MAO:214/18
Hakemus
Vaatimukset
Kuluttaja-asiamies on vaatinut, että markkinaoikeus kieltää IPF Digital Finland Oy:tä vastaisessa kuluttajaluottojen tarjonnassa:
1. menettelemästä siten, että luottoa markkinoitaessa ja luottosopimusta tehtäessä ilmoitettavan luoton todellisen vuosikoron laskennassa jätetään ottamatta luottokustannuksina huomioon luoton nostamisesta perittävä korkein sopimusehtojen mukainen hinta, ja
2. tarjoamasta kuluttajille ei-hyödykesidonnaisia luottoja, joiden luottoraja tai suuruus on alle 2.000 euroa niin, että luottosopimusten todellinen vuosikorko ylittää kuluttajansuojalain 7 luvussa tarkoitetun enimmäismäärän, johon luetaan mukaan myös luoton nostamisesta perittävä korkein sopimusehtojen mukainen hinta.
Lisäksi kuluttaja-asiamies on vaatinut, että molempia kieltoja on erikseen tehostettava 100.000 euron sakon uhalla.
Kuluttaja-asiamies on vielä vaatinut, että molemmat markkinaoikeuden uhkasakolla tehostetut kiellot on asetettava siten, että ne tulevat voimaan välittömästi päätöksen antamisesta lukien.
Perusteet
IPF Digital Finland Oy (jäljempänä myös IPF) on tarjonnut kuluttajille Credit24 Joustolimiitti -luottotuotetta, joka on toistaiseksi voimassa oleva jatkuva luotto 100−4.000 euron luottorajalla ja 1−36 kuukauden takaisinmaksuajalla. Luottokustannukset muodostuvat vuotuisesta nimelliskorosta, joka on 40,8 prosenttia ja nostopalkkiosta, joka on 0−6,95 prosenttia nostettavasta määrästä. Credit24 Joustolimiitti -luoton ensimmäinen nosto on kuluttajalle maksuton ja seuraavista nostoista peritään palkkiota 6,95 prosenttia, kuitenkin vähintään 5 euroa.
IPF:n tulee ottaa markkinoinnissa nostopalkkion korkein hinta huomioon luottokustannuksena ja näin ollen myös todellisen vuosikoron laskennassa. Kun nostopalkkion korkein hinta otetaan huomioon laskettaessa todellista vuosikorkoa, ovat IPF:n Credit24 Joustolimiitti -luotosta perittävät kustannukset kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n vastaisia siltä osin, kun kyse on luotosta, joka on suuruudeltaan tai jonka luottoraja on alle 2.000 euroa. Kuluttajilta ei saa periä edellä mainitun suuruisesta ei-hyödykesidonnaisesta luotosta kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n korkokattosäännöksen ylittäviä kustannuksia.
Nyt kysymyksessä olevat ongelmat luottotoiminnassa eivät koske pelkästään IPF:ää, vaan IPF:n tulkinta, jonka mukaan luoton nostamisesta perittävää korkeinta hintaa ei sisällytetä luoton todelliseen vuosikorkoon, on levinnyt pienlaina-alalle laajasti. Kun nostopalkkiota ei sisällytetä todellista vuosikorkoa laskettaessa luottokustannuksiin, annetaan kuluttajille virheellinen kuva markkinoinnin kohteena olevasta luotosta koituvista kustannuksista ja samalla vääristetään eri kuluttajaluottojen välistä vertailtavuutta.
Kuluttaja-asiamiehen vaatimukset perustuvat kuluttajansuojalain 7 luvun 5, 6, 7, 17 a ja 50 §:ien säännöksiin ja oikeusministeriön kuluttajaluoton todellisesta vuosikorosta annetun asetuksen (1123/2016) 2 ja 3 §:ien säännöksiin sekä asetuksen liitteeseen.
Vaatimuskohta 1
Relevantit oikeusohjeet ja niiden soveltaminen
Kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/48/EY (ns. kulutusluottodirektiivi) on pantu kansallisesti täytäntöön säätämällä muun ohella kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §, jossa säädetään luottokustannuksista ja todellisesta vuosikorosta.
Kulutusluottodirektiivin johdanto-osan kohdan 19 mukaan kuluttajan olisi saatava ennen luottosopimuksen tekemistä riittävät tiedot luottoehdoista, luoton kustannuksista ja velvollisuuksistaan. Parhaan mahdollisen avoimuuden ja tarjousten vertailtavuuden varmistamiseksi kuluttajalle annettaviin tietoihin olisi sisällytettävä erityisesti luoton todellinen vuosikorko, joka määritellään samalla tavalla kaikkialla yhteisössä. Tarkoitus on siten ollut, että luoton kokonaishinta tulee todellisen vuosikoron kautta ilmi ja että luottotuotteiden vertailuun on olemassa yhteismitallinen mittari, joka huomioi kaikki luotosta velalliselle aiheutuvat kustannukset.
Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan kuluttajaluoton luottokustannuksilla tarkoitetaan luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää. Pykälän 2 momentin mukaan todellisella vuosikorolla tarkoitetaan korkoprosenttia, joka saadaan laskemalla luottokustannukset vuosikorkona luoton määrälle lyhennykset huomioon ottaen.
Lainkohdan esitöiden mukaan (HE 24/2010 s. 28) yleisenä edellytyksenä kustannusten huomioimiselle on, että kustannukset ovat luotonantajan tiedossa. Sitä, milloin luottokustannukset ovat tässä yhteydessä tarkoitetulla tavalla luotonantajan tiedossa, arvioidaan sen mukaan, mitä huolelliselta luotonantajalta voidaan perustellusti edellyttää (kulutusluottodirektiivin johdanto-osan 20 kappale). Luotonantajan tiedossa olevilla kustannuksilla ei siten ole tarkoitettu sulkea todellisen vuosikoron laskemisesta pois sellaisia kustannuksia, joiden lopullinen määrä riippuu kuluttajan tavasta käyttää luottoa sen ehtojen mukaisesti. Tällaiset kustannukset ovat aina luotonantajan tiedossa, sillä ne perustuvat luotonantajan omiin sopimusehtoihin ja hinnoitteluun. Tapa, jolla tällaisia vaihtelevia kustannuksia käsitellään todellista vuosikorkoa laskettaessa, määräytyy tiettyjen vakioitujen oletusten mukaisesti. Niiden mukaan nostopalkkio tulee ottaa todellista vuosikorkoa laskettaessa huomioon luotonantajan tiedossa olevana kuluna.
Euroopan komission laatimien kulutusluottodirektiivin soveltamista koskevien suuntaviivojen (Commission Staff Working Document, Guidelines on the application of Directive 2008/48/EC (Consumer Credit Directive) in relation to costs and the Annual Percentage Rate of charge, SWD(2012) 128 Final, 8.5.2012, kohta 3.4) mukaan sellaisina kustannuserinä, joista ei ole mahdollista varmentua tai arvioida niitä kohtuullisella varmuudella yksittäistapauksissa, ja joita ei näin ollen tule sisällyttää todellisen vuosikoron laskentaan on mainittu seuraavat:
– ulkomaisille kuluttajille tarjotut luottotuotteet, joiden kohdalla saattaa ennen sopimuksentekoa olla vaikea arvioida erityisten verojen suuruuksia, tai jos nämä verot tulevat maksettavaksi vasta luottosopimuksen tekemisen jälkeen;
– pakolliset tekniset palvelut autokauppoihin liittyen, kun nämä palvelut ovat moottoriyritysten tarjoamia ja niistä aiheutuvat kustannukset saattavat vaihdella niitä tarjoavan yrityksen ja ostettavan auton mallin perusteella.
Kulutusluottodirektiivin liitteessä I olevassa II-osassa on määritelty todellisen vuosikoron yhtenäisen laskutavan varmistavat lisäoletukset. Alkuperäisiä lisäoletuksia on täydennetty komission direktiivillä 2011/90/EU ja ne on saatettu osaksi Suomen voimassa olevaa lainsäädäntöä edellä mainitulla oikeusministeriön asetuksella 1123/2016. Euroopan komissio on lisäksi laatinut edellä mainitut suuntaviivat todellisen vuosikoron laskemisesta ja lisäoletusten käytöstä.
Sekä kulutusluottodirektiivin 19 artiklan 3 kohdan että oikeusministeriön asetuksen 3 §:n 1 momentin mukaan todellista vuosikorkoa laskettaessa on perusoletuksena, että luottosopimus on voimassa sovitun jakson loppuun ja että luotonantaja ja kuluttaja täyttävät velvollisuutensa luottosopimuksessa määrättyjä ehtoja ja päivämääriä noudattaen.
Oikeusministeriön asetuksen 3 §:n 3 momentin mukaan lisäoletuksia on tarvittaessa käytettävä todellista vuosikorkoa laskettaessa. Koska perusoletuksena on, että todellisen vuosikoron laskeminen perustuu luottosopimuksen ehtoihin ja lisäoletukset ovat direktiivin mukaan tarkoitettu vain täydentämään kyseistä pääsääntöä, ei todellisen vuosikoron laskennassa tule käyttää sellaisia lisäoletuksia, jotka tosiasiassa eivät ole kyseisen luottosopimuksen ehtojen mukaan mahdollisia.
Luoton markkinointivaiheessa ilmoitettavaa todellista vuosikorkoa laskettaessa on käytettävä luotonantajan tavanomaisesti tarjoamia luottoehtoja kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n ja kulutusluottodirektiivin 4 artiklan mukaisesti.
Kuluttajansuojalain 7 luvun 7 §:n mukaan jatkuvalla luotolla tarkoitetaan kuluttajaluottoa, joka on ennalta sovittuun luottorajaan asti jatkuvasti kuluttajan käytettävissä ilman luotonantajan erillistä luottopäätöstä.
Oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletuksen 1 mukaan luoton kokonaismäärä katsotaan nostettavan kerralla ja välittömästi, jos kuluttaja saa luottosopimuksen perusteella päättää luoton nostoista. Kohdan 6 c mukaan toistaiseksi voimassaolevien luottojen osalta oletetaan, että kuluttaja maksaa luoton pääoman takaisin saman määräisinä kuukausierinä, joista ensimmäinen maksetaan kuukauden kuluttua ensimmäisen noston päivämäärästä, tai jos pääoma on maksettava takaisin kerralla kokonaisuudessaan kunkin laskutusjakson aikana, kuluttajan myöhemmin tekemien nostojen ja koko pääoman takaisinmaksun oletetaan tapahtuvan yhden vuoden kuluessa, ja luottokustannukset huomioidaan kyseisten nostojen ja pääoman takaisinmaksujen mukaisesti ja luottosopimuksessa sovitulla tavalla.
Oikeusministeriön asetuksen mukainen oletus luoton nostamisesta kerralla ja kokonaan ei kuitenkaan tarkoita sitä, että markkinoitaessa luottoa, jonka sopimusehtojen mukaan ensimmäisen nostoerä on maksuton, mitään nostopalkkiota ei tulisi laskea mukaan markkinointivaiheessa huomioitaviin luoton kokonaiskustannuksiin. Edellä mainitun lisäoletuksen soveltuminen luottoon ei poissulje myös muiden lisäoletusten soveltumista tilanteeseen arvioitavan luottotuotteen ehdot huomioiden. Tällä estetään se, että elinkeinonharjoittaja valitsee lisäoletuksista itselleen parhaiten soveltuvan. On mahdollista, että useampi tekijä on todellisen vuosikoron laskentahetkellä avoimena, jolloin sovellettavaksi voi tulla useampi oletus samanaikaisesti. Tulkinta, jonka mukaan luotonantaja voisi valita kaikista lisäoletuksista vain ne, jotka johtavat sille itselleen edulliseen lopputulokseen, johtaisi selvästi lainvastaiseen lopputulokseen todellisen vuosikoron laskennassa.
Oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletuksen 12 mukaan, jos tietyksi ajanjaksoksi tai tietylle määrälle tarjotaan erisuuruisia korkoja ja maksuja, korkokannaksi ja maksuiksi katsotaan korkein korko ja maksu koko luottosopimuksen voimassaoloaikana. Kohta vastaa direktiivin liitteen I kohdan II lisäoletusta i.
Komission edellä mainituissa suuntaviivoissa (kohta 4.2.7) todetaan lisäoletuksen soveltuvan tilanteisiin, joissa kuluttajalle tarjotaan tiettyjä korko- tai maksuehtoja joksikin rajoitetuksi ajaksi tai jollekin luottomäärälle. Nämä tapaukset sisältävät luottotuotteet, joita kuluttajien houkuttelemiseksi tarjotaan aluksi alennetulla korolla tai jopa korotta.
Oletusta sovelletaan suuntaviivojen mukaan, kun todellisen vuosikoron laskemisajankohtana ei ole tiedossa niitä merkityksellisiä tekijöitä, jotka määrittävät eri korkojen tai maksujen soveltumisen ja vaikutuksen todelliseen vuosikorkoon. Todellista vuosikorkoa laskettaessa on tarkoitus huomioida vain ne edut, jotka ovat varmoja ja määriteltävissä laskentahetkellä. Jos edut ovat epävarmoja tai niitä ei voida laskea, todellinen vuosikorko lasketaan pahimman tapauksen hahmotelman mukaisesti jättäen edut huomiotta.
Suuntaviivoissa todetaan nimenomaisesti (lisäoletus e, vastaa oikeusministeriön asetuksen liitteen lisäoletusta 6 b) että voi olla tapauksia, joissa sopimus on toistaiseksi voimassa oleva, mutta todellista vuosikorkoa laskettaessa luotto oletetaan maksettavaksi takaisin ennalta määriteltynä aikana, tyypillisesti vuoden kuluttua. Laskennassa on tällöin käytettävä korkeampaa korkoa tai maksuja lisäoletus i:n mukaisesti, vaikka ne tulisivat maksettavaksi vasta oletetun luottoajan jälkeen.
Suuntaviivoissa kuvataan tilannetta esimerkillä, jossa luotosta ei peritä ensimmäisenä vuonna vuosimaksua, mutta seuraavan vuonna peritään ja edellytetään, että toisena vuonna perittävä vuosimaksu otetaan laskennassa huomioon.
Erisuuruisten maksujen huomioimista koskevalla lisäoletuksella on pyritty varmistamaan erisuuruisten kulujen tuominen esille todellisessa vuosikorossa. Kuten suuntaviivoista ilmenee, lisäoletuksia ei voi soveltaa tavalla, joka mahdollistaisi todellisen vuosikoron laskemisen perustamisen johonkin yksittäiseen alennukseen tai muuhun vastaavaan laskutulosta alentavaan seikkaan.
Lisäoletusten soveltamisen ei tulisi myöskään koskaan johtaa tilanteeseen, jossa markkinointivaiheessa ilmoitettava todellinen vuosikorko olisi alempi kuin mitä se kyseistä luottotuotetta aidosti edustavan esimerkin mukaan laskettuna olisi. Tällainen menettely olisi vastoin kulutusluottodirektiivin 5 artiklan g kohtaa, jonka mukaan kuluttajalle on kerrottava muun muassa todellinen vuosikorko ja kuluttajan maksettavaksi tuleva kokonaismäärä edustavan esimerkin avulla esitettynä. Menettelyä olisi pidettävä myös harhaanjohtavana ja siten koko kulutusluottodirektiivin tarkoituksen vastaisena.
Oikeusministeriön asetuksen 3 §:n 2 momentti ei tule sovellettavaksi nyt kyseessä olevassa tilanteessa. Kyseisen momentin mukaan, jos luottosopimuksissa on ehtoja, joiden mukaan todelliseen vuosikorkoon sisältyvät luoton korko ja mahdolliset maksut voivat muuttua, mutta niiden suuruutta ei laskentahetkellä voida määrittää, todellinen vuosikorko lasketaan olettaen, että luoton korko ja muut maksut pysyvät alkuperäiseen tasoon nähden ennallaan ja että niitä sovelletaan luottosopimuksen loppuun asti.
Kyseisessä momentissa viitataan sellaisiin luottokustannuksiin, jotka muuttuvat esimerkiksi viitekoron mukaan ja joiden suuruutta ei siksi voida määrittää. Kyseisessä kohdassa ei tarkoiteta maksuja, jotka sopimusehtojen mukaan määräytyvät kuluttajan valintojen perusteella ja jotka eivät siksi ole markkinoinnissa tiedossa, mutta ovat kuitenkin luotonantajan sopimusehdoin määritettyjä ja kyseisiin luottoihin sovellettavia maksuja.
Luotonantajan tiedossa olevat maksut
Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan todellisen vuosikoron laskemisessa on otettava huomioon luotonantajan tiedossa olevat korot, kulut ja muut maksut. Tämä ilmaisu ei tarkoita, että tarkoituksena olisi ollut sulkea todellisen vuosikoron laskemisesta pois sellaisia kustannuksia, joiden lopullinen määrä riippuu kuluttajan tavasta käyttää luottoa sen ehtojen mukaisesti. Tällaiset kustannukset ovat aina luotonantajan tiedossa.
Sitä milloin luottokustannukset ovat luotonantajan tiedossa, arvioidaan sen mukaan, mitä huolelliselta luotonantajalta voidaan perustellusti edellyttää.
Credit24 Joustolimiitti -luoton kohdalla käytössä oleva toisesta nostosta lukien veloitettava nostopalkkio on vastaajan tiedossa, sillä se on vastaajan luottoehdoissaan asettama kustannus ja se tulee ottaa huomioon laskettaessa todellista vuosikorkoa.
Todellisen vuosikoron laskeminen
IPF:n tarjoaman Credit 24 Joustolimiitti -luoton yleisten ehtojen kohdan 15.1 mukaan Joustolimiitti on jatkuva luotto ja luottosopimus toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Vaikka Credit24 Joustolimiitti -luoton ensimmäinen nosto on kuluttajalle maksuton ja vasta seuraavista nostoista peritään palkkiota 6,95 prosenttia, kuitenkin vähintään 5 euroa, luoton jatkuvan käytön tosiasiallinen toteutuminen luvatulla tavalla edellyttää kuluttajalta nostopalkkion maksamista. Nostopalkkion maksamiselta on mahdollista välttyä ainoastaan tilanteessa, jossa luottoa käyttää kertaluoton tavoin. Siten IPF:n perimä nostopalkkio sisältyy kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaiseen luottokustannusten määritelmään.
Näin ollen nostopalkkion normaalia hintaa ei voida jättää pois huomioon otettavista luottokustannuksista kuluttajalle erityisenä etuna tarjottavan maksuttoman ensinoston perusteella. Nostopalkkion määränä on oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletuksen 12 mukaan pidettävä sen hinnaston mukaista korkeinta hintaa.
Credit24 Joustolimiitti -luoton vakiomuotoisten eurooppalaisten kuluttajaluottotietojen kohtien 2 ja 3 mukaan laskettaessa Credit24 Joustolimiitti -luoton todellista vuosikorkoa markkinointivaiheessa, oletetaan, että kuluttaja ottaa hänelle myönnetyn luoton käyttöön kokonaisuudessaan yhdellä kertaa ja maksaa luoton takaisin 12 samansuuruisella kuukausierällä.
IPF:n tarjoama maksuton ensinosto on kuluttajan ensimmäisen ja toisen noston väliseksi ajanjaksoksi tarjottu etu, joka poikkeaa IPF:n myöhempien, kuluttajan tekemästä toisesta nostosta alkavien, ajanjaksojen maksuista.
Verkkosivuilla https://credit24.com esitetyn Joustolimiitti-palveluhinnaston ja vakiomuotoisten eurooppalaisten kuluttajaluottotietojen mukaan Credit24 Joustolimiitti -luoton luottoraja on 100–4.000 euroa. Oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletuksen 11 mukaan, jos luottorajaa ei ole vielä sovittu, luottorajaksi oletetaan 1.500 euroa. IPF myöntää siten luottoja, joihin sopimusehtojen mukaan soveltuu oletus 1.500 euron suuruisesta luottorajasta. Yleismarkkinointivaiheessa ei ole tiedossa tarkemmin, minkä suuruisista luottorajoista eri kuluttajien kanssa sopimusehtojen puitteissa sovitaan. Näin ollen laskettaessa Credit24 Joustolimiitti -luoton todellista vuosikorkoa on yleismarkkinointivaiheessa oletuksena käytettävä 1.500 euron luottorajaa.
Johtopäätöksenä yllä esitetystä voidaan todeta, että Credit24 Joustolimiitti -luoton todellinen vuosikorko on luottoa koskevien sopimusehtojen perusteella laskettava yleismarkkinoinnissa käyttäen seuraavia arvoja:
- 1.500 €:n luottomäärä,
- 12 kuukauden takaisinmaksuaika,
- palveluhinnaston mukainen 40,80 prosentin nimelliskorko ja
- 104,25 €:n nostopalkkio (6,95 prosenttia 1.500 eurosta).
Todellista vuosikorkoa laskettaessa tulee todellisen vuosikoron määräksi tällöin 72,58 prosenttia. Kyseinen todellinen vuosikorko on saatu käyttämällä kulutusluottodirektiivin liitteen I kohdan I ja oikeusministeriön asetuksen kuluttajaluoton todellisesta vuosikorosta liitteen I-osan mukaista kaavaa. Laskutoimituksessa on oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletuksen 10 b mukaisesti oletettu, että nostopalkkio maksetaan luottosopimuksen tekopäivänä, koska kyseisen luottokustannuksen maksupäivä ei riittävän selkeästi ilmene IPF:n sopimusehdoista. Jos IPF:n sopimusehdoissa olisi määritelty nostopalkkion osalta, että se maksettaisiin kuukausittain yhtä suurissa erissä, sovellettaisiin nostopalkkion osalta oikeusministeriön asetuksen lisäoletusta 6 c. Tällaisessa tilanteessa luottokustannukset huomioidaan takaisinmaksujen mukaisesti ja luottosopimuksessa sovitulla tavalla. Sovellettaessa tätä lisäoletusta IPF:n todellinen vuosikorko olisi 67,49 prosenttia, joka myös ylittäisi korkokaton rajan.
Laskettaessa todellinen vuosikorko luottorajaltaan 1.999 euron suuruiselle lainalle edellä mainituilla tiedoilla (nostopalkkio 6,95 prosenttia 1.999 eurosta) tulee todelliseksi vuosikoroksi niin ikään 72,58 prosenttia.
Kiellon määrääminen
Kuluttajansuojalain 7 luvun 50 §:n mukaan luotonantajaa, joka rikkoo kyseisen luvun säännöksiä, voidaan, jos se on kuluttajansuojan kannalta tarpeellista, kieltää jatkamasta tällaista menettelyä taikka uudistamasta sitä, tai siihen rinnastettavaa menettelyä. Kiellon määräämisestä ja sen tehostamisesta uhkasakolla säädetään kuluttajansuojalain 2 ja 3 luvuissa.
Näin ollen IPF:ää on kuluttajansuojalain 7 luvun 50 §:n nojalla kiellettävä tarjoamasta kuluttajaluottoa niin, että luoton markkinoinnissa ja luottosopimusta tehtäessä ilmoitettavaan luoton todelliseen vuosikorkoon ei sisällytetä korkeinta luoton nostamisesta perittävää kulua kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n todellista vuosikorkoa koskevien säännösten mukaisesti.
Vaatimuskohta 2
Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n mukaan, jos luoton määrä tai luottoraja on alle 2.000 euroa, luottosopimuksen mukainen luoton todellinen vuosikorko saa olla enintään korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä. Korkokatto on siis sidottu nimenomaan luoton todelliseen vuosikorkoon, johon lasketaan mukaan kaikki luottokustannukset.
