MAO:222/2021
Päätös, josta valitetaan
Energiaviraston päätös 20.11.2019 Dnro 1610/420/2018
Asian tausta
Energiavirasto on sähköverkonhaltijan Helen Sähköverkko Oy:n (jäljempänä myös valittaja ja HSV) sähköliittymien hinnoittelun ja palveluperiaatteiden tasapuolisuutta koskevan tutkintapyynnön perusteella antanut valituksenalaisen päätöksen 20.11.2019 Dnro 1610/420/2018 Helen Sähköverkko Oy:n liittämisvelvollisuudesta ja liittymien hinnoitteluperiaatteiden sähkömarkkinalain mukaisuudesta.
Energiavirasto on valituksenalaisessa päätöksessä muun ohella todennut, että Helen Sähköverkko Oy ei ole täyttänyt sähkömarkkinalain 20 §:n mukaista liittämisvelvollisuutta vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluville katualueen tai yleiseen alueen liittyjille, kun yhtiö ei ole tarjonnut liittymispistettä sähkönkäyttöpaikan välittömään läheisyyteen. Tämä on johtanut hinnoitteluun, joka ei ole ollut kohtuullista ja tasapuolista katualueen tai yleisen alueen liittyjille. Liittämisvelvollisuus ei ole täyttynyt myöskään siltä osin, kun liittämisen edellytyksenä on sovellettu perusteettomia ehtoja, jotka eivät ole olleet kohtuullisia.
Energiavirasto on valituksenalaisessa päätöksessä edelleen todennut muun ohella, että Helen Sähköverkko Oy:n sähköliittymien hinnoittelu on ollut vahvistettujen liittymien hinnoittelumenetelmien (Dnro 707/432/2010) vastainen seuraavilta osin:
1) Kaikilta asemakaava-alueella olevilta vyöhykkeelle 1 kuuluvilta liittyjiltä ei ole peritty vyöhykkeen mukaista liittymismaksua, kun Helen Sähköverkko Oy on perinyt yleiselle alueelle tai katualueelle tulevilta vyöhykkeeseen 1 kuuluvilta liittyjiltä liittymismaksuna puolet vyöhykkeen mukaisesta liittymismaksusta.
2) Liittymispisteen määrittämistä koskevat vaatimukset eivät ole olleet yhdenmukaisia ja riippumattomia sähkönkäyttöpaikan sijainnista samantyyppisillä ja -tehoisilla liittyjillä. Toisille pienliittyjille Helen Sähköverkko Oy rakentaa liittymismaksua vastaan sähköverkkoa katualueella liittyjän hallinnoiman alueen ulkopuolella, kun taas toisille saman tehoisille pienliittyjille Helen Sähköverkko Oy ei rakenna liittymismaksua vastaan sähköverkkoa katualueella, vaan vaatii liittymisjohdon rakentamista olemassa olevaan sähköverkkoon alueella, jota liittyjä ei hallinnoi.
Lisäksi Energiavirasto on korjaavien toimenpiteiden osalta todennut valituksenalaisessa päätöksessä, että Helen Sähköverkko Oy:n tulee korjata liittymien hinnoitteluperiaatteensa ja hinnoittelunsa tämän päätöksen, Energiaviraston antaman vahvistuspäätöksen (Dnro 707/432/2010) sekä sähkömarkkinalain 18 §:n 20 §:n ja 24 §:n mukaisiksi.
Helen Sähköverkko Oy:n tulee toimittaa korjatut liittymien hinnoitteluperiaatteet sekä tiedot sen tekemistä muista korjaavista toimenpiteistä Energiavirastolle kolmen kuukauden kuluessa tämän päätöksen antamisesta. Tiedoista tulee käydä ilmi riittävissä määrin, miten Helen Sähköverkko Oy on korjannut hinnoitteluperiaatteensa ja hinnoittelunsa tämän päätöksen mukaiseksi, jotta hinnoitteluperiaatteen voidaan katsoa olevan Energiaviraston antaman vahvistuspäätöksen sekä sähkömarkkinalain mukainen.
Helen Sähköverkko Oy:n tulee muuttaa hinnoitteluperiaatteisiinsa liittymispisteen määrittämistapaa siten, että liittymispiste määritetään vyöhykemaksua vastaan kaikille vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluville liittyjille, mukaan lukien yleisen alueen tai katualueen liittyjät, lähtökohtaisesti sähkönkäyttöpaikan välittömään läheisyyteen. Tästä voidaan poiketa vain perustelluista teknisistä syistä tai liittyjän omasta tahdosta. Liittymispiste tulee määrittää vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluvalle liittyjälle sellaiseen paikkaan, jossa liittyjälle ei muodostu velvollisuutta rakennuttaa liittymisjohtoa yleisellä alueella hallinnoimansa alueen ulkopuolella.
Katualueella tai yleisellä alueella tapahtuva sähköverkon rakentaminen on lähtökohtaisesti verkonhaltijan vastuulla ja säänneltyyn sähköverkkotoimintaan kuuluva toimenpide. Lisäksi liittymispisteen määrittämisessä on otettava huomioon, ettei pienitehoisilta pienjänniteverkon liittyjiltä vaadita pitkien liittymisjohtojen rakentamista tai liittymisjohtojen rakentamista hankalissa olosuhteissa, joissa liittymisjohdon ylläpito voi olla hankalaa.
Lisäksi Helen Sähköverkko Oy:n tulee korjata hinnoitteluperiaatteitaan siten, ettei se automaattisesti rakenna kenenkään liittyjän liittymisjohtoa, ellei liittyjä pyydä erikseen tästä rakennuttamista koskevaa tarjousta. Liittymisjohdon rakentamisesta tulee sopia aina erikseen, eikä liittymissopimuksella.
Helen Sähköverkko Oy:n tulee korjata tutkintapyynnön tekijälle tehtyihin liittymissopimuksiin liittymispiste vastaamaan Helen Sähköverkko Oy:n ilmoittamia valvontatietoja, joissa omistusrajaksi on katsottu Asiakkaan keskus. Helen Sähköverkko Oy:n tulee palauttaa Asiakkaalle virheellisesti peritty osuus liittämisen korvauksista siltä osin, kun liittyjältä peritty korvaus ylittää vyöhykehinnan mukaisen liittymismaksun. Toisin sanoen Helen Sähköverkko Oy:n tulee palauttaa
Asiakkaalle tapauskohtaisesti perityt maksut, jotka ovat muodostuneet sähköverkon rakentamisesta Asiakkaan keskukselle asti, ottaen kuitenkin huomioon vyöhykehinnan vaikutus palautuksiin siten, että Asiakkaalta perittävä kokonaiskorvaus liittämisestä vastaa vyöhykkeen mukaista liittämismaksua.
Lisäksi Helen Sähköverkko Oy:n tulee tehdä virheellisten menettelyjen ajalta vastaavat korjaukset ja palautukset myös muille asiakkaille, joilta Helen Sähköverkko Oy on mahdollisesti perinyt virheellisiä korvauksia liittämisestä.
Helen Sähköverkko Oy:n tulee toimittaa tieto palautettavien maksujen suuruuksista liittymäkohtaisesti ja aikataulusta, jolla Helen Sähköverkko Oy tulee palauttamaan nämä virheellisesti perityt maksut. Palautusten tulee tapahtua kohtuullisessa ajassa.
Lisäksi Helen Sähköverkko Oy:n tulee julkaista kotisivuillaan, julkisissa hinnoitteluperiaatteissaan tai hinnastossaan kohtuullinen aika, jonka kuluessa Helen Sähköverkko Oy pyrkii käsittelemään liittymistä koskevat tarjouspyynnöt. Käsittelyajan voi julkaista liittymätyyppikohtaisesti siten, että esimerkiksi suurjänniteliittymillä ja
keskijänniteliittymillä voi olla eri käsittelyajat.
Asian käsittely markkinaoikeudessa
Valitus
Vaatimukset
Helen Sähköverkko Oy on vaatinut, että markkinaoikeus ensisijaisesti kumoaa valituksenalaisen Energiaviraston päätöksen siltä osin kuin Energiavirasto on:
i) katsonut, että Helen Sähköverkko Oy ei ole täyttänyt sähkömarkkinalain 20 §:n mukaista liittämisvelvollisuutta vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluville katualueen tai yleisen alueen liittyjille;
ii) katsonut, että Helen Sähköverkko Oy:n hinnoitteluperiaatteet eivät ole olleet sähkömarkkinalain 18, 20 ja 24 §:n mukaisesti avoimia, kohtuullisia, tasapuolisia ja syrjimättömiä eikä riittävästi perusteltuja;
iii) katsonut, että Helen Sähköverkko Oy:n menettely liittymispisteen määrittämisen osalta on ollut ristiriidassa Energiaviraston valvontalain 10 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla Helen Sähköverkko Oy:n noudatettavaksi vahvistettujen verkonhaltijan verkkotoiminnan tuoton määrittämistä koskevien valvontamenetelmien kanssa;
iv) katsonut, että Helen Sähköverkko Oy:n liittämisen vaatimukset ja ehdot eivät ole olleet sähkömarkkinalain 20 §:n sekä vahvistettujen liittymien hinnoittelumenetelmien mukaisesti tasapuolisia ja kohtuullisia; sekä
v) velvoittanut Helen Sähköverkko Oy:n korjaamaan liittymien hinnoitteluperiaatteensa ja hinnoittelunsa, korjaamaan tutkintapyynnön tekijän liittymispisteen omistusraja tämän keskukseen, palauttamaan tutkintapyynnön tekijälle virheellisesti peritty osuus liittymisen korvauksista sekä tekemään vastaavat korjaukset ja palautukset myös muille asiakkaille.
Toissijaisesti Helen Sähköverkko Oy on vaatinut, että markkinaoikeus palauttaa asian Energiaviraston uudelleen käsiteltäväksi edellä mainittujen asioiden osalta.
Lisäksi Helen Sähköverkko Oy on vaatinut, että Energiavirasto velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.
