MAO:H282/2021
Asioiden tausta
Hansel Oy on 9.10.2020 julkaistulla EU-hankintailmoituksella ilmoittanut dynaamisen hankintajärjestelmän perustamisesta suojavarusteiden ja niihin liittyvien palvelujen hankintaa varten Hansel Oy:n asiakkaille ajalle 9.11.2020–31.3.2023.
Huoltovarmuuskeskus (jäljempänä myös hankintayksikkö) on 1.3.2021 asettanut edellä mainitun dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä kertakäyttöisten suojavisiirien hankintaa koskevan tarjouspyynnön.
Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtajan viransijainen on 24.3.2021 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut erään tarjoajan tarjouksen.
Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja on 16.5.2021 tekemällään päätöksellä keskeyttänyt hankintamenettelyn.
Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 1.000.000 euroa. Annettujen tarjousten perusteella hankinnan todellinen arvo on ollut tätä alempi.
Asioiden käsittely markkinaoikeudessa
Markkinaoikeuden asia dnro 20102/2021
Valitus
Vaatimukset
Tietoset Oy on valituksessaan ja sen täydennyksessä vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille vahingonkorvauksena 8.000 euroa sekä hyvitysmaksun. Valittaja on lisäksi vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan valittajan arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.165 eurolla viivästyskorkoineen.
Perustelut
Voittaneen tarjoajan tarjoama tuote ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettuja vähimmäisvaatimuksia, joten sen tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen
Vastine
Vaatimukset
Hankintayksikkö on vaatinut muun ohella, että markkinaoikeus jättää asian pääasian osalta sillensä, sekä velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.353,50 eurolla viivästyskorkoineen.
Perustelut
Hankintayksikkö on keskeyttänyt hankintamenettelyn 16.5.2021 tekemällään päätöksellä. Keskeyttäminen ei ole johtunut valittajan valituksesta tai tämän hankintaoikaisuvaatimuksesta.
Vastaselitys
Valittaja on esittänyt, että hankintayksikön keskeytettyä hankinnan asiassa ei tule antaa ratkaisua pääasiasta, mutta hankintayksikkö tulee velvoittaa korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut.
Sosiaali- ja terveysministeriön 29.4.2021 hankintayksikön pyynnöstä antamasta lausunnosta on käynyt ilmi, että voittaneen tarjoajan tarjoamat suojavisiirit eivät ole olleet tarjouspyynnön mukaisia. Lausunto osoittaa, että valitus on johtunut yksinomaan hankintayksikön virheellisestä menettelystä.
Muut kirjelmät
Hankintayksikkö on lisälausumassaan esittänyt muun ohella, että valittajan väite siitä, että hankinnan keskeyttäminen olisi liittynyt niihin perusteisiin, joihin valittaja on vedonnut valituksensa perusteena, ei keskeytyspäätöksen perustelujen valossa pidä paikkaansa. Mikäli hankinta olisi keskeytetty valituksessa mainituilla perusteilla, olisi hankintayksiköllä ollut edelleen tarve hankinnan kohteena oleville suojavisiireille ja hankinta olisi kilpailutettu uudelleen, mutta näin ei ole tehty. Ottaen huomioon, että hankintayksiköllä on ollut todellinen ja perusteltu syy hankinnan keskeyttämiseen, eikä hankinnan keskeyttäminen ole vaikuttanut syrjivästi tarjoajiin, olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut.
Markkinaoikeuden asia dnro 20204/2021
Valitus
Vaatimukset
Tietoset Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä arvioimalla tarjoajien soveltuvuuden ja vertailemalla tarjoukset uudelleen sekä tekemällä uuden hankintapäätöksen. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksun. Valittaja on lisäksi vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 12.377,50 eurolla viivästyskorkoineen.
Valittaja on vielä vaatinut, että markkinaoikeus antaa valittajalle tiedon suojavisiirien sekä erityisesti ”EN166 CAT II / CAT III” -visiirien varastotasoselvityksestä ja tavoitetasoista ajanjaksolla 1.1.2021–30.6.2021.
Perustelut
Hankintayksiköllä ei ole ollut todellista ja perusteltua syytä hankintamenettelyn keskeyttämiselle. Tarjouspyyntö ei ole ollut virheellinen tai tulkinnanvarainen, vaan siinä on selkeästi asetettu suojavisiirejä koskevat vähimmäisvaatimukset, joita on ollut muun muassa tietty CE-merkintä ja tuotestandardi. Valittajan käsityksen mukaan myöskään hankintayksikön rahoitustilanne tai tarve toteuttaa hankinta ei ole muuttunut.