Edellä esitetyissä vaatimuskohdan 1 perusteissa esitetyn mukaisesti hinnaston mukainen korkein luoton nostamisesta perittävä kulu tulee sisällyttää luoton todelliseen vuosikorkoon. Todellisen vuosikoron määräksi tulee tällöin 72,58 prosenttia. IPF:n tarjoamasta Credit24 Joustolimiitti -luotosta perittäviä luottokustannuksia on näin ollen kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n vastainen siltä osin, kun kyse on luottorajaltaan tai suuruudeltaan alle 2.000 euron luotoista.
Näin ollen IPF:ää on kuluttajansuojalain 7 luvun 50 §:n nojalla kiellettävä tarjoamasta ei-hyödykesidonnaisia luottoja, joiden luoton määrä tai luottoraja on alle 2.000 euroa, missään tilanteessa tavalla, joka yhtiön sopimusehtojen ja hinnoittelun perusteella johtaisi siihen, että luotosta perittäisiin kuluttajilta kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä tarkoitetun korkokaton ylittäviä kustannuksia.
Vaatimuskohdassa 2 on kyse nostopalkkion sisällyttämisestä todelliseen vuosikorkoon sopimuksentekovaiheessa ja sitä edeltävässä markkinointivaiheessa. Kuluttaja-asiamies ei ole tarkoittanut sisällyttää vaatimuskohta 2:een jälkikäteistä, luottosopimuksen tekoajankohdan jälkeistä aikaa koskevaa, arviointia.
Kieltojen voimaantulo
Hakemuksen mukaiset kiellot tulee asettaa siten, että ne tulevat voimaan välittömästi päätöksen antamisesta lukien. Mahdollisen kieltojen voimaan tulemista koskevan siirtymäajan pituus jätetään markkinaoikeuden harkintaan. Siirtymäajan pituudessa tulee kuitenkin ottaa huomioon myös kuluttajien etu erityisesti alle 2.000 euron kuluttajaluotoissa.
Vastaus
Vaatimukset
IPF Digital Finland Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää hakemuksen. Toissijaisesti vastaaja on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää hakijan vaatimukset uhkasakkojen asettamisesta tarpeettomina, tai jos uhkasakot määrätään, ne asetetaan joka tapauksessa selvästi hakijan vaatimia alhaisempina.
IPF Digital Finland Oy on lisäksi vaatinut, että jos hakemus hyväksytään, molemmat mahdolliset uhkasakolla tehostettavat kiellot tulee asettaa siten, että ne tulevat voimaan aikaisintaan 3 kuukautta päätöksen lainvoimaiseksi tulosta lukien.
Perusteet
Asiassa on kysymys siitä, kuinka kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin määritelmää "luotonantajan tiedossa olevat" tulee tulkita, kun ensimmäisen maksuttoman luoton noston jälkeisistä maksullisista luotonnostoista ja niiden määristä ei ole tietoa luottosopimuksen tekohetkellä, sekä siitä, mitä kustannuksia todellisen vuosikoron laskennassa on huomioitava.
Vaatimuskohta 1
Relevantit oikeusohjeet ja niiden soveltaminen
Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan luottokustannuksilla tarkoitetaan luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää. Luottokustannuksiin luetaan myös luottosopimukseen liittyvien vakuutusten ja muiden lisäpalveluiden kustannukset, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin.
Säännöstä koskevassa hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 24/2010 vp, s. 28) todetaan, että 1 momentilla pannaan täytäntöön kulutusluottodirektiivin 3 artiklan g kohta. Luottokustannuksiin luetaan kaikki luotonantajan tiedossa olevat, luottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevat kustannukset. Näitä ovat korko, kulut ja muut maksut eli esimerkiksi luoton hakemisesta ja luottosopimuksen perustamisesta perittävät kulut ja palkkiot, maksuvälineen käytöstä perittävät maksut sekä maksut luotonvälittäjille. Yleisenä edellytyksenä kustannusten huomioimiselle on, että kustannukset ovat luotonantajan tiedossa. Sitä, milloin luottokustannukset ovat olleet luotonantajan tiedossa, arvioidaan sen mukaan, mitä huolelliselta luotonantajalta voidaan perustellusti edellyttää (kulutusluottodirektiivin johdanto-osan 20 kappale). Tämä luotonantajan tietoisuus arvioidaan luotonantohetkellä.
Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 3 momentin mukaan todellisen vuosikoron laskemistavasta ja laskennassa käytettävistä oletuksista säädetään oikeusministeriön asetuksella, jonka mukaan todellista vuosikorkoa laskettaessa on perusoletuksena, että luottosopimus on voimassa sovitun jakson loppuun ja että luotonantaja ja kuluttaja täyttävät velvollisuutensa luottosopimuksessa määrättyjä ehtoja ja päivämääriä noudattaen. Lisäksi todellista vuosikorkoa laskettaessa on tarvittaessa käytettävä kyseisen asetuksen liitteen II-osassa mainittuja lisäoletuksia. Lisäoletuksen 1 mukaan, jos kuluttaja saa luottosopimuksen perusteella päättää luoton nostoista, luoton kokonaismäärä katsotaan nostettavan kerralla ja välittömästi.
Kulutusluottodirektiivin johdanto-osassa (kohta 19) korostetaan, että ennen luottosopimuksen tekemistä annettaviin tietoihin olisi sisällyttävä erityisesti luoton todellinen vuosikorko, joka määritellään samalla tavalla kaikkialla yhteisössä. Koska todellinen vuosikorko voidaan tuossa vaiheessa ilmoittaa ainoastaan esimerkin avulla, esimerkin olisi oltava edustava. Sen olisi tämän vuoksi vastattava esimerkiksi tarkasteltavana olevan luottosopimustyypin mukaisesti myönnettävän luoton keskimääräistä kestoa ja kokonaismäärää tai, tapauksen mukaan, ostettavia tavaroita. Edustavaa esimerkkiä määritettäessä olisi otettava huomioon myös tietyntyyppisten luottosopimusten esiintymistiheys tietyillä markkinoilla. Lainakoron, takaisinmaksuerien maksuvälin ja korkojen pääomittamisen osalta velkojien olisi kyseisenlaisen kulutusluoton osalta käytettävä perinteistä laskentamenetelmäänsä.
Direktiivin 3 artiklan g kohdan mukaan "kuluttajalle aiheutuvilla luoton kokonaiskustannuksilla" tarkoitetaan kaikkia kustannuksia, mukaan luettuina korko, palkkiot, verot ja muunlaiset maksut, jotka kuluttajan on maksettava luottosopimuksen yhteydessä ja jotka ovat luotonantajan tiedossa, notaarikuluja lukuun ottamatta. Tätä on täsmennetty direktiivin
johdanto-osassa toteamuksella, että luotonantajan todellista tietoa kustannuksista olisi arvioitava objektiivisesti ottaen huomioon huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimukset.
Edelleen direktiivin 3 artiklan g kohta määrittelee "kuluttajalle aiheutuvat luoton kokonaiskustannukset" kattamaan vain sellaiset kustannukset, "jotka kuluttajan on maksettava". Kyseisen kohdan sanamuoto on jopa selkeämpi muissa direktiivin kieliversioissa. Esimerkiksi direktiivin ruotsinkielinen versio rajoittaa luoton kokonaiskustannukset sellaisiin kustannuksiin "som konsumenten måste betala". Englanninkielinen versio vuorostaan rajoittaa samankaltaisesti määritelmän "fees which the consumer is required to pay". Täten kyseinen määritelmä kattaa selkeästi vain kulut, jotka ovat kuluttajalle pakolliset.
Lisäksi direktiivin johdanto-osassa todetaan, että lisäpalvelujen kustannukset olisi sisällytettävä luoton kokonaiskustannuksiin tai, jos tällaisten kustannusten määrää ei voida määrittää ennakkoon, kuluttajien olisi ennen sopimuksen tekemistä saatava riittävät tiedot kustannusten olemassaolosta. Luotonantajan on oletettava tuntevan kuluttajalle joko itse tai kolmannen osapuolen puolesta tarjoamansa lisäpalvelujen kustannukset, jollei niiden hinta määräydy kuluttajan erityisominaisuuksien tai -tilanteen perusteella.
Siten sisältyäkseen direktiivin mukaiseen määritelmään "kuluttajalle aiheutuviin luoton kokonaiskustannuksiin", (a) maksun on oltava luotonantajan tiedossa ja (b) kuluttajan on pakosti maksettava maksu.
Direktiivin 5 artiklassa säädetään ennen sopimuksen tekoa annettavista tarpeellisista tiedoista. Artiklan g kohdan mukaan tällaisia tietoja ovat todellinen vuosikorko ja kuluttajan maksettavaksi tuleva kokonaismäärä edustavan esimerkin avulla esitettynä siten, että mainitaan kaikki kyseisen koron laskemiseen käytetyt oletukset. Jos kuluttaja on ilmoittanut luotonantajalle yhdestä tai useammasta haluamansa luoton osatekijästä, kuten luottosopimuksen kestosta ja luoton kokonaismäärästä, luotonantajan on otettava nämä osatekijät huomioon.
Direktiivin 19 artiklassa säädetään todellisen vuosikoron laskemisesta 1−4 kohtien perusteella, minkä lisäksi 5 kohdan mukaan liitteessä II esitettyjä lisäoletuksia voidaan todellista vuosikorkoa laskettaessa käyttää tarvittaessa. Direktiivin 5 kohdan tarkoittamat lisäoletukset ovat siten toissijaisia kohtiin 1−4 verrattuna.
Direktiivin 19 artiklan 2 kohdan mukaan todellisen vuosikoron laskemista varten määritetään kuluttajalle aiheutuvat luoton kokonaiskustannukset lukuun ottamatta mahdollisia maksuja, jotka kuluttajan on suoritettava, jos hän ei ole noudattanut mitä tahansa luottosopimuksen ehtoja, ja sellaisia maksuja, jotka kuluttajan on tavaroiden tai palveluiden hankkimisen yhteydessä hankintahinnan lisäksi suoritettava siitä riippumatta, maksetaanko hankinta käteisellä vai luotolla. Näiden kuluttajille aiheutuvien luoton kokonaiskustannusten tulee olla luotonantajan tiedossa.
Direktiivin liitteen I kohdan II lisäoletuksen a mukaan luoton kokonaismäärä katsotaan nostettavan kerralla ja välittömästi, jos luottosopimus antaa kuluttajalle vapauden päättää luoton nostoista.
Komission suuntaviivoissa on todettu, että mikäli direktiivin 19 artiklan 4 kohdan tarkoittamaa lisäoletusta ja sen liitteen I mukaisia lisäoletuksia sovelletaan todellisen vuosikoron laskennassa, lisäoletuksia tulee myös soveltaa luoton kokonaiskustannusten arvioinnissa. Esimerkkinä on mainittu, että mikäli luottonostoihin sisältyy kuluja ja luottosopimus antaa kuluttajalle nostovapauden, lisäoletus a on huomioitava tällaisten kulujen arvioimiseksi.
Tältä osin komission suuntaviivoissa viitataan direktiivin johdanto-osan kappaleisiin 20 ja 22 todeten, että joissakin tapauksissa maksun, tai lisäpalvelun kustannuksen, asettaminen on tiedossa, mutta kustannusten tarkkaa määrää luottosopimuksen aikana ei ole tiedossa. Luotonantajan on kohtuullisilla toimenpiteillä pyrittävä varmentumaan tällaisista kustannuksista, huolelliselta asiantuntijalta edellytettävällä tavalla, ja jätettävä ne todellisen vuosikoron laskennasta ulkopuolelle, jos tarpeellisia tietoja ei ole luotonantajalla ja kuluttajalla tiedossa sopimuksentekohetkellä.