Perustelut
Asiassa on kysymys yleisen alueen liittymän liittymispisteen määrittämisestä eli siitä, mikä on se sähköverkon piste, johon liittyjä liittyy. Helen Sähköverkko Oy on hinnoittelussaan määrittänyt yleisen alueen liittymien osalta, että liittymispiste on olemassa olevan sähköverkon piste, johon kohde on liitettävissä. Hinnoittelun mukaan liittyjä vastaa kaikista liittymisjohdon rakentamisesta aiheutuvista kustannuksista, jotka syntyvät HSV:n sopimusurakoitsijan rakentaessa liittymisjohdon. Energiaviraston valituksenalaisen päätöksen mukaan yleisen alueen sähkönkäyttöpaikan liittymispiste sijaitsee kuitenkin sähkönkäyttöpaikassa. Näin ollen yleisellä alueella ei päätöksen mukaan ole lainkaan sähkömarkkinalain 3 §:n mukaista liittymisjohtoa. Päätöksen mukaan liittymän rakentamisessa on kyse sähköverkon laajentamisesta, josta liittyjä maksaa hinnaston mukaisen kiinteän liittymismaksun, eivätkä liittymisjohdon rakentamiskustannukset vaikuta maksun suuruuteen.
Energiaviraston päätös merkitsee sitä, että mikään kustannustekijä ei ohjaa liittymän sijoittumista kokonaiskustannusten kannalta tehokkaimpaan paikkaan.
Päätöksessä on virheellisesti jätetty huomioimatta sähkömarkkinalain 3 §:n määritelmä liittymisjohdosta eikä päätöksessä esitetty liittymispisteen määritelmä vastaa Energiaviraston liittämisestä perittävien maksujen määrittämisestä annettua vahvistamispäätöstä. Päätös ei myöskään toteuta sähkömarkkinalain 20 §:n mukaista vaatimusta sähköjärjestelmien tehokkuudesta.
Energiaviraston vaatimus sähköverkon laajentamisesta yleisellä alueella käytännössä asiakkaan sähkönkäyttöpaikkaan asti tarkoittaa, ettei sähkömarkkinalain 3 §:n tarkoittamaa yhtä sähkönkäyttöpaikkaa varten rakennettua liittymisjohtoa ole. Kyseiselle sähköjohdolle ei kuitenkaan ole tulevaisuudessakaan muuta sähköverkkoa palvelevaa käyttöä, koska liittymisjohdon poikkipinta poikkeaa sähköverkon siirtoyhteyksissä käytettävän kaapelin mitoituksesta. Siten tämän sähköjohdon käyttötarkoitus on lain 3 §:n mukainen yhtä sähkönkäyttöpaikkaa palveleva sähköjohto eli liittymisjohto.
Helen Sähköverkko Oy on noudattanut liittymispisteen määrittämisessä Energiaviraston vahvistuspäätöstä, jossa on todettu, että verkonhaltija määrittää vastuualueellaan kohdan, jossa liittäjä liitetään sähköverkkoon ja tämä liittymispiste kirjataan liittymissopimukseen. Liittymispisteen tulee olla kirjattuna verkonhaltijan liittymismaksuperiaatteissa.
Energiaviraston päätöksessä on esitetty uusia tulkintoja liittämiskohdan määrittämisestä yleisellä alueella. Tulkinnat poikkeavat vahvistamispäätöksessä todetusta ja johtavat edellä todetuin tavoin sähkömarkkinalain vastaiseen määrittelyyn.
Energiaviraston päätös on myös sähkömarkkinalain 20 §:n tehokkuusvaatimuksen vastainen. Päätös johtaa lopputulokseen, jossa yleisen alueen sähköverkkoon liittyjän ei tarvitse maksaa liittymisjohdon rakentamisesta aiheutuvia kustannuksia. Tämän on päätöksessä todettu osoittavan toiminnan johtavan tehokkaaseen sähköjärjestelmään. Tehokkuutta ei kuitenkaan voida arvioida yksittäisen asiakkaan maksaman maksun perusteella, vaan sitä tulee arvioida palvelun tuottamisesta muodostuvien kustannusten pohjalta. Yleisen alueen liittymien toteutuksen tehokkuutta on siten arvioitava siitä näkökulmasta, miten asiakkaan palvelu saadaan tuotettua pienimmin kokonaiskustannuksin ottamatta kantaa, minkä osapuolen vastuulle kustannusten maksaminen kuuluu. Päätöksen mukainen ratkaisu tulee johtamaan kalliimpaan sähköverkon rakentamiseen.
Nykyisessä HSV:n noudattamassa yleisen alueen liittymien hinnoittelussa sähköverkkoon liittyjä on itse arvioinut kokonaiskustannuksiltaan edullisinta ratkaisua. Esimerkiksi Vuosaaren potkulautojen latausasemien toteutus olisi sähköverkon liittymien osalta tullut maksamaan asiakkaalle noin 200.000 euroa. Tämä on ollut liian suuri kustannus ja asiakas on toteuttanut latausasemat edullisemmalla ratkaisulla liittämällä ne olemassa olevien kiinteistöjen sähköverkkoihin. Mikäli yleisen alueen liittymät olisi pitänyt toteuttaa Energiaviraston päätöksen mukaisesti kiinteään listahintaan, asiakas olisi todennäköisesti tilannut Vuosaaressa sähköverkon liittymät. Tästä olisi aiheutunut muille sähköverkon käyttäjille noin 150.000 euron lisäkustannus.
Vastaavasti sähköautojen latauspistesähköliittymien toteutus olisi johtanut niiden rakentamiseen asiakkaan toivomiin sijainteihin riippumatta kustannuksista ja sähköjärjestelmän tehokkuustavoite olisi tältäkin osin jäänyt toteutumatta. Kallis toteutuskustannus olisi siirtynyt muiden sähköverkon käyttäjien maksettavaksi.
Energiaviraston päätöksessä on lisäksi arvioitu virheellisesti sähkömarkkinalain tasapuolisuusvaatimuksen toteutumista. Tasapuolisuus toteutuu siten, että saman tyyppisiin sähköverkkoon liittyjiin sovelletaan yhdenmukaisia ehtoja. Asemakaavan merkintöjen perusteella tiedetään etukäteen tarkasti jokaisen asemakaava-alueella olevan tontin sähkönkäyttötarve, minkä perusteella voidaan etukäteen varautua kustannustehokkaan sähköverkon rakentamiseen. Jakeluverkon haltijoilla ei ole mahdollisuutta etukäteen varautua Energiaviraston valituksenalaisessa päätöksessä tarkoitettuihin yleisen alueen sähkönliittymien tarpeisiin.
HSV on myöntää toimineensa virheellisesti siltä osin, kun se ei ole antanut liittyjälle mahdollisuutta itse rakentaa liittymisjohtoa, vaan liittymisjohdon on aina toteuttanut HSV:n sopimusurakoitsija. Liittyjän maksu on kuitenkin perustunut yksinomaan urakoitsijan laskuttamiin toteutuneisiin liittymisjohdon rakentamiskustannuksiin. HSV tulee muuttamaan toimintatapaansa siten, että liittyjä voi halutessaan rakennuttaa itse liittymisjohtonsa.
Energiaviraston päätöksessä asetettu velvoite maksujen palauttamisesta on kohtuuton, koska HSV:n liittymispisteen määritys on noudattanut viranomaisen antamaa vahvistuspäätöstä eikä HSV ole voinut ottaa huomioon viranomaisen tekemiä uusia linjauksia.
Vastaus
Vaatimukset
Energiavirasto on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen. Energiavirasto on lisäksi vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valittajan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen asian lopputuloksesta riippumatta.
Perustelut
Energiaviraston päätös on sähkömarkkinalain ja Energiaviraston antaman vahvistuspäätöksen (Dnro 707/432/2010) mukainen.
Katualueelle rakennetussa verkossa on aina lähtökohtaisesti kysymys säännellyn verkkotoiminnan piiriin kuuluvasta rakentamisesta, eikä verkonhaltija voi muuttaa tätä seikkaa.
Asiassa ei ole kysymys yksinomaan yleisen alueen liittymispisteen määrittämisestä eli siitä, mikä on se sähköverkon piste, johon liittyjä liittyy, eikä siitä, kenen vastuulla on rakentaa yleisen alueen liittymisjohto ja vastata sen kustannuksista. Energiaviraston valituksenalaisessa päätöksen on lähtökohta ollut se, että liittymispiste sijaitsee tosiasiallisesti HSV:n ja liittyjän välisessä omistusrajassa. Päätöksessä HSV:tä on vaadittu korjaamaan hinnoittelunsa tätä todellista omistusrajaa vastaavaksi. Omistusraja on viraston käsityksen mukaan ollut asiakkaan keskus, johon HSV:n rakentama ja sen hallintaan jäänyt sähköverkko on päättynyt. Energiavirasto ei kuitenkaan ole missään todennut, että liittyjän ei tulisi vastata rakennuttamansa liittymisjohdon kustannuksista. Yhdeltäkään sähköverkkoon liittyjältä ei kuitenkaan voida ilman teknisiä perusteita vaatia liittymisjohdon rakennuttamista yleisellä katualueella oman hallinnoimansa alueen ulkopuolella.
HSV on vuoden 2016 aikana ottanut liittymien vyöhykehinnoittelussa käyttöön periaatteen, jonka mukaan yleiselle katualueelle tulevan sähköverkkoon liittyjän liittymispiste määritetään HSV:n vanhan olemassa olevan sähköverkon pisteeseen, kuten jakokaapille tai muuntamolle. Liittymisestä syntyvät rakennuskustannukset ovat käytännössä olleet kokonaisuudessaan liittymisjohdon rakentamista sähköverkkotoiminnan piiriin kuuluvan sähköverkon laajentamisen sijaan. HSV:n ei ole tarvinnut laajentaa verkkoa ja rakentaa sitä lähemmäksi liittyjän sähkönkäyttöpaikkaa. Yhtiöllä ei ole ollut mitään teknisiä perusteita kyseiselle liittymispisteen määrittämistavalle vastoin sähköverkkoon liittyjän tahtoa ja kauemmaksi käyttökohteesta.