Keskeyttämistä on perusteltu sosiaali- ja terveysministeriön 11.5.2021 lähettämällä kirjeellä. Kirjeessä ministeriö on esittänyt sellaisten suojavarustehankintojen myöhentämistä, joita ei ole siirretty toteutusvaiheeseen. Hankinnat, joista on jo tehty lainvoimainen hankintapäätös tai allekirjoitettu hankintasopimus, on kirjeen perusteella ollut tarkoitus saattaa loppuun.
Hankintamenettely on mahdollista keskeyttää missä tahansa vaiheessa, jopa lainvoimaisen hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Suojavisiirien hankintamäärän vähentymiselle on ministeriön kirjeessä esitetty hyvin suuri vaihteluväli, 2,7–4,7 miljoonaa kappaletta. Hankintayksikön aikaisemmin tekemällä suojavisiirien hankintaa koskevalla hankintapäätöksellä on ollut tarkoitus tilata kaksi miljoonaa suojavisiiriä. Mikäli suojavisiirejä koskeva hankinta olisi ollut tarpeen keskeyttää sillä perusteella, että tarve suojavisiireille olisi todellisesti muuttunut, myös hankinnat, joista on tehty lainvoimainen hankintapäätös olisi todennäköisesti ohjeistettu keskeytettäväksi.
Päätös hankintamenettelyn keskeyttämisestä on ollut keinotekoinen ja todellisuudessa hankintamenettely on keskeytetty valittajan hankintaoikaisussaan esiin tuomien voittaneen tarjoajan tarjoamien suojavisiirien puutteellisten sertifikaattien ja tuotestandardien johdosta. Keskeyttämistä koskeva päätös on ollut valittajaa kohtaan syrjivä ja sillä on estetty valittajan mahdollisuudet käyttää oikeussuojakeinojaan suojavisiirejä koskevan hankintapäätöksen osalta.
Virheettömässä hankintamenettelyssä valittajan tarjous olisi ollut kokonaistaloudellisesti edullisin.
Vastine
Vaatimukset
Huoltovarmuuskeskus on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 5.617,50 eurolla viivästyskorkoineen.
Perustelut
Muuttuneen hankintatarpeen johdosta hankintayksiköllä on ollut todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankintamenettely.
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut hankintayksikön tehtäväksi hankkia koronapandemian kriisinhoidossa tarpeellisia suojavarusteita, mukaan lukien nyt keskeytetyn hankintamenettelyn kohteena olleita suojavisiirejä, ministeriön hankintaesityksissä ilmoitetuin kappalemäärin ja ministeriön rahoituksella.
Hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ministeriö on esittänyt kirjeessään 11.5.2021, että on ollut aiheellista arvioida uudelleen aiemmin tehtyjen hankintaesitysten toteutusta ja keskeyttää hankinnat, jotka eivät ole edenneet toteutusvaiheeseen. Näin ollen suojavisiirien hankintamenettely on ministeriön esityksen mukaisesti keskeytetty. Tarvetta hankinnan kohteena oleville suojavisiireille ei enää ole ollut.
Keskeytyspäätökseen liitetystä sosiaali- ja terveysministeriön kirjeestä 11.5.2021 on käynyt ilmi, että suojavisiirien hankintamäärä on vähentynyt
2,7–4,7 miljoonalla kappaleella. Hankintamäärien vähenemisellä tarkoitetaan sitä, kuinka paljon hankintaesityksessä yhteensä esitetty suojavisiirien hankintamäärä on pienentynyt. On jäänyt epäselväksi, mihin valittaja on perustanut valituksessaan esittämänsä väitteen siitä, että suojavisiirien hankintatarve ei ole muuttunut.
Hankintamenettelyn keskeyttämisellä ei ole pyritty hankintasäännösten kiertämiseen. Hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintamenettelyn keskeyttäessään valittajaa tai muita tarjoajia kohtaan epätasapuolisesti tai syrjivästi.
Vastaselitys
Hankintamenettelyn keskeyttämistä on perusteltu varastotasolla mutta hankintayksikkö on kieltäytynyt antamasta tietoa suojavisiirien varastotasoista. Kyse on kuitenkin varastotasojen historiatiedoista ja tiedonsaanti on koskenut ainoastaan valittajaa asianosaisena, joten todellista perustetta salassa pitämiseen ei ole olemassa. Tiedon antamatta jättäminen vaarantaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin.