Edelleen komission suuntaviivoissa todetaan, että mikäli ei ole mahdollista varmentua edellä tarkoitetuista kustannuseristä, tai arvioida niitä kohtuullisella varmuudella yksittäistapauksessa, kyseisiä kustannuseriä ei tule sisällyttää todellisen vuosikoron laskentaan. Tällaisessa tapauksessa luotonantajan on informoitava kuluttajaa tällaisten kustannuserien olemassaolosta markkinoinnissaan ja sopimusta edeltävässä vaiheessa. Mikäli sopimuksentekovaiheessa ei edelleenkään ole mahdollista varmuudella määrittää kustannuseriä, kuluttajaa on informoitava tästä.
Luotonantajan tiedossa olevat maksut
Todellisen vuosikoron laskennassa ei voida ottaa huomioon nostopalkkiota, jollaista ei veloiteta ensimmäisestä luoton nostosta lainkaan, sillä luotonantajan tiedossa ei ole, tullaanko nostopalkkiota veloittamaan missään tilanteessa.
Credit24 Joustolimiitti -luotto on kuluttajansuojalain 7 luvun 7 §:n 1 kohdassa tarkoitettu jatkuva luotto, "joka on ennalta sovittuun luottorajaan asti jatkuvasti kuluttajan käytettävissä ilman luotonantajan erillistä luottopäätöstä". Credit24 Joustolimiitti -luotossa kuluttajalle myönnetty ja hänen kanssaan sovittu luotto on kuluttajan käytettävissä luottorajaan saakka. Kuluttaja itse päättää, kuinka paljon hän myönnetystä luotosta käyttää. Kun luottosopimus on tehty, voi kuluttaja siis nostaa koko luoton kerralla tai vain osan siitä. Kuluttaja voi osanoston jälkeen tehdä uusia nostoja aina luottorajaan asti edellyttäen, että hän on hoitanut maksunsa sopimuksen mukaisesti.
Vastaaja ei siis päätä kuluttajan puolesta, kuinka suuria nostoja tai kuinka monta nostoa tämä tekee tai miten hän ylipäänsä luottoa käyttää. Jos kuluttaja nostaa koko luoton määrän kerralla, ei häneltä peritä nostoprovisiota lainkaan. Sen sijaan, jos kuluttaja tekee useamman noston, peritään seuraavista nostoista palkkiota 6,95 prosenttia, kuitenkin vähintään 5 euroa. Koska vastaajan tiedossa ei luottosopimusta tehtäessä ole, nostaako kuluttaja koko luoton kerralla, ei tiedossa ole myöskään, syntyykö veloitettavaa nostopalkkiota lainkaan. Tämän vuoksi kyse ei ole luotonantajan tiedossa olevasta kulusta, eikä sitä sen vuoksi tule ottaa huomioon todellista vuosikorkoa laskettaessa.
Edellä olevilla laista ilmenevillä perusteilla ja luottoehtojen mukaan sellaisia täysin kuluttajan luottosopimuksen jälkeisestä käyttäytymisestä riippuvia kuluja, joiden kokonaismäärää luotonantaja ei voi tietää sopimuksentekohetkellä, ei oteta huomioon ennakollisesti todellisen vuosikoron laskennassa.
Toisin kuin hakija on väittänyt, asiassa ei ole kyse luoton nostamisesta perittävän korkeimman hinnan sisällyttämisestä luoton todelliseen vuosikorkoon, kun luotonnostosta aiheutuisi muuttuvin perustein kustannuksia. Asiassa on kyse siitä, että sopimuksentekohetkellä ei ole tiedossa myöhemmin mahdollisesti tapahtuvia nostoja tai niiden lukumääriä. Nostopalkkio aiheutuu ainoastaan mahdollisista veloituksettoman ensimmäisen luotonnoston jälkeisistä nostoista, joiden tekeminen ja lukumäärä johtuvat kuluttajasta itsestään ja kuluttajan erityisestä tarpeesta eivätkä nämä seikat ole, eivätkä voi olla, vastaajan tiedossa luotonantohetkellä.
Vastaaja ilmoittaa ensimmäisen luotonnoston jälkeisistä nostoista aiheutuvista kustannuksistaan selkeästi ja kuluttajille ymmärrettävällä tavalla sekä vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluotto-tiedot lomakkeella että palveluhinnastossaan. Hakija ei ole tästä muuta väittänytkään. Nostopalkkio olisi tarpeen huomioida todellisen vuosikoron laskennassa vain, jos kuluttaja olisi velvollinen nostamaan luottoa toisen kerran. Vasta tällöin toisesta luoton nostosta veloitettava nostopalkkio olisi varmasti vastaajan tiedossa.
Vastaajan ei voida katsoa olevan tietoinen kuluttajan tulevaisuudessa tapahtuvasta käyttäytymisestä luoton käytön suhteen, eikä vapaaehtoisista luottoon liittyvistä "tuoteominaisuuksista", joita kuluttaja saattaa, tai ei saata, käyttää hyödykseen. Vastaajan ilmoittamissa luottoehdoissa ja lisäoletusten mukaankin kuluttaja nostaa luotonmäärän kokonaisuudessaan kerralla ja välittömästi.
Vastaaja on tietoinen luotonnostosta aiheutuvan kustannuksen suuruudesta kunkin nostokerran osalta tietämättä kuitenkaan tulevien ja ennalta määräämättömien, ja kuluttajalle vapaaehtoisten, luotonnostokertojen määrää. Nostopalkkion määrä on kerrottu selvästi erikseen. Päinvastainen menettely olisi omiaan antamaan virheellisen kuvan vastaajan tarjoaman luoton todellisesta vuosikorosta ja siten vaikuttamaan vääristävästi eri luottojen väliseen vertailuun.
Hakija on viitannut oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletukseen 12, joka vastaa kulutusluottodirektiivin lisäoletusta i. Lisäoletuksen mukaan korkokannaksi ja maksuiksi katsotaan korkein korko ja maksu koko luottosopimuksen voimassaoloaikana, jos tietyksi ajanjaksoksi tai tietylle määrälle tarjotaan erisuuruisia korkoja ja maksuja. Tässä yhteydessä määrä viittaa luoton määrään. Tämä lisäoletus ei kumoa lisäoletusta, jonka mukaan, jos kuluttaja saa luottosopimuksen perusteella päättää luoton nostoista, luoton kokonaismäärä katsotaan nostettavan kerralla ja välittömästi.
Hakijan viittaama lisäoletus soveltuu siten vain luottoihin, joissa on määräajan voimassaolevia (edullisempia tai muuten toisistaan poikkeavia) hintoja. Sen sijaan vastaajan tarjoamassa luotossa oleva maksuton ensimmäisen nosto ei ole ajallisesti rajoitettu tiettyyn ajanjaksoon. Vastaajan tarjoama veloitukseton ensimmäisen luotonnosto on etuna täysin varma ja määriteltävissä sopimuksentekohetkellä, minkä vuoksi se tulee ottaa huomioon todellisen vuosikoron laskennassa komission antamien suuntaviivojenkin mukaan.
Hakija on myös viitannut lisäoletukseen liittyvään komission suuntaviivojen esimerkkiin, jossa luotosta ei peritä ensimmäisenä vuonna vuosimaksua. Vastaajan käsityksen, jota komission suuntaviivatkin selkeästi tukevat, mukaan komission suuntaviivojen lisäoletusta i koskeva selvennys tarkoittaa nimenomaisesti vain tilannetta, jossa ajallinen rajoitus vaikuttaa mahdollisten lisäkustannusten aiheutumiseen luottosopimuksen alkuvaiheessa. Vastaajan tarjoamilla luottoehdoilla lisäkustannuksia ei välttämättä aiheudu lainkaan riippuen täysin siitä, nostaako kuluttaja luottoa ensimmäisen noston jälkeen lainkaan. Komission suuntaviivojen selvennys kuvaa toisenlaista tilannetta, jossa maksu on tiedossa ja tulee varmasti seuraavan vuoden vuosimaksuna maksettavaksi riippumatta kuluttajavelallisen toimista.
Hakijan tulkinta nostopalkkiosta ja luotonantajan tiedossa olevista luottokustannuksista on virheellinen. Direktiivin johdanto-osassa ei ole todettu hakijan väittämällä tavalla, että sopimusehdoissa olevat kustannukset olisivat aina luotonantajan tiedossa olevia luottokustannuksia. Päinvastoin direktiivin johdanto-osan kappaleisiin 20 ja 22 viittaavissa Euroopan komission antamissa suuntaviivoissa todetaan nimenomaisesti, että joissakin tapauksissa maksun, tai lisäpalvelun kustannuksen, asettaminen on tiedossa, mutta kustannusten tarkkaa määrää luottosopimuksen aikana ei ole tiedossa. Tällöin luotonantajan on kohtuullisilla toimenpiteillä pyrittävä varmentumaan tällaisista kustannuksista, huolelliselta asiantuntijalta edellytettävällä tavalla, ja jätettävä ne todellisen vuosikoron laskennasta ulkopuolelle, jos tarpeellisia tietoja ei ole luotonantajalla ja kuluttajalla tiedossa sopimuksentekohetkellä. Mikäli ei ole mahdollista varmentua tällaisista kustannuseristä, tai arvioida niitä kohtuullisella varmuudella yksittäistapauksessa, kyseisiä kustannuseriä ei tule sisällyttää todellisen vuosikoron laskentaan. Tällöin luotonantajan on informoitava kuluttajaa tällaisten kustannuserien olemassaolosta markkinoinnissaan ja sopimusta edeltävässä vaiheessa sekä sopimuksentekovaiheessa.
Hakijan viittaamissa komission suuntaviivoissa (kohdassa 3.4, kolmas kappale) mainitut esimerkit eivät ole tyhjentäviä ja siten muita vaihtoehtoja poissulkevia. Näin ollen todellisen vuosikoron laskennan ulkopuolelle voidaan, ja myös tulee jättää, sellaiset muutkin kustannukset, joiden tarkka määrä ei ole tiedossa sopimuksentekohetkellä ja jotka eivät ole kuluttajalle pakollisia.
Vastaaja ei edes saisi huomioida "ei tiedossa olevaa" ja vasta mahdollisella toisella luotonnostokerralla veloitettavaa nostopalkkiota todellisen vuosikoron laskennassa.
Ensinnäkin, oikeusministeriön asetuksessa on todettu lisäoletusten soveltamisen olevan pakollista. Sanamuoto on ehdoton ("on käytettävä") eikä mitään poikkeuksia tähän mainita tai sallita. Oikeusministeriön todellisen vuosikoron laskemisesta annetussa asetuksessa luetellut lisäoletukset vastaavat direktiivin lisäoletuksia. Direktiivin lisäoletuksen a mukaan luoton kokonaismäärä katsotaan nostettavan kerralla ja välittömästi, jos luottosopimus antaa kuluttajalle vapauden päättää luoton nostoista.
Toiseksi, todellinen vuosikorko perustuu "luottokustannuksen" käsitteeseen, joka tarkoittaa "luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää". Käsite viittaa kokonaiskuluihin, jotka ovat (a) sopimuksentekovaiheessa tiedossa ja (b) kuluttajalle pakolliset. Mahdollisesti tapahtuva toinen luotonnosto ei ole tällainen (a) vastaajan tai kuluttajankaan tiedossa oleva seikka luottosopimuksen tekohetkellä eikä (b) kuluttajalle pakollinen.
Kolmanneksi, edellä viitatun tavoin komission antamissa suuntaviivoissa on nimenomaisesti todettu, että kustannuksia ei tule sisällyttää vuosikoron laskentaan, mikäli luotonantajalla ei ole tarpeellisia tietoja kyseessä olevien kustannusten tarkasta määrästä sopimuksentekohetkellä. Tämänkaltaiset kustannukset on siten eriytettävä laskennasta ja kerrottava kuluttajalle erikseen. Vastaaja on menetellyt juuri näin ilmoittamalla ensimmäistä seuraavista nostoista veloitettavan nostopalkkion erikseen vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot -lomakkeessa ja palveluhinnastossaan sekä kuluttajan kanssa tehtävässä luottosopimuksessa. Hakija ei ole edes väittänyt, että vastaaja olisi jättänyt nostopalkkion kertomatta tai että se olisi kerrottu epäselvästi.