HSV on myös vaatinut, että sähköverkkoon liittyjien tulee tilata liittymisjohto aina HSV:ltä ja se on velvoittanut liittyjän maksamaan kaikki rakentamisesta ja luvista aiheutuneet kustannukset HSV:n esittämien laskujen perusteella keskimääräisen vyöhykkeen mukaisen liittymismaksun lisäksi. Lisäksi HSV on vaatinut, että liittymisjohto jää sen omistukseen sekä kunnossapitovastuulle ja hallintaan sekä siirtyy osaksi yhtiön sähköverkkoa. HSV:n on siten ollut mahdollista saada näille ilmoittamilleen verkonosille kohtuullinen tuotto sekä laskennallinen tasapoisto vuosittain samoin kuin muillekin sen ilmoittamille säänneltyyn sähköverkkoon kuuluville verkon osille. HSV:n menettelyn hyväksyminen johtaisi siihen, että liittymien hinnoittelu voitaisiin siirtää kokonaan Energiaviraston valvonnan ulkopuolelle. Verkonhaltijana HSV voisi täysi mielivaltaisesti määrätä liittymispisteen eri liittyjille ilman kestäviä perusteita ja välttää tarvittavia verkon laajennus- ja vahvistustoimenpiteitä.
HSV:lle on tosiasiallisesti aiheutunut katualueen sähköverkkoon liittyjistä keskimäärin sen käytössä olevaa vyöhykehintaa suuremmat liittymiskustannukset. Tämän takia HSV ei ole ollut halukas soveltamaan näihin liittyjiin samoja periaatteita kuin muihin vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluviin liittyjiin. Järjestely on toteutettu siten, että liittymissopimusta tehtäessä rakennettava verkko on ensin tulkittu liittymisjohdoksi, jotta se olisi vapaan hinnoittelun piirissä. Heti verkon rakentamisen jälkeen se on tulkittu osaksi säänneltyä sähköverkkotoimintaa, kun omistusraja onkin siirtynyt suoraan asiakkaan käyttöpaikalle eli rakennetun verkon päätepisteeseen. HSV on tässä toimintamallissa, jossa liittymisjohdot siirretään vastikkeetta sen omistukseen ja muutetaan osaksi säänneltyä sähköverkkoa, voinut saada merkittävää taloudellista hyötyä.
Vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluvien sähköverkkoon liittyjien on saatava liittymismaksullaan sähköverkko käyttökohteeseen liittyjän hallinnoimalle alueelle asti, ellei ole teknistä perustetta määrittää liittymispistettä kauemmaksi käyttökohteesta, esimerkiksi suoraan sähköasemalle. Tämä tarkoittaa myös sitä, että katualueen liittyjiltä ei voi vaatia maakaapelin rakennuttamista yleisillä katualueilla, jos tätä ei vaadita omilta tonteilta tulevilta sähköverkkoon liittyjiltä. HSV on toiminut vastoin tasapuolisuusvaatimusta kohdellessaan eri tavalla yleisen alueen liittyjää verrattuna muihin vyöhykehinnoittelun piirissä oleviin liittyjiin.
HSV:n menettelyssä on ollut kyse vyöhykehinnoittelua koskevan vahvistuspäätöksen kiertämisestä. Vahvistuspäätöksen mukaan verkonhaltijan on käytettävä pienjänniteverkossa vyöhykehinnoittelua, jos liittymispiste sijaitsee 600 metrin säteellä olemassa olevasta muuntamosta. Lisäksi kaikki asemakaava-alueen sähköverkkoon liittyjät kuuluvat poikkeuksetta vyöhykehinnoittelun piiriin. Vyöhykehinnoittelu perustuu keskimääräiseen hinnoitteluun, jossa jokaiselle liittymälle samalla vyöhykkeellä käytetään samaa keskimääräistä liittymähintaa sulakekohtaisesti. Tätä hintaa on poikkeuksetta käytettävä kaikille sähköverkkoon liittyjille. Todellisista liittymiskustannuksista huolimatta verkonhaltija saa periä vain vyöhykkeen mukaisen keskimääräisen liittymismaksun.
HSV:llä on ollut mahdollisuus nostaa vyöhykehintaa, kun tämän hinnoittelun piirissä olevat liittyjät ovat aiheuttaneet keskimäärin aiempaa enemmän kustannuksia. Tätä se ei kuitenkaan ole tehnyt.
Suuret tai syrjäiset pienjänniteliittymät voivat aiheuttaa haasteita keskimääräiseen hinnoitteluun. Verkonhaltijalle on jätetty hinnoittelumenetelmissä mahdollisuus rajata omissa hinnoitteluperiaatteissaan sulakekoon perusteella esimerkiksi suurempia tai asemakaava-alueen ulkopuolella sijaitsevia olemassa olevasta muuntajasta kauempana olevia liittymiä pois vyöhykehinnoittelun piiristä. Esillä olevassa asiassa on kuitenkin ollut kysymys pientehoisista asemakaava-alueella sijaitsevista liittymistä, joita ei ole saanut rajata vyöhykehinnoittelun ulkopuolelle.
Vyöhykehinnoittelussa, jossa kaikilla saman tehoisilla, saman vyöhykkeen liittyjillä tulisi olla sama hinta, ei ole ohjausvaikutusta. Lisäksi liittyjillä ei varsinkaan kaupunkiolosuhteissa ole mahdollisuutta vaikuttaa oman liittymispisteensä sijaintiin, koska se määräytyy sähkönkäyttötarpeen mukaan.
Liittymisjohdon käsitteellä ei ole asiassa merkitystä, koska HSV on määrittänyt tosiasiallisen omistusrajan lopulta suoraan asiakkaan laitteistolle, joten HSV on itse tulkinnut, että rakennettu johto on kokonaisuudessaan osa säänneltyä sähköverkkoa. Tämä tieto on myös ilmoitettu Energiavirastolle sen valvontatietoihin sisällytettäväksi. Sähköverkkoon kuuluu huomattava määrä verkonosia, joiden voitaisiin todeta palvelevan yksittäistä liittymää, vaikka ne ovat verkonhaltijan verkko-omaisuutta. HSV:n näkemyksen hyväksyminen johtaisi siihen, että suuri osa sähköverkon pienliittyjistä joutuisi rakentamaan pitkiä matkoja liittymisjohtoja oman kiinteistönsä ulkopuolella toisten mailla tai katualueilla. Tämä ratkaisu johtaisi tehottomuuteen, vaikeuttaisi liittyjien liittymistä ja johtaisi sähkömarkkinalain tavoitteiden vastaiseen toimintaan. Malli ei myöskään olisi tasapuolinen. Viraston valituksenalaisessa päätöksessä ei ole edellytetty, että liittymisjohdon rakentamisen tulisi olla sähkönverkon laajentamista eikä sitä, ettei liittyjän tulisi maksaa omaa liittymisjohtoaan. Esillä olevassa asiassa ei kuitenkaan ole ollut kysymys liittymisjohdon, vaan säännellyn sähköverkkotoiminnan piiriin kuuluvasta rakentamisesta, joka sisältyy keskimääräiseen vyöhykemaksuun.
Hinnoittelumenetelmien mukaan verkonhaltija määrittää sen kohdan, jossa liittyjä liitetään sähköverkkoon. Hinnoittelumenetelmissä tarkoitetaan tällä sitä, että verkonhaltijan vastuulla on määrittää periaatteet liittymispisteen määrittämiselle. Nämä periaatteet on hinnoittelumenetelmien mukaan kirjattava liittymismaksuperiaatteisiin. Verkonhaltijan on asetettava ehdot sille, miten missäkin tapauksessa liittymä on mahdollista liittää verkkoon. Kriteerien on oltava teknisesti perusteltuja ja niissä tulee ottaa huomioon sähkömarkkinalaki ja verkonhaltijoille vahvistetut hinnoittelumenetelmät. Hinnoittelumenetelmissä on kohdassa 3 liittymispisteen osalta muun ohella todettu, että sähkönkäyttöpaikan liittämistä koskevien vaatimusten tulee olla kohtuullisia sekä riittävästi perusteltuja.
Tehokkuudella tarkoitetaan sähkömarkkinalainsäädännössä asiakkaan haluaman palvelun aikaansaamista mahdollisimman alhaisin kustannuksin. Liittymien hinnoittelun osalta tehokkuutta on arvioitava sähköverkkoon liittyjien kannalta. Tehokkuudella ei tarkoiteta sähköverkonhaltijan kustannustehokkuutta valituksessa esitetyin tavoin. Päätöksessä on kuitenkin otettu huomioon tehokkuus myös laajemmin siten, että siinä on arvioitu, mihin HSV:n vaatima menettely johtaisi tehokkaan sähköjärjestelmän kannalta. Yhtiön mainitsemaa ohjausvaikutusta ei synny, jos liittyjä tarvitsee joka tapauksessa sähköt tiettyyn kohteeseen. Jos kaikki sähköverkkoon liittyjät alkaisivat rakentamaan liittymisjohtoja hallinnoimiensa alueiden ulkopuolelle yleisellä katualueella ja toisten tonteilla, se johtaisi sähköjärjestelmän ja sen asiakkaiden kannalta tehottomaan lopputulokseen.
HSV:n mainitsemat esimerkkitapaukset ovat liittymäteholtaan suuria liittymiä, eivätkä ne siten ole vertailukelpoisia esillä olevien tavanomaisten, 3x25 ampeerin vyöhykehinnoittelun piirissä olevien liittymien kanssa. Suuritehoiset liittymät voidaan myös rajata pois vyöhykehinnoittelusta. Esimerkkitapauksissa HSV olisi siten voinut sopia siitä, mihin kohtaan se tuo sähköverkon. Energiaviraston valituksenalainen päätös ei estä HSV:tä sopimasta liittymispistettä liittyjän kanssa siten, että sillä optimoidaan niin liittyjän kuin verkonhaltijankin verkon rakentamista. Liittyjien kuuluessa HSV:n omien hinnoitteluperiaatteiden mukaan liittymätehonsa puolesta vyöhykehinnoittelun piiriin, näiden on saatava liittymismaksua vastaan sähköverkonhaltijan rakentama sähköverkko yleisellä katualueella sijaitsevan alueensa rajalle asti.
Energiavirasto ei voi poiketa sähkömarkkinalain ja valvontalain 10 §:n 4 momentin perusteella annetun vahvistuspäätöksen mukaisista hinnoittelumenetelmistä. Energiavirasto ei ole valituksenalaisessa päätöksessään esittänyt liittymispisteen osalta uusia tulkintoja, vaan ratkaisu on tältäkin osin ollut sähkömarkkinalain ja hallintokäytännön sekä voimassa olevan vahvistuspäätöksen hinnoittelumenetelmien mukainen.