Muut kirjelmät
Hankintayksikkö on markkinaoikeuden pyynnöstä toimittanut tiettyjä valittajan vaatimia asiakirjoja, mutta esittänyt muun ohella, että se ei voi toimittaa tietoja ”EN166 CAT II / CAT III” -visiirien varastotasoselvityksestä ja tavoitetasoista ajanjaksolla 1.1.2021–30.6.2021. Suojainvarusteet on hankittu valtion varmuusvarastoon poikkeusoloihin varautumiseksi. Varmuusvarastoihin liittyvät yksityiskohtaiset tiedot, kuten tarkat tiedot varastoitavista tuotteista ja niiden määristä sekä varastojen sijainnista ovat salassa pidettäviä julkisuuslain nojalla. Myös oikeuskäytännössä on katsottu, että varmuusvarastohankintaan liittyvät asiakirjat ovat salassa pidettäviä.
Hankintayksikkö on jo ilmoittanut valittajalle, ettei se ole tehnyt voittaneelta tarjoajalta suojavarusteita koskevia suorahankintoja ja suojavisiiritilausten tiedot dynaamisen hankintajärjestelmän perustamisesta alkaen löytyvät julkisten hankintojen ilmoituskanava Hilmassa julkaistuista jälki-ilmoituksista.
Valittaja ei ole osoittanut toteen väitettään hankintamenettelyn keskeyttämisen keinotekoisuudesta. Väitteet ovat perustuneet virheelliseen oletukseen siitä, että sosiaali- ja terveysministeriö tekisi suojavarusteiden hankintaa koskevat ohjeistukset sillä perusteella, että yksittäisestä hankinnasta on valitettu markkinaoikeuteen. Hankintayksikkö on itse tehnyt keskeyttämispäätöksen sosiaali- ja terveysministeriön kirjeessä ilmenevien perusteiden johdosta. Sillä seikalla, että kirje ei ole ollut oikeudellisesti sitova, ei ole merkitystä.
Valittaja on esittänyt väitteen hankintayksikön kulujen kohtuuttomuudesta siitä huolimatta, että sen omat kulut ovat lähes kolminkertaiset. Ottaen huomioon asian laajuuden ja laadun, hankintayksikön kuluvaatimus on määrältään kohtuullinen.
Valittajan kulut ovat kohtuuttomia, kun otetaan huomioon, että valitus ja vastaselitys ovat sisältäneet suurimmilta osin väitteitä, joiden tueksi ei ole esitetty niitä tukevia seikkoja tai näyttöä. Lisäksi vastaselitys on koostunut turhasta kirjelmöinnistä sellaisista jo lähtökohtaisesti perustelemattomista väitteistä, jotka on jo käsitelty aiemmissa valittajan kirjelmissä.
Valittaja on markkinaoikeuden sille varaaman tilaisuuden johdosta ilmoittanut, että sen alun perin esittämä tietopyyntö on voimassa enää siltä osin, kun se koskee varastotasoselvitystä ja tavoitetasoja ajanjaksolla 1.1.2021–30.6.2021.
Markkinaoikeuden ratkaisu
Perustelut
Valituksen tutkiminen markkinaoikeuden asiassa dnro 20102/2021
Valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön maksamaan sille kohtuullisena vahingonkorvauksena 8.000 euroa.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (jäljempänä myös hankintalaki) 169 §:n 3 momentin mukaan vahingonkorvausasioissa toimivaltainen tuomioistuin on oikeudenkäymiskaaren 10 luvussa tarkoitettu käräjäoikeus. Valittajan vahingonkorvausvaatimus on näin ollen jätettävä markkinaoikeuden toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta.
Tiedon saaminen asiakirjasta markkinaoikeuden asiassa dnro 20204/2021
Valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus antaa sille tiedoksi suojavisiirien sekä erityisesti ”EN166 CAT II / CAT III” -visiirien varastotasoselvityksen ja tavoitetasot ajanjaksolla 1.1.2021–30.6.2021 ja lisäksi eräitä muita asiakirjoja.
