markkinaoikeuden ratkaisu
Perustelut
Oikeusohjeet
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 74 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä ja muissa hankinta-asiakirjoissa esitettyjen vaatimusten mukainen. Hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos tarjouksessa olevat tiedot tai asiakirjat ovat puutteellisia tai virheellisiä taikka jotkut asiakirjat tai tiedot puuttuvat, hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään tietoja tai asiakirjoja hankintayksikön asettamassa määräajassa. Edellytyksenä on, että menettelyssä noudatetaan 3 §:ssä säädettyjä periaatteita.
Hankintalain 74 §:n 2 momenttia koskevien esitöiden (HE 108/2016 vp s. 173 ja 174) mukaan tarjousten täsmentäminen ja täydentäminen on sallittua, jos kysymys on epäolennaisesta puutteesta, ristiriidasta taikka virheestä. Hankintayksikön ei tule kuitenkaan sallia tarjousten olennaista muuttamista. Sallittua ei ole pyytää täsmennyksiä, korjauksia ja täydennyksiä siten, että menettelyllä on olennainen vaikutus tarjoajan asemaan. Siten hankintayksikön ei ole sallittua pyytää tarjoajaa täydentämään tarjousta tarjousajan päättymisen jälkeen esimerkiksi pyytämällä tarjoajaa vaihtamaan tarjotun tarjouspyynnön vastaisen tuotteen. Hankintayksikkö ei voi myöskään pyytää tarjoajaa toimittamaan kokonaan puuttuvaa olennaista asiakirjaa, joka olisi tullut liittää tarjoukseen. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa siitä, pyytääkö se tarjoajia täsmentämään tai täydentämään asiakirjoja. Hankintayksiköllä ei sitä vastoin ole velvollisuutta antaa tarjoajille oikeutta täsmentää tai täydentää tarjouksia eikä tarjoajalla olisi oikeutta vaatia lisäaikaa ja mahdollisuutta tarjouksen loppuunsaattamiseksi hankinta-asiakirjojen vaatimalle tasolle.
Hankintalain 79 §:n 1 momentin mukaan ennen tarjousten valintaa hankintayksikön on tarkistettava, että seuraavat edellytykset täyttyvät: tarjous on hankintailmoituksessa ja hankinta-asiakirjoissa asetettujen vaatimusten, ehtojen ja perusteiden mukainen (1 kohta).
Pykälän esitöiden (HE 108/2016 vp s. 179) mukaan momentin 1 kohdassa säädettyjen edellytysten tarkistamisella varmistettaisiin, että kaikki vertailuun otettavat tarjoukset ovat tarjouspyynnön ja muiden hankinta-asiakirjojen mukaisia ja siten keskenään vertailukelpoisia. Lain 74 §:n mukaan tarjoaja on vastuussa siitä, että sen tarjous on hankinta-asiakirjoissa asetettujen vaatimusten mukainen. Hankinta-asiakirjojen vastaiset tarjoukset on 74 §:n nojalla hylättävä.
Tarjouspyynnön keskeinen sisältö ja valittajan tarjouksen puutteellisuus
Hankintayksikkö on pyytänyt asiassa tarjouksia sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeiden asiantuntijapalveluista tarjouspyynnössä yksilöidyille hankkeille.
Tarjouspyynnön kohdassa 2 ”Hankinnan kohde” on lueteltu osa-alueet, joihin hankinta on jaettu ja joihin asiantuntijapalveluita ollaan hankkimassa. Tarjouspyynnön mukaan Tulevaisuuden sote-keskus Lapissa -hankkeeseen ovat liittyneet osa-alueet 1–10, Ikäystävällinen Lappi -hankkeeseen osa-alueet 11–15 ja Vasa-hanke, vahva sote Lapin hyvinvointialueelle -hankkeeseen osaalueet 16–19.