Edellä todetut HSV:n hinnoitteluperiaatteet eivät ole olleet sähkömarkkinalain edellyttämin tavoin avoimia, kohtuullisia, tasapuolisia ja syrjimättömiä. Lisäksi HSV on käyttänyt liittämisessä perusteettomia ehtoja.
Valituksenalaisessa päätöksessä asetettu velvoite palauttaa virheellisesti peritty liittymismaksu tasapuolisesti kaikille niille asiakkaille, joiden osalta maksua on peritty virheellisesti, on sähkömarkkinalain ja valvontalain mukainen sekä kaikilta osin perusteltu.
Vastaselitys
HSV on omissa liittymismaksuperiaatteissaan määrittänyt liittymisperusteen siten, kuin se on Energiaviraston 27.1.2011 tekemässä vahvistamispäätöksessä edellytetty. Liittymispiste on kaikilla samantyyppisillä asiakkailla määritetty yhdenmukaisesti. Koska asiakasryhmät poikkeavat toisistaan, on niihin sovellettava toisistaan poikkeavaa liittymispisteen määrittämistapaa. Asiassa on kyse ainoastaan yleisten alueiden sähköliittymien liittymispisteen määrittämisestä, eikä ratkaisulla ole vaikutusta muiden sähköliittymien hinnoitteluperiaatteisiin. Energiaviraston väite siitä, että HSV:n liittymispisteen määrittämistapa johtaisi tehottoman verkon rakentamiseen perustuu virheelliseen oletukseen siitä, että asemakaava-alueen kiinteistöille tehtäville liittymille tulisi jatkossa noudattaa samaa liittymispisteen määrittämistapaa kuin yleiseen alueen liittymille.
Nyt kyseessä olevassa asiassa ei ole kyse siitä, miten liittymismaksu pitää hinnoitella, vaan siitä, miten laajasti HSV:n tulee verkon kehittämisvelvollisuuden perusteella laajentaa sähköverkkoa ja milloin asiakkaan tulee toteuttaa liittymisjohto omilla kustannuksillaan. Energiaviraston valituksenalaisen päätöksen mukaan HSV:n tulisi kaikissa tilanteissa laajentaa sähköverkko liittymismaksua vastaan asiakkaan keskukseen asti riippumatta siitä, missä asemakaava-alueen yleisellä alueella sähkönkäyttökohde sijaitsee. Päätös koskee siis kaikkia asemakaava-alueen yleisiä alueita, eli katu-, tori-, raide-, tie-, puisto- ja virkistyskäyttöön tarkoitettuja alueita.
Yleisellä alueella sähköverkkoon liittyjät ovat muista asiakkaista poikkeava asiakastyyppi, koska näiden liittymien vaatiman rakentamisen tarvetta ei voida etukäteen tietää eikä siten varautua liittymien toteuttamiseen. Ennalta varautumisessa on pääsääntöisesti kysymys kadun rakentamisen yhteydessä katurakenteeseen sijoitettavista putkituksista. Yleisellä alueella olevien liittymien tarvetta ei voida tietää kuukausia etukäteen, joten etukäteen varautuminen ei ole mahdollista. Tältä osin asemakaava-alueen kiinteistöjen ja yleisen alueen sähköliittymät poikkeavat toisistaan.
Toisin kuin Energiavirasto on esittänyt, liittymän koolla ei ole merkitystä, koska noin 80 prosenttia liittymän toteuttamiskustannuksista on maanrakennuskustannuksia. Siten 3 x 25 ja 3 x 125 ampeerin liittymiä on kohdeltava samalla tavoin. Energiaviraston väite siitä, että valituksessa esitetyissä esimerkeissä käytettyjä liittymiä ei liittymän koon takia voida verrata ja niitä pitäisi kohdella toisin kuin pienempi tehoisia liittymiä, on ristiriidassa asiakkaiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksen kanssa.
Asiassa on ratkaistavana se, onko asemakaava-alueen yleisillä alueilla ja kiinteistölle tulevien sähköliittymien liittymispisteen määrityksessä mahdollista käyttää toisistaan poikkeavaa periaatetta. Tämä ratkaisu määrittää myös tulevien hinnoitteluperiaatteiden rakenteen ja vaikuttaa HSV:n lisäksi useiden muiden kaupunkien verkonhaltijoihin, koska vastaavan tyyppinen yleisen alueen liittymien hinnoitteluperiaate on niissäkin käytössä.
Energiaviraston valituksenalaisen päätöksen jäädessä voimaan HSV velvoitettaisiin palauttamaan yleisen alueen liittyjille kaikki asiakkaan liittymisjohdon rakentamisesta aiheutuvat kustannukset. Kokonaissumma tulisi todennäköisesti olemaan lähes 2.000.000 euroa. Käytännössä tämän summan maksajina tulisivat olemaan korkeampina siirtohintoina helsinkiläiset sähkönkäyttäjät.
Muut kirjelmät
Energiavirasto on lisälausumassaan esittänyt, että lainvoimaisia hinnoittelumenetelmiä ei voida valittajan esittämin tavoin soveltaa yhden verkonhaltijan osalta muista verkonhaltijoista poikkeavalla tavalla. Valittajan liittymien hinnoittelumenetelmiä koskevat väitteet erityisesti vyöhykehinnoitteluun ja väitettyihin mallin aiheuttamiin tarpeettomiin laajoihin kaivuutöihin sekä lisäkustannuksiin liittyen ovat siten perusteettomia. HSV:n kokema tehottomuus syntyy ohjausvaikutusten puutteesta vyöhykehinnoitteluun kuuluvilla liittyjillä. Vyöhykehinnoittelulla ei ole varsinaista ohjausvaikutusta, koska hinnoittelu perustuu keskimääräisiin kustannuksiin. Tältäkin osin asiassa on kysymys vahvistetuista liittymisen hinnoitteluperiaatteista. Ne eivät kuitenkaan ole tarkastelun kohteena valituksenalaisessa päätöksessä.
Valituksenalaisessa päätöksessä on täsmennetty voimassa olevan hallintokäytännön perusteita ja tarkasteltu asiaa nimenomaan yleisen alueen tai katualueen sähköverkkoon liittyjän kannalta. Energiaviraston aiempi vahvistuspäätös on koskenut vyöhykehinnoittelua yleisesti, eikä siinä ole tarkasteltu vain vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluvia katualueen liittyjiä. Kysymyksessä ei ole valittajan väittämin tavoin uusi hallintokäytäntö. Vastuu hinnoittelusta ja sen sähkömarkkinalain mukaisuudesta on verkonhaltijalla. Verkonhaltijan väärinymmärryksellä tai virhetulkinnalla ei ole merkitystä.
HSV:n soveltama periaate johtaisi siihen, että se voisi periä liittymisjohtojen rakentamiskustannuksina sähköverkon laajentamiskustannukset ja lisäksi sähköverkkoon liittymisen kustannukset perittäisiin kahteen kertaan eli ensin liittymismaksussa ja sitten siirtohinnoittelussa. Myös omistusraja, eli liittymispiste, on määriteltävä oikein liittyjän käyttöpaikalle asti, ellei tälle ole jotain teknistä estettä. Verkonhaltijan tehtävänä ei myöskään ole arvioida sitä, mihin asiakkaan sähkönkäyttötarve perustuu, eikä tämän myöskään tule vaikuttaa syrjivästi liittymiskustannuksiin.
Tehokkuusperiaate ei oikeuta verkonhaltijaa luomaan vyöhykehinnoittelun sisälle kustannuksiin perustuvia yksittäisiä sähköverkkoon liittyjiä koskevia ohjauskeinoja. Vyöhykehinnoittelun tarkoituksena on nimenomaan jyvittää kustannukset tasan kaikkien sen piirissä olevien sähköverkkoon liittyjien kesken. Tehokkuusvaatimus kohdistuu verkonhaltijan oman toiminnan tehokkuuteen eikä sähköverkkoon liittyjän toimintaan siten, että liittyjän tulisi esimerkiksi valita sähkönkäytölle verkonhaltijalle mieluisin sijainti. Sähkömarkkinalakiin on lisätty käsitteenä liittymisjohto, mutta lain tarkoituksena ei ole ollut muuttaa vallinnutta toimintaperiaatetta, jonka mukaan sähköverkko on tuotu asiakkaan käyttöpaikalle asti. Verkonhaltijan tehtävänä on laajentaa sähköverkkoa asiakkaiden liittämistarpeet huomioiden.
Liittymien hinnoittelumenetelmissä hinnoittelu on jaettu liittymätyypin mukaan kuuteen erilaiseen hinnoitteluperusteeseen. Näitä ovat vyöhyke-, alue- ja tapauskohtainen hinnoittelu sekä tapauskohtainen hinnoittelu pienjänniteteho-, keskijännite- ja suurjänniteliittymälle. Muut tästä poikkeavat hinnoitteluperiaatteet eivät ole sallittuja. Liittymispisteen määrittäminen tulee tehdä kaikille liittyjille samoin yhtenäisin perustein liittymien hinnoittelumenetelmien ja sähkömarkkinalain puitteissa eikä verkonhaltija voi tehdä poikkeuksia ja muodostaa omia hinnoittelumenetelmistä poikkeavia asiakasryhmiä, joille se alkaisi soveltamaan ilman teknisiä perusteita muita liittyjiä huonompia liittymisperiaatteita.
Liittymismaksun tasapuolisuutta arvioidaan menetelmien mukaisilla hinnoitteluryhmillä. HSV ei ole noudattanut näitä hinnoitteluryhmiä, joten sen soveltamat asiakasryhmäkohtaiset rajaukset ovat syrjineet osaa vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluvista liittyjistä. Vahvistetut liittymien hinnoitteluperiaatteet eivät sisällä HSV:n esittämiä asiakasryhmiä. Siten liike-elämän tarpeisiin tehtäviä liittymiä ei voida tarkastella erillään yksityishenkilöiden käyttöön tulevista liittymistä.