Hankintayksikkö on sille varatun tilaisuuden johdosta toimittanut markkinaoikeudelle valittajan alun perin esittämän tietopyynnön kohteena olleet muut asiakirjat paitsi suojavisiirien varasto- ja tavoitetasoja koskevat asiakirjat. Hankintayksikkö on esittänyt, että suojainvarusteet on hankittu valtion varmuusvarastoon poikkeusoloihin varautumiseksi ja että varmuusvarastoihin liittyvät yksityiskohtaiset tiedot, kuten tarkat tiedot varastoitavista tuotteista ja niiden määristä, ovat salassa pidettäviä tietoja julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 8 kohdan nojalla.
Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, asiakirjat, jotka koskevat onnettomuuksiin tai poikkeusoloihin varautumista, väestönsuojelua taikka turvallisuustutkintalain (525/2011) mukaista tutkintaa, jos tiedon antaminen niistä vahingoittaisi tai vaarantaisi turvallisuutta tai sen kehittämistä, väestönsuojelun toteuttamista tai poikkeusoloihin varautumista, vaarantaisi turvallisuustutkinnan tai sen tarkoituksen toteutumisen, vaarantaisi tiedon saantia tutkintaa varten taikka loukkaisi onnettomuuden, vaaratilanteen tai poikkeuksellisen tapahtuman uhrien oikeuksia tai heidän muistoaan tai läheisiään.
Markkinaoikeus toteaa, että kysymyksessä olevat tiedot varmuusvaraston varasto- ja tavoitetasoista ajanjaksolla 1.1.2021–30.6.2021 koskevat poikkeusoloihin varautumista, minkä vuoksi ne lähtökohtaisesti ovat julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 8 kohdan tarkoittamalla tavalla salassa pidettäviä.
Oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetun lain 7 §:n mukaan oikeudenkäyntiasiakirjalla tarkoitetaan valituskirjelmää tai muuta vireillepanoasiakirjaa, valituksen kohteena olevaa päätöstä sekä muuta hallintotuomioistuimelle hallintolainkäyttöasiassa toimitettua asiakirjaa. Oikeudenkäyntiasiakirja on myös hallintotuomioistuimen päätös ja muu sen hallintolainkäyttöasiassa laatima asiakirja sekä hallintotuomioistuimen diaari ja vastaava asiakirjarekisteri.
Oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuolena olevalla asianosaisella on oikeus saada tieto muustakin kuin julkisesta oikeudenkäyntiasiakirjasta, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn, jollei 2 tai 3 momentista muuta johdu.
Hankintayksikkö ei kuitenkaan ole toimittanut suojavisiirien varasto- ja tavoitetasoja koskevia asiakirjoja markkinaoikeudelle. Koska asiakirjoja ei ole luovutettu markkinaoikeudelle, kyse ei ole oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetun lain 7 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiasiakirjan saamisedellytysten arvioinnista.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 42 §:n 2 momentista käy ilmi, että viranomaisen on markkinaoikeuden pyynnöstä toimitettava sille päätöksen perusteena olleet asiakirjat ja muu tarvittava selvitys. Pykälän 3 momentin mukaan velvoitteen tehosteeksi voidaan asettaa sakon uhka.
Markkinaoikeuden on siten valittajan esittämän pyynnön johdosta harkittava, tuleeko markkinaoikeuden pyytää edellä mainitut asiakirjat oikeudenkäyntiasiakirjan saamisedellytysten arviointia varten. Tältä osin on arvioitava, ovatko valittajan pyytämät asiakirjat suojavisiirien varasto- ja tavoitetasoista ajanjaksolla 1.1.2021–30.6.2021 hankintayksikön tekemän nyt kyseessä olevan hankinnan keskeyttämistä koskevan päätöksen perusteena olevia asiakirjoja taikka muu tarvittava selvitys.
Keskeyttämistä koskevassa hankintayksikön päätöksessä on vedottu siihen, että suojavarustemateriaalin riittävyys on ollut hyvällä tasolla materiaalisen valmiuden kansallisen koordinaatioryhmän ja hankintayksikön tekemän arvioinnin perusteella. Markkinaoikeus katsoo, että tämän arvioinnin oikeellisuutta muuttuvassa pandemiatilanteessa ei ole mahdollista kyseenalaistaa pelkästään suojavisiirien varasto- ja tavoitetasoja koskevan tiedon perusteella.