Vastaavalla tavalla viivästyneen maksun kirjallisesta muistutuksesta perittävää muistutusmaksua ei tule ottaa huomioon todellisen vuosikoron laskennassa, vaan kyseessä oleva maksutyyppi ilmoitetaan ehdoissa erikseen selvästi ja nimenomaisesti.
Edellä mainituin perustein on selvää, että vastaaja ei voi poiketa lainsäädännön pakottavasta sanamuodosta ja komission suuntaviivoista tai ottaa huomioon sellaisia kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuja täysin kuluttajan käyttäytymisestä riippuvia kustannuseriä, jotka eivät ole vastaajan tiedossa sopimusta solmittaessa.
Todellisen vuosikoron laskeminen
Vastaajan Credit24 Joustolimiitti -luoton yleisissä luottoehdoissa on todettu, että asiakas voi käyttää Joustolimiittiään saatuaan kaikki tarvittavat asiakirjat luoton myöntämiseksi. Yleisissä ehdoissa ei ole asetettu kuluttajalle mitään velvollisuutta luoton nostamiseen taikka luoton nostamiseen useaan kertaan. Nämä ovat kuluttajan yksinomaisessa päätösvallassa.
Vastaajan Credit24 Joustolimiitti -luottoa koskevissa vakiomuotoisissa eurooppalaisissa kuluttajaluottotiedoissa (päivätty 3.11.2016) on todettu, että luottosopimus on voimassa toistaiseksi. Ehdoissa on mainittu, että todellisen vuosikoron laskenta on perustettu oletukseen, että luotto nostetaan kokonaisuudessaan luottosopimuksen alussa ja maksetaan takaisin yhtä suurissa erissä. Muut kustannukset -osiossa mainitaan myös nimenomaisesti, että nostomaksu on toisesta nostosta alkaen 6,95 prosenttia, kuitenkin vähintään 5 euroa. Nämä on ilmoitettu seuraavasti:
"Todellinen vuosikorko (APR)
APR:n laskenta perustuu oletukseen, että luotto nostetaan kokonaisuudessaan luottosopimuksen alussa ja se maksetaan takaisin yhtä suurissa erissä takaisinmaksuajan kuluessa. APR:n laskenta perustuu yllä mainittuihin korkoihin ja se sisältää kuukausittaisen tilinhoitomaksun.
Muut kustannukset
Luottosopimukseen liittyvät maksut: Nostomaksu toisesta nostosta alkaen prosentuaalisena osuutena nostetusta summasta on 6,95 % riippuen asiakkaan Joustolimiittituotteesta. Nostomaksun vähimmäismäärä on 5 euroa. Lisäpalveluiden hinnat ovat lueteltuna luotonantajan palveluhinnastossa osoitteessa https://credit24. com/fi/palveluhinnasto."
Lisäksi "Maksuerät ja tarvittaessa se järjestys, jossa maksut kohdistetaan eri saatavien lyhentämiseen" -kohdassa todetaan:
"Asiakkaan on maksettava kuukausittainen vähimmäismaksu joka kuukausi, kun luotto on asiakkaan käytössä. Kuukausittaiset vähimmäismaksuerät sisältävät pääoman lyhentämisen, maksamattomalle pääomalle lasketun koron ja kuukausittaisen tilinhoitomaksun sekä muut luottosopimuksen mukaiset maksut. Kuukausittainen vähimmäismaksuerä lasketaan Takaisinmaksuaikataulun periaatteen mukaisesti, joka perustuu vastaavan luottorajan puitteissa sallittuun maksimaaliseen takaisinmaksuaikaan. Kuukausittainen vähimmäismaksuerä on kuitenkin vähintään 5,00 euroa. Luotonantajalla on kuitenkin oikeus olla laskuttamatta asiakkaalta joka kuukausi pääoman lyhennystä, korkoja tai maksuja mahdollisten kampanjoiden yhteydessä.
Muut luottosopimukseen liittyvät maksut on maksettava kuukausimaksun yhteydessä sovittuna eräpäivänä.
Luoton maksettava kokonaismäärä riippuu luoton käytöstä, sen takaisinmaksusta ja luottosopimuksen voimassaoloajasta."
Edelleen Maksettava kokonaismäärä -kohdassa mainitaan:
"Mikäli luotto on 1.500 euroa, arvioitu kokonaiskustannus tyypilliselle asiakkaalle sisältäen kulut ja korot on 1.851,77 euroa. Tämä kokonaiskustannus on maksettava olettaen, että luoton maksuaika on 12 kuukautta, 1.500 euroa nostetaan kokonaisuudessaan ensimmäisellä nostolla ja että korot ja kulut pysyvät muuttumattomina."
Vastaajan Joustolimiitti palveluhinnastossa on myös nimenomaisesti todettu, että ensimmäinen nosto on ilmainen, jonka jälkeisistä nostoista veloitetaan nostopalkkio.
Täten vastaajan Credit24 Joustolimiitti -luoton nostamisesta perittäviä nostomaksuja kertyy ainoastaan kuluttajan mahdollisesti tekemien aktiivisten lisätoimenpiteiden seurauksena. Lisäksi tällaisen kuluttajan aktiivisen toimenpiteen yhteydessä kuluttajalle kerrotaan toimenpiteeseen liittyvistä lisäkuluista selkeästi ja nimenomaisesti kuluttajalle annettavassa henkilökohtaisessa luottosopimuksessa.
Luottosopimuksen tekohetkellä kuluttajalle annetaan kopio tehdystä luottosopimuksesta kaikkine olennaisine tietoineen selkeällä ja täsmällisellä tavalla. Luottosopimuksen ensimmäisellä yhteenvetosivulla mainitaan luottosuhteen olennaisimmat ehdot erittäin yksiselitteisellä ja selkeällä tavalla. Yhteenvetosivulla mainitaan muun muassa nostopalkkiosta seuraavaa:
"Nostopalkkio: 6.95 % noston määrästä, kuitenkin väh. 5 € Laskutetaan 2. nostosta lähtien."
Kuluttajalle annettavassa henkilökohtaisen luottosopimuksen kopiossa on myös liitteenä "Joustolimiitti-luoton yleiset luottoehdot" ja "Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot".
Edellä mainittujen tosiseikkojen perusteella kuluttajalle ei voi jäädä epäselväksi, mitä myönnettävä luotto tulee hänelle kustantamaan, mitkä kulut on huomioitu todellisen vuosikoron laskennassa sekä mitä lisäkuluja ja millaisessa tilanteessa kuluttajan mahdollinen ja myöhemmin tapahtuva käyttäytyminen voi aiheuttaa kuluttajalle itselleen.
Vastaaja on laskenut todellisen vuosikoron kuluttajansuojalain, oikeusministeriön asetuksen ja kulutusluottodirektiivin edellyttämien pakollisten vaatimusten ja lisäoletusten mukaisesti. Hakijan edellyttämä päinvastainen menettely todellisen vuosikoron laskennassa olisi vastaajan käsityksen mukaan kulutusluottodirektiivin vastaista, koska jäsenvaltiot eivät saa pitää voimassa täysharmonisointisäädöksestä poikkeavia säännöksiä.
Jos oikeusministeriön asetuksen lisäoletusta 10 b sovellettaisiin hakijan väittämällä tavalla, huomioon otettavan nostopalkkion määrä olisi 0 euroa ensimmäisen luoton noston ollessa ilmainen ja koska kuluttajaa ei ole velvoitettu nostamaan luottoa kertaakaan saati varsinkaan toista kertaa. Tällaisessa tilanteessa mitään nostopalkkiota ei veloitettaisi. Näin ollen sellaisia sopimuksentekovaiheessa tiedossa olevia ja kuluttajalle pakollisia nostopalkkiokuluja, jotka tulisi huomioida todellisen vuosikoron laskennassa, ei ole.
Kaikki kuluttajat eivät käytännössä käytä mahdollisuutta nostaa luottoa muutoin kuin luottosopimuksen ehtojen mukaisen yhden maksuttoman kerran. Näin ollen kyse ei ole näennäisestä tai fiktiivisestä vaihtoehdosta, vaan nimenomaan todellisesta ja tosiasiallisesti käytetystä vastaajan tarjoaman luoton ja luottosopimuksen ominaisuudesta, jota kuluttajat käyttävät omaksi edukseen. Nämä seikat puoltavat myös sitä, ettei nostopalkkiota tule sisällyttää todellisen vuosikoron laskentaan.
Vaatimuskohta 2
Jos korkein sopimusehtojen mukainen nostopalkkio tulee ottaa huomioon todellisen vuosikoron laskennassa kuluttaja-asiamiehen esittämällä tavalla, todellisen vuosikoron määräksi tulee sinänsä määrä, joka ylittää kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n mukaisen korkokaton.
Tämä säännös ei voi kuitenkaan soveltua tilanteessa, jossa kuluttajan luottosopimuksen teon jälkeinen käyttäytyminen tosiasiassa poikkeaa lisäoletuksista tai jossa tulevat kokonaissuoritukset eivät ole olleet vastaajan taikka kuluttajan tiedossa sopimuksentekohetkellä. Korkokattosääntöä tulee soveltaa vain markkinointiin ja ennen sopimuksentekoa annettaviin tietoihin. Korkokattosääntöä ei voida siis tulkita siten, että siitä tulisi tällöin konkreettisten maksuvelvoitteiden leikkurisääntö.
Kieltojen voimaantulosta
Mikäli asiassa määrätään kieltoja, niiden tulisi tulla voimaan vasta kolmen kuukauden kuluessa päätöksen lainvoimaiseksi tulosta, sillä vastaaja tarvitsee tällaisen siirtymäajan erityisesti markkinointimateriaaliensa ja tietojärjestelmiensä muuttamiseksi.
Todistelu
Asiakirjatodisteet
Kuluttaja-asiamies
1. Joustolimiitti kuluttajaluoton sopimusehtojen kohta 15.1.
2. Joustolimiitti kuluttajaluottoa koskevat vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot, kohdat 2 ja 3.
3. Joustolimiitti kuluttajaluoton palveluhinnasto
4. IPF:n kuluttaja-asiamiehelle 10.11.2016 toimittama vastaus
5. Asiakasnumerolle 1839986 päivätty luottosopimus 2.6.2017
IPF Digital Finland Oy
1. Joustolimiitin yleiset luottoehdot
2. Joustolimiitti kuluttajaluottoa koskevat vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot (päivätty 3.11.2016)
3. Joustolimiitti kuluttajaluoton palveluhinnasto
4. Luottosopimuspohjat
5. Hakijan vastaajalle lähettämä 27.10.2016 päivätty lisäsitoumuspyyntö
Markkinaoikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian kysymyksenasettelu ja riidaton tausta
1. Asiassa on kysymys siitä, onko vastaaja IPF Digital Finland Oy toiminut kuluttaja-asiamiehen esittämällä tavalla kuluttajansuojaa koskevien säännösten vastaisesti tarjotessaan kuluttajille Credit24 Joustolimiitti -luoton nimellä toistaiseksi voimassa olevia kuluttajansuojalain 7 luvun 7 §:n 1 kohdan tarkoittamia jatkuvia luottoja.