HSV:n tavoitteena on ollut nostaa katualueen ja yleisen alueen liittymien hintoja ja poiketa näiden kohdalla normaalista vyöhykehinnoittelusta. Kysymyksessä on ollut tarkoitushakuinen toimintatapa. HSV:lle on täytynyt olla selvää, että se ei noudata liittymien hinnoittelumenetelmien ja sähkömarkkinalain tavoitteita ja velvoitteita. Vastuu hinnoittelun sähkömarkkinalain mukaisuudesta on verkonhaltijalla.
Valituksenalainen päätös on ollut asiakkaiden kannalta kohtuullinen. Vyöhykehinnoittelun tarkoitus on, että sen piirissä olevat liittyjät keskimäärin kattavat aiheutuneet kustannukset eri vyöhykkeillä. Liittymien hinnoittelumenetelmillä on asetettu raja kustannusten jaolle liittyjien ja jakeluasiakkaiden välille sekä asetettu periaatteet kohtuulliselle liittymän hinnoittelulle. Liittymien hinnoittelussa ei kuitenkaan valvota sitä, jos jokin verkonhaltija hinnoittelee liittymänsä pienemmäksi kuin toteutuneet kustannukset.
Sillä, että asiakas voi pyytää HSV:tä toimittamaan liittymän mihin tahansa Helsingin alueella olevalle tieosuudelle tai puisto- tai virkistysalueelle, ei ole asiassa merkitystä. Vyöhykehinnoittelussa liittyjä maksaa aina saman vyöhykehinnaston mukaisen hinnan riippumatta todellisista liittämiskustannuksista.
Valituksenalaisen päätöksen korjaavien toimenpiteiden mukaan HSV:n on korjattava menettelynsä sellaisiksi, että liittymispiste määritetään vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluvalle sähköverkkoon liittyjälle sellaiseen paikkaan, jossa liittyjälle ei muodostu velvollisuutta rakentaa liittymisjohtoa hallinnoimansa alueen ulkopuolella. Lisäksi tutkintapyynnön tekijälle tehtyihin liittymissopimuksiin liittymispiste on korjattava vastaamaan HSV:n ilmoittamia valvontatietoja, joissa omistusrajaksi on katsottu asiakkaan keskus. Muilta osin päätöksessä ei ole velvoitettu HSV:tä korjaamaan liittymispistettä keskukselle, jos todellinen tai perusteltu omistusraja ei ole siellä, vaan on esimerkiksi liittyjän hallinnoiman alueen rajalla tai muussa omistusrajaan perustuvassa kohdassa. Verkkoa ei siten tarvitse kaikissa tilanteissa laajentaa liittymismaksua vastaan asiakkaan keskukseen asti.
HSV:n väite siitä, että helsinkiläiset sähkönkäyttäjät joutuvat maksamaan 2.000.000 euron palautussumman korkeampina siirtohintoina, on perusteeton. Yksittäisiltä liittyjiltä perityt kustannukset olisi pitänyt vyöhykehinnoitteluperiaatteiden mukaisesti jyvittää tasapuolisesti tämän hinnoittelun piirissä oleville liittyjille. Virheellisesti perittyjä maksuja ei tule jättää liittyjien tappioiksi, vaan verkonhaltija on velvoitettava korjaamaan maksut oikeiksi.
Oikeudenkäynnin tarve ei ole aiheutunut viranomaisen lainvastaisesta ratkaisusta tai virheestä.
Helen Sähköverkko Oy on lisävastaselityksessään esittänyt, että yhtiö on noudattanut viranomaisen vahvistamia liittymismaksuperiaatteita, joiden mukaan verkonhaltija määrittää vastuualueellaan kohdan, jossa liittyjä liitetään sähköverkkoon ja jossa tämä liittymiskohta kirjataan liittymissopimukseen. Liittymiskohdan määrittämistavan tulee olla kirjattuna verkonhaltijan liittymismaksuperiaatteissa.
Yhtä sähkönkäyttöpaikkaa palvelevan johdon osalta kysymys on liittymisjohdon rakentamisesta, ei sähköverkon laajentamisesta. Kadunvarsipysäköintiin tarkoitettujen sähköautojen latauspisteiden liittymien määrä tulee kasvamaan huomattavasti. Liittymät eivät ole luonteeltaan pysyviä, vaan sijoituspaikka voidaan todeta huonoksi ja esimerkiksi latauspaikan tai mainospaikan ylläpitäjä saattaa siirtää laitteet uuteen sijoituspaikkaan. Tällaisten joustavien muutosmahdollisuuksien varalta yleisen alueen liittymien hinnoittelussa on jatkossakin voitava huomioida liittymän toteuttamiskustannukset tapauskohtaisesti.
Asiakas ei Energiaviraston esittämin tavoin voi joutua maksamaan liittymisjohtoa kahteen kertaan. Energiaviraston toteuttama hinnoittelun kohtuullisuuden valvonta perustuu verkkoyhtiöiden sallitun liikevaihdon sääntelyyn, jota verrataan toteutuneeseen liikevaihtoon. Viimeksi mainittuun sisällytetään sekä sähkönsiirron että liittymismaksujen myyntituotot. Vaikka liittymisjohtojen hinnoittelumalli olisi minkälainen tahansa, ei verkkoyhtiöllä ole mahdollisuutta kerryttää sillä ylimääräistä liikevaihtoa.
Markkinaoikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tarkastelun lähtökohdat ja kysymyksenasettelu
Sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain (valvontalaki) 9 §:ssä on säädetty Energiaviraston toimivallasta valvonta-asioissa. Pykälän mukaan, jos joku rikkoo tai laiminlyö lain 2 §:ssä tarkoitetussa kansallisessa tai Euroopan unionin lainsäädännössä säädettyjä velvoitteitaan, Energiamarkkinaviraston on velvoitettava hänet korjaamaan rikkomuksensa tai laiminlyöntinsä. Päätöksessä voidaan määrätä, millä tavoin rikkomus tai laiminlyönti tulee korjata. Päätöksessä voidaan myös määrätä palauttamaan asiakkaalle virheellisesti peritty maksu, jos palautukseen ei sovelleta lain 14 §:ssä säädettyä palautusmenettelyä.
Valvontalain 2 §:n mukaan lakia sovelletaan niiden tehtävien hoitamiseen, jotka säädetään Energiaviraston tehtäviksi muun ohella sähkömarkkinalaissa.
Valvontalain 10 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan Energiaviraston tulee päätöksellään (vahvistuspäätös) vahvistaa verkonhaltijan, järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan ja järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan sekä nesteytetyn maakaasun käsittelylaitoksen haltijan noudatettaviksi ennen niiden käyttöönottamista verkonhaltijan liittämispalvelun ehdot ja menetelmät liittämisestä perittävien maksujen määrittämiseksi.
Valvontalaki on tullut voimaan 1.9.2013. Sen 40 §:n 1 momentin mukaan ennen tämän lain voimaantuloa annetut 10 §:ssä tarkoitetut vahvistuspäätökset jäävät voimaan mainitun lain voimaantullessa ja niitä voidaan muuttaa siten kuin mainitussa laissa säädetään.
Energiamarkkinavirasto on 27.1.2011 tekemällään vahvistuspäätöksellä diaarinumero 707/432/2010 vahvistanut Helen Sähköverkko Oy:n osalta verkonhaltijan sähkönkäyttöpaikkojen liittämisestä perittävien maksujen määrittämistä koskevat menetelmät. Päätös on lainvoimainen.
Asiassa on edellä Energiaviraston toimivallasta valvonta-asioissa ja vahvistuspäätöksen osalta todettu huomioon ottaen kysymys siitä, onko Energiavirasto menetellyt sähkömarkkinalain ja valittajaan kohdistuvan liittymien hinnoittelumenetelmien vahvistuspäätöksen vastaisesti katsoessaan valituksenalaisessa päätöksessään, että valittaja ei ole täyttänyt sähkömarkkinalain 20 §:n mukaista liittämisvelvollisuutta vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluville katualueen tai yleiseen alueen liittyjille, kun se ei ole tarjonnut liittymispistettä sähkönkäyttöpaikan välittömään läheisyyteen, mikä on johtanut hinnoitteluun joka ei ole ollut kohtuullinen ja tasapuolinen. Edellä mainitussa arvioinnissa on otettava huomioon lisäksi se valituksenalaisessa päätöksessä todettu, että liittämisvelvollisuus ei ole täyttynyt myöskään siltä osin, kun liittämisen edellytyksenä on sovellettu perusteettomia ja kohtuuttomia ehtoja.
Asiassa on edelleen kysymys siitä, onko Energiavirasto menetellyt sähkömarkkinalain ja vahvistuspäätöksen vastaisesti katsoessaan valituksenalaisessa päätöksessään valittajan sähköliittymien hinnoittelun olleen vahvistettujen liittymien hinnoittelumenetelmien vastainen, kun kaikilta asemakaava-alueella olevilta vyöhykkeelle 1 kuuluvilta liittyjiltä ei ole peritty vyöhykkeen mukaista liittymismaksua, kun yleiseltä alueelta tai katualueelta tulevilta vyöhykkeeseen 1 kuuluvilta liittyjiltä on peritty liittymismaksuna puolet vyöhykkeen mukaisesta liittymismaksusta, kun liittymispisteen määrittämistä koskevat vaatimukset eivät ole olleet yhdenmukaisia ja riippumattomia sähkönkäyttöpaikan sijainnista samantyyppisillä ja -tehoisilla liittyjillä ja kun tietyiltä pienliittyjiltä on vaadittu liittyjän hallinnoiman alueen ulkopuolisella katualueella liittymisjohdon rakentamista mutta toisille pienliittyjille on samanlaisella katualueella rakennettu rakennusverkkoa liittymismaksua vastaan.
Asiassa on vielä kysymys siitä, onko Energiaviraston valituksenalainen päätös sähkömarkkinalain ja vahvistuspäätöksen vastainen siltä osin, kuin Energiavirasto on valituksenalaisessa päätöksessä korjaavana toimenpiteenä velvoittanut valittajan korjaamaan liittymien hinnoitteluperiaatteensa ja hinnoittelunsa mainitun päätöksen, vahvistuspäätöksen sekä sähkömarkkinalain 18 §:n 20 §:n ja 24 §:n mukaisiksi ja velvoittanut valittajan toimittamaan korjatut liittymien hinnoitteluperiaatteet sekä tiedot sen tekemistä muista korjaavista toimenpiteistä Energiavirastolle kolmen kuukauden kuluessa päätöksen antamisesta päätöksessä tarkemmin kuvatulla tavalla.