Kun otetaan huomioon edellä esitetty, asiaa koskevat valittajalle tiedoksi annetut asiakirjat ja erityisesti jäljempänä hankintamenettelyn oikeellisuudesta lausuttu, markkinaoikeus katsoo, etteivät suojavisiirien varasto- ja tavoitetasoa koskevat asiakirjat ajanjaksolta 1.1.2021–30.6.2021 ole nyt kyseessä olevan hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevan päätöksen perusteena olevia asiakirjoja taikka muuta tarvittavaa selvitystä. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että asiassa ei ole tarvetta pyytää hankintayksiköltä suojavisiirien varasto- ja tavoitetasoja kuvaavia asiakirjoja. Ottaen huomioon, että markkinaoikeudella ei ole valittajan vaatimia asiakirjoja, eikä asiassa ole perusteita velvoittaa hankintayksikköä niitä toimittamaan markkinaoikeudelle, markkinaoikeus katsoo, että valittajan vaatimus tiedon saamisesta asiakirjasta on hylättävä.
Kysymyksenasettelu ja asioiden käsittelyjärjestys
Valittaja on valittanut markkinaoikeuteen hankintayksikön 24.3.2021 tekemästä hankintapäätöksestä (markkinaoikeuden asia dnro 20102/2021). Hankintayksikkö on 12.5.2021 tekemällään päätöksellään keskeyttänyt kyseisen hankintamenettelyn. Valittaja on valittanut markkinaoikeuteen myös viimeksi mainitusta keskeytyspäätöksestä (markkinaoikeuden asia dnro 20204/2021).
Markkinaoikeuden on ensiksi arvioitava markkinaoikeuden asiassa dnro 20204/2021 sitä, onko hankintayksiköllä ollut todellinen ja perusteltu syy hankintamenettelyn keskeyttämiselle. Tämän jälkeen on tarvittavilta osin arvioitava markkinaoikeuden asiassa dnro 20102/2021esitettyjä vaatimuksia.
Markkinaoikeuden asia dnro 20204/2021
Oikeusohjeet
Hankintalain 3 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 125 §:n 1 momentin mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Säännöksen esitöissä (HE 108/2016 vp s. 223) on todettu, että säännös on säilynyt muuttumattomana aiemmin voimassa olleeseen julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007)
73 a §:ään nähden.
Viimeksi mainitun säännöksen esitöissä (HE 182/2010 vp s. 22) on todettu, että hankintamenettelyn keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaako ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Oikeuskäytännössä hankintamenettelyn keskeyttämiseen on suhtauduttu suhteellisen sallivasti, eikä säännöksellä ole ollut tarkoitus tiukentaa vallitsevaa tulkintakäytäntöä. Hyväksyttävänä hankinnan keskeyttämisen perusteena on oikeuskäytännössä pidetty muun ohella hankinnan kohteen tai hankinnan tarpeen muuttumista hankintamenettelyn aikana.
Talousvaliokunnan mietinnössä (TaVM 48/2010 vp s. 4) on lisäksi todettu, ettei hankintamenettelyn keskeyttäminen edellytä vakavien tai poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa.
Hankintamenettely keskeisiltä osin
Hankinnan kohteena on ollut kertakäyttöiset suojavisiirit terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön. Tarjouspyyntöön liitetystä hintalomakkeesta on käynyt ilmi, että hankittava määrä on ollut 2.000.000 kappaletta.
Tarjouspyynnön liitteen ”Asiakkaan hankinnan kohde” kohdassa ”Asiakas” on todettu, että ”Huoltovarmuuskeskus (jäljempänä myös HVK tai Asiakas) on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan laitos, jonka tehtävänä on maan huoltovarmuuden ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvä suunnittelu ja operatiivinen toiminta. HVK vastaa osaltaan covid-19-pandemian hoidossa tarpeellisten tuotteiden ja tarvikkeiden hankinnasta”.
Hankintayksikkö on 24.3.2021 tehdyllä hankintapäätöksellä valinnut erään tarjoajan tarjouksen. Hankintapäätökseen liitetyn vertailutaulukon mukaan valittaja oli sijoittunut tarjousvertailussa toiseksi.
Sosiaali- ja terveysministeriö on, hankintayksikön pyydettyä siltä lausuntoa, 29.4.2021 päivätyllä lausunnolla ilmoittanut kantanaan, että voittaneen tarjoajan tarjoama suojavisiiri ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettuja vähimmäisvaatimuksia.
Sosiaali- ja terveysministeriö on 11.5.2021 hankintayksikölle lähettämällään kirjeellä esittänyt, että hankintayksikön tulisi keskeyttää ja myöhentää suojavarustehankintoja, joita ei ole siirretty toteutusvaiheeseen.