2. Vastaaja on tarjonnut kyseisiä luottoja 100–4.000 euron luottorajalla ja 1–36 kuukauden takaisinmaksuajalla. Niiden vuotuinen nimelliskorko on ollut vaihteleva, kulloinkin voimassa oleva nimelliskorko, esimerkiksi 40,56 prosenttia tai 40,80 prosenttia. Luoton ensimmäinen nosto on ollut kuluttajalle maksuton ja seuraavista nostoista on peritty palkkiota 6,95 prosenttia nostettavasta määrästä, kuitenkin vähintään 5 euroa. Kuluttajalla ei ole ollut velvoitetta nostaa luottoa lainkaan tai nostaa luottoa useampaan kertaan. Vastaajan riidattomaksi myöntämän mukaan se on ilmoittanut todellisen vuosikoron olevan 1.500 euron suuruiselle luotolle esimerkiksi joko 49,85 prosenttia tai 50,20 prosenttia. Vastaaja ei ole ottanut todellista vuosikorkoa laskiessaan huomioon luottosopimusehdoissa mainittua nostopalkkiota lainkaan.
3. Kuluttaja-asiamiehen mukaan nostopalkkio olisi tullut ottaa huomioon todellista vuosikorkoa ilmoitettaessa ja laiminlyödessään tämän velvollisuuden luottoa markkinoidessaan ja ennen luottosopimuksen tekemistä vastaaja on toiminut kuluttajansuojaa koskevien säännösten vastaisesti. Lisäksi, koska vastaajan tulisi ottaa nostopalkkio huomioon luoton mainonnassa ja ennen luottosopimuksen tekemistä kuluttajansuojaa koskevien sääntöjen mukaisesti, vastaajan tarjoaman luoton todellinen vuosikorko on kuluttaja-asiamiehen esittämän mukaan ylittänyt kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n mukaisen korkokaton koskien kuluttajille tarjottavia ei-hyödykesidonnaisia luottoja, joiden luottoraja tai suuruus on alle 2.000 euroa.
4. Vastaaja on kiistänyt toimineensa kuluttajansuojaa koskevien säännösten vastaisesti. Osapuolet ovat kuitenkin yksimielisiä siitä, että jos edellä kuvattu 6,95 prosentin nostopalkkio otettaisiin huomioon vastaajan tarjoaman luoton todellisen vuosikoron laskennassa, todellisen vuosikoron määrä ylittäisi edellä mainitun korkokaton.
Oikeusohjeet
5. Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan luottokustannuksilla tarkoitetaan mainitussa luvussa luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää; luottokustannuksiin luetaan myös luottosopimukseen liittyvien vakuutusten ja muiden lisäpalveluiden kustannukset, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin.
6. Edellä mainitulla säännöksellä on pantu täytäntöön kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY (kulutusluottodirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna, 3 artiklan g kohta. Tältä osin kulutusluottodirektiivi on täysharmonisoiva. Mainitun kohdan mukaan "kuluttajalle aiheutuvilla luoton kokonaiskustannuksilla" tarkoitetaan kaikkia kustannuksia, mukaan luettuina korko, palkkiot, verot ja muunlaiset maksut, jotka kuluttajan on maksettava luottosopimuksen yhteydessä ja jotka ovat luotonantajan tiedossa, notaarikuluja lukuun ottamatta; näihin kustannuksiin kuuluvat myös luottosopimukseen liittyvien lisäpalveluiden kustannukset, erityisesti vakuutusmaksut, jos palvelusopimuksen tekeminen on pakollista luoton saamiseksi joko yleensä tai markkinoiduin ehdoin.
7. Kulutusluottodirektiivin johdanto-osan 20 kappaleessa on lisäksi todettu kuluttajalle aiheutuvien luoton kokonaiskustannusten osalta, että luotonantajan todellista tietoa kustannuksista olisi arvioitava objektiivisesti ottaen huomioon huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimukset.
8. Edellä mainitun kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin esitöiden (HE 24/2010 vp s. 28) mukaan luottokustannuksiin luetaan kaikki luotonantajan tiedossa olevat, luottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevat kustannukset. Näitä ovat korko, kulut ja muut maksut eli esimerkiksi luoton hakemisesta ja luottosopimuksen perustamisesta perittävät kulut ja palkkiot, maksuvälineen käytöstä perittävät maksut sekä maksut luotonvälittäjille. Yleisenä edellytyksenä kustannusten huomioimiselle on, että kustannukset ovat luotonantajan tiedossa. Sitä, milloin luottokustannukset ovat olleet luotonantajan tiedossa, arvioidaan sen mukaan, mitä huolelliselta luotonantajalta voidaan perustellusti edellyttää (kulutusluottodirektiivin johdanto-osan 20 kappale). Jos esimerkiksi luottoa hakeva kuluttaja on toisesta maasta kuin luotonantaja ja hän on kääntynyt luotonantajan puoleen oma-aloitteisesti, ilman luotonantajan erityisiä markkinointitoimia kuluttajan kotivaltiossa, ei luotonantajalta voida edellyttää toisen maan lainsäädännön mukaisesti kuluttajalta mahdollisesti perittävien kustannusten, kuten verojen, tuntemusta.
9. Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 3 momentin mukaan todellisella vuosikorolla tarkoitetaan mainitussa luvussa korkoprosenttia, joka saadaan laskemalla luottokustannukset vuosikorkona luoton määrälle lyhennykset huomioon ottaen. Todellisen vuosikoron laskemistavasta ja laskennassa käytettävistä oletuksista säädetään oikeusministeriön asetuksella.
10. Kuluttajaluoton todellisesta vuosikorosta annetun oikeusministeriön asetuksen (1123/2016) 3 §:n 1 momentin mukaan todellista vuosikorkoa laskettaessa on perusoletuksena, että luottosopimus on voimassa sovitun jakson loppuun ja että luotonantaja ja kuluttaja täyttävät velvollisuutensa luottosopimuksessa määrättyjä ehtoja ja päivämääriä noudattaen. Kyseisen asetuksen 3 §:n 2 momentin mukaan, jos luottosopimuksissa on ehtoja, joiden mukaan todelliseen vuosikorkoon sisältyvät luoton korko ja mahdolliset maksut voivat muuttua, mutta niiden suuruutta ei laskentahetkellä voida määrittää, todellinen vuosikorko lasketaan olettaen, että luoton korko ja muut maksut pysyvät alkuperäiseen tasoon nähden ennallaan ja että niitä sovelletaan luottosopimuksen loppuun asti. Lisäksi kyseisen asetuksen 3 §:n 3 momentin mukaan todellista vuosikorkoa laskettaessa on tarvittaessa käytettävä kyseisen oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osassa mainittuja lisäoletuksia.
11. Kyseisen oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletuksen 1 mukaan, jos kuluttaja saa luottosopimuksen perusteella päättää luoton nostoista, luoton kokonaismäärä katsotaan nostettavan kerralla ja välittömästi. Kyseisen liitteen II-osan lisäoletuksen 12 mukaan, jos tietyksi ajanjaksoksi tai tietylle määrälle tarjotaan erisuuruisia korkoja ja maksuja, korkokannaksi ja maksuiksi katsotaan korkein korko ja maksu koko luottosopimuksen voimassaoloaikana. Kyseiset kohdat vastaavat sisällöltään kulutusluottodirektiivin liitteen I kohdassa II esitettyjä lisäoletuksia a ja i: Todellisen vuosikoron laskemisessa käytetyt lisäoletukset
a) jos luottosopimus antaa kuluttajalle vapauden päättää luoton nostoista, luoton kokonaismäärä katsotaan nostettavan kerralla ja välittömästi ja
i) jos tietyksi ajanjaksoksi tai tietylle määrälle tarjotaan erisuuruisia korkoja ja maksuja, korkokannaksi ja maksuiksi katsotaan korkein korko ja maksu koko luottosopimuksen voimassaoloaikana.
12. Edellä mainitun oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletuksen 10 b mukaan, jos luottokustannusten maksupäivä tai määrä ei ole määritettävissä luottosopimuksen, luotonantajan yleisesti käyttämien ehtojen tai lisäoletusten 4−9 perusteella, oletetaan, että muu kuin koroksi luokiteltava kertamaksu maksetaan luottosopimuksen tekopäivänä.
13. Kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan kuluttajaluoton mainonnassa on ilmoitettava luoton todellinen vuosikorko, jos mainonnasta ilmenee luoton korko tai muu luotosta perittäviä kustannuksia kuvaava luku taikka muu luottosopimuksen ehtoja koskeva tieto. Pykälän 2 momentin mukaan todellinen vuosikorko ja muut 1 momentissa mainitut tiedot on ilmoitettava mainonnassa selkeästi, näkyvästi ja tiiviisti, ja niiden on vastattava luotonantajan tavanomaisesti tarjoamia luottoehtoja.
14. Kuluttajansuojalain 7 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään tiedonantovelvoitteista, luotonantajan ja luotonvälittäjän on hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä annettava kuluttajalle pysyvällä tavalla "Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot" -lomaketta käyttäen tiedot lainkohdassa mainituista seikoista.
15. Kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n 2 momentin esitöiden (HE 24/2010 vp s. 31) mukaan momentilla pannaan täytäntöön kulutusluottodirektiivin 4 artiklan 2 kohdan vaatimus siitä, että tiedot on annettava edustavan esimerkin avulla. Kuluttajansuojalain 7 luvun 9 §:n esitöiden (HE 24/2010 vp s. 31) mukaan pykälällä ja siihen liittyvällä asetuksella pannaan täytäntöön kulutusluottodirektiivin 5 artiklan 1 ja 5 kohta.
16. Kulutusluottodirektiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan luottosopimuksia koskevassa mainonnassa, jossa ilmoitetaan korko tai mitä hyvänsä muita kuluttajalle aiheutuvia luoton kustannuksia koskevia lukuja, on oltava mukana kyseisen artiklan mukaiset vakiotiedot. Artiklan 2 kohdan mukaan vakiotiedoissa on viitattava selkeästi, tiiviisti ja näkyvästi edustavan esimerkin avulla muun ohella todelliseen vuosikorkoon.
17. Kulutusluottodirektiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaan luotonantajan ja luotonvälittäjän on hyvissä ajoin ennen kuin luottosopimus tai tarjous sitoo kuluttajaa annettava kuluttajalle luotonantajan tarjoamien sekä mahdollisten kuluttajan ilmoittamien mieltymysten ja tietojen pohjalta eri tarjousten vertailemiseen tarvittavat tiedot, jotta tämä voi tehdä perustellun päätöksen luottosopimuksen tekemisestä. Kyseisen 5 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan kyseisissä tiedoissa on mainittava todellinen vuosikorko ja kuluttajan maksettavaksi tuleva kokonaismäärä edustavan esimerkin avulla esitettynä siten, että mainitaan kaikki kyseisen koron laskemiseen käytetyt oletukset; jos kuluttaja on ilmoittanut luotonantajalle yhdestä tai useammasta haluamansa luoton osatekijästä, kuten luottosopimuksen kestosta ja luoton kokonaismäärästä, luotonantajan on otettava nämä osatekijät huomioon; jos luottosopimuksessa on sovittu eri luotonnostotavoista, joihin sovelletaan erisuuruisia maksuja tai lainakorkoja, ja jos luotonantaja soveltaa liitteessä I olevan II-osan b kohdan mukaista olettamaa, luotonantajan on ilmoitettava, että muut luotonnostojärjestelyt voivat tämän tyyppisessä luottosopimuksessa johtaa suurempaan todelliseen vuosikorkoon.
18. Kulutusluottodirektiivin johdanto-osan 19 kappaleen mukaan, jotta kuluttaja voi tehdä päätöksensä täysin tietoisena kaikista tosiseikoista, hänen olisi saatava ennen luottosopimuksen tekemistä riittävät tiedot luottoehdoista ja luoton kustannuksista sekä velvollisuuksistaan; kuluttaja voi ottaa nämä tiedot mukaansa harkittaviksi. Jotta paras mahdollinen avoimuus ja tarjousten vertailtavuus voidaan varmistaa, näihin tietoihin olisi sisällyttävä erityisesti luoton todellinen vuosikorko, joka määritellään samalla tavalla kaikkialla yhteisössä. Koska todellinen vuosikorko voidaan tuossa vaiheessa ilmoittaa ainoastaan esimerkin avulla, esimerkin olisi oltava edustava. Sen olisi tämän vuoksi vastattava esimerkiksi tarkasteltavana olevan luottosopimustyypin mukaisesti myönnettävän luoton keskimääräistä kestoa ja kokonaismäärää tai, tapauksen mukaan, ostettavia tavaroita. Edustavaa esimerkkiä määritettäessä olisi otettava huomioon myös tietyntyyppisten luottosopimusten esiintymistiheys tietyillä markkinoilla. Lainakoron, takaisinmaksuerien maksuvälin ja korkojen pääomittamisen osalta velkojien olisi kyseisenlaisen kulutusluoton osalta käytettävä perinteistä laskentamenetelmäänsä.