Sovellettavat oikeusohjeet ja valittajaan kohdistuva vahvistuspäätös
Sähkömarkkinalailla on pantu täytäntöön valituksenalaisen päätöksen antohetkellä voimassa ollut ja siten asiassa sovellettavaksi tuleva Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/72/EY sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 2003/54/EY kumoamisesta (jäljempänä sähkömarkkinadirektiivi).
Sähkömarkkinadirektiivin 32 johdantokappaleessa on todettu, että on toteutettava lisätoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että verkkoon pääsyä koskevat tariffit ovat avoimia ja syrjimättömiä. Näitä tariffeja pitää soveltaa kaikkiin verkon käyttäjiin syrjimättömin perustein.
Sähkömarkkinadirektiivin 1 artiklan mukaan direktiivissä vahvistetaan yhteiset säännöt sähkön tuotannolle, siirrolle, jakelulle ja toimitukselle sekä kuluttajansuojaa koskevat säännöt, jotta voidaan tehostaa ja yhdentää yhteisön kilpailulle avoimia sähkömarkkinoita. Siinä annetaan säännöt, jotka koskevat sähköalan järjestämistä ja toimintaa, avointa markkinoille pääsyä, tarjouskilpailuihin sovellettavia perusteita ja menettelyjä, lupien myöntämistä ja verkkojen käyttöä. Siinä määritellään myös yleispalvelun velvoitteet ja sähkönkuluttajien oikeudet ja selvennetään kilpailuvaatimuksia.
Sähkömarkkinadirektiivin 25 artiklan 2 kohdan mukaan jakeluverkonhaltija ei saa missään tapauksessa harjoittaa syrjintää verkon käyttäjien tai käyttäjäryhmien välillä eikä varsinkaan siihen omistussuhteessa olevien yritysten eduksi.
Sähkömarkkinalain 1 §:n 1 momentin mukaan lain tarkoituksena on varmistaa edellytykset tehokkaasti, varmasti ja ympäristön kannalta kestävästi toimiville kansallisille ja alueellisille sähkömarkkinoille sekä Euroopan unionin sähkön sisämarkkinoille siten, että hyvä sähkön toimitusvarmuus, kilpailukykyinen sähkön hinta ja kohtuulliset palveluperiaatteet voidaan turvata loppukäyttäjille. Sen saavuttamisen ensisijaisina keinoina ovat terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaaminen sähkön tuotannossa ja toimituksessa sekä kohtuullisten ja tasapuolisten palveluperiaatteiden ylläpitäminen sähköverkkojen toiminnassa.
Sähkömarkkinalain 1 §:n 1 momentin esitöiden (HE 20/2013 vp s. 67) mukaan sähkömarkkinalain 1 §:ssä säädetään lain tavoitteista, ja lain soveltajien tulee huomioida nämä tavoitteet lakia soveltaessaan ja tulkitessaan.
Esitöissä (HE 20/2013 vp s. 67) on edelleen todettu, että sähkömarkkinalain tarkoituksena on varmistaa edellytykset tehokkaasti, varmasti ja ympäristön kannalta kestävästi toimiville kansallisille ja alueellisille sähkömarkkinoille sekä Euroopan unionin sähkön sisämarkkinoille. Lain tavoitteiden toteutuminen ilmenee viimekädessä sen vaikutuksina sähkön loppukäyttäjille. Lain tavoitteiden toteumista tulee tämän vuoksi arvioida loppukäyttäjien näkökulmasta. Tämän vuoksi tavoitesäännöksessä asetettaan tavoitteeksi pyrkimys turvata loppukäyttäjille hyvä sähkön toimitusvarmuus, kilpailukykyinen sähkön hinta ja kohtuulliset palveluperiaatteet. Sähkömarkkinoiden varmuudella tarkoitettaisiin sähkön hankinta- ja toimitusvarmuutta sekä teknistä turvallisuutta.
Esitöissä (HE 20/2013 vp s. 67) on vielä todettu, että lain tavoitteiden saavuttamisen ensisijaisina keinoina ovat terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaaminen sähkön tuotannossa ja toimituksessa sekä kohtuullisten ja tasapuolisten palveluperiaatteiden ylläpitäminen sähköverkkojen toiminnassa.
Sähkömarkkinalain 1 §:n 2 momentin mukaan sähköalan yritysten tehtäviin kuuluu huolehtia asiakkaittensa ja verkkonsa käyttäjien sähkönhankintaan liittyvistä palveluista sekä edistää omassa ja näiden toiminnassa sähkön tehokasta ja säästäväistä käyttöä.
Sähkömarkkinalain 3 §:n 1 kohdan mukaan sähköverkolla tarkoitetaan toisiinsa liitetyistä sähköjohdoista, sähköasemista sekä sähköverkon käyttöä ja sähköverkkopalveluiden tuottamista palvelevista muista sähkölaitteista ja sähkölaitteistoista, järjestelmistä ja ohjelmistoista muodostettua kokonaisuutta, joka on tarkoitettu sähkön siirtoon tai jakeluun.
Sähkömarkkinalain 3 §:n 5 kohdan mukaan liittymisjohdolla tarkoitetaan yhtä sähkönkäyttöpaikkaa taikka yhtä tai useampaa voimalaitosta varten rakennettua sähköjohtoa, jolla liittyjä tai liittyjät liitetään sähköverkkoon.
Mainittua kohtaa koskevien esitöiden (HE 20/2013 vp s. 69) mukaan liittymisjohto on sähköjohto, jolla kiinteistöä tai sitä vastaavaa kiinteistöryhmää taikka yhtä tai useampaa voimalaitosta palvelevat verkot liitetään sähköverkonhaltijan sähköverkkoon. Liittymisjohdon keskeinen tunnusmerkki on, että se palvelee yhtä liittyjää tai yhtä tai useampaa voimalaitosta. Liittymisjohto yhdistää aina yksittäisen sähkönkäyttöpaikan taikka yksittäisen voimalaitoksen tai useita voimalaitoksia verkonhaltijan sähköverkkoon.
Sähkömarkkinalain 3 §:n 6 kohdan mukaan sähköverkkotoiminnalla tarkoitetaan sähköverkon asettamista vastiketta vastaan sähkön siirtoa tai jakelua ja muita sähköverkon palveluja tarvitsevien käyttöön; sähköverkkotoimintaan kuuluvat verkonhaltijan harjoittama sähköverkon suunnittelu, rakentaminen, ylläpito ja käyttö, verkon käyttäjien sähkölaitteiden liittäminen sähköverkkoon, sähkön mittaus, asiakaspalvelu sekä muut sähkön siirtoon tai jakeluun liittyvät toimenpiteet, jotka ovat tarpeen verkonhaltijan sähköverkossa tapahtuvaa sähkön siirtoa tai jakelua ja muita verkon palveluja varten.
Sähkömarkkinalain 3 §:n 10 kohdan mukaan jakeluverkonhaltijalla tarkoitetaan verkonhaltijaa, jolla on hallinnassaan jakeluverkkoa tai suurjännitteistä jakeluverkkoa ja joka harjoittaa luvanvaraista sähköverkkotoimintaa tässä verkossa.
Sähkömarkkinalain 18 §:n mukaan verkonhaltijan on tarjottava sähköverkkonsa palveluita sähkömarkkinoiden osapuolille tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Palveluiden tarjonnassa ei saa olla perusteettomia tai sähkökaupan kilpailua ilmeisesti rajoittavia ehtoja.
Sähkömarkkinalain 19 §:n 1 momentin mukaan verkonhaltijan tulee riittävän hyvälaatuisen sähkön saannin turvaamiseksi verkkonsa käyttäjille ylläpitää, käyttää ja kehittää sähköverkkoaan sekä yhteyksiä toisiin verkkoihin sähköverkkojen toiminnalle säädettyjen vaatimusten ja verkon käyttäjien kohtuullisten tarpeiden mukaisesti.
Sähkömarkkinalain 20 §:n 1 ja 2 momentin mukaan verkonhaltijan tulee pyynnöstä ja kohtuullista korvausta vastaan liittää sähköverkkoonsa tekniset vaatimukset täyttävät sähkönkäyttöpaikat ja voimalaitokset toiminta-alueellaan. Liittämistä koskevien ehtojen ja teknisten vaatimusten tulee olla avoimia, tasapuolisia sekä syrjimättömiä, ja niissä on otettava huomioon sähköjärjestelmän toimintavarmuus ja tehokkuus. Verkonhaltijan tulee julkaista liittämistä koskevat tekniset vaatimukset sekä kohtuullinen aika, jonka kuluessa verkonhaltija käsittelee liittymistä koskevat tarjouspyynnöt.
Pykälää koskevien esitöiden (HE 20/2013 vp s. 80) mukaan verkonhaltijalla on oikeus periä liittämisestä kohtuullinen liittymismaksu. Liittämisen edellytyksenä on myös, että liitettävä sähkölaitteisto täyttää tarvittavat tekniset vaatimukset. Verkonhaltijan liittämistä koskevien ehtojen ja teknisten vaatimusten tulee olla tasapuolisia sekä syrjimättömiä. Niissä on lisäksi otettava huomioon sähköjärjestelmän toimintavarmuuden ja tehokkuuden vaatimat ehdot.
Sähkömarkkinalain 24 §:n 1 momentin mukaan verkkopalvelujen myyntihintojen ja -ehtojen sekä niiden määräytymisperusteiden on oltava tasapuolisia ja syrjimättömiä kaikille verkon käyttäjille. Niistä saa poiketa vain erityisistä syistä. Kuluttajille suunnatut myyntiehdot on lisäksi esitettävä selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla, eikä niihin saa sisältyä sopimusten ulkopuolisia esteitä kuluttajien oikeuksien toteutumiselle.
Pykälän 2 momentin mukaan verkkopalvelujen hinnoittelun on oltava kokonaisuutena arvioiden kohtuullista.