Hankintayksikkö on 16.5.2021 tekemällään päätöksellä keskeyttänyt hankinnan viitaten sosiaali- ja terveysministeriön kirjeeseen 11.5.2021. Päätöksen perustelujen mukaan hankintayksikön tarve on muuttunut hankintamenettelyn aikana. Suojavarustemateriaalien riittävyyden on keskeyttämispäätöksen perustelujen mukaan arvioitu olevan hyvällä tasolla sosiaali- ja terveysministeriön asettaman materiaalisen valmiuden kansallisen koordinaatioryhmän ja hankintayksikön yhteisen näkemyksen mukaan.
Asian arviointi
Valittaja on esittänyt hankintayksikön keskeyttäneen hankinnan valittajan markkinaoikeudelle tekemän valituksen johdosta ilman todellista ja perusteltua syytä.
Hankintayksikkö on esittänyt keskeytymisen johtuneen muuttuneesta suojavisiirien tarpeesta.
Markkinaoikeus toteaa, että hankintamenettelyn keskeyttäminen ei edellytä vakavien tai poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa. Hankintamenettelyn keskeyttämisen edellytyksenä oleva todellinen ja perusteltu syy voi johtua myös hankintayksikön omasta toiminnasta.
Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa hankinnan kohteen ja hankittavien tavaroiden määrien määrittelyssä.
Asiassa esitetyn selvityksen perusteella 22.2.2021 käynnistetyn hankintamenettelyn tarkoituksena on ollut hankkia 2.000.000 kertakäyttöistä suojavisiiriä terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön osana covid-19-pandemian kriisinhoidossa tarpeellisten tuotteiden ja tarvikkeiden hankintaa.
Hankintamenettely on sittemmin 16.5.2021 tehdyllä hankintayksikön päätöksellä keskeytetty sillä perusteella, että hankinnan tarve on hankintamenettelyn aikana muuttunut eikä suojavisiirien hankkiminen ole enää ollut tarpeen. Hankintapäätöksessä on viitattu sosiaali- ja terveysministeriön 11.5.2021 päivättyyn kirjeeseen, josta on käynyt ilmi, että ministeriön asettama materiaalisen valmiuden kansallinen koordinaatiotyöryhmä ja hankintayksikkö yhdessä ovat arvioineet suojausmateriaalin riittävyyden olevan hyvällä tasolla ja että suojavisiirien tarve olisi hankintayksikön alustavan arvion mukaan vähentynyt 2.700.000–4.700.00 kappaleella.
Hankinnan kohde ja tarkoitus huomioon ottaen on selvää, että hankittavien suojavisiirien tarve on ollut kytköksissä covid-19-pandemian etenemistahtiin ja erityisesti sitä seuraavan hoitotarpeen kehittymiseen sekä terveydenhuollon ammattilaisten suojavisiirien kulutukseen. Pandemian etenemisessä on voinut olla vaihtelua lyhyelläkin aikavälillä. Todettu huomioon ottaen suojavarusteiden tarpeen muuttumisen kolmen kuukauden aikana ei lähtökohtaisesti voida katsoa olevan valittajan esittämin tavoin epäuskottavaa.
Markkinaoikeus toteaa, että pelkästään sillä perusteella, että valittajan ennen hankintamenettelyn keskeyttämistä antama tarjous olisi voinut tulla valituksi, ei voida katsoa, että keskeyttäminen on ollut keinotekoista tai valittajaa kohtaan syrjivää.
Asiassa ei muutoinkaan ole käynyt ilmi mitään sellaista, jonka perusteella olisi syytä epäillä hankintayksikön menetelleen asiassa syrjivästi. Hankintayksiköllä on siten katsottava ollen todellinen ja perusteltu syy hankintamenettelyn keskeyttämiseen.
Johtopäätös
Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintamenettelyn keskeyttäessään valittajan esittämin tavoin hankintasäännösten vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.
Markkinaoikeuden asia dnro 20102/2021
Markkinaoikeus toteaa, että valittajalla on ollut 1.4.2021 valittaessaan markkinaoikeuteen hankintayksikön tekemästä hankintapäätöksestä tarve saattaa asia markkinaoikeuden käsiteltäväksi ja saada asiassa perusteltu ratkaisu. Valituksen ollessa vireillä markkinaoikeudessa asiantila on kuitenkin muuttunut hankintayksikön tehtyä kysymyksessä olevaa hankintamenettelyä koskevan keskeyttämispäätöksen 16.5.2021.