Tarjouspyynnön edellä mainitussa kohdassa on myös ilmoitettu, että tarjoaja nimeää yhden henkilön vastaamaan tarjoamansa asiantuntijapalvelun toteuttamisesta ja että tarjoaja voi käyttää työn toteuttamiseksi myös erikseen nimeämäänsä asiantuntijaa tai asiantuntijatiimiä.
Edelleen tarjouspyynnön edellä mainitun kohdan mukaan tarjoajan on tullut tarjouksessaan yksilöidä liitteeseen 2 tarjouslomake, mihin osa-alueeseen 1–19 tarjottava asiantuntijapalvelu kohdistuu. Jokaista tarjottavaa osa-aluetta kohden on tullut täyttää omat lomakkeet.
Tarjouspyynnön kohdassa 3 ”Hankintalaji ja -menettely” on ilmoitettu osatarjousten hyväksymisestä ja toistettu, että tarjoajan tulee yksilöidä liitteessä 2, mihin osa-alueeseen 1–19 tarjous kohdentuu. Kohdasta on käynyt ilmi myös, että vertailuun otetaan ne tarjoukset, jotka täyttävät tarjouspyynnön vähimmäisvaatimukset.
Tarjouspyynnön kohdan 7.1 ”Vähimmäisvaatimukset” mukaan vastuuhenkilö ja asiantuntijatiedot on ilmoitettava liitteenä olevalla tarjouslomakkeella, liite 2. Lisäksi kohdassa on ilmoitettu, että asiantuntijat on nimettävä per osa-alueen (1–19) tavoite / kehittämiskohde.
Tarjouspyynnön kohdan 10 ”Hylkäämisperusteet” mukaan tarjous hylätään, jos tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt vaatimukset eivät täyty tai jos tarjous ei muilta osin vastaa tarjouspyyntöä. Kohdassa on edelleen ilmoitettu, että tarjous on toimitettava pyydetyssä muodossa ja sen tulee sisältää pyydetyt tiedot ja että tarjoaja vastaa tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuudesta. Vielä on ilmoitettu, että tarjouksia vertaillaan sellaisena kuin ne on toimitettu hankintayksikölle tarjousten jättämiselle asetettuun määräajan päättymiseen mennessä.
Tarjouspyynnön liitteenä 2 on ollut tarjouslomake, jonka kaikki sivut tarjoajan on tullut täyttää ja jonka sisältöä ei ole saanut muuttaa. Tarjouslomakkeella on ilmoitettu, että siinä annettuja tietoja käytetään vaatimustenmukaisuuden toteamiseen ja vertailuperusteiden arviointiin.
Tarjouslomakkeelle on tullut täyttää tarjoajaa koskevia perustietoja. Tämän jälkeen lomakkeen ensimmäisellä sivulla on kysytty vastuuhenkilöä koskevia tietoja. Tällaisia tietoja ovat olleet muun ohella tiedot vastuuhenkilön koulutuksesta, työkokemuksesta, osaamisalueista, referenssikohteista ja tapauskohtaisesti vaikuttavista, vertailtavista tekijöistä. Yhtenä vastuuhenkilöä koskevana täytettävänä kohtana lomakkeella on ollut ”asiantuntijapalveluiden osa-alue, johon tarjous kohdistuu”. Lomakkeen jälkimmäiselle sivulle on tullut täyttää asiantuntijan osalta vastaavat kohdat kuin vastuuhenkilön osalta.
Hankintapäätösasiakirjojen mukaan valittajan tarjous on suljettu tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena. Poissulkemista on perusteltu sillä, ettei tarjouksessa ole tarjouspyynnön kohdassa 7.1 edellytetyn mukaisesti nimetty asiantuntijoita per osa-alueen (1–19) tavoite / kehittämiskohde.
Valittaja on täyttänyt hankintayksikölle toimittamansa tarjouslomakkeen kohtaan ”asiantuntijapalveluiden osa-alue, johon tarjous kohdistuu” vastuuhenkilön osalta Ikäystävällinen Lappi -hankkeen. Asiantuntijan osalta vastaavaa kohtaa ei ole valittajan tarjouslomakkeessa täytetty lainkaan.