Pykälän 3 momentin mukaan verkkopalvelujen hinnoittelussa ei saa olla perusteettomia tai sähkökaupan kilpailua ilmeisesti rajoittavia ehtoja. Siinä on kuitenkin otettava huomioon sähköjärjestelmän toimintavarmuus ja tehokkuus sekä kustannukset ja hyödyt, jotka aiheutuvat voimalaitoksen liittämisestä verkkoon.
Kuten jo edellä on todettu, valvontalain 10 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan Energiaviraston tulee päätöksellään (vahvistuspäätös) vahvistaa verkonhaltijan, järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan ja järjestelmävastaavan siirtoverkonhaltijan sekä nesteytetyn maakaasun käsittelylaitoksen haltijan noudatettaviksi seuraavat palvelujen ehdot ja palvelujen hinnoittelua koskevat menetelmät ennen niiden käyttöönottamista: verkonhaltijan liittämispalvelun ehdot ja menetelmät liittämisestä perittävien maksujen määrittämiseksi.
Energiaviraston on 27.1.2011 tekemällään vahvistuspäätöksellä diaarinumero 707/432/2010 vahvistanut Helen Sähköverkko Oy:n osalta verkonhaltijan sähkönkäyttöpaikkojen liittämisestä perittävien maksujen määrittämistä koskevat menetelmät päätöksen liitteessä 1 ”Menetelmät verkonhaltijan sähkönkäyttöpaikkojen liittämisestä perittävien maksujen määrittämiseksi” (jäljempänä liite) todetulla tavalla. Näitä menetelmiä on tullut noudattaa jakeluverkossa 1.5.2011 lähtien solmittavissa liittymissopimuksissa.
Liitteen kohdassa 2.1 ”Liittymismaksuperiaatteet pienjakeluverkossa” on todettu muun ohella, että verkossa noudatettavia periaatteita ovat vyöhykehinnoittelu, aluehinnoittelu, teholiittymät sekä tapauskohtainen hinnoittelu. Olemassa olevan pienjänniteverkon alueella pääsääntöisenä hinnoittelumenetelmänä käytetään vyöhykehinnoittelua. Vyöhykehinnoittelulle tarkoitetaan kohdan 2.1.1 ”Vyöhykehinnoittelu” mukaan pienjänniteliittyjien jakamista yhdenmukaisesti maantieteellisen sijaintinsa perusteella erilaisiin hintavyöhykkeisiin. Vyöhykejaon osalta on todettu, että kaikki asemakaava-alueen liittyjät kuuluvat rajoituksetta vyöhykkeelle 1, jolloin halukkaat liittyjät etäisyydestä riippumatta liitetään sähköverkkoon hinnastossa esitetyllä vyöhykkeen 1 liittymähinnalla.
Edelleen kohdan 2.1.1 mukaan vyöhykkeiden liittymismaksut perustuvat keskimääräisiin rakennuskustannuksiin ja kapasiteettivarausmaksuun. Verkonhaltijan on vastuualueellaan määritettävä vyöhykkeiden liittymismaksun suuruus vyöhykkeillä syntyvien keskimääräisten liittymien rakennuskustannusten perusteella ja lisäksi verkonhaltija voi vyöhykehinnan määrityksessä käyttää kapasiteettivarausmaksua, jonka määritysmenetelmän sen tulee pyydettäessä esittää.
Liitteen kohdassa 3 ”Tekniset vaatimukset” on todettu, että verkonhaltijalla tulee olla määritettynä vastuualueellaan sovellettavat sähkönkäyttöpaikan liittämistä koskevat kohtuulliset tekniset vaatimukset, jotka tulee olla riittävästi perustellut. Energiamarkkinavirasto valvoo verkonhaltijan soveltamien teknisten vaatimusten kohtuullisuutta, syrjimättömyyttä ja tasapuolisuutta. Samantyyppisillä ja -tehoisilla liittyjillä vaatimusten on oltava yhdenmukaiset riippumatta siitä, mihin kohtaan verkkoa liittyjä on liittymässä.
Saman liitteen kohdan 3.1 ”Liittymiskohta” mukaan verkonhaltija määrittää vastuualueellaan kohdan, jossa liittyjä liitetään sähköverkkoon ja tämä liittymispiste kirjataan liittymissopimukseen. Liittymispisteen määrittämistavan tulee olla kirjattuna verkonhaltijan liittymismaksuperiaatteissa.
Liitteen kohdassa 4 ”Soveltamisala” on vielä todettu, että edellä esitettyjä hinnoitteluperiaatteita sovelletaan sähköverkonhaltijoiden jakeluverkossa sekä suurjännitteisessä jakeluverkossa.
Energiaviraston valituksenalainen päätös ja sen keskeiset perustelut
Energiaviraston valituksenalainen päätös on perustunut sille tehtyyn tutkintapyyntöön, jossa pyynnön tehnyt asiakas on pyytänyt virastoa selvittämään, ovatko HSV:n hinnoittelu ja palveluperiaatteet tasapuolisia samalla alueella olevien samanlaisten liittymien kesken. Tutkintapyynnön tehnyt asiakas on viitannut siihen, että HSV on määrittänyt yleisellä katualueella vyöhykkeen 1 piiriin kuuluvalla alueella sähköliittymän liittymispisteen olemassa olevan sähköverkon sellaiseen kohtaan, johon liittymä on ollut sähköteknisesti mahdollista liittää suoraan liittymisjohdolla, ilman varsinaisen sähköverkon rakentamista. Lisäksi HSV on velvoittanut asiakkaansa hankkimaan liittymisjohdon liittymispisteeseen HSV:ltä. Asiakas, joka on halunnut liittyä sähköverkkoon, on joutunut rakentamaan liittymisjohdon yleisellä katualueella ja maksamaan tästä aiheutuneet kustannukset tapauskohtaisesti toteutuman mukaan varsinaisen liittymismaksun lisäksi. Tutkintapyynnön tehneen asiakkaan mukaan liittymisjohdon rakentamiskustannukset ovat vaihdelleen, ja ne ovat olleet keskimäärin tavanomaisia pienjänniteverkon liittymien liittymisjohtojen kustannuksia kalliimpia katualueen rakennusympäristöstä ja liittymisjohdon pituudesta riippuen.
Energiavirasto on perustellut valituksenalaista päätöstään ja siinä HSV:lle asetettuja edellä todettuja velvoitteita muun ohella sillä, että HSV:n hinnoitteluperiaatteet eivät ole olleet sähkömarkkinalain 18, 20 ja 24 §:n mukaisesti avoimia, tasapuolisia ja syrjimättömiä eivätkä riittävän perusteltuja, kun yhtiö on liittämisen edellytyksenä kustannussyistä osoittanut vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluvalle katualueen tai yleiseen alueen liittyjälle liittymispisteen olemassa olevaan sähkönjakeluverkkoon muista vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluvista liittyjistä poiketen. Päätöksen mukaan vastuu ja kustannukset on kokonaisuudessaan siirretty liittyjälle määrittämällä yleisellä katualueella rakennettava osuus kokonaan liittymisjohdoksi vastoin liittyjän pyyntöä.
Valituksenalaisen päätöksen perustelujen mukaan HSV:n liittymien hinnoittelu ei myöskään ole ollut sähkömarkkinalain 20 §:n mukaisesti kohtuullista, tasapuolista ja syrjimätöntä, kun katualueen tai yleisen alueen vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluvalta liittyjältä peritty korvaus on ylittänyt HSV:n noudatettavaksi vahvistettujen verkon sähkönkäyttöpaikkojen liittämisestä perittävien maksujen määrittämistä koskevien menetelmien mukaisen keskimääräisen vyöhykemaksun. Valituksenalaisessa päätöksen perusteluissa on lisäksi todettu, ettei tasapuolista ja kohtuullista ole ollut se, että liittyjän on muista vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluvista liittyjistä poiketen tullut tilata liittymisjohto HSV:ltä. Perustelujen mukaan kysymyksessä on tosiasiallisesti ollut säännellyn sähköverkkotoiminnan piiriin kuuluvaa liittymää varten tehtävästä sähkönjakeluverkon laajentamisesta, jota koskevien kustannusten olisi tullut sisältyä vyöhykehinnoitteluun.
Perusteluiden mukaan vaatimus liittymisjohdon rakentamisesta liittyjän oman kiinteistön tai hallinnoiman alueen ulkopuolella yleisellä alueella tai katualueella ilman teknistä perustetta on sähkömarkkinalain 20 §:n sähköjärjestelmien toimintavarmuutta ja tehokkuutta koskevien vaatimusten vastaisesti johtanut liittyjän ja sähköjärjestelmän kannalta tehottomampaan toimintaan ja liittyjän kannalta korkeampiin liittämiskustannuksiin.
Asian arviointi
Valituksenalaisen päätöksen sähkömarkkinalain mukaisuuden arvioinnissa on kysymys sen arvioinnista, miten yleisellä katualueella olevat sähkönkäyttöpaikat on liitettävä sähköverkkoon ja miten liittymisen kannalta välttämätön liittymispiste on määritettävä sekä miten kustannukset on tältä osin jaettava sähköverkonhaltijan ja liittyjän välillä. Asiassa on riidattomasti kysymys edellä mainitun vyöhykehinnoittelun piiriin kuuluvista liittymistä, joten asiassa ei ole aihetta tarkastella muita liittymisen hinnoitteluperiaatteita.
Euroopan unionin sähkömarkkinoiden lainsäädännön perusperiaatteena on sähköverkkoon pääsyn tariffien avoimuus ja syrjimättömyys, mitä ilmentää edellä sähkömarkkinadirektiivin 1 artiklan ja 25 artiklan 2 kohdan sisällön osalta todettu.