19. Euroopan komission laatimissa kulutusluottodirektiivin soveltamista koskevissa suuntaviivoissa (Commission Staff Working Document, Guidelines on the application of Directive 2008/48/EC (Consumer Credit Directive) in relation to costs and the Annual Percentage Rate of charge, SWD(2012) 128 Final, 8.5.2012), joihin kuluttaja-asiamies on viitannut, on kohdassa 3.4 todettu luotonantajan tiedossa olevista kustannuksista tässä asiassa relevantein osin (APR = todellinen vuosikorko):
“In some cases the fact that a charge, or the cost of an ancillary service, would be imposed is known but the exact amount of costs over the period of the agreement is not known.
---
The above could apply to the advertising or the pre-contractual stage, but not to the contractual stage. At the contractual stage, (unlike the situation in advertising and precontractual), most of the real costs of the agreement to be concluded with the consumer should be known to the creditor and so will be included in the calculation of the APR because either the creditor or the consumer will be able to avail of the necessary information. The creditor should make reasonable efforts to ascertain such costs, in line with the requirements of professional diligence, and should only exclude them from the APR calculation (and disclose separately to the consumer) if this is not practicable.
If estimated information is used, the consumer shall be made aware of this fact indicating that estimates are expected to be representative of the type of agreement in question. At the pre-contractual stage, the consumer should also be provided with information of the nature of the assumptions used by the creditor.
If however it is not possible to ascertain the costs, or to estimate them with a reasonable degree of certainty in a specific situation, then they should not be included in the calculation of the total cost of credit (and consequently in the APR). In this case the creditor must inform the consumer of the existence of such costs at the advertising and pre-contractual stages (Articles 4(3) and 5(1)(k) and Recital 22). Should it still not be possible to ascertain costs at contractual stage despite the requirements of professional diligence, the consumer should be informed accordingly. For example, for credit products offered to foreign customers, it might be difficult to ascertain or estimate the amount of specific taxes at pre-contractual stages or when these taxes are payable after the conclusion of the credit agreement. Obligatory technical services in vehicle purchases are another example, as these services are provided by motor firms and may depend crucially on the firm and on the specific characteristics of the vehicle."
20. Edellä kuvatuissa suuntaviivoissa on kohdassa 4.2.7 kuvattu edellä mainitun lisäoletuksen i "jos tietyksi ajanjaksoksi tai tietylle määrälle tarjotaan erisuuruisia korkoja ja maksuja, korkokannaksi ja maksuiksi katsotaan korkein korko ja maksu koko luottosopimuksen voimassaoloaikana" soveltamista seuraavasti:
"Assumption (i) applies where different borrowing rates and/or charges are offered for a limited period or in respect of different amounts of credit. These cases include products with reduced or even zero introductory interest rates, designed to attract customers, for example in the credit card market, or for small value credits, for example in overdraft facilities.
This assumption shall be applied when, at the date of the calculation of the APR, the relevant elements of the credit which determine the application and the effect on the APR of the different interest rates or charges are not known. For example, introductory rates or charges for a limited period shall not be taken into account for the calculation of the APR in open-end credit agreements, where the duration of the credit is not known at the date the APR is calculated or in cases where the amount of the credit is not known in advance. Another example could be the application of reduced rates or charges, which depend upon a specific pattern of drawdowns and/or repayments. A consumer may be offered a repayment schedule in the first three months or drawdowns within a certain period, and if he is not bound by such patterns, the lower rates or charges shall not be taken into account for the calculation of the APR.
The aim, in all cases, is to consider, for the calculation of the APR, only those benefits which are certain and quantifiable at the time the APR is calculated, thus providing a realistic measure of the costs of the credit and of the APR. When these benefits are not certain or quantifiable, the APR shall be obtained under a worst case scenario. In this scenario, such benefits are to be disregarded and are not included in the APR calculation.
Assumption (i) refers to the “whole duration of the credit agreement". There may be cases where the agreement is open-ended but the credit is deemed to be repaid within a specified period, typically one year (by virtue of Assumption (e)). Regardless of this, a higher borrowing rate or charge will be used under Assumption (i) even if it is payable later than the assumed period of credit. For example, an annual fee may be waived in year 1 but becomes payable in year 2; if the amount of the fee in year 2 is known or can be ascertained, it must be used in the APR calculation."
21. Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n mukaan, jos luoton määrä tai luottoraja on alle 2.000 euroa, luottosopimuksen mukainen luoton todellinen vuosikorko saa olla enintään korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä. Korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko on 1.7.2016 lähtien ollut 0 prosenttia. Näin ollen todellinen vuosikorko on saanut olla 1.7.2016 lähtien enintään 50 prosenttia.
Vaatimuskohta 1
22. Kuluttaja-asiamies on esittänyt, että vastaajan toiminta on ollut kuluttajansuojaa koskevien oikeusohjeiden vastaista, kun vastaaja on kuluttajaluottoja markkinoidessaan ja luottosopimuksia tehdessään jättänyt ottamatta huomioon luoton todellisen vuosikoron laskennassa luoton nostamisesta perittävän korkeimman sopimusehtojen mukaisen hinnan.
Luotonantajan tiedossa olevat maksut
23. Asiassa on ensin ratkaistava, onko vastaajan Credit24 Joustolimiitti luoton sopimusehtojen mukainen 6,95 prosentin nostopalkkio kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukainen luotonantajan tiedossa oleva kyseisen säännöksen tarkoittama kulu tai muu maksu.
24. Kuten edellä on esitetty, mainitun lainkohdan esitöiden mukaan sitä, milloin luottokustannukset ovat luotonantajan tiedossa, arvioidaan sen mukaan, mitä huolelliselta luotonantajalta voidaan perustellusti edellyttää. Esimerkkinä kustannuksesta, joka ei ole luotonantajan tiedossa, on käytetty ulkomaisen luottoa hakevan kuluttajan kääntymistä luotonantajan puoleen oma-aloitteisesti, ilman luotonantajan erityisiä markkinointitoimia kuluttajan kotivaltiossa. Tällöin luotonantajalta ei voida edellyttää toisen maan lainsäädännön mukaisesti kuluttajalta mahdollisesti perittävien kustannusten, kuten verojen, tuntemusta. Sama lähtökohta luotonantajan tiedossa olemisen osalta on ilmaistu myös kulutusluottodirektiivin johdanto-osan 20 kappaleessa.
25. Markkinaoikeus toteaa, että nyt kysymyksessä oleva Credit24 Joustolimiitti -luotto on jatkuva luottosopimus. Sen osalta luotonantajalle ei ole etukäteen tiedossa tuleeko asiakas nostamaan luottoa yhden vai useamman kerran taikka tuleeko asiakas nostamaan luottoa kertaakaan. Markkinaoikeus kuitenkin toteaa, että luoton myöntämisen perustarkoituksena on, että asiakas tulee nostamaan luottoa.
26. Markkinaoikeus edelleen toteaa, että Credit24 Joustolimiitti -luoton sopimusehtojen mukaan, jos mitään nostoja ei tehdä, asiakkaalle ei synny kulutusluottosuhteen voimassaolosta mitään kuluja. Mikäli luottoa nostetaan, palkkio on ensimmäisestä nostosta 0 prosenttia ja tämän jälkeisistä nostoista 6,95 prosenttia noston summasta, kuitenkin vähintään 5 euroa. Markkinaoikeus toteaa, että asiassa on selvää, että luotonantaja tietää nämä itse asettamansa luoton nostamisen kustannukset. Ainoa seikka, mitä vastaaja ei tiedä varmuudella, on edellä kuvattu seikka eli tuleeko asiakas nostamaan luottoa toisen kerran, jolloin edellä mainittu palkkio peritään.
27. Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentti perustuu kulutusluottodirektiivin 3 artiklan g kohtaan, jossa mainittua luotonantajan tietoisuutta on käsitelty Euroopan unionin komission antamissa kulutusluottodirektiivin soveltamista koskevissa suuntaviivoissa, erityisesti suuntaviivojen kohdassa 3.4 (Knowledge of the creditor).
28. Ottaen huomioon edellä mainitut suuntaviivat ja erityisesti niiden kohta 3.4 markkinaoikeus katsoo, että kulutusluottodirektiivin 3 artiklan g kohdan tarkoituksena on tasapainottaa luotonantajalle asetettuja ankaria velvoitteita tiedonantovelvollisuuksien osalta ja sen vuoksi niiden piiristä on haluttu poistaa sellaiset seikat, jotka johtuvat yksinomaan asiakkaasta, kuten esimerkkeinä esitetyt asiakkaan asuinmaan verolainsäädännöstä johtuvat velvoitteet. Markkinaoikeus katsoo, että luotonantajan tietoisuudella kustannuksista tarkoitetaan tässä yhteydessä tietoisuutta kustannusten aiheutumisperusteesta eikä sillä, nostaako asiakas tosiasiassa luottoa, ole merkitystä tämän kysymyksen arvioinnissa. Markkinaoikeus katsoo, että luotonantajan itsensä asettama nostopalkkion määrä ei voi olla sellainen seikka, joka kulutusluottodirektiivin 3 artiklan g kohdan perusteella ei kuulu luotonantajan tietoisuuteen.
29. Credit24 Joustolimiitti -luoton sopimusehtojen mukaista 6,95 prosentin nostopalkkiota on näin ollen pidettävä kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n mukaisena luotonantajan tiedossa olevana luottokustannuksena.
Todellisen vuosikoron laskeminen
30. Toiseksi asiassa on ratkaistava, tuleeko nostopalkkio ottaa huomioon sovellettavien oikeusohjeiden nojalla todellisen vuosikoron laskennassa.
31. Kuluttaja-asiamies on esittänyt, että arvioinnissa tulee ottaa huomioon oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletus 12, jonka mukaan "jos tietyksi ajanjaksoksi tai tietylle määrälle tarjotaan erisuuruisia korkoja ja maksuja, korkokannaksi ja maksuiksi katsotaan korkein korko ja maksu koko luottosopimuksen voimassaoloaikana." Mainittu lisäoletus vastaa kulutusluottodirektiivin liitteen I kohdan II lisäoletusta i.
32. Kuluttaja-asiamies on esittänyt, että kyseisen lisäoletuksen 12 ohella tulee sovellettavaksi oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletus 1, jonka mukaan, jos kuluttaja saa luottosopimuksen perusteella päättää luoton nostoista, luoton kokonaismäärä katsotaan nostettavan kerralla ja välittömästi. Vielä kuluttaja-asiamies on esittänyt, että näiden lisäoletusten ohella sovellettavaksi tulee oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletus 10 b, jonka mukaan muu kuin koroksi luokiteltava kertamaksu oletetaan maksettavaksi luottosopimuksen tekopäivänä tilanteessa, jossa luottokustannusten maksupäivä tai määrä ei ole määritettävissä luottosopimuksen, luotonantajan yleisesti käyttämien ehtojen tai oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletusten 4−9 perusteella.
33. Vastaaja on esittänyt oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletuksesta 1 johtuvan, että koska on mahdollista, että toista nostoa ei tule, vasta toisesta nostosta perittävää nostopalkkiota ei myöskään tule eikä sitä niin muodoin voida ottaa todellisen vuosikoron laskennassa huomioon.