Markkinaoikeuden asiassa dnro 20204/2021 todetuilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti keskeyttäessään hankintamenettelyn. Hankintapäätöksen kumoaminen ja hankintamenettelyn keskeyttäminen on myös tarkoittanut, että valituksenalainen hankintapäätös on menettänyt merkityksensä, sillä hankintaa ei voida enää toteuttaa kyseisen päätöksen perusteella. Näin ollen markkinaoikeuden asiassa dnro 20102/2021 käsittely raukeaa pääasian osalta.
Asiassa on tämän jälkeen enää kysymys oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta koskevista vaatimuksista.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen markkinaoikeuden asioissa dnrot 20102/2021 ja 20204/2021
Hankintalain 149 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muutoin, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95–101 §:ssä säädetään, ei kuitenkaan viimeksi mainitun lain 95 §:n 3 momenttia.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäynnin osapuoli on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan korvausvelvollisuuden kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolten toiminta ja asian merkitys asianosaiselle.
Valittaja on markkinaoikeuden asiassa dnro 20102/2021 vedonnut sosiaali- ja terveysministeriön 29.4.2021 antamaan lausuntoon, jossa sosiaali- ja terveysministeriö on katsonut, että voittaneen tarjoajan tarjoamat suojavisiirit eivät ole olleet tarjouspyynnön mukaisia. Markkinaoikeus toteaa, että keskeytyspäätöksessä esitetyt perusteet hankinnan keskeyttämiselle ovat sinänsä liittyneet eri seikkoihin kuin mihin valituksessa markkinaoikeuden asiassa dnro 20102/2021 on vedottu. Hankintayksikkö on kuitenkin keskeyttänyt muutoksenhaun kohteena olleen hankintamenettelyn vasta sen jälkeen, kun valittaja on tehnyt valituksen markkinaoikeudelle. Hankintayksikkö ei ole markkinaoikeudessa kiistänyt sosiaali- ja terveysministeriön 29.4.2021 antaman lausunnon johtopäätöksiä. Tähän nähden markkinaoikeus katsoo, että valittajalla on ollut perusteltu syy saattaa hankintamenettelyn lainmukaisuus markkinaoikeuden tutkittavaksi.
Markkinaoikeus katsoo edellä todettu huomioon ottaen, että markkinaoikeuden asiassa dnro 20102/2021 olisi kohtuutonta, jos valittaja joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Tämän vuoksi hankintayksikkö on velvoitettava korvaamaan valittajan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Hankintayksikkö saa itse kyseisessä asiassa vastata oikeudenkäyntikuluistaan.
Sen sijaan markkinaoikeuden asiassa dnro 20204/2021 annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi itse kokonaan vastamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Valittaja on siten velvoitettava korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä. Kyseisessä asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että valittaja joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan.
Lopputulos
Markkinaoikeus jättää tutkimatta valittajan vahingonkorvausta koskevan vaatimuksen markkinaoikeuden asiassa dnro 20102/2021.
Asian käsittely raukeaa pääasian osalta markkinaoikeuden asiassa dnro 20102/2021.
Markkinaoikeus hylkää Tietoset Oy:n vaatimuksen tiedon saamisesta asiakirjasta markkinaoikeuden asiassa dnro 20204/2021.
Markkinaoikeus hylkää valituksen markkinaoikeuden asiassa dnro 20204/2021.
Markkinaoikeus velvoittaa Huoltovarmuuskeskuksen korvaamaan Tietoset Oy:n oikeudenkäyntikulut 2.165 eurolla viivästyskorkoineen markkinaoikeuden asiassa dnro 20102/2021.
Markkinaoikeus hylkää Huoltovarmuuskeskuksen vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta markkinaoikeuden asiassa dnro 20102/2021.
Markkinaoikeus velvoittaa Tietoset Oy:n korvaamaan Huoltovarmuuskeskuksen oikeudenkäyntikulut 4.000 eurolla viivästyskorkoineen markkinaoikeuden asiassa dnro 20204/2021.
Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.
Muutoksenhaku
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 165 §:n mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 168 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.
Valitusosoitus on liitteenä.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Petri Rinkinen, Ville Parkkari ja Tobias von Schantz
Huomaa
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.