Euroopan unionin sähkömarkkinasääntely on pantu täytäntöön Suomessa muun ohella sähkömarkkinalailla, jonka 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on varmistaa edellytykset tehokkaasti, varmasti ja ympäristön kannalta kestävästi toimiville kansallisille ja alueellisille sähkömarkkinoille sekä Euroopan unionin sähkön sisämarkkinoille siten, että hyvä sähkön toimitusvarmuus, kilpailukykyinen sähkön hinta ja kohtuulliset palveluperiaatteet voidaan turvata loppukäyttäjille. Sen saavuttamisen ensisijaisina keinoina ovat terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaaminen sähkön tuotannossa ja toimituksessa sekä kohtuullisten ja tasapuolisten palveluperiaatteiden ylläpitäminen sähköverkkojen toiminnassa. Kuten edellä on todettu, mainittua säännöstä koskevan hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan lainsoveltajien tulee huomioida nämä tavoitteet lakia soveltaessaan ja tulkitessaan. Lain tavoitteiden toteutuminen ilmenee viime kädessä sen vaikutuksina sähkön loppukäyttäjille.
Sähkömarkkinalain 18 §:ssä sähköverkon haltijalle on asetettu velvollisuus tarjota sähköverkkonsa palveluita sähkömarkkinoiden osapuolille tasapuolisesti ja syrjimättömästi ja 19 §:ssä verkonhaltijalle on asetettu velvollisuus sähkön saannin turvaamiseksi ylläpitää, käyttää ja kehittää sähköverkkoaan muun ohella verkon käyttäjien kohtuullisten tarpeiden mukaisesti.
Edelleen sähkömarkkinalain 20 §:ssä verkonhaltijalle on asetettu velvollisuus pyynnöstä ja kohtuullista korvausta vastaan liittää sähköverkkoonsa tekniset vaatimukset täyttävät sähkönkäyttöpaikat siten, että liittämistä koskevat ehdot ja tekniset vaatimukset ovat avoimia, tasapuolisia sekä syrjimättömiä, ja niissä otetaan huomioon sähköjärjestelmän toimintavarmuus ja tehokkuus. Tältäkin osin lain esitöissä on painotettu vaatimusta verkonhaltijan menettelyn syrjimättömyydestä ja tasapuolisuudesta. Samaa on painotettu verkkopalvelujen myyntihintojen ja -ehtojen osalta lain 24 §:ssä.
Markkinaoikeus toteaa, että Energiaviraston valituksenalaisen päätöksen ja markkinaoikeudessa esittämän lähtökohtana on ollut se, että asemakaava-alueella liittymismaksun on oltava sama kaikille liittyjille. Päätöksen mukaan verkonhaltija ei siten voi edellyttää liittymispisteen sijoittamista johonkin muualle kuin sähkönkäyttöpaikkaan ja liittymismaksun on oltava sama kaikille yleisellä katualueella sijaitseville sähkönkäyttöpaikoille riippumatta niiden sijainnista suhteessa olemassa olevaan sähköverkkoon. Energiavirasto on valituksenalaisessa päätöksessään viitannut sähkömarkkinalain säännöksiin ja 27.1.2011 tekemäänsä vahvistuspäätökseen diaarinumero 707/432/2010, jolla on vahvistettu Helen Sähköverkko Oy:n osalta verkonhaltijan sähkönkäyttöpaikkojen liittämisestä perittävien maksujen määrittämistä koskevat menetelmät.
Valittaja on esittänyt, että liittymispiste on olemassa olevan sähköverkon piste, johon liittyjän on omalla kustannuksellaan rakennettava liittymisjohto. Valittajan mukaan Energiaviraston tulkinta liittymisjohdosta ja -pisteestä on virheellinen jo sen takia, ettei kyseisellä johdolla ole mitään muuta käyttöä kuin sähkön toimittaminen kyseiselle asiakkaalle eikä sitä voida hyödyntää sähköverkon osana. Valittajan mukaan Energiaviraston vahvistuspäätöksenkin perusteella sillä on oikeus määrittää liittymispiste siten, että sähköverkon toiminnan tehokkuusvaatimus toteutuu ja käytetty malli on kokonaiskustannuksiltaan edullisin muiden verkon käyttäjien kannalta.
Markkinaoikeus katsoo, että arvioitaessa Energiaviraston päätöksen sähkömarkkinalain mukaisuutta on mainitun lain säännösten lisäksi otettava huomioon se, onko valittaja yleisen katualueen sähkönkäyttöpaikkojen liittymisehtojen osalta noudattanut sitä sitovaa ja velvoittavaa lainvoimaista vahvistuspäätöstä.
Kuten edellä on todettu, vahvistuspäätöksen liitteessä 1 ”Menetelmät verkonhaltijan sähkönkäyttöpaikkojen liittämisestä perittävien maksujen määrittämiseksi” on pienjakeluverkon liittymismaksuperiaatteiden osalta todettu kohdassa 2.1 muun ohella, että noudatettavia periaatteita ovat vyöhykehinnoittelu, aluehinnoittelu, teholiittymät sekä tapauskohtainen hinnoittelu ja että pienjänniteverkon alueella pääsääntöisenä hinnoittelumenetelmänä käytetään vyöhykehinnoittelua. Liitteen kohdassa 2.1.1 tätä on tarkennettu toteamalla, että vyöhykehinnoittelulle tarkoitetaan pienjänniteliittyjien jakamista yhdenmukaisesti maantieteellisen sijaintinsa perusteella erilaisiin hintavyöhykkeisiin ja että kaikki asemakaava-alueen liittyjät kuuluvat rajoituksetta vyöhykkeelle 1, jolloin halukkaat liittyjät etäisyydestä riippumatta liitetään sähköverkkoon hinnastossa esitetyllä vyöhykkeen 1 liittymähinnalla. Liittymismaksujen osalta on vielä todettu niiden perustuvan keskimääräisiin rakennuskustannuksiin ja kapasiteettivarausmaksuun.
Kun otetaan huomioon verkonhaltijan velvollisuus kohtuullisten palveluperiaatteiden turvaamiseen ja sähköverkkoon liittyvien tasapuoliseen ja syrjimättömään kohteluun liittymisprosessin kaikissa vaiheissa ja sen hinnoittelussa, markkinaoikeus katsoo, että HSV ei ole menetellyt sähkömarkkinalain ja HSV:tä velvoittavan vahvistuspäätöksen mukaisesti määrittämällä yleisen katualueen alueella sijaitsevan sähköverkkoon liittyjän tosiasiallisen liittymiskustannuksen sen mukaan, kuinka kaukana sähkönkäyttöpiste on sijainnut sen olemassa olevasta sähköverkosta, ja velvoittamalla liittyjän omalla kustannuksellaan rakentamaan liittymisjohdon sähkönkäyttöpaikasta sen osoittamaan sähköverkon liittymispisteeseen. Edellä todettu menettely, jossa tosiasiallinen liittymiskustannus yleisen katualueen osalta on ollut pääosin riippuvainen sähkönkäyttöpaikan ja sähköverkon etäisyydestä, jonka määrittelyn verkonhaltija on suorittanut liittymispisteen määrittelyllä, on ollut HSV:tä velvoittavan vahvistuspäätöksen kohdan 2.1 vastainen, koska se ei ole merkinnyt halukkaan liittyjän liittämistä etäisyydestä riippumatta sähköverkkoon hinnastossa esitetyllä vyöhykkeen 1 liittymähinnalla. Menettely ei myöskään ole ollut omiaan turvaamaan sähköverkon kehittämiseen liittyvän sähkömarkkinalaissa asetetun velvoitteen toteutumista HSV:n toiminnassa. Sähköverkonhaltijan verkon kehittämisvelvollisuudesta seuraa se, että verkkoa on laajennettava tasapuolisesti asiakkaiden tarpeiden mukaan eikä verkkotoiminnan tehokkuusvaatimus tarkoita asiakkaiden valikoimista tai liittymiskustannusten siirtämistä asiakkaiden maksettavaksi yleisellä katualueella vain sillä perusteella, että verkon laajentaminen sähköverkkoon liittymisen toteuttamalla on jonkun liittyjän osalta selvästi kalliimpaan kuin muiden. HSV:n menettely on edellä todetuin perustein ollut Euroopan unionin sähkömarkkinoiden lainsäädännön perusperiaatteena olevan sähköverkkoon pääsyn tariffien avoimuuden ja syrjimättömyyden vastaista.
Edellä todettua ei anna aihetta arvioida toisin se, että vahvistuspäätöksen edellä mainitun liitteen 1 kohdassa 3.1 todetun mukaan verkonhaltija määrittää vastuualueellaan kohdan, jossa liittyjä liitetään sähköverkkoon ja tämä liittymispiste kirjataan liittymissopimukseen ja että liittymispisteen määrittämistavan tulee olla kirjattuna verkonhaltijan liittymismaksuperiaatteissa. Markkinaoikeus katsoo, että mainittu tekninen määrittely ei ole oikeuttanut verkonhaltijaa tosiasiassa määrittämään yleisen katualueen liittyjien liittymiskustannuksia ja liittymisjohdon rakentamisvelvoitetta liittymispisteen määrittämisen kautta edellä todetulla tavalla.
Markkinaoikeus katsoo, ettei Energiavirasto ole menetellyt sähkömarkkinalain vastaisesti todetessaan valituksenalaisessa päätöksessä HSV:n menetelleen sitä velvoittavien sähkömarkkinalain säännösten ja vahvistuspäätöksen vastaisesti ja määrätessään HSV:n suorittamaan päätöksessä yksilöidyt korjaavat toimenpiteet.
Johtopäätös
Edellä todetuin perustein on valittajan valitus hylättävä.
Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen
Valvontalain 36 §:n 1 momentin mukaan Energiaviraston 3 ja 4 luvun sekä 25 a ja 25 b §:n nojalla tekemään päätökseen, kansallisena sääntelyviranomaisena 2 §:ssä mainitun Euroopan unionin lainsäädännön nojalla tekemään päätökseen ja päätökseen, jolla edellä mainituissa lainkohdissa tarkoitettu asia on jätetty tutkimatta, saa hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Asiassa sovellettavan hallintolainkäyttölain 74 § 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Helen Sähköverkko Oy:n valitus on hylätty. Annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että yhtiö joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Näin ollen Helen Sähköverkko Oy:n vaatimus oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta on hylättävä.
Lopputulos
Markkinaoikeus hylkää valituksen.
Muutoksenhaku
Sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 37 §:n 1 momentin mukaan markkinaoikeuden tämän lain nojalla antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen valituslupaa pyytämättä siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään.
Valitusosoitus on liitteenä.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Ville Parkkari ja Markus Ukkola.
Huomaa
Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.