34. Vastaaja on esittänyt oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletuksesta 10 b johtuvan, että huomioon otettavan nostopalkkion määrä on 0 euroa, koska ensimmäinen luoton nosto on ilmainen eikä asiakas ole velvollinen nostamaan luottoa siten, että tämän maksettavaksi tulisi mitään palkkiota.
35. Markkinaoikeus toteaa, että kulutusluottodirektiivin johdanto-osan 19 kohdan mukaan direktiivin tavoitteena on ollut, että kuluttajat voivat vertailla tarjolla olevia luottoja täysin tietoisena kaikista tosiseikoista. Tämän toteutumiseksi kuluttajien on saatava riittävät tiedot luoton kustannuksista ja todellisesta vuosikorosta. Erityisesti todellisen vuosikoron on katsottu olevan olennainen tieto vertailtaessa eri luottoja. Euroopan komission antamien suuntaviivojen perusteella todellisen vuosikoron tulisi antaa realistinen kuva luoton kokonaiskustannuksista. Kulutusluottodirektiivin johdanto-osan 19 kohdassa on painotettu, että todellisen vuosikoron laskennan on perustuttava edustavaan esimerkkiin. Tätä on painotettu myös kulutusluottodirektiivin artikloissa 4 ja 5.
36. Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 § perustuu edellä kuvatulla tavalla kulutusluottodirektiiviin, jonka osalta Euroopan unionin komissio on antanut edellä kuvatut suuntaviivat. Suuntaviivoille voidaan antaa merkitystä kulutusluottodirektiiviä ja näin ollen myös kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:ää tulkittaessa. Erityisesti asiassa on otettava huomioon edellä perustelukappaleessa 20 kuvattu suuntaviivojen kohta 4.2.7, jossa kuvataan kulutusluottodirektiivin liitteen I kohdassa II esitetyn lisäoletuksen i soveltamista. Kyseisessä suuntaviivojen kohdassa on kuvattu, että todellista vuosikorkoa laskettaessa ei tule ottaa huomioon sellaisia alennuksia, jotka eivät koske luottoa kokonaisuudessaan. Siinä on käytetty esimerkkeinä tilanteita, joissa käytetään nollakorkoa asiakkaiden houkuttelemiseksi tai joissa käytetään alennuksia, jotka ovat riippuvaisia luoton tietynlaisista nostoista taikka maksuista. Suuntaviivojen mukaan todellinen vuosikorko tulee laskea "under worst case scenario" eli sen mukaan, miten se on korkein kuluttajan kannalta katsottuna. Vielä suuntaviivoissa todetaan, että mikäli kyseessä olisi jatkuva luotto, joka on tarkoitus maksaa vuodessa ja jossa ei tämän ensimmäisen vuoden aikana olisi maksuja, mutta siinä olisi maksuja toiselle vuodelle, nämä korkeammat maksut on otettava huomioon todellista vuosikorkoa laskettaessa. Suuntaviivojen kyseinen kohta siis esittää useampien esimerkkien avulla, että todellisen vuosikoron laskemisessa on otettava huomioon sellaiset luottoon sisältyvät kulut, jotka voivat tulla asiakkaan maksettaviksi, vaikka niitä ei tulisi maksettavaksi juuri sillä hetkellä, kun luottoa ensimmäisen kerran nostetaan. Toisin sanoen alennuksia ja tarjouksia, jotka sisältyvät jatkuvan luoton osalta vain osaan luottoa, ei tule ottaa huomioon laskettaessa todellista vuosikorkoa.
37. Markkinaoikeus toteaa, että kulutusluottodirektiivin liitteen I osan II lisäoletusten ja niihin liittyvien komission laatimien suuntaviivojen tarkoituksena on edellä kuvatun mukaisesti ollut tehdä erityyppisistä luotoista vertailukelpoisia ja antaa kuluttajalle todellisen vuosikoron muodossa mahdollisimman realistinen kuva tämän kannalta huonoimman mahdollisen vaihtoehdon tilanteesta.
38. Markkinaoikeus toteaa, että Credit24 Joustolimiitti -luoton osalta kyse on sen tyyppisestä tilanteesta, joita suuntaviivojen kohdassa 4.2.7 kuvataan. Vaikka asiakkaan ei tarvitse maksaa 6,95 prosentin nostopalkkiota ensimmäisellä nostokerralla, tämä maksu tulee jatkuvan luoton myöhemmissä nostoissa kuluttajan maksettavaksi. Vastaajan tarjoamassa luotossa on siten tarjottu eri suuruista maksua vähintäänkin eri ajanjaksoille, jolloin todellista vuosikorkoa laskettaessa tulee ottaa huomioon kuluttajan kannalta kallein vaihtoehto.
39. Oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletuksen 12 perusteella todellisen vuosikoron laskemisessa on käytettävä korkeinta maksua luottosopimuksen voimassaolon ajalta eli vastaajan toisesta nostosta alkaen perimä 6,95 prosentin maksu on otettava huomioon todellisen vuosikoron laskemisessa.
40. Markkinaoikeus lisäksi katsoo, kuten myös asian osapuolet, että oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletus 1, jonka mukaan luoton kokonaismäärä katsotaan nostettavan kerralla ja välittömästi, soveltuu nyt kysymyksessä olevaan luottoon. Kokonaismäärässä on edellä esitetyin perustein kuitenkin otettava huomioon toisen noston maksut.
41. Vielä markkinaoikeus katsoo, että oikeusministeriön asetuksen liitteen II-osan lisäoletus 10 b, jonka mukaan muu kuin koroksi luokiteltava kertamaksu oletetaan maksettavaksi luottosopimuksen tekopäivänä, soveltuu nyt kysymyksessä olevaan luottoon. Edellä esitetyillä perusteilla kyseisenä kertamaksuna on pidettävä luoton toisesta nostokerrasta lukien perittävää 6,95 prosentin nostopalkkiota.
Johtopäätös
42. Edellä esitetyillä perusteilla vastaajan tarjoaman Credit24 Joustolimiitti -luoton toisesta nostosta lukien perittävän 6,95 prosentin nostopalkkion kustannukset olisi näin ollen tullut ottaa huomioon todellisen vuosikoron laskennassa osana luottokustannuksia. Vastaaja ei ole toiminut tämän mukaisesti ja näin ollen se on tältä osin toiminut kuluttajansuojalain säännösten vastaisesti, kun se on kuluttajaluottojen tarjonnassa menetellyt siten, että se on luottoa markkinoidessaan ja luottosopimusta tehtäessä ilmoitettavan luoton todellisen vuosikoron laskennassa jättänyt ottamatta luottokustannuksina huomioon luoton nostamisesta perittävän korkeimman sopimusehtojen mukaisen hinnan.
Vaatimuskohta 2
43. Asian osapuolet ovat olleet yksimielisiä siitä, että jos korkein sopimusehtojen mukainen nostopalkkio otetaan huomioon todellisen vuosikoron laskennassa, todellisen vuosikoron määräksi tulee määrä, joka on ylittänyt kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n mukaisen korkokaton.
44. Myös markkinaoikeus katsoo, että jos edellä kuvattu 6,95 prosentin nostopalkkio otetaan huomioon todellisen vuosikoron laskennassa, vastaajan tarjoaman luoton todellisen vuosikoron määrä on ylittänyt kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n mukaisen korkokaton. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että vastaaja on toiminut kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n vastaisesti, kun se on tarjonnut kuluttajille ei-hyödykesidonnaista alle 2.000 euron määräistä Credit24 Joustolimiitti -luottoa siten, että luottosopimuksen todellinen vuosikorko, huomioon ottaen luoton nostamisesta perittävä korkein sopimusehtojen mukainen hinta, on ylittänyt kyseisessä pykälässä säädetyn enimmäismäärän.
Kiellon määrääminen ja uhkasakon asettaminen
45. Kuluttajansuojalain 7 luvun 50 §:n mukaan luotonantajaa ja luotonvälittäjää, joka rikkoo kyseisen luvun säännöksiä, voidaan, jos se on kuluttajansuojan kannalta tarpeellista, kieltää jatkamasta tällaista menettelyä taikka uudistamasta sitä tai siihen rinnastettavaa menettelyä. Pykälän mukaan kiellon määräämisestä ja sen tehostamisesta uhkasakolla säädetään kuluttajansuojalain 2 ja 3 luvussa.
46. Markkinaoikeus on edellä katsonut IPF Digital Finland Oy:n menetelleen kuluttajansuojalain säännösten vastaisesti tämän päätöksen kohdissa 42 ja 44 todetuilla tavoilla. Tämä menettely on ollut sen kaltaista, että kuluttajansuojan kannalta on tarpeellista kieltää vastaajaa uudistamasta ja jatkamasta kuluttajansuojalain vastaiseksi katsottua menettelyä. Kiellot on muotoiltava siten kuin päätöslauselmasta ilmenee.
47. Kuluttajansuojalain 2 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajalle määrättävää kieltoa on tehostettava uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta.
48. Uhkasakkolain 6 §:n 1 momentin mukaan kunkin päävelvoitteen tehosteeksi on asetettava eri uhkasakko. Lain esitöissä (HE 63/1990 vp s. 11) on tältä osin todettu, että mikäli samalla päätöksellä asetetaan useita itsenäisiä päävelvoitteita, jokaisen tällaisen päävelvoitteen tehosteeksi on asetettava erillinen uhkasakko. Esitöissä on kuitenkin mainittu, että päävelvoitteen itsenäisyysvaatimusta tulee tulkita joustavasti ja että kuluttajansuoja-asioissa saattavat esimerkiksi kielletyt markkinointimenettelyt olla sellaisen toimintakokonaisuuden osia, että eri kieltojen tehosteeksi on perusteltua asettaa yhteinen uhkasakko.
49. Asiassa määrättävät kiellot perustuvat samaan IPF Digital Finland Oy:n tarjoamaan Credit24 Joustolimiitti -luottoon ja liittyvät sen toimintaan luottojen tarjoamisessa. Nämä seikat huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että nyt määrättäville kielloille on asetettava yksi yhteinen uhkasakko. Markkinaoikeus katsoo, että 100.000 euron suuruinen uhkasakko on omiaan riittävästi ehkäisemään määrättävien kieltojen rikkomisen.
50. Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 5 luvun 14 §:n 3 momentin mukaan, jos päätös sisältää kiellon, päätöksessä on ilmoitettava ajankohta, josta lukien kieltoa on noudatettava. IPF Digital Finland Oy ei ole esittänyt sellaista selvitystä, jonka perusteella asiassa määrättävän kiellon noudattaminen edellyttäisi yhtiön vaatiman sopeutumisajan. Sen vuoksi IPF Digital Finland Oy:n vaatimus sopeutumisajan määräämisestä on hylättävä ja kiellot on määrättävä tulemaan voimaan heti.
Päätöslauselma
Markkinaoikeus kieltää IPF Digital Finland Oy:tä jatkamasta tai uudistamasta menettelyä, jossa se:
1. kuluttajaluottoa markkinoidessaan ja luottosopimusta tehtäessä ilmoitettavan luoton todellisen vuosikoron laskennassa jättää ottamasta luottokustannuksina huomioon luoton nostamisesta perittävän korkeimman sopimusehtojen mukaisen hinnan tai
2. tarjoaa kuluttajille ei-hyödykesidonnaisia luottoja, joiden luottoraja tai suuruus on alle 2.000 euroa, niin että luottosopimusten todellinen vuosikorko, johon luetaan mukaan myös luoton nostamisesta perittävä korkein sopimusehtojen mukainen hinta, ylittää kuluttajansuojalain 7 luvussa tarkoitetun enimmäismäärän.
Kieltoja on heti noudatettava nyt asetetun 100.000 euron sakon uhalla.
Muutoksenhaku
Muutosta tähän ratkaisuun saa hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.
Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 4.6.2018.
Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Petri Rinkinen, Reima Jussila ja Jukka Koivusalo.
Lainvoimaisuus
Lainvoimainen