Markkinaoikeudelle toimittamansa valituksen liitteenä olleessa jälkikäteen täydentämässään tarjouslomakkeessa valittaja on vastannut edellä tarkoitettuun kohtaan asiantuntijan osalta ”10. ennakoivan kotiutusmallin toimintaprosessien kehittämiseen”.
Asian oikeudellinen arviointi
Tarjousten vertailussa tarjoajien tasapuolinen kohtelu voi toteutua ainoastaan, mikäli tarjoukset ovat keskenään yhteismitallisia ja vertailukelpoisia. Tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankintayksikkö on tämän vuoksi velvollinen sulkemaan tarjouskilpailusta tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen, mikäli tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen kohtelun tarjousten vertailussa, ja kyseessä ei ole epäolennainen puute tai virhe.
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tarjoaja kantaa vastuun siitä, että sen tarjous on tarjouspyynnön sisällöltään selvinä pidettävien vaatimusten mukainen. Tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaate edellyttää, että tarjouksia arvioidaan sellaisina kuin ne on toimitettu hankintayksikölle tarjousten jättämiselle asetettuun määräaikaan mennessä. Tarjoaja kantaa vastuun tarjouksensa sisällöstä.
Edellä selostetulla tavalla tarjouspyyntöasiakirjoista on käynyt selkeästi ilmi, että tarjoajan on tullut tarjouslomakkeella yksilöidä, mihin osa-alueeseen 1–19 tarjottava asiantuntijapalvelu kohdistuu.
Valittaja on ilmoittanut tarjouspyynnön liitteenä olleella tarjouslomakkeella kohdassa ”asiantuntijapalveluiden osa-alue, johon tarjous kohdistuu” vastuuhenkilön osalta Ikäystävällinen Lappi hankkeen. Vastuuhenkilön lisäksi tarjoamansa asiantuntijan osalta valittaja on jättänyt tarjouslomakkeella edellä tarkoitetun kohdan kokonaan täyttämättä. Tarjouksesta ei ole siten ilmennyt sen paremmin vastuuhenkilön kuin asiantuntijan osalta, mihin täsmälliseen osaalueeseen näitä henkilöitä on tarjottu. Valittajan tarjous on näin ollen ollut tarjouspyynnön selvän vaatimuksen vastainen.
Hallituksen esityksessä todetulla tavalla hankintayksiköllä ei ole lähtökohtaisesti velvollisuutta täsmennyttää tai täydennyttää tarjouksia. Tarjouspyynnön vastaista tarjousta ei ole sallittua saattaa tarjouspyynnön mukaiseksi täsmennyttämisellä tai täydennyttämisellä. Hankintayksiköllä ei ole ollut velvollisuutta, eikä edes oikeutta, pyytää valittajaa täydentämään valittajan toimittamasta tarjouslomakkeesta puuttunutta tarjouspyynnössä edellytettyä tietoa asiantuntijapalveluiden osa-alueesta, johon tarjous kohdistuu.
Edellä todettuun nähden markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti sulkiessaan valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta pyytämättä valittajaa täsmentämään tai täydentämään tarjoustaan.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin hankintasäännösten vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan 95 §:n 3 momenttia.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.
Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi itse vastaamaan kokonaan oikeudenkäyntikuluistaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden asian laatuun ja laajuuteen nähden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä. Asian näin päättyessä valittaja saa itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.
Lopputulos
Markkinaoikeus hylkää valituksen.
Markkinaoikeus velvoittaa Seniortek Oy:n korvaamaan Lapin hyvinvointialueen oikeudenkäyntikulut 3.000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.
Muutoksenhaku
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Valitusosoitus on liitteenä.
Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Markus Mattila ja Hannamaria Nurminen.
Huomaa
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallito-oikeudesta.